Kiinnostaa kovasti. Nimittäin miehen tulot/omaisuus. Kovastihan puhutaan, että sillä olisi väliä, vaikka ette myönnäkään. Mikä painoarvo tuloilla on ihannemiehessä? Tietysi ette halua miestä joka elää teidän kustannuksella, mutta jos on mies joka on vaikkapa just nyt työtön. On kuitenkin ollut töissä ja on hyvä koulutus. Niin onko työttömyys/rahattomuus suurempi miinus kuin ruma ulkonäkö?
Vilpitön kysymys
Elkotekki
191496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
raha kovinkaan tärkeää, ihan totta.
Siis jos vaan osaa elää varojensa mukaan!, niin ei haittaa jos on välillä työttömänäkin.
Eli kunhan et velkaannuta itseäsi, niin ei tarvitse olla rahaa paljon, elää sitten vähän niukemmin jos rahaa ei ole.
Miestä joka on velkaantunut, ja elää yli varojensa en heti huolisi.
ei tulotasolla, ammatilla, työttömyydellä yms. asioilla ole mitään merkitystä. Vain ja ainoastaan ihminen itsessään ja omana itsenään merkitsee!
oikeasti yrittää hakea työtä ja pitää itsestään huolta. jos tutustuisin mieheen, joka on työtön eikä haluakkaan työtä, ei suhdetta tulisi. en tarkoita tätä rahan vuoksi, vaan persoonan. jos ihminen on laiska sohvaperuna ei suhteella olisi tulevaisuutta. (suomennettuna: en sellaisen miehen kanssa perustaisi perhettä kun olisi selvää että kaiken tekisin minä)
seurustelen miehen kanssa, joka oli tutustuessamme työtön. hän ei piilotellut tai voivotellut tilannetta, vaan aktiivisesti haki alansa työtä ja sitä myös lopulta sai.
eli tiivistettynä: työtön tai ei, asenne ratkaisee :)
Minusta on ikävää, kun leimaat työttömät sohvaperunoiksi. Kai on monenlaisia työttömiä Suomi yli äyräitten.
prinsessat ehtivät enenpää valehtelemaan, niin pistetääs pikku reality check kehiin:
http://www.iltasanomat.fi/autot/1669130
Koulutus merkitsee eniten, mutta toivoisin miehen olevan vaikka raksalla töissä, kunhan jossain. Tuloilla ei ole merkitystä, oikeasti.
Itse en ole koulutustani vastaavassa työssä.
Ruma ulkonäköhän ei ole miinus, se on mahdollisuus ;D Työttömyys on minulle miinus.
Ja mitä autoihin tulee, bussihan on komea auto, varsinkin jos ei ole itse edes kuskina ;D
Tottakai nainen haluaa miehen jonka kanssa on turvallinen ja hyvä tulevaisuus.
Anteeksi mutta olet mielestäni erittäin pinnallinen. Ei siinä mitään, jos haluat olla, mutta mielestäni sillä, onko työtön vai ei, ei ole mitään merkitystä kun miettii ihannemiestä tai -naista.
Kuulehan mies! Jos mies on kouluttautunut johonkin ammattiin ja hän on ollut työelämässä, suhteellisen tyydyttävän ajanjakson veroja maksamassa ja silleen. Ei haittaisi vaikka hän olisi työtön, huonosti toimeentuleva hetkellisesti. Edyllyttäen kuitenkin että, hän olisi halukas parantamaan tilannettaan aktiivisesti. Ja että hänellä olisi asunto jonkinlainen ja että tuolla asunnossa hänellä olisi, hieman muutakin perusjuttuja. Eikä vaan päällä olevat vaatteet. Ulkonäkö on taas hankalampi juttu ja meille monille ihmisille sillä on painoarvoa aivan liikaa. Kuka on ruma/ kuka siedettävän ulkoisen olemuksen omaava, kuka kaunis? Siinäpä ongelma, niin henkilökohtainen. Kysymyshän lienee vain siitä asiasta että. Pystytkö katsomaan, koskettamaan tuota toista/ pystytkö tuntemaan mitään kemiaa, tuota toista kohtaan. Ulkonäön eteen on mahdollista, varsin köyhänkin tehdä monia erilaisia asioita, jotka auttavat tilannetta myönteisesti...
No ei lyhytaikainen työttömyys haittaa, eli kun etsii oikeasti ja aidosti töitä. Kyllähän lusmuilijat on erikseen, eli mm. jos ei ole koulutusta (mitään, keskeytettyjä jne.).
On työttömiä ja työttömiä. Jos on, niin kuin varmasti joskus on, mennyt elämänusko ja halu työttömyyden myötä, ei sellainen ihminen siinä tilanteessaan juuri silloin kovin paljon houkuttele. Sen sijaan jos on yritystä, uskoa parempaan, potkua vielä tallella, on tilanne ihan toinen. Tilanteet vaihtelee kuten onnikin.
Tulot ja omaisuus sellaisenaan kuulostavat likaiselta kiinnostuksen kohteelta. Huh. Pois se minusta.
Aina tosta saamarin ulkonäöstä jaksetaan vääntää... Pitkäaikaisena työttömyys voi tuoda mukanaan monenlaisia ulkonäköönkin vaikuttavia seikkoja: paitsi ettei ole varaa ostaa vaatteita, menee ryhti, laskee askel jne...
merkkaa mulle paljon. Pidän akateemisista miehistä. Itsekin akateemisena tiedän, että akateemisia työttömiä riittää. Ei ehkä Helsingissä paljon, mutta muualla sitäkin enemmän. Humanisteja varsinkin. Pidän siitä, että mies tietää jostakin itseä kiinnostavasta osa-alueesta enemmän kuin minä. Jos hän vielä osaa miehisiä kädentöitä tai voimaan liittyviä askareita, mitä itse en, niin aina parempi.
Mies voi olla mulle mies, vaikkei hänellä olisi töitä edes kiikarissa lähiaikoina. Olen huomannut, että enemmän ammattikoululaiset naiset katsovat karsaasti työttömiä. Autokin tuntuu olevan näille naisille tärkeämpi. Mutta asenne ratkaisee eniten! Jos mies on kadottanut elämänhalunsa ja tiedon hankkimisinnostuksensa ja voivottelee surkeaa kohtaloaan kaljabaarissa, se on sitten goodbye. Työttömiä kapakkafilosofeja, jotka pyörittelevät termejä ja selittelevät mahtavalla menneisyydellään työn ja opiskelun saralla on riittävästi nähty! Voihan sitä työttömänäkin harrastaa vaikka liikuntaa, kulttuuria tai luontoretkeilyä eikä vain keskikehon kasvatusta.
Mikäs minä olen, kun olen käynyt ammattikoulun, lukion, ammattikorkeassa tutkinnon ja nyt yliopistossa :D
Itse akateemisena miehenä en ihan ymmärrä naisia, joille akateemisuus on kriteeri. Onko se muka joku älykkyyden tae? Millaisestakohan älykkyydestä silloin sitten on kyse, titteliälystäkö? Ei kyllä ihan nappaa... : - )
No raha ei todellakaan ole missään määrin painava potentiaalisen kumppanin etsinnässä tai valinnassa. Rumuus on paljon pahempaa kuin minkäänlainen köyhyys.
Sullehan on tärkeintä että mies on heavyn kuuntelija... aika pinnallista sekin on.
Kyllä parinvalinnassa saa olla vaatimuksia ja se on hyväksikin, koska ihminen, jolla ei ole vaatimuksia ei tiedä, millaisen ihmisen kanssa tulee parhaiten toimeen. Mitä enemmän elää, sitä paremmin oppii tietämään, mitä haluaa. Surullistahan se on jos vaatimuksena on vain mies tai nainen.
Mielestäni heavyn kuuntelu ei ole pinnallinen vaatimus, voisiko myös klassisen musiikin ystävää sanoa pinnalliseksi, entä jos odottaa mieheltään siivoustaitoja? Pinnallisiksi luokitellaan materialistiset tai ulkonäköön liittyvät vaatimukset.
Eihän Rytsölän veljeksilläkään mennyt aikoinaan hyvin naisten kanssa. He selittivät, että rakkautta on vaikea saada. Fiksut naiset eivät ihastu tuollaisiin kypsymättömiin poikiin, jotka kaahailevat keltaisilla urheiluautoillaan. Ne naiset, jotka ovat vain rahan perässä, voivat kiinnostua, mutta kiinnostuskin on hetkellistä. Vain aluksi rahoillaan voi huijata, mutta jos ei käyttäydy fiksusti tai on tyhmä, niin harva nainen jaksaa. Jos mies on kiva jo muutenkin, niin rahan lisääntyminen voi tehdä miehestä vielä haluttavamman, mutta olennaista on, että miehessä on myös tuo sivistynyt kiva luonne.
Monelle naiselle tärkein asia on sivistyneisyys ja miehen ulkonäkö. Rahaa pitää olla sen verran, että naisen ei tarvitse elättää miestään. Toisaalta elättämisenkin voi ymmärtää, jos mies on halukas tekemään työtä, mutta on vaikealla alalla, eikä työtä löydy. Työtön mies on kuitenkin riski, koska huonolla itsetunnolla varustettu mies on kiukkuinen ja katkera.