Äitini ei ikinä ole antanut minun katsoa mitään normaalia nuorten televisioohjelmaa ilman, että hän olisi haukkunut sitä. Tällä tarkoian sitä, että oli kyseessä sitten OC, Täydelliset naiset tai salkkarit, niin tavallinen suudelma riittää tekemään ohjelmasta pornoa. Kerran kun katsoin frendejä sub-kanavalta ja siinä suudeltiin, äitini sanoo nykyään kyseistä kanavaa pornokanavaksi. En voi katsoa mitään televisiosta, että se ei muutu seksisekoiluksi tai pornoksi.
Facebookissa olessani äitini sanoo, että sinne ei kirjauduta, sillä se on "seurapalvelu".
Olen 20-vuotias. Meillä kotona on hirveä tabu puhua mistään. Kerran myös kun minä uteliaisuuttani kysyin, missä vanhempani tapasivat, äitini sanoi, että he vaan tapasivat. Se siinä.
Onko tälläinen perheessä normaalia?
Tunnen itseni välillä tunnekylmäksi. Perheessäni ei halata tai itketä. Jos olen joskus itkenyt, kun jokin asia on ollut huonosti, perheeni ei reagoi asiaan ollenkaan. Jään huoneeseni itkemään yksikseni.
Kamalaa sanoa, mutta minusta olen täysin tyhjä välillä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakaan. Yleensä ainakin lämpimissä perheyksiköissä lohdutetaan, jos joku itkee ja tsempataan, jos jollain on muuten kurjaa. Myöskään normaalitv-kanavilta ei tule pornoa. Facebook ei ole lähtökohtaisesti "seurapalvelu", vaikka voi sitä sellaisessakin tarkoituksessa halutessaan yrittää käyttää.
Olon tyhjältä tuntuminen vaikuttaa jonkinasteiselta masennukselta, ota yhteyttä kunnan mielenterveystoimistoon, niin saat tukea aikuistumiseen.
Etkö voisi pyrkiä muualle asumaan? Jos opiskelet, voit varmaan saada jotain avustusta.
muuttaisit omaan asuntoon