FILATÖPPÖ

FILATÖPPÖ (Filatov) loi maahamme laillistetun ihmisoikeuksia rikkovan orjatyön. Filatov olisisaatava kansainvälisen Haagin ihmisoikeustuomioistuimen tuomittavaksi Suomen valtion kanssa, ihmisoikeusrikkomuksista ja maksamaan korvauksia orjatöihin pakotetuille työttömille.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä korvauksia "orjatyöstä" varmaankaan saisi, mutta ihan suomen lain mukaan voisi saada vahingonkorvauksia siitä että varsinkin hän (Filatov) on haukkunut yleisessä mediassa työttömiä syrjääntyneiksi,työhaluttomiksi, ammattitaidottomiksi, sairaiksi, alkoholisteiksi sekä yleisesti ihmisiksi joiden kokonaisvaltainen työky ei vastaa työelämän tarpeita ilman että olisi millään tavalla korostanut että hänen puheet ovat vain hänen omia mielipiteitään eikä tutkittua faktaa. Filatov ei myöskään koskaan työttömiä julkisuudessa edellämainitulla tavalla haukkuessa maininnut että hänen käyttämät negatiiviset adjetiivit koskevat vain osaa työttömistä.Tällä tavalla hän on siis vaikuttanut merkittävästi työttömien imagoon työnantajien silmissä siten että heidän työllistyminen varsinkin työttömyyden pitkittyessä on vaikeata.Käytännössä tämä on johtanut siihen että työnantajat karsii rektytoiessa heti aluksi kaikki pitkään tai pitkähkösti työttömänä olleet pois vain vilkaisemalla ansioluetteloa, koska eihän kukaan työnantaja halua sellaista henkilöä töihin joka on Filatovin kuvauksien mukainen. Huomioon pitää ottaa myös se että Filatovin työttömien haukkuminen on useasti tapahtunut Suomen luotettavimmissa medioissa mm. Yle , Helsingin sanomat sekä muut paikalliset johtavat printti ja audio mediat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KYRSIINTYNYT kirjoitti:

FILATÖPPÖ (Filatov) loi maahamme laillistetun ihmisoikeuksia rikkovan orjatyön. Filatov olisisaatava kansainvälisen Haagin ihmisoikeustuomioistuimen tuomittavaksi Suomen valtion kanssa, ihmisoikeusrikkomuksista ja maksamaan korvauksia orjatöihin pakotetuille työttömille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu