kaikista menoista laatia aikataulu ja lappu,missä oot minne meet,kun puhelin keksitty?Miehen mielestä pitää laittaa lappu menoista.
Muutenki suhde kriisissä ja sanoin,että muutan omaan asuntoon,missä voi mennä ja tulla oman mielen mukaan.
Muutenki suhde kriisissä ja sanoin,että muutan omaan asuntoon,missä voi mennä ja tulla oman mielen mukaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vastauksen löydät omasta kysymyksestäsi.
Muuta siis omaan.
kuin äskeinen kirjoittaja kirjoitti!!!!!!!!
Mies halusi enemmän vapautta, ei olisi halunnut mistään menoistaan ilmoitella ja mieluiten vaikka valehteli kuin kertoi mihin ja kenen kanssa menee tai kuinka kauan on poissa. Meillä oli kaksi pientä lasta, eikä miestä kiinnostanut että minä olisin halunnut suunnitella päivämme, mihin aikaan syödään, milloin kukakin vie ketäkin mihin harrastukseen ja myös milloin MINULLA olisi vapaata aikaa harrastuksille tms. No, loppujen lopuksi selvisi että mies petti ja syytti minua että olin koko ajan "kyttäämässä". Minusta perhe ei perustu tällaiseen oletukseen että yksi tekee mitä huvittaa ja muu perhe odottelee tätä yhtä kotiin ja toinen aikuinen menee sitten kun tämä toinen "antaa luvan". No, erohan meillekin tuli ja mies elää uudessa suhteessa jossa pieni lapsi. Sääliksi käy tuota muuta perhettä kun näyttää mies jatkavan omia menojaan oman päänsä mukaan edelleen. Voin suorastaan aistia tuon uuden kumppanin surullisen elämän kun odottelee varmaan miestä syömään mutta mies näkyy kavereitten kanssa kaljalla tms. Olen kuullut ettei tällä uudella ole harrastuksia, ei mitään. Itse elelen jo onnellisessa parisuhteessa jossa mies haluaa ilmoittaa menoistaan ja haluaa syödä yhdessä perheen kanssa. Minullakin on vapaata välillä kun mies ehdottaa että menisin vaikka ystäviä tapaamaan.
tarkka aikataulutus, sehän oli jo armeijassa täyttä totta. Pitää tietää, missä toinen menee, ettei vahingossa törmää toiseen väärässä paikassa. Välttyy kiusallisilta kohtauksilta, nääs.
Mutta ihan oikeesti: jos haluat salata elämääsi mieheltä, niin adios, olet jo päättänyt elää omaa elämääsi. Nosta kytkintä, äläkä tee miehen elämästä helvettiä. Kovin moni mies ei halua jakaa naistaan toisten kanssa. Mitä salattavaa muka on ihan viattomissa omissa menoissa?
No ei kai sitä lukujärjestystä kirjallisena tarvitse olla, mutta kyllä se avioliittoon kuulluu, että tietää suunnilleen, että se missä puoliso millonkin kulkee... Noloohan se on soitella perään, jos ei tiedä, että missä rakas olet...
Se on selkeetä toisen pomottamista ja aliarvioimista, jos ei halua avioliitossa olleessaan kertoa toiselle, missä liikkuu ja kenen kanssa... eli salattavaa on tai jotain epäluottamusta tai toisen hallitsemista, turha väittää muuta!!!
Hän tietää, että suhteenne on kriisissä ja että lähdet minä hetkenä hyvänsä.