50-Luku

50-lukua tunnutaan välillä liioittelevan. Tietenkin, sehän oli "ensimmäinen" rock'n rollin vuosikymmen mutta se vain oli ensimmäinen ja se siitä. Aika kultaa muistot kuten sanotaan, siksi jotkut sanovat että 50-luvun jälkeen kukaan ei keksinyt mitään uutta. Jotkut sanovat samaa Beatlesista.

Tosiasia taitaa olla kuitenkin että 50-luvun artisteilla ei ollut enää mitään uutta annettavaa 60-luvun musiikille, kuten Beatlesilla ei ollut mitään annettavaa 70-luvun musiikille; kuunnelkaapa jäsenten soolotuotoksia, pari helmeä ehkä on mutta tasapaksua soopaa pääasiassa.

Väitetään että kaikki ovat kopioineet vain näitä 50-luvun tähtiä sen jälkeen. Kaikkihan perustuu jossain määrin kopiointiin, eivät Elvikset ja muut tyhjästä musiikkia luoneet. Mutta palataan edelliseen kohtaan eli 50-luvun tähtien luovuuden tyrehtymiseen, johon oleellisesti myös vaikutti se, että rock'n rollille vihdoin vuosikymmenen lopulla saatiin oma kaupallinen lokero. Ne jotka eivät kuolleet lento-onnettomuuksissa tai joutuneet vaikeuksiin lain kanssa, jämähtivät reliikeiksi, heistä tuli setämäisiä all-round -viihdyttäjiä jotka harvakseltaan enää levyttivät uutta tavaraa, lähinnä jotain "pikkukivaa" etelän tupeeratuille mummoille.

Muuten mainitsemasi Ricky Nelson pystyi kuitenkin vielä johonkin. Hän nimittäin siinä 1966 siirtyi Kaliforniaan ja tuli yllättäen vaikuttaneeksi country rockin syntyyn, mihin sitten pari vuotta myöhemmin Byrds siirtyi, ja avasi tietä esim. Eaglesille. Valitettavasti suurta yleisöä ei enää kiinnostanut.