harmittaa

tuputtaa tota "uskoaan" meille nuorille.
Mä ainakin haluun ja tarviin liiton antamaa turvaa, koska en osaa vielä pitää oikeen puoliani ja työnantaja sanelee niinpaljon semmosta, mitä oikeesti ei sais olla.
Sitten mä juttelen luottamusmiehen kas ja aina oon saanut apua ja neuvoja.
Ihan mielellään mä maksan jäsenmaksua siitä hyvästä.
YTK:laiset sanoo, et mun maksamilla rahoilla ne herrat siel vaan rellestää, mut ei pidä paikkaansa, kyllä mä saan ne ittelleni moninkertasti takasin, kun haluun ja osaan käyttää liiton palveluja.
Silti joku vatipää YTK-lainen tulee mullekin sönkkäämään et liittoon ei kantseis kuuluu....höh, sanon mä, tänäpäivänä vaan hullut ei kuulu liittoon !!!
231273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sanotaan että ytk-lainen on pummi joka käyttää liittojen kiristämiä palkankorotuksia yms etuuksia.
Tietyllä tavalla tämä onkin totta.

Mutta mutta YTK-lainen joutuu myös kärsimään liittojen uhoamisesta ja kiristyksestä.
esimerkkinä vaikka Merimiesunioni. Eipä taida enää yksikään isompi laiva olla Suomen lipun alla. Myös ytk-laisia jäi siis vaille työpaikkaa kun Merimiesunioni uhitteli.

Äänestä
  • Merimiesunioni, kattia kanssa! Olit pelkkä pilke isäsi silmäkulmassa kun Merimiesunioni oli olemassa ja teki sopimuksia Ja vieläkään ei Nillo Wällärin kaltaista visionääriä/toimijaa ole työntekijäliitoissa ollut, heitä onkin vain yksi 100-vuodessa! Jos hän oli tahto ihminen ja hyvä puhuja organisoija niin voimme ajatella, että työnantajapuolella hän olisi ollut Nokian Ollilan veroinen johtaja.

    YTK:set muka kärsivät uhoamisesta ja kiristyksestä, enemmän olet saanut nauttia niistä hyvistä ja oikeista asioista joita silloin neuvoteltiin merimiesten työolojen/työehtojen parantamisesksi ja vaikka laivat on liputettu ulos niin sekin on pitkässä juoksussa oikein ja hyvä asia: ei hyvinvointi, hyvät työolot/ehdot/palkka ole vain merimiesten tai meidän yksinoikeutemme. Vai mitä Tassuttaja?

    Täällä kukaan ei työnantaja, ei työntekijä saavuta yhtään mitään toivomalla, tahtomalla! Jos se riittäisi, eikä tekoja tarvittaisi niin voisimme ihan tahtoa lämmintä leipää sinne sänkyyn ja niin se ei mene, eikä tule menemään!

    Äänestä

uskotko itsekkään.

Äänestä
  • Tuossa aloittajan kirjoituksessa on valetta.
    Voit myös sitten perustella väittämäsi jos vain löydät siitä jotain valetta.

    Äänestä

  • Sitten mikä kirjoitti:

    Tuossa aloittajan kirjoituksessa on valetta.
    Voit myös sitten perustella väittämäsi jos vain löydät siitä jotain valetta.

    oikea kirjoittaja on n.50-60 vuotias ay-aktiivi ,varmaankin jo 80 luvullakin vaikuttanut kovan linjan kommunisti.Ainut huoli hänellä lienee ,ei nuorten hyvinvointi vaan jäsenkato SAKista.
    -koska en osaa vielä pitää oikeen puoliani ja työnantaja sanelee niinpaljon semmosta, mitä oikeesti ei sais olla. -
    Siis nuorelle työntekijälle sanellaan niinpaljon-huhhuuuuu,vaikka firmassa on luottamusmies.
    TÄYSIN ABSURDI KERTOMUS MUUTENKIN KAIKENPUOLIN-SATUA.

    Äänestä

  • valetta- kirjoitti:

    oikea kirjoittaja on n.50-60 vuotias ay-aktiivi ,varmaankin jo 80 luvullakin vaikuttanut kovan linjan kommunisti.Ainut huoli hänellä lienee ,ei nuorten hyvinvointi vaan jäsenkato SAKista.
    -koska en osaa vielä pitää oikeen puoliani ja työnantaja sanelee niinpaljon semmosta, mitä oikeesti ei sais olla. -
    Siis nuorelle työntekijälle sanellaan niinpaljon-huhhuuuuu,vaikka firmassa on luottamusmies.
    TÄYSIN ABSURDI KERTOMUS MUUTENKIN KAIKENPUOLIN-SATUA.

    Neuvottelee nuo yleiset palkankorotukset ja työhtosopimukset?

    Äänestä

  • valetta- kirjoitti:

    oikea kirjoittaja on n.50-60 vuotias ay-aktiivi ,varmaankin jo 80 luvullakin vaikuttanut kovan linjan kommunisti.Ainut huoli hänellä lienee ,ei nuorten hyvinvointi vaan jäsenkato SAKista.
    -koska en osaa vielä pitää oikeen puoliani ja työnantaja sanelee niinpaljon semmosta, mitä oikeesti ei sais olla. -
    Siis nuorelle työntekijälle sanellaan niinpaljon-huhhuuuuu,vaikka firmassa on luottamusmies.
    TÄYSIN ABSURDI KERTOMUS MUUTENKIN KAIKENPUOLIN-SATUA.

    Sinulle: koko kirjoitus valetta-
    Mitäs sitten vaikka sen olisi kirjoittanut 75v. entinen luottamushlö, sillä jos sinä väität, ettei yksikään työnantaja tai päällikkö ole tänne kirjoittanyt "nimim. työntekijä" kehuakseen loimaan lois kassaa, niin awot =) hehe
    Miksi liitoissa on meneillään kanteita työnantajia vastaan tälläkin hetkellä, miksi niin monia nuoria huijataan palkoissa ja muissakin heille kuuluvissa etuisuuksissa jne jne???
    Niin monta, liian monta huithapeli yrittäjähuijaria on liikkeellä, että kaikki fiksut nuoret toivoisi kuuluvan liittoon, jo ihan tämänkin takia.
    Olisipa liitoilla mahdollisuus kertoa kaikki ne törkeät tapaukset medioissa julki, niin nuorilla viimeistään siinä vaihteessa aukeisivat silmät.
    On totta, etteivät kaikki yrittäjät ole huijareita, yhdellä jopa allekirjoittanutkin on ollut töissä aikoinaan, mutta valitettavan yleistä se tänäpäivänä on!
    ELI KYLLÄ TUO SINUN KIRJOITUKSESI OLI ABSURDIA JA VALETTA KOKO TYNNI.

    Äänestä

no voi äitinpientä

Äänestä

Heips!
Juuri noin.
Firmoissa neuvottelut käydään aina vain luottamusmiehen ja johdon kanssa.

Äänestä
  • Olessani vielä työelämässä, johtaja nosti palkkoja aina enemmän kuin olisi ollut tarvis. Tämän hän teki siitä hyvästä, että ei kuuluttu ammattiliittoon, vaan YTK:hon. Hänen mielestään olimme ansainneet tuntuvan korotuksen siitä hyvästä, ettei lakkoiltu eikä riidelty työnantajan kanssa. Muistan kerrankin, johtaja nosti yli 200 mk (oli vielä markka-aika) yli yleisen palkankorotuksen. Laskekaapa mitä se tekee vaikkapa 10 vuodessa! Joka kerta vähintään tuo summa yli sen mitä kuului! Eikä lakkoiltu, eikä ollut mitään oikeustaisteluja. Ihan mukava oli tehdä töitä!

    Äänestä

  • kanssa! kirjoitti:

    Olessani vielä työelämässä, johtaja nosti palkkoja aina enemmän kuin olisi ollut tarvis. Tämän hän teki siitä hyvästä, että ei kuuluttu ammattiliittoon, vaan YTK:hon. Hänen mielestään olimme ansainneet tuntuvan korotuksen siitä hyvästä, ettei lakkoiltu eikä riidelty työnantajan kanssa. Muistan kerrankin, johtaja nosti yli 200 mk (oli vielä markka-aika) yli yleisen palkankorotuksen. Laskekaapa mitä se tekee vaikkapa 10 vuodessa! Joka kerta vähintään tuo summa yli sen mitä kuului! Eikä lakkoiltu, eikä ollut mitään oikeustaisteluja. Ihan mukava oli tehdä töitä!

    Johtaja nosti palkkoja siitä hyvästä, että ette kuuluneet liittoon, ettekä riidelleet työnantajan kanssa! Hyvä, juuri niin sen pitää mennäkkin, sen puolesta liitot ovat taistelleet ja se toimii!! Sinäkin olet saanut tuntuvasti paremman palkan sen takia, että liitot ovat olemassa, et sen takia, että ne ovat turhia!!!

    Et edes tietäisi mikä oikea palkkatasosi on jos liitoa ei olisi ja hyvä, että selviää täällä mikä työntuottavuus/yrittäjän maksukyky oikeasti on, kiitos kun kerroit! Nyt liittoon kuuluvatkin saavat sen mikä heille kuuluu! Ympäri käydään ja yhteen tullaan!

    Äänestä

Nuoria kusetetaan ihan tahallaan.
Suora lainaus Telma-lehdestä 2/2008 jutusta, joka kertoo Kesäduuni-puhelimesta: -- annetaan neuvoja ja yhteystietoja, mutta ei lähdeta neuvottelemaan kenenkäään puolesta.
- ei edes sen pizzakuskin, jolle maksettiin ihan liian vähän palkkaa ja joka joutui kustantamaan bensatkin itse

Tämäkin olisi tarvinnut liiton apua ihan oikeesti.

Äänestä

Nuoria kusetetaan uskomattoman paljon.
Siksi on ollut monena kesänä puhelinpalvelukin kesäduunareille.
Että saisivat tieta ja ei kusetettaisi niin paljoa ainakaan.
ei uskalleta panna hanttiin ja tehdään kaikki laittomuudet mitä pomo määrää.
Niin se ei todellakaan mene ja pienissä puljuissa tämä on ihan yleistä.
Voin kertoa hyvän esimerkinkin.
Kundille maksettiin pienessä hesalaisessa metallipajassa liian pientä palkkaa, teetettiin surutta liikaa tunteja, vittuiltiin joka asiassa jne.mm.palkkanauhaa ei tullut.
No, kundi ei kuulunut liittoon ja kun liittyi, niin loppui tuo kusetus.
Liitosta meinaan soitettiin duunipaikalle ja pistettiin tuonkin pikkupuljun pomo ojennukseen.
tarkistettiin tunnit ja palkka, het alkuun.
Työajat, työturvallisuus siinä sivussa.Lounastaukoihin ja kahvitaukoihin tuli heti myös muutokset.
Kun ne ei ennen kuuluneet työaikaan ollenkaan. Piti omalla ajalla olla kahvillakin...tauotus oli siis lainvastainen.
Tosin nää kaikki tapahtu 80 luvulla, mutta kuiteskin.

Lisäksi MURIKKA nimisessä paikassa tampereella saa tosi hyvää koulutusta ja siitä saa rahaakin, ei siis ole "palkatonta opiskelua".
Kursseista voi lukea täältä.
http://www.murikka-opisto.fi/kurssi.php?id=884

Kursseille, jotka eivät ole työnantajan taloudellisen tuen piirissä (ns. järjestökurssit) myönnetään SAK:n koulutussuosituksen mukainen kurssiapuraha. Apuraha koostuu vuonna 2009

kurssipäivärahasta, jonka suuruus on 32,62 euroa ja
stipendistä, jonka suuruus on 29,38 euroa kurssipäivältä.
Apuraha voidaan myöntää, mikäli kurssilaisella on kurssin aikana suoranaisia tai välillisiä kustannuksia, eikä hän saa muualta tuloa, korvauksia tai stipendejä. Työnantajan kurssihakemuslomakkeella myöntämä vapaa ilman ansionmenetyskorvauksia riittää osoittamaan, että kurssilaiselle aiheutuu kurssista kustannuksia.



Kun työtön tai kokoaikaisesti lomautettu lähtee kurssille Murikkaan

Hän tarkistaa aina työvoimatoimistosta ennen kurssille lähtöään, ettei työttömyyspäivärahan maksamiselle ole estettä kurssin aikana.
Hän ilmoittaa työvoimatoimistoon tai työnantajalle olevansa kurssin aikana kutsuttavissa työhön.
Hän saa työttömyyspäivärahan, kuten olisi muutenkin saanut. Murikka ei maksa apurahoja.
Liitto maksaa hyväksymiensä kurssilaisten kurssimaksun, johon sisältyy opetus, täysihoito sekä kurssilla tarvittava kurssimateriaali.

Liitto korvaa kurssilaisille matkakustannukset halvimman matkustustavan mukaan (juna 2. lk. tai linja-auto) sekä matkapäivärahan siihen oikeutetuille.


Eli kannattaa kurssittaa itseään vaikka nyt kun on lomautettukin. ei tarvitse kotona nyhjätä ja valittaa!

Äänestä

herättävä vaikutus täällä kirjoittelijoihin ,kun tällälailla kirjoitellaan keksittyjä provoja nuorison nimissä.

Äänestä

Kaikki kunnia ammattiliitoille edunvalvonnasta. Mutta minun jäsenmaksuillani ei rahoiteta vasemmistopuolueiden vaalikampanjoita eikä mitään ydinvoimapropagandaa. Metallin jäsenyys on nykyään sama kuin SDP:n jäsenyys.

Äänestä
  • Voihan sitä noinkin ajatella ja erota ammattiliitosta, mutta politiikasta, olkoon se vasemmistolaista tai oikeistolaista siitä ei liitosta eroamalla eroon pääse.Jomman kumman lerissä olet halusit tai et. Itse kuulun liittoon sen takia, että OLEN työntekijä ja tarvitsen liiton sopimuksia/edunvalvontaa, ihmiset siellä saavat ajatella niin vasemmistolaisesti tai oikeistolaisesti kuin haluavat. Ydinvoimapropagandaa harjoittavat ne piirit joiden itresseissä ydinvoiman rakentaminen on, ammattiliitot eivät ydinvoimaa tarvitse! Enkä liioin pelkää minkään puolueen tai järjestön läheisyyden/olemassaolon uhkaavan päätäni, järjenkäyttöäni tai ajatteluani.

    Äänestä

  • minunrahat kirjoitti:

    Voihan sitä noinkin ajatella ja erota ammattiliitosta, mutta politiikasta, olkoon se vasemmistolaista tai oikeistolaista siitä ei liitosta eroamalla eroon pääse.Jomman kumman lerissä olet halusit tai et. Itse kuulun liittoon sen takia, että OLEN työntekijä ja tarvitsen liiton sopimuksia/edunvalvontaa, ihmiset siellä saavat ajatella niin vasemmistolaisesti tai oikeistolaisesti kuin haluavat. Ydinvoimapropagandaa harjoittavat ne piirit joiden itresseissä ydinvoiman rakentaminen on, ammattiliitot eivät ydinvoimaa tarvitse! Enkä liioin pelkää minkään puolueen tai järjestön läheisyyden/olemassaolon uhkaavan päätäni, järjenkäyttöäni tai ajatteluani.

    En halua että kuulumalla esim. metalliliittoon osallistun sitä kautta SDP:n tms. toiminnan tukemiseen ja olen mukana muun muassa ydinvoiman lisärakentamista kannattavassa toiminnassa. Enkä ymmärrä jäsenistön kahtiajakautumista vasemmistoliittolaisiin ja SDP:n kannattajiin. Tämä kai on normaalia politiikkaa ja demokratiaa, mutta toivoisin että ammattiliitoissa asiat käsiteltäisiin asioina puoluekantaan katsomatta ja annettaisiin eduskunnan ja hallituksen hoitaa omat hommansa. Sitten kun saataisiin Suomeen esimerkiksi vuorotyöläisten liitto huolehtimaan vuorotyöläisten eduista ja hyvinvoinnista (nykyään niistä ei huolehdi kukaan). Sellaiseen liittoon liittyisin ilomielin.

    Äänestä

  • koska kepu taikka kokoomus on ajanut työläisten asioita?
    Onko he koskaan ehdottaneet parannuksia ja helpotuksia työläisetn oloihin?
    Sitä paitsi. niistä veroista jotka sinä maksat annetaan myös rahaa verorahoista puolueille.
    Minä lopetan verojen maksun. En halua että veroeuroni menee kokoomuslaisten puoluetukiin.

    Äänestä

  • jo.. kirjoitti:

    koska kepu taikka kokoomus on ajanut työläisten asioita?
    Onko he koskaan ehdottaneet parannuksia ja helpotuksia työläisetn oloihin?
    Sitä paitsi. niistä veroista jotka sinä maksat annetaan myös rahaa verorahoista puolueille.
    Minä lopetan verojen maksun. En halua että veroeuroni menee kokoomuslaisten puoluetukiin.

    No, voit sitten lopettaa verojen maksun, kerro muillekin, miten se onnistui.

    Äänestä

olin pääsiäisajan netin tavoittamattomissa ja nyt katoin tätä mun kirjotusta ja varsinki noit kommenttei...
Siis, mikä pistää ihmiset epäilee, et mä valehtelen ton tarinani, eiks ne tiedä mitä työelämä meil nuorille on.?
En mä haluu ketään viilata linssiin, haluun vaa saada muutkin ymmärtämään et ilman liittoo ei tänäpäivänä pärjää töissä, työttömänä kylläkin mut se on ihan eri asia.

Äänestä
  • ei ole 4-5päivää poissa netistä

    Äänestä

  • sanoo että se jäsenmaksu on niinku täysmääräne vähennys verotuksessa vaikkeise oikeesti ookkaan,mutku,,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun YTK:laiset kirjoitti:

tuputtaa tota "uskoaan" meille nuorille.
Mä ainakin haluun ja tarviin liiton antamaa turvaa, koska en osaa vielä pitää oikeen puoliani ja työnantaja sanelee niinpaljon semmosta, mitä oikeesti ei sais olla.
Sitten mä juttelen luottamusmiehen kas ja aina oon saanut apua ja neuvoja.
Ihan mielellään mä maksan jäsenmaksua siitä hyvästä.
YTK:laiset sanoo, et mun maksamilla rahoilla ne herrat siel vaan rellestää, mut ei pidä paikkaansa, kyllä mä saan ne ittelleni moninkertasti takasin, kun haluun ja osaan käyttää liiton palveluja.
Silti joku vatipää YTK-lainen tulee mullekin sönkkäämään et liittoon ei kantseis kuuluu....höh, sanon mä, tänäpäivänä vaan hullut ei kuulu liittoon !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu