uskonnon

Onko henkilöitä jotka olisivat vaihtaneet uskontoaan puolisonsa vuoksi? Kysymys kuuluu, Miksi?? Tuntuu että ainoat uskontoaan vaihtavat ovat naisia jotka seurustelevat/avioituvat muslimi miehen kanssa. En ole kuullut naisesta joka ryhtyy katolilaiseksi tai ortodoksiksi tai miehestä joka alkaa harjoittaa buddhalaisuutta..
Ja useimmiten nämä Islamiin palanneet naiset selittävät että se vaan tuntuu omalta ja miehellä ei ollut päätöksen teon kanssa mitään tekemistä..joopa joo.
Eikö teitä hävetä? hylkäätte samalla suomalaisuutenne, kovalla työllä ansaitun tasa-arvon ja siirrytte uskontoon jossa naisen arvo on sama kuin koiran? Ihmettelen vaan kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.
813284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Eivätkä nuo aasialaiset naisetkaan pahemmin käänny kristityiksi vaikka muuttaisivat Suomeen miehen perässä.

Äänestä
  • varmasti ole uskontoon pahemmin hurahtaneita päinvastoin kuin lähes kaikki musut.

    Äänestä

Minä kuten moni muukin suomalainen musliminainen ei ole edes kuulunut kirkkoon jos tällä haet takaa,että kaikki suomalaiset ovat luterilaisia tms. Ja minä myös olin muslimi ennen kuin mieheni tapasin. Mitä minä olen muka hylännyt suomalaisuudessani olemalla muslimi? Ihan tavallinen nainen ja äiti minä olen, tosin raitis ja huomaavainen. Olen töissä, urheilen, juhlin yms siinä missä kuka tahansa.

Naiset,jotka "vaihtavat uskoa vain miehen takia" ovat monesti itse hukassa itsensä kanssa, luulevat,että usko pelastaa heidät tuosta vain,vaikka ei se niin mene.

Kysymyksesti koski uskoa miehen takia vaihtaneita, vastasin vain,koska joillekin tuntuu niin mahdottomalta uskoa,että harva sitä miehen takia uskoaan vaihtaa, ainakaan täydestä sydämestä.

Äänestä
  • Anna mun kaikki kestää! Kait se on sitä länsimaiden vapautta, että muslimiksikin voidaan kääntyä.

    Oletko tietoinen siitä, että nyt et voi enää ilman kuolemantuomion uhkaa vaihtaa uskontoa?

    Kait teikäläisiäkin on vapaassa Euroopassa siedettävä. Tee työtä uskonnossasi, jotta se kohtelisi naista paremmin kuin kohtelee.

    Miten se nyt oli Talebanien valtakaudella ja Pakistanin heimoalueilla nykyisinkin: sika saa eläinlääkärin hoitoa, mutta nainen ei ansaitse lääkäriä tai terveydenhoitoa.

    Ja henkilökohtaisena kantanani: Euroopan syvimmät kulttuuriarvot hylänneenä voisit suksia ulos Euroopasta -pysyvästi. Eurooppa kehittyisi ja muslimimaa kehittyisi muutostasi. Hyötyä tulisi kahteen suuntaan.

    Äänestä

  • toit erilaisen näkökulman asiaan.
    Saanko kysyä kuinka ystäväsi suhtautuivat sinuun kun "aloit muslimiksi"? Tai kuinka itse muutit suhtautumistasi heihin?
    Eräs suomalainen tuttavani on islamiin palattuaan(miehen takia) alkanut kovaan ääneen toitottaa joka välissä kuinka alkoholi ja juopot on kuvottavinta mitä hän tietää tai kuinka sianliha oikeasti on likaista ym. No eipä tuolla tutulla enää kavereita olekaan.

    Äänestä

  • musliminainen, joka on kääntynyt islamiin jo paljon ennen kuin tapasi muslimiaviomiehensä.

    Tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta vaihtaa uskontoa vain miellyttääkseen jotakin toista ihmistä - tuskin kukaan aikuinen, omilla aivoillaan ajatteleva ihminen niin tekeekään. Uskonnon vaihtaminen on kuitenkin niin iso, henkilökohtainen asia, ettei sitä tehdä kevein perustein.

    En ymmärrä ollenkaan ap kirjoittajan kommenttia suomalaisuuden hylkäämisestä. Miksi ei voisi olla yhtäaikaa muslimi ja suomalainen, eihän siinä ole mitään ristiriitaa! Itse ainakin olen kyennyt sovittamaan nämä kaksi asiaa ihan hyvin keskenään.

    Äänestä

  • Elikä et tunne kristinuskoa, koska et koskaan edes kuulunut kirkkoon! Tahdoit tai et, koko länsimaisen järjestelmän, niin laki sosiaalihuollon kuin koko sen länsimaisen sivityksen perusta on se kristinusko josta et tiedä yhtään mitään!

    Eikö olisi ensin kannattanut ottaa selville mikä on Krsitinusko ja jos se ei miellytä sitten liittyä yhteiskuntaamme ja sen arvoja kohtaan kielteisesti jos ei vihamielisesti suhtautuvaan uskontoon?

    Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa.

    Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle.

    Tosin todennäköisesti miehesi synnyinmaasta puuttuu sosiaalijärjestelmä jonka esi-isä on kristinusko (valtio nimittäin otti jossain vaiheessa tämän tehtävän kirkolta suomessa niinkuin muissakin länsimaissa!).

    Ja juuri tästä syystä vastaava sossua ei ole miehesi synnyinmaassa!

    Niin miksi et sitten muuta miehesi synnyinmaahan, kristittyjen anataman sosiaaliavun vuoksiko?

    Tiedän monia suomalisnaisia jotka ovat vaihtaneet uskontoa miehensä takia.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Elikä et tunne kristinuskoa, koska et koskaan edes kuulunut kirkkoon! Tahdoit tai et, koko länsimaisen järjestelmän, niin laki sosiaalihuollon kuin koko sen länsimaisen sivityksen perusta on se kristinusko josta et tiedä yhtään mitään!

    Myös kristinusko on estänyt naisia aikoinaan pääsemästä opiskelemaan, vasta uskonnon hylkääminen tai tiettyjen tulkintojen muuttaminen on saanut aikaan kehitystä...

    Länsimaisen sivistyksen perusta oli kirjoitus taidon syntyminen ja sillä ei tainnut olla varsinaisesti Raamatun kanssa mitään tekemistä tai no ehkä lähetys työllä mutta periaatteessa se olisi voinut olla mikä tahansa uskonto mitä olisi vain ruvettu lähettämään.

    Kaikki uskonnot ovat enemmän tai vähemmän miesten keksintöjä ja ne syrjivät naisia siksi on aika turhaa korottaa kristinuskoa sen paremmaksi kuin islamia tai juutalaisuuttakaan.

    Monet kirkkoon kuuluvatkaan eivät tiedä uskonnostaan sen enempää kuin synnymnnäis muslimit. eräs muslimi totesi että hän arvostaa kaikkein eniten käännynnäisiä muslimeja sillä he ovat joutuneet vertailemaan omaa uskontoaan
    eikä heillä toisaalta ole mitään pakkoa kääntyä islamiin tai noudattaa islamia (toisin kuin syntymä muslimille syy islamin noudattamiseen voi olla suvun painostus tai jokin isänmaallinen, nostalginen lapsuudesta lähtöisin oleva asia).

    (myös tämä muslimi oli lukenut Raamatun ja Koraanin ja vertaillut niitä mutta on synnynnäis muslimi ja siksi ei tietenkään pysty olemaan täysin puolueeton omasta mielestään)

    Äänestä

  • Laupeudensisar kirjoitti:

    Anna mun kaikki kestää! Kait se on sitä länsimaiden vapautta, että muslimiksikin voidaan kääntyä.

    Oletko tietoinen siitä, että nyt et voi enää ilman kuolemantuomion uhkaa vaihtaa uskontoa?

    Kait teikäläisiäkin on vapaassa Euroopassa siedettävä. Tee työtä uskonnossasi, jotta se kohtelisi naista paremmin kuin kohtelee.

    Miten se nyt oli Talebanien valtakaudella ja Pakistanin heimoalueilla nykyisinkin: sika saa eläinlääkärin hoitoa, mutta nainen ei ansaitse lääkäriä tai terveydenhoitoa.

    Ja henkilökohtaisena kantanani: Euroopan syvimmät kulttuuriarvot hylänneenä voisit suksia ulos Euroopasta -pysyvästi. Eurooppa kehittyisi ja muslimimaa kehittyisi muutostasi. Hyötyä tulisi kahteen suuntaan.

    Uskoni on minun henk.koht. asia, minä huolehdin itsestäni ja perheestäni, välitän läheisistäni ja kunnioitan toisia,jotka sen ansaitsevat. Ketään minun uskoni ei häiritse. Miksi minun muslimina pitäisi kantaa koko maailman taakkaa? Teetkö sinä samoin, mitä sitten ikinä uskotkaan?

    Äänestä

  • sinulle kun kirjoitti:

    toit erilaisen näkökulman asiaan.
    Saanko kysyä kuinka ystäväsi suhtautuivat sinuun kun "aloit muslimiksi"? Tai kuinka itse muutit suhtautumistasi heihin?
    Eräs suomalainen tuttavani on islamiin palattuaan(miehen takia) alkanut kovaan ääneen toitottaa joka välissä kuinka alkoholi ja juopot on kuvottavinta mitä hän tietää tai kuinka sianliha oikeasti on likaista ym. No eipä tuolla tutulla enää kavereita olekaan.

    Nykyiset ystäväni tietävät minut jo alusta asti muslimina, ei se heitä mitenkään häiritse. Monet tutut eivät edes tiedä uskoani, työssäkin vain jotkut pistäneet merkille, että en syö lihaa ja näin ollen kyselleet enemmän. Alkoholia en ole juonut aiemminkaan, ystävien kanssa käyn ulkona siinä missää muutkin, ehkä enemmänkin kuin moni äiti. En paasaa uskostani kenellekkään, se on minun asiani, mitä se muille kuuluu. Yhtälailla en jaksa jeesus-lappujen yms tyrkyttelijöitä.

    Lapsuuden ystäväni "menetin" (hui,mikä menetys!) kun aikoinaan seurustelin afrikkalaisen miehen kanssa.

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    Uskoni on minun henk.koht. asia, minä huolehdin itsestäni ja perheestäni, välitän läheisistäni ja kunnioitan toisia,jotka sen ansaitsevat. Ketään minun uskoni ei häiritse. Miksi minun muslimina pitäisi kantaa koko maailman taakkaa? Teetkö sinä samoin, mitä sitten ikinä uskotkaan?

    sen ansaitsevat? Vääräuskoiset islamin mukaan eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, tätäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • bidral kirjoitti:

    Myös kristinusko on estänyt naisia aikoinaan pääsemästä opiskelemaan, vasta uskonnon hylkääminen tai tiettyjen tulkintojen muuttaminen on saanut aikaan kehitystä...

    Länsimaisen sivistyksen perusta oli kirjoitus taidon syntyminen ja sillä ei tainnut olla varsinaisesti Raamatun kanssa mitään tekemistä tai no ehkä lähetys työllä mutta periaatteessa se olisi voinut olla mikä tahansa uskonto mitä olisi vain ruvettu lähettämään.

    Kaikki uskonnot ovat enemmän tai vähemmän miesten keksintöjä ja ne syrjivät naisia siksi on aika turhaa korottaa kristinuskoa sen paremmaksi kuin islamia tai juutalaisuuttakaan.

    Monet kirkkoon kuuluvatkaan eivät tiedä uskonnostaan sen enempää kuin synnymnnäis muslimit. eräs muslimi totesi että hän arvostaa kaikkein eniten käännynnäisiä muslimeja sillä he ovat joutuneet vertailemaan omaa uskontoaan
    eikä heillä toisaalta ole mitään pakkoa kääntyä islamiin tai noudattaa islamia (toisin kuin syntymä muslimille syy islamin noudattamiseen voi olla suvun painostus tai jokin isänmaallinen, nostalginen lapsuudesta lähtöisin oleva asia).

    (myös tämä muslimi oli lukenut Raamatun ja Koraanin ja vertaillut niitä mutta on synnynnäis muslimi ja siksi ei tietenkään pysty olemaan täysin puolueeton omasta mielestään)

    Väärin: Lue niin tiedät. Länsimaita on muokannut nimenomaan Kristinusko ja länsimaat ovat sellaisia kuin ovta nimenomaan sen takia että länsimaissa on ollut hallitseva uskonto Kristinusko.

    Miksi luulet että muslimimaat ovat sellaisia kuin ovat. Siski että heidän kulttuuriaan, lakia, koulutusjäörjestelmään on hallinnut ja muokannut Islam. Vai kiellätkö tämänkin?!

    Jo se että kirjoitat vuosiluvun 2009 tarkoittaa: "2009 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen". Et tainnut tietää?.

    Hyvänä muslimina sinun pitäisi käyttää islamilaista ajanlaskua mikä heidän vuotensa onkaan, sinunhan se pitäisi tietää muslimina, mutta ainakaan teidän vuosi ei ole 2009.

    Kirjoitat "Myös kristinusko on estänyt naisia aikoinaan pääsemästä opiskelemaan," siis tarkoitatko, että myönnät että nyky islam estää naisia pääsemään opiskelemaan, tottahan se on, ja sitten sinä naisena käännyt Islamiin!

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Elikä et tunne kristinuskoa, koska et koskaan edes kuulunut kirkkoon! Tahdoit tai et, koko länsimaisen järjestelmän, niin laki sosiaalihuollon kuin koko sen länsimaisen sivityksen perusta on se kristinusko josta et tiedä yhtään mitään!

    Eikö olisi ensin kannattanut ottaa selville mikä on Krsitinusko ja jos se ei miellytä sitten liittyä yhteiskuntaamme ja sen arvoja kohtaan kielteisesti jos ei vihamielisesti suhtautuvaan uskontoon?

    Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa.

    Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle.

    Tosin todennäköisesti miehesi synnyinmaasta puuttuu sosiaalijärjestelmä jonka esi-isä on kristinusko (valtio nimittäin otti jossain vaiheessa tämän tehtävän kirkolta suomessa niinkuin muissakin länsimaissa!).

    Ja juuri tästä syystä vastaava sossua ei ole miehesi synnyinmaassa!

    Niin miksi et sitten muuta miehesi synnyinmaahan, kristittyjen anataman sosiaaliavun vuoksiko?

    Tiedän monia suomalisnaisia jotka ovat vaihtaneet uskontoa miehensä takia.

    näin päättelet? En tunne kristinuskoa? Kristitytkö sen saa vain tuntea? Totta kai tiedän kristinuskosta, buddhalaisuudesta, juutalaisista, rastafarismista, hah, ja monista muistakin vaikka mitä! Kirjat, tv, "eriuskoiset" ystävät ja matkustelu maailmalla kuitenkin antaa sitä tietoa jos et ole huomannut...

    "Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa."

    Millähän tavoin? Ainoa törmäys on siinä,etten jaksa alkoholin ihannointia, se on todella masentavaa. Myös yksinäisyys ja materialismi ahistaa.

    "Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle. "

    Miksi minun pitäisi muuttaa uskoni takia pois Suomesta? Ketkä sitten saa asua täällä? No, kiitos vain, meillä on koti myös siellä, mielelläni olisinkin siellä enemmän kuin Suomessa.

    Mieheni kotimaassa ei ole suuresti arvostamaasi sossua. Työtä tekemällä me sekä täällä että siellä elämme. Mieheni kotimaassa on jotain arvokkaampaa kuin sossu; perhe, toisista välittäminen ja huolehtiminen.

    Ps. en vaihtanut uskoani mihinkään.

    Äänestä

  • toisia jotka kirjoitti:

    sen ansaitsevat? Vääräuskoiset islamin mukaan eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, tätäkö tarkoitat?

    Sinä varmaankin kunnioitat Suomessa mellastavia puukko- ja pyssysankareita?

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    näin päättelet? En tunne kristinuskoa? Kristitytkö sen saa vain tuntea? Totta kai tiedän kristinuskosta, buddhalaisuudesta, juutalaisista, rastafarismista, hah, ja monista muistakin vaikka mitä! Kirjat, tv, "eriuskoiset" ystävät ja matkustelu maailmalla kuitenkin antaa sitä tietoa jos et ole huomannut...

    "Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa."

    Millähän tavoin? Ainoa törmäys on siinä,etten jaksa alkoholin ihannointia, se on todella masentavaa. Myös yksinäisyys ja materialismi ahistaa.

    "Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle. "

    Miksi minun pitäisi muuttaa uskoni takia pois Suomesta? Ketkä sitten saa asua täällä? No, kiitos vain, meillä on koti myös siellä, mielelläni olisinkin siellä enemmän kuin Suomessa.

    Mieheni kotimaassa ei ole suuresti arvostamaasi sossua. Työtä tekemällä me sekä täällä että siellä elämme. Mieheni kotimaassa on jotain arvokkaampaa kuin sossu; perhe, toisista välittäminen ja huolehtiminen.

    Ps. en vaihtanut uskoani mihinkään.

    Jos todella väität: "Millähän tavoin? Ainoa törmäys on siinä,etten jaksa alkoholin ihannointia, se on todella masentavaa. Myös yksinäisyys ja materialismi ahistaa."

    niin tämä jos mikä osoittaa että et tiedä islmista yhtään mityään. Ja jos sanot, että minä en tiedä Islamista yhtään mitään vastaan kuten sinä:

    "En tunne Islamia? Muslimitko sen saa vain tuntea? Totta kai tiedän Islamista, buddhalaisuudesta, juutalaisista, rastafarismista, hah, ja monista muistakin vaikka mitä! Kirjat, tv, "eriuskoiset" ystävät ja matkustelu maailmalla kuitenkin antaa sitä tietoa jos et ole huomannut..."

    et tainnut jaksaa miettiä, mitä kirjoittaisit,joten heitit puuta heinää. Keksipä hieman parempaa tai anna olla.

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    Sinä varmaankin kunnioitat Suomessa mellastavia puukko- ja pyssysankareita?

    Ethän nyt vain yleistä kaikkia suomalaisia tuohon kastiin. Vastauksesi kertoo aika paljon, et uskaltanut vastata suoraan.
    Minä kunnioitan puukko-ja pyssysankareita ihan yhtä paljon kuin raiskaajia jotka uskontonsa perusteella katsovat raiskauksen oikeutetuksi täällä vääräuskoisten maassa.

    Äänestä

  • tarkoitat? kirjoitti:

    Mitäköhän tarkoitan? Mitä itse tarkoitat? Ja kuka taas yleistää ja mitä? Huom, järjen käyttö on sallittua, uskoi sitten mitä vaan.

    Minä en kunnioita raiskaajia, puukko- ja asehulluja, en ketään, jonka ainoa intohimo on satuttaa toista tai itseään.

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    et tainnut jaksaa miettiä, mitä kirjoittaisit,joten heitit puuta heinää. Keksipä hieman parempaa tai anna olla.

    ongelma on siinä....että vadstaukseni ei ollut puuta heinää,... vaan vastasin omilla sanoillasi.

    Olivatko omat sanasi siis sitten puuta heinää?

    Jos olivat, niin sittenhän minunkin sanani todella ovat puuta heinää mielestäsi! Mutta miksi minua sitten syytät?

    Miksi jaksa jauhaa samaa? Edellisessä "päättelyssäsi" ei ollut mitään pointtia, joten jatka vain...

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    Uskoni on minun henk.koht. asia, minä huolehdin itsestäni ja perheestäni, välitän läheisistäni ja kunnioitan toisia,jotka sen ansaitsevat. Ketään minun uskoni ei häiritse. Miksi minun muslimina pitäisi kantaa koko maailman taakkaa? Teetkö sinä samoin, mitä sitten ikinä uskotkaan?

    Uskoni on minun henk.koht. asia, minä huolehdin itsestäni ja perheestäni, välitän läheisistäni. Ketään minun uskoni ei häiritse.

    Minulla sama juttu, uskoni tai uskon puutteeni ei häiritse muita/kuulu muille. Se miksi ihminen kääntyy johonkin uskoon, on ihmisestä kiinni, ainahan niitä on "oikeita" ja "vääriä" syitä.
    Suurin osa muslimeista kun ei ole minkäänlaisella törmäyskurssilla Suomen valtion kanssa; eletään siinä kuin muutkin, mutta negatiiviset asiathan ne uutisiin päätyvät (toisaalta kuka jaksaisi lukea että ahmedin perheessä on tänään lasten harrastusten jälkeen päivällinen jonka jälkeen läksyt ja sitten onkin nukkumaanmenoaika) Sama asia kuin "uutisten" juoppotappelut yhdistäisi jotenkin suomalaisuuteen, kun tosiasiassahan suurimmalla osalla kansasta ei ole mitään kosketuspintaa asiaan...
    En todellakaan pidä itseäni minään "maanpetturina" vaikken ev.lut olekaan, niin kauan kun uskolla ei loukkaa ketään, maamme laki sallii uskomisen vaikkapa pyhään punajuureen...

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Elikä et tunne kristinuskoa, koska et koskaan edes kuulunut kirkkoon! Tahdoit tai et, koko länsimaisen järjestelmän, niin laki sosiaalihuollon kuin koko sen länsimaisen sivityksen perusta on se kristinusko josta et tiedä yhtään mitään!

    Eikö olisi ensin kannattanut ottaa selville mikä on Krsitinusko ja jos se ei miellytä sitten liittyä yhteiskuntaamme ja sen arvoja kohtaan kielteisesti jos ei vihamielisesti suhtautuvaan uskontoon?

    Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa.

    Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle.

    Tosin todennäköisesti miehesi synnyinmaasta puuttuu sosiaalijärjestelmä jonka esi-isä on kristinusko (valtio nimittäin otti jossain vaiheessa tämän tehtävän kirkolta suomessa niinkuin muissakin länsimaissa!).

    Ja juuri tästä syystä vastaava sossua ei ole miehesi synnyinmaassa!

    Niin miksi et sitten muuta miehesi synnyinmaahan, kristittyjen anataman sosiaaliavun vuoksiko?

    Tiedän monia suomalisnaisia jotka ovat vaihtaneet uskontoa miehensä takia.

    Miksi ei kaikki ortodoksit mene Venäjälle, miksi ei kaikki katolliset mene etelä-Eurooppaan?? Miksi ei kaikki luterilaiset mene Saksaan mistä se on alun perinkin lähtenyt???

    Saat tyhmiä kysymyksiä, koska itsekkin esität tyhmiä!!

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Elikä et tunne kristinuskoa, koska et koskaan edes kuulunut kirkkoon! Tahdoit tai et, koko länsimaisen järjestelmän, niin laki sosiaalihuollon kuin koko sen länsimaisen sivityksen perusta on se kristinusko josta et tiedä yhtään mitään!

    Eikö olisi ensin kannattanut ottaa selville mikä on Krsitinusko ja jos se ei miellytä sitten liittyä yhteiskuntaamme ja sen arvoja kohtaan kielteisesti jos ei vihamielisesti suhtautuvaan uskontoon?

    Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa.

    Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle.

    Tosin todennäköisesti miehesi synnyinmaasta puuttuu sosiaalijärjestelmä jonka esi-isä on kristinusko (valtio nimittäin otti jossain vaiheessa tämän tehtävän kirkolta suomessa niinkuin muissakin länsimaissa!).

    Ja juuri tästä syystä vastaava sossua ei ole miehesi synnyinmaassa!

    Niin miksi et sitten muuta miehesi synnyinmaahan, kristittyjen anataman sosiaaliavun vuoksiko?

    Tiedän monia suomalisnaisia jotka ovat vaihtaneet uskontoa miehensä takia.

    Eli, sinun logiikallasi Suomeen saa luvalla jäädä vain ne, jotka uskovat vain perinteiseen suomalaiseen uskontoon, eli Ukko-Ylijumalaan ja Suokeijuihin?

    Muut uskonnot, myös kristinusko, ovat raadollista ulkomailta tullutta uskonkaappausta. Suomessa esimerkiksi rukoillaan Beetlehemissä syntynyttä poliitikkoa jumalana ja sen vuoksi yhtäkkiä ei muita uskontoja saa maassa harjoittaa? Oletko varmasti miettinyt tätä asiaa ihan loppuun saakka??

    Ps. asun itse luterilaisuuteni kanssa toista uskontoa harjoittavassa maassa.

    Äänestä

  • toinen suomalainen kirjoitti:

    musliminainen, joka on kääntynyt islamiin jo paljon ennen kuin tapasi muslimiaviomiehensä.

    Tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta vaihtaa uskontoa vain miellyttääkseen jotakin toista ihmistä - tuskin kukaan aikuinen, omilla aivoillaan ajatteleva ihminen niin tekeekään. Uskonnon vaihtaminen on kuitenkin niin iso, henkilökohtainen asia, ettei sitä tehdä kevein perustein.

    En ymmärrä ollenkaan ap kirjoittajan kommenttia suomalaisuuden hylkäämisestä. Miksi ei voisi olla yhtäaikaa muslimi ja suomalainen, eihän siinä ole mitään ristiriitaa! Itse ainakin olen kyennyt sovittamaan nämä kaksi asiaa ihan hyvin keskenään.

    Olisi mukavaa kuulla miksi sinusta Islamin uskonto sopi sinulle paremmmin? Varmasti siinä oli joitakin kohtia/määreitä, jotka koit paremmin sinulle sopivan kuin esim. kristinuskon?

    Tosin niin kristityissä kuin muslimeissakin on paljon ihmisiä, jotka eivät kirjaimellisesti uskontoa noudata. Tämän voi huomata erityisesti Suomen muslimeissa, pahimmillaan olo täällä melkein sikailuun verrattavaa esim. yrittämällä saada sänkyyn joka viikonloppu eri nainen ja pitämällä useaa samaan aikaan.

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    näin päättelet? En tunne kristinuskoa? Kristitytkö sen saa vain tuntea? Totta kai tiedän kristinuskosta, buddhalaisuudesta, juutalaisista, rastafarismista, hah, ja monista muistakin vaikka mitä! Kirjat, tv, "eriuskoiset" ystävät ja matkustelu maailmalla kuitenkin antaa sitä tietoa jos et ole huomannut...

    "Olet muslimina monessa keskeisessä asiassa täydellisessä törmäyskurssissa koko oman synnyinmaasi kulttuurin kanssa."

    Millähän tavoin? Ainoa törmäys on siinä,etten jaksa alkoholin ihannointia, se on todella masentavaa. Myös yksinäisyys ja materialismi ahistaa.

    "Miksi sitten et muuta miehesi maahan jos Islam on todella noin tärkeä sinulle. "

    Miksi minun pitäisi muuttaa uskoni takia pois Suomesta? Ketkä sitten saa asua täällä? No, kiitos vain, meillä on koti myös siellä, mielelläni olisinkin siellä enemmän kuin Suomessa.

    Mieheni kotimaassa ei ole suuresti arvostamaasi sossua. Työtä tekemällä me sekä täällä että siellä elämme. Mieheni kotimaassa on jotain arvokkaampaa kuin sossu; perhe, toisista välittäminen ja huolehtiminen.

    Ps. en vaihtanut uskoani mihinkään.

    "Millähän tavoin? Ainoa törmäys on siinä,etten jaksa alkoholin ihannointia, se on todella masentavaa. Myös yksinäisyys ja materialismi ahistaa."

    Valitettavasti minun täytyy todeta miheeni tutustumisen, ja hänen sukulaisiinsa/maahansa tutumisen jälkeen, eeten ole materialistisempaa yhteiskuntaa tavannut. Kaikki perustuu siihen, kuinka paljon omistat jasen perusteella arvosi määritellään. Ihmiset ovat myös uskomattoman opportunistisia ja koko ajan haluavat sitä mitä toisella (materiaalia) on. Sosiaalijärjestelmää maassa ei ole ollenkaan, kukaan ei halua verojen muodossa omaa omaisuuttaan jaettavaksi köyhemmille.

    Rikkaalla miehellä on heti paljon hännystelijöitä omissa sukulaisissaankin. Näin suomalaisena tämä kaksinaamaisuus ei ole kauhean viehättävää.

    Toki yksinäisyyttä tässä maassa (Marokko) ei paljon ole, perheet viettävät todella paljon aikaa yhdessä.

    Äänestä

  • Hmm...... kirjoitti:

    Olen havainnut aivan saman ja samassa maassa. Luulen tosin, että tilanne myös naapurimaissa on tämä sama. Mielestäni selvästi pahempi kuin esimerkiksi esim. Itä-Euroopan maissa ja Venäjällä, joita usein myös moititaan samasta asiasta.

    Hännystelijät on myös havaittu.

    Kyllä siellä mielestäni on myös yksinäisyyttä. Monella ei ole ns. hengenheimolaisia lähipiirissä ja avioliitoissakin moni elää "yksin", ilman syvempää suhdetta puolisoon.

    Toinen ärsyttävä asia on sitten se pinnallisuus, esim. ihmisten ulkonäkö on hirveän tärkeää, samoin pukeutuminen. Poikkeavasta ulkonäöstä sitten huomautellaan aika ikävästi, ja tätä tekevät jopa aikuiset ihmisetkin.

    Äänestä

  • Nainen ulkomailla kirjoitti:

    Olisi mukavaa kuulla miksi sinusta Islamin uskonto sopi sinulle paremmmin? Varmasti siinä oli joitakin kohtia/määreitä, jotka koit paremmin sinulle sopivan kuin esim. kristinuskon?

    Tosin niin kristityissä kuin muslimeissakin on paljon ihmisiä, jotka eivät kirjaimellisesti uskontoa noudata. Tämän voi huomata erityisesti Suomen muslimeissa, pahimmillaan olo täällä melkein sikailuun verrattavaa esim. yrittämällä saada sänkyyn joka viikonloppu eri nainen ja pitämällä useaa samaan aikaan.

    tärkeitä asioita ovat mm. oikeaoppinen yksijumalaisuus, samoin se, että jokainen yksilö on henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistaan ja vastaa niistä Jumalan edessä viimeisenä päivänä, toisin sanoen kristinuskoon liittyvän pelastusopin puuttuminen: ei ole ketään, joka olisi kuolemalla sovittanut ihmisten synnit. En myöskään suostu allekirjoittamaan Vanhan Testamentin käsitystä israelilaisista Jumalan valittuna kansana. Siinä nyt esimerkkinä pari prinsiippiä, jotka tekevät islamista minulle paremmin sopivan uskonnon kuin kristinusko.

    Islamiin liittyy omalla kohdallani paljonkin erilaisia asioita, jotka vaikuttivat kääntymiseeni. En kuitenkaan aio tilittää niitä tällä palstalla - syyt ovat henkilökohtaisia, eikä minula ole tarvetta avautua niistä kenellekään. Harkitsin asiaa pitkään, enkä tosiaankaan palannut islamiin hetken mielijohteesta.

    Sillä, mitä kirjoitat lopuksi "Suomen muslimeista", ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Moraalittomasti käyttäytyviä ihmisiä löytyy ihan yhtäläisesti niin tapakristittyjen kuin tapamuslimienkin joukosta.

    Äänestä

  • Moku-puoliso kirjoitti:

    Olen havainnut aivan saman ja samassa maassa. Luulen tosin, että tilanne myös naapurimaissa on tämä sama. Mielestäni selvästi pahempi kuin esimerkiksi esim. Itä-Euroopan maissa ja Venäjällä, joita usein myös moititaan samasta asiasta.

    Hännystelijät on myös havaittu.

    Kyllä siellä mielestäni on myös yksinäisyyttä. Monella ei ole ns. hengenheimolaisia lähipiirissä ja avioliitoissakin moni elää "yksin", ilman syvempää suhdetta puolisoon.

    Toinen ärsyttävä asia on sitten se pinnallisuus, esim. ihmisten ulkonäkö on hirveän tärkeää, samoin pukeutuminen. Poikkeavasta ulkonäöstä sitten huomautellaan aika ikävästi, ja tätä tekevät jopa aikuiset ihmisetkin.

    Avioliitothan siellä yleensä menevät niin, että rikkaat naivat rikkaita ja köyhät köyhiä. Käyhemmät tietenkin toivovat pääsevänsä rikkaampiin naimisiin. Jotenkin tuntuu, että se ihmisen sisin on sitten sivuseikka. Totta kai tietenkin puolison ominaisuudet tulevana aviomiehenä/vaimona otetaan huomioon.

    Todellakin tuntuu, että miehenikin perhe on lähinnä kiinnostunut mahdollisesta hyödystä pojan nyt asuessa Euroopassa. Ja tämän vuoksi en olekaan kovin kiinnostunut heihin lähemmin tutustumaan varsinkaan hänen äitiinsä ja isäänsä. En kaipaa tuollaisia ihmisä elämääni. Toki hänen sisarruksissaan on hieman ylevämpiä periaatteita omaavia. Pidän varsinkin hänen kahdesta veljestään, ovat aitoja ihmisiä ja eivät ehkä niin materialistisia. Isä ei ole 20-30 vuoteen tehnyt töitä ja öiti sitten yrittääkin keplottelemalla repiä leivän jostakin eli käytännössä kerjää sukulaisiltaa rahaa.

    Tosin yksi kotona asuva veli on töissä ja hänen avullaan varmaan pärjäävät. Marokossa selviää mistä vain, jos on rahaa. Rikoksille suljetaan silmänsä, kun vilauttaa isoa rahatukkua. Mieheni perheen vastapainona taas osalla hänen sukulaisistaan on rahaa melkein kuin roskaa ja melkein minkä tahansa asian voi hankkia.

    Melkien kaikki Marokossa hoituu suhteilla ja rikkailla miehillä on yleensä suhteita tuomareihin ja poliisi päällikköihin.

    Tosiaan tuntuu, koska taloudelliset päämäärät ovat tärkeämpia avioliitoissa, tuntuu melkein, kuin avioliitto olisi puolisoiden välillä erränlainen sopimus, hoida sinä oma osasi, niin minä hoidan omani. Vaimo hoitaa kodin ja lapset ja mies tuo rahaa kotiin. Monesti saattaa olla, etteivät nämä arkena ole edes kauheasti tekemisissä.

    No kuitenkin "arvot" jos niitä siellä on, ovat hyvin erilaiset kuin mihin meidät on esimerkiksi kasvatettu. Ja tämän nähneenä sanoisin, kyllä, että monet ns. kristillisiä arvoja noudattavat ihmiset ovat mielestäni parempia ihmisä kuin monet muslimit (ranakasti sanottu, tiedän).

    Kristillisiin arvoihin kuuluu hyväksyä erilaisuus (niin kauan kuin se ei vahingoita muita), auttaa muita (vaikka eivät olisi sukulaisia) ja se, että hyväksytään erilaistakin uskontokuntaa harjoittavia ja ei vihata heitä. Uskoisin ainakin, että aika suuri osa kristityistä tänä päivävä harjoittaa tätä.

    Mielestäni on myös turha huutaa kunnioitusta omalle uskonnolleen, jos sitä ei osoita muille uskonnoille. Aika monet muslimit pitävät kristinuskoa höpö uskontona ja vain heidän uskontonsa on oikea. No minä vastaan tähän, etten kunnioita heidän uskontoaan, esim. en noteeraa heidän juhlapyhiään millään lailla tai muuten.

    Yleensä ottaen ihmisen pitää ansaita kunnioituksensa ja kohdella muita sitten, kuin toivoo itseäänkin kohdeltavan. Ja tosiaankin en puhu nyt kaikista muslimeista, heitäkin löytyy sankka joukko ja joka lähtöön.

    Äänestä

  • logiikallasi... kirjoitti:

    Eli, sinun logiikallasi Suomeen saa luvalla jäädä vain ne, jotka uskovat vain perinteiseen suomalaiseen uskontoon, eli Ukko-Ylijumalaan ja Suokeijuihin?

    Muut uskonnot, myös kristinusko, ovat raadollista ulkomailta tullutta uskonkaappausta. Suomessa esimerkiksi rukoillaan Beetlehemissä syntynyttä poliitikkoa jumalana ja sen vuoksi yhtäkkiä ei muita uskontoja saa maassa harjoittaa? Oletko varmasti miettinyt tätä asiaa ihan loppuun saakka??

    Ps. asun itse luterilaisuuteni kanssa toista uskontoa harjoittavassa maassa.

    Tuota….tiedän että Islam ei ole vain yksi uskonto muiden uskontojen joukossa vaan uskonto joka on suvaitsematon muita uskontoja syrjivä uskonto joka ei siis kunnioita muita uskontoja.

    Näin Islam eroaa monista muista uskonnoista.

    Tiedän että eräät halveksimasi luterialiset keräsivät rahaa muslimien moskeijaan niin että muslimit-raukat saisivat paikan jossa kokoontua täällä Suomessa.

    Kun et tiedä mitään islamista, tai et halua tietää muuta kuin sen mitä haluat uskoa islamista, niin turha kait on keskustella kanssasi, mutta kerro ihmeessä yksi muslimi maa joka on ottanut vastaan kristittyjä pakolaisia tai auttanut kristittyjä muuta kuin kuolemaan!

    Islamin arvot ovat jyrkästi ristiriidassa oman maamme valtaväestön arvojen kanssa, mutta sinähän et usko tähän, vaan uskot että Islam on rauhanomainen ja suvaitsevainen uskonto vaikka joka ikinen sivu Helsingin Sanomissa on uutisia tulvillaan Muslimien tekemistä väkivaltateoista ja suvaitsemattomuudesta.

    Muslimit saavat elää Suomessa olkaa hyvä vaan; mutta ihmettelen; eikö olisi helpompi muuttaa muslimi paratiisimaahan joka on valmiiksi paratiisi eikä kristittyjen rekentama helvetti joka pitää ehdottomasti käänyttää sellaiseksi paratiisi maaksi kuin muslimimaat ovat.

    Äänestä

  • islamissa kirjoitti:

    tärkeitä asioita ovat mm. oikeaoppinen yksijumalaisuus, samoin se, että jokainen yksilö on henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistaan ja vastaa niistä Jumalan edessä viimeisenä päivänä, toisin sanoen kristinuskoon liittyvän pelastusopin puuttuminen: ei ole ketään, joka olisi kuolemalla sovittanut ihmisten synnit. En myöskään suostu allekirjoittamaan Vanhan Testamentin käsitystä israelilaisista Jumalan valittuna kansana. Siinä nyt esimerkkinä pari prinsiippiä, jotka tekevät islamista minulle paremmin sopivan uskonnon kuin kristinusko.

    Islamiin liittyy omalla kohdallani paljonkin erilaisia asioita, jotka vaikuttivat kääntymiseeni. En kuitenkaan aio tilittää niitä tällä palstalla - syyt ovat henkilökohtaisia, eikä minula ole tarvetta avautua niistä kenellekään. Harkitsin asiaa pitkään, enkä tosiaankaan palannut islamiin hetken mielijohteesta.

    Sillä, mitä kirjoitat lopuksi "Suomen muslimeista", ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Moraalittomasti käyttäytyviä ihmisiä löytyy ihan yhtäläisesti niin tapakristittyjen kuin tapamuslimienkin joukosta.

    Minulla on hieman eri käsitys muslimeista liittyen nimenomaan tähän, että yksilö olisi henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistaan. Ainakin tuntemissani muslimipiireissä nimenomaan käännytään heti sukulaisten puoleen, kun ollaan itse hölmöilty ja nimeomaan hölmöilty. Seuraukset ovat suoraa seurausta siitä mitä itse ollaan tehty tai jätetty tekemättä. Ja ongelmatilanteissa oletetaan heti, että muut kyllä auttavat.

    Itse en hyväksy sitä, että aika useissa muslimipiireissä naista pidetään kuitenkin arvottomampana kuin miestä. Tämäkin saattaa tietenkin johtua myös kulttuurista ja siitä kuinka pöljä ihminen uskontoa tulkitsee/käyttää omiin päämääriinsä.

    Käsky naisten peitää päänsä merkitsee minusta paljon enemmän kuin ensiajatelmalla luulisi. Eli nainen on vastuussa miehen likaisista ajatuksista ja nainen on syyllinen jos mies niin ajattelee. Monet perustelevat huivinsa käytön sillä, että uskonto sanelee sen. Käyttämällä huivia nainen kuitenkin myäntää tietyllä tavalla osattomuutensa ja tietnkin ensimmäinen viesti mitä hän ulos lähettää on nöyrä, kuuliainen musliminainen. Mielestäni myös miesten tulee peittää päänsä, jos naisten tulee. Toki hiukset vapaasti tuulessa heiluva nuorukainen saattaa olla viehättävämmän näköinen kuin esim. turbaanilla päänsä peittänyt.

    Ja toisekseen musliminaiset, jotka ovat muuttaneet Eurooppaan saavat kulkea täällä rauhassa huivittomanakin. Koska asia ei ole täällä tabu, eikä asiaa ole ylettömästi korostettu ihmiset osaavat suhtautua toisiinsa ihmisinä eikä ensisijaisesti seksuaalisina olentoina.

    Hmm. israelilaiset ovat mielenkiintoinen kansa, aina joutuneet taistelemaan olemassaolostaan ja toisaalta tuntuvat aina olevan menestyneempien joukossa yhteiskunnassa, missä sitten asustavatkin.

    "Muslimit saavat elää Suomessa olkaa hyvä vaan; mutta ihmettelen; eikö olisi helpompi muuttaa muslimi paratiisimaahan joka on valmiiksi paratiisi eikä kristittyjen rekentama helvetti joka pitää ehdottomasti käänyttää sellaiseksi paratiisi maaksi kuin muslimimaat ovat. "

    Vieläkin ihmettelen,mitä se sinua kiinnostaa,missä esim. minä ja perheeni asumme, Suomessa vai muualla? Vain sen takia,että olemme muslimeja? Et edes huomaisi tuota asiaa jos tulisimme sinua kadulla vastaan, joten miksi se sinua noin paljon vaivaa?

    "Islamin arvot ovat jyrkästi ristiriidassa oman maamme valtaväestön arvojen kanssa, "

    Eiköhän tästäkin maassa löydy niitä "arvoja" laidasta laitaan ja ihan hyvin kaikki mahdumme tänne pusikkoon arvoinemme...

