Olen jo pitkään halunnut eroon eräästä ``ystävästä``, joka punkkaa kämpälläni kun ei ole hankkinut omaa kämppää vaikka ikää on jo 20, hän aloittaa palopuheensa aina sillä, että hänellä ei ole kaupungissa ketään muuta kenen luo jäisi yöksi, niin minä olen antanut hänelle yöpaikan, välillä säälistäkin. Ja sitä tapahtuu melkeinpä viikottain. En luultavasti ole hullu, kun haluaisin hänestä eroon. Siis onhan hän toki mukava ja hauskakin halutessaan, mutta enemmän hän kyllä rasittaa mieltäni. Hän haluaa laittautua tunnin pari ennen baariin lähtöä - minä olisin ollut valmis jo silloin kun hän alkaa laittautua. Jos haluan mennä kantapaikkaani, hän toisinaan saattaa sanoa että siellä on ihan mukava olla, mutta että hänen mielestään paikka on paska. Ja että hän ei haluaisi käydä siellä, mutta tulee mukana minun takiani, koska ei uskalla yksin mennä minnekään muualle. Minä kuulemma olen syypää, kun hän haluaisi käydä muuallakin. Öh? Eli miten se on minun syyni?
Välillä hän saattaa äksyillä minulle jostain, enkä edes aina pysy mukana miksi, kun en ole tehnyt mitään, ja hän on myöntänytkin että hän joskus äksyilee minulle ihan turhanpäiten ja että hän on nolostunut siitä. En kylläkään tajua miksi hän ei ole sitten koskaan pyytänyt minulta anteeksi?
Ei sen puoleen, kyllä hän on minua auttanutkin... Tosin enemmän ajasta se on tuollaista menoa.
Hänen takiansa myöhästyn ainakin tunnin pari iltariennoista. Ja teen päätöksiä joita en haluaisi tehdä ja joita en tekisi ilman hänen vonkaamistaan/valittamistaan. En tiedä miten häntä voi rasittaa jopa se,että useimmiten kuljemme minun tuttujeni seurassa(hänellä kun ei pahemmin ole niitä kenen kanssa liikkua) ja on tutustunut kyllä minun kautta ihmisiin. Hänelle se ei vain riitä. Viimeisin asia, mihin minun meni hermot, oli kun hän valitti, että hänen poikaystävänsä tarvitsee olla kiinnostunut minusta enemmän kuin hänestä. Melkein läimäytin että ``herää jo pahvi!`` kun en jaksaisi kuunnella häntä ja noita hölmöjä juttuja.
Nyt, en ole vastaillut hänelle puhelimeen, kun hermoni meni häneen. Ja vastauksena siihen olen saanut parin a4 - paperin verran viestejä sähköpostiini. Kuulemma toimin aivan käsittämättömästi kun en ole vastaillut hänen puheluihinsa, että hän on huolissaan kun minusta ei ole kuulunut muutamaan päivään yhtään mitään. Hän on soitellut minulle nyt joka päivä noin 4 kertaa, enkä kertaakaan ole vastannut. Aika ahdistavaa... Kuulemma olen vihainen hänelle, vaikka en ole mitään sellaista puhelimitse tai sähköpostitse missään vaiheessa ilmoittanut. Eilen minun oli pakko oikaista, etten ole vihainen, kun en enää jaksanut niitä viestejä, jotka täyttivät sähköpostini aiheetta. Hän kuulemma ajatteli etten koskaan haluaisi menettää ystävyyttä hänen kanssaan. Eikö kuulosta jo aika pelottavalta? ``Koskaan``- sana on kyllä sellainen, että pitäisin sitä jo liian voimakkaana kuvaamaan parikymppisten naisten ystävyyttä. Ihmiset muuttuvat vielä paljon tässä iässä. Joten.. Olisiko minun järkevää hankkiutua eroon ahdistavasta ystävyydestä, vaiko antaa sille vielä mahdollisuus? Vai voisiko tuo olla tosiystävyyttä, kuten hän sitä kuvaili?
Välillä hän saattaa äksyillä minulle jostain, enkä edes aina pysy mukana miksi, kun en ole tehnyt mitään, ja hän on myöntänytkin että hän joskus äksyilee minulle ihan turhanpäiten ja että hän on nolostunut siitä. En kylläkään tajua miksi hän ei ole sitten koskaan pyytänyt minulta anteeksi?
Ei sen puoleen, kyllä hän on minua auttanutkin... Tosin enemmän ajasta se on tuollaista menoa.
Hänen takiansa myöhästyn ainakin tunnin pari iltariennoista. Ja teen päätöksiä joita en haluaisi tehdä ja joita en tekisi ilman hänen vonkaamistaan/valittamistaan. En tiedä miten häntä voi rasittaa jopa se,että useimmiten kuljemme minun tuttujeni seurassa(hänellä kun ei pahemmin ole niitä kenen kanssa liikkua) ja on tutustunut kyllä minun kautta ihmisiin. Hänelle se ei vain riitä. Viimeisin asia, mihin minun meni hermot, oli kun hän valitti, että hänen poikaystävänsä tarvitsee olla kiinnostunut minusta enemmän kuin hänestä. Melkein läimäytin että ``herää jo pahvi!`` kun en jaksaisi kuunnella häntä ja noita hölmöjä juttuja.
Nyt, en ole vastaillut hänelle puhelimeen, kun hermoni meni häneen. Ja vastauksena siihen olen saanut parin a4 - paperin verran viestejä sähköpostiini. Kuulemma toimin aivan käsittämättömästi kun en ole vastaillut hänen puheluihinsa, että hän on huolissaan kun minusta ei ole kuulunut muutamaan päivään yhtään mitään. Hän on soitellut minulle nyt joka päivä noin 4 kertaa, enkä kertaakaan ole vastannut. Aika ahdistavaa... Kuulemma olen vihainen hänelle, vaikka en ole mitään sellaista puhelimitse tai sähköpostitse missään vaiheessa ilmoittanut. Eilen minun oli pakko oikaista, etten ole vihainen, kun en enää jaksanut niitä viestejä, jotka täyttivät sähköpostini aiheetta. Hän kuulemma ajatteli etten koskaan haluaisi menettää ystävyyttä hänen kanssaan. Eikö kuulosta jo aika pelottavalta? ``Koskaan``- sana on kyllä sellainen, että pitäisin sitä jo liian voimakkaana kuvaamaan parikymppisten naisten ystävyyttä. Ihmiset muuttuvat vielä paljon tässä iässä. Joten.. Olisiko minun järkevää hankkiutua eroon ahdistavasta ystävyydestä, vaiko antaa sille vielä mahdollisuus? Vai voisiko tuo olla tosiystävyyttä, kuten hän sitä kuvaili?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jotenkin ongelmaiselta ihmiseltä..
Missä ystäväsi asuu?
Ei sinun ole pakko olla rasittavan tyypin kaveri eikä majoittaa häntä mihinkään eikä myöhästellä sovituista jutuista.
Pidä etäisyyttä jos alkaa rassaamaan. Tietty vähän sairaalta kuulostaa toi takertuminen..
takertuja "kaverisi" taitaa olla. itselläni on ollut parikin tuollaista kaveria aikanaan. nykyään jo sellaisen tunnistaa onneksi ja osaa pitää kauempana. takertujat tukahduttaa ja ahdistaa, he osaavat lirkutella vaikka mitä ja saavat sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa mikäli heidän mielestä "dissaat" heitä.
mutta takertuja pysyy takertujana ja siihen ei ikävä kyllä auta muu kuin suhteiden katkaisu tai viilennys.
Vaikea se on sanoa. Mutta ehkäpä voisit sanoa suoraan, miksi et ole pitänyt yhteyttä. Se nimittäin tuntuu tosi kurjalta, kun toinen lopettaa vastailemisen ja yhteydet tuosta vaan, kertomatta syytä. Vaikka syy olisikin sinulle todellinen ja päivänselvä, niin voi olla, että hän ei sitä ilman selitystä koskaan ymmärrä. Mutta vaikuttaa kyllä henkilöltä, joka vaatii että mennään aina hänen mukaansa. Ja muutenkin hankalalta ihmiseltä, kun kerta äksyilee, pistää syitä toisen niskaan jne. Elikä jos haluat etäisyyttä, niin kerro se hänelle suoraan. Usein tuommoiset asiat just kärjistyy, kun vietetään paljon aikaa yhdessä.
Mullakin on kaveri, joka aina silloin tällöin haluaisi tulla muutamaksi yöksi. Viimeksi oli peräti neljä yötä. Kaikki menee ihan ok:sti muuten, mutta kun käydään esim. kaupassa ostamassa yhteisiä ruokia, niin minä olen se, joka sitten maksaa. Eipä edes tarjoudu mitään maksamaan vaikka maksamisesta kysyisinkin. Ja haluaa että siivoisin mm. huoneeni, ku se on hänelle liian sotkunen. Noh, mitäs tulee. Ei ole pakko tulla, jos ei siisteys-taso kelpaa. Eniten kuitenki häiritsee tuo maksamattomuus ruuista sun muista. Mutta fakta on se, että asiat menee juuri niin pitkälle, kuin antaa niiden itse mennä. Elikä itse on osattava se raja vetää, mitä sallii ja mitä ei. Ite aion nyt pitää vähän taukoo noista yöpymisistä. Muuten kyllä voin nähdä.