KAIKKI maahanmuuttajat itä-helsinkiin!?!?!?

asun itä-helsingissä, olen muuttanut aikoinaan pieneltä paikkakunnalta tänne.
Olenkin saanut mieleeni tälläisen ajatuksen ja ihmetyksen. Miksi kaikki maahanmuuttajat siirretään asumaan yhdelle alueelle? Ristiriidat ja rasismi varmasti lisääntyvät tälläisella "politiikalla". Mietitäänpä vaikka, jos pohjanmaalle laitettaisiin "tilanne" missä valtaväestö olisi vaikka somaleita. Heidät olisi sinne sijoitettu ja vähemmistönä suomalainen alkuperäis väestö. Eipä siellä päätöksentekijöillä ilmeisesti paljoa kiinnostusta ole. Otetaan vaan avosylin ja sydämin vastaan niitä ulkomaalaisia, mitään ei tehdä "tummat" jengityy heitä saa tavalliset tallaajat alkuperäisväestö pelätä. niin päiväkodista yläluokille yli puolet on jo maahanmuuttajia, joka ryhmässä. Mitä tästä seuraa!? asiasta ei saa edes keskustella!!! järkyttävää! mihin on suomalainen maaläisjärki kadonnut onko se nykyään somalialainen aavikko laki?! tehkää päättäjät asialla jotain, ennenkuin ongelma leviää vuosikymmenien päästä käsille!?
6319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

maahanmuuttajilla kaikkia maahanmuuttajia vai esimerkiksi somalialaissyntyisiä?

Itä-Helsingissä on 133 000 asukasta. Suomessa on 5000 Somalian kansalaista koko maassa ja yhteensä 10 000 somalian kielen puhujaa.

Itä-Helsingin vaarallisuudesta:

http://leena.blogit.kauppalehti.fi/2006/11/23/ita-helsinki-on-niin-vaarallinen-paikka/

Itä-Helsingin elinkeino- ja väestörakenne:

http://www.google.com/gwt/n?u=http://www.hel2.fi/kkansl/itahelsinki/ihel_04.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki#Ulkomaalaiset

http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=7374&deptid=127&languageid=3&NEWS=1

Kiinnostavaa keskustelua Itä-Helsingistä:

http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&_forum_WAR_perhe_action=viewThread&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&_forum_WAR_perhe_forumThreadId=152088

Äänestä
  • Tarkoitan jos yhteen paikkaan/kaupunginosaan työnnetään pitkin ja poikin maailmalta tulleita ja maailman ja sodan runtelevia ihmispoloja. Jotka eivät saati omaan väestöön tai sitten valtaväestöön mitä suomalaisen suomessa tulisi olla, he eivät luota eivätkä toimillaan niin tee. Kuinka moni on työssäkäyvä? Suomi on kristillinen maa, olenkin mielenkiinnokseni joidenkin somalien kanssa jotka ovat muslimeja keskustellut tästä, useat ovat joko suoraan tai epäsuoraan sitä mieltä ettei kristityistä ole mihinkään / eräs jopa sanoi että kaikki kristityt tulisi tap****. Olin erittäin järkyttynyt. Suomi ottaa siis heitä iloiten maahamme ja he ovat näin "kiitollisia" avustaan.
    Kyllä suomi kaivaa omaa kuoppaansa ja nopealla tahdilla. Surullista.
    ps, En ole rasisti missään nimessä. Ihmettelen vain suomalaista pakolaispolittikkaa ja maahanmuuttaja politiikkaa. Se ei toimi. Uudistuksia ja pian!

    Äänestä

  • mietteliäs1234 kirjoitti:

    Tarkoitan jos yhteen paikkaan/kaupunginosaan työnnetään pitkin ja poikin maailmalta tulleita ja maailman ja sodan runtelevia ihmispoloja. Jotka eivät saati omaan väestöön tai sitten valtaväestöön mitä suomalaisen suomessa tulisi olla, he eivät luota eivätkä toimillaan niin tee. Kuinka moni on työssäkäyvä? Suomi on kristillinen maa, olenkin mielenkiinnokseni joidenkin somalien kanssa jotka ovat muslimeja keskustellut tästä, useat ovat joko suoraan tai epäsuoraan sitä mieltä ettei kristityistä ole mihinkään / eräs jopa sanoi että kaikki kristityt tulisi tap****. Olin erittäin järkyttynyt. Suomi ottaa siis heitä iloiten maahamme ja he ovat näin "kiitollisia" avustaan.
    Kyllä suomi kaivaa omaa kuoppaansa ja nopealla tahdilla. Surullista.
    ps, En ole rasisti missään nimessä. Ihmettelen vain suomalaista pakolaispolittikkaa ja maahanmuuttaja politiikkaa. Se ei toimi. Uudistuksia ja pian!

    Muista äänestää seuraavissa vaaleissa viherpiipertäjiä ja muuta vastuutonta vasurisakkia tai farisealaisia RKP-klovneja.
    Sen jälkeen ei nimittäin ole siihen enää mahdollisuuksia. Käy niin, että se viimeinenkin taisto on hävitty.
    Humanismi on hienoa, mutta sen käyttö yliannoksina on epäterveellistä meille koko lystin maksaville kantasuomalaisille.
    Eikö siitä saa olla huolissaan?

    Äänestä

  • mahovittuinen Astrid kirjoitti:

    inhottavat rasistit kaiikki!teida pitää kunioitaa ja arvoistaa meidan kulttuury!

    Äänestä

  • mahmuud al abbas kirjoitti:

    inhottavat rasistit kaiikki!teida pitää kunioitaa ja arvoistaa meidan kulttuury!

    Mahmudit pois Suomesta :DDD

    Äänestä

pian täällä ei halua enää asua! Ja miksi kaikki maahamuutajat täytää sijoittaa Helsinkiin?? Keski-Suomessa heitä ei näy juuri ollenkaan! Tarkoitan nyt tätä meidän näkyvintä maahammuuttaja ryhmä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mietteliäs1234 kirjoitti:

asun itä-helsingissä, olen muuttanut aikoinaan pieneltä paikkakunnalta tänne.
Olenkin saanut mieleeni tälläisen ajatuksen ja ihmetyksen. Miksi kaikki maahanmuuttajat siirretään asumaan yhdelle alueelle? Ristiriidat ja rasismi varmasti lisääntyvät tälläisella "politiikalla". Mietitäänpä vaikka, jos pohjanmaalle laitettaisiin "tilanne" missä valtaväestö olisi vaikka somaleita. Heidät olisi sinne sijoitettu ja vähemmistönä suomalainen alkuperäis väestö. Eipä siellä päätöksentekijöillä ilmeisesti paljoa kiinnostusta ole. Otetaan vaan avosylin ja sydämin vastaan niitä ulkomaalaisia, mitään ei tehdä "tummat" jengityy heitä saa tavalliset tallaajat alkuperäisväestö pelätä. niin päiväkodista yläluokille yli puolet on jo maahanmuuttajia, joka ryhmässä. Mitä tästä seuraa!? asiasta ei saa edes keskustella!!! järkyttävää! mihin on suomalainen maaläisjärki kadonnut onko se nykyään somalialainen aavikko laki?! tehkää päättäjät asialla jotain, ennenkuin ongelma leviää vuosikymmenien päästä käsille!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu