Pidän anopistani niin kuin muistakin ihmisistä yleensä ja yritän tulla juttuun hänen kanssaan. En vaan mahda mitään tunteelle, että hän ei pidä minusta. Tunne kumpuaa pintaan joka kerta kun häntä näen.
En käsitä mikä tässä on. Huomaan yhtäkkiä varovani sanoja, itseilmaisua luontevasti. Mielipiteitäni en uskalla enää jakaa ollenkaan.
Yksi mikä tähän saattaa vaikutta ja se, että tiedän anoppini olevan luonteltaan aika torjuva. Ne, jotka ei usko hänen tapaansa toimia hän laittaa helposti omaan lokeroonsa. Nyt luulen että minulle on käynyt juuri näin.
Anoppini on vanhan kansan ihminen, joka laittaa kotonaan kaiken, mies ei osallistu. Itse taas olen tyypillinen 2000-luvun nainen. Haluan että teemme yhdessä mieheni kanssa kotia. En silitä vaatteitaan tai pese pyykkejään. Luulen, että kompastuskivemme on tässä.
Mielestäni kykenemme ihan hyvin toimimaan keskenämme, kun tiedän etten puhu kotitöiden jakamisesta tai astu anopin keittiöön. Välillä on vaan niin työlästä valita keskusteluaiheita, kun toinen on kiinnostunut vain ruasta, verhoista, kukkatapeteista ja tv-ohjelmista.
En käsitä mikä tässä on. Huomaan yhtäkkiä varovani sanoja, itseilmaisua luontevasti. Mielipiteitäni en uskalla enää jakaa ollenkaan.
Yksi mikä tähän saattaa vaikutta ja se, että tiedän anoppini olevan luonteltaan aika torjuva. Ne, jotka ei usko hänen tapaansa toimia hän laittaa helposti omaan lokeroonsa. Nyt luulen että minulle on käynyt juuri näin.
Anoppini on vanhan kansan ihminen, joka laittaa kotonaan kaiken, mies ei osallistu. Itse taas olen tyypillinen 2000-luvun nainen. Haluan että teemme yhdessä mieheni kanssa kotia. En silitä vaatteitaan tai pese pyykkejään. Luulen, että kompastuskivemme on tässä.
Mielestäni kykenemme ihan hyvin toimimaan keskenämme, kun tiedän etten puhu kotitöiden jakamisesta tai astu anopin keittiöön. Välillä on vaan niin työlästä valita keskusteluaiheita, kun toinen on kiinnostunut vain ruasta, verhoista, kukkatapeteista ja tv-ohjelmista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
elä elämäänsä anopille??? Meillä jokaisella on omat tapamme ja mielipiteemme,arvomme,persoonamme...Ei se haittaa vaikka anoppisi olisi eri mieltä,hymyä ja huumoria peliin...Kaiva vaan takaisin se oma itsesi ja ajatuksesi ja näytä ne reilusti anopille niin voit paremmin:)....eihän kaupanhyllystäkään kaikkien tarvitse ottaa samaa muropakettia..
jos ahdistaa tee yksinkertaisesti täysi pesäero. Anopin kuuluu suhtautua kunnioittavasti koko perhettä kohtaan jolloin mahdollisesti vuorovaikutus ja kunnioitus on molemminpuolista. Mikäli homma ei toimi välit poikki
"Anopin kuuluu suhtautua kunnioittavasti koko perhettä kohtaan"
Taidat haluta taas kunnon taistelua.
Vedetään esiin arvosteleva anoppi ja arvot.
Jos tavalliset arkiset asiat eivät mielestäsi ole keskustelun arvoisia, niin sanopas itse, mistä haluat puhua anoppisi kanssa?
Uskonnosta, politiikasta, pörssikursseista, Lähi-Idästä?
Ne ovat kaikki aiheita, joista saa aikaan mehevän riidan.
Erimielisyydestä saa aiheen pitää toista typeränä ja puolihulluna ja epäkunnioittavana.
Olet siinä mielessä fiksu, että et tyypilliseen tapaan ala haukkua heti toista kun koet hämmennystä.
Tunne varmaan tavllinen kun joutuu olosuhteiden pakosta olemaan tekemisissä ihmisten kanssa jotka erinlaisia ja eri sukupolvea vielä.
Minusta sinulla kuitenkin tulee olla oikeus olla oma itsesi.
Jos anopilla kuitenkin viisautta niin antaa asian olla se mikä on eli vaikeus on vain erinlaisuudessa. Useinhan ihmiset alkavat negatiivisiksi kun eivät tiedä miten olla.
Olen myös 20 vuoden ajan ajatellut, että miksi joidenkin ihmisten kemiat eivät kohtaa. Mielestäni olen itse aika lojaali kaikkia ja kaikkea kohtaan. Miettinyt monesti, mikä ihme omassa avoanopissani on sellaista mikä tökkii ja tosi pahasti.
Meillä myös arvomaailma aivan erilainen.
Ajattelemme melkeinpä kaikesta eritavalla.
Yritän kovasti ymmärtää häntä, mutta joskus tuntuu, että en enää pysty, jaksa kykene.
Olen saanut kasvatuksen, että vanhempia ihmisiä täytyy kunnioittaa, niin myös koitan tehdä, enkä ole koskaan riidellyt itseäni vanhempien kanssa. Mielipiteeni asioihin olen kyllä sanonut, mutta se on sitten jäänyt siihen.
Yritän myöskin keskustella asioista niin, että en aiheuta suotta pahaa mieltä ainakaan avoanopilleni.
Olemme edelleenkin ihan niinkuin "ystäviä". Joskaan emme varmasti olisi, ellei meitä yhdistäisi hänen poikansa.
Vien avoanoppiani paikkoihin ja tapahtumiin (joista itse pidän) eli en vain pakosta järjestää jotakin ohjelmaa. Jossakin tosin häpeän hänen käytöstään, mutta sehän vain on osoitus erilaisuudesta.
En missään vaiheessa haluaisi laittaa välejä kokonaan poikki, vaikka ei toimeen tullakkaan kovin hyvin. Hän on kuitenkin lapsiemme mummi ja aivan omat tarinat heille kerrottavanaan esim. iskästä pienenä jne.
Tsemppiä vain teille kaikille muillekkin anoppiasian kanssa tuskaileville.
Meillä onneksi välimatkaa sen verran, että emme ihan viikottain näe.
Minäkin koitan kovasti tulla anoppini kanssa juttuun, mutta kun on aivan eri arvot elämässä, niin vaikeaa on.
Hän ei edes varsin tiedä mitä sana "arvo" pitää sisällään.
Hänelle kaikki maallinen omaisuus on hel....n tärkeää. On sitä ja tätä ja pitäisi myydä sitä ja tätä. jne. loputtomiin.
Itse olen sitä mieltä, että annan lapsilleni ja lapsenlapsilleni nyt! Kun olen vielä elossa sen mitä vain voin. Mulla ei ole liiemmiten omaisuutta, jota pitäisi ryhtyä kuolemani jälkeen jakamaan, kun kuitenkin olen kaikki tuloni lapsiini laittanut, mutta on vielä kapasiteetia tehdä ja puuhastella lasten ja etenkin lastenlasten kanssa.
Olen kyllä ottanut vakuutuksia sen verran, että eiköhän lapseni myös jotain saa kuoltuani; ettei tarvitse ihan pestyjä viilipurkkeja ruveta jakamaan.