Avomieheni jätti minut ja silloin 7 kk vanhan vauvamme yllättäen yhdellä puhelinsoitolla 1,5 kk sitten. Syyksi ilmoitti että rakkaus oli sammunut. Ei ollut mitään merkkejä ilmassa etukäteen johtuen siitä että oli halunnut esittää että kaikki on kunnossa. Onnistui siinä hyvin, en huomannut mitään kun varasimme yhdessä matkoja ja kävimme asuntonäytöissä. Toki pienen vauvan äidillä huomio kiinnittyy ensisijaisesti vauvaan eikä suhteeseen, vaikka sitäkin yritin omalta osaltani hoitaa. Luulin että mieheni oli tyytyväinen muttei sitten ollutkaan.
Tuntuu etten ole toipunut erosta vieläkään yhtään. Välillä on parempia aikoja, yleensä silloin kun näen muita ihmisiä mutta kun olen hoitovapaalla eli päivät kotona niin alkaa jo kyläpaikatkin loppua. En viitsi koko aikaa olla se aloitteen tekijä että voidaanko nähdä, voimmeko tulla kylään tai tuletteko meille, ystävillä on itsellä monilla omia lapsia ja työt, parisuhde ja harrastukset. Sosiaalinen aukko on valtava.
Sen lisäksi mies on täysin haluton käsittelemään eroa millään muulla tasolla kuin toteamaan että näin kävi eikä se ole kenenkään syy ja yrittää vierittää kaikki käytännön asiat minun hoidettavakseni. Jopa vauvan tapaamisesta on saanut vääntää ja joka viikko erikseen pyytää että hoitaisi. Itse en jaksa yksin hoitaa koko ajan, isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat vanhoja ja sairaita. Sen lisäksi olen huolissani isäsuhteesta, sehän katkeaa noin pienellä äkkiä ellei isä ole paikalla.
Olen lukenut näitä ketjuja ja ihmiset tuntuvat olevan tosi reippaita ja ehdottomia eroissaan. Itse voin edelleen tosi huonosti enkä osaa ajatella eroa hyvänä ratkaisuna kun luulin että kaikki oli kunnossa ja nyt sen sijaan mikään ei ole kunnossa. Kaikilla osapuolilla on rahat lopussa ja kaikki asiat hoitamatta. Hoidan minkä kerkiän mutta yksin tässä mielentilassa se on tosi vaikeaa.
Minä en ymmärrä miten vauva-aikana ero voi olla oikea ratkaisu, kertokaa joku minulle miksi.
Tuntuu etten ole toipunut erosta vieläkään yhtään. Välillä on parempia aikoja, yleensä silloin kun näen muita ihmisiä mutta kun olen hoitovapaalla eli päivät kotona niin alkaa jo kyläpaikatkin loppua. En viitsi koko aikaa olla se aloitteen tekijä että voidaanko nähdä, voimmeko tulla kylään tai tuletteko meille, ystävillä on itsellä monilla omia lapsia ja työt, parisuhde ja harrastukset. Sosiaalinen aukko on valtava.
Sen lisäksi mies on täysin haluton käsittelemään eroa millään muulla tasolla kuin toteamaan että näin kävi eikä se ole kenenkään syy ja yrittää vierittää kaikki käytännön asiat minun hoidettavakseni. Jopa vauvan tapaamisesta on saanut vääntää ja joka viikko erikseen pyytää että hoitaisi. Itse en jaksa yksin hoitaa koko ajan, isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat vanhoja ja sairaita. Sen lisäksi olen huolissani isäsuhteesta, sehän katkeaa noin pienellä äkkiä ellei isä ole paikalla.
Olen lukenut näitä ketjuja ja ihmiset tuntuvat olevan tosi reippaita ja ehdottomia eroissaan. Itse voin edelleen tosi huonosti enkä osaa ajatella eroa hyvänä ratkaisuna kun luulin että kaikki oli kunnossa ja nyt sen sijaan mikään ei ole kunnossa. Kaikilla osapuolilla on rahat lopussa ja kaikki asiat hoitamatta. Hoidan minkä kerkiän mutta yksin tässä mielentilassa se on tosi vaikeaa.
Minä en ymmärrä miten vauva-aikana ero voi olla oikea ratkaisu, kertokaa joku minulle miksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Nyt sinäkin huomaat sen...
Kovalta kuulosti kohtalo. Tuskin lohduttaa, mutta tämä on tätä aikaa. Tiedän vastaavia tapauksia pari lähipiiristä. Tuohon yksin olemiseen, kannattaisi varmaan kysellä onko paikkakunnallasi päivisin ns. äiti-lapsi-kerhoja, joihin voisit mennä tapaamaan muita pienten lasten äitejä. Jos se, vaikka vähän helpottaisi?
Anteeksi yksinkertaisuuteni mutta nyt en ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Ai, en tiennytkään että tämä on nykyään yleistä. Oletko syytä saanut selville, mistä nämä äkkilähdöt johtuvat?
En tiedä mistä johtuu moinen käytös. Syitä on varmaan jokaisella omansa. Olisiko joku sitoutumiskammo tms. syynä? Mies huomaakin, että elämä muuttuu, kun nainen on enemmän kiinni kotona, lapsessa ja muut menemiset, baarit yms. eivät ole niin ajankohtaisia. Se vain näyttää niin olevan, pitäisi kysyä asiaa joltain mieheltä, miksi ajatukset ovatkin muuttuneet matkalla? Perheen perustaminen kai kuitenkin on kahden ihmisen yhteinen päätös. Päätös, joka koskettaa sitten sitä tulevaa lastakin.
Itselläkin tulee mieleen sitoutumiskammo tai jotenkin muuttunut arki, mutta mies on tiukasti sillä linjalla ettei rakkauden sammuminen liity lapseen, on täysin sattumaan että se sammui juuri kun lapsi oli 7 kk. Tai siis oli sammunut sen jälkeen kun lapsi syntyi ilmeisesti pikkuhiljaa. Jos pystyisi edes jotenkin erittelemään syitä niin asia olisikin helpompi, voisi miettiä että voisiko sitä vaikeaa arkea jotenkin muuttaa, pitäisikö tehdä jotain toisin, pitäisikö päästä enemmän menemään ilman meitä (kävi tosin kerran viikossa kavereidensa kanssa jossain). Mutta nyt ei auta kuin arvailla kun mies ei anna mitään vinkkiä. Ei halua edes keskustella yhteen palaamisesta eikä erosta enempää kuin tämä rakkauden sammuminen.
Pahinta tässä ehkä on se että olen aina ollut vahvasti tunneihminen enkä vieläkään pysty uskomaan ettei hän rakasta minua enää. Enkä olisi uskonut sitä vielä edellisenä päivänä hänen lähdöstäänkään. En toki ole objektiivinen hänen rakkauttaan minua kohtaan arvioimaan, mutta kyllä olen aikaisemmissa suhteissani huomannut jos jtn on ollut pielessä. No, exäni ei ole koskaan puhunut juurikaan tunteistaan joten sen suhteen on vaikea pysyä kartalla. Vain ne pienet teot oli ne joista pystyi päättelemään ja niitä tulee vieläkin vaikka samalla hokee että on erottu.
No, ei auta kuin uskoa.
Miesten pään sisälle, kun ei näe ja jos ei toinen halua puhua, niin arvoitukseksi jää. Itsellekin on jäänyt exästä monta asiaa arvoitukseksi, vaan olen antanut asian olla, kun ei se miettimällä muuksi muutu.
Kaikesta huolimatta hyvää kevään jatkoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen!
vaikuttaa olennaisesti parisuhteessa, (mitä tilaa...) Kannattaa katsoa sinne peiliin.. ei sen taakse. Jospa ottaisit luun kauniiseen käteen.... selvisikö?
Olen yrittänyt. Yritän koko ajan. Olen samaa mieltä. Mutta kun mies ei puhu niin en tiedä mitä on tapahtunut ja mitä olen tehnyt väärin. Olen kyllä valmis ja halukas katsomaan peiliin.
