Nämä pinnalliset ja itsekkäät suhteet on tosi rasittavia. Mua kyllä kyllästyttää kaikki nää jutut herkistä ja syvällisistä miehistä, jotka ottaa naisen huomioon, jollasia ne muka haluis löytää. Ja se, miten naiset muka arvostaa luotettavuutta ja lässyn lässyn. Kun mies ei häiritse naisen elämää ja hoitaa hommansa, niin nainen jaksaa jonkun aikaa kunnes kyllästyy suhteeseen. Kaks kertaa olen rakentanu elämää ja kotia, ollut luotettava, keskustellut kaikesta ja saanut lopulta pettyä. Musta tuntuu, etten enää jaksa ruveta rakentamaan uutta kotia. Olen alkanut vihata ihmisiä ja elämää. Tuntuu siltä ettei sellasia luotettavia ja inhimillisiä naisia, tai yleensä ihmisiä ole. Vai onko tällanen vanha punkki jo niin jurpo, ettei tajuu, et ihmissuhteet on vaan viihdettä mist pitää nauttia?
Vuodattaa...
Vuodattaa...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
Luulen, että sinulla on itsestäsi turhan kaunis käsitys. Mitä naisesi sanoivat eron syyksi? Tuskinpa vaan, että olit liian mukava.
Asioita on aina helppo selittää. Kaikkein helpoin tapa on selittää on hakemalla syyllinen ja osoitella sormella, että tuollanen. Just näin on toiminu ihmiset ympärillä, ei naiset jonka kanssa olen ollut. Yleinen asenne on vaan niin saamarin välinpitämätön. Millään ei ole mitään merkitystä.
Jos uskotaan sinun teoriaasi selitys olisi seuraavanlainen:
Kumpikin on jättänyt minut, koska ovat kokeneet sairauteni liian raskaaksi ja rajoittavaksi. Ei voi tehdä mitään kivaa kun vakava sairaus estää. On vielä henkisesti raskasta kun sen kanssa ei voi tehdä kompromissejä.
Kumpikin heistä kääntyy minun puoleeni edelleenkin kun heillä on ongelmia esimerkiksi, että en sitten tiedä?
Mielenkiintoista nähdä, että sinäkin aivan ensimmäiseksi alat haukkua minua, vaikka et tiedä minusta yhtään mitään, ja annat neuvon joka pitäisi antaa ehkä itsellesi.
Minä en kuitenkaan usko, että kumpikaan heistä olisi sellainen, että jättää sairaan, kun elämä sairaan kanssa ei ole kivaa. Enemmän uskon ihmisten rikkinäisyyteen, henkiseen heikkouteen ja läpimätään yleiseen mielipiteeseen johon on niin helppo nojata, mutta pettää alta salakavalasti kun tulee painoa tarpeeksi.
En tarkoittanut haukkua sinua, mutta aloitit juttusi kirjoittamalla pinnallisista ja itsekkäistä ihmissuhteista. Sitten sanoit naisten vain kyllästyneen ja siistä syystä lähteneen.
Itse uskon, että molemmissa osapuolissa on vikaa, kun riidellään tai erotaan. Ns. jätetyt osapuolet saavat helposti ympäristöltä sympatiaa, kun on yksinkertaisempaa, että juttuun on selkeä syyllinen. Harvoin toinen silti on roisto ja toinen putipuhdas lammas. Kumpikin on osansa liittoon antanut.
Ikävää, että olet sairas. Kun olen itsekin sairastanut kahdesti syöpää, tiedän miten sairaus koettelee avioliittoa. Sinulle voimia. Koeta olla katkeroitumatta.
Olen katkeroitunut jo. Tyhmä aasi uskoin lapsen tavoin ikuiseen rakkauteen ja oikeesti satsasin kotiin. Erot repivät ainakin mut palasiks. Kaipaan jotain uskollisuutta, tai jotain vanhanaikasta, tai jotain mitä en ole vielä löytänyt, ja nyt olen aivan keskisormi pystyssä.
Ei kovin hyvä lähtökohta... vai mitä.
Tällä on keskari pystyssä heiluva ex-katkera vanheneva tytteli.
Niin olen minäkin uskonut ikuiseen rakkauteen, ihmissuhteeseen, kotiin ja muuhun, turpiin on tullut, mutta vieläkin on ojasta noustu!
Kumma kyllä uskollisuus ja vanhanaikaisuus ovat minunkin arvojani, mieheltäni en saanut vastakaikua siihen osastoon, hän kaipasi myös viihdettä ja kai kyllästyi (vaikka sitä yhtä viihdettä kyllä riitti).
Mutta tiedätkö mitä Romupoika, jaksan uskoa edelleen että minua varten on jossain uskollinen, perinteisiin arvoihin satsaava hemmo joka ei säiky sitä että olen iloinen js reipas pakkaus vaan tahtoo minut ikuisesti omakseen voimme sitten yhdessä kanssaan satsata kotiin.
Ja eikä elämän tarvitse olla viihdettä ja hupia kyllä se aika kuluu muutenkin.
Koitahan jaksella, edes päivä kerrallaan, kyllä se onni keskaria heiluttamallakin tulee.
Lämmintä joulunaikaa Sulle! ;)
Sydämeeni osui sana viihde. Kuinka usein olen vaahdonnut kaikenmaailman sättien ja ilmotusten mittasarjoille ja toivomuslistoille. Ihmiset lähtee hakemaan suhteita ku karkkia kaupasta. Sitten ne valkkaa paperin perusteella, maistaa ja syö loppuun tai heittää pois ja valkkaa uuden. Nothing special.
Tuntuu hyvältä, että joku muukin on huomannut saman asian.
Itse olen pettynyt naisiin, kun kokemukset on ollu vastaavia, kun sulla. Olen "poikkeuksena" ihan terve(ja alle 30). Oon huomannu, että oon liian kiltti.(ei tod. mikään tossutettu, vaan kohtelias ja huomioon ottava) Alkuun se on jaksanu kiinnostaa, mutta viimeistään parinvuoden päästä pitää saada jännempää, tai ura tai opinnot alkaa viemään.
Arjessahan ei oo ikinä ollut mitään valittamista ja jälkeen päin nää on aina sanoneet, että kyllähän meillä hyvin meni, mutta. Mutta, mutta eivät pysty tarkentamaan mikä jäi puuttumaan.
Taidan katkeroitua ja harkita homoks opettelua, kun ei vakavasti otettavia naisia löydy.
Joo-o, just tätä mä tarkotan. Akat puhuu keskustelevista, syvällisistä, herkistä, toisen huomioonottavista MIEHISTÄ, ja kun ne kohtaa sellasen, joka on vielä mieskin, eikä mikään hymyilevä marimekkoinsinöörisiiderifilosofivegetaristiakateemikko, niin jonkin ajan kuluttua on suupielet alaspäin. Ne ei oikeesti voi sietää sitä jos joku ymmärtää niitä. Niitten on pakko saada tapella. Mulleki on huudettu oikeen, et onk pakko lässyttää, kun en halua tapella. Ja osaan kyllä senkin taidon, mutta kun naisen kanssa tapellessa täytyy hävitä ja pyytää anteeks, vaik mikä olis, ja joskus ei vaan huvittais tapella. Ja jos mies sattuu olemaan niitä fiksumpi, se on jotain mitä ne ei voi sietää. Olen joutunut olemaan esittämättä mielipiteitä vuosia, kun mulle ei oikeesti merkitse se kuka on oikeessa mitään. Ihmisten viisaudet on kuitenkin niin pirun pieniä. Mutta sitten sitä onkin tylsä.
Mullekin rutisevat sitä ikävää jälkeenpäin, kun tuo kahvia sänkyyn, kun teki ruokaa, ja.. ja..
Homoks en silti opettele. Isä niittyheinäks vois kyllä alkaa, ihan omassa luostarissa tosin.
Mitäpä tuohon voi sanoa? Usein olen pahoillani miesten puolesta, kun tuntuu että naiset sanelee säännöt ja jyrää jos ei miellytä. Suurlähettiläät ovat kappaleessan Mitä miehen tulee olla? kiteyttäneet asian hienosti. Naisetkin voisivat mennä itseensä ja miettiä mitä oikeastaan haluavat. Ja lakata aina aina _aina_ syyttämästä miehiä! Minä väitän ettei siinä tarvitse olla molemmissa vikaa jos ero tulee, riittää oikein hyvin että toinen on vaan kypsymätön, lapsellinen ja kykenemätön vakavaan suhteeseen.
Olet jo katkeroitunut, mutta älä silti luovuta! Ota nyt jonkun aikaa ihan rennosti ja ajattele vain ja ainoastaan itseäsi. Sitten taas uutta matoa koukkuun ;)
Olen ollut suhteessa nyt 8,5 vuotta saman naisen kanssa. 3 kertaa on tänä aikana ollut ero lähellä. Joka kerta syynä on ollut naisen kyllästyminen. Arki ei ole naista varten, eikä turvallinen, mukava ja luotettava mies.
Nainen tarvitsee miehen, joka napin painalluksella muuttuu tarpeen mukaan rentuksi tai kiltiksi.
Naiset eivät tiedä, mitä haluavat. Sellaista naista en ole vielä tavannut, joka tietäisi. Alkaisipa suhde kuinka onnellisena tahansa vastaan tulee ennen pitkää se vaihe, että nainen kyllästyy.
Naisen elämän tulee olla kuin hänen mielialansa. Elämässä pitää olla koko ajan vaihtelua ja arvaamattomutta eli jännitystä.
sinkkuna pysyminen järkevintä, ainakin toistaiseksi... ei tarvi selitellä eikä ihmetellä mitään, on se vaan helppoa.
mä olen taas sellanen nainen, joka haluis pitkän,hyvän suhteen ja vaan olla sen ihanan rakkaan ihmisen kanssa vaíkka läpi elämän...
olen saanutkin, mutta se kaatui, koska mies kyllästy siihen arkeen...en tajua sitä vieläkään..
ottaa syrämmestä tosiaan sellanen...mulla taas jääny päälle se että ei täällä ole semmosta miestä joka jaksas kattoo mua naisena, joka haluu vaan rakastaa!!!
en tiiä saako tästä tekstistä yhtään mittään selkoo, mutta kuitenkin....
On täällä niitä naisiaki!
Mutta nyt taian ainostaan kattella ympärille ja huokasta...
kyllä sinkkuna nyt aion vähän aikaa olla!:)))
nyt vaan kestää...aattele että et ole ainut täällä maanpäällä jolle ei olis nuin käynyt...
Elämä varmasti vielä hymyilee ehkä yksin ehkä kaksin=) siihen mä haluun uskoa kuitenkin vaikka pahalta tuntuu!!!
Nenu pystyyn ja menoksi!
Onneksi on tämä netti...ja tää palsta täällä... voi purkaa tunteita ja toiset auttaa!:)
Minusta on hämmästyttävä juttu että toinen aina kyllästyy siihen arkeen. Musta juuri ne kauppakäynnit, ruoanlaitot, läksyjenluvut, uudet keittiönverhot, eväsretket ym. kaikki perheen parissa puuhastelut syventävät rakkautta ja antavat hyvän ja turvallisen olon. Perhe on kuin rakennus joka on aina rakenteilla. Ja ainakin mulle se on suuri osa rakkautta.
Kiitos Romupoika, että olet olemassa!
Kun maailmassa on edes yksi kaltaisesi mies
uskallan toivoa, että jostain löytyy vielä minullekin tuollainen.
Jatkakaamme vaellusta näiden arkisten puuhiemme keskellä, ne suovat meille ilon ja onnen.
Tänäänkin hyrisin onnesta kun sain kotimme siivottua ja laitettua puhtaan maton pestylle lattialle ja sitten syötiin kotona laitettua perunaruokaa lasten kanssa, tyytyväisinä.
Oikein hyvää vuotta 2004 Sulle!
Tänään just kävin keskustelua jonkun kanssa siitä miten väärin yhteiskunta toimii käytännössä pakottaessaan molemmat vanhemmat töihin. Minusta perheenäiti on tärkeä osa perhettä. No heti tuli rutiinia, et just tollasii miehet.., johon sanoin, että en tarkota että naisen pitäis jäädä kotiin hoitamaan sitä pestiä, kyl mulle passais kumpi tahansa rooli, niin siihen joku rutisi, että ei semmoista perheenäitiä tarvita nykyään kun on niin hyvät koneet ja hoitojärjestelmät jne. En ymmärrä miksi perheenäidin rooli ei ole arvostettu, varsinkaan jos mies hoitaisi sitä ja nainen ansiotyön???
Jokaisella (melkein) on hinku luoda uraa olla tarpeellinen, tehokas.
Vanhat kunnon arvot lymyävät jossain piilossa, koneet "tekevät" kotityöt, lapset viedään päiväksi naulakkoon säilymään.
Ja sitten kun on vapaapäivä kutsutaan koko suku koolle tai kyläillään niin ettei ehditä olemaan perheen kanssa rauhaisasti yhdessä, juttelemaan ja tekemään niitä tavallisia asioita.
Olisi ollut mukavaa jos minä tai lasten isä olisi ollut kotona silloin kun vielä olimme perhe, minä olin säästänyt rahaakin etteivät lainanlyhennykset olisi tuottaneet tuskaa, no mies ei pitänyt ajatuksistani -ja lähti, maailmaansa jossa voi tehdä työtä vaikka 20 tuntia vuorokaudessa.
Sellaista elämä on kohtaamme matkallamme heitä joiden kanssa maailmat sitten osoittautuvatkin liian erilaisiksi ja otamme heitä puolisoiksi :)))
Kotona tehty työ on arvokasta tiedän sen jo lapsuudestani, meillä oli "koti-isä", isäni jäi 55v eläkkeelle kun olin ekaluokkalainen, teki ruuat, siivosi, silitti ja ompeli -ja oli oikea Suomalainen mies, molemmat sodatkin käynyt.
Ja onneksi kuitenkin nykyään löytyy rohkeita miehiä jotka jäävät hoitamaan kotia ja lapsia, vaikkei se taloudellisesti houkuttelevaa olekaan.
Itse laskin että jos minulla olisi mies hän voisi jäädä "hoitovapaalle" ja tulisimme toimeen ihan mukavasti ja isät pärjäävät kyllä verrattomasti lasten kanssa, eikä silti tarvitsisi olla "kotiorja".