Onko siinä niin hirvittävän pahaa, jos eronnut nainen käyttää seksikumppanina eron alkuaikoina varattua.
Heti eroprosessin aikana ei ehdi, eikä jaksa ajatella koko seksiä, mutta sitten kun voimia saa takaisin, myös seksuaaliset halut palaavat.
Vuosia on totunut säännölliseen seksiin eikä ole vielä valmis luomaan uutta , vakavaa ihmissuhdetta.Eikä sitä niin helposti löydykään.
Eikö ole tärkeää vain se, että ei rakastu, ei kerro asiasta ympäriinsä, ei tartuta tauteja.
Ja rahaakin on rajoitetusti. On hyvä, että saisi hieman ylellisyyttä. Esim. velkaisena ei monestikaan voi syödä ulkona tai nauttia hotellilomasta.
Lopettaa suhteen sitten, kun on löytänyt vapaan ja todesta otettavan miehen.
Uskon, että meillä eronneilla naisilla, on usein tälläinen episodi takana. Ja tarjoajia riittää.
Hetken lainaksi vain.
Heti eroprosessin aikana ei ehdi, eikä jaksa ajatella koko seksiä, mutta sitten kun voimia saa takaisin, myös seksuaaliset halut palaavat.
Vuosia on totunut säännölliseen seksiin eikä ole vielä valmis luomaan uutta , vakavaa ihmissuhdetta.Eikä sitä niin helposti löydykään.
Eikö ole tärkeää vain se, että ei rakastu, ei kerro asiasta ympäriinsä, ei tartuta tauteja.
Ja rahaakin on rajoitetusti. On hyvä, että saisi hieman ylellisyyttä. Esim. velkaisena ei monestikaan voi syödä ulkona tai nauttia hotellilomasta.
Lopettaa suhteen sitten, kun on löytänyt vapaan ja todesta otettavan miehen.
Uskon, että meillä eronneilla naisilla, on usein tälläinen episodi takana. Ja tarjoajia riittää.
Hetken lainaksi vain.
Vastaukset 26
Vanhimmat
että sinut on joku heittänyt mäkeen. Melkoinen ilmestys taidat olla kun et poikamiehille kelpaa. Vai meinaatko, jotta poikamiehet ollaan kaikki persaukisia, eikä kyetä sinua viemään Mäkkäriin lasten-aterialle tai matkustajakotiin viikonlopuksi??? Poikamieskin kykenee säännölliseen seksiin, suorastaan haluaa sitä, ei tosin kaikkien kanssa.
Pintamaalisi irtoaa tuon pinnallisuuden myötä.
Kun ikää on 40-50v., ei niitä varteenotettavia poikamiehiä niin vain löydy. Eronneet ovat usein jo varattu tai heillä on omat velvollisuutensa, esim. lapset joka toinen viikonloppu, rahat vähissä elareiden tai velkojen vuoksi.
Varatulla on usein myös vaimo, joka tuo perheeseen rahaa ja on myös omaisuutta. Ne mäkkärissä käynnit kun eivät ole ulkona syömistä ja matkustajakoti luksusta, jota silloin tällöin kaipaa.
Sitä pintamaalia en muuten käytä, hoidan kyllä itseni hyvin ja minua ei mäkeen laitettu, se oli se toinen osapuoli.
Uskoisin, että nuorehkoilla leskillä voi olla sama ongelma.
sinun ongelmasi sitten on? Olet hukannut itsesi ja epäilet elämän tiimalasin tyhjenevän silmiesi edessä ennenkuin kerkiät tunnistamaan itsesi ja tarpeesi?
Kovin se on tuo maallinen lähellä sydäntäsi, epäiletkö sen suovan täytteen sielusi tyhjiöön? Saatat erehtyä. Elämän luksus löytyy arjen iloista kun niitä osaa etsiä, eikä tarvitse edes etsiä kun ne keksii. Kyllä ikäisellesi naiselle käyttöä löytyy muualtakin kuin kakkosketjusta.
Löydä itsesi, löydät kaverinkin.
Jokainen eronnut tai läheisensä muuten menettänyt on hukassa, onneksi pahimpana aikana on kädet täynnä järjesteltäviä asioita, niin paljon, että tuskin työssä jaksaa keskittyä.
En minä minnekään itseäni ole hukannut, löytämässä olen kadottamaani.
Tulin varmaan kohdaltasi väärinymmärretyksi, haluan kokea luksusta joskus, en halua sitä elämääni.
En myöskään halua, että minulle löytyy käyttöä, hieman huvittava ilmaus. Kysyinkin sitä, onko väärää olla varatun kanssa, koska on tottunut seksuaaliseen kanssakäymiseen, eikä aio rakastua, ei paljastaa, ei tartuttaa tauteja, vaan tyydyttää seksuaaliset ja hellyyden tarpeensa ja ajanoloon löytää kenties sen todellisen rakkauden.
Arjesta löytyy todella paljon iloa, työssä ja muualla, mutta se on eri asia.
asiaa pohtimalla mikä aikoinaan särki oman liittosi, ettei vaan toinen nainen tai sinnepäin. Kyllä se tietoinen varatussa roikkuminen minusta on moraalisesti väärin, olkoonkin, että se suhteesa oleva pettävä läjä siinä se suurin "syntisäkki" on. Ei se taudittomuutesi tee kilpeäsi kirkkaammaksi ja tarpeeksi kauan kun hyppii kukalta toiselle se vahinko sattuu. Tarkoitus ei ollut esineellistää sinua tuolla käyttö-sanalla, pahoittelen verbaalista lahjattomuuttani.
Elo itsessään on luxusta.
Toisesta naisesta ei ollut kysymys. Jos asioita vertaillaan, minusta se oli kokolailla paljon ikävämpi asia.
Pitkähkö koulu käytiin yhdessä ja erikseen riippuvuuden vuoksi. Tai kahdenkin.
Ei olisi myöskään tarkoitus varatussa roikkua, ei siis rakastua. Luulisin, että pystyn tasa-arvoiseen suoritukseen. Oikeassa olet , elo itsessään on luksusta, mutta ei kai se poissulje ajatustani seksuaalisen läheisyyden tarpeesta. Ja hetkellisistä, sanotaan vaikka, luxus-luxus hetkistä.
>Minun mielestäni sinulla on oikeus tyydyttää
halusi,mieleiselläsi tavalla.Itse olen avoliitossa
oleva mies,ja avokki haluaa sexiä n.2kertaa vuodessa.Mutta tähän löytyi ratkaisu,työpaikalla
eräs nainen erosi ja pyysi kerran syksyllä kahville.Hän kertoi,että halusi rakastelijan
minusta ja minä menin suostumaan.Olen käynyt hänen
luonaan pari kertaa viikossa.Kävi sitten niin,että
hänen tuttavansa erosi kans,ja todennäköisesti
naiset olivat sopineet ennakkoon,että tansseissa
hän pyytää minua mukaan.Lähdin saatolle ja päädyttiin hänen asunnolleen,ja myöskin hänen
rakastelijana toimin.Mutta käyn hänen luonaan
kerran viikossa,joka tuntuu riittävän.On oikeastaan hyvä,ettei avokkini haluaa enenpää
sexiä.......
avokki sinulla, 2 kertaa/vuosi. Sehän muurautuu umpeen tuolla vauhdilla. Ainut mitä et ole ehtinyt huorimisiltasi tajuamaan on se, että avokillasi on muutama salapano kierroksessa. Kyllähän silläkin on oikeus tyydytykseen, mitä sinä et kykene tarjoamaan.
Sopisiko vielä kolomas joukkoon. Lueppa kuinka kävi eräälle miehelle. Siitä kerrotaan yhessä Rosa Liksomin novellissa, olisiko ollut Minä hellustin sitä akkaa. En ole varma. No jokatapauksessa mies otti ensin huoran huoltoasemalta ja piti sitä muutaman päivän. Meni lepäämään kesämökille ja siellä sen piti monta päivää naida veljenvaimoa, melkein kuolleena käveli kotiin ja vielä oma akka kinusi. Siinä sulle opetusta.
>Hehän ovat vapaita naisia,en minä niitä keneltäkään vie.Naiset haluaa tyydyttäjän ja minä
vaan hoitelen nämä..
novelli, jos löydät sen. Näin voi käydä, jos liiaksi yrittää. Heh heh
...vapaat miehet kunniaan ;o)hittojako sitä keltään ukkoa lainailemaan kun vapaitakin on tungokseen asti, siinä voi vahingossa löytyä s(e)oikea...
...ikä ei ole este, vain pieni hidaste ja pelkkiä numeroita. Vinkki.. Tarkista tyylisi ja katso mitä peilistä näkyy.. Kaikkea hyvää, elämä jatkuu..
joku kyselee tuonlaisia? Itsetunto taitaa olla vahvistusta paitsi.
Ei siinä mitään pahaa ole, mutta älä rakastu varattuun. Äläkä missään tapauksessa kerro kellekään, saat huonon maineen. Niitä tarjoajia riittää, tulet sen huomaamaan. Nauti hyvästä seksistä ja mukavasta seurasta. Kyllä se vapaa mies vielä tiellesi sattuu, tosin itse olen jo luopunut toivosta. Missä ne luuraa, ne todella vapaat, jotka eivät ensimmäisenä käy inisemään, kun vaimo jätti ja minä sitä niin vielä rakastan. Huoh.
ronklaa, saattaa käydä niin jotta into etsiä katoaa ja jää ilman. Täydellistä miestä tai naista ei olekkaan, on vaan ihmisiä pikku ja isompine vikoineen, ne on vaan hyväksyttävä. Sen takia ne inisevät, että suojeluvaistosi heräisi ja ottaisit raasun hellään huomaasi. Äitiä ne pellet hakee.
Epäilen, että harvemmalle on ok pettäminen sillä perusteella, että ei rakastuta tai tauteja levitetä. Hyväksyisitkö itse sellaisen puolisoltasi? Yleensä se, onko kakkonen varattu tai mitä tahtoo, ei vaikuta siihen miten pariskunta käsittää ja suhtautuu pettämiseen tietääkseni.
Kyllä mä vieläkin kehottaisin sua tyytymään niihin vapaisiin, kun kerran et mitään erikoistakaan halua. Voin luvata, että Suomessa riittää vapaita ja sitoutumishaluttomia sinkkumiehiä. ;)
Sitäpaitsi, olet juuri eronnut ja muutenkin rikki, niin oikeasti onko tollanen kolmiodraama just se mitä tarvitset? Vaimoa huutelemaan sinulle? Sitäpaitsi et sinä voi mitenkään varmaksi vannoa ettetkö rakastuisi. Siinäpä sitten lisää sydänsurua. Kyllä musta paras sijotuskohde olis joku vapaa uros. Vapailla on pienemmällä todennäköisyydellä varoja syömässä vaimo ja tenavia. Ja toi sun "vaihees" tulee menemään ohi ja et ole noin herkkänä tulevaisuudessa, kannattaako sen vuoksi mennä morkkista hankkimaan?
Kaiken perusta tietenkin olisi, että asia ei paljastuisi, en rakastuisi, enkä aiheuttaisi muutakaan harmia. Saisin vain seksiä ja hellyyttä.
Minun ikäisiäni leskimiehiä on hyvin vähän. Eronneet painivat jo yllämainittujen asioiden kanssa.
Sinkuiksi jääneet ovat sellaisia, jotka juuri eivät kiinnosta minua. Eli otos on ilman varattuja aika pieni.
valikoivasta mausta kärsii, koko roppa.
minäkin kakkosena, kun laadukasta vapaata ei löydy 47 vuotiaalle.
niin, että se oma laatu on tosiaan sitä kakkosta, jolloin ei edes kelpaa ykköseksi? Tasan ei käy onnenlahjat.
tuo sinun mielipiteesi. Kakkonen voi todella etsiä laatua ja olla laadukkaampi kuin se ykkönen. Useimmiten niin onkin.
Mä olen kanssa 47-v., kakkosena tällä hetkellä. Vapaata miestä olen yrittänyt katsastella, mutta huonolla tuloksella - mm. täältä suomikaksnelosesta. Yhden kanssa kirjoteltiin, oli "urheilullinen" mielestään. Ekoilla treffeillä oli päissään ja tupakka suussa. Toinen oli samoin omien sanojensa mukaan "urheilullinen", parin puhelinsoiton jälkeen soittikin sitten keskellä yötä ihan kännissä.
Tarkoittaakohan "urheilu" nykyään dokaamista?
Eka tapaamisten jälkeen sitten soitellaakin humalassa ukkoporukalla ja kaikkien kanssa pitäisi puhua, kehuttu ensin, ja sitten todistellaan , että on se hänelläkin.
Niin, tarttis varmaan aloittaa viinan/siiderin juonti. Täysin raittiina saa olla vaan sivusta seuraajana, kun pariskunnat kävelee käsikynkkää baareihin/ravintoloihin. Ja sieltä varmaan sitä vapaata miesseuraakin löytyisi. Mutta kun kännääminen ei vaan kiinnosta, kaikki tekeminen (seksi mukaanlukien) on selvin päin niin paljon kivempaa! Ja ei tulisi mieleenkään mennä baariin juomaan vissyä humalaisten miesten vokoteltavaksi. Voi hitsi, onneksi se mun miesystävä on raitis, olkoon sitten naimisissa. Pienempi paha se kuin kaljoittelija.
Onhan se paljon mukavampaa saada selvän varatun miehen munaa, kuin humalaisen varatun. Ja oikein, kun miehen aistit pelaavat, voi pukeutuakin hyvin seksikäästi. Ja mitä tuosta, jos miehen matkatkin maksan , pientähän se on, vaikka on lapsilta pois, mutta munaa, munaa.
Ei pidä olla kyyninen, nythän saa lentolippuja halvalla ja aina mies voi selittää näitä messumatkoja, niin niin messumatkoja hahhaa.