Vaikka suomi onkin varmasti maailman tasapäisin maa jossa valkkaamalla liisan kuin liisan tai pekan kuin pekan netistä ihan millä tahansa perusteella on tulos ihan tavallinen ja ihan mukava ja ihan ok suomalainen nainen ja mies. Sama kieli, samat koulut samat tv kanavat jne...
En ole mikään rikas mutta tuloero on monesti suhteessa aika iso, ehkä kymmenkertainen, ja muutenkaan raha ei ole koskaan ollut merkittävä rajoittava tekijä ja jos netistä löydät jonkun kivan jonka kanssa viettää enemmänkin yhteistä aikaa niin ongelmaksi tulee aina enemmin tai myöhemmin raha vaikka maksaisin itse ihan kaiken.
Nainen ei välttämättä halua että maksan kaikesta ja heistä myös tuntuu että tuhlaan rahaa aivan tarpeettomasti mutta olen siihen tottunut. Matkustelen mm aika paljon, monesti ihan vaan piipahdan moikkaamassa kavereita jossain ulkomailla, käyn erilaisilla messuilla, tapahtumissa, konserteissa, kisoissa, harrastuksissa jne.. vähän ympäri maailmaa, mitä tapahtumaa ja menoa on milloinkin.
Voin aivan hyvin maksaa kaikki kulut ja matkat ja asunnot ja harrastukset suhteessa, mutta naiset kokee ilmeisesti asemansa erittäin turvattomiksi jostain syystä ja haluavat rajoittaa hyvin voimmakkaasti minun elämäntapaani ei niinkään että itse nauttisivat ehkä omista kasvaneista mahdollisuuksistaan.
Näin se tuntuu olevan...
En ole mikään rikas mutta tuloero on monesti suhteessa aika iso, ehkä kymmenkertainen, ja muutenkaan raha ei ole koskaan ollut merkittävä rajoittava tekijä ja jos netistä löydät jonkun kivan jonka kanssa viettää enemmänkin yhteistä aikaa niin ongelmaksi tulee aina enemmin tai myöhemmin raha vaikka maksaisin itse ihan kaiken.
Nainen ei välttämättä halua että maksan kaikesta ja heistä myös tuntuu että tuhlaan rahaa aivan tarpeettomasti mutta olen siihen tottunut. Matkustelen mm aika paljon, monesti ihan vaan piipahdan moikkaamassa kavereita jossain ulkomailla, käyn erilaisilla messuilla, tapahtumissa, konserteissa, kisoissa, harrastuksissa jne.. vähän ympäri maailmaa, mitä tapahtumaa ja menoa on milloinkin.
Voin aivan hyvin maksaa kaikki kulut ja matkat ja asunnot ja harrastukset suhteessa, mutta naiset kokee ilmeisesti asemansa erittäin turvattomiksi jostain syystä ja haluavat rajoittaa hyvin voimmakkaasti minun elämäntapaani ei niinkään että itse nauttisivat ehkä omista kasvaneista mahdollisuuksistaan.
Näin se tuntuu olevan...
Vastaukset 61
Vanhimmat
kun suhteessa mun mielestä on yhteiset rahat ja yhteinen elämä, aivan sama siis kuka maksaa ja mitä.
Tasa-arvoa on se että rahat kilahtaa samalle tilille ja sieltä niitä saa käyttää ihan huoletta ja miettimättä kumman tienaamia ne on :)
Mä elän näet siivellä
t: nimim: haittaa...
Eikö kyse ollutkin siitä että rahaa kyllä on, että se riittää. Raha ei siis ole ongelma. Ongelman minusta tekee erilaiset arvomaailmat ja ELÄMÄNTYYLI. Halutaan suhteessa tehdä samanlaisia kulutusvalintoja kuin mihin on totuttu. Minä olen nainen joka on tottunut isoihin tuloihin ja kun olen ollut suhteessa olen saanut päänpyöristystä vähän yhdestä jos toisesta asiasta: ostan kuulema liikaa lehtiä, joku ei ymmärrä heräteostoksia, jonkun mielestä on järjetöntä ostaa design-tuoli.
Aivan kuten jonkun mielestä on järjetöntä laittaa rahaa esim. ulkomailla asuvien kavereiden moikkaamiseen. Joku arvoistaisi enemmän 100 t maksavaa autoa, saisi kiksejä siitä, jonkun mielestä - vaikka varaa olisi - auto on kulkuneuvoja, eikä statussymboli ja ajaa mieluummin vaikka käytetyllä rellulla.
haluaa, mutta toki parisuhteessa on otettava huomioon myös se kumppani. Jos rahaa riittää niin miksi toisen pitäisi muuttaa hirveästi tapojaan?
Minä taas olen aika tiukka raha-asioissa, mutta käytän sitten joskus rahaa perheeni hemmoteluun.
yhteiselle tilille kummankin rahat, ymmärsitkö asian?
Aina olen ollut suhteissani se suurempituloinen, joten ei haittaa. Edellinen miesystävä jo suunnitteli myyvänsä oman asunnon, ottavansa lopputilin töistä, muuttavansa lapsineen luokseni ja jäävänsä kotiin :)
Ei haittaa, kun yhteistä elämää elää, kenen rahoilla eletään.
Raha askarruttaa niitä, joilla sitä on vähiten. Siitä puhe, josta puute.
Mullekin on sanottu, että miksi mä en näytä sitä että mulla on rahaa. Vaatetuksella, sisustuksella jne. No, en saa siitä mitään.
Mutta olen silti sitä mieltä että se näkyy jossain, onko toisella rahaa vai ei, kun lyödään hynttyyt yhteen. Enkä puhu siitä että toinen on miljonääri ja voi kustantaa kaikille kaiken, tai siitä että toinen ansaitsee 35 t vuodessa ja toinen 25 t. Vaan siitä kun tuloerot on kolmin- tai viisinkertaiset.
Tottumukset on niin erilaiset. Pienituloiselle ulkomailla asuvien kavereiden moikkaaminen on ylellisyyttä, isotuloiselle pikkujuttu. Pienituloiselle jonkun kilohinnaltaan paljon maksavan herkun ostaminen leivän päälle on törsäystä kun isotuloinen ei edes ajattele leveilevänsä. Tai se että ostaa jotain kalliimpaa ekosähköä - saadakseen hyvän mielen - kun pienituloinen yrittää pähkäillä että kannattaako ostaa lamppuihin energiansäästölamput vai sammutella vaan kaikki turhat valot pois, jotta saisi sähkölaskun alas.
Isotuloinen voi tehdä joka päivä monia valintoja - jotka ei näy päälle - joita pienituloinen ei harkitse edes unissaan.
Tulot ja rahankäyttö lyö joka päivä silmille, jos molemmilla on omat rahat ja tulojen ero on yli 3-kertainen, ilman että tarvitsee leveillä, tai elää ylellisesti. Vaikka isotuloinenkaan ei törsäilisi eikä leveilisi, hänelle "kaikki" on periaatteessa mahdollista. Erot tulee esiin kaikissa hankinnoissa. Varakkaalle ei ole rajoituksia, hän voi huoletta harkita kalleintakin mallia. Jos se on parempi ja järkevä ostaa.
sanotaan et jos on suhteellisen vakaa suhde, siis ei kummosiakaan epäluuloja ja tietty jos ois viel yhteinen tenava nin eihän sen pitäs haitata kummosiakaan. ja avioliitto ilman avioehtoa.
van jos on pientä epävermuutta, sillon tulee varmaan ongelmia.
meil ei ollu mitää niin kauan kun minä kattelin poikaa kotona ja eukko kävi töissä mutta kun sitten erehdyn pikkasen korjaamaan tulojani alkoi naputus siitä että joku rikastuu. tietty meillä oli hiukka erilaiset kulutus tottumukset, minä ostan kyllä kallistakin rojua jos se on hinta laatusuhteeltaan hyvää mutta en esim. lennä uskomaille katsomaan kaveria koska pidän sähköpostia toimivana vietintävälineenä. enkä tehnyt ulkomaan matkoja. siispä tiennestit jäivät pankki tilille kun taas toinen oli sitä mieltä että hänellä on ongelmia jos tili on tonnin plussalla. en hänelle siitä kyllä nalkuttanut, jokainen tekee omallaan mitä tahtoo mutta tuntui eukkoa riipivän.
ja eikä se elämän tapani ollut nuukuutta, kyllä minä parikymppisenä saatoin ryypätä omakotitalon hinnan pariin vuoteen, ei vaan parisuhteessa tuntunut tarpeelliselta. saatoin viettää aikaa hyvän kirjan parissa taikka käydä lenkillä.
luullakseni on yksi ainut ihmisryhmä jonka kanssa on melkoisen vaikea elää yhdessä ellei omaa täysin samaa arvomaailmaa. pienyrittäjät. heillä vaan on 24/7 työ ja siihen sopeutuminen on erittäin hankalaa mikäli omat arvot ovat jotakin muuta.
--
se että isotuloiset ostavat norppasähköä, hybridi autoja, luomuruokaa, reilunkaupan kahvia jne. on tietty nykyaikana selviö. kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ekologinen hyvä teko vaan yksinkertaiseti eräs kerskakulutuksen muoto koska jokainen ymmärtää luonnon säästyvän enemmän jos ostaa enrgian säästö lampun, vaihtaa auton polkupyörään, lentämisen aasemasta juoksee jne.
.
hoetaan raha sitä tai raha tätä.
Minä olin eronnut ja suht pienituloinen, miesystäväni muutti luokseni ja samana päivänä hän toi minulle pankkitililleen kortin ja käyttöoikeuden, hänen tulonsa oli ainakin 4x mun tulot, huom. emme koskaan menneet naimisiin keskenämme.
Eikä meillä ollut koskaan ongelmaa rahoista, oman palkkani käänsin tulemaan miehen tilille ja siltä tililtä maksoimme yhteiset menot, minun lapsien menot, miehen menot ja minun menot. Koskaan mies ei kysynyt mihin käytän hänen rahojaan.
Vaikka mies oli huomattavasti suurituloisempi eihän koskaan tehnyt isoja ostoksia ilman neuvottelua kanssani, vaikka rahat olikin hänen. Hän sanoi aina että elämämme on yhteistä niin on rahatkin.
Nyt kun lukee näitä raha-juttuja niin voin sanoa että on minulla ollut upea mies :)
Tuota en allekirjoita.
Vaikka suhteessa rahat ovat yhteisiä, se ei tarkoita sitä, että niitä voi huoletta käyttää.
Mun mielestä yksi suhteen edellytyksiä on myös se, että molemmilla on samanlainen käsitys raha-asioiden hoitamisesta. En haluaisi joutua tilanteeseen, jossa itse säntillisenä rahankäyttäjän joutuisin maksamaan esimerkiksi rahalle person naisen kulutustottumuksia ja naisen tekemiä velkoja.
Käytännössä, raha ei tipu tilille itsestään, vaan palkan eteen on tehtävä myös töitä. Jos perheessä on vielä lapsia, heidän perustoimeentuloon liittyvät menot ovat ainakin minun mielestä menoja, joista tingitään viimeiseksi. Toisin sanoin, jos rahasta tekee välillä tiukkaa, silloin aikuiset tinkivät omista kulutustottumuksistaan lasten eduksi.
T: Poikamies
kun täällä joudut roikkumaan...
olen ollut jo 4-vuotta "leskenä" vaikka enhän mä mikään leski ole
se vasta ihmeellisesltä kuulostaa. Kyllä on ihmeellistä porukkaa täällä.
ennen mies oli ns.perheen-elättäjä.Mutta nykyään meneppäs sanoo naiselle maksan sun juttujas tai elannon.Nainenhan ottaa ja lähtee litomaan.Eipä käykkään toteen.
Oikeesti varmaan turvattomuus on yks syy miksi nainen ei siihen enää suostu.Pitää olla omat jutut..
on aivan ehdottoman tärkeää. Se tuo "äänivaltaa" parisuhteeseen eikä joudu olemaan toisen armoilla.
Toisekseen näilläkin palstoilla on niin monet kerrat haukuttu naiset maanrakoon jo pelkästään siitä jos toivotaan miehen maksavan ensitreffeillä kahvit, että harva nainen voi edes olettaa miehen maksavan yhtään mitään ilman taka-ajatuksia.
Kuvio menee hankalaksi, kun miehet edelleen saavat usein isompaa palkkaa kuin naiset ts. miehillä on usein varaa kuluttaa enemmän. Yhteiselämä ei oikein luonnistu jos kulutustavat ovat kovin erilaiset; toinen matkustelee jne ja toinen miettii onko varaa ostaa paistijauhelihaa vai syödäänkö taas uunilenkkiä. Samantapainen sosioekonominen asema antaa usein hyvän pohjan suhteelle.
Ulkomailta voisi ehkä helpommin löytyä naisia joita ei miehen parempi taloudellinen asema häiritse.
Työ ja raha määrittelee ihmisen parinvalinnassa. Kovin iso ero tulo- ja koulutuspohjassa tuhoaa suhteen. Ei saa millään toimimaan. Parisuhde on monen asian liitto. Myös rahan.
parasta olisi tosiaan jos se tulot ja koulutus olisi samalla tasolla. Tai jos kumppani haluaa maksaa ja toinen haluaa elää siivellä niin olisi ainakin totuttu saman tyyliseen elämään. Arvostettaisiin samoja asioita.
Se ei todella minunkaan mielestä toimi, että toinen miettii kotona että lentäiskö viikonlopuksi Barcelonaan shoppailemaan ja toinen että mistä saa raavittua autolainan tämän kuukauden erän kasaan. Tai kuten edellä kirjoitettiin: että syödäänkö tänään jauhelihakastiketta vai makkarakastiketta lenkkimakkarasta.
Tää on mun mielestä aika kuvaava esimerkki: Toisinpäin mulla oli joskus opiskeluaikaan. Matkustelin ansiotyössä hyvin ansaitsevan kaverin kanssa. Kiistat alkoi heti hotellin valinnasta. Hän halusi silloin 5 tähden hotelliin, minulle kelpasi retkeilymaja. Hän halusi hienoon ravintolaan, minulle kelpasi hampurilainen. jne.
Sitä voi kysyä, että miksi ihmeessä yritimme yhteiselle matkalle.
mutta minusta rahalla ei pitäisi olla mitään valtaa parisuhteessa, eikä sille kuulu valtaa.
Eikä sillä edes saa tuota tasa-arvoa, tasa-arvo tulee ihan muualta kuin rahasta.
että olen käynyt peruskoulun keskiarvolla 6.2, ei siis muuta koulutusta, ja silti tienaan tällä hetkellä n.56 000 vuodessa. Joten mä en kaiketi voi huolia duunaria samalla koulutuksella vaan pitää hankkia sellanen äijä mikä tienaa vähintään saman kuin minä? Just joo..menkää hei nukkumaan jo.....
vaan sellainen, joka haluaa elää samanlaista elämää kuin sinä, on tottunut samanlaiseen kulutukseen (ei tule rahankäytöstä naputusta, sehän on kai yleisin riidan aihe), arvostaa samoja asioita kuin sinä jne.
Eli siihen on parhaat mahdollisuudet ihmisen kanssa joka on tottunut samantyyliseen kuluttamiseen kuin sinä.
Eikä se ole mitään itse keksittyä, että sosioekonominen yhteensopivuus ennustaa PITKÄÄ liittoa. Kaksi lääkäriä ymmärtää toistensa työtä. Kaksi korkeasti koulutettua arvostaa koulustusta ja kaksi yrittäjää ymmärtää toisiaan. Kyllähän suhteessa voi olla ketkä vaan.
se, että se on pikkuisen moukkaa kuluttaa niin kauheasti kokoajan ja näkyvästi. On näet olemassa myös oikeasti varakkaita ihmisiä, jotka aivan mielellään elävät pääasiassa samalla tavalla kuin suurin osa muistakin. Ei heistä ole kivaa nostaa itseään jalustalle kovan kulutuskäyttäytymisen avulla. Heillä hyvät varat näkyvät siinä, että on varaa huoletta ostaa vaikkapa asunto tai auto, mutta nekin kummatkin voivat olla ihan suht tavalliset, ei tarvita mitään erikoisherkkuja. Antavat rahaa luonnonsuojeluun ja muuhun hyväntekeväisyyteen sievoisia summia. Voivat jättäytyä pois töistä esim. vaikkapa kirjoittamaan kirjaa tai hoitamaan vanhaa äitiä, ei tarvi palkkojen menetystä miettiä jne. Ihminen voi olla hyvissä varoissa ja jopa nauttia rahoistaan mitenkään sen kummemmin ökyilemättä.
Kuka mistään ökyilystä on puhunut, muuta kuin sinä ?
Olen ihan hyvä tuloinen itsekkin ja tuloni perustuu koulutukseen ja työntekoon ja sitä kautta hankittuun varallisuuteen. Teen työtä koska pidän työstäni ja haasteista. Myönnän että raha luo vapautta mutta kaikille se ei tarkoita kirjan kirjoittamista ja puunhalaamista vaan esim vapautta tehdä juurikin haluamaansa kiinnostavaa ja haastavaa työtä ja voi vapaasti valita harrastuksensa ja mennä ja tulla ja tavata ystäviään ja läheisiään silloin kuten haluaa. Kuten aloittajakin kirjoitti.
Oma "vanha" äitini on varmasti paremmassa henkisessä sekä fyysisessä kunnossa kuin monet nuoret sillä hän oli taas maratonissa ja jos alkaisin häntä nyt hoivaamaan hän ajaisi minut suvusta pois.
Luonnonsuojelu tarkoittaa sinulle vain puun istutusta mutta varakkaille ja koulutetuille ja uraputkessa oleville se tarkoittaa että me kehitämme uusia biohajoavia materiaaleja, suosimme kierrätettäviä tuotteita prosesseissa, tutkimme suljettuja kiertoja, uutta säätötekniikkaa, uutta prosessi tekniikkaa, uutta geenitekniikkaa, uusia rokotteita jne... eli varakkaat ja menestyneet ja koulutetut säästävät juuri tällä hetkellä luontoa paljon enemmän kuin sinä itse voisit ehkä kuvitella ? Ja uudet varakkaat ihmiset tulevat jo nyt näistä tieteen- ja teollisuudenaloilta.
Eli on paljon muita ja paljon tehokkaimpiakin tapoja säästää luontoa ja ihmisiä kuin perinteinen luonnonsuojelu ja hyväntekeväisyys.
mutta nyt meni vähän sivuraiteille tuo kirjoituksesi. Eli "ökyily" -sanalla tarkoitin vaan sellaista keskivertosuomalaisen kulutustavoista poikkeavia juttuja, kuten esim. ap:n kertomat piipahdukset ulkomailla kaverin luona. Kannattaa ainakin pitää niistä pientä ääntä; kel' onni on, se onnen kätkeköön. Muuten vaan väistämättä näyttää ja kuulostaa vähän "ökyilylle", ei voi mitään. Naiset todennäköisesti kiusaantuvat sellaisesta, vaikka tietysti hyvä talous tuo turvaa esim. siten, että voi olla lasten kanssa pitkään kotona, voi olla kiva auto ja kesämökki. Vielä nyt kun on vähän lamakin ja lentämistä katsotaan hieman kieroon, niin kyllähän niitä omia valintoja kannattaa miettiä.
Kirjoitit että monet varakkaat ihmiset elävät normaalisti, keskiluokkaiseti, ökyilemättä. Et voi ikinä tietää, että joku varakas osti höyryllä tomivat pyykkikoneen, asensi mökilleen tekniikkaa, jolla lämmitystä voi säätää kaupungista käsin tai että jos lentää jonnekin ja takaisin, ei se näy päälle, otsassa ei lue seuraavat 2 viikkoa leimaa: Kööpenhamina 4 pv. Säädin juuri mökin lämpötilaa, pesukoneeni maksoi 1400,-. Eikä ne kyllä edes ole mitään ökyilyä.
Mutta sitten kun asutaan yhdessä, ne tuloerot ja kulutustottumukset näkyy kumppanille.
Sivusta seuraava, vaikka kuinka olisi perhetuttu, ei niitä näe.
Ainut järkevä kommentti on tullut äsken, kun joku neuvoi vakuuttelemaan naiselle, että hän on sen rahan arvoinen, jota enemmän kuluttava käyttää.
Nimimerkki
Kokemusta on, mitä se on kun erilaiset kulutustottumukset.
se pointti just on, että ne rahat eivät näy mihinkään. Jos tosiaan jonkun tällaisen varattomamman naisen haluat pitää, voithan aivan hyvin vähentää omaa kulutustasi hänen tasolleen ja ottaa hänet näin huomioon. Toisinpäinhän se ei ole mahdollista. Sitten kun elätte todella perheenä, nainenkin on varmaan jo oppinut elämään rahoillasi ja pystytte sitten elämään jotakin elintasoa, mikä on ehkä teidän kahden entisten elintasojen välillä.
Ja sitten on vielä sekin mahdollisuus, että tämä on tekosyy eli tosiasiassa suhteet ovat kariutuneet muuhun syyhyn.
on ökyilyä jos mitään.
Itse elän kahden isomman lapsen kanssa 80m2 kolmiossa ja tienaan työmarkkinatuen eikä varaa ole edes 300e pesukoneeseen ja makaroni on ruokavalion perusta.Toinen lapsi on alle 20 ja tienaa opintotukea 130e kk toinen on 15 kohta 16 ja tulee tienaamaan elatusapunsa 129e vielä vuoden lapsilisäänsä 149e.
Pakollisia maksuja on kk pahimmillaan niin ettei työmarkkinatuesta jää kuin 30e ruokaan.Sisältää asumismenot vuokra vesi ja lämpölaskut vajaat 300e kk ja 2kk nettimaksun 76e.Lapseni molemmat opiskelevat ja itse myöskin avoimessa yliopistossa.Asumme prosentuaalisesti korkean työttömyyden kaupungissa.Emme juo kukaan emmekä käytä päihteitä...joskus ei ole varaa 40e bussikorttiin ...kyllä tämä seuraava...
Kööpenhamina 4 pv. Säädin juuri mökin lämpötilaa, pesukoneeni maksoi 1400,-. Eikä ne kyllä edes ole mitään ökyilyä.
kuulostaa aika ökyilyltä minusta.Minun vanhempani eivät tukeneet niin henkisesti eikä fyysisesti kun jouduin ja läksin maailmalle.Silti olen aina yrittänyt ja yksi hyvä ammattikin on jo ja toinen lapsista on tutkijalinjalla yliopistolla ja toinenkin 9-10 oppilas koulussa ja itsekin olen menestynyt hyvin opinnoissani kun vaan muut olosuhteet antaisivat sijaa lisä opinnoille kuten terveys.
Missä siis luulet vian olevan että toinen on tälläinen looseri sinuun verrattuna joka et omasta mielestäsi ole "ökyilijä" suhteellistahan se on tuokin määritelmä...
että jos tuloerot on yli 3-kertaiset, ne aiheuttaa ongelmia. Toiselle joku asia on törsäystä ja toiselle ei.
Sä vain todistit sen, mitä aiemmin kirjoitin, todeksi.
Sanottakoon nyt näin että olen ihan varma että et ulkopuolisena tunnista suomessa yhtäkään kovinkaan varakasta henkilö sillä oletat nyt heti että varakas ölyilee ja se näkyy ulospäin ihan selvästi.
Väärin!
Esimerkkejä:
Euroopassa jossa on paljon varakkaita ja myös autotehtaita jotka tietävät että rahaa ei parane näyttää. Suomessakin useimmat varakkaan autot on tavallista eurooppalaista bmw tai mb linjaa mutta vaikka auto ulkoisesti näyttää sinulle tutulle on sen hinta ehkä noin 3-5 kertainen ihan samannäköiseen perusmalliin ja et tätä varmasti tunnista, vaatii asiantuntemusta.
Myös autokaupat sujuu niin "tuttut" myyjät soittelee että oletko huomannut nyt tulisi 1v päästä ihan uus malli ja suomeen saadaan 25kpl ensimmäisenä myyntivuonna. Varataanko teille yksi ? Ei näy sinulle ulospäin.
Asunnot, ulospäin näet ainoastaan jonkun kokomäärityksen ja harvemmin edes sitäkään, irtaimen sisällön arvo voi olla moninkertainen asunnon runkoon nähden. Et varmasti tunnista vaikka pääsisit sisälle, vaatii asiantuntemusta.
Palvelut, ostat ehkä itse autosi, kierrät itse asunto/mökki näytöillä, ostat itse rautakaupasta laiturin tarvikkeet, pyydät ystävääsi hoitamaan poissa ollessasi kotiasi, kuljetat itse lapsesi harrastuksiin jne. Varakas teettää todella paljon muilla ja alan huippuammattilaisten avulla, ei näy ulospäin sinulle mitenkään. Vaatii asiantuntemusta tunnistaa.
Vaatteet, suurin osa ostaa vaatteensa ulkomailta ja heillä on jokin oma suosikkimerkkinsä tai luottomerkkinsä josta he pitävät. Ýllätys yllätys niissä ei ole suurella yhtäkään sinun tunnistamaa vaatemerkin nimeä, ei näy päällepäin mitenkään, vaatii asiantuntemusta .
Matkat, seuraat ehkä itse lehdistä tarjontaa ja vertailut hintoja ja katsot äkkiläntöjä ennenkuin päätät ja menet lentokentälle. Varakkaammille räätälöidään heidän haluama matka ja kuljetukset ja mahdollisesti myös pöytävaraukset jos halutaan käydä jossain tietyssä paikassa syömässä. Et tunnista lentokentällä mitenkään.
Suomessa varakkuus ei näy ulospäin niin kuin useimmat olettaa ja virheellisesti luulevat.
Ette vaan erota. Onneksi.
No tässä on siis useampi eri ihminen vastaillut, mutta vastaan vielä, että sehän se juuri on se pointti! Eli on ihan kivaa ja ok, jos ihmisellä on rahaa ja hän voi aivan vapaasti sitä käyttää, mutta jos haluaa pysyä tavisten kanssa kivoissa väleissä, on juuri hyvä asia se, että se ei näy!!!
Esim. se, että uuden heilan (tietäen hänet tarkemmaksi rahan käyttäjäksi joko pihiyttään tai pakosta) kanssa heti on tekemässä kaikkea samaa kallista, mitä tekee yksinään, niin se taas näkyy tälle uudelle heilalle.
Hmm, aika pulman esitit. Yleensähän ihmiset pariutuvat jonkun kanssa, jolla on suunnilleen samanlainen sosioekonominen tausta. Huomattavaa on se, että puolisoiden ei tällä hetkellä tarvitse tienata saman verran, vaan suurempi merkitys on sillä, minkälaiseen elämään on lapsena tottunut. No, sanokoot tutkimustulokset mitä tahansa, uskon, että tietyillä keinoilla voit parantaa suhteen onnistumismahdollisuuksia vähemmän tienaavan naisen kanssa. Voisin kuvitella, että naisilla on epävarma ja epämukava olo, jos maksat kaiken, koska he eivät silloin koe osallistuvansa yhteisiin asioihinne. On ihanaa saada lahjoja, mutta jos koko elämä on sitä, että toinen maksaa ja nainen vaan saa, naisesta voi alkaa tuntua, että hänen asemansa on aika heikko. Emme me naiset nykyään halua elättäjää, vaan tasapuolisen suhteen, jossa molemmat antavat ja saavat yhtä paljon. Varmasti koet saavasi riittävästi, etkä koe rahanmenon olevan mikään suuri uhraus. Kerro se naisystävällesi! Osoita, että arvostat muita häneltä saamiasi asioita: läheisyyttä, kumppanuutta, käytännön apua. Kuulostaa kornilta, mutta kerro, että sinulle hänen seuransa on yhtä arvokasta (tai arvokkaampaa) kuin kaikki se raha, jonka hänen eteensä kulutat. Myönnä, että pidät matkustamisesta ja tavaran ostamisesta, mutta että eniten iloa nämä asiat tuovat silloin kun saat jakaa ne hänen kanssaan. Ehkä tällainen vakuuttelu voisi saada naisen ymmärtämään, että hänenkin panoksensa suhteeseenne on tärkeä ja arvokas, ja suhtautumaan rennommin tuloeroonne.
Voihan taustalla olla myös se, ettei naisesi yksinkertaisesti edes halua olla koko ajan laillasi menossa. Minä ainakin arvostan tietynlaista rauhoittumista. Vaikka pidänkin toki matkustelemisesta ja menemisestä, niin rajansa kaikella.
Aikas mielenkiintoisia näkemyksiä ja ajatuksia tosi monella mutta minusta tuntuu että osa teistä on vähän pihalla...
Ainoa joka on "ajan hermoilla" on nimimerkki "3-kertainen"
Ainoa jolla on mielenkiintoista ja rakentavaa sanottavaa on nimimerkki "osallistuvansa"
Asia kun on juurikin noin kuin he asian ilmaisevat.
ja käytä sitä seuraavalla kerralla, niin ei tarvi vaivautua vastaamaan, kiitos.
Minulla on pieni kokemus miehestä, jolla oli enemmän rahaa käytössään kuin minulla. Hän koki olevansa jotenkin arvokkaampi sen takia kun ajeli esim. paremmalla autolla. Kerrankin treffien jälkeen hän kyseli, että miten kestät ajaa omallasi kun olen ollut hänen kyydissään.
Raha ei olisi ollut este, enkä minäkään mikään köyhä ole. Minusta hän oli keskenkasvuinen muutenkin vähän joka suhteessa ja emme olleet kauan yhdessä.
Tällä hetkellä olen parisuhteessa miehen kanssa, jolla on reilusti omaisuutta ja tulot ovat hyvät. Hän ei tee niistä mitään ylimääräistä numeroa. Hän on aikuinen mies, jolle raha ei ole ongelma missään suhteessa. Olen sitä mieltä, että raha ei ole suhteessa ongelma jos sitä on kohtuullisesti molemmilla ja sen määrällä ei arvoteta toista.
ukko alkaa rahoillaan ja tuloillaan leveilee.Jollain ammatillaan jne.Ymmmärsin tekstit kyllä mutta raha ja raha tänä pnä.Muusta ei puhutakkaan.Niin ja seksi..niistä puhutaan.Mulle riittää kun toimeen tuun ja on työtä.Elää sen mukaan vaikka ilman ukkoa.Onhan naisilla vieläkin samasta työstä eri palkka.Se kellä nyt työtä sattuu olemaan.Nyt pitäskin olla rahaa paljon kun kulut on nousseet mutta en sitä kyllä miehien avulla varmaan ota!joku moraali olla pitää!
Olin nuorempana viisi vuotta kaukosuhteessa hyvin varakkaan miehen kanssa, joka maksoi kaiken. Matkat ympäri maailmaa, tasokkaat viiden tähden hotellit, autonvuokrat jne. Toi aina tullessan kasapäin lahjoja, antoi rahaakin. Olikin paras suhde mitä on koskaan ollut, naimisiinkin olisin ollut valmis. Mutta kulttuurierot, eri uskonto, hänen mahdotonta muuttaa tänne, minun sinne. Siihenhän se kaatui. Ihanaa oli niinkauan kuin sitä kesti eikä haitannut pätkääkään, että lahjoja, rahaa ja matkoja tuli. Miksi ei, koska meillä oli todella isot tuloerot. En olisi pystynyt itselleni kustantamaan moisia reissuja. Hän halusi matkustella, niin minäkin. Molemmat nautimme toisistamme ja kaikesta mitä rahalla saa. Win win tilanne.
Hyvin monenlaisista asioista voi ongelmia tehdä.
Raha on meille ihmisille välttämätöntä, joka voi rajoittaa tai mahdollistaa kulutustamme.
Silloin kun sitä on liikaa, siitä voi tehdä ongelmaa ja kun sitä on liian vähän, voi tulla ongelmia.
Rakkaus ja onnellisuus on eriasia kuin raha ja pankkitili.
Suomalaiset tulee aina aika paljon jäljessä mitä tulee ihan kaikkeen maailman menoon on kyse sitten muodista tai euroviisuista tai trendeistä jne.
Mutta esim Ruotsissa tilanne on jo ihan toinen ja todella moni varakas henkilö onkin ruotsalaisen kanssa yhdessä, siellä tuossa ei ole mitään ihmeellistä... ei ole ollut enää 30 vuoteen
Muutenkin suosittelen miehille välillä katsomaan ruotsalaisia deitti sivustoja, siis wau... siis WAU, aivan uskomattoman kauniita naisia!
Jos taiteet ja esteettisyys ja trendit kiinnostaa niin treffeille vaan keväiseen stokikseen sillä tämän kevään muoti on aivan upea ja pukeutuminen ja tyyli on ihan jokaiseen sisäänleivottuna, ero Helsinkiin on kuin yöllä ja päivällä, puhumattakaan yökerhoista, Hollywood kalpenee naisten kauneudessa, oikeasti !!!
Aivan varmasti Ruotsissa on rahankäyttö helpompaa, ei eroa sillä niin paljoa massasta kuin täällä. Lisäksi piipahdukset treffeille Tukholmaan eivät liene ongelma.
Raha ei ole ongelma.
Rahasta tehdään ongelma!
YKSINKERTAISTETAAN:
Mitä raha on?
Tehdystä työstä annetaan velkakirja.
Sen voi vaihtaa takaisin työksi.
Onko raha valtaa?
Lähtökohtaisesti ei ole.
VAIN 2 VAIHTOEHTOA:
Se vaihdetaan vastikkeeseen (sopimus)
Se luovutetaan vastikkeetta (sopimus)
NÄIN YKSINKERTAINEN ASIA.
================================================
Muissa tapauksissa tilanne on epäselvä.
Epäselvä tilanne johtaa helposti ongelmiin.
================================================
Ongelmat johtuvat siitä,
että ihmiset eivät tee sopimusta,
tai eivät noudata sitä.
================================================
Muissa tapauksissa tilanne on epäselvä.
Epäselvä tilanne johtaa helposti ongelmiin.
================================================
On samantekevää mistä muusta asiasta on kyse,
raha ei ole mikään poikkeus.
================================================
Jos asioista ei sovita, tilanne on epäselvä.
Epäselvä tilanne johtaa helposti ongelmiin.
================================================
Kyky sopia asioista vaihtelee asian mukaa.
Jollekin on helppoa/vaikeaa sopia:
- kotitöistä
- vapaa-ajan käytöstä
- kodin kulttuurista
- vastuunkannosta
- taloudenpidosta (raha)
jne.
================================================
Sopimukseen pääseminen tuottaa usein vaikeuksia.
Sopimuksen noudattaminen tuottaa usein vaikeuksia.
================================================
Miksi pieni tuloero ennustaa pitempää suhdetta?
On yksinkertaisesti vähemmän asioita mistä on sovittava.
Tarkoittaa, vähemmän riitoja, vähemmän mielipahaa.
TUPOa väännetään yleensä aika kauan.
Mikä tahansa asia voi olla vaikea sopia,
reippaasti vaikeampi kuin raha-asiat.
Jos neuvottelut riitaantuvat alkaa taistelu.
Mihin taistelu päättyy?
================================================
Sanoisin: Hyvä kyky sopia (ja noudattaa sopimusta)
ennustaa vieläkin pitempää suhdetta kuin pieni tuloero?
================================================
Naiset on vain niin kummalisia, niistä on hienoa pystyä maksaan itse omat kahvinsa treffeillä :) naurettavaa, ei se ole tasa-arvoa.
ei mun ostoksia kaupassakaan kukaan muu maksa kuin minä. Ei edes naapuri vaikka se on tutumpi kuin joku treffikumppani kahvilassa
"Naiset on vain niin kummalisia, niistä on hienoa pystyä maksaan itse omat kahvinsa treffeillä :) naurettavaa"
??? Pystyä maksamaan muutaman lantin. ???
Kukas semmosta oikeesti hienona pitää?
Asenne ja periaate, isossa ja pienessä.
Johdonmukainen elämäntapa.
Niin ennemmin.
Kipakka kieltäytyminen tarjouksesta on korostusele.
Halutaan ilmaista ettei aio antaa tilanteen hämärtyä,
ja päästää vinoutumaan ihan joutavan takia.
"ei se ole tasa-arvoa."
On tai ei. Ihminen valitsee tunnuksia asioille.
Jostain tehdään aina symboli, toteemi.
(vrt. feminismi - rintaliivien polttaminen)
Kyllä se kunnia kuuluu miehelle, tarjota kahvi ja siirtää tuoli. Sehän on miehen huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta. Tämä on pieni, mutta suuri asia!
"Kyllä se kunnia kuuluu miehelle, tarjota kahvi ja siirtää tuoli. Sehän on miehen huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta. Tämä on pieni, mutta suuri asia!"
Onhan se ollut jo kauan, kauan aikaa.
"Mutta maailma muuttuu, Eskoseni!"
Vielä on paljon naisia jotka ajattelevat aivan samoin.
Heidän kanssaan tuo juttu toimii.
Kannattaa valita heitä seurakseen.
Osa naisista pitää sellaista jo loukkauksena.
Ei siten kunnia asiat ole niinkuin ennen.
Saattaa tulla suutahdus kohteliaisuudesta.
Haluaisin kysyä tästä tarkemmin, kun minulle on jäänyt todella hämäräksi yksi osa tuosta. Myönnän täysin moukkamaisuuteni sen takia.
Ymmärrän kyllä hyvin että se voi olla:
- huomaavaisuutta
- kohteliaisuutta
- sivistynyttä
- hienostunutta
- ystävällistä
- hyvä tapa
jne.
Ainoastaan se kunnia on täysin hakusessa minulla.
Mitä se kunnia on?
Kai sillä joku sisältö ja merkitys on,
vai sanotaanko niin vain?
Mistä se kunnia tulee?
Keneltä se tulee?
Ansaitaanko se?
Ehkä palkkiona näistä? "tarjota kahvi ja siirtää tuoli."
Miksi siitä 'pitää' saada kunniaa?
On kai tökeröä ajatella, että mies tekee sen
saadakseen VAIN sen kunnian?
Nainen liittyy jotenkin tähän kunniaan, miten?
"kunnia kuuluu miehelle"
Miksi se kunnia kuuluu miehelle?
"pieni, mutta suuri asia!"
Mikä tästä tekee suuren asian? Kunnia vai mikä?
Millätavalla suuren?
Takin kanssa osaan auttaa, ovia aukoa ja tiedän
kuinka portaissa kuljetaan hameväen seurassa, mutta...
Olen kyllä ihan ULA-lla ton jutun kanssa.
" mies pyytää treffeille maksaen kohteliaasti kahvit" ymmärsin, että kysymyksessä OIKEAT TREFFIT eikä "feikki-iltapäiväkahvit"...valitettavasti sellaistakin tässä yhteiskunnassa kuulostaa paljon tapahtuvan.
Treffeillä nainen osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa kahvin tarjonnutta MIESTÄ pienellä, mutta suurella sanalla KIITOS ja vastaavasti kahvin tarjoajana MIES osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa NAISTA maksaen kahvit. Ei mitään ihmeellistä! (perinne)
Perinnettä arvostava aloite mieheltä, tottakai se on kunnioitettava asia varsinkin tässä muuttuvassa maailmassa.
avaa ovet ja päästää naisen edelleen, maksaa treffeillä kahvit ja jos vie syömään niin ruuan.
Minulta ainakin saa pitkän miinusmerkin jos alkaa jakamaan laskua puoliksi, tai laskeskelee että olen nyt maksanut sun kahvit ja pullan, olet siis velkää minulle.
" mies pyytää treffeille maksaen kohteliaasti kahvit" OK.
"ymmärsin, että kysymyksessä OIKEAT TREFFIT" OK.
"eikä "feikki-iltapäiväkahvit"..." EI.
"Treffeillä nainen osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa kahvin tarjonnutta MIESTÄ pienellä, mutta suurella sanalla KIITOS ja vastaavasti kahvin tarjoajana MIES osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa NAISTA maksaen kahvit."
Tämä kaikki on minulle selvää. Olet mielestäni oikeassa siinä, ettei se tasa-arvosta yksinään mitään kerro, mutta ehkä se sivuaa sitä. Ovathan ne muodollisuuksia jotka kuuluvat ns. vanhaan perinteeseen (ollen näennäisessä ristiriidassa nykykultturin kanssa).
"Ei mitään ihmeellistä! (perinne)"
Perinteitä perinteen vuoksiko?
Ei sekään tietysti ihmeellinen asia ole.
"Perinnettä arvostava aloite mieheltä, tottakai se on kunnioitettava asia varsinkin tässä muuttuvassa maailmassa."
Kyllä, perinteitä arvostetaan, mutta kuinka kauan?
Jotku tekevät niinkin hassusti että valitsevat mitä perinteellisiä yksityiskohtia noudattavat (arvostavat) ja mitä omaksuvat nykykulttuurista (uudeksi perinteeksi). Tämä aiheuttaa hankaluuksia ja äkkinäisiä 'yhteentörmäyksiä'.
"tottakai se on kunnioitettava asia"
Näemmä pidät asiaa itsestäänselvyytenä. Jotain pysyvyyttähän (tai edes selkeyttä) minäkin kaipaan...
..."varsinkin tässä muuttuvassa maailmassa"
Pelastaako se sitten lopulta sinuakaan, mutta itse olen neuroosissa jo paremmin kuin Pavlovin koira.
Mies tarjoaa kohteliaasti kahvin ja nainen huomaavaisesti korvapuustin!
En tainnut tulla hullua hurskaammaksi. Entä jos kääntää asian päälaelleen?
================================================
"Treffeillä mies osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa kahvin tarjonnutta NAISTA pienellä, mutta suurella sanalla KIITOS ja vastaavasti kahvin tarjoajana NAINEN osoittaa kunnioittavansa ja arvostavansa MIESTÄ maksaen kahvit."
================================================
'Tottakai se on kunnioitettava asia' toisinkin päin (eh!)?
Ei taida kunniankukko laulaa?
Tuntuu ettei se kyseenalainen kunnia kuulu silloin naiselle?
Minullehan se kuuluu kun tuollaista edes ajattelen!
Mikä tässä menee pieleen??????????
Edelleen: Mitä se kunnia on jos sitä yhdelle annetaan ja toiselle ei, vaikka toimisi täysin samoin?
Vitsi vitsinä:
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Miehenä minulle on sattunut kerran elämässäni niinkin,
että nainen on istuutuessani siirtänyt tuolin alleni.
Sen muistan varmaan koko ikäni. (tähän asti tosi)
En vain muista kuka sen teki.
Noh! Ehkä se on vain naisellista unohtaa tuollaiset.
Siitä tulee niin ihanan tyttömäinen olo!
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Röh?!?
"avaa ovet ja päästää naisen edelleen, maksaa treffeillä kahvit ja jos vie syömään niin ruuan."
Jos jätän yhden sana pois, voin olla samaa mieltä.
Se pieni, mutta niin suuri ero.
Avaa ovet ja päästää edelleen, maksaa treffeillä kahvit ja jos vie syömään niin ruuan.
En pidä niitä sukupuoliriippuvaisina asioina.
Tilanne oli varmaankin toinen joskus menneisyydessä (nyt on nyt).
Se ON kohteliasta. Se ON huomaavaista. Minulle ei ole merkityksellistä kuka sen tekee tai kumpaa sukupuolta hän on.
Jos niin haluaa tehdä, se ON hieno ja arvostettava ele.
Ravintolan portieeri, jo ammattinsa vuoksi,
auttaa takin kanssa niin miehiä kuin naisiakin.
Tämä on hyvin miellyttävää ja kiitän aina vilpittömästi,
niinkuin hyviin tapoihin kuuluu.
Sillä ei ole merkitystä onko portieeri mies tai nainen.
Annan eleestä tasan saman arvon kaikille.
Teenkö väärin jos pidän sitä tasa-arvona.
"Minulta ainakin saa pitkän miinusmerkin jos alkaa jakamaan laskua puoliksi"
Minulta ei saa. Jos olen ilmaissut haluavani tarjota,
eikä siihen suostuta, en tietenkään ota sitä negatiivisesti.
Se olisi pikemminkin halua yksipuoliseseen päätöksentekoon.
Siis toisen itsemääräämisoikeuden arvostamattomuutta.
================================================
Tässä uusi ja vanha törmää harvinaisen rajusti.
================================================
Pientä suurta asiaa ei NIIN suureksi pidä suurennella,
että ihan loukkaantua pitäisi. Pikkumaista minusta!
"laskeskelee että olen nyt maksanut sun kahvit ja pullan, olet siis velkää minulle."
On kai tuotakin, ja voi olla olemattakin. No, minkäs teet?
Oiskohan se jotain ihmisluontoon kuuluvaa.
että nuo seikat kuuluu normaaleihin käytöstapoihin, jos vanhemmat on yhtään lastaan kasvattanut. Kuuluu samaan kastiin kuin vanhemman henkilön teititteleminen ja jne. Peruskamaa siis, ja jos ei noita osaa niin näkemiin vaikka ois muuten millanen äijä.
< "laskeskelee että olen nyt maksanut sun kahvit ja pullan, olet siis velkää minulle."
On kai tuotakin, ja voi olla olemattakin. No, minkäs teet?
Oiskohan se jotain ihmisluontoon kuuluvaa. >
Se on pihiyttä ;)
Kuitenkin jos suhde etenee, luulen että nainen kokkaa kotonaan ruokaa ja kutsuu miehen luokseen syömään, pitäisikö siis naisenkin laittaa mies maksamaan osuus ruuastaan, sähköstä, vedestä, työstä?
kirjoitat nyt on nyt... mutta nuo pienet eleet osoittavat sen että arvostat toista. Huomaatko koskaan millaisia kohteliaita eleitä naiset tekevät?
Nämä on näitä ikuisuus kysymyksiä, jotka ovat toisille tärkeämpiä kuin toisille.
Jotakin loukkaa se että mies avaa ovet, maksaa kahvit yms... toinen taas loukkaantuu jos mies ei tee noita asioita.
"Se on pihiyttä ;)"
Tai sitten saituutta tai sitten jotain muuta...
"Kuitenkin jos suhde etenee"...
...sovitaan jo monista muistakin asioista.
Oikeesti kaukaa haettu, ja liitetty treffikaffe tähän.
"luulen että nainen kokkaa kotonaan ruokaa ja kutsuu miehen luokseen syömään, pitäisikö siis naisenkin laittaa mies maksamaan osuus ruuastaan, sähköstä, vedestä, työstä?"
Ihan hyvä yleinen näkökulma, vain epäkäytännöllinen.
Ovatko miehen matkakulut vähennyskelpoisia?
Hassua että nainen ikäänkuin edellyttäisi pientä förskottia.
Treffi harvemmin johtaa suhteeseen,
Ei ole oikein mieltä yhdistää niiden tapahtumiakaan.
Epäilen ettet ajattele tosissasi noin yksinkertaisesti.
Luulen että kutsun naisen luokseni kahville. Ei ole kauaa kun viimeksi ehdotin, että laittaisin (joo, iha ite) naisvieraalle ruokaa kotonani. Tämä ei varmaan oikeuta henk. koht. poikkeukseen.
"kirjoitat nyt on nyt... mutta nuo pienet eleet osoittavat sen että arvostat toista."
Jollekin samat eleet osoittavat arvostamattomutta.
Tuosta voisi puhua paljonkin. Nyt vain tämä:
Kuten sanoit:
"Jotakin loukkaa se että mies avaa ovet, maksaa kahvit yms... toinen taas loukkaantuu jos mies ei tee noita asioita."
Kovin pienestä loukkaannutaan.
Arvostusta voi osoittaa lukemattomin eri tavoin.
1. Voi tehdä nuo eleet.
(mitä varmaan tehdään aivan riippumatta arvostuksestakin,
kun kerran on tapana)
2. Voi tehdä jotain toisia eleitä.
(vielä suurempaa arvostusta osoittavia)
Olen ihmetellyt miksi nuo 1:n kohdan eleet ovat korvaamattomia?
Ei voi vaihtaa. Edellytetään juuri niitä. Muu on sitten arvotonta.
Mitä mieltä sellaisessa on?
"Huomaatko koskaan millaisia kohteliaita eleitä naiset tekevät?"
Huomaan. Ja kiittelen.
Saa jättää tekemättäkin, en ota nokkiini.
Arvostukseni on niin paljon enemmän ihan muita asioita.
"Nämä on näitä ikuisuus kysymyksiä, jotka ovat toisille tärkeämpiä kuin toisille."
Aivan.
En ole lukenut tätä ketjua läpi, mutta vastaanpahan kuitenkin.
Kerrompa hieman itsestäni.
Olen kahden lapsen äiti ja ansaitsen n.kolme kertaa parempaa palkkaa kuin muut vastaavassa asemassa olevat naiset.
Onneksi, sillä ottamassani erossa pari vuotta sitten, jäi maksettavaakin jonkun verran ja
Maksan niitä vielä muutaman vuoden.
Tulen kuitenkin ihan hyvin toimeen, eikä vaatimukseni ole kovin suuret.
Rahalla ei saa rakkautta,mutta sillä voi antaa jotain rakkaalleen.
Itse olin vuosi sitten eräällä seuranhakupalstalla n.kuukauden ajan.
Vaihdoin kuulumisia erään paikallisen "varakkaamman"
mieshenkilön kanssa.Yhteydenpitomme kuitenkin katkesi melko pian.
En ollut kovin aktiivinen.
Vaikka itse olen ihan hyvissä hankkeissa, niin
jostain syystä se pelottaa,
että mies hankkii vieläkin enemmän tai
luulisinko , että minulle tulisi tunne, että olisin yksinhuoltaja toisen elätettävänä.
Muutin hyvin nuorena pois kotoa ja olen työtä tekemällä oppinut elättämään itseni.
Jos rahaa osaa käyttää oikein,
on nöyrä eikä sillä liikaa leveile,
eikä koko aikaa havittele "kuuta taivaalta"
ja sydämestään haluaa antaa jotain rakkaalleen, eikä näyttämisen halusta
asia on ihan ok.
Onni tähän elämään löytyy kuitenkin aivan jostain muualta, kun rahasta.
Toki se helpottaa elämää kummasti.
Itse olen muutaman kerran huomannut,
että miehet joilla on ongelmia alkoholin tai menneisyytensä kanssa,ovat halukkaampia ottamaan yhteyttä tai sanotaanko, että he tuntuvat jäävän kiinni, ikäänkuin roikkumaan.
En siis ole vuoteen ollut seuranhakupalstalla,
toki olen sitä miettinyt ja mielikin tekisi,
en vain kuitenkaan rohkene, kun kuvittelen, että saan taas jonkun riesan itselleni.
En ilmeisesti osaa valita oikein.
Toisaalta millä aikaa minä joutaisin koneella istumaan ja sitä oikeaa hakemaan..
Ehkä jonain päivänä kuitenkin laitankin ilmoituksen ,
ja toivon löytäväni rinnalleni ihmisen joka ymmärtää,
että elämässä on mentävä eteenpäin,
tapahtuisipa mitä tahansa,eikä elä menneisyyden eroissa ja vastoinkäymisissä.
Mukavaa kevättä kaikille:-)
Eli sulle ei kelvannut varakkaampi, eikä luuserit, koska koit että ne jää roikkumaan sinuun rahojen takia.
Eli raha muodostuu ongelmaksi?
Minäkään en huomannut varsinaisesti ongelmaa.
Ei se mitään, kerron sen silti, mitä mietin.
Samalla tuli itsekin ajateltua tarkemmin.
"Rahalla ei saa rakkautta"
Ei saa jos ei anneta.
Voi ehkä silti auttaa saamaan sitä,
siten samoin kuin kallisarvoisempikin lahja.
Sanotaan myös ettei raha tee onnelliseksi,
mutta se rauhoittaa. Joillekin hyvä.
Minä olen kai jo liiankin rauhallinen,
enkä osaa rahaa niinkään arvostaa.
"mutta sillä voi antaa jotain rakkaalleen."
Jopa ilman taka-ajatuksia.
"En ollut kovin aktiivinen"
Et ollut kovin toiveikas, innostunut?
No, sivuseikkahan se.
"pelottaa, että mies hankkii vieläkin enemmän"
Näyttäisi viittaavan yksitoikkoisiin hankaluuksiin, ehkä niin.
Leikittelin vähän monimutkaisuudella:
Jos rahaa olisikin niin paljon että se menettäisi merkityksensä.
Mahdollista toteuttaa päähänpistoja ilman huolen häivää.
Olisiko se 'koukuttavaa', ja voisi irrota itsekin todellisuudesta?
Menettäisi elämänsä hallinnan, oman tahtonsa kohtuuteen?
Villi fantasia, mutta jollekin voi käydä niinkin.
"luulisinko...että olisin...toisen elätettävänä."
Jos olet johonkuhun suhtautunut niin ja sitten samaistut...?
Hyvä muistaa että (avioliittolaki) puolisolla on elatusvelvollisus.
Eihän ajatus viehätä, mutta luulen ylireagoinninkin olevan yleistä.
Tuntee itsensä kerjäläisesksi ja häpeää sen mukaisesti.
"sydämestään haluaa antaa jotain rakkaalleen, asia on ihan ok."
Niin, silloin sopimus on: Annetaan vastikkeetta.
Tästä syntyy usein ongelma.
Kiitollisuudentunne se ei ole. Se on tunne kiitollisuudenvelasta.
Tällöin vastaanottaja ei noudata sopimusta.
Saaja ei pidä sitä luovutuksena, vaan vaihtamisena (kauppana).
Ikäväkseni on sanottava:
Rakkaimpana ei ole sydämestään halunnut puhtaasti saada jotain, vastaanottaa vastikkeetta, täysin ilman ehtoja.
Näennäisesti 'hyvää' tahtoen tekeekin 'pahaa', rikkoo sopimuksen.
Olemmeko niin syvästi 'korruptoituneita', ettemme enää onnistu vilpittömyydessä.
Ehkä tuntuu niin väärältä ottaa kun annetaan (ahneuden synti).
Ehkä liian pelottavaa ja tuskallista olla täysin vilpitön.
================================================
VASTALAHJA
Sana, mitä ei ehkä pitäisi olla olemassakaan.
Eikö se sisälläkin viittauksen saatuun lahjaan, ja vain siten voi sen sisältöä, merkitystä, tarkoitusta selittää.
Eikö se sisälläkin vihjeen vastavuoroisuudesta, ajatuksena salaisen toiveen, lahjan vastikkeesta.
Eikö se sisälläkin idean vaihtamisesta, 'lahja'kaupasta.
================================================
Helppo ei ole osa antajankaan.
Tuttua juttua varmaan jokaiselle:
"Annoin hänelle paljon, mutta hän ei antanut minulle".
Vaikka olisi reilu ollut, saattaa ajatella katkerana toisin.
Harrastammeko lahjoittamiseksi naamioitua vaihdantaa?
Kytkykauppaa ja yllätysmunia?
"eikä näyttämisen halusta"
Niinkin voi, ja tapahtuukin.
"Onni tähän elämään löytyy kuitenkin aivan jostain muualta, kun rahasta."
Ja onnettomuuden voi löytää rahasta.
"miettinyt ja mielikin tekisi"
Epäröidä saa (annan luvan).
Liity sankkaan joukkoon!
Kukaan meistä ei ole epäröimätön.
"kuvittelen, että saan taas jonkun riesan itselleni."
Niin inhimillistä ja niin elämää estävää.
"En ilmeisesti osaa valita oikein."
Tiedä sitten.
Yksi tärkeimmistä valinnoista elämässä.
Hienoa että osaat asennoitua noin.
Monet syyllistävät toisia tai kohtaloaan.
"Toisaalta millä aikaa...hakemaan.."
Realiteettina tietysti hankala.
Esitietona voisi ilmaista.. ja kenelle sopii niin.. siltä pohjalta.
Profiililla on aikaa olla saitilla, tutustuminen tosin aikaavievää.
Minkä katsoo aikansa arvoiseksi.
"Ehkä jonain päivänä kuitenkin laitankin ilmoituksen ,
ja toivon löytäväni rinnalleni ihmisen joka ymmärtää,
että elämässä on mentävä eteenpäin,"
Eteenpäin! Hangetkin ovat jo etelässä sulaneet.
"tapahtuisipa mitä tahansa,eikä elä menneisyyden eroissa ja vastoinkäymisissä."
Helpommin sanottu kuin tehty, vai mitä!
Mukavaa kevättä kaikille:-)
Kiitos, samaa minäkin toivotan kaikille!
Olet yksi meistä kaikista.
Jotkut kysyvät:"Laitettaisko hynttyyt yhteen?".
Kuka kysyy:"Laitettaisko hynätkin yhteen?".
muttei pitkävetinen.. :-)
Esitin ehkä huonosti asiani tuossa ensimmäisessä kirjoituksessani, kun joku sai käsityksen, että "minulle ei kelvannut"
Sanoin, että yhteydenpito katkesi.
Se katkesi aivan muista syistä.
mutta aiheeseen, kun sanoit:
"Niin, silloin sopimus on: Annetaan vastikkeetta.
Tästä syntyy usein ongelma."
Mietinkin sitä itsekseni.
Itse olen antanut, mitä olen antanut sydämestäni,
enkä itke antamieni asioiden perään.
Ne kuuluivat siihen hetkeen.
Totta kuitenkin, että ehkä hieman arkailen henkilöä, joka tuntuu olevan varakkaampi.
En oikeasti tiedä mikä siinä on.
Ehken ole koskaan tutustunut niin syvällisesti
sellaiseen henkilöön,
että voisin uskoa hänen ajattelevan muutakin
kuin rahaa.
"En ilmeisesti osaa valita oikein."
Tiedä sitten.
Yksi tärkeimmistä valinnoista elämässä.
Hienoa että osaat asennoitua noin.
Monet syyllistävät toisia tai kohtaloaan.
Ei minulla ole oikeutta eikä tarvetta rueta syyttämään ketään väärin tehdyistä valinnoistani.
Parempi vain todeta, ettemme sopineet toisillemme
vaikkapa vaan niin erilaisen arvomaailman ,
tai toimintatapojemme tähden.
On helpompi elää itsensä ja toisten kanssa,
kun muistaa itsekkin katsoa välillä peiliin,
vaikka vain todetakseen, etten ole tänäänkään täydellinen.
Oppikouluahan tämä elämä on
ja oppiminen alkaa valitettavasti monesti vasta
todistuksen saatuaan.
Kohta täyttykin kiiruhtaa töihin,
heh..
en kuitenkaan suksilla, vaika lunta näillä leveysasteilla
olisi antaa teille sinne eteläänkin :-)
Mukavaa pääsiäispäivää,
muistakaahan ulkoilla välillä!
Kiitos mielipiteistäsi!
"En oikeasti tiedä mikä siinä on."
Itsetutkiskelua sitten.
"Parempi vain todeta, ettemme sopineet toisillemme"
Niin, minulle on ehkä oleellisempaa miettiä:
Kenelleköhän sopisin, kuin kuka minulle.
Molemmat tärkeät tietysti.
"etten ole tänäänkään täydellinen."
Olen tännäänkin erilainen.
(ei niin hyvä juttu, muttei kovin huonokaan)
Asiaa tarkemmin mietittyäni,
eihän raha ole ollut koskaan ongelma.
Sitä käytetään silloin kun sitä on, eikä minun tapauksessani "ongelmat " suhteessani ole johtuneet rahasta.
En edes välitä puhua aiheesta raha.
Käsittelen "aihetta" jo työni puolesta päivittäin.
Lulen, että se suurin ongelma onkin
aivan muissa asioissa.
Kun nyt emme mekään ole "niin nuoria",
(anteeksi en tahdo loukata,
mutta kirjoituksistasi olen päätellyt,että elämänkoulua olet sinäkin jo saanut käydä
ja oppinutkin siitä jo jotain)
niin sitä helposti ajattelee,
että toistaako taas samaa kaavaa
ja tuleeko eteen taas samat ongelmat.
Eli pelkäänkö elämää?
Enkö uskalla elää?
En pelkää.
Elän ja nautin jokaisesta päivästä.
Sitä vain tulee kriittisemmäksi monen asia suhteen uuteen suhteeseen lähtiessä.
Tässä iässä elämässä kulkee jo lapset mukana
(tosin toinen ei enää kauaa)
ja se luo uuden suhteen perustamiseen
omat vaatimuksensa.
Ei voi ajatella vain itseään.
Joko toisella on lapsia, tai molemmilla on lapsia.
Pystymmekö olemaan aikuisia,
asettumaan myös lapsen asemaan,uutta suhdeta solmiessa.
Vai hyppäämmekö suhteesta suhteeseen lapsiamme ajattelematta.
Sanoit , että :
"Niin, minulle on ehkä oleellisempaa miettiä:
Kenelleköhän sopisin, kuin kuka minulle.
Molemmat tärkeät tietysti."
Ihminen on sopeutuvainen.
Tärkeintä kuiteinkin,
että molemmat sopivat toisilleen.
Parisuhde on kuitenkin joustoa puolin ja toisin.
En usko, että on suhdetta, edes pitkää liittoa,joissa molemmat ajattelisivat aina samoin.
Jaksan edelleen uskoa, että minullekin on oma osani onnea varattuna, kunhan vain
huomaan sen ja kun sen aika on.
Kirjoitukseni nyt hieman haarautui alkuperäisen
otsikon aiheesta,
mutta haitanneeko tuo. :-)
Katsopas vain!
Tarvitsinkin tälläkertaa jo parisuhdeasiatuntijoiden konsultointia
sekä muitakin lausuntoja.
Nonsensukselaisen liikkeen aattein konsensukseen! Tosisuksee!
Kello on lyönyt ja valtakunnassa osin kaikki hyvähkömmin!
"...raha ole ollut koskaan ongelma."
----- Niin, aseet eivät kai aiheuta sotia.
Kun, haarniskankin läpäisevä, jalkajousi keksittiin.
Sitä pidettiin jo niin hirvittävänä aseena,
että ajateltiin sen johtavan sotien loppumiseen.
"ongelmat suhteessani ole johtuneet rahasta."
----- Syntyyköhän mielikuvista mielipiteitä?
================================================
Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (lapsensuusta)
================================================
"En edes välitä puhua aiheesta raha."
================================================
Miksi pitäisikään olla toisten kaltainen, kun heitä on jo niin paljon?
================================================
Ihmisiä on kolmenlaisia:
Niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä jotka eivät osaa.
================================================
"ongelma onkin aivan muissa asioissa."
----- Entä, syntyyköhän mielipiteistä mielikuvia?
================================================
Mikä voisi olla pahempaa kuin haukata omenasta ja tajuta että
siellä on puolikas mato sisällä?
No, haukata omenasta eikä edes löytää matoa!
================================================
"Kun nyt emme mekään ole "niin nuoria",
(anteeksi en tahdo loukata,"
No, nyt saat sitte arvatakin, oikein kunnolla!
----- Sitä voi täällä valita, vaihtaa, muuttaa, käyttääkin.
----- Sitä voi käyttää vaikkei toimisi.
----- Se voi toimia vaikkei käyttäisi.
----- Siitä puhutaan, millainen voisi parhaiten toimia.
----- Paraskaan ei ehkä voisi toisen käytössä toimia.
----- MIKÄ SE ON? (vastaus myöhempänä viestissä)
================================================
Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme -
vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.
================================================
"elämänkoulua...saanut käydä"
--- Kovat koulut, useimmat törmäyskurssit, akat-taso syventävä.
--- Paljon lisäluentoja, kertausta, oppimisen ohjausta etc.
--- Tod. luovutustilaisuuksiin ja loppuarvosteluihin akt. pyrk.
--- Mykkäkoulusta ei hyväk. opintoviikkoja (lahjakk. audit-orient.).
================================================
Ihmisen elämä kutistuu tai laajenee suhteessa hänen rohkeuteensa.
- Anais Nin
================================================
"oppinutkin siitä jo jotain)"
----- Ainakin yhtä, jos toistakin vähän.
================================================
Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita - Therese 6 v
================================================
"toistaako taas samaa kaavaa
ja tuleeko eteen taas samat ongelmat."
----- Tietty taipumus meillä toistamiseen on .
================================================
Käsittele kaikkia stressaavia tilanteita kuin koira. Jos et voi
syödä sitä tai leikkiä sillä, kuse sen päälle ja kävele tiehesi.
================================================
"Pystymmekö olemaan aikuisia,"
----- Mutta, heikosta luonteesta on NIIN paljon iloa!
"asettumaan myös lapsen asemaan"
((Arvoituksen vastaus: Ikähaarukka.))
================================================
Ihminen haluaa olla rakastettu. Ei oman itsensä takia,
vaan itsestä huolimatta
================================================
"hyppäämmekö suhteesta suhteeseen"
----- Suuria hyppyjä ei voi tehdä pienin askelin.
----- Parempi kai heittäytyä?
================================================
Ihminen ei toimi niin kuin haluaa, vaan haluaa niin kuin toimii!
================================================
"Sanoit , että :"
(lähinnä itsestäni)
"Kenelleköhän sopisin, kuin kuka minulle."
================================================
Jos ei löydä vaimoa, voi lähimpään lehteen pistää ilmoituksen,
jossa sanotaan että vakka etsii kantta. Sitten voi mennä naimisiin
sen kanssa joka vastaa. - Siiri 8v.
================================================
================================================
Todellinen kepeys on äärimmäistä syvällisyyttä. - Italo Calvino
================================================
"molemmat sopivat toisilleen."
----- Miten päättää koska mennä naimisiin?
================================================
Ekana täytyy löytää joku joka tykkää samoista asioista ku itte.
Jos esimerkiks tykkää jalkapallosta, täytyy löytää vaimo joka
tuo chipsejä ja kaljaa - Alain 10v
================================================
"Parisuhde on kuitenkin joustoa puolin ja toisin."
================================================
Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole,
ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.
================================================
Ole hyvä suutelija. Sillon vaimo voi unohtaa,
ettet koskaan vie roskia ulos. - Risto 8 v
================================================
"Jaksan edelleen uskoa, että minullekin on oma osani onnea varattuna"
================================================
Mielikuvitus on tärkeämpää, kuin tieto. -Albert Einstein
================================================
Tärkeintä rakastumisessa on, että on joku jota voi näyttää.
- Birgitte 8v
================================================
"kunhan vain huomaan sen ja kun sen aika on."
================================================
Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.
- Arto Seppälä
================================================
"haarautui...haitanneeko tuo. :-)"
Nojaa! Tuskinpa nyt jotkin haarakappaleet mitään haittaavat,
vaikka en otakaan sitä riskiä, että olen oikeassa. ;-)
*LÄps!* (Oho! Psyyken autopunismenttiakohan?...)
Siis, oikeammin, piti sanomani. Haittoja tarvitaan ja se on
lisäksi hyvin ilmeistäkin, jopa oletettavaa.
Esimerkiksi lukkoteollisuudessa lähes erittäin välttämättömiä.
Ehdottomasti!
Eikö olekin mielenkiintoista, ainakin minusta.
Olenkin jo varmasti täysin vakuuttunut, ehkä.
Voisin puhua tästäkin vaikka kuinka kauan. Itse Freud,
jo sublimaatioteoriallaan, esimmäisen kerran viittasi,
meidänkin kaikkien niin hyvin tuntemaan ilmiöön, mikä kautta historian on...läp, läp, pälä, pälä...
että melkoinen Ruunebergi olet kirjoittamaan,
vaikka paljon lainauksia käytitkin.
Oletan että olet väitellyt itsesi jossain elämäsi vaiheessa jollain alalla tohtoriksi....
Tutkintojakin sinulla tuntuu olevan riittävästi :-)
(--- Kovat koulut, useimmat törmäyskurssit, akat-taso syventävä.
--- Paljon lisäluentoja, kertausta, oppimisen ohjausta etc.
--- Tod. luovutustilaisuuksiin ja loppuarvosteluihin akt. pyrk.
--- Mykkäkoulusta ei hyväk. opintoviikkoja (lahjakk. audit-orient.)
Heh..no mutta kaikenkaikkiaan,
sait minut muutamaan kertaan jopa nauramaan teksteilläsi.
Ei siis niin paha.
"että melkoinen Ruunebergi olet kirjoittamaan"
Kiitän lämpimästi!
"vaikka paljon lainauksia käytitkin."
Selvä sesonkihan siinä oli.
Sehän on vaan sitä globalisaatiota.
"Oletan että olet väitellyt itsesi jossain elämäsi vaiheessa jollain alalla tohtoriksi...."
Moneks on luultu ja tuossa tietysti voi olla imartelulisääkin. Tuskin oisit mua kehdannu metsuriks veikata, vaikkei sen kauempana sittenkään kai olis ollu.
Lähimmäks taisi päästä tässä hiljattain se joka sano ihme hemmoks. Pääsisinkö itsekkään enää itseäni lähemmäs?
Se oli sen etu et sano ajattelemattomasti. Se oli aito.
Intuitio taisi pelata näppärästi
Tohtoreitten kanssa olen hyvinkin tekemisissä.
On tässä tautii ja tuunaamista, mukaan ehtii vielä kiireettä välskärit, puoskarit ja kupparitkin.
Rohdot ja tohtoroinnit ei oo oikein mun juttuni silti.
Täytyy minun jyrkästi, mutta ystävällisesti vain kiistää
koko huhu.
Ei parane nytkään väittää, vaikka iloseks teki ja hyvän mielen sai.
En voi ehdottomasti silti kieltääkään, sillä mahdollinen elämänvaihe voisi olla R.E.M - uni, jollain patjan pinta-alalla, miksei
samantien laajemminkin lattialla.
Muisti on sitten jo liian kehno jotta aiheesta mitään osais sanoo ja onhan se meininki nukkuessa tavanomaisesti niin tolkutonta, että parempi ku ei sitte sano.
Nyt on hyvä vain tehdä tilanne selväks. Jollain treffeillähän se kuitenkin paljastuisi että äijä on antanut jonkun ymmärtää olevansa tohtori, mut onkin valehtelija ja alahan jo arvattaiskin patologiaksi.
Samois pysytään kun sydänalaakin koskee että vastentahtoisesti täytyy toisten oletuksia koittaa romuttaa, mikä voi sivuta jo jotain metallurgiaa, mut pysytään silti ihmisläheisempänä. Jos päästäis kirurgiaakin vältellen neurologian tuntumaan, kun se aivopesu sitä genree ninku fysiobiologi...äääh!
Ei kai tässä nyt mitään kummia ruveta. Kai me sovitaan tää nätisti nääs. Eihän sun heti tarvii mitään jos niin tuntuu mukavalta ajatella. Unohdat sitte ku kyllästyt, siinähän se on.
Eikä täst tartte kenenkää aatella, et hänenki pitäis, jos en saa ite hillittyy.
Mut hei! Tähänhän tää jää, ku stoppaa vaan.
Paitti että muutama irtopiste, niille jokka kerää
. . . . . . . . .. . . . . ja stopaten sit!