olen seurustellut mieheni kanssa yli kolme vuotta, enkä ennen ole pitänyt itseäni lainkaan mustasukkaisena ihmisenä. nyt on jotain naksahtanut päässä ja savua nousee päästä jo siitä, jos törmään miehen koneella pornosivustoihin.
pääpiirteittäin on tunne, että meillä menee paremmin kuin koskaan, alamme oikeasti olla aika vakiintunut pariskunta ja tuntuu että meillä vaan kaikki toimii niin kuin pitääkin. vieläkin tulee päiviä, jolloin tuntuu olevan ihan kuin vastarakastunut. liekö sitten siitä johtuu, että kun kaikki muu menee hyvin eikä ole syytä huoleen, olen alkanut kehittää ongelmaa mitättömistä asioista. sanokaa te!
miehellä on ystäviinsä erittäin tiivis suhde, tuntuu että äijät tekstailevat jatkuvasti, suurin osa jutuista mitä nyt olen nähnyt ovat ihan täysin turhaa läpänheittoa tai muuta väliaikatietoa milloin mistäkin paikoista. varmaan rutiinista äijät myös mesettää tietokoneella kuin yläasteikäiset pojat.
ongelmat taisivat alkaa siitä, kun kerran mies oli jättänyt mesekeskustelun auki koneelle ja sattumalta näin mitä siinä oli. järkytyin. siellä ukot fiilistelivät jonkun minulle tuntemattoman naisen rintoja. no ei siinä vielä mitään, äijien juttuja ja puolitosissaanhan he vissiin olivat.
mutta tämä on tullut toistuvasti esiin ja olen epäluuloissani myös tonkinut miehen tekstiviestejä ja koneella vanhoja mesekeskusteluja löytäen sieltä taas vaikka minkälaista fantasiaa. olen vaan ihan raivona koko ajan, kun tiedän että äijät keskenään fiilistelevät fantasioitaan ja vaihtelevat tietoja siitä missä sivustolla on parhaat pokepätkät. kai se on joku kirjoittamaton sääntö, että omasta naisesta ei puhuta.
ei siis ole syytä huoleen että mieheni pettäisi minua tai edes keskustelisi kännykän tai tietokoneen välityksellä naisten kanssa - vaan ainoastaan tuon iänikuisen äijäporukkansa kanssa, sen olen huomannut. niillä on kyllä teini-iästä lähtien ollut tiivis porukka ja kai lapselliset jutut on jääneet päälle nyt kun pitäisi olla jo vähän kypsempi..
kuitenkin olen kehittänyt tästä itselleni järjettömän ongelman ja usein ihan kiusaan itseäni ja lueskelen noita juttuja ja pahoitan mieleni. tunnen äärimmäistä alemmuudentunnetta ja jos kadulla kävellään niin huomaan ajattelevani vihaisesti että varmaan tonkin persettä ja ton tissejä mies tsekkailee. itsetuntoni on ihan nollassa ja minulla on hirveät paineet olla itse seksikäs ja haluttava (vaikken ole huomannut fantasioiden kuitenkaan haittaavan meidän seksielämäämme).
tiedän että olen turhaan mustasukkainen, mutta totta kai nainen vihastuu kun näkee että miehet fiilistelee jotain vieraita naisia, vertailevat fantasioitaan. olen monesti puhunut mieheni kanssa asiasta, mutta hän on arvatenkin mennyt vaan tosi vaikeaksi ja noloksi eikä keskustelusta ole tullut yhtään mitään, hän on vaan sopertanut ymmärtäneensä asian mitä olen koittanut selittää pitkän kaavan kautta. huomaan olevani ihan hullu välillä kun saatan tentata "kuinka usein ajattelet seksiä jonkun muun kuin minun kanssa?" koko ajan tiedostaen ettei keskustelu johda mihinkään ja annan itsestäni vaan ihan sekopäisen kuvan. siitä keskustelu on usein johtanut pornonkatseluun ja ennen kuin olen ehtinyt asiaa puida, mies ilmoittaa, että voi sitten lopettaa pornon katselun kokonaan jos oloni siitä helpottuu. jotenkin turhauttaa myös tuollaiset lupaukset, mitenkä hyvin tuon pystyy sitten pitämään.. lähinnä haluaisin vaan, ettei minun silmieni eteen pomppaa tietokoneen osoiteriviltä ehdotuksia pornosivuille kun itse olen pyrkimässä surffailemaan jossain ihan muualla.
ongelma ei siis ole se, että miehellä on fantasioita, onhan minullakin omani. mutta se, että mies keskustelee niistä äijien kanssa ja minun silmieni eteen on näitä viestejä ja keskusteluja ja nettisivuja erittäin usein vahingossa pompannut. en halua tietää enempää!
olenko vaan mennyt sekaisin ja tehnyt kärpäsestä härkäsen?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisikohan ääni kellossasi erilainen jos miehesi
fantasioisi naapurin rouvan kanssa ? Joten
eiköhän liene lähinnä normaalia jutustella
miesten kans . ÄMMILLÄ ei oikein ole jutuista
mitään tajua.
Juuri mietin tuossa voinko koskaan päästä yli tapahtuneesta..
Meillä mieheni kanssa meni silloin erittäin hyvin, läheisyyttä oli päivisin ja seksielämä ihanaa, uuden kokeilua ja todella monipuolista.
Annoin kaiken itsestäni, luulin riittäväni..
Oltiin juteltu miehen kanssa pornosta josta hän ei sanojensa mukaan ollut lainkaan kiinnostunut, ei ikinä aikaisemminkaan, ja muiden kanssa ei ollut aikaisemmin kuulema oikein seksielämää lainkaan, luulin että yhdessä sekstaillaan ja opetellaan kaikkea uutta, panostin siihen paljon.
Kerran kuitenkin löysin kotiin tultuani pornofilmin, annoin sen olla mutta katsoin mihin kohtaan se oli jäänyt, tarkastin sen myöhemmin uudelleen ja sitä oli katsottu aina silloin kun olin poissa kotoa.
Saatiin puhuttua tämä asia ja katsottiin filmiä yhdessä, mutta eipä tuo miestäni enää yhdessä katsottuna kiinnostanutkaan.
Aikaa kului ja pääsin tästä mieheni uudenlaisesta luonteenpiirteestä sopisointuun, filmi hävitettiin talosta.
Sitten tuli netti, yhden kerran tulin kotiin ja kapppas, koko sen ajan minkä olin poissa oli mieheni selannut pornoa läpi, aivan kuin olisi sukeltanut toisen ajatuksiin ja fantasioihin, siitä näki minkälaista pornoa on mieli tehnyt katsoa.
Järkytyin oikeasti, mieheni tiesi muutenkin huonosta itsetunnostani ja sen että annoin hänelle kaikkeni seksissä, ihan mikä vaan kävi ( paitsi pissi kakka jutut )..
Lähdin pois selvittämään ajatuksia ja mieheni lupasi että se olisi viimeinen kerta, tulin kotiin ja sama juttu jonka ensin kiisti, lopulta myönti, kyllä sattui sieluun.
Kaiken tämän jälkeen kävin juttelemaan uudestaan menneisyydestä ja hänen nuoruudestaan, sieltä sitten paljastui useita suhteita jotka perustuivat vain seksiin, aikaisemmin oli kerrtottu ihan jotain muuta.
En tiedä, tuo kaikki oli niin suuri järkytys etten taida päästä siitä koskaan yli, ei niinkään se porno, vaan se ettei ollut rehellinen.
En ymmärrä miksi näin kävi, ollaan yritetty jutella mutta saan niihinkin ympäri pyöreitä vastauksia ja jopa siellä pornosivuilla käynnit ei ole ollut sitä, vaan kunhan naputtelin ja katselin, en edes kerennyt katsoa mitään...kuitenkin siinä samalla runkkaillen ohi mennen vain eksyi sivuille.
Olisi ollut rehellinen kaikesta alun alkaen, oltiin kuitenkin oltu yhdessä jo 5 vuotta ja sitten paljastuu että kaikki puhuttu on ollut vain minua varten kaunistelua..
En tiedä pääsenkö tästä koskaan yli, koska asiasta puhuminen ei edes onnistu rehellisesti, aina aika-ajoin tämä kaikki palaa mieleen ja siinä sivussa muitakin asioita saa uuden näkökulman.
Ihana mieheni olikin jotain ihan muuta oman päänsä sisällä, on hän minullekin rakastva ja hellä ollut, ihana muuten mutta nämä asiat sotkevat pakan.
niin kyllähän se niinkin on.
mutta kun nuo "vieraat naiset" kyllä muuttuvat "Niiksi naisiksi", jotka siis ihan oikeasta elämästä ovat ja heidät kyllä kadulla tunnistan, jos vaan tiedän kenestä on kyse, joillekin miehillä on joku oma ja ehkä vähän alentavakin lempinimi. en tajua miksi pitää käyttää aikaa sellaiseen.
niin ei kai me ämmät mitään noista jutuista tajutakaan. mutta täytyy sanoa että ei me kyllä tyttöporukassa keskustella siitä ketä olis siisti nusauttaa tai kenestä haluais nähdä filmin pätkiä? jestas sentään. ainakaan itse varattuna naisena koen että fantasiat ovat yksityisasioita enkä edes pysty sanomaan ääneen, koska ne ovat vain mielen kiihoketta, hetkittäisiä välähdyksiä, että fantasioin siitä tai tuosta.. ääneen sanottuna se ei enää ole fantasia vaan unelma. en vaan käsitä miten miehet keskenään puhuvat noista vaikka ihan selvää että mieheni on vakavassa parisuhteessa.
olen kyllä itsekin katsellut joskus pornoa, mutta juuri tuo on järkyttävää kuten sanoit, että kun tietää mitä toinen on ajatellut katsellessaan ja mistä kiihottunut.. jotenkin vaikea käsittää, alkaa oksettaa ja oma kroppa inhottaa. vaikka kuinka yrittää ajatella, että ei mies todellisuudessa tunne kyseisiä naisia, ei edes haluaisi tuntea, ei ole ollut missään henkilökohtaisessa yhteydessä heihin, vaan ainoastaan minuun ja haluaa olla ainoastaan minun kanssa..
No kertomasi perusteella ongelma oletkin siis sinä itse eikä hänen tekemisensä. Eli sinulla on itsetunto-ongelmia ja et ole tyytyväinen omaan vartaloosi. Ja mustasukkaisuuskin nostaa päätään pahasti jos miestäsi ei saisi kiinnostaa kukaan muu nainen. Todellisuus nyt vain on se että harva meistä on täydellinen ja harvalla on edes täydellinen vartalo. Jos sitä nyt sellaisen omaavasta unelmoi niin siinä minusta mitään väärää ole.
Sinä et voi miestäsi muuttaa ja se että toteat jotain tyyliin "ja kai lapselliset jutut on jääneet päälle nyt kun pitäisi olla jo vähän kypsempi.." on ihan turhaa syyttämistä. Jos miestäsi kiinnostaa tuollainen niin sitten kiinnostaa.
Jos sinä oikesti noin pahat pultit vedät tästä tilanteessa niin kannattaisi vissiin keskustella kunnolla sen miehen kanssa asiasta? Ainakaan se ei muuta mitään jos sinä vain pakkomielteenomaisesti tutkit hänen tekemisiään salaa ja keräät vihaa sisääsi.
Minulla on huono itsetunto, sen tiesi mieskin..
Pahinta oli juuri valehtelu, olisi sanonut suoraan että porno kiinnostaa eikä salaa mässäillyt muiden pilluilla ja rinnoilla, tuli niin monta asiaa siinä selville mitä toinen haluaa nähdä ja mistä kiihottuu.
Tuntui pahalle katsoa hakusanoja joilla näitä sivuja on haettu, saati sivuhistoriaa josta löytyi lesbot keskenään ja muita tiettyjä asioita, ei niinkään toisten keskenään nussimista kuin välillä.
Olen kyllä sitä mieltä että jos oma nainen riittää ja kiihottaa, niin ei silloin tarvitse tuijottaa tuntitolkulla muita naisia.
Tämä kielii että mieheni halusi etsiä kiihoketta muualta kuin minusta, parempaa ja kiihottavampaa kuin minä..
Henkinen pettäminen on vieläkin julmempaa kuin itse pettäminen, sitä voi jatkaa loputtomiin netissä..
Voin vain kuvitella mitä miehen päässä on liikkunut kun on näitä ihania lesboja tuijottanut..
..katsoa peiliin ja miettiä, et missä OIKEESTI mättää?!
En puolustele kenenkään valehtelua kumppanilleen sukupuoleen katsomatta.
Mutta on syytä ymmärtää, että MIEHET JA NAISET OVAT ERILAISIA!! Niin ryhmänä kuin yksilöinä...
Se et mies katsoo pornoa ei millään tavalla liity hänen sen hetkiseen parisuhteesen ja siinä tapahtuvaan seksiin...olipa se kuinka hyvää tai huonoa tahansa!
Miehet ovat runkanneet kautta aikojen, niin varattuina kuin sinkkuinakin, ja tulevat runkkaamaan jatkossakin. Milloin mitäkin materiaalia hyväksikäyttäen...
Ja toisen mesen ja txtiviestien lukeminen on muuten rinnastettavissa postisalaisuuden rikkomiseen ja siihen on ihan laissakin määrätyt rangaistukset. Puhumattakaan siitä, että kuinka halveksittavaa moinen käytös on! ..riippumatta syistä, jotka muka omasta mielestä "oikeuttaa" siihen..
Ja jos ongelmia on itsetunnon kanssa, ni kannattaa kattoa peiliin sen sijaan et syyttää kumppaniaan ja hakee tältä vahvistusta minä-kuvalleen.
Hyvä ja terve itsetunto lähtee hlöstä ITSESTÄÄN! ..ei muista....
Vaikka miehet ja naiset ovat erilaisia niin miksi pitää suhteessa esittää jotain muuta kuin on? Todellakin on oikeus olla loukkaantunut jos kumppani osoittautuu täysin erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä on esittänyt yhteiset vuodet.
Jos toinen jättää tahallaan auki koneelle mesekeskusteluja niin ei se ole mitään postisalaisuuden rikkomista. Kirjoittaja ei kirjotuksensa mukaan niitä ole salaa etsinyt ja kaivellut vaan ne on jätetty tahallaan hänen nähtäväksi. Ja myös netin sivuhistorian voisi poistaa jos haluaisi salaa pornosivuilla käydä.
Jos suhteessa tietää toisella olevan huono itsetunto niin on törkeää sitä tahallaan ruokkia. Sen verran pitäisi olla kunnioitusta toista kohtaan, että toimii niin ettei tahallaan pahoita toisen mieltä omalla toiminnallaan.
..ja mielellään jopa ymmärtämään lukemaansa!
Heti alkuunhan totesin et valehtelu toiselle on väärin tekipä sen kumpi tahansa.
Ja vaikka ei edes ottaisi sitä lain näkökulmasta vaan ihan eettisesti, niin toisen koneen selaaminen, kännykän jne ON VÄÄRIN!
Aivan sama et oliko kone päällä vai oilko välimuistia tyhjennetty, sivuhistoriaa poistettu tms. Toisen yksityisyyden loukkaaminen on AINA väärin! Ja kyllä, parisuhteessakin tarvitaan yksityisyyttä..
Ja tietenkään ei ole fiksua tahallaan toisen mieltä pahoittaa. Olisi vaan suoraan sanonut et haluan katsoa pornoa myös itsekseni ja se olis ollut sillä selvä...tai sitten ei..
Alkuperäinen kirjoittaja vaikutti mielestäni melko neuroottiselta ja epävarmalta. Ja sen sijaan et hakis näihin asioihin ratkaisua itsestään niin hän valitsee sen helpoimman tien ja alkaa syyttämään toista.
En väitä että mies ei olisi tehnyt väärin salatessaan asioita kumppaniltaan, mutta on täysin absurdia kuvitella itsetunnon (terveen sellaisen) pohjautuvan toisen ihmisen tekoihin tai tekemättömyyksiin.
ole kotona omia koneita, ihan on yhteinen kone, joka on molempien käytössä. Eikä alkup. kirjoittaja ainakaan sanonut lukeneensa miehen koneelta mitään. Ymmärtäisin kyllä tuosta että yhteinen kone oli kyseessä.
Meillä kone oli yhteinen, kummankin käytössä, joten en ole syyllistynyt yhtään mihinkään.
Kyllä tuntui pahalle kun koneen aukaisin ja menin normaalisti nettiin, alkoi sivujen päälle hyppiä pillusivu mainoksia, ihmettelin ensin mistä se tulee kun miestänihän nämä ei kiinnostaneet, katsoin sivuhistoriaa joka on myös yhteinen, ja siellähän sitä oli..
..että käytät senkin ajan ja energian minkä vietät puhuen tästä asiasta täysin tuntemattomille ihmisille netissä, ni puhumalla asiasta miehesi kanssa...olettaen et hän suostuu juttelemaan asiasta sivistyneesti...
..toivottavasti saatte asian setvittyä..
En voi muuta sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu koska minustakin tuntuu ihan samalta. Kuin olisit minun miehestäni ja meidän suhteesta kirjoittanut.
Tyhmää tässä on vielä se että kantaa syyllisyyttä siitä kun tuntee mielipahaa tuollaisesta asiasta.
Niin ikävää kuin se onkin nämä pornoilut ja toisista fantasioinnit heijastuvat joka tapauksessa siihen omaan parisuhteeseen ja seksielämään tavalla tai toisella.
Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä siitä jos on huono itsetunto. Usein puolisot tietävät ottaneensa huonoitsetuntoisen ihmisen kumppanikseen ja puoliso on mielestäni "velvollinen" ainakin omalta osaltaan olla enempää laskematta teoillaan tai sanoillaan tätä itsetuntoa. Suomi on täynnä huonoitsetuntoisia ihmisiä. Naiselle on erittäin tärkeää olla oman puolison silmissä kaunis ja haluttava.
mieheni joskus vierailee porno sivuilla. Mies ei tiedä, että tiedän. Ei se mielestäni nyt niin suuri asia ole, sehän on vain katsomista. Jos olet nähnyt mitä katselee, ei se nyt niin hirveän syvälle hänen päänsä sisälle vie. Ei hän ehkä sillätavalla fantasioi näkemästään kuten me naiset fantasioinnin ymmärrämme. Itse rakastellessa fantasioin usein, oikeastaan aina. Jostain oikeaan elämääni liittyvästä henkilöstä, työkaverista, bussikuskista, kestä kulloinkin. Saan silloin helpommin ja kyllä minä ainakin uppoudun niin syvälle fantasiaani että "oikeesti" rakastelen jonkun vieraan kanssa. Anteeksi vain miehet, mutta luulempa etti miehet pysty ihan samaan, heillä kun tuo kohteen näkeminen riittää. Mutta enhän toki minäkään haluaisi mieheni "näkisi" fantasiani, siitähän nyt riemu repeäisi, totta. Olkoon mies kulta siinä uskossa että muija käy noin kuumana pelkästään hänestä, ehkä hiukan kieroa mutta onpa seksielämä virkeää. ;)