2. kirje Timoteukselle 3
Lopunajan ihmiset
1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. [1. Tim. 4:1; 2. Piet. 2:1, 3:3; Juud. 18]
2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, [3:2-5: Room. 1:29-32]
3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia,
4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,
Todella törkeää jättää sinut ja vauva, milloin sinä ja vauva tarvitset häntä eniten. Jos mies jättää noin niin hän ei todellakaan ollut sitten kunnon mies jonkalaisen haluat. On rankkaa vauvan kanssa yksin ja sit vielä erota ja hoitaa ne hommat. Anna sen hoitaa se ero kun kerran itte päätti ja sun pitää alkaa tulla sille vihaiseksi, se auttaa sua eteenpäin.
Yritä löytää muita äitejä samassa tilanteessa ja rupee pitämään heihin yhteyttä saat voimaa heistä ja voit antaa voimaa. Ei rakkaus voi noin vain kuolla siihen on ollu joku muu syy, ei millään pahalla mutta rakastikohan hän oikeasti? ja jos rakasti niin miehellä pitäis olla enemmän halua yrittää saada sitä rakkautta takaisin varsinkin kun olette naimisissa, ihan törkeää. Ei noin helpolla voi antaa periksi, mutta näköjään antoi niin anna sen olla ja sinä keskity vauvaasi, olet muuten onnellinén että sinulla on se vauva vaikka ei siltä tunnu tällä hetkellä kun varmaan väsyttää mutta pistä kaikki energiasi siihen ei siihen ukkoon joka päätti että on liian vaikeeta. Etsi kerhoja, etsi muitten äitien tapaamisia ja mene niihin ja tee ystäviä, etsi tukea ja kyllä se siitä.
Kamalalta tuntuu. mutta kokemuksesta voin sanoa, että miehet, ne epäkypsät, on aina tehneet näin. Itse olen tilanteessa, nyt jo 60v, avoliittoa takana 12v, ja mies löysi uuden, 16v, nuoremman läskin, ja nyt ei jäljellä muuta kuin kiusaamista ja pelottelua viimeiset 3kk. Ainoa asia on että haluaa viedä yhdessä hankkimamme omaisuuden ja siitä taistellaan, eli millään ei mitään väliä. omaksi surukseni tunnustan, että luotin liikaa... oma hälmöyteni, vaikka merkkejä oli jo hänen edellisestä avioliitostaan, Oli velkasanaarauksessa kun tapasimme. Minä hölmö autoin ja tein töitä ja nyt palkkana, nuori ihana nainen ja vanha ulos! Älkää uskoko mihinkään. En halua olla katkera, mutta.......
Miestä ei voi pakottaa hoitamaan omaa lastaan ja vaikka nyt on armollisesti suostunutkin siihen muutamia kertoja niin mitään jatkuvuutta siihen ei ole. Minä siis hoidan vauvan käytännössä yksin ja kun mies on irtisanonut tämän vuokra-asunnon jossa asumme (hänen työsuhdeasuntonsa) niin minun on pitänyt etsiä itselleni ja vauvalla uusi asunto. Ja sitten pitäisi hoitaa muutto, hän "lahjoitti" suurimman osan tavaroistaan meille, kyllähän me ne tietysti tarvitaankin (esim sänky ja pesukone) mutta muutossa on aika suuri homma, yhdessäkin meillä on mennyt pakkaamiseen monta viikkoa. Nyt teen sen yksin vauvan kanssa. Miehestä ei ole apua kun vaan kieltäytyy. Tosin välillä tulee hetkiä jolloin tarjoutuu avuksi mutta sitten taas kun palaa kämpilleen niin kumoaa lupauksensa ja uhoaa vielä lisää. Eikä tee mitään asioiden eteen.
Ei rakkaus tosiaan voi noin vaan kuolla, olen siitä samaa mieltä. Joko on tapahtunut jotain mikä on muuttanut hänen kuvaansa minusta niin että rakkaus on sammunut kertalaakista (tulee mieleen että olisiko äidiksi tuleminen tuo muutos) tai sitten jos rakkaus on sammunut pikkuhiljaa niin olisihan sille voinut yrittää tehdä jotain ennen kuin sammuu kokonaan. Nyt vaikuttaa siltä että on istunut ja odottanut että rakkaus sammahtaa lopullisesti.
Oikeastaan hänen käytöksensä kielii kyllä ennemmin jostain paniikista, koska hän on ikään kuin pakomatkalla. Pyrkii siihen ettei tarvisi kohdata meitä ollenkaan, välillä ei vastaa puhelimeenkaan. Mitään riitaa ei ole ollut. Palaa ikäänkuin vanhaan kun tulee hoitamaan vauvaa, käyttäytyy kuin olisi taas kotonaan ja pitää minua sylissä ja haluaa jäädä yöksi (siinä kohtaa tosin minun pitäisi laittaa raja) mutta sitten taas lähtee kämpälleen ja jonkin ajan kuluttua alkaa uhoamaan sähköpostilla mitä asioita minun pitäisi hoitaa eron takia. Eikä vastaa puheluihin eikä viesteihin. Sama kaava on toistunut jo jonkin aikaa.
Olet oikeassa, pitäisi etsiä muita äitejä samassa tilanteessa.
Kirjoituksessasi lause "Palaa ikäänkuin vanhaan kun tulee hoitamaan vauvaa, käyttäytyy kuin olisi taas kotonaan ja pitää minua sylissä ja haluaa jäädä yöksi (siinä kohtaa tosin minun pitäisi laittaa raja)" oli kuin isku vasten lukijan kasvoja.
Kuinka maailmassa sinä lasket tuon rikollisen edes kotiinne sotkemaan rauhanne?!
Jos te olisitte laillistaneet suhteenne, typerys olisi siitä huolimatta saattanut häipynyt kuvioista, mutta ei olisi voinut livistää laillisia velvollisuuksistaan noin helposti.
AAAH,tuo avoliiton ihanuus! Ilman mitää pakottavia tyhmiä paperinpaloja!
Vähin mitä sinä voit tässä tapauksessa tehdä on pitää polvesi tiukasti yhdessä (toimii parmmin kuin ehkäisypilleri) ja estää tuo rikollinen spermanluovuttaja enempää tuhoamasta sinun ja lapsesi elämää.
Ole hyvä ja pidä kotinne avain vain sinulla itselläsi, välinpitämätön ja vastuuton hulttio kotisi ulkopuolella.
Ole aivan varma että tuo olio hakee itselleen toisen nenästä vedettävän, heitä kun näköjään riittää pilvin pimein, ja jättää sinut ja lapsesi aikanaan rauhaan.
Hänen käytöksensä on tosi väärin ja raukkamaista. Todella pahoillani että sinun on pitänyt kärsiä tommoista kohtelua ja aikana jolloin tarvitset miehen tukea enemmän kuin koskaan eikä jonkun lapsen kiukutteluja (tarkotan miestäs). Hänestä ei näköjään ole kunnon isäksi tai mieheksi, joistain vain ei ole siihen. Tosi vaikeaa sulle muuttaa ja käydä tommosta stressia läpi kun on vauva kun se vauva ja lapset yleensä vaistoo ongelmat kotona. Yritä saada se muutto sen kanssa tai yksin läpi ja sittenhän voitte alottaa uudestaan ja rauhoittua? Onko sulla jo asuin paikka tiedossa? Yritä kunhan sulla on aikaa etsiä ittelles tukea muualta, me kaikki tarviimme sitä. Anna sen miehen olla ja ehkä sitten ajan kanssa tulee haluamaan suhdetta lapseen mutta sinuna tulisin kyllä jo sille vihaksi enkä päästäs kotiisi leikkimään perhettä sillon kun sille vaan käy. Paniikki tai ei niin meillä naisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla se äiti, useat miehet eivät ole hyviä vauvojen kanssa mutta ei hänen pitäisi hylätä teitä sen takia. Älä leiki sen leikkejä vaan get tough!!
No, minulle tässä on kaikkein tärkeintä että mies tapaa lastaan. Aikuisten ristiriidat on pieniä siihen nähden että poika menettää yhteyden isäänsä ja toisinpäin. Ex majailee tällä hetkellä kaverinsa kämpillä patjalla eikä sinne oikein voi vauvaa viedä. Tai ehkä voisi mutta on helpompaa että hän tulee meidän yhteiseen kotiimme hoitamaan. Olemme toki muuttamassa täältä pois, mutta ennen sitäkin tarvitsen apua vauvanhoidossa ja mielestäni se on isän tehtävä.
Ei ole merkitystä sillä että onko suhde laillinen vai ei näiden asioiden kanssa. Ketään ei voi velvoittaa hoitamaan omaa lastaan oli naimisissa tai ei. Eikä vuokra-asuntokaan muutu sen kummemmaksi eikä yhteinen omaisuus muutenkaan, oli naimisissa tai ei. Paperit ovat kyllä kunnossa, kyse on nyt miehen yrityksestä kaataa kaiken minun niskaani. Välillä tosin taas "ryhdistäytyy" mutta välillä palaa taas asemiinsa eikä vastaa edes puhelimeen.
En voi pitää kotini avaimia vain itselläni, asunto on hänen nimissään.
Kuten sanottu, pahinta mitä voisin kuvitella on että hän jättää lapsensa tapaamatta.
Minkä ikäisiä te olette?
Eikö ilmassa ollut merkkejä tästä rakkauden hiipumisesta, kärsikö seksielämä, oliko miehellä enemmän menoja kuin tavallisesti, miten hän käyttäytyi tuon 7kk:n ajan kun olitte lapsen kanssa osa hänen elämäänsä?
Olitte kuitenkin asuntoakin katsomassa, oliko mitään merkkejä siitä että mies on etääntynyt sinusta?
Tuntuu uskomattomalta että rakkaus sammuisi itsestään ilman mitään näkyvää syytä, monesti tällaisiin tilanteisiin liittyy toinen nainen/mies jota kohtaan tuntee alku rakkautta ja intohimoa, silloin tunteet omaa rakasta kohtaan tuntuvat merkittömiltä ja voi toimia noin kylmästi.
Voimia sinulle ja jaksamista vauvan kanssa.
Olemme 32-vuotiaita. Olimme olleet yhdessä 5 vuotta kun lapsemme syntyi. En huomannut merkkejä rakkauden sammumisesta mutta kuten sanottu päähuomioni meni väkisin vauvaan ja tottahan toki vauva vaikutti seksielämäämme ja läheisyyden määrään muutenkin. Ja kyllä etäännyimmekin mutta minusta se oli ihan luonnollista ja ohimenevä vaihe kun puhutaan noin pienestä vauvasta. Puhuimmekin asiasta etukäteen ja mies ymmärsi tilanteen ohimenevyyden ja jopa sovimme ettemme eroa kun vauva on alle vuoden jos tuleekin ongelmia vauvavuotena (tosin en tiennyt että niitä olikaan). Ei tuonut mitään ongelmia esiin suhteen aikana. Sitten yhtäkkiä vaan lähti.
Toki on mahdollista että hänellä on toinen mutten usko siihen, se ei olisi hänen tapaistaan. Sen sijaan vastuunpakoilu tai jokin ultimate sitoutumiskammo sopisi hyvin kuvaan. Eikä minua suoraan sanottuna haittaisi vaikka hänellä olisi joku toinen ainakin olisi sitten joku syy jonka ymmärtäisin.
Itse myöskin olen kokenut saman josta tytär 4v. Tutut ovat tunteesi minullekin!Voimia!
Tavattiin neljä vuotta sitten. Tapailtiin, muutettiin yhteen ja alettiin rakentaa yhteistä elämää ja tulevaisuutta. Naimisiin piti mennä ja perustaa perhe. Rakastettiin ja oltiin paljon yhessä. Samat asiat kiinnosti. Molemmat töissä, koti ja autot.
Sitten eräänä iltana mies lähti käymään kavereiden kans parilla. Viipy vuorokauden. Eka kerta ku näin tapahtu. Arvasin jo sillon mitä oli tapahtunu. Mies ei vielä tunnustanu. Vakuutti ettei mitään sellasta ollu tapahtunu. Aneli anteeksi et viipy yön pois kotoa. Vanno rakastavansa yli kaiken. Uskoin.
Viikon päästä ilmotti haluavansa erota uuden naikkosen takia. Uusi suhde kiinnosti enemmän ku vanha. Oli valmis heittämään meidän yhteisen elämän ja mun nurkkaan... Ei loppupeleissä merkinny mitään. Luulin et kaikki oli kunnossa ja me onnellisia yhessä. Riideltiin harvoin, taloudellisesti asiat hyvin, vireä seksielämä...
Erosta on nyt 2,5 kk. Olen ihan rikki ja elämästä viety pohja. Kaikki mihin uskoin olikin vaan valhetta. Kaikki mitä tein suhteen ja miehen eteen, oli turhaa ja merkityksetöntä. Tunnen itseni kusetetuksi ja hyväksikäytetyksi.
Tuntuu rankalta tietää, et mies asustelee jo uuden kans yhessä. Elävät niin ku mitään ei ois tapahtunu. Niin ku mua ei ois ikinä ollukaan. Ja mun elämä on palasina. Sydän särkyny miljoonaan osaan. En tiedä miten selviän tästä takasin elämään. Olen niin pohjalla etten tiedä miten tästä pääsee takasin pinnalle.
Oon ollu monta viikkoa sairaslomalla. En pysty nukkumaan ilman unilääkkeitä. Välillä ahistaa niin paljon, etten pysty muuta ku huutamaan ja itkemään. Yritän käydä lenkillä niin usein ku jaksan, mut välillä on vaikea päästä sängystä ylös. Lenkillä käynnilläki on riskinsä.. Pari päivää sit törmäsin exään ja sen uuteen. Selvisin jotenki kotiin ja murruin sit täysin...
Näyttelen ulkomaailmalle voivanu hyvin ja toipuvani erosta, mutta sisältä oon edelleen ihan rikki. Oon hemmotellu itteäni erilaisilla kasvo. ym. hoidoilla. Ne auttaa saamaan hetkeksi ajatukset pois, mutta kotona, neljän seinän sisällä, todellisuus iskee vastaan. Ikävä entistä elämääni, miestäni, meidän arkipäivää... Miksi näin kävi... Miksi mut hylättiin...Miten mies saatto tehä mulle näin...
Epätoivoa, raivoa, surua, tuskaa..
Sun kirjoituksesi otti oikein sydämmelle, todella pahoillani sulle kanssa. On minullakin sydän särkynyt pari kertaa ja tiedän että se sattuu ja siitä on vaikea päästä ohi mutta teet oikeita asioita, käyt lenkillä, pidät ittestäs huolta mutta mene jo ihmeessä takas töihin se auttaa siihen paljon. Ala näkee muita ihmisiä ja puhu tästä asiasta niin paljon kuin voit ja sitten se pienenee ja pienenee. Helpottaa ajan kanssa, se aika ei sitä paranna vaan mitä teet ajan kanssa. Toivoa parempaan sulle!!!
tilannetta ehkä selventäisi jos kertoisitte omat ikänne ja kauan olitte yhdessä, sekä oliko vauva pitkään harkittu asia, vai tuliko se vahingossa vai sinun/hänen haluamana.
...sinun tulee keskittyä lapseesi ja itseesi.
Unohda ex, ainakin toistaiseksi. Keskity rakentamaan sinulle ja lapselle hyvä koti ja turvallinen olotila. Hakeudu muiden äitien seuraan ja hae sieltä vertaistukea. Selviät varmasti.
Mitä exääsi tulee, hänellä luultavasti jonkinmoinen suhde meneillään. Ja lämmitellessään sua, ei ole varma suhteen jatkoista. Voi käytös johtua lapsellisuudestakin ja vastuun kiertelemisestä. Joka tapauksessa lapsellista toimintaa hänen taholtaan. Ei taida mies ymmärtää elämän perusasioita.
Olet etulyöntiasemassa, vaikka tunnet toisin. Satavarmasti mies yrittää tunkea jossain vaiheessa takaisin. Sinä vain voit estää sen. En usko, että lapselle on hyvästä tuollainen isä, joka tulee ja menee niinkuin itse tahtoo, välittämättä muista. Lapsi tarvitsee pysyvyyttä ja turvallisuutta.
Sinun elämässä tällä hetkellä tärkeintä on huolehtia lapsestasi. Minä ainakin sinun tilanteessasi heittäisin piut paut tollaselle miehelle ja keskittyisin lapseeni ja omaan kotiin sekä ystäviini.
Mieti, sun pitää saada nauttia siitä, että sulla on maailman ihanin lapsi. Se on nyt tärkeintä.