Miehet, millaisia tunteita teissä on oman vaimonne raskaudet aiheuttaneet?
Olemme olleet naimisissa nyt 8 kk:tta ja yrittäneet lasta heti hääpäivän jälkeen. Lapsi tärppäsi vasta nyt, olin jo itse huolissani lapsettomuudesta.
Luonnollisesti olen itse onneni kukkuloilla, päässä pyörii vauva ja rakastan miestäni enemmän kuin koskaan.
Hieman pettynyt olen miehen reaktioon. Hänen elämänsä jatkuu kuten ennenkin, vaihtaa puheenaihetta jos keskustelen vauvasta, ja elämänsä on kääntynyt täydelliseen oman navan tuijotteluun.
Hänellä on myös kaiken aikaa monenlaisia kipuja ja jomotuksia, varsinkin silloin, kun olen aamuisin pahoinvoiva, tai selkäni ja vatsani kipuilevat uutta tilannetta. Enää en uskalla edes sanoa miehelle voivani huonosti, en uskalla pyytää hieromaan jne, koska pelkään hänen tulevan niin sairaaksi, että joudun hoitamaan häntä omien kipujeni keskellä.
En ymmärrä miten mies kokee raskauden? Mitä nämä tunteet ovat ja missä vaiheessa ne isälliset ja odotuksen tunteet heräävät hänellekin, vai heräävätkö ne?
Kiitos etukäteen vastuksista!
Olemme olleet naimisissa nyt 8 kk:tta ja yrittäneet lasta heti hääpäivän jälkeen. Lapsi tärppäsi vasta nyt, olin jo itse huolissani lapsettomuudesta.
Luonnollisesti olen itse onneni kukkuloilla, päässä pyörii vauva ja rakastan miestäni enemmän kuin koskaan.
Hieman pettynyt olen miehen reaktioon. Hänen elämänsä jatkuu kuten ennenkin, vaihtaa puheenaihetta jos keskustelen vauvasta, ja elämänsä on kääntynyt täydelliseen oman navan tuijotteluun.
Hänellä on myös kaiken aikaa monenlaisia kipuja ja jomotuksia, varsinkin silloin, kun olen aamuisin pahoinvoiva, tai selkäni ja vatsani kipuilevat uutta tilannetta. Enää en uskalla edes sanoa miehelle voivani huonosti, en uskalla pyytää hieromaan jne, koska pelkään hänen tulevan niin sairaaksi, että joudun hoitamaan häntä omien kipujeni keskellä.
En ymmärrä miten mies kokee raskauden? Mitä nämä tunteet ovat ja missä vaiheessa ne isälliset ja odotuksen tunteet heräävät hänellekin, vai heräävätkö ne?
Kiitos etukäteen vastuksista!
Vastaukset 76
Vanhimmat
heräävät vasta lapsen synnyttyä, jos ovat herätäkseen. Siihen asti se on teeskentelyä ja odottavan äidin mielistelyä.
todellakin totta? Musta tuntuu että vain hyvin itsekeskeiset miehet ajattelee noin.
Mua ainakin sattuu kun ystävättären mies silittelee tämän vatsaa ja kertoo lapselle mitä kaikkea tulee tämän kanssa tekemään kunhan kasvaa. Ystävilleen (mm. meille) hän kehuskelee miten vaimo on muuttunut vain kauniimmaksi ja haluttavammaksi, on vaihtanut autoa ja kasaa ja kokoaa rattaita.
Moni muukin tuttavamies on ollut silminnähden innostunut vaimonsa kasvavasta vatsasta.
Ja, mitä vikaa sitten on odottavan äidin mielistelyssä? Sitähän kuuluukin vastuuntuntoisen miehen tehdä, kun nainen on herkillä kaikkien mullistusten myötä.
Vastauksesi on todella kylmä.
Ehkä kuitenkin harvempi uskaltaa tunnustaa asian, huonoksi ihmiseksi leimautumisen pelossa.
tuollainen mielestäni onkin, joka on noin kylmä ja tunteeton, vaikka toinen tekee yhteistä lasta!
aina kuvitellut, että ihminen joka kantaa vastuunsa, huolehtii perheestään, rakastaa puolisoaan ja lapsiaan, olisi ihan siedettävä kumppani.
Ehkäpä se kuitenkaan ei kaikille riitä.
sinusta vastuunkantoa, että vaikean alkuraskauden aikana mies teeskentelee etten olekaan raskaana, ja kun pyydän häneltä apua niin hän tulee itse x 100 kipeämmäksi, ja lopulta mun täytyy hoitaa häntä.. hohhoijaa!
sait tuollaista päähäsi? Tuo mitä kirjoitit, sehän riittäisi. Rakastaisi LASTAAN ja vaimoaan ja huolehtisi niistä... vaan kun ei.
Täälläkin palstalla siis nainen on aina väärässä ja mies oikeassa.
voi syntyä mitään sidettä, koska mies ei sitä lasta kanna. Ikävä tosiasia. Vielä pahempihan olisi, jos sitä tunnesidettä ei syntyisi lapsen syntymän jälkeenkään.
Kyllä nainen on aika omillaan raskauden aikana. Kuka on sanonut, että se olisi naiselle helppoa? Pitäsisikö sen olla helppoa?
Ystävättäresi mies teeskentelee.
"Ja, mitä vikaa sitten on odottavan äidin mielistelyssä? Sitähän kuuluukin vastuuntuntoisen miehen tehdä, kun nainen on herkillä kaikkien mullistusten myötä."
Entä odottavan äidin vastuu? Häh? Mikä se on?
Ja sitten vielä... Yritähän asettua miehen asemaan. Mieti asiaa miehen perspektiivistä.
Sinusta mies vaan panee naisen paksuksi ja sen jälkeen odottaa 9 kk:tta käyttäytyen kuin pieni lapsi, jonka jälkeen isälliset tunteet heräävät jos ovat herätäkseen.
Vastuu? Myötätunto? Myötäeläminen?
Ja voin kertoa, että ei teeskentele.
Aikuinen mies saa rattaat kasattua parissa tunnissa, ei se ole viikkojen homma.
sattuisi jotain ja jäisit yksin? Etsisit uuden miehen odottavaksi, vastuuntuntoiseksi ja myötätuntoiseksi isäksi? Hoidatko sinä perheen elannon?
Lisääntymisessä on selvä roolijako tarpeen. Halusit tai ei. Se helpottaa odotusaikaa. On typerää odottaa mieheltä luonnonvastaista käytöstä.
Ehkä joidenkin naisten ei pitäisi hankkia lapsia.
äidiksi? Onko susta siihen?
pektiivistä katottuna vaimo alkaa pikku hiljaa ärsyttää, ku vauva, sitä vauva tätä. Entäs mä? Milloin mä lakkasin olemasta?
Vaimon kivut ymmärtää, mut miks sulkee mut ulos kaikesta muusta? Hei haloo, naiset, ette ole maailman keskipisteitä vauvoinenne.
ukoltas? Pitäiskö sen valehdella, että joo, kovin kiinnostaa sun kitinäs ja vatsan kasvaminen? Tietysti odottavaa isää kiinnostaa se vauva ja tulevaisuus ja kaikki, mutta ei siitä tartte koko ajan jauhaa! Elämässä on muutakin, on työ ja harrastukset ja ne miehen kivut, jotka yltyy, kun vaimo vaatii vaan hellimistä ja hierontaa, kun mkestä panettais. Esimerkiksi.
Mitä se isä odottaa? Joulupukkia?
Ei mulla mitään ihmeempiä fiiliksiä etenkään sitä ekaa lasta kohtaan ollut raskausaikana.
Oikeestaan syntymäkään ei säväyttäny mitenkään. Sen nyytin kotiin kiikuttaminen ei tuntunut miltään.
Mä tarttin varmaan kuukauden tai kaksi vaippasirkusta, ennen kuin siitä lapsesta tuli mulle maailman tärkein juttu.
Ehkäpä se sun äijäs käyttäytyy vähän kuin pikkulapsi, joka saa uuden siskon, tai veljen, se suree ainutlaatuisen asemansa menettämistä.
Kyllä mä uskon, että se äijä siihen lapseen rakastuu korviaan myöten, kunhan sen putkahtaa esiin, Näin se homma on ihmiseen sisäänrakennettu.
millä perusteella mun pitäisi hoivata aikuista miestä, kun voimat ei tahdo riittää edes kodinhoitoon.
Ollaan siis 9 kk:tta valovuosien päässä toisistamme. Varmaankin parantaa parisuhdetta.
Miksi helvetissä miehillä on oikeus käyttäytyä kuin pieni kakara?
ethän sä oikeesti halua edes ymmärtää sitä miestäs. Sä vaan haluat kuulla miten paska äijä sulla on.
scale sanoi asian aika hyvin. Millä luulet miehelle tulevan joku ihme side siihen vauvaan, joka on sun sisälläs ja hankaloittaa elämää?
Odota, kun se on syntynyt, hiukan kasvanutkin, että sitä uskaltaa kunnolla koskea. Ymmärrä sitä miestäs nyt, sillä on kauhee stressi päällä. Jos nyt aattelet vaan ja kaikessa itteäs ja sun vauvaas (tähän laitoin tarkotuksella sun), niin pilaat tulevan isän kasvamisen aikuiseksi.
Jos haluut sitä miestä auttaa ja saada tuntemaan itsensä odottavaksi isäksi, niin huomaa hänet rakastavassa mielessä. Kyllä mää ymmärrän, et sul ittellä on kauheeta, mut sitä ei ymmärrä isäksi tuleva, joka ei koskaan pysty kokemaan sitä samaa ku sä. Ota ukko synnytykseen, se aukasee silmät toopeimmaltakin. On sen ukonkin nähtävä, kuinka raju, ruma ja äänekäs se syntymä voi olla. Silloin se mies ehkä pikkusen ymmärtää, mitä äiti joutuu kestämään - ellei pyörry heti alkumetreillä!
Ensimmäistä lasta odottaessa mies ei silminnähden ymmärtänyt ollenkaan mitä on tapahtumassa. Kyllähän sekin loppua kohden oli kovasti mukana ja hommaili vauvantarvikkeita mutta ei todellakaan ymmärtänyt asiaa. Hän oli synnytyksessä mukana ja ihan odotusten mukaan käyttäyty.