    Hyvin ja ytimekkäästi kirjoitit, olen samaa mieltä. Minulle myös on tärkeää itsekunnioitus ja todellakin se,että on itse vastuussa omista teoistaan. Kunnioittamalla itseäni, kunnioitan ja välitän toisistakin. Minulle asiat ei todellakaan ole vain "minä itse" tai "vain minulle".

    Äänestä

  • musliminainen.. kirjoitti:

    "Muslimit saavat elää Suomessa olkaa hyvä vaan; mutta ihmettelen; eikö olisi helpompi muuttaa muslimi paratiisimaahan joka on valmiiksi paratiisi eikä kristittyjen rekentama helvetti joka pitää ehdottomasti käänyttää sellaiseksi paratiisi maaksi kuin muslimimaat ovat. "

    Vieläkin ihmettelen,mitä se sinua kiinnostaa,missä esim. minä ja perheeni asumme, Suomessa vai muualla? Vain sen takia,että olemme muslimeja? Et edes huomaisi tuota asiaa jos tulisimme sinua kadulla vastaan, joten miksi se sinua noin paljon vaivaa?

    "Islamin arvot ovat jyrkästi ristiriidassa oman maamme valtaväestön arvojen kanssa, "

    Eiköhän tästäkin maassa löydy niitä "arvoja" laidasta laitaan ja ihan hyvin kaikki mahdumme tänne pusikkoon arvoinemme...

    Koetko olevasi hyvä muslimi kun hyväksyt yhteiskunnan joka elää ristiriidassa omat uskontosi kanssa?

    Jos olet HYVÄ mulsimi sen pitäisi häiritä sinua. Jos olet hyvä muslimi sinun pitää puolustaa Allahia.

    Niinhän muslimit kautta maailman tekevät kun nyrkit ja rynnäkkökiväärit ojossa taistelevat rakkauden ja suvaitsevaisuuden Jumalan puolesta!

    Krsitittyjen Jumala taas on elävä Jumala, ja niin suuri että hän ei tarvitse kristittyjä puolustaakseen itseään!

    Kristittyjen Jumala puolustaa itse itseään, omalla tavallaan joko tässä ajassa tai ikuisuudessa, hän ei tarvitse surkeita ihmisiä puolustaakseen itseään esim. rynnäkkökiväärillä nyrkein ja veitsin kuten teidän muslimien Jumala.

    Kristittyjen Jumala puolustaa kristittyjä eikä he häntä. Jos et tiedä, tämä on yksi kristittyjen ja teidän "suvaitsevaisten muslimien" suurista eroista!

    Äänestä

  • musliminainen.. kirjoitti:

    "Muslimit saavat elää Suomessa olkaa hyvä vaan; mutta ihmettelen; eikö olisi helpompi muuttaa muslimi paratiisimaahan joka on valmiiksi paratiisi eikä kristittyjen rekentama helvetti joka pitää ehdottomasti käänyttää sellaiseksi paratiisi maaksi kuin muslimimaat ovat. "

    Vieläkin ihmettelen,mitä se sinua kiinnostaa,missä esim. minä ja perheeni asumme, Suomessa vai muualla? Vain sen takia,että olemme muslimeja? Et edes huomaisi tuota asiaa jos tulisimme sinua kadulla vastaan, joten miksi se sinua noin paljon vaivaa?

    "Islamin arvot ovat jyrkästi ristiriidassa oman maamme valtaväestön arvojen kanssa, "

    Eiköhän tästäkin maassa löydy niitä "arvoja" laidasta laitaan ja ihan hyvin kaikki mahdumme tänne pusikkoon arvoinemme...

    Voisitko vielä vastata miksi vastaava perhe kuin sinun perheesi on, ei saa elää rauhassa useimmissa muslimimaissa vaan heidät heitetään vankilaan tai tapetaan!

    Olet varmaan ylpeä Suomesta käydessäsi miehesi muslimimaassa; siis ylpeä kristityistä suomalaisista jotka ovat "vähän" suvaitsevaisempia kuin muslimit.

    Ylpeä Kristityistä joittenka suvaitsevaisuuden takia voit asua normaalia elämää suomalaisena muslimina suomessa, toisin kuin vastaava kristitty perhe miehesi maassa!

    Äänestä

  • Nainen ulkomailla kirjoitti:

    Avioliitothan siellä yleensä menevät niin, että rikkaat naivat rikkaita ja köyhät köyhiä. Käyhemmät tietenkin toivovat pääsevänsä rikkaampiin naimisiin. Jotenkin tuntuu, että se ihmisen sisin on sitten sivuseikka. Totta kai tietenkin puolison ominaisuudet tulevana aviomiehenä/vaimona otetaan huomioon.

    Todellakin tuntuu, että miehenikin perhe on lähinnä kiinnostunut mahdollisesta hyödystä pojan nyt asuessa Euroopassa. Ja tämän vuoksi en olekaan kovin kiinnostunut heihin lähemmin tutustumaan varsinkaan hänen äitiinsä ja isäänsä. En kaipaa tuollaisia ihmisä elämääni. Toki hänen sisarruksissaan on hieman ylevämpiä periaatteita omaavia. Pidän varsinkin hänen kahdesta veljestään, ovat aitoja ihmisiä ja eivät ehkä niin materialistisia. Isä ei ole 20-30 vuoteen tehnyt töitä ja öiti sitten yrittääkin keplottelemalla repiä leivän jostakin eli käytännössä kerjää sukulaisiltaa rahaa.

    Tosin yksi kotona asuva veli on töissä ja hänen avullaan varmaan pärjäävät. Marokossa selviää mistä vain, jos on rahaa. Rikoksille suljetaan silmänsä, kun vilauttaa isoa rahatukkua. Mieheni perheen vastapainona taas osalla hänen sukulaisistaan on rahaa melkein kuin roskaa ja melkein minkä tahansa asian voi hankkia.

    Melkien kaikki Marokossa hoituu suhteilla ja rikkailla miehillä on yleensä suhteita tuomareihin ja poliisi päällikköihin.

    Tosiaan tuntuu, koska taloudelliset päämäärät ovat tärkeämpia avioliitoissa, tuntuu melkein, kuin avioliitto olisi puolisoiden välillä erränlainen sopimus, hoida sinä oma osasi, niin minä hoidan omani. Vaimo hoitaa kodin ja lapset ja mies tuo rahaa kotiin. Monesti saattaa olla, etteivät nämä arkena ole edes kauheasti tekemisissä.

    No kuitenkin "arvot" jos niitä siellä on, ovat hyvin erilaiset kuin mihin meidät on esimerkiksi kasvatettu. Ja tämän nähneenä sanoisin, kyllä, että monet ns. kristillisiä arvoja noudattavat ihmiset ovat mielestäni parempia ihmisä kuin monet muslimit (ranakasti sanottu, tiedän).

    Kristillisiin arvoihin kuuluu hyväksyä erilaisuus (niin kauan kuin se ei vahingoita muita), auttaa muita (vaikka eivät olisi sukulaisia) ja se, että hyväksytään erilaistakin uskontokuntaa harjoittavia ja ei vihata heitä. Uskoisin ainakin, että aika suuri osa kristityistä tänä päivävä harjoittaa tätä.

    Mielestäni on myös turha huutaa kunnioitusta omalle uskonnolleen, jos sitä ei osoita muille uskonnoille. Aika monet muslimit pitävät kristinuskoa höpö uskontona ja vain heidän uskontonsa on oikea. No minä vastaan tähän, etten kunnioita heidän uskontoaan, esim. en noteeraa heidän juhlapyhiään millään lailla tai muuten.

    Yleensä ottaen ihmisen pitää ansaita kunnioituksensa ja kohdella muita sitten, kuin toivoo itseäänkin kohdeltavan. Ja tosiaankin en puhu nyt kaikista muslimeista, heitäkin löytyy sankka joukko ja joka lähtöön.

    Hyvä kirjoitus ja aivan samat asiat olen minäkin pannut merkille.

    Avioliittohan on tosiaan sopimus ja ulkoisia ominaisuuksia syynätään puolisoa valitessa. Olen vain huomannut, että usein näissä sopimusavioliitoissa sitten ollaan aika yksin tai jos tulee jotain elämän kolhuja tai kriisejä, niin ei siitä puolisosta sitten ole oikein tukea. Erojanhan on myös nykyisin ainakin kaupungeissa aika paljon. Aika tyypillistä tuntuu juuri olevan se, että tuollaisen 10-15 vuoden jälkeen tuo sopimusavioliitto on aika kaameassa tilassa.

    Rikkaathan pyrkivät yleensä aina naimaan omasta luokastaan. Jos köyhempi nainen on oikein kaunis, saattaa onnistua saamaan itselleen varakkaankin miehen.

    Tuo kunnioituksen huutaminen omalle uskonnolle on myös rasittavaa, kun samalla ei löydy edes vähää kunnioitusta muille uskonnoille. Olen myös samaa mieltä, että aika moni omassa hiljaisuudessaan kristillisten arvojen mukaan elävä ihminen on useimmiten "parempi ihminen" kuin tyypillinen, uskoaan harjoittava muslimi. Toki molemmissa (tai varmaan kaikissa) uskonnoissa on omat ns. hullunsa, mutta maallikkouskovaisten keskuudessa pitää mielestäni kyllä paikkansa.

    Yksi huomio vielä on se, että näistä havainnoista ei sitten voi oikein puhua kenellekään. Jos puhuu, vaikka vihjaakin ko. maan asukkaille niin huuto on sitä luokkaa, että oksat pois.

    Samoin on tosin Suomenkin ns moku-piireissä, jos näistä jutuista suoraan puhuu, niin tyrmätään heti. Moni on vaan tottunut veisaamaan näitä virsiä ko. alueen "kiinteistä perhesuhteista, perhearvoista jne" sekä muslimien ns. "kunnollisesta elämästä".

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Voisitko vielä vastata miksi vastaava perhe kuin sinun perheesi on, ei saa elää rauhassa useimmissa muslimimaissa vaan heidät heitetään vankilaan tai tapetaan!

    Olet varmaan ylpeä Suomesta käydessäsi miehesi muslimimaassa; siis ylpeä kristityistä suomalaisista jotka ovat "vähän" suvaitsevaisempia kuin muslimit.

    Ylpeä Kristityistä joittenka suvaitsevaisuuden takia voit asua normaalia elämää suomalaisena muslimina suomessa, toisin kuin vastaava kristitty perhe miehesi maassa!

    Me elämme Suomessa ja mieheni kotimaassa, en voi pohtia koko maailman kauheuksia. Saamme asua täällä ja siellä ihan rauhassa, varsinkin siellä,ketään ei kiinnosta,mitä uskomme.

    Ylpeä kristityistä suomalaisista? Siis? Mihin minä tätä ajatusta tarvitsen mieheni kotimaassa? Eipä ole tullut vielä tuollaisia siellä pohdittua..Mieheni maassa kristityt elävät ihan siinä missä muutkin! Kirkkoja on useampi, kotimme lähellä on kirkko ja moskeija vierekkäin, muslimit, kristityt ja muut sulassa sovussa, samoissa kouluissa jne, joten ei kannata aina yleistää. En minä edes tiedä siellä, ketkä naapureista ovat mitä, se ei merkitse mitään.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Voisitko vielä vastata miksi vastaava perhe kuin sinun perheesi on, ei saa elää rauhassa useimmissa muslimimaissa vaan heidät heitetään vankilaan tai tapetaan!

    Olet varmaan ylpeä Suomesta käydessäsi miehesi muslimimaassa; siis ylpeä kristityistä suomalaisista jotka ovat "vähän" suvaitsevaisempia kuin muslimit.

    Ylpeä Kristityistä joittenka suvaitsevaisuuden takia voit asua normaalia elämää suomalaisena muslimina suomessa, toisin kuin vastaava kristitty perhe miehesi maassa!

    Missä USEIMMISSA muslimimaissa heitetään vankilaan kun elää "poikkeavaa" elämää? Kyllä kuule useimmissa muslimimaissa saa elää ihan normaalisti, kristityt voivat käydä kirkossa, pukeutua haluamallaan tavalla, käydä rannalla, syödä possua ja juoda alkoholia.

    Ota hieman selvää asioista.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Tuota….tiedän että Islam ei ole vain yksi uskonto muiden uskontojen joukossa vaan uskonto joka on suvaitsematon muita uskontoja syrjivä uskonto joka ei siis kunnioita muita uskontoja.

    Näin Islam eroaa monista muista uskonnoista.

    Tiedän että eräät halveksimasi luterialiset keräsivät rahaa muslimien moskeijaan niin että muslimit-raukat saisivat paikan jossa kokoontua täällä Suomessa.

    Kun et tiedä mitään islamista, tai et halua tietää muuta kuin sen mitä haluat uskoa islamista, niin turha kait on keskustella kanssasi, mutta kerro ihmeessä yksi muslimi maa joka on ottanut vastaan kristittyjä pakolaisia tai auttanut kristittyjä muuta kuin kuolemaan!

    Islamin arvot ovat jyrkästi ristiriidassa oman maamme valtaväestön arvojen kanssa, mutta sinähän et usko tähän, vaan uskot että Islam on rauhanomainen ja suvaitsevainen uskonto vaikka joka ikinen sivu Helsingin Sanomissa on uutisia tulvillaan Muslimien tekemistä väkivaltateoista ja suvaitsemattomuudesta.

    Muslimit saavat elää Suomessa olkaa hyvä vaan; mutta ihmettelen; eikö olisi helpompi muuttaa muslimi paratiisimaahan joka on valmiiksi paratiisi eikä kristittyjen rekentama helvetti joka pitää ehdottomasti käänyttää sellaiseksi paratiisi maaksi kuin muslimimaat ovat.

    Minä nyt en kyllä ymmärrä, mitä kamalaa joku islamiin palannut perheenäiti voi saada aikaan, mutta sinullahan sitä mielikuvitusta riittää muille jakaa. Itse asiassa sinä elät ja hengität vain kohulööppien kautta, joten ei ihme, että näet perheenäiditkin jo kansainvälisen tason uhkana.

    Käsittämätöntä myös tuo, miten sekoitat kansalaisuuden, kulttuurin ja uskonnon toisiinsa. Mutta mitä muuta tässä voisi kaltaisiltasi odottaakaan?

    Äänestä

  • ateistinainen kirjoitti:

    Missä USEIMMISSA muslimimaissa heitetään vankilaan kun elää "poikkeavaa" elämää? Kyllä kuule useimmissa muslimimaissa saa elää ihan normaalisti, kristityt voivat käydä kirkossa, pukeutua haluamallaan tavalla, käydä rannalla, syödä possua ja juoda alkoholia.

    Ota hieman selvää asioista.

    Aivan. Kyllä ainakin Kairossa saa elää niin kuin haluaa. Siellähän on nykyään melkein toisin päin, esimerkiksi kiltillä muslimitytöllä ei ole mitään asiaa televisiotöihin, jollakin uutistenlukijallakin tulee olla reippaasti paljasta pintaa, leijonanharja hiuspehko ja 1kg meikkiä kasvoilla... :-) Ei sellaista provosoivaa seksuaalisuutta Suomessa edes hyväksyttäisi alkuillan telkkarissa!

    Äänestä

  • ateistinainen kirjoitti:

    Missä USEIMMISSA muslimimaissa heitetään vankilaan kun elää "poikkeavaa" elämää? Kyllä kuule useimmissa muslimimaissa saa elää ihan normaalisti, kristityt voivat käydä kirkossa, pukeutua haluamallaan tavalla, käydä rannalla, syödä possua ja juoda alkoholia.

    Ota hieman selvää asioista.

    Osoitat niin suurta tietämättömyyttä Islamista että on hölmöä edes kommentoida väittämääsi.

    Ateistina olet vielä huonommassa asemassa kuin kristityt näissä muslimimaissa. Et ole ihminen, olet koiraakin alempi olio.

    Ainoa muslimimaa joka yrittää suvaita kristittyjä on EU:hun pyrkivä Turkki. Muissa muslimienemmistöisiisä maissa tilanne on todella huono.

    Kuule...ota kuule selvää ennenkuin ATEISTINA muutat esim Saudeihin kuule.

    Äänestä

  • seinille? kirjoitti:

    Minä nyt en kyllä ymmärrä, mitä kamalaa joku islamiin palannut perheenäiti voi saada aikaan, mutta sinullahan sitä mielikuvitusta riittää muille jakaa. Itse asiassa sinä elät ja hengität vain kohulööppien kautta, joten ei ihme, että näet perheenäiditkin jo kansainvälisen tason uhkana.

    Käsittämätöntä myös tuo, miten sekoitat kansalaisuuden, kulttuurin ja uskonnon toisiinsa. Mutta mitä muuta tässä voisi kaltaisiltasi odottaakaan?

    Otappa selvää mikä on TEOKRATIA, kaikki muslimienemmistöiset maat paitsi ehkä Turkki on tällaisia...

    Kun olet sitten ottanut selvää mikä on teokratia, niin tule sitten sanomaan uudelleen.... jooko? Ehkä sitten ymmärrät, miten kansalaisuus valtio ja uskonto liittyy toisiinsa!

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Osoitat niin suurta tietämättömyyttä Islamista että on hölmöä edes kommentoida väittämääsi.

    Ateistina olet vielä huonommassa asemassa kuin kristityt näissä muslimimaissa. Et ole ihminen, olet koiraakin alempi olio.

    Ainoa muslimimaa joka yrittää suvaita kristittyjä on EU:hun pyrkivä Turkki. Muissa muslimienemmistöisiisä maissa tilanne on todella huono.

    Kuule...ota kuule selvää ennenkuin ATEISTINA muutat esim Saudeihin kuule.

    niitä "muslimimaita" on muitakin kuin ne saudit ja turkit ;), en minäkään kuvailisi Suomea ja...Saksaa samanlaisina.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Väärin: Lue niin tiedät. Länsimaita on muokannut nimenomaan Kristinusko ja länsimaat ovat sellaisia kuin ovta nimenomaan sen takia että länsimaissa on ollut hallitseva uskonto Kristinusko.

    Miksi luulet että muslimimaat ovat sellaisia kuin ovat. Siski että heidän kulttuuriaan, lakia, koulutusjäörjestelmään on hallinnut ja muokannut Islam. Vai kiellätkö tämänkin?!

    Jo se että kirjoitat vuosiluvun 2009 tarkoittaa: "2009 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen". Et tainnut tietää?.

    Hyvänä muslimina sinun pitäisi käyttää islamilaista ajanlaskua mikä heidän vuotensa onkaan, sinunhan se pitäisi tietää muslimina, mutta ainakaan teidän vuosi ei ole 2009.

    Kirjoitat "Myös kristinusko on estänyt naisia aikoinaan pääsemästä opiskelemaan," siis tarkoitatko, että myönnät että nyky islam estää naisia pääsemään opiskelemaan, tottahan se on, ja sitten sinä naisena käännyt Islamiin!

    Tuota minä en ole muslimi, lue toinen vastaus tässä ketjussa;D ja kyllä tiedän että jotkut laittavat 2009 eaa ja toiset 2009 jKr;D

    Islam ei estä naisia opiskelemasta tai menemästä töihin vaan väärät tulkinnat. Minun mieheni on aina kannustanut minua opiskelemaan ja tekemään työtä. Tosin opiskellessa ja töissäkäydessäkin on hoidettava koti ja perhe kuten myös on länsimaisen naisen tehtävä (edelleen suurin osa naisista etekee kotihommat vielä työpäivän päätteeksi kun taas mies tulee kotiin leikkimään ja olemaan lasten ja vaimon kanssa)
    joten ei mitään uutta auringon alla (huom jos elettäisiin kuten Raamattu sanoo);D

    Naisena en menisi kristin uskoakaan ylistämään tasa-arvoiseksi, vasta uskonnollisten tulkintojen muuttaminen on saanut miehet ajattelemaan että nainenkin olisi ihminen.
    Islamin kantaa asiaan en tiedä... väitetään että myös aisha osallistui islamin lähetystehtävään ja muhamedn ensimmäinen tunnustaja oli hänen vaimonsa. Toisaalta on myös epäilty että Jeesuksen oppipoika johannes olisikin ollut Maria Magdaleena joka myös olisi ollut Jeesuksen vaimo tosin tämä tieto sitten myöhemmin poistettiin virallisesta Raamatusta no monia tarinoita liikkuu Raamatun ja Koraanin ympärillä ja mielestäni ihmisten on vain niistä valittava itselleen sopivat jos meinaa jotakin uskontoa noudattaa;D

    Raamatun toiset tulkinnat ovat nais myönteisiä toisia taas voidaan käyttää , ja on käytettykin ahkerasti naisia ja etenkin naispappeutta vastaan.

    Samoin myös monet Koraanin tulkinnat suorastaan palvovat esimerkiksi äitejä ("äidin jalkojen alla on pojan paratiisi" tarkoittaa että pojan pitäisi palvella äitiään), toiset taas oikeuttavat naisten huonon kohtelun ("jos vaimosi käyttäytyy huonosti sinun täytyy puhua hänelle, jos hän ei kuuntele sinun täytyy välttää häntä sängyssä, jos hän on edelleen uppiniskainen sinun täytyy lyödä häntä")
    Tämäkään ei suoraan oikeuta sillä toisen tulkinnan mukaan lyömisen tulisi tapahtua hammasharjaa pienemmällä kepillä ja kuten tässäkin näkyy lyömisen tulisi olla viimeinen vaihtoehto. Perheväkivalta kuitenkin on aina hektinen tilanne ja siinäkin miehelle (kuten myös palstan miehille tätä kohtaa koraanista lainatessaan) tulee mieleen vain tuo loppu osuus "lyö vaimoa jos se ei tottele".

    Äänestä

  • Moku-puoliso kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus ja aivan samat asiat olen minäkin pannut merkille.

    Avioliittohan on tosiaan sopimus ja ulkoisia ominaisuuksia syynätään puolisoa valitessa. Olen vain huomannut, että usein näissä sopimusavioliitoissa sitten ollaan aika yksin tai jos tulee jotain elämän kolhuja tai kriisejä, niin ei siitä puolisosta sitten ole oikein tukea. Erojanhan on myös nykyisin ainakin kaupungeissa aika paljon. Aika tyypillistä tuntuu juuri olevan se, että tuollaisen 10-15 vuoden jälkeen tuo sopimusavioliitto on aika kaameassa tilassa.

    Rikkaathan pyrkivät yleensä aina naimaan omasta luokastaan. Jos köyhempi nainen on oikein kaunis, saattaa onnistua saamaan itselleen varakkaankin miehen.

    Tuo kunnioituksen huutaminen omalle uskonnolle on myös rasittavaa, kun samalla ei löydy edes vähää kunnioitusta muille uskonnoille. Olen myös samaa mieltä, että aika moni omassa hiljaisuudessaan kristillisten arvojen mukaan elävä ihminen on useimmiten "parempi ihminen" kuin tyypillinen, uskoaan harjoittava muslimi. Toki molemmissa (tai varmaan kaikissa) uskonnoissa on omat ns. hullunsa, mutta maallikkouskovaisten keskuudessa pitää mielestäni kyllä paikkansa.

    eipä se ahmankaan ensimmäinen vaimo virunut ahman kanssa kauan...7vuotta olivat, juuri sen verran että ahman rahat loppui sitten erosivat (ahman mukaan olivat rakastuneita ja muuten meni hyvin mutta miehethän aina vääristelevät näitä). Nainen sai erorahat (muutama tonni euroissa) ja muutti uuden miehensä kanssa asumaan (nuori ja mallivartaloinen niin ei varmaan ongelmaa vaikka olikin lapsi toisen miehen kanssa).
    Meidän näkökulmasta kyseessä oli tietysti järjestetty avioliitto. Ahman mielestä se oli rakkaus avioliitto sillä he tapasivat ja tyttö halusi hänen kanssaan ja hän halusi tytönkanssa naimisiin. Mikäs siinä silloin ahmalla vielä oli rahaa ja tukkaa enemmän kuin nyt (rahaa sillä ei ole vieläkään mutta onpahan sitten jotain muuta mistä tässä nyt en julkisesti puhu).

    Tuohon uskonto juttuun en ota kantaa. noudattaa kuka noudattaa.

    Äänestä

  • Hmm..... kirjoitti:

    Minulla on hieman eri käsitys muslimeista liittyen nimenomaan tähän, että yksilö olisi henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistaan. Ainakin tuntemissani muslimipiireissä nimenomaan käännytään heti sukulaisten puoleen, kun ollaan itse hölmöilty ja nimeomaan hölmöilty. Seuraukset ovat suoraa seurausta siitä mitä itse ollaan tehty tai jätetty tekemättä. Ja ongelmatilanteissa oletetaan heti, että muut kyllä auttavat.

    Itse en hyväksy sitä, että aika useissa muslimipiireissä naista pidetään kuitenkin arvottomampana kuin miestä. Tämäkin saattaa tietenkin johtua myös kulttuurista ja siitä kuinka pöljä ihminen uskontoa tulkitsee/käyttää omiin päämääriinsä.

    Käsky naisten peitää päänsä merkitsee minusta paljon enemmän kuin ensiajatelmalla luulisi. Eli nainen on vastuussa miehen likaisista ajatuksista ja nainen on syyllinen jos mies niin ajattelee. Monet perustelevat huivinsa käytön sillä, että uskonto sanelee sen. Käyttämällä huivia nainen kuitenkin myäntää tietyllä tavalla osattomuutensa ja tietnkin ensimmäinen viesti mitä hän ulos lähettää on nöyrä, kuuliainen musliminainen. Mielestäni myös miesten tulee peittää päänsä, jos naisten tulee. Toki hiukset vapaasti tuulessa heiluva nuorukainen saattaa olla viehättävämmän näköinen kuin esim. turbaanilla päänsä peittänyt.

    Ja toisekseen musliminaiset, jotka ovat muuttaneet Eurooppaan saavat kulkea täällä rauhassa huivittomanakin. Koska asia ei ole täällä tabu, eikä asiaa ole ylettömästi korostettu ihmiset osaavat suhtautua toisiinsa ihmisinä eikä ensisijaisesti seksuaalisina olentoina.

    Hmm. israelilaiset ovat mielenkiintoinen kansa, aina joutuneet taistelemaan olemassaolostaan ja toisaalta tuntuvat aina olevan menestyneempien joukossa yhteiskunnassa, missä sitten asustavatkin.

    sitä, mitä tarkoitin ihmisen henkilökohtaisella vastuulla tekemisistään. Tarkoitin vastaamista niin hyvistä kuin pahoista teoista sitten viimeisellä tuomiolla.

    Se, mistä kirjoitit liittyy lähinnä tuen ja turvan hakemiseen läheisiltä ihmisiltä, silloin kun on tullut töpättyä. Se lienee aika inhimillistä käytöstä uskontokuntaan riippumatta!Yhteisöllisyyteen kuuluu se, että tukea voi/saa hakea lähimmiltään. Mielestäni on hienoa, jos ympärillä on ihmisiä, joiden apuun voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Viime kädessä kuitenkin vastuunkantaminen kuuluu ihmiselle itselleen.

    Huivin käytöstä: Itse voin olla hyvä muslimi, vaikka en käytäkään huivia Suomessa. Ei huivi määritä uskoni määrää tai laatua - se arvioidaan ihan muulla tavalla. Sitä eivät pysty arvioimaan kanssaihmiset, vaan sen tekee korkeampi tuomari. Suomessa minuun kiinnitettäisiin huomiota juuri huivinkäytön takia. En halua leimautua "erilaisuuteni" vuoksi. Olen muslimi, mutta ei minun tarvitse toitottaa sitä joka käänteessä. Kuten aikaisemmin sanoin, uskonto on erittäin henkilökohtainen asia, ja sellaisena haluan sen pitääkin. Mieheni kotimaassa taas käytän huivia, en siksi että mieheni tai hänen perheensä sitä vaatisivat, vaan siksi, että ITSE haluan sitä käyttää. Käytän huivia siellä ihan samasta syystä kuin miksi en käytä sitä Suomessa. En halua sielläkään korostaa erilaisuuttani. Haluan, että ihmisten on helppo kohdata minut sellaisena kuin olen, olemme sitten Suomessa tai mieheni kotimaassa. Olen niin paljon muutakin kuin muslimi: olen nainen, vaimo, äiti jne. Haluan ihmisten näkevän minussa muutakin kuin sen mitä joku ulkoinen tunnusmerkki kertoo.

    Sitä paitsi en usko "pakkoihin". Huivin pakollisuudestakin käydään ikuista debattia. Muslimin kuuluu pukeutua siveellisesti (koskee niin naisia kuin miehiäkin), mutta islam ei määrää suoranaista huivipakkoa - se kuuluu lähinnä aikaan ennen islamia ja sitä käytettiin yleisesti alueella, jossa islam sai alkunsa, eli se liittyy enemmänkin perinteeseen kuin uskontoon.

    Muutenkin olisi korkea aika luopua niin islamia kuin muitakin länsimaalaisille vieraita uskontoja edustavien ihmisten stereotypioinneista: eivät muslimit ole mikään homogeenisesti ajatteleva tai toimiva ryhmä, meissä on hyvinkin erilailla ajattelevia ja eläviä ihmisiä, aivan kuten kristityissäkin!

    Äänestä

  • islamissa kirjoitti:

    tärkeitä asioita ovat mm. oikeaoppinen yksijumalaisuus, samoin se, että jokainen yksilö on henkilökohtaisesti vastuussa omista teoistaan ja vastaa niistä Jumalan edessä viimeisenä päivänä, toisin sanoen kristinuskoon liittyvän pelastusopin puuttuminen: ei ole ketään, joka olisi kuolemalla sovittanut ihmisten synnit. En myöskään suostu allekirjoittamaan Vanhan Testamentin käsitystä israelilaisista Jumalan valittuna kansana. Siinä nyt esimerkkinä pari prinsiippiä, jotka tekevät islamista minulle paremmin sopivan uskonnon kuin kristinusko.

    Islamiin liittyy omalla kohdallani paljonkin erilaisia asioita, jotka vaikuttivat kääntymiseeni. En kuitenkaan aio tilittää niitä tällä palstalla - syyt ovat henkilökohtaisia, eikä minula ole tarvetta avautua niistä kenellekään. Harkitsin asiaa pitkään, enkä tosiaankaan palannut islamiin hetken mielijohteesta.

    Sillä, mitä kirjoitat lopuksi "Suomen muslimeista", ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Moraalittomasti käyttäytyviä ihmisiä löytyy ihan yhtäläisesti niin tapakristittyjen kuin tapamuslimienkin joukosta.

    islam väittää koraanin olevan ABSOLUUTTINEN totuus? Samoin miten suhtaudut siihen että ei muslimien tulee maksaa muslimeille erityistä veroa jotteivat tulisi jopa tapetuksi? Samoin miten suhtaudut siihen että muslimin tulee käännyttää vääräuskoiset muslimeiksi ja epäonnistuessaan tulee vääräuskoiset tappaa?
    Oletko valmis tappamaan esimerkiksi omat vanhempasi?
    Samoin miten suhtaudut siihen että sinun tulee ensisijaisesti olla muslimi, ennen suomalaisuutta ja että sinun tulee TOTELLA muslimijohtajien käskyjä, vaikka se tarkoittaisi omaa kansaasi vastaan sotimista?

    Äänestä

  • ihan sisäistänyt kirjoitti:

    sitä, mitä tarkoitin ihmisen henkilökohtaisella vastuulla tekemisistään. Tarkoitin vastaamista niin hyvistä kuin pahoista teoista sitten viimeisellä tuomiolla.

    Se, mistä kirjoitit liittyy lähinnä tuen ja turvan hakemiseen läheisiltä ihmisiltä, silloin kun on tullut töpättyä. Se lienee aika inhimillistä käytöstä uskontokuntaan riippumatta!Yhteisöllisyyteen kuuluu se, että tukea voi/saa hakea lähimmiltään. Mielestäni on hienoa, jos ympärillä on ihmisiä, joiden apuun voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Viime kädessä kuitenkin vastuunkantaminen kuuluu ihmiselle itselleen.

    Huivin käytöstä: Itse voin olla hyvä muslimi, vaikka en käytäkään huivia Suomessa. Ei huivi määritä uskoni määrää tai laatua - se arvioidaan ihan muulla tavalla. Sitä eivät pysty arvioimaan kanssaihmiset, vaan sen tekee korkeampi tuomari. Suomessa minuun kiinnitettäisiin huomiota juuri huivinkäytön takia. En halua leimautua "erilaisuuteni" vuoksi. Olen muslimi, mutta ei minun tarvitse toitottaa sitä joka käänteessä. Kuten aikaisemmin sanoin, uskonto on erittäin henkilökohtainen asia, ja sellaisena haluan sen pitääkin. Mieheni kotimaassa taas käytän huivia, en siksi että mieheni tai hänen perheensä sitä vaatisivat, vaan siksi, että ITSE haluan sitä käyttää. Käytän huivia siellä ihan samasta syystä kuin miksi en käytä sitä Suomessa. En halua sielläkään korostaa erilaisuuttani. Haluan, että ihmisten on helppo kohdata minut sellaisena kuin olen, olemme sitten Suomessa tai mieheni kotimaassa. Olen niin paljon muutakin kuin muslimi: olen nainen, vaimo, äiti jne. Haluan ihmisten näkevän minussa muutakin kuin sen mitä joku ulkoinen tunnusmerkki kertoo.

    Sitä paitsi en usko "pakkoihin". Huivin pakollisuudestakin käydään ikuista debattia. Muslimin kuuluu pukeutua siveellisesti (koskee niin naisia kuin miehiäkin), mutta islam ei määrää suoranaista huivipakkoa - se kuuluu lähinnä aikaan ennen islamia ja sitä käytettiin yleisesti alueella, jossa islam sai alkunsa, eli se liittyy enemmänkin perinteeseen kuin uskontoon.

    Muutenkin olisi korkea aika luopua niin islamia kuin muitakin länsimaalaisille vieraita uskontoja edustavien ihmisten stereotypioinneista: eivät muslimit ole mikään homogeenisesti ajatteleva tai toimiva ryhmä, meissä on hyvinkin erilailla ajattelevia ja eläviä ihmisiä, aivan kuten kristityissäkin!

    kun muslimi tekee jotain pahaa vääräuskoiselle, se on jumalan tahto (insha allah), mutta jos asia on päinvastoin on vääräuskoinen aina syyllinen.

    Idioottimaisten muslimien mielestä esimerkiksi onnettomuuksia, joissa syyttömänä osapuolena vääräuskoinen on, ei olisi tapahtunut jos vääräuskoinen ei olisi mennyt ko. muslimikaatopaikkaan.

    Islam on aivan varmasti vastuuttomin uskonto mitä voi olla.

    Äänestä

  • siihen että kirjoitti:

    sivustoilta "tietosi" ammennat, mutta kirjoituksesi sisältää paljon harhaluuloja islamista.

    Ei-muslimien maksama vero, jotteivat tulisi jopa tapetuiksi? Kerro ihmeessä lisää...

    Islamiin ei kuulu käännyttäminen. Muslimin velvollisuus on vastata kysyjille, mutta vastuu ja päätöksenteko on aina kuulijalla. Oikeaoppiseen islamiin ei kuulu käännyttäminen väkivalloin, vaikka siihen ovat monet valloittajakansat syyllistyneet kautta historian - uskonnosta riippumatta. Islamiin ei ylipäätään liity samanlaista käännytys- ja sananlevityskäskyä kuin esim. mormoneilla. Se, joka väkivallan voimalla levittää islamia, ei ole oikea muslimi.

    Vanhempia tulee kunnioittaa. Minulla ja vanhemmillani ei ole minkäänlaista ristiriitaa, vaikka edustammekin eri uskontokuntia. Vanhempani kunniottavat minun valintaani ja tietävät, että olen tehnyt päätökseni pitkän harkinnan jälkeen. Sysäyksen antoi aikoinaan rippikoulu. En mennyt leirille, vaan halusin tutustua kristinuskoon perusteellisemmin rippikoulussa ja keskustella papin kanssa perinpohjaisesti. Lopputulema oli, etten osallistunut konfirmaatioon, sillä olin epävarma uskostani. Sen jälkeen tutkin eri uskontoja ja löysin islamin.

    En myöskään ymmärrä vastakkainasettelua muslimi/suomalaisuus. Ei siinä ole mitään ristiriitaa, jollei halua ehdointahdoin sellaista järjestää. Minun ei tarvitse totella ketään muslmijohtajaa sen enempää kuin ketään muutakaan maallista johtajaa, sillä on vain Allah, jonka käskyjä noudatan.

    Äänestä

  • sen että kirjoitti:

    kun muslimi tekee jotain pahaa vääräuskoiselle, se on jumalan tahto (insha allah), mutta jos asia on päinvastoin on vääräuskoinen aina syyllinen.

    Idioottimaisten muslimien mielestä esimerkiksi onnettomuuksia, joissa syyttömänä osapuolena vääräuskoinen on, ei olisi tapahtunut jos vääräuskoinen ei olisi mennyt ko. muslimikaatopaikkaan.

    Islam on aivan varmasti vastuuttomin uskonto mitä voi olla.

    ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Jos joku ns. muslimi sanoo noin miten kirjoituksessasi sanot, niin voit olla varma, että kysymyksessä ei ole todellinen muslimi. Mutta niin kuin sanoin, niin joukkoon mahtuu kaikenlaisia, aivan kuten minkä muunkin uskontokunnan edustajien joukkoon: löytyy hyviä ja pahoja, älykkäitä ja vähemmän älykkäitä. Muutaman esimerkin nojalla ei kannata tuomita kaikkia ko. uskonnon edustajia. Jos niin olisi, niin eivätpä olisi kristitytkään kovin korkeassa kurssissa.

    Löytyisipä tästä maailmasta enemmän suvaitsevaisuutta puolin ja toisin! Joskus kannattaisi keskittyä etsimään kristinuskoa ja islamia yhdistäviä asioita, ja jättää negatiivisten asioiden kaivelu vähemmälle - saattaisi yhteiselokin olla helpompaa meille kaikille.

    Äänestä

  • miltä fanaatikkojen kirjoitti:

    sivustoilta "tietosi" ammennat, mutta kirjoituksesi sisältää paljon harhaluuloja islamista.

    Ei-muslimien maksama vero, jotteivat tulisi jopa tapetuiksi? Kerro ihmeessä lisää...

    Islamiin ei kuulu käännyttäminen. Muslimin velvollisuus on vastata kysyjille, mutta vastuu ja päätöksenteko on aina kuulijalla. Oikeaoppiseen islamiin ei kuulu käännyttäminen väkivalloin, vaikka siihen ovat monet valloittajakansat syyllistyneet kautta historian - uskonnosta riippumatta. Islamiin ei ylipäätään liity samanlaista käännytys- ja sananlevityskäskyä kuin esim. mormoneilla. Se, joka väkivallan voimalla levittää islamia, ei ole oikea muslimi.

    Vanhempia tulee kunnioittaa. Minulla ja vanhemmillani ei ole minkäänlaista ristiriitaa, vaikka edustammekin eri uskontokuntia. Vanhempani kunniottavat minun valintaani ja tietävät, että olen tehnyt päätökseni pitkän harkinnan jälkeen. Sysäyksen antoi aikoinaan rippikoulu. En mennyt leirille, vaan halusin tutustua kristinuskoon perusteellisemmin rippikoulussa ja keskustella papin kanssa perinpohjaisesti. Lopputulema oli, etten osallistunut konfirmaatioon, sillä olin epävarma uskostani. Sen jälkeen tutkin eri uskontoja ja löysin islamin.

    En myöskään ymmärrä vastakkainasettelua muslimi/suomalaisuus. Ei siinä ole mitään ristiriitaa, jollei halua ehdointahdoin sellaista järjestää. Minun ei tarvitse totella ketään muslmijohtajaa sen enempää kuin ketään muutakaan maallista johtajaa, sillä on vain Allah, jonka käskyjä noudatan.

    kuuluukin, valehtelet silmät päästä.

    "Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista"

    Pieni ote tosin vain Wikipediasta. Koko artikkeli:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_historia

    Kuten muslimin kuuluukin, puhut paskaa jotta totuus ei tulisi esiin.

    Äänestä

  • kuten kunnon muslimin kirjoitti:

    totean vain tähän, että tule sinä onnelliseksi omassa uskossasi, niin minäkin teen omassani.

    Toivon vain, että pystyisit tekemään sen arvokkaammin, ilman solvauksia ja nimittelyä. Mutta ehkäpä sinäkin vielä opit...

    Äänestä

  • muslimin kuuluukin, kirjoitti:

    totean vain tähän, että tule sinä onnelliseksi omassa uskossasi, niin minäkin teen omassani.

    Toivon vain, että pystyisit tekemään sen arvokkaammin, ilman solvauksia ja nimittelyä. Mutta ehkäpä sinäkin vielä opit...

    koska eläimiä ei voi solvata. Ei mitään vaikutusta.

    Mutta osaatte te valehdella.

    Äänestä

  • ihan sisäistänyt kirjoitti:

    sitä, mitä tarkoitin ihmisen henkilökohtaisella vastuulla tekemisistään. Tarkoitin vastaamista niin hyvistä kuin pahoista teoista sitten viimeisellä tuomiolla.

    Se, mistä kirjoitit liittyy lähinnä tuen ja turvan hakemiseen läheisiltä ihmisiltä, silloin kun on tullut töpättyä. Se lienee aika inhimillistä käytöstä uskontokuntaan riippumatta!Yhteisöllisyyteen kuuluu se, että tukea voi/saa hakea lähimmiltään. Mielestäni on hienoa, jos ympärillä on ihmisiä, joiden apuun voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Viime kädessä kuitenkin vastuunkantaminen kuuluu ihmiselle itselleen.

    Huivin käytöstä: Itse voin olla hyvä muslimi, vaikka en käytäkään huivia Suomessa. Ei huivi määritä uskoni määrää tai laatua - se arvioidaan ihan muulla tavalla. Sitä eivät pysty arvioimaan kanssaihmiset, vaan sen tekee korkeampi tuomari. Suomessa minuun kiinnitettäisiin huomiota juuri huivinkäytön takia. En halua leimautua "erilaisuuteni" vuoksi. Olen muslimi, mutta ei minun tarvitse toitottaa sitä joka käänteessä. Kuten aikaisemmin sanoin, uskonto on erittäin henkilökohtainen asia, ja sellaisena haluan sen pitääkin. Mieheni kotimaassa taas käytän huivia, en siksi että mieheni tai hänen perheensä sitä vaatisivat, vaan siksi, että ITSE haluan sitä käyttää. Käytän huivia siellä ihan samasta syystä kuin miksi en käytä sitä Suomessa. En halua sielläkään korostaa erilaisuuttani. Haluan, että ihmisten on helppo kohdata minut sellaisena kuin olen, olemme sitten Suomessa tai mieheni kotimaassa. Olen niin paljon muutakin kuin muslimi: olen nainen, vaimo, äiti jne. Haluan ihmisten näkevän minussa muutakin kuin sen mitä joku ulkoinen tunnusmerkki kertoo.

    Sitä paitsi en usko "pakkoihin". Huivin pakollisuudestakin käydään ikuista debattia. Muslimin kuuluu pukeutua siveellisesti (koskee niin naisia kuin miehiäkin), mutta islam ei määrää suoranaista huivipakkoa - se kuuluu lähinnä aikaan ennen islamia ja sitä käytettiin yleisesti alueella, jossa islam sai alkunsa, eli se liittyy enemmänkin perinteeseen kuin uskontoon.

    Muutenkin olisi korkea aika luopua niin islamia kuin muitakin länsimaalaisille vieraita uskontoja edustavien ihmisten stereotypioinneista: eivät muslimit ole mikään homogeenisesti ajatteleva tai toimiva ryhmä, meissä on hyvinkin erilailla ajattelevia ja eläviä ihmisiä, aivan kuten kristityissäkin!

    Samaa mieltä etenkin lopusta.

    Miksi sitten juuri länsimaisen ja muslimin suhteessa (ok, stereotyyppi muslimin vaikkapa Turkista;D) tulee usein juuri se etnosentrisyys että ei voida kuunnella toisen kulttuuria kun oma jyrää siellä kokoajan, että sinä et nyt ajattele/tee näin kuin teillä siellä apinamaassa bingabongo rumpujen soidessa on teidän heimolla tapana vaan ajattelet näin kun minä sanon sivistyneena ja Dostojevskiä lukevana ja Sinkkuelämää katsovana persoonana;D

    Erottelu valkoiseen mustaan ja kulttuuriin ja luontoon tulee jossain vaiheessa mieleen itsellekin. Toisaalta myös toinen voi ajatella että nyt ei toimita näin kuten teillä täällä vapaan seksin ja väkivaltaisten juoppojen maassa on demarit päättäneet vaan mennään minun kulttuurin ja uskonnon ja äidinmaan ehdoilla.
    (nämä ovat nyt kärjistettyjä esimerkkejä mutta ajattelu on saman tyylistä, toisen kulttuuria ei arvosteta eikä toista oikeastaan nähdä edes järkevään yhteishyödylliseen ajatteluun kykenevänä ihmisenä ja se liike on mielestäni molempiin suuntiin.)

    "länsimainen ihminen" tuntuu olevan muslimienkin ja muiden "toisien" puheessa hajanainen ja monitahoinen persoona (on hyviä ja pahoja länsimaisia ihmisiä, toiset antavat muille tilaa ja toiset jyräävät ja riistävät muilta). Länsimaiset näkevät myös kristinuskon monitahoisena on monia lahkoja samoin ei kuitenkaan ajatella islamista vaan islamia pidetään yhtänäisenä möykkynä jossa shiiat, sunnit, suufit ja monet muut vain edustavat yhtä samaa muuttumatonta islam mörköä. Kun islam nähdään kaiken alleen tuhoavana yhtenä mörököllinä myös sen harjoittajat, muslimit, nähdään homogeenisenä kaikessa samaa mieltä olevana mörkölaumana, jonka pyhä tarkoitus on vain tuhota maapallo.

    Islamissa ei ole sukupuolia tai jos on se on mies sillä islamin naisethan ovat kaikki pakotettuja ja alistettuja, jotka pitäisi heti käännyttää pois mörköydestä puhtaaseen ainoan totisen Jumalan kristinuskoon. Oikeasti "meistä" on kiva ajatella että kukaan nainen ei oikeasti usko islamiin mutta kaikki naiset voidaan käännyttää kristinuskoon.

    Ahmalle olen vähän puhunut tästä kuinka eräällä sivulla on paljastettu hänen ja muiden muslimimiesten hurjat suunnitelmat läntisen maailman valloitukseksi. Eli kun aiemmin käytiin sotaa miehiä vastaan nyt islam hyökkää ryömimällä naisten kautta. Selitin hänelle kuinka hänenkin ainoana tehtävänään on olla Suomessa saadakseen muslimijälkeläinen, joka aikanaan muiden muslimien muiden jälkeläisten kanssa osallistuu jihadiin.

    Arvaatte varmaan että ahma oli aika hämmästynyt sotasuunnitelman paljastumisesta ja otti sen puheeksi myös veljensä kanssa (bengaliksi puhuivat mutta ymmärsin kyllä reaktiosta ja nimenimainitsemisesta että mitä puhuivat).

    Kun sanoin siihen että "no ahma, ei sitä tarvi kaikille kertoo" niin sitten alkoi selittää suomeksi minulle ja veljelle, ei vihaisena mutta ei mielissäänkään että:

    "niin muslimi paha kristan hyvä, me tulemme tänne ja viemme teidän kaikki, eikö niin? Minunkin lapsi vaan tuolla sotaa odottaa niinkö? Sinun mies ja hänen veli me kaikki olemme pahoja, eikö? vain kristan hyvä Bush hyvä... osama hyvä.. ei anteeksi, osama oli muslimi, osama paha;D"

    Ja miehen veli
    "Allaah, Pirjo you not thinking good. kristan muslim same, eat and kakka same, blood red same happy same, sad all is same god gift"

    (veli ei puhu hyvin kieliä, kovasti suomea on nyt opetellut kurssilla mutta en tiedä miksi se ei opi. On asunut ja työskennellyt kuitenkin ulkomailla kuten Italiassa ja Japanissa mutta toiset vain eivät opi. Asiansa hoitaa ja älyssään on mutta puhuminen on vaikeaa... koska myös änkyttää ja tunkee omaa kieltä sekaan.)

    Tähän minä sitten
    "Aha jos kristityt ja muslimit ovat samoja (hyviä ja pahoja) niin mitä ovat juutalaiset?"

    ahma
    "aa... juutalaiset... ei ole hyviä, paljon valehdelleet muslimeille, sen takia minä en tykkää juutalaisista. Minä ajattelen, kristityt ovat ystäviä mutta juutalaiset ovat meille (myös kristityille?) valehdelleet. Juutalaiset myös ei pidä muslimeista eikä kristityistä
    (paskaa... juutalaiset ovat meidän parhaita ystäviä, muslimit on niitä pahoja... tai sitten ei kummatkaan)"

    Miehen veli innostui
    "All good, only muslims is bad, kristan, hindus, jewis, buddhis all good, very good only muslim make problem, hee(kyllä)? Hehee Pirjo you mind very small don't bent bent(höpöttää) with us about religion. We are not (this kind of) bad muslims we are good muslims every want live peace and make here work for eat, No war, no fight, no bent bent about religion."

    ahma lisäsi veljen lähdettyä tähän uskonto asiaan

    "Minä ajattelen uskonto on vapaa, sinä olet kristitty minä ja Montaz muslimi. joku on juutalainen joku on hindu. jokaisella oikeus uskoa kuin tykkää mutta ei oikeutta pakottaa toista. minun mielessä(stä) Suomessa ei paljon kunnioiteta muita uskontoja televisiossa. Meidänkin maassa, vaikka muita kuin muslimeja on 20%, joka päivä luetaan Koraanin lisäksi Raamattua, tooraa ja hindujen pyhääkirjaa (sidart?). joka ilta vaikka meidän maan uskonto on islam. Onko Suomessa sellainen ohjelma?"
    Minä
    "Suomessa nyt ei lueta edes Raamattua televisiossa paitsi sunnuntaina, koska meillä on paljon muuta ohjelmaa näistä meidän ihkuista syöpäläismaahamuuttajista, jotka haluaa vallata shariallaan koko Suomen;D"
    ahma
    "Aivan... veroja ei maksa ja sossusta raha ottaa... ja Nytkin Suomi otti 6000 lisää.. ajattele sitä pirjo seuraavaksi... siinä on monta työtöntä vaikeaa ihmistä"
    minä
    "ja ne kaikki on muslimeja:D"
    Ahma "niinpä niin;D"

    tuosa nyt tuli muutakin mutta ihan mielen kiintoinen keskustelun pätkä (siinähän oli vielä normaalielämässä ilmeet ja reaktiota ja äänen sävyt että se nyt ei kaikki tuosta välity. mutta kivasti törmeksivät kulttuurit, stereotypiat siinä ja leikkiä löivät niin läntinen kuin itäinen käsitys.)

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Osoitat niin suurta tietämättömyyttä Islamista että on hölmöä edes kommentoida väittämääsi.

    Ateistina olet vielä huonommassa asemassa kuin kristityt näissä muslimimaissa. Et ole ihminen, olet koiraakin alempi olio.

    Ainoa muslimimaa joka yrittää suvaita kristittyjä on EU:hun pyrkivä Turkki. Muissa muslimienemmistöisiisä maissa tilanne on todella huono.

    Kuule...ota kuule selvää ennenkuin ATEISTINA muutat esim Saudeihin kuule.

    joissa eriävät ihmiset tapetaan tai heitetään vankilaan. Niitä kun mielestäsi on suurin osa muslimimaista.

    Äänestä

  • ateistinainen kirjoitti:

    joissa eriävät ihmiset tapetaan tai heitetään vankilaan. Niitä kun mielestäsi on suurin osa muslimimaista.

    Kun noin vaikenit... ;)

    Äänestä

  • ateistinainen kirjoitti:

    Kun noin vaikenit... ;)

    Pakistanissa saa kuolemantuomion esim. Islamin kritisoimisesta ja homoudesta. Luultavasti saudit ja ainakin muu muutama muslimivaltio kuuluu samaan kastiin. Egyptissa toisinajattelijoita on sorrettu ja heitetty vankilaan valtion toimesta.

    Tv. ulkopuolinen keskustelija

    Äänestä

  • Ulkopuolinen keskustelussa kirjoitti:

    Pakistanissa saa kuolemantuomion esim. Islamin kritisoimisesta ja homoudesta. Luultavasti saudit ja ainakin muu muutama muslimivaltio kuuluu samaan kastiin. Egyptissa toisinajattelijoita on sorrettu ja heitetty vankilaan valtion toimesta.

    Tv. ulkopuolinen keskustelija

    Onko maailmassa tosiaan mielestäsi vain viitisen muslimimaata?

    Omien- sekä ystävien ja sukulaisten kokemusten mukaan rauhanomainen elo kristityllä sujuu mm. näissä muslimimaissa: Turkki, Marokko, Algeria, Tunisia, Egypti, Emiraatit, Syyria, Jordania, Oman, Indonesia, Malesia. Toki maan lakeja tulee noudattaa, mutta kirkkoon pääsee, pukeutuminen on vapaata, rannalla voi ottaa aurinkoa jne.

    Toisinajattelijoita sorretaan valitettavasti hyvin monessa maassa, ei tarvitse kuin astua rajan yli itänaapuriin, niin henkikulta on vaarassa väärien julkisten mielipiteiden vuoksi.

    Miespuoliset sujulaisesi kertoo satuja ja niin suomalainen nainen uskoo "asiantuntijoita"......

    Tottahan toki ovat luotettavia.

    Mietippä tilannetta jossa muslimi sukulaisesi esim. marokosta kertoisi "että niitä kristittyjä tapetaan ne joutuvauvat vankilaan niitä kidutetaan mutta islam on kyllä suvaitsevainen uskonto joka on täynnä rakkautta".

    Eikö tuntuisi ristiriitaiselta. Siis mitä muutakaan ne sinun sukulaisesi voi kertoa jos asuvat SUOMESSA, kuin ihania iltasatuja sinulle suvaitsevaisesta islamista.

    ...luetun ymmärtäminen hieman hakusessa? Vai leikitkö tahallaan tyhmää?!

    Äänestä

  • musliminainen... kirjoitti:

    ...luetun ymmärtäminen hieman hakusessa? Vai leikitkö tahallaan tyhmää?!

    Mitä luetun minun ymmärtämisellä on tämän kanssa tekemistä?

    Sitä paitsi tunnen ihmisiä joita on uskonsa takia vainottu muslimimaissa. Näitä ihmisiä on paljon maailmassa.

    Niinpä 23 maata joissa kristittyjä vainotaan eniten on muslimimaita. Heidän henkeänsä uhataan.

    He eivät voi kääntyä pois , suvaitsevaisesta islamista, ja jos kääntyvät, niin heidät tapetaan. Heillä ei ole samaa oikeutta kuin sinulla "musliminainen" täällä Suomessa!!

    kiellä ettei maailmassa olisi pahaa,ei edes muslimi, ihminen on typerä jos sellaista kuvittelee. Maailmassa riittää paljon pahuutta ja kaikkialla. Sinä jaksat aina jankuttaa kaikesta väärästä, ihan kuin muut eivät tietäisi! Siksi kysyin, leikitkö typerää vai mitä oikein haet?

    ei ole mielestäsi tervettä realismia vaan typeryyttä? onneksi en ole musu.

    Vaikka mielestäsi kuinka jankutan , niin jo tämä keskustelu on todistanut että monilla on täysin väärä käsitys islamista.

    He luulevat että islam on jotain, tai sitten tietävät että se on jotain, koska muslimimies tai poikaystävä on kertonut jotakin islamista, tai antanut islam myönteistä kirjallisuutta luettavaksi.

    Tiedän erään miehen joka väitteli kommunismista tohtoriksi koska hän oli niin vakuuttunut siitä että kommunismi on AINOA oikea vaihtoehto, niinpä tuo mies luki vain vasemmistolais-kirjallisuutta.

    Oli valtava järkytys hänelle kun kommunismi kaatui ja hän tajusi vihdoin viimein, että kaikki oli valetta. Hän oli väittellyt tohtoriksi valheellisesta ideologiasta! Ei hän sitä helpolla tajunnut. Neuvostoliitto oli hänelle paratiisimaa jossa hän näki vain hyviä puolia.

    Sinä olet samanlaisessa tilanteessa: olet päättänyt että islam on "suvaitsevaisuuden ja rakkauden uskonto" ja luet tai huomioit vain asioita jotka tukee tätä.

    Et voi olla puolueeton. Jos tajuaisit mitä islam todella on; et voisi koskaan; kuten tiedät kääntyä pois islamista, pelkäämättä että oma mohammedisi tappaa sinut! Siinä sinun valinnanvapautesi!

    Äänestä

  • maailmassa kirjoitti:

    ei ole mielestäsi tervettä realismia vaan typeryyttä? onneksi en ole musu.

    uudestaan, menikö se juttu ihan noin!

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Vaikka mielestäsi kuinka jankutan , niin jo tämä keskustelu on todistanut että monilla on täysin väärä käsitys islamista.

    He luulevat että islam on jotain, tai sitten tietävät että se on jotain, koska muslimimies tai poikaystävä on kertonut jotakin islamista, tai antanut islam myönteistä kirjallisuutta luettavaksi.

    Tiedän erään miehen joka väitteli kommunismista tohtoriksi koska hän oli niin vakuuttunut siitä että kommunismi on AINOA oikea vaihtoehto, niinpä tuo mies luki vain vasemmistolais-kirjallisuutta.

    Oli valtava järkytys hänelle kun kommunismi kaatui ja hän tajusi vihdoin viimein, että kaikki oli valetta. Hän oli väittellyt tohtoriksi valheellisesta ideologiasta! Ei hän sitä helpolla tajunnut. Neuvostoliitto oli hänelle paratiisimaa jossa hän näki vain hyviä puolia.

    Sinä olet samanlaisessa tilanteessa: olet päättänyt että islam on "suvaitsevaisuuden ja rakkauden uskonto" ja luet tai huomioit vain asioita jotka tukee tätä.

    Et voi olla puolueeton. Jos tajuaisit mitä islam todella on; et voisi koskaan; kuten tiedät kääntyä pois islamista, pelkäämättä että oma mohammedisi tappaa sinut! Siinä sinun valinnanvapautesi!

    Ensinnäkin en ole paasannut islamista yhtään mitään, totesin vain,että turha yrittää niputtaa yhteen kasaan meitäkään.

    Kääntyä pois, mihin? Mitä? Mihin mielestäsi saa uskoa, joulupukkiin? Uskoni on sydämessäni, se ei ketään häiritse, se ei kuulu kenellekään, joten eipä minua kukaan uskoni vuoksi tappaisikaan. No, tietty joku hullu kaljupää voisi hurmioissaan olla vaarallinenkin. En ole myöskään koskaan ollut missään "tilanteessa", olen aina ollut, lapsesta pitäen, hyvin tietoinen,että esim. Suomi ei ole mikään paratiisi.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Vaikka mielestäsi kuinka jankutan , niin jo tämä keskustelu on todistanut että monilla on täysin väärä käsitys islamista.

    He luulevat että islam on jotain, tai sitten tietävät että se on jotain, koska muslimimies tai poikaystävä on kertonut jotakin islamista, tai antanut islam myönteistä kirjallisuutta luettavaksi.

    Tiedän erään miehen joka väitteli kommunismista tohtoriksi koska hän oli niin vakuuttunut siitä että kommunismi on AINOA oikea vaihtoehto, niinpä tuo mies luki vain vasemmistolais-kirjallisuutta.

    Oli valtava järkytys hänelle kun kommunismi kaatui ja hän tajusi vihdoin viimein, että kaikki oli valetta. Hän oli väittellyt tohtoriksi valheellisesta ideologiasta! Ei hän sitä helpolla tajunnut. Neuvostoliitto oli hänelle paratiisimaa jossa hän näki vain hyviä puolia.

    Sinä olet samanlaisessa tilanteessa: olet päättänyt että islam on "suvaitsevaisuuden ja rakkauden uskonto" ja luet tai huomioit vain asioita jotka tukee tätä.

    Et voi olla puolueeton. Jos tajuaisit mitä islam todella on; et voisi koskaan; kuten tiedät kääntyä pois islamista, pelkäämättä että oma mohammedisi tappaa sinut! Siinä sinun valinnanvapautesi!

    samalla tavoin kristitylle tuntuu olevan aika kova pala purtavaksi että joku kääntyy/palaa islamiin. Kristityt kuvittelevat että se on ainoa oikea uskonto kaikille. Näinhän asia ei ole.

    Äänestä

  • kröhhööm kirjoitti:

    Vaikka mielestäsi kuinka jankutan , niin jo tämä keskustelu on todistanut että monilla on täysin väärä käsitys islamista.

    He luulevat että islam on jotain, tai sitten tietävät että se on jotain, koska muslimimies tai poikaystävä on kertonut jotakin islamista, tai antanut islam myönteistä kirjallisuutta luettavaksi.

    Tiedän erään miehen joka väitteli kommunismista tohtoriksi koska hän oli niin vakuuttunut siitä että kommunismi on AINOA oikea vaihtoehto, niinpä tuo mies luki vain vasemmistolais-kirjallisuutta.

    Oli valtava järkytys hänelle kun kommunismi kaatui ja hän tajusi vihdoin viimein, että kaikki oli valetta. Hän oli väittellyt tohtoriksi valheellisesta ideologiasta! Ei hän sitä helpolla tajunnut. Neuvostoliitto oli hänelle paratiisimaa jossa hän näki vain hyviä puolia.

    Sinä olet samanlaisessa tilanteessa: olet päättänyt että islam on "suvaitsevaisuuden ja rakkauden uskonto" ja luet tai huomioit vain asioita jotka tukee tätä.

    Et voi olla puolueeton. Jos tajuaisit mitä islam todella on; et voisi koskaan; kuten tiedät kääntyä pois islamista, pelkäämättä että oma mohammedisi tappaa sinut! Siinä sinun valinnanvapautesi!

    joka tietää totuuden islamista?
    Olet kuitenkin vain yksi niistä, jotka kuvittelevat tietävänsä "kaiken kaikesta".

    Äänestä

  • kuten kunnon muslimin kirjoitti:

    kuuluukin, valehtelet silmät päästä.

    "Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista"

    Pieni ote tosin vain Wikipediasta. Koko artikkeli:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_historia

    Kuten muslimin kuuluukin, puhut paskaa jotta totuus ei tulisi esiin.

    satukirja johon kuka vain voi omia juttujaan laittaa. Roskaa luet ja paskaa puhut;)

    Äänestä

noin tärkeä, niin ihmetyttää tekstisi sisältö jonkun 'tosiuskovaisen' kirjoittamana. Täytyy vaihtaakin (luterilainen) uskontoa ettei tollaisen kanssa joudu samaan 'taivaaseen' eikä liioin 'helvettiin'. Osaatkohan edes hävetä?

Äänestä

"... En ole kuullut naisesta joka ryhtyy katolilaiseksi ..."

No nyt olet, olen katolilainen nainen.

Äänestä

Eräs indonesialainen nainen kertoi, että hänen suomalainen miehensä vaihtoi nimellisesti islamiin, jotta pystyi menemään naimisiin hänen kanssaan. Mies söi kuitenkin edelleen sikaa eikä käynyt moskeijassa, vaikka nainen kävi (nainen kertoi tämän silmiään pyöritellen että allaah).

Tähän liittyy vahvasti myös se että parisuhteessa naisen oletetaan aina muuttuvan ja miehen pysyvän samana. Mietitään vaikka suomen kieltäkin mies on mies tai aviomies avioliitossa mutta naisesta tulee vaimo. Nainen ei ole avionainen vaan vaimo näin naisen muuttuminen näkyy, jopa meidän kielessämme.

Henkilökohtaisesti, jokaisen uskonto on jokaisen oma asia jos haluaa vaihtaa islamiin niin senkus, ei se minun pyllyä kolota, itse en välttämättä vaihtaisi, koska en tunne islamin hyvää puolta ja kristinuskonkin hyvä puoli on aika monelta hukassa.

Äänestä

Suomalaisia on niin vähän, että heidän menestymisensä tällä planeetalla on perustunut samaan hiileen puhaltaminen ja yhteiseen arvomaailmaan.

Islamilainen arvomaailma on suomalaisille vieras ja islamilaisuus aatteena on vahingollinen. Arabimaiden jälkeenjääneisyys länsimaihin verrattuna johtuu islamilaisuudesta.

Äänestä

Islamissa kohdellaan naista paljon paremmin kuin Kristinuskossa!

Ei itkut auta siinä vaiheessa kun tuomiopäivä koittaa! Allah on tuleva teitä rankaisemaan!

Äänestä
  • Teoria ja käytäntö on kaksi eri asiaa. Tiesithän sen?

    Äänestä

Tiedän naisen, joka on vaihtanut uskontoa miehensä vuoksi, hänestä tuli mormoni. En tunne ketään muuta naista joka olisi vaihtanut uskontoa. Sinä näköjään tunnet ihan hälyttävässä määrin!

Jos et ole myöskään kuullut miehestä, joka on vaihtanut uskontoa, niin tiedoksi että maailma on täynnä kuuluisuuksia, jotka ovat jättäneet kristinuskon ja liittyneet toiseen uskontokuntaan. Esim Richard Gere, Brad Pitt, Harrison Ford, Leonardo DiCaprio, Sting, Orlando Bloom etc ovat nykyään buddhalaisia.

On myös paljon kuuluisia miehiä jotka ovat palanneet islamiin, Mohammed Ali alias Cassius Clay, räppäri Ice Cube, Malcom-X, futistähti Franck Ribery, Pete Dorothy lukee ahkerasti koraania...

Äänestä

Ei nyt tule muita mieleen, mutta ainakaan perussuomalainen Timo Soini ei ole syntynyt katolilaiseksi. Hän ei ainakaan ole nainen eikä seurustele muslimin kanssa. Tästä en ole varma, mutta luulen, että Soinin vaimo on myös kääntynyt katolilaiseksi vasta tutustuttuaan mieheensä. En silti väitä, että kummankaan usko johtuisi seurustelukumppaneista tai olisi mitenkään vähäisempää tai erilaista kuin muidenkaan katolilaisten.

Äänestä

Entäs me, jotka emme käänny kristinuskoon kristityn puoliskomme vuoksi? Emmekös mekin ole maanpettureita, Suomi kun on kunnollinen kristitty maa (ainakin joidenkin mielestä..)?

Ja jos ottaa sen Raamatun käteen ja lukee niin ei sielläkään naisen asema ihan parhain ole...

Uskonnosta (tai kulttuurista) riippumatta naisen (/ihmisyyden) kunnioittaminen on ihmisestä kiinni.

Äänestä

porukkaa palstalla...hahhahaaaaa
Eiköhän tuo liene aivan sama mihin itse kukainenkin uskoo tuonpuoleisessa. Jos siellä yleensä mitään on, kirstun kansi kun kolahtaa niin kuoppaan arkku solahtaa. Ei ole kukaan tullut kertomaan kuinka ihanaa tuonpuoleisessa on. Kannattaisi keskittyä varsinaiseen elämään ja elää sitä parhaansa mukaan. Minua ei ole koskaan häirinnyt se mihin kukakin uskoo. Pääasia jos itse kokee uskonsa auttavan varsinaisen elämän onnellistuttamisessa.

Äänestä

Suomen EM-kultamitalisti, kestävyysjuoksija Janne Holmén, 32, on kääntynyt muslimiksi ja mennyt naimisiin marokkolaisen naisen kanssa.

Äänestä

Tietysti jokainen saa muuttaa uskontonsa muslimiksi ja vielä ylpeillä sillä.

Euroopan historia on kansallisten, uskonnollisten ja rodullisten puhdistusten suhteen verinen. Ensiksi yleensä on hoidettu niin sanotut luopiot. Viimeksi tätä tehtiin sivistyneess Euroopassa Balkanin alueella lähes kymmenen vuotta.

En toivo Euroopan perinteen yltävän sinun tai vastaavien ihmisten kohdalle. Jos historia kuitenkin toistaisi itseään, toivottavasti osaat - mikäli ajat kiristyvät - siirtyä Euroopan ulkopuolelle ajoissa.

Tässä ei ole piilotettuna uhkaa tai toivomusta. On vain mielestäni kovin haihattelua kuvitella, etteikö jostakin nousisi Euroopan perinteen mukaisesti suuremman luokan saatana, joka tarjoaa vihaamilleen ihmisryhmille kaksi vaihtoehtoa: ulos maasta tai ylös kirkkauteen Luojansa luokse.

Tuollaisen - epätodennäköisen, mutta mahdollisen - riskin olemassaolo kannattaa myöntää, kun tekee omia uskonnollisia tai aviollisia valintojaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaihtaminen kirjoitti:

Onko henkilöitä jotka olisivat vaihtaneet uskontoaan puolisonsa vuoksi? Kysymys kuuluu, Miksi?? Tuntuu että ainoat uskontoaan vaihtavat ovat naisia jotka seurustelevat/avioituvat muslimi miehen kanssa. En ole kuullut naisesta joka ryhtyy katolilaiseksi tai ortodoksiksi tai miehestä joka alkaa harjoittaa buddhalaisuutta..
Ja useimmiten nämä Islamiin palanneet naiset selittävät että se vaan tuntuu omalta ja miehellä ei ollut päätöksen teon kanssa mitään tekemistä..joopa joo.
Eikö teitä hävetä? hylkäätte samalla suomalaisuutenne, kovalla työllä ansaitun tasa-arvon ja siirrytte uskontoon jossa naisen arvo on sama kuin koiran? Ihmettelen vaan kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu