Mitä tehdä kun yritän kysyä vaimoltani, että mitä voisimme tehdä parantantaaksemme liittomme, niin hän näyttää ahdistuvan. Onko puheen aihe liian vakava vai miksen saa hänestä mitään irti?
vaimon
puhumattomuus
171764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No suurin syy puhumattomuuteen on yleensä pelko. Pelkää loukkaavansa toista, sanovansa jotain peruuttamatonta, toisen reaktiota. Jos vaimosi tuntee olonsa turvalliseksi ja voivansa puhua avoimesti, saat luultavasti vastauksia kysymyksiisi.
Mun ongelmani oli samanlainen - en vaan uskaltanut kertoa miehelleni, missä mättää. Puhumisen pelkoni juontaa jo lapsuudesta, meillä kotona piti penskojen olla hiljaa, ja jos aukoi päätään niin turpiin tuli faijalta. Kurjaa oivaltaa tämä vasta viisikymppisenä.
En saanut lapsuudessa koskaan puhua epäkohdista. Piti olla kiltti, miellyttää, kunnioittaa vanhempia. Koko elämäni olen aina mielistellyt muita, koska vähäinenkin omien mielipiteideni esiin tuominen on aiheuttanut vihaa, suuttumusta, raivoa kiusantekoa ja kostamista (mm. työpaikan naisilta)
En puhut miehelle epäkohdista, alistuin aina hänen tahtoonsa. Toisaalta en halunnut myöskään kerjätä. Mies ei huomioinut minua. Ei sellaisesta asiasta voi puhua. Jos mies ei viihdy seurassani eikä halua olla kanssani. Mies ei koskaan nähnyt mitään ongelmia. Vasta kun otin avioeron hän heräsi. Sitten on myöhäistä puhua.
Kaikki yritykseni puhua epäkohdista mies mitätöi sillä, että vika on minussa. Toisaalta vuosikausia syytin itseäni siitä että olen epäonnistunut vaimona koska mies oli tyytymätön (ei huomioinut minua, viihtyi muualla paremmin kuin minun kanssani).
Miestä piti aina miellyttää. Oletko varma, että sinulle oikeasti voi puhua epäkohdista, ettet kostaisi ja kiusaisi kun et kestä itseesi kohdistuvaa kritiikkiä. Minun ex oli sellainen.
Yritän vastata niin rehellisesti kuin osaan. On totta, että helposti otan puolustavan kannan. Ilmeisesti parisuhteen kannalta on todella huonoa, että osaan selittää asioita vakuuttavasti (vaikka sen itse sanon). Olen nyt viimeisen vuoden aikana oppinut, että aina ei kannata puolustautua vaikka vaimon kritiikki tuntuu hyvin epäreilulta ja jopa valheelliselta. Ehkä asiat ovat vaimoni ja minun todellisuudessa eri tavoin.
Toinen asia, mikä tukee näkemystäsi on se, että koen olevani herkkä. Saatan ahdistua aivan kohtuuttomasti vaimon kritiikistä, jonka seurauksena pahimmillaan tunnen olevani täydellinen luuseri, vihaan itseäni ja välillä haluan jopa kuolla. Pyrin säästämään vaimoani pahimmilta ylilyönneiltä ja vetäydyn syrjään omaan synkkyyteni.
Mutta mitä voin tehdä? Minulla ei ole varaa käydä psykoterapiassa? Onko vika yksin minussa? En halua erotakaan, koska epäilen, että suhteemme pohjalla on paljon rakkautta. Ja sama kuvio todennäköisesti toistuisi uudessakin suhteessa.
Meillä on ollut sun kanssa ihan samat ongelmat avioliitossa. Ex ei kestänyt minkäänlaista kritiikkiä, kaikki oli hyvin kun en valittanut tai sanonut eriäviä mielipiteitäni mistään. Jos uskalsin olla eri mieltä, hän huusi ja raivosi ja syytteli minua kaikesta mahdollisesta, minkäänlaista reilua ja avointa keskustelua ei hänen kanssaan voinut käydä. Olin siis mieluummin hiljaa.
Mies teki aina ihan mitä itse tahtoi, matkusti ja vaihtoi autojaan, vaikka olisi ollut kivaa käyttää rahoja johonkin yhteiseen tekemiseen tai vaikkapa kodin kunnostukseen. Vaimoaan hän ei huomioinut mitenkään - ja tosiaan ällistys oli suuri kun halusin erota. Hänen mielestään kaikki oli hyvin!
Jos mies haluaa avointa ja rehellistä keskustelua, se edellyttää että naisen ei tarvitse pelätä siinä tilanteessa. Eikä myös jälkeenpäin, että mitä tuli sanottua.
Jos miehelle ei saa puhua epäkohdista, mutta mies itse katsoo asiakseen puhua myös epäkohdista, niin silloin suhde on naisen kannalta epäonnistunut. Alistamista miehen taholta.
Mistä asioista koet vaimosi "syyttävän" sinua siten että se tuntuu epäreilulta? Onko kyse jostain sinun tekemisestäsi tai tekemättä jättämisestä. Miten itse kohtelet vaimoasi?
On mahdotonta sanoa oletko sinä tyypillinen mies, joka ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä vaiko et kun ei tiedä taustoja.
Yleensä miehet kostavat, ovat julmia ja inhottavia jos nainen tuo esiin epäkohtia. Tästä syystä niin moni nainen alistuu. Miehet eivät syyllistä itseeän vaan naista, sekin on tyypillistä.
En oikeastaan ymmärrä pointtiasi lainkaan. Sinusta siis vaimosi ei saa sanoa epäkohdista, mutta kuitenkin koet että hän ei puhu kanssasi.
Miten suhteen epäkohtiin (tai elämän epäkohtiin yleensä) pitäisi mielestäsi suhtautua. Lakaista ongelmat maton alle vai odotella kunnes se kupru on niin suuri että kompastutaan.
Kyllä sinulla tulee olemaan nuo samat ongelmat jatkosskin jos kuulut ryhmään miehiä joille ei saa puhua epäkohdista.
Alistuva vaimo on nimittäin ainut vaihtoehto ja heitä ei Suomessa enää kovin paljon taida löytyä.
Jos syytät vaimoasi valheellisuudesta niin se on jo aika huolestuttavaa.
Osaat mun mielestä hyvin tunnistaa omat vahvuutesi ja heikkoutesi suhteessa. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Voisit kanssa miettiä niitä asioita, mitkä on hyviä teidän liitossa ja vahvistaa niitä. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja kahta 110% toisilleen sopivaa ihmistä tuskin on olemassa. Joten "vikaa" on varmasti teissä kummassakin, ja tapanne nähdä/kokea joitain asioita on erilainen.
Ja hieno havainto on myös se, kun toteat että samat ongelmat yleensä seuraavat mukana uusiin suhteisiin. Kyllä se muutos ja kehitys täytyy tapahtua aina itsessä.
Maksutonta parisuhdeneuvontaa saa esim seurakunnasta, sinne voi mennä ihan yksinkin. Eikä siellä tyrkytetä Jeesusta, jos sitä pelkäät =)
Kirjoitin tuolla alempana otsikolla "niinpä" siitä, miten kohtelen vaimoani. Ongelma on se, että en saa mielestäni vaimoltani mitään positiivista huomiota. Vaimoni mielestä tämä ei pidä paikkaansa, vaan hänen mielestä tässä asiassa ei ole keskusteltavaa. Olen kysynyt vaimoltani, että miten minun tulisi puhua, että en olisi liian painostava.
Vaimoni syyttää minua siitä, että teen asioista liian suuren numeron. En tiedä mitä se tarkoittaa. Hän myös syyttää siitä, että vanhassa omakotitalossamme on moni asia korjauksen tarpeessa. Olen sen vuoksi ottanut lisää velkaa n. 5 vuoden palkkani verran, jonka olen käyttänyt remontteihin. Tästä rahasta läheskaikki on mennyt pakolliseen perusparantamiseen, eikä sitä ole riittänyt vaimoni toivomiin keittiö ja wc remontteihin.
Kolmas asia mistä hän syyttää on se, että käytän aikaani paljon kun autan erilaisia tuttavia ja sukulaisia. Se aika on pois parisuhteeltamme.
Nuo tuohan on hyvä asia. Nyt ainakin tiedät mikä vaimoasi ärsyttää. Useinhan mies esim. saattaa kiukutella asioista mutta ei kerro kiukuttelun todellista syytä. Meillä mies oli aina pahalla tuulella jos joutui tekemään inhottavia asioita (esim. kun olimme tapaamassa hänen sukulaisiaan niin hän oli pahalla tuulella ennen ja jälkeen viikon). Minä en heti älynnyt tätä asiaa, koska mies keksi minusta jotain huonoja puolia, joiden takia hän haastoi riitaa kanssani. Jossain vaiheessa osasin yhdistää nämä kiukuttelut niihin sukulaisvierailuihin.
Numeron tekeminen. Tuon ymmärrän. Eli sinua pitäisi kiittää joka asiasta niinkö. Ex teki aina numeron itsestään. Tarjoutui käymään kaupassa, ja kertoi sitten viikon kuinka oli kantanut painavia reppuja yms. eli mitä ikinä hän teki meidän asioiden edistämiseksi olisi pitänyt huomioida satakertaisesti.
Hän oli myös mielestään oikeutettu viettämään vapaa-aikaansa pois kotoa kun kerran teki niin paljon kotihommia. Ex aina kehui itseään ja sanoi että kukaan toinen mies ei tee kotona niin paljon kuin hän. Voi olla totta, hän on erittäin hyvä kotihommissa.
Mielestäni miehen tehtävä ei ole tehdä remonttia, ts. tuollaisesta syyttäminen ei ole oikein. Miten niin remonttihommat ovat miehen vastuulla, en ymmärrä. Miksei vaimosi tee itse mitään?
Raha-asioissa suosittelen tiukkaa linjaa.
Miksi autat sukulaisia mieluummin kuin olet perheesi parissa. Se loukkaa vaimoasi ettet viihdy hänen kanssaan, ts. ne muut ovat tärkeämpiä.
Mikä liitossanne on vikana? Onko vika niin selkeä, että myös vaimo tietää teillä olevan ongelman? Jos hänen mielestään vikaa ei ole, totta ihmeessä hän ahdistuu, jos avaat keskustelun, että mitä tehdä parantaaksesi.
Toisekseen, onko vika sellainen, että vaimo voi kokea sinun syyttävän häntä liittonne ongelmista? Riippumatta siitä, syytätkö vai etkö, voisiko hän kokea niin?
Tai voiko asiat olla sellaisia, että vaimo muuten jostain syystä ahdistuu niistä, vaikkei järjellä ajatellen syytä olisikaan? Itselläni esim. on aiheita, joita olen tosi huono käsittelemään. Jos mies puhuu niistä ihan tavallista jutustelua, minä "kuulen" sen heti toisella tavalla, koska ahdistun kyseisistä asioista, kun kerta en osaa niitä omassa päässäni käsitellä.
Ja sitten on tietysti vielä meidän jokaisen yksilölliset erot. Joku toinen saattaisi oitis ryhtyä syyttelemään sinua kaikesta (mihin olet syyllinen tai et ole) eli alkaisi huuto ja nalkutus, mutta jotkut vaan eivät osaa puhua. Niitä on meissä naisissakin, vaikka stereotypian mukaan tietysti pälätämme ja naputamme kaikesta ja koko ajan.
Kyllä syyttelen, koen tulevani pahasti laiminlyödyksi suhteessamme. Koen, että minä teen kaikkeni vaimoni eteen. Tuon perheeseen leivän, teen kotitöitä, hoidan lastamme sen aikaa, että vaimoni pääsee harrastuksiin, remontoin jne.. Järjestän meille lomatkoja tai ainakin viimekädessä maksan ne ottamalla velkaa.
Koen, etten saa tästä mitään kiitosta, en mitään positiivista huomiota. Tämän vuoksi koen olevani aivan burn outin partaalla.
Vaimoni mielestä valitan aivan turhasta, hän tuo usein kahvia sänkyyni ja minua odottaa ruoka valmiina kun tulen kotiin. Siis mitä ihmettä valitan? Vaimoni mielestä vaadin ilmeisesti kohtuuttomia.
Vaikea tilanne. Sun pitää kertoa mitä haluat, ihan konkreettisesti. Lisää seksiä? Omaa aikaa? Mitkä on ne asiat, joilla sä koet saavasi huomiota itsellesi?
Kiitollisuus on aika hankala asia ilmaistavaksi, ilman että menee nöyristelyn/teeskentelyn puolelle. Kahvit sänkyyn kuulostaa mun korviin jo ihan kurkolle, en ole koskaan saanut =)
Nyt olet avannut tilannetta vastauksissasi jo paljon enemmän kuin aloitusviestissäsi. Ja yksi asia paistaa minulle silmään. Puhut paljon meidän naisten perinteiseen tapaan suorittamisesta (kuka teillä tekee mitäkin ja millaista arvostusta siitä saa). Sen sijaan tunnepuolesta olet sanonut vain vähän. Kun tilanne menee itse kunkin plussien ja miinusten laskemiseen, ollaan huonolla tiellä. Keskustelu on tavallaan valmiiksi tuhoontuomittu, koska jokaisen viemäsi roskapussin vastineeksi vaimolla on heittää pesty koneellinen pyykkiä jne. Nokittaminen jatkuu, kunnes toiselta loppuvat pelimerkit. Sanoit toisessa viestissä olevasi vakuuttava puhuja, joten sinua tuskin hiljaiseksi saa, mutta me vakuuttavat puhujat joudumme usein kantapaan kautta oppimaan, ettemme olisi parisuhteessa niin vakuuttavia. Periksiantaminen auttaa paljon pidemmälle.
Tuntuu kuitenkin, että kun tilanne tuossa pistelaskennassa pääsee pahaksi, niin apua ei siltä taholta enää ole löydettävissä. Ainoa auttava konsti on se, että kumpikin miettii tykönään, mitä liitto ja sen toinen osapuoli itselle merkitsee. Ja sitten tekee pyhän päätöksen, että itse toimii pyyteettömästi liiton ja toisen osapuolen parhaaksi - mikä ei tarkoita, että unohtaisi itsensä. Vaikea yhtälö, mutta toteutettavissa, kun halua löytyy. Joka kerta, kun saa itsensä kiinni siitä, että miettii, kuinka liiton ongelmat ovat toisen syytä, pitää antaa hänelle anteeksi ja toimia joka tapauksessa itse niin kuinka toivoisi itseään kohdeltavan. Jos molemmat pystyvät siihen sitoutumaan, se myös tuottaa jossain vaiheessa hedelmää ja tilanne muuttuu oikeasti paremmaksi. Usko pois, kokemusta on!
Kysymys sinällään on vaikea!Jos mieheni kysyisi noin
sanoisin hellyytta,rakkautta,yhteisiä hetkiä,hyvän
tekemistä toiselle.Mutta asian voi käsittää säikäh-
täen,niin ettei tule muuta mieleen kuin että toinen
on tyytymätön suhteeseen ja menee ihan lukkoon.Liika
sitominen on minusta pahasta.Yhteistä taivalta 33v.
2 aikuista lasta.Ole rohkeasti oma itsesi.huomioi
toinen mutta älä unohda omia tarpeita.Määrätty itse-
näisyys on perisuhteemme liima.Emme pomottele toi-
siamme.En pidä itsestäänselvyytenä sitä että liitto
toimisi,ellei välillä keskustella sen parantamisesta
sitä rahaa matkoihin ja remontteihin. Koska ahdistut rahanmenosta, niin miksi et vähennä kulutusta?
Itse toppuuttelin miestä remontintekemisessä, että riittää vähempikin, eikä koko ajan remontoida (yhdessä tehtiin, mutta joskus ei vaan jaksa). Sain kyllä sitten myöhemmin sen niskaani: kun et antanut tehdä! Mutta se on jo eri juttu.
Sinusta tuntuu, että vaimo haluaa remonttia; haluaako hän? Meillä se meni niin, että kun ajattelin ääneen, että tuonkin voisi laittaa, niin mies käsitti sen niin, että se nyt täytyy tehdä. Vaikka vain suunnittelin, en vaatinut. Ymmärsin vasta myöhemmin ajatella ja suunnitella hiljaa itsekseni.
Eikö vaimosi ole töissä, että voisi osallistua niihin menoihin?
Kyllä kuulostaa tutulta. minä syyllistyn joskus myös tuohon puhumattomuuteen. Ja kihisen kiukusta kun tivataan mikä on, voitaisko puhua. Mun mies ei kylläkään osallistu isommin kotitöihin tai lasten hoitoon yms. Omiansa värkkäilee. kun illalla saan hetken istahtaa, aion myös istahtaa. Ois kiva jos mies istuis mun kaveriksi ja istuis mun kans hiljaa vaikka käsi kädessä. Yleensä on sitte jotain multa vailla, peiton alle tai haluaa keskustella parisuhteesta. Ottaa itseensä kun en ala poriseen. Pyydän, ollaan hetki ihan hiljaa. Minä olen ainakin henkisesti välillä niin puhki, että kaipaisin mun mieheltä rauhoittavaa, hiljaista yhdessä oloa. Siitä ois hyvä aloittaa romanssi alusta.
Jospa oisit vain läsnä vaimollesi, kyllä se sitten puhuu kun kokee hetken olevan sopiva. Jos nyt mitään puhuttavaa on, Jospa sekin latailee akkuja.
Tsemppiä, hiljaa hyvä tulee...
Olen saanut teiltä aivan mahtavaa ja rakentavaa palautetta. Nämä ovat sen verran hankalia juttuja, että ainakin minun vaikea jutella näistä ystävieni kanssa. Sitten kun on yksin ajatusten kanssa, niin kehä on valmis ja asiat vain kärjistyvät.
Hyvä että sulle on ollut apua näistä. Ihan semmoisen käytännön neuvon antaisin noihin keskusteluihinne ja sanailuihinne. Luovu syyttelevästä tavasta ilmaista itseäsi ja siirry puhumaan tilanteesta omien tuntemuksiesi kautta. Ts. ota "sinä aina..., sinä et koskaan..." -viestien tilalle "minä ajattelen näin, että..., minusta tuntuu siltä, että..." -tyyppiset viestit. Huomaat aika pian minkälainen vaikutus näinkin yksinkertaisella asialla on. Vielä, kun pystyt puhumaan sinulle tärkeistä asioista kiihtymättä ja suuttumatta, on vaikutus aika pian nähtävissä.