Kahden seuraavan lapsen kohdalla, hän jo tiesi mitä tuleman pitää mutta muuten oli samanlaista.
Huolellisen seuraamisen jälkeen olen sitä mieltä että se on ihan normaalia. Äiti kantaa lasta kehossaan, ja näinollen kokee konkreettisesti kaikki muutokset ja alkaa luomaan sidettä vauvaan jo silloin. Isä luo siteen vasta ajan myötä kun vauvaa ei tarvi mielikuvituksen voimalla kuvitella, vaan se on ihan konkreettisesti läsnä. Ihan kuin Scale sanoikin.
Naisilla on eri tapa ja miehillä eri, eikä mun mielestä ole edes kohtuullista vaatia miestä alkaa intoileen mielikuvituksen voimalla tms. En jaksa uskoa että kukaan oikeasti tuntee jotain elämää suurempaa vauvaa kohtaan pelkästä tiedosta ja ennenkuin siihen tutustuu, vaan se on kuin vieras lapsi.
tässä mitään intoilemisesta puhuukaan? Sekin riittäisi, ettei tulisi itse aina niin kamalan kipeäksi, kun mulla on huono päivä, jomottaa ja oksettaa ja sitten pitää vielä miestä passata, kun ei saa edes astianpesukonetta tyhjättyä, kun HÄNEN selkä tai jalka tai pää tai vatsa tai mikä tahansa on ihan hirvittävän kipeä.
Mun mielestä mieheltä voi ja pitääkin vaatia tukea jo raskauden aikana. Viis niistä tunteista, tulevat kun ovat tullakeen, mutta tilannetaju olis paikallaan.
Tukea voi odottaa. Tuohon en osaa sitten mitään sanoa koska mun lasten isä ei tuollainen ollut vaikka oli 21v ekan lapsen tullessa.
Vaikuttaa aika kypsymättömältä tai sitten sillä on se "valeraskaus". Katsoin kerran dokumentin jossa odottavan äidin miehellä alkoi maha kasvaan, ja oli raskaudenkaltaisia oireita. Oli ihan psykologinen tila, ja menee ohi.
Jos tuo käytös jatkuu syntymänkin jälkeen kovin pitkään, niin suna olisin tosi huolissani.
Mä olen leikin varjolla hänelle huomautellutkin, että kun yökkään aamulla, niin viimeistään iltapäivällä hän on todella kipeä jostain. Kipuherkkä ollut aina, mutta tää alkaa olla jo naurettavaa.
Neuvolatäti pyysi häntä painelemaan ja hieromaan alaselkäni lihaksia, kun ovat kuulemma tosi jumissa, ja siksi vihloo tuolta selän puolelta, mutta kertaakaan hän ei ole tuota tehnyt, vaikka olen pyytänytkin. Ekalla kerralla tuli itse selästä kipeäksi, jonka jälkeen minä hieroin häntä puolisen tuntia, tokalla kerralla hänellä oli vatsanväänteitä, joutui mennä sänkyyn lepäämään ja hänelle piti viedä sinne mehua ja lehtiä. Passaamisen olen nyt lopettanut, kun olen huomannut tämän kierteen, mutta vieläkään en uskalla apua pyytää.
Mielessäni onkin, josko aktiivisen synnytyksen yhdistyksen kautta saisin itsellen doulan tueksi raskausaikaan ja synnytykseen. Luottamus miestä kohtaan on kateissa. Ajattelin puhua tästä seuraavalla kerralla neuvolassakin, itkuherkkä olen nyt muutenkin, ja tilanne masentaa.
Muutama kysymys ja kommentti:
Oletko lukenut paljon raskausaiheista kirjallisuutta ja etenkin oletko saanut neuvolasta kirjallisen materiaalin ja lukenut sen?
Jos olet lukenut, niin siellähän hoetaan koko ajan että naisella tunne-elämä voi heitellä kuperkeikkaa. Sinulla saattaa olla kyse siitä. Se ei ole miehen vika. Oppaissa hoetaan myös ahkerasti, miten miehen kuuluu tukea kannustaa rohkaista ymmärtää jne. Jos olisin mies ja lukisin ne vaatimukset niin juoksisin enkä taakseni katsoisi.
Eli käy kriittisesti ja itsenäisesti mielessäsi läpi suhdettanne, omaa toimintaasi ja sitä ovatko odotuksesi realistisia suhteessa omaan mieheesi ja hänen persoonaansa. Sinulla on oikeus kokea asiat kuten koet, mutta yritä vielä miettiä onko se kohtuullista, tarpeellista, hyödyllistä tai pakollista. Myös miehellä on oikeus kokea asiat kuten kokee.
Sitten vauvasta puhuminen ja valmistelut.
Kuinka paljon haluat puhua vauvasta? Mistä muusta keskustelette? Onko näissä paljon muutosta verrattuna aikaan ennen raskautta?
Minusta on kohtuullista, että vauvasta saa puhua ja että mies kuuntelee. Mutta ei koko ajan. Olisi myös erikoisen tuntuista, jos miestä ei yhtään mietityttäisi mikään vauvaan liittyvä, esimerkiksi minkä kokoinen alkio/sikiö on tai miten asiat järjestellään vauvaa silmällä pitäen. Saattaa kuitenkin olla niin, että sinä olet nopeampi ottamaan aiheita esille tai että vauva on sinulla enemmän mielen päällä ja siksi vaikuttaa siltä ettei miesole lainkaan kiinnostunut.
Kolmantena vauva välineenä. Ole ihan rehellinen: käytätkö vauvaa, kipuja, pahoinvointia myös keinona saada huomiota tai hoivaa? Se vaikuttaa varmasti siihen, miten mies suhtautuu raskauteen.
On ymmärrettävää että voit kaivata lisähuomiota, mutta sano että kaipaat extrahalia, älä että iik nyt sattuu jos ei oikeasti satu.
Raskauteen voi suhtautua niin monella tavalla oli mies tai nainen. Minä olen raskaana, enkä todellakaan tunnista itseäni monistakaan oppaiden kuvauksista. Joku voisi sanoa että olen raskaana väärin, kun en tunne oppaan mukaan. Mutta kun ei minua itketä eikä muutenkaan ole tunnemyrskyjä.
Miehiä pyritään säätelemään vielä voimakkaammin: ikään kuin olisi pakko haluta remontoida, vaihtaa auto, ostaa suojavarusteita jne. Kukin tyylillään. Ehkä miehesi prosessoi isyyttään omalla sisäisellä tavallaan tai vasta kun syntymä on lähempänä.
Mutta minun on kyllä pakko sanoa, että meillä mies on osoittanut suurta kiinnostusta sitä alkiota/sikiötä ja tulevaa lasta kohtaan. Ei autonvaihtoajatuksin vaan juuri puheissa ja miettimällä kehitysvaiheita ja tutustumalla raskautta koskevan tietoon jne. Ehkä siksi en osaa asettua sinun asemaasi. Voi olla että toisen näennäinen välinpitämättömyys tekee helposti haavoittuvaisen olon.
todella loukkaava. Ilmeisesti vika on sinustakin minun. Olisit voinut pitää loukkaavan mielipiteesi omanasi, tai lukea edes kaikki ketjun viestit tietääksesi mistä on kyse, ja miten käyttäydyn. Häpeän puolestasi, ettet pysty tukemaan toista naista vaikeassa tilanteessa. Et ole ansainnut noin hyvää miestä.
palstalla jos ei kestä vastauksia. Ihan miten vain.
Luin kyllä alemmatkin viestisi, ne joissa tyrmäät miehien kokemukset ja näkemykset.
Lisäksi luin miten tulkitset kaikki miehesi avunpyynnöt teeskentelyksi ja peliksi ja omiesi torjumisen kypsymättömyydeksi.
Toivottavasti olosi helpottuu, siis fyysiset kivut. Niille ei mies oikeasti voi mitään. Jos mies ei hiero niin kokeile uimahallissa hierovaa vesisuihkua.
Mitä mieheen tulee, niin hieno yksilö se kyllä onkin, en kiistä. Jospa se omasi näyttäytyy sinulle jo piankin hyvässä valossa, muuten en voi kuin ihmetellä että miksi halusit päiväsi prinsessana ja mukulan juuri sen kanssa??
raskaana koskaan ollutkaan? Ei raskaana mihinkään vesisuihkuihin saa mennä, oikeastaan 1. asia mikä neuvolassa kiellettiin.
Osasin odottaa tuota vitut sinä mitään raskaana ole -kommenttia.
Seuraavaksi ehkä lokeroit minut kykenemättömäksi äitiyteen, kun en toimi hysteerisesti ja isää syyllistäen, kuten kai kuuluisin.
Vai toivotatko tai ennustatko minulle vain keskenmenoa tai kehitysvammaista lasta?
Minulla ei ole ollut kipuja tms juurikaan, mikä on tietysti helkkarin kivaa. Mutta meillä ei ole kyllä kielletty uintia eikä niiden hierovien suuttimien käyttöä. Minun selkäni rakastaa sauvakävelyn, kevyen puntin ja uinnin yhdistelmää, mutta toki jos se on joltakin erikseen kielletty niin sitten on viisainta jättää väliin.
Suuntaa katsetta sieltä omasta navasta pois ja eläja ole muutenkin kuin raskauden kautta, niin asiat pysyvät paremmin mittasuhteissaan.
Ja opi nyt ihan ensi alkuun se, että sinun tapasi ei ole se maailman ainoa ja oikea. Vai meinaatko vielä synnärillä käydä hukkailemassa muille että sinäkään se et kyllä oikeasti raskaana edes ole :-)
Eli pipoa löysemmälle ja lakkaa vertailemasta miestäsi niihin teeskenteleviin tohvelisankareihin, niin kyllä se siitä lutviutuu.
sinulla on jalat maassa ja ajatukset päässä.
Annapiu tuntuu nyt hakevan täältä jotain, mitä sinä, minä ja jotkut muutkaan eivät ole ymmärtäneet. Tavallaan ymmärrän tuota miestä, kun olen tätä ketjua lueskellut. Miehellä ei ole muuta keinoa näköjään, kuin oireilla ja vaatia huomiota. Mutta en ymmärrä, miksi Annapiu passaa aikuista miestä, ollessaan itse raskaana ja huonovointinen? Antaa miehelle mielikuvan, että eihän sun olos ny mitenkää huono voi olla (vrt. kuten sulle sanoi: et sää kyllä raskaana ole!)
Ymmärrän toisaalta Annapiutakin, kun täällä äyskähtelee: menee ihan raskauden piikkiin :)
Annapiu, ota nyt nää kaikki jutut esille hissukseen ja lue ajatuksella: mielesi voi hiukan avartua huomaamaan, että maailmassa on muitakin kuin raskaanaoleva nainen. Mitenkään sinua ja tilannettasi väheksymättä!
Olen kyllä Randomin kanssa samaa mieltä. Huomiota vaan haluat.
Ja mitä loukkaavaa siinä on, että toteaa ihan faktan - raskaus aiheuttaa naisessa hormonimyrskyn. Viisas nainen ottaa tämän huomioon ennen kuin alkaa laukoa ajatuksiaan/tarpeitaan/vaatimuksiaan/uhkauksiaan.
saavat puolin jos toisinkin tottua siihen että asiat eivät mene omien kuvitelmien mukaan. Ensimmäisen lapsen syntymä on usein parisuhteen kriisi vaikka molemmat sitä lasta olisivatkin toivoneet.
Odotusaikana nainen usein kääntyy sisäänpäin lasta kohti ja se on hänelle luonnollista. Miehen vatsassa ei kasva mitään, eikä hän aidosti voi samaistua naisen emotionaalisiin muutoksiin ja oloon.
Nainen ei aina ymmärrä että mies on tuosta odotusaikaisesta äiti-sikiö-suhteesta ulkopuolinen. Miehen kannalta ei tapahdu mitään ennen kuin vatsa alkaa näkyvästi kasvaa - paitsi että naisen käytös muuttuu. Entinen tiivis parisuhde muuttuu kolmikantaiseksi, mutta mies on väkisin kolmikannan ulkojäsen odotusaikana eikä se tunnu välttämättä hyvältä.
Tasapaino muuttuu, eikä naisellakaan ole oikeuttaa olettaa, että se muuttuu yksinomaan hänen toivomallaan tavalla.
Mies joutuu kasvamaan vanhemmuuteen eri tilanteessa. Joillekin se on vaikeampaa kuin toisille. Vastuuttomuutta ja kypsymättömyyttä ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta miehen kasvukipuja voi myös kunnioittaa.
että ei tässä mitään teinivanhempia olla. Itse olen 35 v. ja mies 37 v. Takana 3 keskenmenoa ja tämä ensimmäinen onnistuminen. Sultakin meni koko viestin pointti kovaa ja korkealta yli.
No niin, eli nyt vasta pääset oleellisiin asioihin.
Satanen vetoa että mies PELKÄÄ UUTTA KESKENMENOA! Hän ei voi niille mitään ja voi pelätä että taas menee kesken.
Ehkä sinäkin pelkäät ja siksi se raskaus on sinulle iso iso asia?
tämä on teidän ensimmäinen lapsi niin vanhempina olette nuoria, iästänne riippumatta.
Ovatko keskenmenoon päättyneet aiemmat raskaudet sinun kokemuksiasi, vai sinun ja miehesi yhteisiä kokemuksia? Jos ne ovat vain sinun kokemuksiasi, niin te varmaan myös tulette tähän raskauteen aivan eri odotuksin?
Sanoinhan, että kypsymättömyyttä sinänsä ei tarvitse sietää. Olen lukenut ketjun viestit ja ymmärrän että miehesi käyttäytyy kypsymättömästi. Mutta niin tunnut käyttäytyvän sinäkin. Kommenteissasi on taistelun makua. Millaista oikeutta haet itsellesi?
Eihän täällä kellään ole antaa sinulle kuin omat kokemuksensa. Jos tahdot rehellisiä yksilöllisiä näkemyksiä, niin ne varmaankin osittain poikkeavat omistasi.
Raskaus ON iso asia kaikille, joille se ei ole mitäänsanomaton itsestäänselvyys.
loukata sinua, vaan siis vaan korjata, että olemme ihan aikuisia. Keskenmenot olemme kokeneet yhdessä, mutta ovat olleet ihan alkuraskauden tuulimuna ja km vk:lla 6, eli ei mitään vakavaa eikä hälyttävää, raskaaksi tultu kuitenkin.
Voi olla että taisteluhenkeä on jo väsymyksenkin takia. Mies on kipuillut oikeaa jalkaansa koko viime yön, olen siihen joutunut hakea jäätä ja hieroa ja mitä kaikkea. Aamulla kilahdin sitten hänelle ihan totaalisesti ja poden siitä huonoa omaa tuntoa, vaikka sisäinen ääneni sanookin, että olen oikeassa.
mieltä Randomnaisen kanssa siitä, että miehen pelko tuossa on ongelman ydin. Valitettavasti kuulostat ihmiseltä, jonka kanssa omista tuntemuksista on vaikea PUHUA asiallisesti, ja siksi pitää oireilla konkreettisesti.
avauksesta ja keskusteluseurasta. Minulla on kohtapuoliin neuvola eli alan laitella pillejä pussiin.
Onhan raskaus joo iso asia, mutta samalla maailman luonnollisin ja simppelein. Siinä mielessä juurikin mitä itsestäänselvin.
Koita pärjäillä!
odotukseesi ja kaikkea hyvää. Yritä sinäkin ymmärtää, ettei kaikille raskautuminen ole itsestään selvyys, ja kaiken maailman pillerihoitojen jälkeen se ei enää tunnu kovinkaan luonnolliselta. Se voi olla raskain kokemus maan päällä, ja silloin tarvitsee tukea siltä rakkaimmaltaan. Ehkä sinäkin joskus opit ajattelemaan asiaa tästä näkökulmasta, toivottavasti et joudu.
lääkäriin ja sano, ettet nyt jaksa hoidella enää häntäkin.
Kyllä se mies tuntuu kipuilevan tätä raskautta aika vahvasti, mutta et voi odottaa, että hän suhtautuu siihen samoin kuin sinä.
Mies taitaa pelätä? Mitä, sen hän tietää vain itse.
"Miehet, millaisia tunteita teissä on oman vaimonne raskaudet aiheuttaneet?"
No ensimmäisen kohdalla se oli ajoittain jännittävää, koska kaikki oli uutta, mutta nyt toisen kohdalla ei oikeestaan tunnut missään.
"Luonnollisesti olen itse onneni kukkuloilla, päässä pyörii vauva ja rakastan miestäni enemmän kuin koskaan."
Tähän vaikuttaa varmaan biologia, hoivavietti sun muut jutut. Miehet varmasti kokevat asian eri tavalla.
"Hieman pettynyt olen miehen reaktioon. Hänen elämänsä jatkuu kuten ennenkin, vaihtaa puheenaihetta jos keskustelen vauvasta, ja elämänsä on kääntynyt täydelliseen oman navan tuijotteluun."
No jos se asia näin on, niin kuulostaahan tuo hiukan ihmeelliseltä. Oletko ottanut asiaa puheeksi?
"Hänellä on myös kaiken aikaa monenlaisia kipuja ja jomotuksia, varsinkin silloin, kun olen aamuisin pahoinvoiva, tai selkäni ja vatsani kipuilevat uutta tilannetta. Enää en uskalla edes sanoa miehelle voivani huonosti, en uskalla pyytää hieromaan jne, koska pelkään hänen tulevan niin sairaaksi, että joudun hoitamaan häntä omien kipujeni keskellä."
Hehhee. Mulla oli varmasti jotain vastaavia piirteitä. Mutta kyllä mielestäni myös autoin aika lailla. Nyt toisen kohdalla teen melkein kaikki kotityöt. Huomion hakemisestahan tossa on kyse.
"En ymmärrä miten mies kokee raskauden? Mitä nämä tunteet ovat ja missä vaiheessa ne isälliset ja odotuksen tunteet heräävät hänellekin, vai heräävätkö ne?"
Kyllä ni sieltä tulee. Mies ehkä eri tavalla joutuu luomaan suhteen lapseen kuin äiti, jolle suhde syntyy jo raskaudesta lähtien.
ensimmäinen syyllistämätön ja objektiivinen viesti.
Olet nimimerkkisi ansainnut :)
selvästi aloitusviestiin, mitä asioita HALUAA kuulla (välittämättä siitä mitä tarvitsisi kuulla)
opetella sisälukutaitoa ja vasta sitten alkaa kirjoittelemaan missään palstalla.
noin rumasti sillä pikkusormeni on kipeä
on, että miehesi ei ole isäksi valmis. Itse rakastan vaimooni ja lapsiani, oon aina yrittäny tehdä raskausajasta vaimolle helpomman. Ekan lapsen aikana tuntu vähän oudolle varsinki se alkuraskaus mutta 1. ultran jälkeen olin täysillä mukana. Juttele aiheesta neuvolassa mutta ota mieskin mukaan. Voi olla että on vaan säikähtänyt tai huomionkipeä.
olen ajatellut. En kuitenkaan tahdo loukata miestäni, enkä halua vähätellä hänen kipujaan, periaatteessahan ne todella voivat olla todellisia.
Ajattelin mennä ensin neuvolaan yksin ja keskustella terveydenhoitajan kanssa, ja sitten ottaa miehen mukaan, jos hän haluaa tulla.
Olen asennoitunut jo siihenkin, että mies ei kykene tulemaan esim. synnytykseen, ja harkinnut vaihtoehtoja miten toimia jos näin on. Kovin yksinäiseksi ja turvattomaksi oloni tunnen tällä hetkellä, mutta rakastan miestäni ja tiedän lapsen olevan toivottu molemmin puolin.
että jos vaan annat miehelle aikaa niin asia korjaantuu kunhan vaikka joku ulkopuolinen tukisi häntä nyt. Tiedän ettei sulla varmaa oo voimia hoitaa miestä jos raskaus on ollu hankala mutta yritä saada hänet edes sinne neuvolaan juttelemaan.
Mun ex-vaimo oksensi odottaessaan meidän ekaa 2 kk:tta ihan solkenaan että jotain tuosta pahasta olosta ja pahoinvoinnista tiedänki. Ei sillo voi hoitaa aikuista miestä.
Kunnollinen mies kyllä kantaa vastuunsa ja ryhdistäytyy ku alkushokki on menny ohi.
sydämellinen kiitos sinullekin ja annoit mulle tosi paljon toivoa sen suhteen, että miehet ei ole tunteettomia eikä kylmiä lastensa odotuksen suhteen, kuten joku ylempänä antoi ymmärtää. Vaikka tiesinkin sen jo ystävien miesten välityksellä, niin on kiva tietää, etteivät he ole mitään "luonnonoikkuja"...
Mun mies käyttäytyi juuri samalla tavalla:D Oli monenlaista kipua ja vaivaa, jos vähänkin olin huonovointinen. Omat raskaudet menivät kohtuullisen vähillä vaivoilla, mutta välillä teki mieli tokaista: kumpi meistä täällä onkaan raskaana? Miehen vaivat loppuivat kuin taikaiskusta lapsien syntymään. Toisen lapsen syntyessä tähän tiesinkin jo varautua ja salaa naurekselin välillä miehen lääkärissä ramppailua mystisten oireiden selvityksessä. Lääkärikin vihjaisi, etä mun raskaudella saattaisi olla osuutta asiaan;)
Mies alkoi rakastaa lasta kun näki tämän ekaa kertaa. Sitä ennen se oli vain mystinen vaiva mun sisällä. Toisen lapsen kohdalla samoin. Tosin silloin mies rakasti jo valmiiksi ekaa lasta ja toista lasta alkoi selkeämmin rakastaa vasta kun lapsi "pääsi" imetyksestä eroon. Mahtavasti kyllä touhusi vanhemman lapsen kanssa, että sain imetysrauhan. Jotkut miehet vaan on hitaita. Yritä olla kärsivällinen, vaikka mieli myllertää:)
sinulle... Psykosomaattista oireilua siis esiintyy muillakin :)
Asian sietämisen tekisi helpommaksi se, mikäli oma raskauteni olisi vähäoireinen, mutta nyt kun kerran lapsi saadaan, niin raskausoireetkin tulevat aivan valtavina. Huoh... ehkä tämä tästä...
sinulle raskaudessasi:) Varmaan oletkin tutustunut erilaisiin vauvanodotus-sivustoihin ja keskusteluihin netissä. Itse sain niistä paljon vertaistukea. Siellä huumori lentää ja miehet ovat aika suuri huumorin lähde tuona aikana:D
Sinä sitä sinä tuota. Entäs mies? Kysyn vaan.
nainen ne vaivat kärsii kropassaan ei mies. Jos on lasta halunnut niin naista täytyy osata tukea. Mut eipä narsisti pysty.
mulla molemmat miehet olleet välillä tukevia ja välillä aivan karmeita. Raskausajasta jäi syvät arvet koska miehet kohtelivat tosi huonosti. Eivät olleet lapsiensa arvoisia. En tiedä miksi nyky yhteiskunta ruokkii tällaista itsekeskeisyyttä. Kyllä miehen pitää olla tukena jos on lasta ollut itse haluamassa.
sun molemmat miehes niitä lapsia? Vai vain sinä itse?
virhe. : )
Siis halusko, ei kalusko miehes lapsen?
ekan kans oisin ite tehny abortin mut mies ei antanu.
mä aina törmään kauheen sitoutumis halusiin miehiin. Ite en oli niin lapsista välittäny vaik molempia nyt yli kaiken rakastan. Silti vaikka miehet halus lasta enemmän kuin mä, niin ne oli ne jotka oli kamalia raskausajan
koittaa keskustella miehesi kanssa siitä, mitä hän tuntee ja miltä hänestä odotuksenne ja isäksi tulo tuntuvat. Kukin kuitenkin tunnemme yksilöllisesti ja se, mitä minä olen tuntenut puolisoni raskauden aikana, tuskin auttaa sinua ymmärtämään omaa miestäsi. Toki voin kertoa, että tunsin hyvinkin monenlaisia tunteita: mm. iloa, onnea, rakkautta ja suojelunhalua, mutta myös pelkoa.
Itselläni pahimmat pelot hellittivät ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen ja aloin uskaltaa luottaa siihen, että todella saamme tämän lapsen. Tällöin oli myös helpompi antaa itselleen lupa olla onnellinen raskaudesta. Ehkä miehelläsikin on kyse jostain tällaisesta? Sen saat selville vain juttelemalla hänen kanssaan.
Uskallan olla melko varma siitä, että miehesi on myös onnellinen raskaudestasi ja tulee aikanaan rakastamaan syntyvää pienokaistanne syvästi. Aivan varmasti hän käy nyt läpi monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joita hänen voi itsensäkin olla vaikea kohdata.
Onnittelut siitä, että olet raskaana ja olette saamassa lapsen, jota selvästi olet/-te paljon toivonut/-neet.
tauti minkä lääkärin(miehen) täytyy hoitaa ja parantaa?
mä olin molemmat raskaudet todella kipeä ja sairaalassa usein. Oksensin koko raskauden. selkäkivut ovat hennolle ihmiselle valtavat kun painoa tulee mahaan yhtäkkiä jossa ei ennen ollut mitään. Keholle on todella raskasta valmistaa uusi ihminen sisällään. Luulis sen verran miehenkin tajuuvan.
hoida paremmin lääkäri?
tarvitaan juuri omalta mieheltä jonka kanssa lapsi on päätetty hankkia. Jos ei miehestä ole tukemaan niin mies ulos elämästä. Yksin on helpompaa kuin huonossa suhteessa.
kun ei jostain täysin luonnollisesta asiasta selvitä ilman miehen apua. Pitääkö persekin käydä pyyhkimässä paskomisen jälkeen?
syntyäkseen että molempia tarvitaan. Millon olet nähnyt naisen synnyttävän yksin? Vaikein asia maailmassa mihin ei takulla mies pystyis. Kyllä raskauteen tarvitsee tukea. suurin asia maailmassa luoda uutta ihmistä. Paskantamisen taasen jo vauva osaa ja säkin hyvin kirjotuksillas. Isäksi susta tuskin on.
Raskauden viimeistä kolmannesta viettävänä, valaankokoisena kömpelönä tulevana kaksosäitinä täytyy kyllä sanoa että ei meinaa enää tuohonkaan toimenpiteeseen kunnolla taipua.. xD Vielä en ole siihen apua tarvinnut / pyytänyt ja toivottavasti ei tarvitsekaan, on tässä näitä muita nöyryyttäviä vaivoja jo ihan tarpeeksi!!!!
Voin kyllä vakuuttaa että olotila on kaikkea muuta kuin normaali ja luonnollinen; valtavasti fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia joista ei itse edes tiedä mitä ne tarkoittavat, kun ei ole ennen kokenut. Minäkin sitkeästi kärvistelin mahan arkuuden ja -vääntelyiden kanssa, pesin pyykkiä ja touhusin kotihommia kunnes tarkastuskäynniltä lääkäri passitti minut suoraan osastolle kolmeksi viikoksi täydelliseen vuodelepoon jotta synnytys ei käynnistyisi ennen aikojaan (merkkejä siitä oli jo; supistusten aikansaamia).
Monesti raskaus ja synnytys menevät ihan hyvin - mutta eivät läheskään kaikki. Raskaus on poikkeustilanne johon liittyy paljon teveydellisiä riskejä niin äidille kuin tulevalle lapsellekin. Isän tehtävä on suojella ja pitää huolta äidistä ja tulevasta lapsesta, jos ei muuten niin velvollisuuden tunteesta.
ennen kaikkea äidin. Äiti on lähin lapselle. Isä on aika pitkälti statistin roolissa siinä hommassa. Äitiys ja lapsen kasvattaminen on naiselle luontaista, toisin kuin miehelle. Naisessa on äitiys jo siisäänrakennettuna ja mies kasvaa isyyteen. Se alkaa vasta lapsen syntymästä. Halusit tai ei. Ja on mielestäni luonnotonta, että lapsi kokee isän lähemmäksi kuin äidin.
Minusta on isäksi. Olen isä. Lapseni äidistä ei ollut naiseksi minulle ja siksi ollaan nykyään erossa. Johtuen juuri siitä heikkoudesta ja avuttomuudesta pyrkiessään käyttämään minua hyväksi ja yrittämällä itse päästä mahdollisimman helpolla. Sellaiset ominaisuudet rumentaa kauneimmankin ulkokuoren omaavan naisen. Oli aika opettavaista mulle. En tule enää parantamaan ainuttakaan naista vauvakuumeesta. Ja ehdotuksia olen saanut. Ihan riittävästi.
Millon olet nähnyt naisen synnyttävän yksin?
esimerkkejä
mies synnyttämässä?
joka osaa pelata shakkia?
joka tarpeen vaatiessa kykenee rationaalisuuteen? Tai kykenee rationaalisuuten yleensä?
Aika avuttomia naiset on ilman miehiä, vaikka mitä väittävät. Täysin miesten armoilla. Tietävät sen ja siksi kieroilevat.
Ite olet raskaaksi halunnut.
Pitäskö nykymaailmassa naisten porsia enemmän?
Mummo oli raskaana suurin piirtein ikävuodet 20 - 33. Täysin normi olotila siis. Ja taloustöissä ei miestä siihen aikaan ole näkynyt.
ja saunassa sun mummosi on sun vanhempasi porsinut eikä missään nössössä synnytyssalissa (ehkä sinutkin on (nöfnöf) on porsittu saunassa? ), siellä itseasiassa vanhoina hyvinä aikoina parannettiin kaikki muutkin vaivat satiaisista syöpään. Sauna, viina ja terva, jos ne ei auta niin sitten kuollaan, näin pitäisi toimia tänäkin päivänä eiks vaan! xD
kun tietää, että talous ja vapaus on mennyttä.
Meillä olen itsekin raskaana. Alussa mieheni ei tuonut ilmi lainkaan kiinnostusta asiaa kohtaan.
Vähän aikaa sitten kuitenkin kun mahani sai kokoa mies yhtäkkiä onkin aivan "vauva huumassa". Esim. tahtoo ottaa kuvia mahastani ja lähettää niitä instagramiin ja twitteriin, lisäksi silittelee vatsaani isällisesti kuin tämä olisi vauva.Nyt synnytys on aivan kulman takana mies on jo lähes pakannut ja valmistellut koko vauvan syntymän. Tsemppiä♥️🤰