eli kasvavaa naisvihaa joka tuntuu siinä määrin että helposti voisi väkivalta käydä mielessä? Tarkoitan jatkuvien epäonnistumisien, edes alkuun ei tahdo päästä tutustumisessa kun sanotaan ettei ole jotain kiinnostusta toiselta. En omaa naispuolisia pelkkiä kavereita joitten kautta voisi tavata tai olla hyvänä ajatusten vaihtoehtona. Ikää 40, täysin suhteeton en ole, pärjään hyvin mutta on ilmeisesti niin väritön ettei ketään innosta. Kuitenkin olen puhuva tunteista ja mustakin, ulkonäkö lievää masua huolimatta moitteeton.
Tuntuu kuin olisin jotenkin etukäteen tuomittu yksin jäämään, aivan kuin ympärilä olisi paha kuori. Luonne melko rauhallinen mutta mitä tehdä tuolle kasvavalle vihalle joka enempi täyttää sisintä? Se voi purkaantua arvaamatta pettymysten jälkeen, asun vielä takapajuisessa maakunnassa jossa ei ole nuoria ihmisiä saati vapaita nuorehkoja naisia. Eipä synny luontaisia kontakteja ei. Mutta jotain täytyisi tapahtua ja pian ettei menisi lopullisesti järki.
Tuntuu kuin olisin jotenkin etukäteen tuomittu yksin jäämään, aivan kuin ympärilä olisi paha kuori. Luonne melko rauhallinen mutta mitä tehdä tuolle kasvavalle vihalle joka enempi täyttää sisintä? Se voi purkaantua arvaamatta pettymysten jälkeen, asun vielä takapajuisessa maakunnassa jossa ei ole nuoria ihmisiä saati vapaita nuorehkoja naisia. Eipä synny luontaisia kontakteja ei. Mutta jotain täytyisi tapahtua ja pian ettei menisi lopullisesti järki.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miehen kanssa 6 vuotta ja huomasin, että seksittömyys nostattaa miehen vihan tunteita.
Kannattaisi hankkia vakituinen naissuhde. Se on mielenterveyden kannalta kaikista parasta.
Ja naiset, jotka pihtaavat parisuhteissa miesten kanssa. Se on turhaa vallankäyttöä. P**** on käyttöä varten. Ei sitä kaikille tarvitse jaella, yksi hyvä kumppani riittää, mutta olkaa anteliaita. Muuten tulee ero.
Mies kertoi kytevästä naisvihastaan, jonka aiheuttaa se, että hän ei ole onnistunut saamaan naissuhdetta. Ja sinä neuvot häntä hankkimaan naisuhteen, jotta hän pääsisi vihastaan. Hohohoijaa. Oletko lukutaidoton vai mitä?
vai mistä kenkä puristaa? Kaikki ruokkii itse itseään. Pitkäaikainen seksittömyys ruokkii naisvihaa.
Kuka tahansa tavallinen mies, jolla on alkeetkin hallussa naisen lepyttelemiseen, maanittelemiseen ja hyvänä pitämiseen, on mahdollista saada nainen ja hyvä sellainen.
Kukaan ei viitsisi tehdä mitään. Jatkuva naisviha vai katkeroittaa mielen ja kielen.
Sä voit vaikuttaa noihin kahteen asiaan, enemmän kuin uskotkaan.
Vihan on eräänlaista energiaa, joka ruokkii itse itseään. Vihantunne on lisäksi erittäin sitovaa ja turmiollista, siksi siitä pitää hankkiutua eroon mitä pikimmin.
Loppuviimeksi vihantunne puree pahiten siihen, joka sitä kantaa.
Katkeruus on vihan esiaste. Katkeruus ruokkii kanssa itse itseään, mutta toimii päinvastoin kuin viha, sillä siinä missä vihantunne tuo pahaa energiaa, niin katkeruus vie kaikki energiat ihmiseltä.
Tunnen hyvin tunteesi, sillä olen ollut samoissa 'tienristeyksissä', kuin mitä sinä nyt tunnut olevan.
Sinulla on selvästi valintojen paikka edessä.
Neuvon: Älä valitse vihaa, äläkä ruoki sitä katkeruudella.
Ja toinen: "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."
"Vihantunne on lisäksi erittäin sitovaa ja turmiollista, siksi siitä pitää hankkiutua eroon mitä pikimmin.
Loppuviimeksi vihantunne puree pahiten siihen, joka sitä kantaa."
Viha ei ole turmiollista jos sen osaa kohdistaa oikein.
"Katkeruus on vihan esiaste. Katkeruus ruokkii kanssa itse itseään, mutta toimii päinvastoin kuin viha, sillä siinä missä vihantunne tuo pahaa energiaa, niin katkeruus vie kaikki energiat ihmiseltä. "
Tuosta nyt olen suurinpiirtein samaa mieltä, paitsi että katkeruus on useimmiten juuri peiteltyä itseinhoa, sen takia se juuri osuu pahiten itseensä, kun taas vihasta voidaan ohjauksella saada oikein rakentavaa aikaiseksi.
"Neuvon: Älä valitse vihaa, äläkä ruoki sitä katkeruudella. "
Sanoisin tuohon, jos on pakko jompikumpi valita, niin viha. Mutta ei se vaatiikin rutkasti työstämistä, että siitä saa jotain rakentavaa aikaiseksi.
Viha on itse asiassa erittäin terve tunne, silloin kun se on oikeutettua. Epäterveeksi ja vahingolliseksi se muuttuu silloin, kun se tukahdutetaan ja kielletään. Tai jos se purkautuu väärällä tavalla (pahimmillaan esim. silmittömänä väkivaltana) tai väärään kohteeseen (esim. täysin ulkopuolisiin). Rakentavasti käsiteltynä ja purettuna viha voi olla hyvin vapauttava ja voimaannuttava tunne. Samoin suuri käyttövoima moniin hyviin asioihin.
Katkeruus taas syntyy nimenomaan kielletystä ja tukahdutetusta vihasta. Eikä siinä ole oikeastaan mitään hyvää. Se vain näivettää ihmisen sisältä pikkuhiljaa.