Avomiehelläni on tullut kauhea hinku saada mennä miten huvittaa. Tämä tarkottaa mm. sitä ettei tarvitse ilmoittaa mihin on menossa ja milloin tulee. Minusta tuo kuulostaa vähän oudolta, ettei toiselle muka tarvitse ilmoittaa mistään mitään. "Kun ei kenenkään muunkaan tarvitse" viitaten kaveriporukkansa varattuihin miehiin. (Mikä on kyllä totta, miehet menevät menojaan miten huvittaa). Häntä ahdistaa ja on ruvennut varovasti puhumaan siitä kuinka ihannesuhde on semmoinen, jossa ei asuta saman katon alla ja käydään välillä vaan 'kutittelemassa', korostaen kuitenkin että olen hänelle se oikea jonka kanssa haluaa joskus naimisiin. Ihan kuin hän haluaisi olla vuoden pari vielä sinkku, ja sitten jatkaa kanssani.. Mene ja tiedä, olen aivan sekaisin tästä joten pahoittelen jos joku ei saa sekavasta kertomuksestani mitään selvää.
Suhteemme on mielestäni ollut ihan hyvä ja minä olen nuoresta iästäni huolimatta villit sinkkuvuoteni jo elänyt. Hänkin on todella onnellinen ja tyytyväinen suhteeseemme, muttei ennen minua ole "juossut naisissa" oikeastaan ollenkaan. Siitäkö tämä nyt kiikastaa? Elämätön elämä odottaa? Avokkini on pian 27v, voiko kyseessä olla jo 3-kympin kriisi? Kyseenalaistetaan valintojaan?
Olen todella epävarma hänen suhteensa nyt, kun tuommoisia puhelee.. Luulin löytäneeni sen oikean jonka kanssa perustaa perhe ja elää normaalia arkea. Ainahan asiat eivät kyllä mene niinkuin on suunnitellut :(
Tunnen oloni katkeraksi, sillä minä en ole syypää siihen ettei hän ole kaatanut naisia ennenkuin tapasi minut, vaikka olisi kuulemma useasti ollut mahdollisuuksiakin siihen. Ja kuulostaa ehkä siltä että luulen itsestäni liikoja, mutta olen aivan varma että jos eroamme tämän takia hän katuisi sitä syvästi.
Oma mielipiteeni on että vaikka kuinka välillä himottaisi sinkkuelämä ja muut miehet(/naiset) niin pitää vaan pistää ne asiat tärkeysjärjestykseen. Onko 10 yhden illan juttua parempi kuin ihana puoliso?
Onko kohtalotovereita, tai ketään joka kärsisi tämän tyyppisestä vapaudenkaipuusta? Meneekö se ohi vai mitä tämä on?
Suhteemme on mielestäni ollut ihan hyvä ja minä olen nuoresta iästäni huolimatta villit sinkkuvuoteni jo elänyt. Hänkin on todella onnellinen ja tyytyväinen suhteeseemme, muttei ennen minua ole "juossut naisissa" oikeastaan ollenkaan. Siitäkö tämä nyt kiikastaa? Elämätön elämä odottaa? Avokkini on pian 27v, voiko kyseessä olla jo 3-kympin kriisi? Kyseenalaistetaan valintojaan?
Olen todella epävarma hänen suhteensa nyt, kun tuommoisia puhelee.. Luulin löytäneeni sen oikean jonka kanssa perustaa perhe ja elää normaalia arkea. Ainahan asiat eivät kyllä mene niinkuin on suunnitellut :(
Tunnen oloni katkeraksi, sillä minä en ole syypää siihen ettei hän ole kaatanut naisia ennenkuin tapasi minut, vaikka olisi kuulemma useasti ollut mahdollisuuksiakin siihen. Ja kuulostaa ehkä siltä että luulen itsestäni liikoja, mutta olen aivan varma että jos eroamme tämän takia hän katuisi sitä syvästi.
Oma mielipiteeni on että vaikka kuinka välillä himottaisi sinkkuelämä ja muut miehet(/naiset) niin pitää vaan pistää ne asiat tärkeysjärjestykseen. Onko 10 yhden illan juttua parempi kuin ihana puoliso?
Onko kohtalotovereita, tai ketään joka kärsisi tämän tyyppisestä vapaudenkaipuusta? Meneekö se ohi vai mitä tämä on?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niitä "10 yhden illan juttua" ei ole ollut ennen sinua, niin kyllä se jossain vaiheessa kaduttaa kun ei tullut "testattua."
itsekkin.. Harmittaa vaan ettei tilaisuutta ole käytetty hyväksi kun semmoinen oli.
No, katsoo mitä tulee, en voi sairaalloisesti ruveta kahlitsemaankaan. Eiköhän keskustelemalla asia selviä ajan kanssa.
surullista sinulle
eihän ketään voi väkisin pitää
netti on täynnä parisuhteellisia (miehiä ja naisia) seksinhakijoita - tää on aika apaja
eli en usko miehesi enää kyllä uskollisen olevan
Kiperä tilanne. Jos miehestä tuntuu että huolettomat poikamiespäivät ovat jääneet elämättä ja loppuelämä perheenisänä odottaa, niin se tunne ei ehkä ihan pian mene itsestään ohi.
Miltäs tuntuisi jos voisitte sopia että olette vaikka vuoden ajan vapaita sinkkuja? voisitte tapailla muitakin jos siltä tuntuu. Vuoden päästä sitten katsoisitte että tuliko sinkkuiltua tarpeeksi ja josko voisitte jatkaa parisuhdetta.
Kokonaan ei toki kannata erota jos kerran toisistanne tykkäätte eikä muita ongelmia ole.
teidän molempien kannan. Tauko kuulostaa aluksi järkevältä mutta sitten tulee tuo reaktio "ai vaa pannaan muita ja se pitäs vaa hyväksyä?!"
Jos olisi kylmä ja tunteeton tauko olisi varmaan monelle parille erinomainen ratkaisu, tai avoin suhde..
minulla on aika sama tilanne. Mies huidellut nyt 3 viikkoa kyllä jossain eikä vastaa puhelimeen käy vaan välillä suihkussa ja syömässä. Väottää ,että rakastaa eikä halua erota. Olen sanonut että en jaksa enää pian tälläistä ja yrittänyt keskustella. Nyt pakkasin ukon tavarat ja sittentulikin poru.. tiedän ettei äijä muutu ja paha mieli on. Pahentaa sekin kun äijä ei lähde ja minä en kuulemma saa lähteä.. en tiedä yhtään mitä nyt tapahtuu.. Löikin minua eilen. Kamalaa! Olen ehdottanut ,että tämän kuun saa asua siinä vielä kun vuokraa on maksanut ja aikaa löytää uusi asunto ,mutta mikään kompromissi ei käy. Uhkailee valehtelee.. ei päästä minusta sittenkään irti vaikka on ollut hukassa jo niin kauan.
Älä nyt hitto sitten ota sitä hakkaajaa ja pettäjää enää takaisin!
Pidä nainen pääsi!
Tuo on vähän sellainen tilanne ettei oikein voi tietää miten siinä käy. Onko se ohimenevä vaihe, poistuisiko menemällä tai edes "tauolla" vai onko miehen pysyvä ominaisuus. Siis tuo vapaudenkaipuu.
Itselläni on kokemusta miehestä joka on koko suhteen ajan käynyt noin kerran viikossa kavereiden kanssa kaljalla mutten kyllä usko että koskaan petti ja se piti minkä sovimme että ravintolan sulkemisajan jälkeen heti kotiin, jatkoihin ei itsekään keksinyt hyviä perusteluja vaikka nekin on kuulemma mukavia. Tajusi asian kun sanoin että samat säännöt molemmille, itsekin olen sitten aamuun asti pois jos sinäkin voit olla. Näillä säännöillä mentiin kunnes lapsemme oli puolivuotias ja hän sanoi yhtenä arki-iltana että haluaa erota eikä rakasta enää. En usko siihen ettei rakasta enää koska käytös minua kohtaan ei muuttunut ja nähdessämme viakuttaa vieläkin rakastuneelta mutta joku muu on tullut. Epäilen tätä vapaudenkaipuuta mikä on ollut esillä koko suhteemme ajan. Vauva rajoittaa menemistä, lähinnä yhteistä menmistä, joka on ollut tärkeää meille, sen verran että vaikka sen järjellä pystyy ymmärtämään niin ilmeisesti ei tunteen tasolla. Tässä on nyt se riski minkä otat jos jatkat hänen kanssaan. Et voi tietää mihin se johtaa myöhemmin VAIKKA saisitte sovittua yhteiset pelisäännöt jotka toimisivat. Voi olla että mies joutuu ylittämään itsensä ja sitten jossain vaiheessa kärsivällisyys voi loppua kuin seinään.
Useimmiten miesten vapaudenkaipuu helpottaa vanhemmiten. Sanotaan 4-5 -kymppisinä, mutta sitä ennen yleensä tehdään lapset ja pikkulapsivaiheessa monella miehellä menomono vipattaa ja se on aika raskasta äidille. Kaikki eivät siitä selviä erotta, jotkut selviävät, riippuu lähinnä molempien kärsivällisyydestä.
Ylläoleva sananlasku pitää paikkansa.Mieheni on tosi
mukava ihminen,mutta"laitumen" on oltava laaja.Hänen
on pakko saada tavata mieskavereitaan,jutella mies
miehelle autoista,lentokoneista,tekniikasta yms.Itse
en ole moisista kiinnostunut.Meitä yhdistää lapset,
avioliitto ja koti.Yhteisiä ystäviäkin on,mutta hän
on niin suosittu harrastuksissaan,että ajattelen
"anti mennä."En halua ahdistunutta miestä,enkä ole
"pallo"hänen jalassaan.Olen itsenäinen nainen,elän
ihan kivaa elämää omaan tyyliini.Kotitöistä en jaksa
paasata,kodinkoneet on,oma palkka,iloiset lapset.
Jep, mutta kuten sanottu vapaudessa on vaaransa. Ei kukaan halua ahdistunutta miestä ja harvempi haluaa palloa jalkaankaan laittaa, MUTTA jos aikaa vietetään enemmän erillään kuin yhdessä niin pikkuhiljaa alkaa erkaantuminenkin. Joko niin että jossain vaiheessa huomataan ettei olekaan enää mitään yhteistä, muu kuin lapset ja ne ei tunnetusti riitä syyksi yhdessä pysymiseen pidemmän päälle, tai sitten mies ei jossain vaiheessa enää ymmärrä että on perheelleen tarpeellinen lainkaan. Nainen pyörittää arjen ja hoitaa lapset, eihän asia paljon muutu vaíkka lähtisi muille metsästysmaille. Mies ei tavallaan ymmärrä tarpeellisuuttaan ja vastuutaan. No, näin kävi meillä. Onneksi ei kaikilla.
Ihan totta kirjoitat, noin se saattaa yllättävän usein mennä. Ja vaikka mikä sananlasku sanoisi, että "miehen laitumen tulee olla suuri", miksi naisen pitää alentua siihen menoon? Siis että mies huitelee muualla ja nainen on yksin vastuussa arjesta. Ei se ole parisuhde. Tuollaisissa tapauksissa voi monesti olla naiselle helpompaa jäädä ihan virallisesti yksinhuoltajaksi, ei tarvitse jännätä milloin mies tulee kotiin, eikä tarvitse alentaa itseään pelkäksi kodinhoitajaksi ja hotellinpitäjäksi. Sitähän se on, jos mies vain käy kääntymässä kotona. Ei naiselta voi odottaa, että hän jaksaa odottaa, että mies on 50 v. ja rauhoittuu. Jos on 20 v. ollut yksin suhteessa, niin mistä löytää syyt rakastaa miestään enää?
Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja naimisissa siitä 3 vuotta. Meillä on kolme yhteistä lasta josta yksi erityislapsi eli sairas. Miehelleni tulee noin kerran vuodessa "levottomuuskohtaus" ja se tarkoittaa sitä, että haluaa erota koska ei kestä avioliiton ja perheen tuomaa kahleita. Nyt on menossa se vaihe taas. Se on naiselle hirveän raskasta, varsinkin kun on lapset joihin mahdollinen ero vaikuttaa syvästi. Toisaalta olen ajatellut etten voi kestää ikuisesti hänen seksinettihakuseikkailujaan. Olen nyt päättänyt antaa hänelle mahdollisuuden erota, mutta, mutta mies ei suostukaan tekemään "mitään" asian hyväksi. Tosin luulen, että kun ero tapahtuu niin se tapahtuu ja äkkiä. Toivon sinulle jaksamista ja jos äijien täytyy lähteä niin he eivät ole parisuhteen arvoisia. Hyvää kevättä
kokeilemaan "taukoa", mielestäni se ei vain käy parisuhteen laatuun. Sitä joko ollaan tai sitten ei. Jos toista oikeasti rakastaa, niin hänen kanssaan haluaa olla.
Itse olen seurustellut mieheni kanssa kolme vuotta. Olemme molemmat toistemme "ensimmäiset" ja siihen olemme olleet myös tyytyväisiä. Mieheni on monesti sanonutkin, että hänellä olisi ollut mahdollisuuksia aiemmin yhden illan juttuihin, mutta ne eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet, koska haluaa jakaa sen erityisen hetken rakkaan kanssa, ei kenen tahansa. Itselläni on samanlainen ajatusmaailma, en vain pysyisi harrastamaan seksiä ventovieraan ihmisen kanssa, näin on hyvä.
Mieheni tykkää mennä enemmän kuin minä. Olen tullut siihen tulokseen, että annan hänen mennä ja olla ystäviensä kanssa, jotta hänestä olisi mukava sitten palata luokseni ja meidän yhteiseen kotiin. Tietty säännöt on olemassa, mutta luotamme toisiimme 100%:sti. Menoista pitää totta kai ilmoittaa toiselle, ettei sitten tarvitse olla huolissaan.
Minusta tuntuu, että avokillasi on nyt se kuuluisa 3-kympin kriisi päällä. Uskon, että tuo on ohimenevää käytöstä. Mielestäni teidän kannattaisi kuitenkin puhua rauhassa ja sopia tietyt pelisäännöt, kerro huolistasi. Jos hän sinua rakastaa, niin hän kuuntelee sinua ja toimii niin, että teidän molempien on hyvä olla. Oma mieheni on sinun avokkisi ikäinen, joten ihan mielenkiinnolla odotan, että milloin hänelle tuo kriisi iskee. Se kun tuppaa tulemaan melkein kaikille kaksilahkeisille.
Kyllä se 3-kympin kriisi tulee yleensä naisillekin ja yleensä nuorempana kuin miehille. Valitettavasti se ei mene niin että siinä vaiheessa kuunnellaan sitä jota rakastetaan ja sovitellaan menoja suhteen mukaan. Silloin ajatellaan ITSEÄ ja omaa elämätöntä elämää. 30 vuotta ei oikeasti ole mitään nykyisillä eliniän odote-ennusteilla, mutta naisille 3-kympin kriisi on sinänsä ymmärrettävä että hedelmällisyysaika ei ole kasvanut eliniänodotteen kasvusta huolimatta. Miehillä en ko kriisiä ymmärrä lainkaan, enää 50 vuotta elämää jäljellä ja tyyliin 30 hedelmällistä vuotta jäljellä. Mutta ehkä se liittyy enemmän aikuistumiseen, opinnot ohi, työpaikka siinä, ehkä perhe perustettu. Tässäkö tämä oli sitten. Ikään kuin elämä olisi jotenkin eletty 30-vuotiaana. 60-vuotiaita tämä yleensä naurattaa.
Olen itse ennen kuulunut nimenomaan tähän porukkaan joka on ajatellut että antaa miehen mennä kun haluaa. Että se vapaudenkaipuu sillä hoituu. Ei se hoidu. Sitä vapautta haluaa aina vaan enemmän ja toisaalta, miksi sitä haluaa? Onko silloin valmis sitoutumaan suhteeseen jos haluaa enemmän mennä, siis ilman puolisoaan? En ymmärtänyt sitä silloin mutta hyväksyin. En ymmärrä sitä nytkään. Enää en ymmärrä miksi hyväksyin. Ehkä rakkaudesta. Menettämisen pelosta. Annoin mennä mutta se vapaudenkaipuu voitti sittenkin.
aivan älyttömän paljon asiallisista vastauksista!
Olen lukenut kaikki vastaukset ja koittanut vastatakkin mutta ei netti aina halua niitä perille asti laittaa..
Jälkeenpäin luin tekstini uudestaan ja helpotuksekseni ei kukaan ole tullut morkkaamaan vaikka hiukan suutuspäissäni olen (omasta mielestäni) aika kärkästä tekstiä laittanu. Mutta rehellistähän tuo..
Teidän kokemuksenne ja ajatuksenne on herättänyt ajatuksia ja saanut tätä ajatusten sekasortoa vähän selkiintymään ja on tullut huomioitua asioita joita en ollut ajatellutkaan.
Kiitos todella paljon, tuntuu siltä että jopa internetin keskustelupalstalta voi saada tukea, vastoin ennakkoluulojani :)
Toki keskustelu voi vielä jatkua, mutta päätinpä kiittää tässä välissä.
Itse ajattelin antaa herralle vähän tilaa miettiä, ettei nyt ainakaan joka päivä ole tivaamassa että "NOH, mitä sä ny haluut?!"
ja keskustellaan silloin kun siltä tuntuu..
Katsoo nyt, mihin asiat kehittyvät, jos kehittyvät, vai tuleeko jopa takapakkia :D
Ja etenkin tämä linkkinä laittamani ketju. Siinä kanssa yksi vapautta kaipaapa.... sai aikaan paljon tuhoa. Petti ja teki silti lapsen vaimolleen - ihan sikamies. Todella veristä jälkeä. Toivottavasti teidän ero tai yhteiselo - kumman valitsettekin, sujuu ilman noin suuria tuhotöitä. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000043265519
Oli ohimenevää tai ei, ei tuo ole hyväksyttävää. Se, mitä muiden parisuhteissa tapahtuu, ei tarkoita että muiden pitää niin tehdä. Jos Pertti-kaveri saa vaikka harrastaa seksiä muiden kans, niin sunki mies sitten pitäs saada? Ok? No ei. Tää on vähä sitä ala-astehommaa, kun aina sanottiin että "kaikilla muillaki on..". Kyllä on vakavan keskustelun paikka. Sanot ensinnäki, että haluat tietää millon äijä on tulossa kotiin..siis tapahtuuko tänään vai ylihuomenna. MIhin on menossa (suurinpiirtein)..mistä tiedät, että jos se talvella vaikka on sammunu ojaan? Kun ei viitti kertoa? Kyllä nakertaa luottamusta. Mistä tiedät, onko hän ystäviensä kanssa? Vai onko jotain muitakin kierroksessa? Et mitenkään. Todella arveluttavaa käytöstä. Jos ihminen muutaa yhtäkkisesti parisuhteessa käytöstään, vielä noin negatiivisesti, niin yleensä siinä on jotain takana..joko halutaan erota tai sitten on jotain muutakin vispilänkauppaa.. Keskustele ja tee ratkaisu. Jos ei tuu mitään, niin ei tuu mitään. Löydät kyllä sellasenki miehen, joka ilmiottaa menoistaa ja ei saa kolmen kympin kriisejä..minkälainen mahtaa olla es 50pin kriisi? Ootko ajatellut..