Pariterapiastako apu?

Terapia ei ole mikään patenttiratkaisu ongelmiin. Terapeutti ei välttämättä anna neuvoja suuntaan eikä toiseen, mutta johdattelee kyllä syvempien ongelmien äärelle, joista ei itse välttämättä ole edes tietoinen.

Pariterapia onnistuminen riippuu paljon siitä kuinka paljon molemmat osapuolet ovat valmiita panostamaan. Aina ei pariterapiasta ole hyötyä, mutta on mahdollista siirtyä sitten yksilöterapian puolelle ja alkaa avaamaan omia solmuja siellä.

Me kävimme pariterapiassa, mutta puoliso ei ollut kovin innostunut eikä halukas osallistumaan. Meillä oli puolison seksihaluttomuutta, työhön uppoutumista, torjuntaa ja muuta etääntymistä, viestinnän vaikeutta ja elämää ilman riitoja mutta myös ilman muita tunteitten osoittamista. Terapiassa kirkastui eron välttämättömyys. Siitä on nyt kolme vuotta eikä ole päätöstä tarvinnut katua. En tiedä miten exä nykyään voi, mutta itse lähdin yksilöterapian kautta parempaan elämään. Olen pystynyt rakentamaan elämäni uudestaan ja uusi onnellinen suhdekin on jo ollut 1,5 vuotta. Odottelen häntä juuri tulevaksi, kun tänne avioliittopalstalle ajan kulukseni vastailen. On nimittäin naimisiin menostakin ollut jo puhetta. Toista kertaa mennessään sitä tulee harkittua tarkkaan ja mietittyä liittoa monelta kantilta.

Meillä oli seurustelua takana nelisen vuotta, joista oltiin asuttu reilu pari vuotta yhdessä, kun mentiin terapiaan.

Meillä taustoina hyvin erilainen lapsuuden perhe-elämä. Itse tulen mielestäni aivan mahtavasta ja ihanasta perheestä. Mieheni taasen on elänyt perhehelvetin pahoinpitelyineen ja isän päihdeongelmineen.

Meidän suhde oli parin vuoden kohdalla katkolla miehen alkoholin liiallisen käytön takia. Hän kuitenkin muutti tapojaan, mutta silti riitelimme mm. alkoholista, miehen suhtautumisesta siihen ja monesta muusta. Tähän alkoholiin liittyen oli mm. luottamusongelma (mun puolelta). Lisäksi itse koin, että mies välillä muuttui kuin toiseksi ihmiseksi ja oli todella ilkeä ja välinpitämätön mua kohtaan ja tämä tuli ilmi erityisesti riitatilanteissa. Tätä yritin estää miestä kontrolloimalla (koska mies muuttui useimmiten oltuaan kavereittensa kanssa ja käytettyään alkoholia yritin estää näitä molempia tapahtumasta). Tilanne tulehtui ja riitelimme usein ja riidat olivat tosi raastavia (mieheni ei koskaan riidan alussa suostunut puhumaan tosissaan ongelmasta vaan keskittyi veetuilemaan ja satuttamaan ennestään).

Kävimme parisuhdeterapiassa psykologin luona (en itse suostunut menemään "vain" sairaanhoitajan luokse, joka on saanut erikoiskoulutuksen). Terapeutti huomasi monia mielenkiintoisia asioita suhteessamme ja rooleissamme. Hän suht vahvasti tuki mun näkemyksiä, mutta toki itsekin sain osani ja useita kehitysehdotuksia. Useat ehdotukset ja hänen huomaamansa asiat aittoivat jonkin verran. Tilanne parani aika lailla, muttei täysin. Terapiasta oli mielestäni ainakin itselleni se hyöty, että terapeutti oli sitä mieltä, etten vaatinut mieheltä mahdottomia (mitä mieltä mieheni oli) ja oli sitä mieltä, että mieheni käytös ei ollut asiallista käytöstä parisuhteessa elävältä mieheltä.

En koe, että terapia pelasti täysin suhteemme. Joitakin ongelmia on yhä, mutta monet ongelmat ovat helpottuneet miehen oman yksilöterapian kautta ja vasta se on kunnolla auttanut suhdettamme. Toki yhä on paljon parannettavaa, mutta nyt olen itse varma siitä, että mitä haluan parisuhteelta. Jos mieheni ei välitä näitä asioita tarjota, niin voin aina lähteä.

Tosin sanoisin, että meillä tilanne on sillä tavalla selvä, että tiedossa oli, että mies tarvitsee ihan kunnon terapiaakin lapsuutensa takia.

mihinkään parisuhdeterapiaan...itse soitti ja sanoi minulle eilen. olet hullu, jos et tajua että mies ei halua enää jatkaa avioliittoanne.