onko muilla ranskalaista avo- tai aviopuolisoa?olisi mukavaa tietää kuinka teillä on suhde alkanut ja kuinka on jatkossa mennyt...omaani tutustuin reilu vuosi sitten netissä ja alku meni ihanasti ja myöhemmin oli aivan tyhmiä riitoja,joiden vuoksi asuttiinkin kuukausia erillään.mies ei onneksi luovuttanut ja nyt ollaankin toisemme löydetty uudelleen...tähän suhteeseen on mahtunut niin paljon,yhteenmuutto,ero,lapsen menetys,uudelleen rakastuminen.
ranskalainen puoliso
mullakin
8780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niissä kun on eroa niin kuin mellakoivassa nuorisossa ja "nuorisossa"
tahallista ilkeilyä? Tuskin kuitenkaan myönnät hölmöyttäsi.
Tuossa touhussahan ei ole mitään erityisesti ranskalaista tai "ranskalaista". Noinhan se menee myös savolaisten ja "savolaisten" kanssa.
sika
Minulla on ranskalainen aviomies. Mistä te riitelitte? Me riitelemme lähinnä siitä, että hänen sukunsa ja lähiperheensä on erittäin hallitseva, suku jyrää mennen tullen parisuhteemme ylitse. Jos jostain tingitään, niin ei ainakaan sunnuntailounaista anoppilassa... Anoppi soittaa joka päivä kolme kertaa ja vaatii mm. raporttia siitä osasiko miniä nyt varmasti raastaa porkkanaraastetta hänen pikkuprinssinsä lounaslautaselle. "Siitä saa A-vitamiinia", anoppi valistaa meitä uusavuttomia keski-ikäisiä lapsia... ;-)
meillä meni viime kesänä kuukausiksi miehen kanssa sukset ristiin,kun oli sukulaisissa muutaman viikon,kun anoppi yritti tehdä minulle täydellisen muodonmuutoksen.päättelin että kyseessä juuri anoppi kun ei tuota miestä mun muodot eikä ulkonäkökään aikaisemmin haitannut,mut siellä ollessa alkoi haittaamaan...lopulta sitten tulistuin niin että pakkasin tavarat ja muutin muualle.kun meillä jostain syystä mä se tulisempi luonne.no lopulta mies muutti perässä samalle paikkakunnalle ja nyt ollaan oltu n.kk uudestaan yhdessä,tosin tässä välillä kirjoiteltiin muuten jne.ja tämän eron aikana sattui niin paljon muutakin,todella ikäväkin tapahtuma.
Minullakin on sentään todella kiva anoppi, joka otti minut avosylin vastaan. Mutta kun tämä on hallitseva jyrääjäluonne, niin se sota on hävitty ennen kuin se alkaakaan.
Kamalinta on se, että vaikka mieheni tekisi mitä virheitä, niin äitylillä on aina kootut selitykset ja suojeleva asenne. Jos mies vaikka pettäisi minut, niin äiti varmasti asettuisi meidän kriisissämme pojan puolelle, siis on ihan totaalisen sokeana rakkaudesta ihmelapseensa.
Kerran väsyin mieheni ainaiseen (tyypilliseen ranskalaiseen) tyytymättömyyteen ( 20c on masentava koiranilma, sillä pitäisi olla se ihanteellinen 22,5c). Äityli siihen että "jos poika kerran valittaa, niin hänellä on sitten siihen aihetta".
Minä olen sen sijaan kotona tottunut siihen, että kotiporukoilta tulee rakentavaa negatiivista palautetta, jos joku perheenjäsen käyttäytyy muiden mielestä sopimattomasti tai ärsyttävästi.
Ranskalaisen äidin ja pojan väliin ei siis voi mennä, mutta tilannetta voi esimerkiksi juuri maantieteellisellä etäisyydellä vähän parantaa... paitsi että siinä tapauksessa vastavuoroiset kyläilyajat pitenee, mikä on sitten sarjassa ojasta allikkoon!
mikä näissä jutuissa on sitä ranskalaista? Ihan tähän saakka on vaikuttanut "ylikansallisilta" ongelmilta.