Hirveät alaselkäkivut

ja seksi

Seksin jälkeen hirveät alaselkäkivut. Ja yleensä myös kuukautisten aikana ja ennen niitä. Onko kellään samanlaista vaivaa? Tämä on ihan hirveää. Lääkärissä olen käynyt, mutta ei ole tullut selvyyttä vaivoihini.

11

9354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkäsärkyinen endotar

      Kuulostaa naistentautiprobleemalta (kuukautiskivut, kohtutulehdus, limakalvoarkuus), joten käypä gynekologilla. Apua löytyy varmasti, on syy sitten mikä tahansa (kuivat limakalvot, endometrioosi, myooma, sukupuolitauti jne).

      • jo kahdella

        gynegologilla käynyt, mutta ei ole vielä ainakaan vaivat selvinneet. Kokeita on otettu ja ultralla katsottu. Mitään ei ole selvinnyt, paitsi eka gyne totesi myooman, jota toinen ei taas nähnyt. Onpa ihmeellistä! Ei kuitenkaan laitettu lisätutkimuksiin gynen puolelta. Sekin kummastuttaa. Täytyy varmaan vielä mennä komannelle. Yleensä kolmas kerta toden sanoo. Ainakin toivon niin, vaikka alkaa jo toivo olla mennyt!!!

      • vielä kysyy

        Niin onko sinulla todettu endometrioosi? Miten rupesi vaivaamaan ja miten todettiin? Tää on kyllä kamalaa, kaksi kertaa olen kipupiikkejäkin käynyt ea:sta hakemassa. Vahvoja kipulääkkeitä menee roppakaupalla, kun on oikein kovat kivut. Käytätkö mitä kipulääkkeitä, jos käytät ja mitä hoitoa saanut/saat? Terv. utelias kipuilija...

      • kaavinta
        vielä kysyy kirjoitti:

        Minun poltti toista vuotta alaselkää, oli kuin tulessa. Kaikki muka mahdolliset oli tutkittu, ei missään mitään vikaa, kunnes... eräs lääkäri totesi, että laitettanpas kaavintaan.

        Kaavinnassa selvisi erään bakteerin aiheuttama tulehdus, joka oli levinnyt myös munasarjoihin.

        Siihen sopiva antibiootti, ja ongelma katosi jäljettömiin. Ilman kaavintaa olisi taas tämäkin tulehdus mennyt sinne ns. luulotautien piikkiiin, että valitetaan ja valitetaan, eikä mitään kuitenkaan ole, mutta olipas vaan, kiitos siitä eräälle fiksulle lääkärille joka laittoi kaavintaan.

      • viestistäsi!
        kaavinta kirjoitti:

        Saako kysyä, että missä tällainen fiksu lääkäri oli ja kuka? Mulla meinaan oli paha tulehdus vatsassa 2v. sitten, section jälkeen.(Oli myös silloin tosi kovia kylki- ja alavatsakipuja sairaalassa.) Ja sen jälkeen vaivat alkoivat pikkuhiljaa pahentuen. Näkyikö sulla verikokeissa mitään? Minulla ei ainakaan pienessä verenkuvassa näkynyt mitään. Olen mahdollisesti menossa alavatsan magneettikuvaukseen, näkyyköhän jos on tulehdus, niin siinä kuvauksessa? Kun hyvinhän tää vois tulehdus olla, kun oli aikaisemminkin. Samanlaista poltetta on minullakin ollut alaselässä ja myös kovaa jäytävää kipua. Alkaa usko loppumaan kun ei saa apua tähän mistään...Ja tuntuu ettei kukaan edes usko minua...Tai jotkut uskoo, toiset ei...

    • Ruoto

      Kohtu on useimmiten naisella kehossa eteenpäin kallistunut, mutta on ihmisiä joilla se on pysyvästi taaksepäin kallistuneena. Kuulun itse näihin. Muistelisin että luin kerran LÄÄKÄRIN toteavan että kohtu saattaisi aiheuttaa asennollaan selkäkipuja.

      Itselläni on selkäkipuja ollutkin pitkin elämää, tosin sittemmin havaittu alaselän nikaman madaltuma ja skolioosi. Mutta eihän se estä mahdollisuutta etteikö kohtu kuitenkin painaisi jotain ikävää kohtaa.

      Seksissähän voimakas orgasmi varmaankin voi saada kohdunkin supistelemaan, jolloin se sitten voinee aiheuttaa samankaltaisia tuntemuksia kuin esim. kuukautisten alussa tai synnytyksessä, olettaisin!

      Kysyin yhdeltä gyneltä kerran että voisivatko selkäkipuni johtua kohdusta, johon hän vain äsähti että selkävaivat kuuluvat selkälääkärille. Että se siitä sitten.

      Omia selkävaivojani on helpottanut mm. kävelylenkkien harrastaminen, lisäksi kannattaa katsoa tarkoin millä ja miten nukkuu. Mutta eihän sitä tietenkään ennen kuukautisia saati niiden aikana huvita kävelyllä käydä. Tai seksinkään jälkeen. :P

      • olla yksi

        pahentava tekijä, mutta en usko että se aiheuttasi yksin näin kovia kipuja...koska minulla ei ole kahteenkymmeneen vuoteen ollut mitään selkävaivaa, vaikka muistelen, että minullekin on sanottu joskus että kohtu on taaksepäin kallistunut. Tämä vaiva on alkanut minulla kahden vuoden aikana, vatsan alueen tulehduksen (jota ei tutkittu, että missä tulehdus oli! ) jälkeen...siis section jälkeen...
        Enpä juuri enää pysty edes kävelylenkkejäkään harrastamaan saatikka mitään muuta, tämän vaivan takia. En missään tapauksessa olisi edes työkykyinen...Kyllä ottaa päähän!

      • mahdollinen syy
        olla yksi kirjoitti:

        D-vitamiinin puutos on yksi hyvin mahdollinen syy monen selkäkipuihin, ja suurimmalla osalla väestöstä onkin jonkinasteista puutetta siitä. Osin se johtuu siitä, että viralliset saantisuositukset ovat aivan liian matalia ja ihmisiä pelotellaan turhaan D-vitamiinin myrkyllisyydellä ja auringonvalon vaarallisuudella. Kannattaa tutkia aihetta ja lukea keskustelua, nimittäin D-vitamiinin puutos on paljon suurempi ja vaarallisempi juttu kuin on ennen luultu. Se on hyvin kuuma aihe tutkimuspiireissä. D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa naisilla kroonisia kipuja: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article126948.ece D-vitamiinista voi olla apua ennen kaikkea sellaisessa tapauksessa, jossa kivun taustalta ei löydy erityistä rakenteellista vikaa. Hyvä englanninkielinen artikkeli aiheesta, suomenkielistä ei taida ehkä löytyäkään: http://www.medicalnewstoday.com/articles/112633.php Tässä yksi anekdootti keskeltä tiedefoorumin kiivasta D-vitamiinikeskustelua: "Tarinaa tosielämästä. Olen kärsinyt hieman yli kolme vuotta pahoista alaselän kivuista. Mitään mekaanista vikaa ei ole todettu joten lääkkeitä on kokeiltu jo yhden apteekin verran ja on leikattu kaksoiskystaa, annettu sähköä, laitettu stimulaattori ihon alle jne. Opioidit ovat ainoastaan kunnolla helpottaneet suurina määrinä otettuna. Kuulin tästä keskustelusta ja päätin kokeilla D-vit. Aloitin kaksi viikkoa sitten ensin 3000 IU neljä päivää ilman mitään vaikutuksia (imeytymisaika?) joten nostin päiväannoksen 5000 IU meni kolme päivää ja sitten kipualue oli tyhjä! Käytän sanaa tyhjä koska en oikein pysty kuvailemaan tapahtunutta muutosta. Eli D-vitamiinitason noustessa on joko lääkkeiden vaikutus parantunut tai sitten kehon omat mekanismit tuottaa jotain mikä poistaa kiputilan. Opiaattien osalta olen pystynyt vähentämään annosta huomattavasti jo viikon aikana, täytyy tiputtaa vähitellen muuten lyö vieroitusoireet päälle. Kivun vuoksi ei enää tarvetta. Ei kannata vetää suurempia johtopäätöksiä vielä mutta halusin jakaa tämän myönteisen D-vit kokemukseni muidenkin tietoon. Kaksi viikkoa sitten en jaksanut keskittyä niin paljoa että olisin lukenut viestit saati kirjoittanut asiasta. Toivottavasti tämä ei ole pelkkää alkuhuumaa vaan pysyvä olotila...aika näyttää" http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/tapaus-d-vitamiini-t30602-1125.html Tässä on eräästä tutkimusartikkelista kuusi (englantia tämäkin) tapauskuvausta vuosia jatkuneen kroonisen selkäkivun helpotuksesta D-vitamiinilla: http://www.jabfm.org/cgi/content/full/22/1/69/T1 Kaikilla oli pitkäaikaista vammauttavaa selkäkipua, kaksi oli ollut epäonnistuneessa selkäleikkauksessa. D-vitamiinilisän jälkeen kaikilla kipu väheni, neljällä se lähti kokonaan. Useissa noteerattiin myös huomattavaa mielialan paranemista.

      • sekin
        mahdollinen syy kirjoitti:

        b-vitamiinit jo kokeiltu...

      • ja kiitos viestistäsi
        sekin kirjoitti:

        b-vitamiinit jo kokeiltu...

        kaikki neuvot joista voi olla hyötyä on tarpeen!

      • hyvä :)
        ja kiitos viestistäsi kirjoitti:

        kaikki neuvot joista voi olla hyötyä on tarpeen!

        Auttaa täällä yritetään. Tässä lisäneuvoja ja pohdiskelua D-vitamiinin tarpeellisista saantimääristä :) Kannattaa tutustua aihepiiriin. Etenkin tiede-foorumin viestiketjussa on paljon asiaa, mutta olennaisen tiedon löytäminen voi olla vaikeaa, koska se on jo niin pitkä. Jos päätät kokeilla ja on jotain kysyttävää tai jaettavia kokemuksia, kannattaa tulla sinne. Aineistoja luettaessa kriittisyys kannattaa pitää mielessä, ja etenkin useimmat virallisemmat tietopaketit D-vitamiinista pohjautuvat vanhentuneeseen tietoon. Koska puhutaan selvästi nykysuosituksia suuremmista annoksista, kukin joutuu itse päättämään minkälaisia annoksia ottaa. Suomessa vahvin myytävä D-valmiste on 25 µg/kapseli, joten niitä on käytännössä syötävä useampi päivässä ellei halua tilata ulkomailta (mikä kyllä tulisi selvästi halvemmaksi etenkin pidemmällä aikavälillä). Ehkä pahimpia ongelmia D-vitamiinin kanssa on se, että sen myrkyllisyys on yliarvioitu ja sillä on peloteltu turhaan. Suomessa saannin ylärajaksi on määritelty 50 µg päivässä. Kivunhoidossa samainen 50 µg/d alkaa olla vähimmäisannos, ja monet säikähtävät tuota ylärajaa. Tuo yläraja ei kuitenkaan tarkoita, että yli 50 µg annokset olisi myrkyllisiä, ja se on muutenkin varsin mielivaltainen. Todellisuudessa myrkyllisyyteen tarvittaneen tutkimusten mukaan > 1000 µg/d useiden viikkojen tai kuukausien ajan. Amerikan puolella johtavat D-vitamiinitutkijat pitävät 250 µg/d sopivana päivittäisen saannin ylärajana. Harva normaali aikuinen kuitenkaan tarvitsee niin paljon. Jotkin harvinaiset taudit (esim. sarkoidoosi) voivat aiheuttaa D-vitamiiniyliherkkyyttä, jolloin lisä on syytä ottaa lääkärin valvonnassa. D-vitamiinia saa kesällä myös auringosta. Auringonotolla koko keholle on mahdollista saada n. 250 µg parissakymmenessä minuutissa ilman aurinkovoiteita, mutta palamista on varottava. Kun ajattelee, että vaaleaihoisen ihmisen iho voi tuottaa päivän aikana 250 µg, virallinen 7,5 µg/d suositus alkaa kuulostaa onnettoman pieneltä, kuten se onkin. Yhdessä linkissäni selkäkivuista parantuneiden annokset olivat 50-125 µg/d. Suuremmat annokset tehoavat luotettavammin, ja itse ottaisin varmaan vähintään 75 µg, mutta mieluummin enemmän. Eräässä tutkimuksessa terveen ihmisen arvioitiin käyttävän n. 75-125 µg D-vitamiinia päivässä jos sitä vain on saatavilla tarpeeksi. 1950-luvun puolivälistä 60-luvun puoliväliin itse asiassa Suomessa suositeltiin lapsille 100–125 µg/d (mikä on mielestäni tarpeettoman paljon lapselle) ilman ongelmia. Monessa lähteessä puhutaan D-vitamiinin määrästä yksikössä IU (International Unit, kansainvälinen yksikkö). 1000 IU on 25 mikrogrammaa D-vitamiinia. Tätä en muistaakseni vielä linkittänyt. Toissavuotinen kohtalaisen kattava teksti D-vitamiinista. Se ei ole syyttä yksi kuumimmista aiheista lääketieteen tutkimuksessa. http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_vitamiini_merkityksen_aliarviointi_on_~3225287/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe