Ryysyranta

Taloustilanteen huononeminen on tuonut ruuanjakotilaisuuksiin koko kirjon Suomen kansasta, kertovat pääkaupunkiseudulla toimivat avustusjärjestöt.

- Tilanne on aikapommi. Ruuan hakijoiden määrää lisääntyy sellaista vauhtia, että ruoka loppuu kesken, Hyvä-Arki ry:n toiminnanjohtaja Hannu Hytönen kertoo.

Järjestö jakaa sekä ruokaa että ehjiä vaatteita ja kodinkoneita Espoossa ja Kirkkonummella. Kun järjestö jakoi elintarvikkeita viime vuonna, paikalla oli noin kaksisataa ihmistä. Nyt niitä on 50 enemmän.

- Eivätkä ruokaa hae vain kurjat, vaan nyt koko Suomi on jonossa, Hytönen jatkaa

Keravalla ja Tuusulassakin kävijämäärien kasvu on samansuuntaista. Korson ruokapalvelusta ruokaa hakee ruuanjakopäivinä parisenkymmentä ihmistä enemmän kuin aiemmin.

Apua tarvitsevien määrä on lisääntynyt myös Pelastusarmeijan toimipisteissä. Kun aikaisemmin tapaamisaikoihin avustuspakettien saamiseksi oli vajaan kuukauden jono, se on nyt reilusti yli kuukauden.

- Turun toimipisteessämme on vieraillut paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet työttömiksi, mutteivät vielä ole saaneet korvausrahoja ammattiliitoilta, Pelastusarmeijan sosiaalisihteeri Tella Puotiniemi sanoo.

Hädän määrä on kasvanut myös Suomen ulkopuolella. Ruokaa Itä-Eurooppaan kuljettavan Suomen IdäntyöUP:n mukaan kaikki ruoka menee sitä mukaa, kun sitä tulee. Erityisesti ruokaa tarvitsevien määrä on lisääntynyt Venäjällä, Virossa ja Latviassa.

- Latviassa vanhukset kerjäävät kadulla ja nuoret tytöt jo myyvät itseään, kun ruokaa ei ole, toiminnanjohtaja Upe Poutiainen sanoo.

Heta Mäkelä / YLE Uutiset
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mister sikstinain kirjoitti:

Taloustilanteen huononeminen on tuonut ruuanjakotilaisuuksiin koko kirjon Suomen kansasta, kertovat pääkaupunkiseudulla toimivat avustusjärjestöt.

- Tilanne on aikapommi. Ruuan hakijoiden määrää lisääntyy sellaista vauhtia, että ruoka loppuu kesken, Hyvä-Arki ry:n toiminnanjohtaja Hannu Hytönen kertoo.

Järjestö jakaa sekä ruokaa että ehjiä vaatteita ja kodinkoneita Espoossa ja Kirkkonummella. Kun järjestö jakoi elintarvikkeita viime vuonna, paikalla oli noin kaksisataa ihmistä. Nyt niitä on 50 enemmän.

- Eivätkä ruokaa hae vain kurjat, vaan nyt koko Suomi on jonossa, Hytönen jatkaa

Keravalla ja Tuusulassakin kävijämäärien kasvu on samansuuntaista. Korson ruokapalvelusta ruokaa hakee ruuanjakopäivinä parisenkymmentä ihmistä enemmän kuin aiemmin.

Apua tarvitsevien määrä on lisääntynyt myös Pelastusarmeijan toimipisteissä. Kun aikaisemmin tapaamisaikoihin avustuspakettien saamiseksi oli vajaan kuukauden jono, se on nyt reilusti yli kuukauden.

- Turun toimipisteessämme on vieraillut paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet työttömiksi, mutteivät vielä ole saaneet korvausrahoja ammattiliitoilta, Pelastusarmeijan sosiaalisihteeri Tella Puotiniemi sanoo.

Hädän määrä on kasvanut myös Suomen ulkopuolella. Ruokaa Itä-Eurooppaan kuljettavan Suomen IdäntyöUP:n mukaan kaikki ruoka menee sitä mukaa, kun sitä tulee. Erityisesti ruokaa tarvitsevien määrä on lisääntynyt Venäjällä, Virossa ja Latviassa.

- Latviassa vanhukset kerjäävät kadulla ja nuoret tytöt jo myyvät itseään, kun ruokaa ei ole, toiminnanjohtaja Upe Poutiainen sanoo.

Heta Mäkelä / YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu