atkins

sydänkohtauksesta ainakin kerran elämänsä aikana. kuolinsyystä ei sitten kerrottukaan, taisi olla toinen sydäri. miten tämä voi olla mahdollista vhh:lla??
491359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Atkinsin leski kuitenkin myönsi miehensä sairastaneen kardiovaskulaaritautia jo pitkään ennen kuolemaansa.

Äänestä
  • Myönsi hänen sairastavan cardiomyopathy -nimistä sairautta. Se on sydänlihaksen rappeuma ja voi johtua monesta tekijästä, ei yleensä ruokavaliosta.

    Atkinsin leski on haastanut oikeuteen ihmisiä, jotka ovat valheellisesti väittäneet Atkinsin sairastaneen toisenlaista sv-tautia.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    Myönsi hänen sairastavan cardiomyopathy -nimistä sairautta. Se on sydänlihaksen rappeuma ja voi johtua monesta tekijästä, ei yleensä ruokavaliosta.

    Atkinsin leski on haastanut oikeuteen ihmisiä, jotka ovat valheellisesti väittäneet Atkinsin sairastaneen toisenlaista sv-tautia.

    mutta ei se voita, kun on jo kertaalleen myöntänyt. Asuin silloin itse USA:ssa, muistan hyvin.

    Äänestä

  • sitä haastella kirjoitti:

    mutta ei se voita, kun on jo kertaalleen myöntänyt. Asuin silloin itse USA:ssa, muistan hyvin.

    linkkiä tähän, vai oletko sekoittanut cardiomyopatian ja toisen sairauden? Sen cardiomyopatian leski on tosiaan myöntänyt, sen muistan minäkin hyvin.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    linkkiä tähän, vai oletko sekoittanut cardiomyopatian ja toisen sairauden? Sen cardiomyopatian leski on tosiaan myöntänyt, sen muistan minäkin hyvin.

    kaikkiin elämäni varrella kohtaamiini ihmisiin, TV- ja radio-ohjelmiin ja lehtiartikkeleihin. Onko sinulla?

    Äänestä

  • ole nettilinkkiä kirjoitti:

    kaikkiin elämäni varrella kohtaamiini ihmisiin, TV- ja radio-ohjelmiin ja lehtiartikkeleihin. Onko sinulla?

    google on keksitty:

    http://www.cnn.com/2004/HEALTH/02/16/atkins.widow/index.html

    En löytänyt yhtäkään linkkiä, missä leski olisi myöntänyt Atkinsin kärsineen ruokavaliosta johtuneesta sydänvauriosta. Se, että Atkinsilla on sydänlihasvaurio on taas tunnettu juttu.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    google on keksitty:

    http://www.cnn.com/2004/HEALTH/02/16/atkins.widow/index.html

    En löytänyt yhtäkään linkkiä, missä leski olisi myöntänyt Atkinsin kärsineen ruokavaliosta johtuneesta sydänvauriosta. Se, että Atkinsilla on sydänlihasvaurio on taas tunnettu juttu.

    netissä. Pitää mennä kirjastoon USA:an. Minä olin siellä kun leski ne todistukset lausui. En unohda. Eikä moni muukaan.

    Jostain syystä tämä asia on tärkeämpi Atkinsilaisille, kuin niille, jotka ovat jo päässeet aimo askeleen eteenpäin terveen ruokavalion suunnittelussa. Joka muuten on ikuisesti velkaa Dr. Atkinsille. Kukaan ei ole pyhä.

    Äänestä

  • kaikki ei ole kirjoitti:

    Jos asia on ollut uutisissa, se löytyy myös netistä. Näin on marjat. Jos näin on, miksi ei löydy todisteita mistään?

    Ja asia ei sinänsä ole minulle tärkeä, koska on aivan yhdentekevää VHH:n kannalta saiko Atkins sydärin vai ei ja mistä tämä johtui. Valehtelu ja paskan puhuminen vaan ihmetyttää. Jos Atkinsin leski olisi noin sanonut, sen voisi todistaa hyvin helposti. Tästä löytyisi aivan varmasti sekä uutislinkki että keskustelupalstojen kommentti.

    Äänestä

Atkins kuoli kaaduttuaan ja lyötyään päänsä.

Atkinsilla oli virusinfektiosta syntynyt sydänvaurio. Se aiheutti hänelle sydänkohtauksen. Sydänkohtaus ei siis johtunut ruokavaliosta, vaan infektion aiheuttamasta sydänvauriosta.

http://lowcarbdiets.about.com/od/atkinsdiet/a/dratkinsdeath.htm

Äänestä
  • sitten tiedä... kyllähän virallisterveellistäkin ruokavalioo "suojellaan" tietyillä tahoilla, jostain kumman syystä... miksei atkinsiakin?

    Äänestä

  • eipäs niistä kirjoitti:

    sitten tiedä... kyllähän virallisterveellistäkin ruokavalioo "suojellaan" tietyillä tahoilla, jostain kumman syystä... miksei atkinsiakin?

    sitä todellista terveydentilaa tietenkään tiedä, kun hoitaneet lääkärit ja omaiset. Se nyt kuitenkin tiedetään, että Atkins ei kuollut sydänkohtaukseen vaan aivovaurioon, joka johtui päähän osuneesta iskusta.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    sitä todellista terveydentilaa tietenkään tiedä, kun hoitaneet lääkärit ja omaiset. Se nyt kuitenkin tiedetään, että Atkins ei kuollut sydänkohtaukseen vaan aivovaurioon, joka johtui päähän osuneesta iskusta.

    tietoa että kaatuminen johtui oikeasti sydänkohtauksesta eikä liukastumisesta. mutta siitä terveydentilan oikeasta laidasta me emme tiedä vaan häntä hoitaneet lääkärit ja omaiset.

    Äänestä

  • sellaistakin kirjoitti:

    tietoa että kaatuminen johtui oikeasti sydänkohtauksesta eikä liukastumisesta. mutta siitä terveydentilan oikeasta laidasta me emme tiedä vaan häntä hoitaneet lääkärit ja omaiset.

    mutta tosiasiahan on, että Atkinsilla on ollut paljon vastustajia, ja osa vastustajista mollaa mielellään raukkamaisesti kuollutta miestä joka ei pysty kunniaansa puolustamaan.

    En laittaisi paljon painoarvoa huhuille, etenkään kun niitä ei ole pystytty millään tavalla tosiksi todistamaan. Oikeastaan kaikki omaisten ja lääkärien lausunnot (löytyvät netistä) ovat ihan päinvastaisia...

    Jos olet noin varma siitä, että Atkins oli oikeassa, niin miksi jaksat tapella tuulimyllyjä vastaan? Onko sillä oikeastaan väliä mihin hän kuoli?

    Äänestä

  • sellaistakin kirjoitti:

    tietoa että kaatuminen johtui oikeasti sydänkohtauksesta eikä liukastumisesta. mutta siitä terveydentilan oikeasta laidasta me emme tiedä vaan häntä hoitaneet lääkärit ja omaiset.

    sukunne kuolleen jo monessa polvessa kuppaan sen syötyä ensin aivonne.

    Äänestä

  • kuuluu: kirjoitti:

    Jos olet noin varma siitä, että Atkins oli oikeassa, niin miksi jaksat tapella tuulimyllyjä vastaan? Onko sillä oikeastaan väliä mihin hän kuoli?

    Minua ihmetyttää, että näitä juttuja (jotka sekä lääkäri että omaiset ovat kumonneet) jaksetaan edelleen kaivaa esiin.

    Kas tässä lesken kommentti:
    http://www.cnn.com/2004/HEALTH/02/16/atkins.widow/index.html

    Kyllä, Atkinsilla oli kardiomyopatia. Ei, se ei johtunut ruokavaliosta.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    Minua ihmetyttää, että näitä juttuja (jotka sekä lääkäri että omaiset ovat kumonneet) jaksetaan edelleen kaivaa esiin.

    Kas tässä lesken kommentti:
    http://www.cnn.com/2004/HEALTH/02/16/atkins.widow/index.html

    Kyllä, Atkinsilla oli kardiomyopatia. Ei, se ei johtunut ruokavaliosta.

    Sillä, miten Atkins kuoli ei ole tosiaan paskankaan väliä VHH-ideologialle tai edes Atkinsin ruokavaliolle. Tärkeämpää on, onko tieteellisissä tutkimuksissa löydetty linkkiä vähähiilihydraattisen ruokavalion ja kohonneen sydänkohtausriskin välillä. Sillä, onko joku yksittäinen karppi tai karppausideologian esiintuoja kuollut sydäriin ei ole mitään merkitystä kokonaiskuvan kannalta.

    niin vakuutat meidät lopullisesti.

    Hihhuli mikä hihhuli!

    Äänestä

Huomaan taas sivulle tungettavan rasvapropagandaa ikään kun pelottaakseen VHH:n kannattajia.
Atkins kuoli kaatumisen jälkeiseen aivoverenvuotoon jonka hän sai kallovammasta. Hän sai 2000 luvun alussa sydänkohtauksen, mutta se ei vienyt miestä kuoppaan. Atkins toipui varsin hyvin vaivasta.
Erään kardiologi tuttuni mukaan, perimä on edelleen hyvin tärkeässä roolissa näitä tapauksia, jos on huono perimä silloin syytä ruokavaliolla pienentää riskejä. Rasvattomuus on vaarallisempaa kun kohtuullinen rasvojen käyttö, siinä Atkins oli täysin oikeassa.

Äänestä
  • Examining Dr. Atkins' Death--UPDATED
    Posted on March 23, 2006 by Joel Fuhrman
    "This post is part of an on-going review of the recommendations of celebrity doctor Joseph Mercola, D.O. For an overview, check out Monday's post.

    As I was going through Dr. Mercola's website, I found that he attacks the Physician's Committee for Responsible Medicine. That group, he claims, "horribly distorted the facts behind the death of Dr. Robert Atkins, one of Dr. Mercola's mentors."

    I happen to know something about this, and am compelled to add my thoughts.

    It is Dr. Mercola who is distorting the facts. Before Dr. Atkins was hospitalized near the end of his life, he weighed about 200 pounds. Atkins' medical record showed he had atherosclerosis, coronary artery disease, had suffered from a previous heart attack, and had high blood pressure. However, many would have you believe he was merely a healthy guy who died after slipping on a patch of ice.

    Of interest is that one of my patients, who had severe coronary artery disease which he developed on the Atkins diet, who now has reversed his heart condition under my care, was friends with Dr. Atkins and they used the same cardiologist. This successful man had no motive to make up this story. He told me that after Atkins died his cardiologist (who was Dr. Atkins' doctor too) mentioned to him that Atkins had a heart attack, that is why he fell--he did not slip.

    Dr. Atkins' wife quickly switched cardiologists to find one who would aid in the cover-up. The only point to be made here is these guys advocating a high meat diet are unfortunately hurting themselves too, not just their followers, but it is a shame that people have to suffer and even die needlessly from the advice of these high-meat advocates."

    Äänestä

  • on ihmeellinen! kirjoitti:

    Examining Dr. Atkins' Death--UPDATED

    omia laihdutustuotteitaan markkinoima vegetaristi/vegaani-Fuhrman mollaa kilpailijoita? Ja etenkin kilpailijoita, jotka suosittavat lihansyöntiä? Yllätys.

    Linkit valaisevat hyvin Fuhrmanin bisnesideologiaa:
    http://www.drfuhrman.com/
    http://en.wikipedia.org/wiki/Joel_Fuhrman
    http://veganlunchbox.blogspot.com/2006/06/interview-with-dr-joel-fuhrman.html

    postaaja, mutta olisihan se pitänyt tajuta, että tällä palstalla ovat faktaa vain Atkinsia ja Heikkilää tukevien kirjoittajien todistukset.

    Lahko mikä lahko.

    Äänestä

  • en ole aikaisempi kirjoitti:

    postaaja, mutta olisihan se pitänyt tajuta, että tällä palstalla ovat faktaa vain Atkinsia ja Heikkilää tukevien kirjoittajien todistukset.

    Lahko mikä lahko.

    päätään VHH-uskonnossa. Eihän kukaan ole huomannut että tällä paltalla mollattaisiin niitä jotka syövät muuten kuin epäekologisuudeltaan ja ympäristökuormittavuudeltaan huippuluokkaa olevan VHH:n mukaisesti.

    Eikä VHH ole bisnestä lainkaan, eihän?

    Ohi Kulkemassa on palstan yksi eniten valehteleva tyyppi vaikkei tietenkään silloin kun asia on hänen näkemystensä mukainen.

    http://www.hs.fi/juttusarja/laskikapina/artikkeli/Atkins opetti alakarppaamaan/1135224818551

    "Elintarvikevalmistajat toivat markkinoille uusia vähähiilihydraattisia tuotteita. Tutkimusyhtiö ProductScan Onlinen laskujen mukaan vuosina 2002–2004 markkinoille tuli lähes 4 000 vähähiilihydraattista tuotetta.

    Esimerkiksi Unilever kehitti uuden vähähiilihydraattisen laihdutustuoteperheen, jonka myynniksi se arvioi vuonna 2004 700 miljoonaa dollaria. Vuodelle 2005 ennustettiin miljardin dollarin myyntiä.

    Olutvalmistajat toivat markkinoille vähähiilihydraattisia oluita. Ensimmäisenä markkinoille tuli olutjätti Anheuser-Buschin Michelob Ultra, joka siivitti yhtiön kaikkien aikojen myyntiennätykseen vuonna 2003."

    Äänestä

  • en ole aikaisempi kirjoitti:

    postaaja, mutta olisihan se pitänyt tajuta, että tällä palstalla ovat faktaa vain Atkinsia ja Heikkilää tukevien kirjoittajien todistukset.

    Lahko mikä lahko.

    Jos haluaa oman asiansa laihdutusbisneksessä esiin, pitää olla valmis ajamaan sitä myös muiden kustannuksella. Ei se Fuhrman ole poikkeus.

    Enkä väitä, etteikö VHH:lla jotkut olisi syyllistyneet samaan. Ruokavalio on bisnes.

    Äänestä

  • nosta lainkaan kirjoitti:

    päätään VHH-uskonnossa. Eihän kukaan ole huomannut että tällä paltalla mollattaisiin niitä jotka syövät muuten kuin epäekologisuudeltaan ja ympäristökuormittavuudeltaan huippuluokkaa olevan VHH:n mukaisesti.

    Eikä VHH ole bisnestä lainkaan, eihän?

    Ohi Kulkemassa on palstan yksi eniten valehteleva tyyppi vaikkei tietenkään silloin kun asia on hänen näkemystensä mukainen.

    http://www.hs.fi/juttusarja/laskikapina/artikkeli/Atkins opetti alakarppaamaan/1135224818551

    "Elintarvikevalmistajat toivat markkinoille uusia vähähiilihydraattisia tuotteita. Tutkimusyhtiö ProductScan Onlinen laskujen mukaan vuosina 2002–2004 markkinoille tuli lähes 4 000 vähähiilihydraattista tuotetta.

    Esimerkiksi Unilever kehitti uuden vähähiilihydraattisen laihdutustuoteperheen, jonka myynniksi se arvioi vuonna 2004 700 miljoonaa dollaria. Vuodelle 2005 ennustettiin miljardin dollarin myyntiä.

    Olutvalmistajat toivat markkinoille vähähiilihydraattisia oluita. Ensimmäisenä markkinoille tuli olutjätti Anheuser-Buschin Michelob Ultra, joka siivitti yhtiön kaikkien aikojen myyntiennätykseen vuonna 2003."

    Tottakai VHH on bisnestä siinä missä mikä tahansa muukin ruokavalio. Siksi kannattaa suhtautua kaikkeen, mitä gurut (myös VHH-gurut) sanovat kriittisesti ja hakea myös tutkimustietoa asiasta.

    Käytännössä nyt on vaan niin, että näitä tiettyjä Atkinsin terveydentilaa koskevia väitteitä on esittänyt nimenomaan tämä Fuhrman, eivät muut.

    Äänestä

Taas joku aivoton vegetaristi liikkeellä levittämässä moneen kertaan kumottuja valheita?

Aiemmin en tiennytkään, että eläinproteiinin puute saa tuollaista aikaan...

Äänestä

61-vuotiaana vaikka oli kaiken terveystiedon lähteillä.

In memory of Dr LEE Jong-wook (1945-2006), WHO Director-General

Äänestä
  • henkilön aivoinfarkti olisi ollut estettävissä nykytiedon ja ruokavalion avulla.

    Nyt olisi taas se Nobel tarjolla...

    Äänestä

  • miten kyseisen kirjoitti:

    henkilön aivoinfarkti olisi ollut estettävissä nykytiedon ja ruokavalion avulla.

    Nyt olisi taas se Nobel tarjolla...

    ei kannata tutkia. Siinä nykytiedon ongelma.

    Äänestä

  • miten kyseisen kirjoitti:

    henkilön aivoinfarkti olisi ollut estettävissä nykytiedon ja ruokavalion avulla.

    Nyt olisi taas se Nobel tarjolla...

    isäni, kaverin isä, naapurin ukko, kaikki infarktin uhreja. Suomalainen ruokavalio = suonitukos.

    Äänestä

Atkins oli kuolleessan useita kymmeniä kiloja ylipainoinen, yli 130 kilon elopainosta puhutaan.

Atkinsilla oli suuria vaikeuksia noudattaa VHH:ta koska rikas mies ei sietänyt niitä lukuisia rajoituksia ja sekunnintarkkaa ajoitusta ruoka-ajoissa jotka kuuluvat VHH:oon..

Äänestä
  • "sietänyt niitä lukuisia rajoituksia ja sekunnintarkkaa ajoitusta"

    Tekstisi oli niin täyttä tuubaa, että tuskin edes VHH:n vastustajana uskot omia juttujasi. Kuten hyvin tiedät moni karppaaja syö vain parikertaa vuorokaudessa, koska enemmästä ei ole tarvis. Mr. Atkinsin 2002 sydän ongelmilla ja hänen kuolemallaan ei ole mitään tekemistä mainitun ruokavalion kanssa.

    Äänestä

  • Oletko pitkään ollut vegetaristi?

    Äänestä

  • liukastuttuaan jäisellä kadulla, löi päänsä katuun. Oli pari viikkoa koomassa ja kuoli sitten tajuihinsa tulematta. Oli kuollessaan 72 vuotias.

    Äänestä

  • ja kuoli kirjoitti:

    liukastuttuaan jäisellä kadulla, löi päänsä katuun. Oli pari viikkoa koomassa ja kuoli sitten tajuihinsa tulematta. Oli kuollessaan 72 vuotias.

    n. 130kg. Tätä ei kiellä edes hänen vaimonsa. Sen sijaan ylipainon syitä on spekuloitu paljonkin. Vaimon mukaan sen syynä oli harvinainen, tulehduksen aiheuttama sydänsairaus.

    Äänestä

  • VHH:n kannattaja kirjoitti:

    "sietänyt niitä lukuisia rajoituksia ja sekunnintarkkaa ajoitusta"

    Tekstisi oli niin täyttä tuubaa, että tuskin edes VHH:n vastustajana uskot omia juttujasi. Kuten hyvin tiedät moni karppaaja syö vain parikertaa vuorokaudessa, koska enemmästä ei ole tarvis. Mr. Atkinsin 2002 sydän ongelmilla ja hänen kuolemallaan ei ole mitään tekemistä mainitun ruokavalion kanssa.

    lukuisissa TV-haastatteluissa, että noudatti omaa dieettiään vain kuurinomaisesti. Pätkiä näistä haastatteluista löytyy netistä.

    Äänestä

  • VHH:n kannattaja kirjoitti:

    "sietänyt niitä lukuisia rajoituksia ja sekunnintarkkaa ajoitusta"

    Tekstisi oli niin täyttä tuubaa, että tuskin edes VHH:n vastustajana uskot omia juttujasi. Kuten hyvin tiedät moni karppaaja syö vain parikertaa vuorokaudessa, koska enemmästä ei ole tarvis. Mr. Atkinsin 2002 sydän ongelmilla ja hänen kuolemallaan ei ole mitään tekemistä mainitun ruokavalion kanssa.

    Current Issue
    2008 Issues
    2007 Issues
    2006 Issues
    2005 Issues
    2004 Issues
    2003 Issues
    2002 Issues
    2001 Issues
    2000 Issues
    1999 Issues
    1998 Issues
    1997 Issues
    Subscribe
    Home

    Search:

    Other PCRM Sites Atkins Diet Alert The Cancer Project Dissection Alternatives Healthy School Lunches Humane Charity Seal Kids Get Healthy Neal Barnard, M.D. NutritionCME NutritionMD Strong Bones Trauma Training
    Spring-Summer 2004• Volume XIII, Number 2-3

    The Controversy Over Dr. Atkins’ Health
    By Neal D. Barnard, M.D.

    The Atkins diet phenomenon has spread like a virus across North America, Europe, and elsewhere. It has convinced millions of people to buy into two dangerous notions: that avoiding carbohydrates is the key to weight loss and that high-fat, high-cholesterol foods pose essentially no risk.

    Serious health problems and deaths have occurred in individuals following the diet. For example, the Southern Medical Journal reported the case of a sixteen-year-old Missouri girl who died while following a low-carbohydrate diet. In the report, her physicians described the ways the diet may have contributed to the disordered cardiac rhythm that killed her. Jody Gorran of Delray Beach, Fla., went on the diet, only to find that his cholesterol level skyrocketed. He developed chest pain and needed urgent heart surgery. And in 2001, the American Heart Association issued a warning that low-carbohydrate diets are likely to contribute to heart and kidney disease.

    The principal spokesperson for the diet was Robert C. Atkins, the controversial doctor whose 1972 book described how carbohydrate avoidance cured his own weight problem. In subsequent years and even after his death, the Atkins organization has used details of Dr. Atkins’ health condition as a key part of its marketing strategy. As the Wall Street Journal put it, “Throughout his life, Dr. Atkins was the public face of the eating plan he espoused and often spoke publicly about his own eating habits and health.”

    Dr. Atkins discussed his medical history in media interviews, and Atkins Nutritionals posted details of his cardiac history on its Web site. In particular, it described his cardiomyopathy—a diseased heart muscle that he attributed to a viral infection—as well as a cardiac arrest that apparently occurred as a result.

    The Atkins site also described tests of Dr. Atkins’ coronary arteries, saying he had an angiogram at Columbia Presbyterian Hospital in April 2001 that showed normal coronary arteries.

    Why was the Atkins company providing so much personal detail about Dr. Atkins’ medical status? Because doctors and health organizations have cautioned Atkins dieters that high-fat, high-cholesterol foods can lead to heart disease. In the intense marketing of commercial diet products, Atkins and his company have tried to convince dieters to set those concerns aside.

    In a statement on April 25, 2002, Dr. Atkins’ personal physician said this about Dr. Atkins: “Clearly, his own nutritional protocols have left him, at the age of 71, with an extraordinarily healthy cardiovascular system.” In other words, not only was Dr. Atkins in great health, dieters were told, but his diet—which he had followed for decades—could take the credit for it.

    Recently, a physician sent PCRM a copy of some medical examiner’s notes related to Dr. Atkins’ death. This physician, who is not a member of PCRM, obtained the notes from the New York City Medical Examiner’s Office. The notes were not from a hospital chart or an autopsy—Mrs. Atkins had apparently declined to have an autopsy done. The medical examiner had simply noted Atkins’ weight at the time of his death, inspected his external surfaces, and noted a few aspects of his history. However, some notes suggested that Dr. Atkins had heart problems that went beyond the viral cardiomyopathy to which he had admitted.

    Reporters picked up on the story; they wondered whether the Atkins organization had distorted Atkins’ health profile to make the diet appear safe. Although PCRM had not requested or received the report from the medical examiner, we became the principal media contact about it.

    Then, on Tuesday, February 10, 2004, Mrs. Atkins released a statement clarifying details about her husband’s health. She confirmed that, in fact, he did have coronary artery disease. In particular, she said that Dr. Atkins “did have some progression of his coronary artery disease in the last three years of his life including some new blockage of a secondary artery that was remedied during this admission….” Artery blockages of this type are typically caused by high-fat, high-cholesterol diets, smoking, and other lifestyle factors.

    It must be emphasized that it is always a matter of concern when elements of an individual’s medical history become a matter for public discussion. In this case, the Atkins company—and Dr. Atkins himself—made a major issue of his health and exploited his seemingly robust cardiac status as a means of allaying fears about the fatty diet he espoused.

    Many health authorities have been shocked and greatly troubled by the spread of the Atkins phenomenon. People around the world have been lulled into complacency about cardiovascular health. Disregarding cautions about saturated fat and cholesterol, they are digging into steaks, pork chops, and cheese and shying away from fruits, legumes, and whole grains, with little regard for their long-term health. It is disturbing that Dr. Atkins may have been less than honest with the public in such a way as to spread a message that many doctors and health organizations say is dangerous.

    In the public discussion of this issue, we wish to underscore that no hospital or clinical medical records were obtained, discussed, or publicized and that no autopsy was performed on Dr. Atkins. The new revelations consist only of brief notes from an external inspection of Atkins’ body by the medical examiner, followed by new revelations by his widow. PCRM’s only goal in discussing these issues is to curtail a major public health threat.

    If the new revelations about Dr. Atkins’ cardiac problems end the charade that fatty, high-cholesterol foods can give us an “extraordinarily healthy cardiovascular system” and have no health consequences—and if the emergence of the truth can prevent further deaths and illnesses—then the public health may at last be served.

    Buyer Beware
    The low-carb craze has led to new and peculiar products such as low-carb beer and breadless “sandwiches.” PCRM’s nutrition department took a close look at new restaurant offerings labeled “Atkins-friendly” or “low-carb,” finding that, in terms of fat content, fiber content, and calories, most entrées are a nutritional nightmare. Below are the top ten worst offenders based on these criteria.

    Rank
    Worst Low-Carb Entrée
    Restaurant
    Fat (gm)
    Calories

    1
    Spring Chicken Salad
    Ruby Tuesday
    98
    1,161

    2
    Double Whopper with Cheese(no bun, ketchup, or mayo)
    Burger King
    47
    630

    3
    Beef Fajita Caesar Salad
    Chili’s
    58
    806

    4
    Black Angus Sirloin Low-Carb Fajita
    Don Pablo’s
    45
    680

    5
    Double-Double Burger Protein-Style
    In-N-Out Burger
    39
    520

    6
    1/3 Pound Low-Carb Thickburger
    Hardee’s
    32
    420

    7
    Grilled Chicken Bacon Ranch Salad with Extra Chicken and Ranch Dressing
    McDonald’s
    42
    660

    8
    Steak Picado
    Baja Fresh
    45
    840

    9
    Buffalo Chicken Salad
    Blimpie
    28
    390

    10
    Chicken Bacon Ranch Wrap
    Subway
    27
    480

    --------------------------------------------------------------------------------

    Media Center | Health | Research | About PCRM | Catalog | Join Us | Search | Site Index | Home

    The site does not provide medical or legal advice. This Web site is for information purposes only.
    Full Disclaimer | Privacy Policy

    Physicians Committee for Responsible Medicine 5100 Wisconsin Ave., Suite 400
    Washington, DC 20016

    Äänestä

  • painoi kuolleessaan kirjoitti:

    n. 130kg. Tätä ei kiellä edes hänen vaimonsa. Sen sijaan ylipainon syitä on spekuloitu paljonkin. Vaimon mukaan sen syynä oli harvinainen, tulehduksen aiheuttama sydänsairaus.

    130 kiloiselta? Ei todellakaan. Paskaa jauhat mutta niinhän olet tehnyt aina.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Atkins_(nutritionist)

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    130 kiloiselta? Ei todellakaan. Paskaa jauhat mutta niinhän olet tehnyt aina.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Atkins_(nutritionist)

    ei ollut kuvaa kuolleesta Atkinsista. Tuskinpa sinulla sellaista onkaan.

    En ole se aiempi kirjoittaja.

    Äänestä

  • painoi kuolleessaan kirjoitti:

    n. 130kg. Tätä ei kiellä edes hänen vaimonsa. Sen sijaan ylipainon syitä on spekuloitu paljonkin. Vaimon mukaan sen syynä oli harvinainen, tulehduksen aiheuttama sydänsairaus.

    Sekoitat kaksi asiaa keskenään (tahallasi), Atkinsin tulehdusperäisen sydänvian ja hänen kuolinpainonsa, mutta mitäpä vege ei tekisi mustamaalatakseen muiden ruokavalioiden edustajia.

    Paino johtui runsaista nesteistä joita kertyi koomassa makaavan kehoon. Se on koomapotilailla yleinen ilmiö.

    Tällaista samanlaista Atkinsin vastaista, valheisiin perustuvaa kampanjaa ovat vegetaristit aikaisemminkin käyneet. Nyt on lampaanlihantäyteinen pääsiäisaika näköjään taas laukaissut joissakin vegetaristeissa alhaisen tarpeen taistella jopa kuollutta heinkilöä vastaan.

    P.S. Eivät he eläville pärjäisikään...

    Äänestä

  • kuin kengännumerosi... kirjoitti:

    ... sairaudet aiheudukaan hiilihydraateista? Niinkin on täällä sitkeästi väitetty.

    Äänestä

  • kuin kengännumerosi... kirjoitti:

    Sekoitat kaksi asiaa keskenään (tahallasi), Atkinsin tulehdusperäisen sydänvian ja hänen kuolinpainonsa, mutta mitäpä vege ei tekisi mustamaalatakseen muiden ruokavalioiden edustajia.

    Paino johtui runsaista nesteistä joita kertyi koomassa makaavan kehoon. Se on koomapotilailla yleinen ilmiö.

    Tällaista samanlaista Atkinsin vastaista, valheisiin perustuvaa kampanjaa ovat vegetaristit aikaisemminkin käyneet. Nyt on lampaanlihantäyteinen pääsiäisaika näköjään taas laukaissut joissakin vegetaristeissa alhaisen tarpeen taistella jopa kuollutta heinkilöä vastaan.

    P.S. Eivät he eläville pärjäisikään...

    vain mitä Dr. Atkinsin vaimo on julkisuudessa kertonut.

    ÄO:ni on vähän alle 160. Entä sinun?

    Äänestä

  • kasvissyöjä ja toistin kirjoitti:

    vain mitä Dr. Atkinsin vaimo on julkisuudessa kertonut.

    ÄO:ni on vähän alle 160. Entä sinun?

    Ja niitä todisteita kaivattaisiin edelleen. Mitä tahansa sanot julkisuuteen, niin sen löytää google. Miksen minä löydä Atkinsin lesken sanomisia, jos ne ovat totta?

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    Ja niitä todisteita kaivattaisiin edelleen. Mitä tahansa sanot julkisuuteen, niin sen löytää google. Miksen minä löydä Atkinsin lesken sanomisia, jos ne ovat totta?

    Atkinsin dietti suosii eläinrasvoja, jotka on tutkitusti todettu aiheuttavan sydän ja verisuonitauteja. Nimimerkki jarijo laittoi tänne taannoin linkin suomalaiseen väitökseen jossa todettiin eläinrasvojen hyvät vaikutukset, mutta myös ne haitalliset, jotka johtavat suonten tukkeutumiseen. Mattilakin kommentoi linkkiä, mutta molemmat nimimerkit huomioivat vain ne positiiviset vaikutukset... Asioilla on aina kaksi puolta ja se huonompi on vaakakupissa painolastiltaan suurempi pitemmän päälle... Atkinskin laihtui dietillään, mutta sydänvaivat tulivat ruokavalion pitkittämisestä ja lopulta kuolema, miltä meistä kukaan ei voi välttyä, ehkäpä Atkins kuoli onnellisena.... Ei voi tietää????

    Äänestä

  • Liittyen.. kirjoitti:

    tutkituta oma rasvahappoprofiilisi vyötäröltäsi. Luuletko että löytyy kasvirasvaa?

    Äänestä

  • Liittyen.. kirjoitti:

    Atkinsin dietti suosii eläinrasvoja, jotka on tutkitusti todettu aiheuttavan sydän ja verisuonitauteja. Nimimerkki jarijo laittoi tänne taannoin linkin suomalaiseen väitökseen jossa todettiin eläinrasvojen hyvät vaikutukset, mutta myös ne haitalliset, jotka johtavat suonten tukkeutumiseen. Mattilakin kommentoi linkkiä, mutta molemmat nimimerkit huomioivat vain ne positiiviset vaikutukset... Asioilla on aina kaksi puolta ja se huonompi on vaakakupissa painolastiltaan suurempi pitemmän päälle... Atkinskin laihtui dietillään, mutta sydänvaivat tulivat ruokavalion pitkittämisestä ja lopulta kuolema, miltä meistä kukaan ei voi välttyä, ehkäpä Atkins kuoli onnellisena.... Ei voi tietää????

    sinun pitäisi kyetä todistamaan, että Atkinsilla on ollut sydänvaivoja ruokavalion vuoksi.

    Äänestä

  • Ohi kulkemassa kirjoitti:

    sinun pitäisi kyetä todistamaan, että Atkinsilla on ollut sydänvaivoja ruokavalion vuoksi.

    Mua ei hetkauta mihin Atkins kuoli. Ihan sama!.. Lähinnä kiinnostaa nuo mainitsemani väitöksen faktat, niillä on merkitystä vielä eläviin eläinrasvan käyttäjiin.. Rasvakoostumus olisi ihanteellinen jollei se aiheuttaisi suonten tukkeutumista ajan kanssa!.. Fanaatikot takertuvat sanaan ihanteellinen, realistit suonten tukkeutumien... Ei voi tietää????

    Äänestä

  • Tarviiiiii kirjoitti:

    En nyt sori vaan ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä suolsit ulos. Menee tuo väärinkirjoitus yli ymmärryksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kärsi kirjoitti:

sydänkohtauksesta ainakin kerran elämänsä aikana. kuolinsyystä ei sitten kerrottukaan, taisi olla toinen sydäri. miten tämä voi olla mahdollista vhh:lla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu