... katkeruudesta? Miksi miehet ovat katkerampia kuin naiset? Johtuuko se siitä että useampi mies on laillani saanut tarpeeksi monta kertaa peräkkäin rukkasia ensikättelyssä naisilta, kuin nainen?
Naisethan yleensä epäonnistuneissakin jutuissa sentään deittivät samaa äijää useemmankin kerran, kun taas meikäläisten miesten tapauksissa se on aina kerrasta poikki. Minkäänlaista seurustelu yms. kokemusta ei ole päässyt kertymään kun en ole naisille riittävän laadukas ja naisten ehdoillahan tällä rintamalla mennään.
Naisethan yleensä epäonnistuneissakin jutuissa sentään deittivät samaa äijää useemmankin kerran, kun taas meikäläisten miesten tapauksissa se on aina kerrasta poikki. Minkäänlaista seurustelu yms. kokemusta ei ole päässyt kertymään kun en ole naisille riittävän laadukas ja naisten ehdoillahan tällä rintamalla mennään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
pakkeja siinä missä miehetkin, mutta olisiko ero kenties siinä, että meille naisille on sallitumpaa esim. itkeä ja purkaa niitä pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita. Ja meillä usein on pikku tytöstä lähtien kehittynyt sosiaalinen "turvaverkko" ystävistä, joihin tukeutua tuollaisessa tilanteessa ja joille purkaa se pettymys.
On helpompi olla katkeroitumatta pakeista ja muista epäonnistumisista, kun pääsee heti käsittelemään asian. Ja "suruajan" jälkeen asia enää korkeintaan vituttaa lievästi, muttei katkeroita.
Syy miksi miehet katkeroituvat helpommin johtuu vain siitä, että miehille sen naisen löytäminen on paljon vaikeampaa ja kovemman työn takana kuin naisilla löytää mies.
Jos nainen deittailee miestä ja saa pakit niin siinä ei kuitenkaan mene kauaan kunnes naisella on jo uusi tarjokas jos nainen vain näin haluaa. Eli nainen voi sen oman suruaikansa siinä olla, mutta kun tuntuu siltä että edellinen on mennyttä niin sen uuden miehen löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa (poikkeuksena prinsessat joille ei kelpaa kukaan).
Mies taas joka saa pakit naiselta myös kärsii sen oman vitutusajan, mutta sen jälkeen miehet tietävät, että taas joutuu näkemään aivan helvetisti duunia sen eteen, että pääsee joskus uudestaan deiteille. Tunteja ja tunteja baareissa istumisia, satoja ja satoja netti-ilmoitusten tekemisiä kunnes sieltä viimein löytyy taas joku. Sitten kun saat taas pakit niin tiedät mikä duuni sulla on taas edessä. Yllättäen tää alkaa masentamaan aika nopeasti.
Varmasti jotkut naiset vastaavat tähän "kyllä meillä naisillakin on vaikeaa löytää miestä". Niin varmasti on, mutta se miksi teillä on vaikeaa johtuu siitä kaikesta mitä te vaaditte mieheltä, jos taas vertaatte siihen mitä mies vaatii naiselta. Teillä on enemmän ja syvällisemmät vaatimukset joten on aivan loogista, että on vaikea löytää juuri sitä oikeaa, mutta miehillä se lista on yleensä aika lyhyt ja silti ei tunnu löytyvän.
Te naiset voitte miettiä tän asian niin, että koittaisitte lähestyä jokaista miestä jonka kaupassa näette ja saatte myös samalla kaikilta pakit, eli teillä ei ole mitään suuria vaatimuksia miehen suhteen, mutta silti ette löydä ketään. Ymmärrettävää että katkeruus iskee.
katkeria ihmisiä syytetään, ikäänkuin katkeruus olisi heidän vikansa. Surkeita katkeria luusereita, ei se katkeruus mitään auta jne. blaablaa.
Aijaa! Päätänpäs nyt sitten alkaa oleen ei-katkera ihan tostavaan. Eipä taida oikeen ihan heti onnistua. Varsinkin kun kukaan ei tunnu tajuavan millaista on ajautua syvempään katkeruuteen.
Jos eläintäkin kohdellaan kaltoin eikä tämä saa mitään hellyyttä vastapainoksi, varsin ymmärrettävästi siitä tulee ihmisvihainen peto. Silti kukaan ei eläintä syytä. Ihmisessä kaikki tällaiset ympäristöstä aiheutuneet negatiiviset henkiset tilat ovat aina hänen itsensä vika.
...ero on siinä, että ihminen on itsekontrollikykyinen olento ja näin ollen normaali, aikuinen ihminen pystyy ottamaan vastuuta tunnetiloistaan, käytöksestään ja elämästään.
kerta toisensa jälkeen, että jaksatte väittää KAIKILLA naisilla olevan asiat noin. Mutta ettehän te taida pitääkään naisina kuin sitä pientä tavoiteltua prinsessaporukkaa. Jo tavallisella, hoikalla tytöllä, joka ei ole ruma naamastaan, muttei ole nuken näköinen, menee asiat toisin. Ei ole mieletöntä vaatimuslistaa, muttei ole hirveää laumaa miehiä tarjokkaina, VAIKKA tekee itsekin treffialoitteita. Ja kyllä: ihan tavallisille hoikille miehille (ts. omantasoisille), eikä millekään adoniksille.
Turha tänne palstalle on mitään kirjoittaa, kun ette kuitenkaan usko muuta kuin tuota omaa paskaanne.
varmasti niiden äijien kanssa petiin asti oot päässy. Moni äijä kun ei pääse edes sinne asti.
se "pääsemistä"? En olekaan ennen kuullut, että kassientyhjennysmasiinana toimiminen olisi joku saavutus. Eipä kiinnosta yhdenillanjutut. Omin käsin onneen mielummin! Mikään nunna en ole, mutta seksiä kiitos vasta siinä vaiheessa, kun katsotaan tulisiko jutusta mitään. En vaan satu olemaan sellainen nainen, joka pystyisi tai edes haluaisi yrittää kyetä saamaan seksistä jotain irti tuntemattoman miehen kanssa, jota kohtaan ei ole mitään tunteita. Oma on kai sitten menetykseni, mutta en ala itseäni sen takia muuttamaan.
Olet hieno nainen! Tuo on harvinaista nykynaisten ajatusmaailmassa!
Pidä oikeesti kiinni tuosta, tuota monet tavalliset miehet arvostavat. Ja siis ihan oikeasti, itselläni ainakin olisit samantien muita naisia korkeammalla jalustalla..
millekään jalustalle halua, enkä katsoa muita alaspäin. Ihan pelkkä ihminen olen. Ja sellaisena haluan kelvata toiselle ihmiselle. En ymmärrä miksi se tekisi minusta jotenkin toisia paremman ihmisen, etten harrasta yhdenyön seksiä, koska syy siihen on vain se, etten koe ajatusta omakseni. Jos joku toinen tuntee ja nauttii siitä, niin mikäpä siinä, jos huolehtii suojauksesta, eikä petä ketään. Ei se yksin vielä kerro ihmisestä juuri mitään.
Mielipideasiahan sekin on. Toinen tykkää, toinen ei. Omassa hierarkiassa siis olisit korkeammalla kuin muut, koska itse pidän tuollaisesta ajattelutavasta.
Ei se siis sinusta parempaa ihmistä tee yleisesti, vain esim. minun pääkopassani. Mielipideasia....
Okei, olen tosi nuori eli en varmaan osaa vielä asettua niiden kenkiin jotka ovat olleet yksinäisiä yli 30 vuotta, eikä katkeroitumiseni muutenkaan ollut vielä kovin pitkälle-edenneessä vaiheessa, mutta kyllä minä sellaisen katkeroitumisenalun olen tässä lähiaikoina selättänyt.
Minulla on sellaisia ominaisuuksia jotka tekevät sen että löytäisin minut hyväksyvän kumppanin josta vielä itse tykkäisin hyvin hyvin epätodennäköiseksi (en mene yksityiskohtiin, mutta kyseessä on ihan oikeasti konkreettiset asiat joita harva ihminen hyväksyisi kumppanissa, eli minulla on syytä ajatella näin eikä kyseessä ole vain perätön itsesääli). Olen aina myös ollut hirveä romantikko ja rakkaudenkaipuinen ihminen, mikä vain pahensi asiaa. Joten luonnollisesti tästä on seurannut jonkinasteista masennusta, itsesääliä ja jopa katkeruutta ihmisten arvoja ja ihanteita kohtaan, koska olisin vain niin kovasti halunnut löytää jonkun.
Loppuviimeksi kuitenkin huomasin että kukaan ei tule ihastumaan minuun vaikka kuinka purkaisin pahaa oloani syyttelemällä yhteiskuntaa seksikeskeisyydestä ja puhumalla ihmisistä vihamielisesti, eikä se antanut minulle mitään muutakaan positiivista (itselleni tuli päin vastoin vain paska olo), joten käänsin ajattelutapaani positiivisempaan suuntaan. Nykyään opettelen selviämään ilman sitä rakkautta, koska ei se todellakaan ole sellainen asia mitä ilman ei voisi elää, vaikka se mahdollisesti parantaisikin (jo ennestään hyvää) elämänlaatuani. Tajusin että elämä on mielekästä itsenäisenäkin ja listasin mielessäni asioita ja tavoitteita, jotka haluan ja voin saavuttaa ihan yksin. Keksin niitä yllättävän paljon ja niistä on muodostunut hyvä syy odottaa yksinäistäkin tulevaisuutta.
Katkeroitumistani myös esti aika tehokkaasti se, että minulla on naispuolisia kavereita jotka tiedän todella fiksuiksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi. Koska tunnen tälläisiä naisia ja he ovat mielestäni aika tavallisia eivätkä mitään seitsemänsiä ihmeitä, olisi miltä tahansa 'kaikki naiset sitä ja tätä'-argumentilta mennyt pohja jo ennen kuin olisin ehtinyt sanoa sitä ääneen. :P
Asiaa auttoi myöskin se kun tulin tänne palstalle ja huomasin miten repulsiiviselta tuntui lukea kaikkia katkerien miesten vikinöitä täällä. Tajusin että 'tuollainen minä en ainakaan halua olla'.
Elämästä pitää vain oppia nauttimaan ilmankin sitä kumppania. Itse nautin suuresti myös ihastumisesta, vaikka tiedän etteivät ne johda mihinkään. Se itse tunne vain on ihana ja se että saa edes nähdä ihastuksenkohdettaan ja vuorovaikuttaa hänen kanssaan. Jo se on etuoikeus. Jos jossain on olemassa joku minulle sopiva ihminen ja hän sattuu kävelemään elämääni jossain vaiheessa, vaikka sitten kahdenkymmenen vuoden päästä kun olen nelikymppinen, itsenäinen ja hienon uran rakentanut mies, niin olen onnellinen. Odotan sitä päivää, mutta en epätoivoisesti, ja olen siltikin onnellinen vaikkei sitä koskaan tulisikaan.
Perus suomalaisesta luonteesta tuo kait lähtee. Jos ihastuu johkin henkilöön ja lähestyy sitä onnensa kukkoloilla - saa pakit. Yrittää uudelleen toista henkilöä myöhemmin, ja taas käy samoin. Alkaa katsomaan peiliin, ei luovuta, sama jatkuu, ei, mikä minussa on vikana? kysymys tulee pintaan. Alkaa katkeroituminen. Ei huvita yrittää enää kun tulos on sama. Joten kierre on valmis. Ei siihen mielestäni paljon vaadita.