Somalimerirosvot sieppasivat yhdysvaltalaismerimiehiä

Somalimerirosvot ovat kaapanneet Yhdysvaltoihin rekisteröidyn rahtilaivan, joka on tanskalaisen Maersk Linen omistuksessa. Intian valtamerellä Somalian edustalla kaapatussa laivassa on 21 amerikkalaismerimiestä. Somalimerirosvot ovat ensimmäistä kertaa kaapanneet laivan, jossa on pelkästään yhdysvaltalainen miehistö.

Itä-Afrikan merenkulkujärjestön edustaja on kertonut 17 000 tonnin laivan joutuneen kaapatuksi rannikolla 640 kilometrin päässä Somalian pääkaupungista Mogadishusta. Alus on nimeltään Maersk Alabama.

Viikon kuluessa somalimerirosvot ovat kaapanneet jo kuusi laivaa. Merirosvous on kiihtynyt viime päivinä, sillä tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana alueella kaapattiin kahdeksan alusta. Viime vuonna merirosvot kaappasivat Somalian vesillä kymmeniä laivoja.

Merirosvouksen takia mm. Yhdysvallat ja EU ovat lähettäneet sotalaivoja partioimaan Intian valtamerelle. Somaliassa on jo kohta kaksikymmentä vuotta vallinnut sekasorto, joten merirosvouksesta on tullut maan rannikolla oma elinkeinonsa.

Reuters, AP, AFP

Maersk Alabama
http://www.globalsecurity.org/military/systems/ship/images/maersk-a-class-image1.jpg

http://www.maersk.com/en/Pages/Welcome.aspx

http://www.maerskline.com/appmanager/

Maersk Photo gallery

Vessels at sea
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/vessels_at_sea

Vessels alongside
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/vessels_alongside

Maersk Line images
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/maersk_line_images

Other pictures
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/other_pictures
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jotain ratkaisevaa. Eihän tuosta hommasta tule yhtään mitään. Pitäisi vallata koko maa ja asettaa oikea istuva hallitus. Laittaa ne klaanit linnaan ja rauhoittaa tilanne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Reuters, AP, AFP kirjoitti:

Somalimerirosvot ovat kaapanneet Yhdysvaltoihin rekisteröidyn rahtilaivan, joka on tanskalaisen Maersk Linen omistuksessa. Intian valtamerellä Somalian edustalla kaapatussa laivassa on 21 amerikkalaismerimiestä. Somalimerirosvot ovat ensimmäistä kertaa kaapanneet laivan, jossa on pelkästään yhdysvaltalainen miehistö.

Itä-Afrikan merenkulkujärjestön edustaja on kertonut 17 000 tonnin laivan joutuneen kaapatuksi rannikolla 640 kilometrin päässä Somalian pääkaupungista Mogadishusta. Alus on nimeltään Maersk Alabama.

Viikon kuluessa somalimerirosvot ovat kaapanneet jo kuusi laivaa. Merirosvous on kiihtynyt viime päivinä, sillä tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana alueella kaapattiin kahdeksan alusta. Viime vuonna merirosvot kaappasivat Somalian vesillä kymmeniä laivoja.

Merirosvouksen takia mm. Yhdysvallat ja EU ovat lähettäneet sotalaivoja partioimaan Intian valtamerelle. Somaliassa on jo kohta kaksikymmentä vuotta vallinnut sekasorto, joten merirosvouksesta on tullut maan rannikolla oma elinkeinonsa.

Reuters, AP, AFP

Maersk Alabama
http://www.globalsecurity.org/military/systems/ship/images/maersk-a-class-image1.jpg

http://www.maersk.com/en/Pages/Welcome.aspx

http://www.maerskline.com/appmanager/

Maersk Photo gallery

Vessels at sea
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/vessels_at_sea

Vessels alongside
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/vessels_alongside

Maersk Line images
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/maersk_line_images

Other pictures
http://www.maerskline.com/link/?page=brochure&path=/about_us/photo_gallery/other_pictures

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu