Olemme pian olleet yhdessä poikaystäväni kanssa 6 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut ylä- ja alamäkiä sekä myös erilleen muutto. Pidimme silti tiiviisti yhteyttä myös erossaoloajan, ja lopulta päädyimme jälleen takaisin yhteen. Nyt tuntuu siltä, että olen nähnyt lähes kaikki miehen hyvät ja huonot puolet.. ja edelleen vaan rakastan. Eikö tämä ole jo sitä "oikeaa" rakkautta, kun on päästy alkuhuumasta yli ja hyväksytään toinen hyvine ja huonoine ominaisuuksineen?
Mietityttää vain, että kuinka kauan tässä vielä menee ennen kuin siirrytään eteenpäin suhteessa.. Minä olen kohta 25 ja mies hieman yli 30. Haluaisin jossain vaiheessa kihlojen kautta naimisiin ja yhden tai kaksi lasta. Perusakka, siis :) Mutta minua huolettaa miehen kiireetön asenne.. Eihän minullakaan mikään hoppu suhteen virallistamiseen ole, mutta olisi kiva jos vaikka menisimme kihloihin pitkällä kihlautumisajalla. Kunhan vain suunta olisi eteen päin. Mutta mies on kasvatettu ns. vanhanaikaisesti, joten hänelle kihlautuminen merkitsee naimisiinmenoa viimeistään kahden vuoden päästä kihlasormuksista.
Onko muilla vastaavia "ongelmia"? Hipsut sen takia, kun eihän tämä mikään varsinainen ongelma ole... Mutta alkaa vain vähän nakertaa tämä paikallaan nytkyäminen.
Mietityttää vain, että kuinka kauan tässä vielä menee ennen kuin siirrytään eteenpäin suhteessa.. Minä olen kohta 25 ja mies hieman yli 30. Haluaisin jossain vaiheessa kihlojen kautta naimisiin ja yhden tai kaksi lasta. Perusakka, siis :) Mutta minua huolettaa miehen kiireetön asenne.. Eihän minullakaan mikään hoppu suhteen virallistamiseen ole, mutta olisi kiva jos vaikka menisimme kihloihin pitkällä kihlautumisajalla. Kunhan vain suunta olisi eteen päin. Mutta mies on kasvatettu ns. vanhanaikaisesti, joten hänelle kihlautuminen merkitsee naimisiinmenoa viimeistään kahden vuoden päästä kihlasormuksista.
Onko muilla vastaavia "ongelmia"? Hipsut sen takia, kun eihän tämä mikään varsinainen ongelma ole... Mutta alkaa vain vähän nakertaa tämä paikallaan nytkyäminen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
..että haluaako se ylipäätään lapsia elämäänsä?
Itse en miehenä halua lapsia, koska minulla ei ole siihen mielenkiintoa, aikaa eikä rahaa.
En myöskään näe mitään syytä olla kihloissa tai naimisissa. Rakkautta on ilmankin, jos on ollakseen.
Äläpä lähde arvailemaan tuollaisia asioita itseksesi kun et niitä tiedä, kiitos. Mies on myös sanonut haluavansa lapsia ja vieläpä saman verran kuin minäkin. Kaikki miehet eivät ajattele samoin kuten sinä.
Pakko todeta, ettei ainakaan sinun vastauksestasi ollut minkään luokan hyötyä. Totta kai rakkautta on ja tulee olemaankin, oli kihlat taikka ei.
Voisin tähän samaan ynnätä, että toki kihloista yms. tulevaisuuden suunnitelmista on miehen kanssa joskus ollut puhetta. Mutta nykyään olen hyvin varovainen niiden jutunaiheiden kanssa, koska silloin mies alkaa luetella syitä sille miksi EI tarvitse mennä kihloihin (esim. "Haluaisitko siis vain näyttää kavereillesi sormusta" tai "Emme me tarvitse sormusta sormeen muistuttamaan ketä rakastamme"). Mutta olen monta kertaa sanonut, että en halua kihloihin vain sen vuoksi että olisi hieno sormus sormessa, vaan siksi, että minulle se osaltaan merkitsisi lupausta tulevaisuudesta yhdessä. Että olemme todellakin menossa elämässä eteenpäin käsi kädessä.
Olen elänyt tyytyväisenä suhteessamme jo kuusi vuotta, kestän kyllä, jos edessä on kuusi vuotta lisää ilman virallista sitoutumista.. Olisi vain kiva tietää että jossain vaiheessa odottaisi askel eteenpäin "avokkielämästä".
Jos miehellä on sormuskammo, ettekö voi mennä kihloihin ilman sormuksia, kun se ei kerran sinullekaan ole ykkösasia.
näitä älykkäitä vastauksia.
Eipä tuostakaan ollut ap:lle mitään apua.
Jos toinen haluaa kihloihin, mutta toinen ei halua sormuksia, eikö molempien toiveita voisi huomioida.
Oisikohan syynä naisen negatiivinen ja tietäväinen asenne? Ehkä mies odottaa naisen kypsymistä tasapainoisemmaksi. Ihanaa kysyä neuvoa keskustelupalstalta ja eritellä, että jonkun vastauksesta ei ole mitään hyötyä, kun vastaus ei ole mieleinen. Luulisin, että selvästi esiintuleva asennevamma on syynä parisuhteen ongelmiin.
Eh.. Tämäpä on taas mielenkiintoista.
"Oisikohan syynä naisen negatiivinen ja tietäväinen asenne?"
Mistä ihmeestä päättelit kaiken tämän? Kysynpä vain...
"Ihanaa kysyä neuvoa keskustelupalstalta ja eritellä, että jonkun vastauksesta ei ole mitään hyötyä, kun vastaus ei ole mieleinen."
Tuota, jos kysymykseeni vastataan esimerkiksi juurikin sinun tavallasi, siitä ei todellakaan ole kenellekään mitään hyötyä. Varsinkin kun kutsutaan negatiiviseksi ja asennevammaiseksi ilman parempaa tietoa. Ja sitten vielä kerrot minulle parisuhteeni olevan ongelmainen. Huhhuh!
Olisi oikeasti todella mielenkiintoista kuulla, kuka sinunkin persauksiisi ampui kun täytyy vastata viesteihin tuollaisella ylimielisellä itseopiskellun psykologin asenteella.
miehesi kuitenkin vielä epäröi, sillä kuusi vuotta on kuitenki pitkä aika ilman kihlausta. Minusta ainakin. Mikäli hänen päämääränä on viettää loppuelämä kanssasi, ei hän tarvitse pitkää miettimisaikaa. Ainakaan kovin monia vuosia. Luulisi ainakin niin. Toivottavasti saat kihlat ja häät hänen kanssaan.
määrittelit hienosti rakkauden - hyväksyä toinen hyvine ja huonoine puolineen, sitähän se parhaimmillaan on.
Virallistaminen todellakin tuo vakautta ja luottamusta suhteeseen, ja samalla suhteen määrittely "pysyväksi" tekee hyvää rakkaudellekin. Oletko kertonut riittävän selvästi hänelle mitä haluat? Oletko kysynyt, miksi hän EI halua kihloihin, naimisiin? jos ei perustelua ole, niin voit kai olla hiukan vaativakin. Jos hän tietää että asia on sinulle tärkeä, niin miksi hän ei siihen suostuisi sinun takiasi.
Tätäkin olen miettinyt -siis kosimista itse. Mutta tässäpä pieni tarina parin vuoden takaa:
Olimme syömässä kivassa ravintolassa. Olin jälkiruoan paikalle varannut pienen lahjan miehelle; kultainen kaulaketju, jossa "riipuksena" oluttuoppi, kun tuo erilaisia oluita harrastaa. Koru oli paketoitu nätisti kultakaupan tädin toimesta ja siihen oli jopa laitettu koristeeksi pieni kangasruusu.
Ojensin paketin miehelle, ja saman tien hänellä alkoivat kädet lähes täristä ja oli likellä, etteivät hikikarpalot puskeneet ohimoille. Tokaisin sitten, että "Juu, ei ole kihlasormus." Johon mies huokaisi helpottuneena.
Joten.. Voi olla, että tämän jälkeen minulla olisi vähän isompi kynnys ostaa kihlat ja tarjota niitä ;)
Mutta mies ei ole koskaan ollut varsinaisesti kihloja vastaan -hänelle ne vain automaattisesti merkitsevät lupausta naimisiin menoa. Totta kai minullekin -mutta ehkä minulle kihlat ja naimisiin meno eivät ole sitten niin lujasti sidoksissa toisiinsa. Voisin olla kihloissa vaikka iät ja ajat ennen varsinaista hääpäivää.
Olemme muutamaan otteeseen aika syvällisestikin keskustelleet asiasta, ja niiden pohjalta hänen ainakin PITÄISI tietää, että kihlat on minulle sydämen asia. Mutta tietenkään en häntä mihinkään halua hoputtaa enkä pakottaa. Minulle riittäisi sekin, että hän sanoisi jotakin sen suuntaista kuin "sitten kun mennään kihloihin" tms. Mutta sen sijaan hän lyö asioita vitsiksi ja heittää juttuja tyyliin "koskas vaihdat nuorempaan" jne. Ihan kuin hän ei uskoisi, että olen tullut jäädäkseni ja olen suhteessa tosissani. Surettaa :/
Sanon silläkin uhalla, että olet vastannut parille aika ärhäkästi. Torppaa minutkin negatiivisena, jos haluat. Mitä kihlaus sinulle merkitsee? Sanoit miehestäsi, että hänelle ne "automaattisesti merkitsevät lupausta naimisiin menoa". Sivumennen sanoen, miehesi käsitys on se perinteisesti oikeampi ja se ainoa, jolla kihlaus nykyään enää määritellään siellä, missä määritellään eli avioliittolaissa. Sen sijaan omat ajatuksesi tuntuvat enemmän olevan, että "merkitsisi lupausta tulevaisuudesta yhdessä... menossa elämässä eteenpäin käsi kädessä". Siis merkki-jostakin paremminkin kuin tuo perinteinen kihlaus? Eli huomaatko, ettette tietenkään voi kovin nopeasti päästä asiassa eteenpäin, kun ette puhu edes samasta asiasta? Jotta pääsette etenemään, ryhdy puhumaan asiasta miehen kielellä. Puhu naimisiinmenosta. Kihlaus sinänsä ei ole mitään muuta kuin sopimus naimisiinmenosta, ei minkäänlainen muu "sitoumus". Joten jos haluat naimisiin, niin puhu siitä ja jos haluat vain "sitoumuskihloihin", niin miksi miehesi pitäisi tinkiä omasta kihlauskäsityksestään?
Kysyit myös, onko muilla samaa ongelmaa. Et ole tainnut lukea palstaa aiemmin? ;-) Me muut emme tietenkään voi tietää, miksi juuri sinun miehesi ei vielä halua kanssasi naimisiin, mutta eikö asioiden etenemisen kannalta olisi parempi puhua asioista suoraan? Kertoa omista toiveistasi tyyliin "minä tosiaan haluan naimisiin ja lapsia ennen kuin olen xx vuotta...". Ja kysyä, mitä hän haluaa. Selvittää, haluatteko loppujenlopuksikaan samoja asioita. Asioista puhuminen ei ole painostamista. Itkupotkuraivarit keskustelun lomassa ovat, jos niihin päättäisit turvautua. Puhuminen on paljon selkeämpää kuin prinsessamainen kosinnanodottelu. Me naiset haluamme olla nykyään kaikessa niin itsenäisiä, mutta silti tässä prinsessailemme kuin entisaikain ujot linnanneidot. Mutta heillä olikin romanttista kosintaa edesauttamassa yleensä vanhempien sopimus avioliitosta, jonka ritarillinen kosinta vain sinetöi - raakaa peliä se silloinkin oli. ;-)
"Sanon silläkin uhalla, että olet vastannut parille aika ärhäkästi. Torppaa minutkin negatiivisena, jos haluat."
Tuppaan sanomaan ärhäkästi vain, jos vastaus on kaukana asiallisesta. Se, miellyttääkö vastaus minua vai ei, on asia erikseen. Sillehän ei mitään voi, että mielipiteet eroaa. Mutta kun vastaukset ovat tähän asti olleet suurimmilta osin minusta tehtyjä negatiivisia 'psykoanalyysejä' (mitä en suinkaan ollut hakemassa!), niin en näe mitään syytä käyttäytyä asiallisesti niitä vastaajia kohtaan kun hekään eivät niin tee minulle.
"Jotta pääsette etenemään, ryhdy puhumaan asiasta miehen kielellä. Puhu naimisiinmenosta."
Toki minullekin kihlaus on lupaus naimisiin menosta, kuten sanoin jo aiemmin. Mutta minua ei kuitenkaan ole kasvatettu uskomaan sitä, että kihlojen jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia peruuttaa koko asiaa. Totta kai mielelläni menisin vain yhden kerran kihloihin ja yhden kerran naimisiin, mutta realistina katson että muutakin voi sattua.
Lähinnä olisin kaivannut esille vastauksia ihmisiltä, joista myös tuntuu että suhde junnaa paikallaan eikä mene eteen päin. Olisin kaivannut kuulla millaisia keskusteluita muilla pariskunnilla on asiasta ollut ja onko niiden pohjalta päädytty hyviin tuloksiin.
Näiden vastausten sijasta minua on nimitelty suorasti tai vähemmän suorasti mm. lapselliseksi, negatiiviseksi luonteeksi, kypsymättömäksi, asennevammaiseksi ja ties miksi. Jännää miten ihmiset ajattelevat ja kuvittelevat minua haukkumalla auttavansa jotenkin?
"Puhuminen on paljon selkeämpää kuin prinsessamainen kosinnanodottelu."
En ole odotellut tiara päässä kosintaan. Edelleen aikaisemmin sanoin, että puhuttu on vaikka kuinka monta kertaa. Mutta miehen vastaukset ovat joko vältteleviä tai sitten asenne on sellainen, josta tiedän lopettaa keskustelun lyhyeen.
Rakastan avokkiani enemmän kuin mitään muuta ja meillä on mukavaa yhdessä. Olemme suurimmasta osasta aikaa samalla aaltopituudella ja huumorimme on lähes täsmälleen samanlaista. Olen kyllä ihan tyytyväinen, vaikka suhteemme jatkuisi tällaisena. Mutta biologinen kello alkaa tikittää ja samaten myös halu sitoutua enemmän.
Ymmärrän sinua.. Itsekin olen ollut suhteessa n. seitsemän vuotta. Olen ollut onnellinen mieheni kanssa mutta meilläkin tulevaisuuden suunnitelmat junnaavat paikallaan. Minun kohdallani tarina sai myös toisenlaisen käänteen kun ihastuin toiseen mieheen. En voi syyttää ex-kumppania suhteen junnaamisen takia ajautuneen pelkästään erilleen, mutta nyt tällä hetkellä olen todellakin pohtinut entisen kumppanin tietämättömyyttä suhteen tilasta. Asiasta ollaan keskusteltu mutta silti on avoimia kysymyksiä.. Nyt ollaan oltu sitten aikaa erossa.. Tämän uuden miehen kanssa taas keskustelut lapsista ja tulevaisuudesta sujuu luontevasti ja uskoisin näiden asioiden etenevän paljon luontevammin eteenpäin. Sinun pitää vaan päättää itse oletko valmis odottamaan ja antamaan aikaa suhteelle vai onko teillä todellakin erilaiset odotukset elämästä vaikka niin tuntuu pahalta ajatella kun toisesta muuten välittää. Sinun pitäisi vaan saada miehesi ymmärtämään miten tärkeitä asiat ovat sinulle.. Tietenkin kosiminen itsekin tulee varmaan nykuaikana ihan hyvin kysymykseen.. Yhdessä teidän pitää asiat sujumaan koska ei sitä voi kukaan muu tehdä.. =)
Avioliitto ja lapset ovat ihan normaali osa elämää. Eivät siis kaikille, mutta isolle osalle kumminkin. Siksi myös niistä puhumisen hyvissä ajoin pitäisi olla osa normaalia elämää, parisuhteessa. Jotta voidaan tietää, että halutaan samoja asioita.
"miehen vastaukset ovat joko vältteleviä tai sitten asenne on sellainen, josta tiedän lopettaa keskustelun lyhyeen"
Jokin teillä mättää. Miksi et kysyisi, mikä se on? Et ole vielä lastensaannin suhteen ikäloppu, mutta totuus myös on, että jostain iästä lähtien (en muista mikä sen sanotaan olevan) homma vaikeutuu selvästi. Jos ette tässä vaiheessa saa edes keskustelua avatuksi, niin äkkiä aika voi hurahtaa niin paljon, että ne vaikeammat ajat ovat edessä. Ja vaikka sanot asioista puhutun, niin se, ettei mies kuitenkaan näytä haluavan puhua, kertoo jostain ongelmista. Kuten sanottu, puhuminen ei ole painostamista.
Sanoin myös jo aiemmin, ettei meistä muista kukaan voi tietää, mikä miehelläsi avioliittoasiassa tai siitä puhumisessa mättää. Siksi kukaan ei voi sinulle patenttiratkaisua kertoa, vaikka omalla kohdalla olisi tämä tai tuo toiminut. Omassa suhteessani kaikesta on aina puhuttu, ja siksi on tiedetty, että ollaan samoilla linjoilla. Se luo turvallisuutta. Epävarmuushan se sinullakin tällä hetkellä on suurin ongelma?
Voin kertoa oman tarinani sinulle. Toivottavasti tästä on apua.
Aloin seurustella mieheni kanssa, kun olin 19v. Muutimme yhteen, kun olimme seurustelleet noin vuoden. Mies on minua vuoden vanhempi.
Puhuimme alusta asti siitä, että mitä kumpikin haluaa elämältään. Sanoin, että haluan joskus naimisiin ja lapsia ja tein sen aika selväksi miehelleni.
Olimme asuneet yhdessä yli vuoden, kun aloin puhua miehelleni, että olisi mukava pitää pitkä kihlajaisaika, vaikka 5 vuotta, ettei häitä tarvitse heti järjestää. Mies sanoi, ettei pidä kihlautumista minään ja avioliittokin on hänestä turhanpäiväinen uskonnollinen tapa...
No, minä kuitenkin kosimaan miestä, kun olimme olleet yhdessä 3 vuotta. Mies vastasi myöntävästi, pidimme tavan mukaan juhlat jne.
Aloin noin vuosi kihlautumisen jälkeen puhua häistä, katselin häälehtiä ym. Mies tokaisi, että ei halua naimisiin!
Nyt olemme olleet yhdessä 4,5 vuotta. Mies ei tiedä, haluaako naimisiin ja on sanonut monesti, että huijasin ja painostin hänet kihloihin kanssani. Ei halua erota, mutta ei halua naimisiinkaan vielä ainakaan, tuskin tulevaan 5-10 vuoteen nyt ainakaan. Kihlasormuksia käytetään edelleen, koska ei kehdata poiskaan jättää sormesta, vaikka siis emmehän ole enää kihloissa, koska naimisiin tuo mies ei enää lupaa mennäkään!
Lapsia haluaisin jo nyt, mutta mies ei.
Eli junnaa ja pahasti paikallaan. Uskoisin, ettei junnaisia, jos en olisi pakottanut toiminnallani ja kosinnallani miestä kihloihin kanssani. Ei se kihloissa oleminen mitään muuta eikä ainakaan tee suhteesta vakavampaa ellei tosissaan luvata mennä naimisiin.
Joten anna miehellesi aikaa. Sitä teillä on!
Niin toivon, että meilläkin täällä. Niin ja olemme nyt 23 ja 24.
Olen tikanpoikasen kanssa samaa mieltä. Lueppas uudestaan nuo tekstisi. Vaikuttaa siis nimenomaan siltä, että haluat kihloihin ja voit olla kihloissa "iät ja ajat". Eli et naimisiin kovinkaan pian. Miehelle se taas tarkoittaa naimisiinmenemistä 2 vuoden sisään. Googletappa kihlaus ym. Kihlaushan meinaa sitä, että sovitaan hääpäivä. Ei välttämtätä tasan tarkkaan, mutta suurinpiirtein. Kihlauksessa sovitaan naimisiinmenosta. Jos taas ei puhuta mistään varsinaisesti, niin käytetään termiä teinikihlat. SAma se oltiinko teinejä tai ei. Näin selvennökseksi. Tokin kukin itse määrittelee kihlansa..muta miehesi on menossa naimisiin eikä kihloihin -sitten kun on menossa. Teilä on selkeästi hieman eri tuo ajatus.