Voi olla, että kyseessä on vain oma mielikuvitukseni, mutta jotenkin tuntuu siltä, että ihmiset -sekä miehet, että naiset- ovat tulleet huomattavasti aikaisempaa nirsommaksi parinvalinnassaan. Eli aina vain pienempi osuus vastakkaisessa sukupuolessa on sellaisia, joita saatetaan edes harkita.
Muistelen aikaa joskus 10 vuotta sitten ja ihmisiä, joita silloin tunsin. Kaikki olivat ihan tavallisia miehiä ja naisia. Opiskelivat, tekivät työkseen kuka mitäkin, osa oli hyvännäköisiä, osa ei, osa hiljaisia ja ujoja ja osa taas hyvinkin sosiaalisia. Kuitenkaan en muista, että kellään olisi ollut suuria vaikeuksia tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, mutta toisaalta ei kyllä kellään ollut mitään kilometrien pituisia listoja siitä millainen sen ihannemiehen tai ihannenaisen tulisi olla ulkonäöltään ja/tai luonteeltaan.
Muistelen aikaa joskus 10 vuotta sitten ja ihmisiä, joita silloin tunsin. Kaikki olivat ihan tavallisia miehiä ja naisia. Opiskelivat, tekivät työkseen kuka mitäkin, osa oli hyvännäköisiä, osa ei, osa hiljaisia ja ujoja ja osa taas hyvinkin sosiaalisia. Kuitenkaan en muista, että kellään olisi ollut suuria vaikeuksia tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, mutta toisaalta ei kyllä kellään ollut mitään kilometrien pituisia listoja siitä millainen sen ihannemiehen tai ihannenaisen tulisi olla ulkonäöltään ja/tai luonteeltaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mä olen ihan sataprosenttisen samaa mieltä!
Parikymppisenä tuntui olevan jotenkin helpompaa muodostaa suhteita, ei ollut niin kovat ulkonäkö- tai statuspaineet.Minäkin tavallisena, pulleana naisena seurustelin, kuten kuka tahansa. Nykyisin on hyvin vaikeaa löytää sopivaa kumppania.
Odotukset kumppanilta on epärealistisia, etsitään sitä suurta planeettoja siirtelevää rakkautta eikä jakseta nähdä vaivaa oikeasti tutustua ihmiseen, kun on jo vaakamambot mielessä.