Dementian aggressiot ja helluntailaiset

poikalapsi

Eräissä vanhenemisen myötä tulevissa dementian lajeissa ihminen muuttuu äksyn aggressiiviseksi, omaa itseään korostavaksi, joskus jopa väkivaltaiseksi. Hän saattaa olla niin jyrkkä, ettei anna mitään arvoa muille kuin itselleen ja tölviikin muita mennen tullen.

Miten te helluntailaiset suhtaudutta vanhuuden dementiansa takai aggressiivisemmaksi muuttuvaan uskonveljeenne? Mitä teette, kun hänen sanavarastonsa alkaa olla pelkkiäkirouksia vain, kuten joillekuille vanhuksille oikeasti käy?

Palstalla on parikin sellaista kirjoittajaa, joihin kuvaamani tilanne voisi sopia. Miten siis asennoidutte: koettateko taluttaa asialliseen suuntaan vai tuetteko omaa itseään täynnä olevaa, aggressiivista vanhusta?

25

768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -dalmatialainen

      Sillein ettei homppeli muista edes koskaan homostelleensa, katsooko kaveripiiri kieroon jos homo ryhtyykin vonkaamaan naisia?

      • Eroe

        Kaksi miestä, homoseksuaalia asui yhdessä avionomaista elämää kymmeniä vuosia. Sitten toinen alkoi dementoituman ja lopulta joutui laitokseen muistinsa menettäneenä. Toinen kävi katsomassa puolisoaan, joka oli laitoksessa. Laitoksessa oleva valitti kuinka häntä on sorrettu ikänsä. Hänen muka täytyisi tappaa kaikki sortajat. Sitten hän sanoi miehelleen, sinäkin olet sortanut ja hänen täytyy tapaa sinutkin. Toinen itkeä pillitti.

        Tuo dokumentti tuli Saksasta. Ei poikalapsen kannata ilkkua ja diagnostisoida uskovia. Kun katsoo ensin omaa kuvaa ja menee itseensä. Se on jo niin suuri teko, että luulisi jääväävän itsensä tästä aiheesta.

      • Sai muutama
        Eroe kirjoitti:

        Vuosi sitten aitzheimerin.Saarnas pöntöstä parannusta vuosia.Sitte hoitokodissa huusi perkelettä apuun ja löi hoitajia.Oliko häneen menny paha henki?

      • Sai muutama kirjoitti:

        Vuosi sitten aitzheimerin.Saarnas pöntöstä parannusta vuosia.Sitte hoitokodissa huusi perkelettä apuun ja löi hoitajia.Oliko häneen menny paha henki?

        Niinkauan kun toisin sen todistat!! Sanoisin hyvin kieroa kexiä valheita mustamaalaxeen Helluntailaiset senkin puska-trolli !!!!

      • kalikka kinttuus,
        savonarola kirjoitti:

        Niinkauan kun toisin sen todistat!! Sanoisin hyvin kieroa kexiä valheita mustamaalaxeen Helluntailaiset senkin puska-trolli !!!!

        kun nuin suivaannuit asjasta.

      • leahim
        savonarola kirjoitti:

        Niinkauan kun toisin sen todistat!! Sanoisin hyvin kieroa kexiä valheita mustamaalaxeen Helluntailaiset senkin puska-trolli !!!!

        Valhetta!
        Minäkin muistan tapauksen ja nimenkin!
        VELJENNE nimi oli Vallittu!

      • on nähty
        savonarola kirjoitti:

        Niinkauan kun toisin sen todistat!! Sanoisin hyvin kieroa kexiä valheita mustamaalaxeen Helluntailaiset senkin puska-trolli !!!!

        se siitä sinulle ilkkuja epäuskoinen.

    • poikalapsi

      Tähän mennessä tulleet vastaukset kuvaavat minusta palstan tilaa hyvin mutta AIHEESEEN ne eivät liity.

      En ole sanonut, että homotkin eivät dementoituisi. Tässä ketjussa EI kuitenkaan OLE aiheena homojen dementoituminen vaan helluntailaisten suhtautuminen dementoituneen ihmisen reaktioihin ja ihmiseen itseensä. Homous ei liity avaukseeni mietnkään. Pidän sen ottamista mukaan selkeänä kiusaamisena, selkeänä osoitteluna siitä, että te ette salli homon puhua mistään mitään ilman, että alatte räksyttää: homo, homo, homo, homo.

      Asenteenne on HOMOFOBIAA. Menköön jokainen nyt itseensä ja miettiköön, miksi omaan asenteseen moinen kuuluu ja mitä asenteesta seuraa.

      • Toivon että löydät Jeesus että pääset vihasta meitä kohtaan jotka susta on huolissamme...

      • koskaan

        pystyny kommunikoimaan lähimmäisesi kanssa ilman vinoilua senkin paskapersehomokullinlutkuttaja.

      • leahim
        savonarola kirjoitti:

        Toivon että löydät Jeesus että pääset vihasta meitä kohtaan jotka susta on huolissamme...

        Jeesus
        ei katso henkilöön!

        Samma på svänska!
        Du kan icke skiljas
        människor
        hur det är.

        Du är inte den ende
        såm du tror.
        Den ände såm har rätt.

        Det är bara Gud!Fattar du det?

        vai haluatko saman venäjänkielellä?
        Sekin järjestyy!
        Tai Viron kielel rääkkymäst?
        Tai ihan oikeasti "israelin"kielellä.

        Shalom ahslessameah!

    • se dementia

      kuulostaa iskeneen tuossa vähän alempana, kun mielipiteeseesi olet kirjoitellut pelkkiä kirosanoja solkenaan tuuttis täyeltä.

      Taiat olla aika vanha pieru, kun kokemuksestasi praataat.

    • Kyllähän sitä viimeiseen saakka on yritettävä hyvällä, että pääsisi mahd.nopeasti eroon moisesta huutajasta.
      Mun isällä on dementia. Se ilmenee siten että hän vaan hokee:"Join pääni."Tai "Join ajokortin."
      Sitten kun sen ottaa mukaan saunaan ja tarjoaa muutaman oluen niin on kuin hän ei ikinä ois dementiaan sairastunutkaan. Sillon väittää että teki sen(pilas itsensä ja lopetti insinöörin hommatkin)mun takia.
      On ne aika ovelia ne dementikot..
      Kerran kun olin yövuorassa niin yks mummo tuli ja ilmoitti mulle(dementikkojen osastolla)että pitäs päästä ulos. Oli kuulemma käynyt siskoa tapaamassa.
      Siistin näköinen rouva oli laukkuineen ja takkeineen. Päästin ulos mutta älysin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Se oli se mummo itse se "sisko". Onneks ei ollut pihasta lähtenyt vaan siinä odotti"taksia".
      Mukavia ne mummot ja ukot on ...
      Kun niitä vaan jaksais kuunnella.

      • sivusta seurannut

        onko tosi että isän kanssa käyt saunassa?

      • sivusta seurannut kirjoitti:

        onko tosi että isän kanssa käyt saunassa?

        kertonut sen sinulle. Pienenä sisko ja äiti ei huolineet mua sinne saunaana ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi isä. Liian kuumia löylyjä se heitti ja varpaat paloi enkä kestänyt. Inhotti kuunnella kun tiuski siitä sitten.
        En nykyisin ota sitä kanssani saunaan.

        Sillä on oma sauna missä se voi käydä. Se on ihan itse suunnitellut ja rakentanut sen. Äiti siellä säilyttelee kaikkea turhaa, että joskus me otetaan se meidän saunaan. Mutta kauaa se ei meillä viihdy. Parempi onkin. Isällä on taipumusta moralisoida...

        Viimeksi se jätti pyykkiä tänne. Villaliivinsä ja ikivanhan raitapaitansa. Sen täytyis pukeutua vähän kevyemmin...

        Isä oli aikoinaan ihan toisenlainen. Viime töikseen se suunnitteli Helsinki-Vantaan lentokentän parkkihallin.

    • Demantia on kyllä erittäin kiusallinen sairaus.Tuttavani on hoitokodissa töissä ja hän kertoo aivan samanlaisia tilanteita.Mitä olen kuunnellut hänen näkemyksiään, niin väkisinkin tulee mieleeni, miten asiat, joita ihminen on joutunut kieltämään itseltään mennneisyydessään, niin ne nousevat "puheen aiheeksi".Juuri eräs uskovainen Dementikko on kuulemma erittäin rivo suustaan ja agressiivinen.

      Itsekkin muistan lapsuudestani uskovaisen ihmisen, jonka käytöstä Dementikkona ei voisi uskoa.Puheet olivat erittäin voimakkaasti seksuaalisella alueella.Terve ihminenhän yleensä hillitsee itsensä ja ei latele suustaan ulos mitä sattuu, mutta ymmärrän Dementian vaikuttavan siten, että ihmiseltä häviää itsekontrolli ja itsehillintä.Ihmisen käyttäytyminenhän perustuu laajasti muistin pohjalle.Siis se ihmisen perusolemus saa vallan ja kasvusta ei ole tietoakaan.Näin kävi myös äidilleni, mutta ihmeellisesti koki Demetian tilassa uudestisyntymisen ja nyt on erittäin rauhallinen, mutta asiat 40- luvun tapahtumissa.

    • frihet

      kuten sairaaseen yleensä suhtaudutaan.

      Jos on mahdollisuuksia ihmistä tukea, niin sehän on selvää, että sen teemme.

      Dementia sairaat alku vaiheessa, kun vielä ymmärtävät mikä vaivaa, niin kokevat surta "hätää" vai kuinka tän sanoiks kuvais, mut sairauden edetessä tilanne potilaalle "helpottuu", kun eletään jo menneitä.

      Meillä siirtolaisilla on siitäkin kehno tilanne, et kun alkuun opittu äidinkieli jää viimeiseksi kieleksi, niin vierailla mailla ei usein omalla kielellä saa hoitoa, eli ne vanhukset usein "höpäjävät" itsekseen omaa kieltään.

      Tuli vaan tään aloituksen johdosta mieleen Ruotsin muutamat vanhusten hoitopaikat ja siellä olevia vanhuksia jotka juuri dementiaakin sairastivat.

      Ikävää sinun aloituksessasi on, se että taas olet nimiä mainitsematta syyllistämässä palstan kirjoittajia, joka toisaalta on eka kerta, kun et nimiä uskaltanut laittaa.

      No toivotetaan muna-rikasta Pääsiäistä ja etsippä Pitkänperjantain Herra sydämmeesi, eli ota armo Kristuksessa vastaan, niin Hän vie alloittamansa työn päätökseen, vaikka sairaudet yllättäisivät elämäsi päivinä.

      • poikalapsi

        Niinkös luulet, etten uskalla nimiä kirjoittaa, kun on tarpeen. Minusta nyt ei vain ollut tarpeen, senkin emävalehtelija.

        Minä jo uskon Jumalaan, joten älä sinä minulle helluntaipaskaasi kaupittele, senkin diileri.

        Milloinkas lopetat satuilun ja kerrot ne minua koeskevat "tietosi", joita olet satuillut sinulla olevan?

      • frihet
        poikalapsi kirjoitti:

        Eli älä kyseleen ala vaan tue sinäkin vanhuksia ja sairaita, mielestäni he juuri ovat avun ja läheisen tarpeessa, kaikessa yksinäisyydessään.

        Minä muuten en tyrkyttänyt helluntalaisuutta, vaan tarjosin Kristusta elämääsi ja munarikasta Pääsiäistä, et älä vääristele kirjoituksia, ja moikka tältä erin.

      • pitkäperjantain herra sydämeesi.

        Pitkäperjantain Herra! Jo sulla on jutut...

        Kenenköhän kanssa sinä noita kirjoituksiasi kirjoittelet..."Jos on mahdollista ihmistä tukea, niin sehän on selvää, että sen teemme.".. ??

        Minua auttoi Frihet kovasti se viestisi jossa kuvasit vessareissujasi ... Uskotko?

      • poikalapsi
        frihet kirjoitti:

        Eli älä kyseleen ala vaan tue sinäkin vanhuksia ja sairaita, mielestäni he juuri ovat avun ja läheisen tarpeessa, kaikessa yksinäisyydessään.

        Minä muuten en tyrkyttänyt helluntalaisuutta, vaan tarjosin Kristusta elämääsi ja munarikasta Pääsiäistä, et älä vääristele kirjoituksia, ja moikka tältä erin.

        Tulen joka kerta kysymään samaa, kun sekaannut tekemiini avauksiin, valehtelija. Kunnes kerrot ne "tietosi" julki. Siis: suu puhtaaksi vain, tekopyhä.

        Lahkosi ja munarikkautesikin saat ihan pitää, räävä. Tulikos ymmärretyksi, valheen vanki?

      • muistutan tuota
        frihet kirjoitti:

        Eli älä kyseleen ala vaan tue sinäkin vanhuksia ja sairaita, mielestäni he juuri ovat avun ja läheisen tarpeessa, kaikessa yksinäisyydessään.

        Minä muuten en tyrkyttänyt helluntalaisuutta, vaan tarjosin Kristusta elämääsi ja munarikasta Pääsiäistä, et älä vääristele kirjoituksia, ja moikka tältä erin.

        "POIKAA" Sillä sana rististä on hullutus, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Hyvää pääsiäistä kaikille

      • Eroe
        frihet kirjoitti:

        Eli älä kyseleen ala vaan tue sinäkin vanhuksia ja sairaita, mielestäni he juuri ovat avun ja läheisen tarpeessa, kaikessa yksinäisyydessään.

        Minä muuten en tyrkyttänyt helluntalaisuutta, vaan tarjosin Kristusta elämääsi ja munarikasta Pääsiäistä, et älä vääristele kirjoituksia, ja moikka tältä erin.

        Frihet on oikeassa ja poikalapsi väärässä. Tää poikalapsi on hyvin julma vanhuksille ja dementoituneille, se kävi jo ilmi. Eipä ottanut kantaa kun mainitsin dementoituneesta homofiilistä. Siitä jota oli alistettu rakastajansakin taholta.
        Onko poikalapsella kyky ennustaa, kun näkee ehkä itsensä tuossa?

        Osatkos lukea ollenkaan? En todellakaan ole julma vanhuksille, dementoituneille, invalideille tai muillekaan. Miksi väität silkkaa törkyä? Oletkos liittymässä uskonveljesi Frihetin valheklubiin?

    • NestorBana

      Pöh
      Kirjoittanut: poikalapsi 9.4.2009 klo 19.50

      .........., senkin emävalehtelija.

      Minä jo uskon Jumalaan, joten älä sinä minulle helluntaipaskaasi kaupittele, senkin diileri.

      Sopii aivan täysin Poikalapseen itseensä. Mutta vihasta sokeana ei huomaa itse sitä, eikä ole halukas siitä tekemään parannusta. Haukkuu ja piikittelee muita. Vahvistaa tekemisillään homoudesta olevia negatiivisiä käsityksiä, eikä edes itse huomaa. No, hyvänä puolena asiassa on, että hänen käytöksensä sotii homomyönteisyyttä vastaan. Jatkakoon valitsemallaan tiellä, kunnes Jumala pysäyttää hänet.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1289
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe