tätä olen miettinyt jo jonnii aikaa... tutustuin ihanaan mieheen tuossa joku aika sitten (nelisen kk) ja alettiin seurustelemaan..
sitten eräänä iltana mieheni kosi minua ja sanoin tottakai myöntävän vastauksen...
no tuo ei ole ongelma eikä mikään minulle.. olen enemmän kuin onnellinen ja tiedän että tää ei ole mikää lyhyt suhde ja muutenkin tuntuu hyvältä..
mutta ongelman tuottaa veljeni joka on miut 9 vuot vanhempi... ja varsinkin hänen vaimonsa...
kerroin tottakai heillekin iloisesta uutisestani ja kuvittelin saavani onnittelut.. mutta kuinkas sitten kävikään..
mulle alko tulee tekstareita joissa oli "olin iteki sun iässäs kihloissa.. eihän se ollut muuta kuin teini-ihastusta.." "broidin pitää ensin hyväskysä sulle mies ennenko voit noin tehä.."
ööö... toi alko tuntuu siltä et mun tekemiseni ovat niille kahdelle jotain aivan kamalaa...hehän vain menivät naimisiin kahden kk seurustelun jälkeen... ja mä tein liian ison virheen nyt sit niitten mielestä ku menin kihloihin..
en tiiä voiko tähän kukaan sanoa mitään fiksua.. mut mua tää tilanne vaan ahistaa.. en halua miestäni esitellä broidilleni koska pelkää mitä kakaramaista käytöstä sielt tulee siin vaihees... en voi muuta kuin ihmetellä että broidini kohtelee mua kuin 13 vuotiasta pikkupentuna... joka mielestäni en ole enää ollu yli kymmenee vuoteen....
sitten eräänä iltana mieheni kosi minua ja sanoin tottakai myöntävän vastauksen...
no tuo ei ole ongelma eikä mikään minulle.. olen enemmän kuin onnellinen ja tiedän että tää ei ole mikää lyhyt suhde ja muutenkin tuntuu hyvältä..
mutta ongelman tuottaa veljeni joka on miut 9 vuot vanhempi... ja varsinkin hänen vaimonsa...
kerroin tottakai heillekin iloisesta uutisestani ja kuvittelin saavani onnittelut.. mutta kuinkas sitten kävikään..
mulle alko tulee tekstareita joissa oli "olin iteki sun iässäs kihloissa.. eihän se ollut muuta kuin teini-ihastusta.." "broidin pitää ensin hyväskysä sulle mies ennenko voit noin tehä.."
ööö... toi alko tuntuu siltä et mun tekemiseni ovat niille kahdelle jotain aivan kamalaa...hehän vain menivät naimisiin kahden kk seurustelun jälkeen... ja mä tein liian ison virheen nyt sit niitten mielestä ku menin kihloihin..
en tiiä voiko tähän kukaan sanoa mitään fiksua.. mut mua tää tilanne vaan ahistaa.. en halua miestäni esitellä broidilleni koska pelkää mitä kakaramaista käytöstä sielt tulee siin vaihees... en voi muuta kuin ihmetellä että broidini kohtelee mua kuin 13 vuotiasta pikkupentuna... joka mielestäni en ole enää ollu yli kymmenee vuoteen....
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onko veljelläsi ja hänen vaimollaan hyvä suhde? Onko mahdollista että he ovat huolissaan että menit liian nopasti kihloihin niinkuin hekin? 4 kk seurusteluhan ON lyhyt aika... Ja ehkä heitä arveluttaa teidän suhde koska he eivät ole edes tavanneet miesystävääsi. Oma veljeni on seurustellut tyttöystävänsä kanssa viime elokuusta, enkä minä, enkä vanhempani ole vieläkään tavanneet hänen tyttöystäväänsä. Jos veljeni nyt pamauttaisi että meni kihloihin, tuntuisihan se vähän oudolta, ja juuri sen takia ettei sitä "puolisoa ole vielä edes esitelty perheelle". Eihän se periaatteessa mitään muuta suhteessa, mutta tuntuuhan se oudolle kun perheenjäsen menee kihloihin eikä kukaan toinen perheenjäsenistä ole edes tavannut sitä kihlatun puolisoa. Epäilen että tuo käytös veljeltäsi on vain sitä "isoveli syndroomaa", eli on koko elämän ajan taipumus olla se holhoova osapuoli, ainakin jollakin tasolla, ja kantaa huolta ja vastuuta. Tiedän tämän koska itselläni on se pikkuveli vaikka minulla tulee kohta 30 vuotta täyteen, ja veli tulee vain kolmisen vuotta jäljessä :) Mutta, sinun kannattaa puhua tästä asiasta heille kun menet kylään. Sanot että olet aikuinen ja fiksu, tiedät mitä olet tekemässä, mutta kiität siitä että he kantavat sinusta huolta.
kiitos mukavista vastauksistanne... mut tilanne ei sinänsä ole mitenkään helppo miulle...
ensin broidini katkaisi minuun yli vuodeksi välit, kun aloin seurustelemaan eksäni kanssa... hänen vaimonsa kanssa olimme tekemisissä muutaman kerran ainoastaan sen vuoden aikana... ja juuri kun luulin että tilanteet olisi menny parempaan suuntaan.. ni just.. täsä lopputulos..
broidillani ei miust ole vara sanoa mulle sanallakaan mitään.. eihän hänkään esitellyt miun iässäni emäntääsä perheelleen ja ilmotti vain yksi kaunis päivä että hänellä on tytär... joten mielestäni se mies voisi miettiä tekosiaan ja sitä rataa.. tajuan kyllä sen että suojelee.. eikä siinä mitään väärää ole... mutta luuleeko se että voi sanella miten elän elämäni?? ei todellakaan..
virheitä meistä jokainen tekee nuorena ja myös vanhempanakin.. eikä siinä mitään jotkut ottaa opikseen toiset ei...
isäni on ainoa joka on suhteeni ja kihlaukseni johdosta aidosti onnellinen.. hän ei tuominnut eikä mitään muutakaan..
äitini kanssa meillä on mennyt välit jo vuoden päivät sitten.. hänelle en kerro koska eipä häntä aidosti edes kiinnosta asiani..
jotenkin vain tuntuu että tein mitä tahansa niin teen broidini mielestä kaiken aivan väärin.. ei koskaan mene niinkuin hän tahtoisi...muutin stadiin -> tein väärin, -> muutin stadista pois -> tein väärin... tuntuu että tein mitä tahansa ni se ei ole koskaan hyväksi broidini mielestä... joten olen tässä tullutkin siihen tulokseen mielessäni et sille ihmiselle en halua enää sanoa mitään kun kaikki on väärin..
ei ole helppoa suhtautua siihen ihmiseen sillä tavoin että suojelee ja näin... tottakai sen tajuan, mutta todellakin raja menee jossain kohin... ei sitä ylenpalttista "suojelua" tarvii.. oon kuitenki 16 vuotiaasta asti ollu oman itseni herra niin sanotusti...
teidän perheen sisällä vaikuttaa olevan aika tulehtuneet välit puolin ja toisin? En sitten osaa sanoa mistä veljelläsi kenkä oikein hiertää. Tuo vaikuttaa jo muulta kuin pelkältä suojelemiselta. Olisiko hän mahdollisesti kateellinen sinulle? Te olette menneet kihloihin omasta tahdosta, ei sen takia että olet raskaana (sain sellaisen käsityksen että veljesi meni vaimonsa kanssa naimisiin koska he saivat lapsen?). Vaikea sanoa kun en tunne teistä ketään... Ehkä olisi hyvä jos isäsi puhuisi veljellesi tästä asiasta?
Kyllä aikuinen ihminen saa itse päättää, mitä tekee. Jos vaan kuuntelisit veljeäsi voi olla, että katuisit myöhemmin.
Niin kauan, kun pystyt elämään itsenäisesti, niin kukaan ei saa puuttua sinun päätöksiisi. Neuvoja aina voi kysellä, jos siltä tuntuu, mutta kukaan ei saa puuttua toisen tekemisiin ja olemisiin.
Itsekin menin viiden kk: n seurustelun jälkeen kihloihin ihanan miehen kanssa ja ainoa joka paheksui tätä oli työkaverini ! Mietin vaan itsekseni, että mitäpä se sille kuuluu. Oli paljon sellaisia, jotka oli vilpittömästi onnellisia meidän puolesta ja moni kyselee jo isompia kekkereitä. =D Ollaan nyt oltu 1 v ja 7 kk yksissä ja ihanalta tuntuu vieläkin. =)
Sinä päätät omasta elämästäsi, ei kukaan muu. =)
Vähän vaikuttaisi siltä, että veljesi on vain suojelevainen sinua kohtaan, ja toivoo ettet hätiköi ja tule sitten pettymään. Asialle et oikeastaan voi tehdä muuta kuin vakuuttaa veljellesi ja hänen vaimolleen, että olet ihan oikeasti onnellinen ja tosissasi miehen suhteen. He tekevät tätä vain siksi, että välittävät sinusta, eivät kiusallaan.
Etkö ole esitellyt miestä perheellesi? Siitä voisi kyllä jo närkästyäkin mielestäni jos aiotaan elää yhdessä lopun elämää, mutta perheelle ei esitellä ollenkaan. Miten kukaan voisikaan hyväksyä suhdettanne jos he eivät edes tunne koko miestä? Pelkäät kakaramaista käytöstä veljeltäsi, mutta paheksut jos hän kohtelee sinua pikkupentuna? Silloinhan kohtelet ihan samalla tavalla yli 30-vuotiasta veljeäsi, eli pidät häntä kakaramaisena.
Siinä asiassa olen kyllä veljesi kanssa samaa mieltä, että pitää uusi puoliso "hyväksyttää" perheellä ennen kuin sormuksia vaihdetaan. Kannattaisi aloittaa siitä..
Olen itse sinua nuorempi 21-vuotias. Saan myös samanlaista kohtelua isoilta siskoiltani. Ei pelkästään miehiin liittyvissä asoissa vaan muutenkin. Se on sanoinkuvaamattoman raivostuttavaa. Jokainen tekemäni asia ja päätös on lapsellinen ja väärä, vaikka he olisivat tehneet samankaltaisia asioita/päätöksiä samanikäisinä tai vanhempina. Eipä paljoa innosta poikaystäväni kanssa heidän kodeissaan vierailla. Onhan hän "vain ohimenevä tapaus" ja "se oikea on vielä jossain edessa". Eikä sitä oikeaa kuulemma voi löytää kuin yli 25-vuotiaana. Siihen asti on kuulemma vain itseään etsivä kakara. Tiedä häntä.. Kuitenkin vanhempien sisarusten mielipiteillä tuppaa olemaan jonkin sortin vaikutus, ainakin tiettyyn rajaan saakka. :(
Ihmisen koko elämä on koulua, ja ihminen oppii ja löytää itsestään uusia puolia aina, ei se lopu 25-vuoden ikään :) Turha sitä on pitää minään maagisena rajana ettei voisi sitä ennen seurustella! Itse menin 22-vuotiaana naimisiin, ja täytän kohta 30. En vaihtaisi miestäni mihinkään! Jos on henkisesti kypsä niin mikäs siinä :)
Ihmisenä oleminen, ja omaksutun tiedon ymmärtäminen (loogisuus) alkaa vasta hahmottua 30-50 vuotiaana. On täysin ymmärrettävää, että 24 vuotias on hämillään asioista kuin asioista. En tiedä koulutustaustaasi, mutta peruskoulutuksesi päättymisestä on kulunut aikaa vasta 8-vuotta.
Ne koittaa pitää susta huolta, muttei osaa sanoa sitä oikein. Mutta siis, teet just niin kuin sinusta tuntuu parhaalta. :)
Se on sun elämä, ja teet niinkuin haluat. Mutta tee asioita hyvästä ja vapaasta tahdosta ja vakain mielin. :)
No, aikuinenhan sä olet ollut vasta vähän aikaa, et kymmentä vuotta. Kukaan ole 14-vuotiaana vielä läheläkään aikuista (eikä tarviikaan olla!!) ja aivot kegittyy ihan fysiologisestikin tuonne 18-20 vuoden tienoille. Joten siinä mielessä, kyllähän sä olet nuori aikuinen. Mutta et liian nuori menemään kihloihin, naimisiin ja saamaan lapsia esimerkiksi. 4 kk on toki lyhyt aika, mutta jokaisen on tiedettävä itse, mikä itselle sopii.
Ihmisillä on taipumus päteä aikuisuudellaan, jotenkin vaikka ikää ois se 30 vuotta, niin täytyy jo olla "vanha ja viisas", vaikkei sitä oliskaan. Toki 33-vuotiaana pitäisi olla jo jotain kokemusta ja ajatusta enemmän kun 24-vuotiaana, mutta se ei aina mene niin, eikä jokaisella samalla tavalla. Eri ajatuksia eri asioista.
On eri asia olla vastuuntuntoinen ja empaattinen, aikuinen, kun kaikkitietävä, mikä nyt veljesi vaimokin yrittää olla. Ikävä kyllä kukaan ei voi tietää toisten suhteita eikä kenenkään tarvitse suhteitaan hyväksyttää sen jälkeen kun täysi-ikäiseksi on tullut.
En hyväksy veljenkään ylisuojelevaa asennetta, sä olet aikuinen nainen ja ehkä joudut sen joskus tekemään selväksi myös perheellesi, ettei heille kuulu sun elämä eikä seurustelut. Siis tottakai perhe voi ja saa puuttua epänormaaliin tilanteeseen, vaikka alkoholistin tai väkivaltaisen liiton estämiseksi tai lopettamiseksi, muttei he sillekään mitään voi, jos toinen valitsee toisin. He voivat vain yrittää. Mutta tässä tapauksessa sun pitää tehdä päätökset itse.
Mä en sinänsä ymmärrä mikä on ongelma: sä olet omasta mielestäsi ollut aikuinen jo 10 vuotta, mutta olet huolisssasi veljesi ja tämän vaimon mielipiteestä, etkä sano heille suoria sanoja. Etkä muka osaa sanoa vastaan heille? Ilmoittaa, miten haluat itseäsi kohdeltavan? Etenkin kun veljesi on laitttanut ennenkin välit poikki ja tempuillut: tempuiletko säkin heidän pillinsä mukaan edelleen? Jos on noin kauan ollut jo aikuinen, osaa myöskin ajatella itsenäisesti ja ilmaista mielipiteitään, tehdä valintoja itsenäisesti ja on välittämättä toisten mielipiteistä. Tosin, sähän olet ollut aikuinen vähemmän aikaa, ja perheen kanssa nää tilanteet on muutenkin aina vaikeita, eipä olekaan niin helppoa vaan todeta tosiasioita: ehkä veljesikään ja hänen vaimonsa eivät ole ihan ehtineet tajuta.
Heidän valintansa naimisiin menosta eivät kuulu sinulle, eikä sinun valintasi heille. Miltään muulta osin kun itse antaa luvan. Näin se on. Aikuiset saavat valita, ja siinä ei ole muilla nokan koputtamista.
Sinun täytyy sitten vaan olla itse onnellinen.
Kumppaneitaan ei ole pakko esitellä perheelleen, jos ei halua. Se on tapa, ei mikään pakko.
nyt tuli sitä tekstiä mitä olen jo monta vuotta ajatellut.. juurikin tuota mieltä itsekin olen asioista ja olen yrittäny enemmän kuin sata kertaa sanoa veljelleni ja sen vaimolle asioista.. mutta kun he tahtovat että tekisin kaiken niinku ne sanovat etten vain tekisi samoja virheitä ku ne on tehny..
jotenkin tuntuu ettei ne tajua sitäkään että mä todellakin elän omaa elämääni täällä ja ne siellä.. eikä ne seurustele mun kumppanieni kanssa.. vaan todennäköisesti se olen ihan minä ite.. tai kuten isäni sanoja lainaten "ite mie ristini kannan, mutta tukea ja apua saan jos niitä tarvitsen" isältäni.. mutta en veljeltäni saa muuta kuin huudot, haukkumiset etc...
oit toki yyrittää ymmärtää veljesi käytöstä, ehkä hän vielä kärsii siitä virheestä jonka itse teki... ja ihmisillä on taipumus kuvitella että se mikä itselle sopii, sopii myös muille. Miksi hänellä on tarvetta hallita sinua? Onko hänellä ongelmia itsetuntonsa kanssa? Nuoremmalle sisarukselle päteminen on aika vaistomainen reaktio (olen isosisko itsekin) mutta rajansa kaikealla. Ja jos veli ei niitä rajoja itse ymmärrä, sinun pitää ne hänelle asettaa. Ole sinä se aikuinen tässä suhteessa :D
***
10 vuotta on tosi lyhyt aika ja siinä ajassa mänty kasvaa vain 3 metriä. 10 vuodessa tuskin edes huomaa ympäristön muutoksia. Asuntolainaa maksetaan yli 10 vuotta ja asutaan yli 10 vuotta samassa talossa. Yliopistotutkinnon suorittaminen kestää jo 6 vuotta. Maailma on nykyään niin monipuolinen, että ihminen alkaa ymmärtämään sitä vasta keski-iässä. Tämän vuoksi onnellisimmat ihmiset elävätkin viidakoissa, alkeellista elämää.
minusta enemmänki ongelma tuossa on että toimit juuri niinkuin teinit toimivat kihlojen kanssa. eli seurustellaan alle puolvuotta ja mennään kihloihin = teinikihlat. eli vaikka fyysisellä iällä voitkin olla vanhempi, on käyttäytymisesi kihlojen suhteen hyvin teinimäistä
ehkä kannattais seurustella pikkusen kauemmin jos haluaa hyviä onnitteluja. en ymmärrä teitä pikakihlautujia, ettehän te tuossa ajassa edes tiedä toisistanne mitään
että mikä ihmeen kiire on mennä kihloihin tai naimisiin pikavauhtia. Eihän hyvä suhde sitä edellytä mitenkään, päinvastoin. Suhteen voi antaa rauhassa kehittyä ja syventyä.
Ja muutaman kuukauden seurusteluaika on todella lyhyt. Siinä ajassa ei voi oppia tuntemaan toista ihmistä kunnolla. En itse naimisiin edes vuoden seurustelun jälkeen.
Itselleni tulee lähinnä mieheen epävarmuus (joko itsestä tai toisesta) tai luottamuksen puute, jos tuollaista hoppua täytyy pitää. Tai tarve kapinoida.
Kuulkaas te kirjoittajat..
Kyllähän se on niin, että itsekukin päättää itsestään/elämästään, toki voi kysellä ja ottaa neuvoja vastaan, mut jokainen ellää omaa elämäänsä ja itselleen puolison/ valitsee, eihän se tietysti aina ole toisten mieleen, mut pitäkää vaan huoli omasta itsestänne ja lähimmäisistänne..
Minä menin 5kk seurustelun jälkeen kihloihin 7v, olimma kihloissa ja sitten menimme naimisiin ja ollaan edelleen, ainoa ero siinä että olimme jo aikuisia minä 50 ja mies 48, elämme parhainta aikaa ja onnellisesti yhdessä viel pitkään..
Hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoille..
Kyllä elämä on IHANAA
kihlojen maine kyllä mennyt
minä olen aina pitänyt että kihloihin mennään ja se on lupaus että muutaman vuoden päästä mennään naimisiin, ei lähes kymmenen vuoden päästä
kihloissa ei tunnu olevan tänäpäivänä minkäänlaista hienoa. minä arvostan enemmän pareja jotka menevät vasta vuosien päästä kihloihin, kun heti ensi tapaamisella
harva näistä pika kihlautujoista ja naimisiinmenijistä pysyvät yhdessä, näkeehän sen tilastoissa. kyllä se on niin että hyvän suhteen saa kun edetään hitaasti. tokihan niissäkin on eroja, mutta niissä tapauksissa suurinosa myös pysyy yhdessä
nykypäivän ihmiset on vaan sitä sorttia että pitää heti kaikki saada. lapset tehdään lapsina eikä heitä kasvateta oikein. naimisiin mennään ennenkun kunnolla tunnetaan
itse olen 23 ja mieheni 27, olemme seurustelleet pian 3 vuotta, kihloihin ei olla menty.
nykyään se sormus on naisille vähän niinkuin esittelyväline tyyliin "kato mitä se mikko osti mulle, eix ole nätti ja ihanaa"..
ja miehet taas riisuvat sen "kahleen" baarissa taskuunsa..
sitä vain yritän myös sanoa, että eikö kannattaisi seurustella pitemmän aikaa ennenkuin ostaa ne kihlat ja menee naimisiin "hurmoksessa".
ainakin silloin pitemmän aikaa seurustelleena tiedät mitä saat, ei tule ns. ikäviä ylläreitä.
ja varmasti liitto kestää kauemmin kun vaivaudutaan panostamaan enempi suhteeseen.
hyvät ja läheiset, ja taatusti siksi että emme KOSKAAN sekaannu toistemme asioihin pyytämättä. Olemme molemmat tehneet virheitä, eikä olla tultu toisillemme jaarittelemaan että mitä minä sanoin, arvasihan tuon jne. Näillä eväillä on menty pian 40 vuotta. Jokainen tekee omassa elämässään asiansa miten tekee, eikä siihen ole muilla noka koputtamista.
Jos minulla on joku ongelma ja kysyn siskoni mielipidettä, sen myös saan, sama toisinpäin. Autamme toisiamme aina jos tarvii. Mutta emme sekaannu toistemme asioihin, emmekä arvostele toistemme ratkaisuja. Se on arvostamista ja kunnioittamista.
Jos sinua ahdistaa veljesi käytös, ota etäisyyttä. Sinä teet omassa elämässäsi mitä haluat. Jos sinua siitä syyllistetään, älä syyllisty. Se on heidän ongelmansa, ei sinun. Jos sinun asiasi vaivaavat muita, se on niiden ongelma, ei sinun.