Taistelu

Periksiantamattomuus ja taisteleminen nähdään erityisen miehisinä piirteinä. Sinä mies, miten nuo näkyvät sinussa? Ilmiselvänä vai piilevänä? Missä tilanteissa? Onko ikääntymisellä tässä asiassa vaikutusta?

Itse vastaan että nuorempana olin oikea raivopää. Nykyään esimerkiksi väärät syytökset herättävät raivon, mutta se jää onneksi sinne pinnan alle. Olisi hyvä jos se orgainisoituisi jotenkin järkeväksi toiminnaksi, mutta niin käy aniharvoin.
14309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Periksiantamattomuudesta jäi sanomatta että sehän on samaa kuin jääräpäisyys. Sillä saavutetaan paljon jos kohde on oikea. Itse olen hakannut päätä seinään turhaan. Saakeli että harmittaa.

Äänestä

näkyy siinä, että jos koen mielestäni saaneeni epäoikeudenmukaista kohtelua, olen heti henkisessä siilipuolustuksessa ja valmiina tyyliin hyökkäys on paras puolustus.

Työssäni voin hyödyntää asian sillä lailla, että mikään ongelma ei ole liian paha ratkaistavaksi, vaan aina vastaus löytyy tavalla, tai toisella.

Mussa on siis aimo annos Aku Ankkaa.

Äänestä
  • Ennen muinoin vedin suoraan turpaan jos sain paskaa kohtelua. No, se ei tehnyt mulle hyvää. Kaverit alkoi kattoa kummasti, nekin ketä jäi. Sitten vanhempana ei suhtaudu ulospäin niin kiivaasti. Tuo olis kyllä hyvä että pystyis, niinkuin sinä, olemaan sitkeä ongelmien suhteen.

    Äänestä

Että tällä palstallahan taitaakin olla suuri edustus moderneja miehiä. Mukavuus ennen kaikkea.

Äänestä
  • aloitus tässä kauan vielä ole ollut:D

    Äänestä

haastavissa karikoissa saadakseni hankittua perheelleni ruokaa ja katon pään päälle.

Äänestä
  • Voi hemmetti että se vetää matalaksi. Tuo on just sitä todellista taistelua.

    Äänestä

  • Elkotekki kirjoitti:

    Voi hemmetti että se vetää matalaksi. Tuo on just sitä todellista taistelua.

    tässä ole mitään hätää. Voi olla penskojen ja vaimon kanssa kotona kun on työtön. Näkee kun ne kasvaa. Vaimo sitä paitsi ryhtyy samaan taisteluun kun lapset ei ole enää ihan pieniä. Nyt hoitovapaalla. Ainoa huoli tosiaan taloudellinen toimeentulo. Vittu, kun olis tajunnu jättää opiskelut ja mennä amikseen LVI- tai sähköpuolelle tms. Ajattelin yrittää sitä ehkä seuraavaksi. Olen tämmönen maisteripelle enkä pääkaupunkiseudulta. Siellä ei olis varaa asuakaan. Mut ehkä siellä olis oman alan töitä. Tää on niin tätä.

    Äänestä

työssäni saadakseni aikaan paremman maailman. Näin omasta mielestäni. En välttämättä muiden.

Äänestä
  • on töitä..

    Äänestä

taistella lähiaikoina. Lieneekö tuo mielestäsi tarpeeksi miehekästä. No ei haittaa. Olenkin nainen. Miehiäkin kyllä on taistelijoita tällä saralla.

Äänestä

puolesta taistelen. Jos olen todennut jonkun tai jotkut ihmiset hyviksi, kunnon ihmisiksi ja hän tai he ovat pulassa yritän auttaa heitä ja pysyn heidän tukena ja ystävinä, vaikka taivaalta sataisi paskaa niskaan. Kerran olin lämässä muijaan jota autoin ja tuin. Vaikken saanut pimppaa, pysyin hänen tukenaan. Hän on yhä ystäväni ja
hyvä sellainen.

Taistelen mä perkele futiksessakin, mut siitä ei tainnut olla kysymys, vai.....

Äänestä
  • Kunnioitan noin suoraselkäisiä miehiä. Varsinkin tuo, että et halunnut "vastapalvelusta" auttaessasi naista, vaikka olit häneen ihastunut (tai ehkä juuri siksi?) WAU!

    Äänestä

Pakko tähän ketjuun ympätä lempi-allegoriani. Tämä ei ole vastaus, pelkkä kommentti. Tarina kertoo kolmesta soturista. Ne tietysti kuvaavat miestä kolmessa eri elämänvaiheessa.

Nuori mies nuoren aikuisuutensa voimassa herää näkemään maailman kaikessa raadollisuudessaan ja tahtoo taistella kaikkea pahuutta ja vääryyttä vastaan. Hän onkin oikeassa, kuten kaikki, jotka selvää vääryyttä vastaan taistelevat. Hän on hyvän puolella pahaa vastaan ja taistelunsa on oikeutettua.
Hän on valkoinen soturi, oikeuden esitaistelija, joka muuttaa maailmaa. Taistelussa hyvän puolesta voitto seuraa tappiota, tappio voittoa, mutta aate ja säilä pysyvät terävinä: veri roiskuu, mutta valkoinen soturi on silti puhdas.

Aika kuluu, nuori mies käy taistelujaan ja aika kuluu.

Jonain päivänä hän ei enää ole nuorukainen, vaan aikuinen, kokenut mies. Taistelu hyvän puolesta on karaissut häntä, eikä kukaan voi sanoa, että hän olisi eilisen teeren poika: melkoinen alfa-uros.
Hän taistelee edelleen, ja se onkin komeaa katseltavaa, kun aikuinen, kypsä soturi vie maailmaa, taistelee vertaistensa kanssa ja kokee edelleen voittoja ja tappioita. Hän on miehuutensa voimassa ja taistelu vie hänen energiansa ja huomionsa, mutta se ei sinänsä haittaa, koska se on hänen hommansa.
Taistelu ei kuitenkaan aina ole puhdasta: salaliittoja, petoksia, uhrauksia, uhreja…
Mies on punainen soturi: hän tahraa paitsi miekkansa, myös sielunsa taitelun tuoksinassa: aina roiskuu kun rapataan, eikä pari tahraa sielussa haittaa, jos sillä saavutetaan voitto pahuudesta.
Punainen soturi taistelee, likaantuu, taistelee vähän lisää: miekka käy, heikot sortuu ja punainen soturi hallitsee.

Aika kuluu...

Punainen soturi taistelee ja jossain vaiheessa sieluun on tullut tarpeeksi monta tahraa, tarpeeksi monta viatonta uhrattu, tarpeeksi monen heikon yli kävelty - suuremman edun nimissä. Punainen soturi on aikaa sitten lakannut uskomasta aatteeseen, jonka puolesta valkoisena soturina taitoon lähti. Hän taistelee, koska osaa. Heiluttaa miekkaa, koska voi.
Punaisesta soturista on tullut musta soturi: hänellä ei ole enää uskoa, ei aatetta, pelkkä sodankäynnin taito. Aate on paljastunut harhaksi, usko jauhautunut tomuksi. Liikaa voittoja ja liikaa tappioita: hän tietää, että taistelu ei lopu koskaan. Mutta miekka heiluu, koska niin hän on elämänsä elänyt, eikä aio siitä vielä luopua.
Musta soturi taistelee vailla aatetta, tottumuksen voimasta ja pelkää sitä hetkeä, jona muut näkevät hänen taistelunsa turhuuden. Tai, oikeammin. Häntä ei kiinnosta, mitä muut huomaavat - paskan maku. Miekka käy, kunnes jonkun valkoisen tai punaisen soturin isku sortaa hänet maahan, ja seuraava kierros alkaa.

Jos jaksoit lukea pitkän tarinani: minkä värinen soturi sinä olet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elkotekki kirjoitti:

Periksiantamattomuus ja taisteleminen nähdään erityisen miehisinä piirteinä. Sinä mies, miten nuo näkyvät sinussa? Ilmiselvänä vai piilevänä? Missä tilanteissa? Onko ikääntymisellä tässä asiassa vaikutusta?

Itse vastaan että nuorempana olin oikea raivopää. Nykyään esimerkiksi väärät syytökset herättävät raivon, mutta se jää onneksi sinne pinnan alle. Olisi hyvä jos se orgainisoituisi jotenkin järkeväksi toiminnaksi, mutta niin käy aniharvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu