olen pitkään miettinyt tuotakin termiä, särkynyt sydän. Todennut, että jos kyse olisikin sydämensärkymästä, niin se varmaan vielä menisi, mutta kun olen havainnut ainakin omalla kohdalla, että sieluhan se on särkynyt. Siis minä olen mennyt rikki sielultani. Ihmettelin joskus voiko särkyneen sydämen jotenkin korjata. Havainnut nyt vuosien päästä, että ei se korjaannu. Aika hieman silottaa haavoja, mutta kyse on siitä, että särkyneen sydämen haavat ulottuu pikkuhiljaa sieluun, tekee sen yhtä sälöiseksi ja risaiseksi mitä sydämen.
En edes tiedä miten kipeä oikeastaan olen. Minulla ei ole mitään mihin sitä verrata. Sydämen kivut pystyin sivuuttamaan, tämä sielun kipeys tuntuu tuikkivan läpi jokaisen päivän.
Olen ahdistunut, voin pahoin. En luota mihinkään, uskon viimeiseen saakka, että sovitut asiat kääntyvät päälaelleen, se mitä eniten toivon, ei toteudu, en uskalla iloita en nauraa, sillä silloin joskus ainut osani oli odottaa ja toivoa, ja pettyä sitä mukaa.
Ainut lääke tähän on eräs joka ei ota vastuuta siitä miten rikkinäisenä minut käsistään heitti. Hän tietää miten jäin häneen kiinni, mutta se ei häntä hellytä, päinvastoin, sanoo, että elä omaa elämääs. Ei vaan usko eikä ymmärrä, ettei mulla ole muuta elämää kuin hän, vaikka ei ole häntäkään.
Rikki, niin rikkinäinen.
En edes tiedä miten kipeä oikeastaan olen. Minulla ei ole mitään mihin sitä verrata. Sydämen kivut pystyin sivuuttamaan, tämä sielun kipeys tuntuu tuikkivan läpi jokaisen päivän.
Olen ahdistunut, voin pahoin. En luota mihinkään, uskon viimeiseen saakka, että sovitut asiat kääntyvät päälaelleen, se mitä eniten toivon, ei toteudu, en uskalla iloita en nauraa, sillä silloin joskus ainut osani oli odottaa ja toivoa, ja pettyä sitä mukaa.
Ainut lääke tähän on eräs joka ei ota vastuuta siitä miten rikkinäisenä minut käsistään heitti. Hän tietää miten jäin häneen kiinni, mutta se ei häntä hellytä, päinvastoin, sanoo, että elä omaa elämääs. Ei vaan usko eikä ymmärrä, ettei mulla ole muuta elämää kuin hän, vaikka ei ole häntäkään.
Rikki, niin rikkinäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jäädä omiin haavoihinsa kiinni ja loputtomiin niitä parannnella. Joskus täytyy vain repäistä ja unohtaa kaikki paska. Mennä vaan tuulta päin ja etsiä omaa onneaan. Miehiä tulee ja menee kuin raitiovaunuja. Aina sieltä se yksi sopiva löytyy, jonka kyytiin hypätä.:) Yhtä ja ainutta onnea elämässä ei ole. Sen olen huomannut. Ja jos toisella ei ole viitsimystä korjata suhdetta ja tehdä töitä sen eteen, niin antaa mennä vaan. Ja perään ei kannata itkeä. Se on aivan turha. Yksikään mies ei ole kyynelten arvoinen. Ei yksikään.
joka ei ota toisen tunteita huomioon ,ei ole edes ikävän arvoinen ,miksi pitäisi jäädä itsekkään murhehtimaan jotain sellaista ,joka vaan haluaa loukata ja olla välinpitämätön .
Sellaisen ihmisen ei tarvitsekkaan ottaa huomioon toisen tunteita jota on itse loukattu.
Silloin toinen on yhtä välinpitämätön. Se on ihan oikein.
Olet vaan ylitunteellinen. Parisuhteet eivät nykyaikana ole vaan mitän kestojuttuja. Jos sä jäät johonkuhun "kiinni" noin pahasti, niin sulla taitaa olla jotain henkisiä ongelmia. Takerrut liikaa johonkuhun, jolla ei ole samanmoisia tunteita sua kohtaan. Nyt rauhotut ja elät tosiaankin sitä omaa elämääs.
läheisriippuvuutta, älä jää roikkumaan siihen toiseen ja varsinkaan kinuamaan häntä takaisin, ei hän ole enää sun rakkautes arvoinen ja ei todellakaan enää välitä susta sillä tasolla.Mitä enemmän sinä hänessä roikut sitä enemmän hän etäisyyttä ottaa. Yritäpäs ruveta rakentamaan sitä omaa elämää ja omaa itseä uudelleen, keskittyä ihan siihen, aika hoitaa sen ikävän pois. Etsi kaikki se mistä olet haaveillut tai mitä aikoisit omassa elämässä toteuttaa ja rupea toteuttamaan. Etsi ja löydä kaikki se mistä pidät ja mistä saat iloa, ja tee niitä juttuja tähän ei siis lueta sitä eksää mukaan. Muista, että olet pärjännyt varmasti ennen häntä ja pärjäät varmasti tässä elämässä hänenkin jälkeensä. Ja hän ei ole siis ainoa ihminen tässä maailmassa, semmoinen sopiva ja sua arvostava kaveri odottaa jo kulman takana, kunhan olet siihen itse valmis.
Hieno kirjoitus! Kiitos. :)
että epätoivoisesti roikuin "Miksi sä et halua olla mun kanssa edes kaveri" eli menin ihan säälittävälle tasolle, lähetin jopa joulukortin jne. ja niinhän siinä kävi, että hän pakeni entisestään.
Ja kuinka ollakaan tein täsmälleen sen jutun, mitä kuvailit - aloin tekemään sitä, mistä olen haaveillut eli aloin opiskelemaan laulua. Se on ihan uskomaton juttu, koska ne kerrat kun olen ollut esiintymässä, olen ollut esityksen jälkeen taivaissa ja ollut koko viikon todella iloinen ja hyväntuulinen.
Enkä jaksa enää miettiä, mitä on ollut. Tietysti näin pääsiäisenä hieman herkistyin, mutta saan niin mielettömän hyvän olon musiikista, että en olisi varmaan ikinä uskaltanut lähteä opiskelemaan laulua, jos minulla ei olisi ollut tätä eroa. Että toisaalta minun pitäisi kiittää häntä. No, hieman ironista ehkä, mutta kuitenkin.
Viestisi sisältää kaiken sen mikä auttoi minua näkemään elämän ja maailman taas uusin valoisin silmin ja tuntein sydämeni murskaavan eron jälkeen. Kiitos.
vastauksia, kiitos niistä. Yksikään ei onneksi ihan päin näköä vedellyt, kiitos siitäkin.
Hyvä havainto se, että varmaan olen mieleltäni rikki; sitähän mä sanoinkin, havainneeni vasta. Läheisriippuvuus, oman persoonallisuuden jämähtäminen johonkin sellaiseen mikä ei enää kanna. Urakkaa käsittämättömän paljon, eikä siihen pysty muuten pureutumaan kuin aloittamalla jotain ihan erilaista.
Mun varmaan pitää ensin opetella hengittämään ilman häntä, heräämään aamuun ja nukahtamaan yön syliin.