Työttömän tarina

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta ilman työntekijää olleen työnantajan. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut työntekijöitä. Aika pitkä aika työntekijän hakemiselle tuo pari vuotta.

No työtekijän pitää kuulemma olla täysin ammattitaitoinen ja kokenut, hän ei voi kuvitella palkkaavansa minään mäkkärin kassana työskennellyttä. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi ottaa minut töihin sinne heille vaikkapa varastolle, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä ja minulla on alalta kokemustakin. No voi ehkä kiinnostaa, mutta pitäisi tulla tekemään työmarkkinatuella harjoitteluna ja työhön sisältyy paljon yylitöitä. Tai ihan minimi on ainakin palkkatukikelpoisuus ja alalta pitää olla kokemusta ja koulutusta.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta ilman työntkeijää ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työntekijä kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset. Taitanee kaveri ilmeisesti elää jossain ufolandisassa. Ja mitä väliä onko tekijällä noin yksinkertaiseen hommaan kokemusta tai koulutusta. Luulisi että jos työntekijästä on oikea pula, niin ihan palkalliesen tekijän palkkaisi ja vähemmilläkin vaatimuksilla.

Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron paikasta muillekin. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaverilla on työvoimapula. Jos linjaansa jatkaa, saa aika pitkään ilman työntekijötä ollakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saunan lauteilla    kirjoitti:

Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.

No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana. Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.3000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 2500e/kk että työ kiinnostaisi.

Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Täysin epärealistiset näkemykset nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.

Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu