Yksin - pokeri syy vai seuraus

Olen pulassa. Suhde on hieman karikoilla ja avovaimo pohtii pitäisikö lähteä eri poluille. Hän pelaa pokeria, mielestäni tämä alamäki alkoi sen jälkeen kun hän uppoutui tuohon maailmaan (minun näkökantani). Alkuun peliä netissä ja sen jälkeen käyty kasinolla ja ulkomaillakin.
Suhde on ollut aika "kylmä" jo jonkin aikaa, kaikki halaukseni ja suukot on torjuttu työntäen pois läheltään. Päivittäin koetan näitä hellimisiä antaa koska mielestäni ne ovat ihania ja kauniita ja pitävät "sähköä" ja paloa suhteessa yllä. Hänen aloitteestaan näitä ei tapahdu. Olen koettanut jo heti kun asia alkoi ärsyttämään kysyä että miksi hän työntää minua luotaan tuolla tavoin, mutta en oikein saanut mitään vastausta. Pikkuhiljaa on sitten kaikki jäänyt, myös nuo pienet kauniit asiat arjessa.
Juuri mitään ei tehdä yhdessä. Päivisin hän on lasten kanssa ja kun tulen töistä kotiin hän singahtaa koneelle ja se onkin sitten siinä. Minä touhuan lasten kanssa ja kun muksut menee nukkumaan niin yksinäisyys alkaa. Lapsetkin kärsii mielestäni. Sellaista "normaalia" perhe-elämää ei juuri ole kun yhdessä ei tehdä mitään. Lasten kanssa on vain joko hän tai minä, ei koskaan molemmat yhdessä.

Onko pokeri syy suhteen ongelmiin?
vai
Onko pokerin peluu pakotie pois suhteesta jossa on ongelma?

Mitenkä tämänkin saan selville? Kysymyksiini ei oikein vastauksia tule ja juttelu tuntuu olevan hyvin hyvin yksipuolista. Mitä tehdä? Itse olen edelleen korviani myöten rakastunut enkä millään tahdo tämän päättyvän. Tahdon vain sen naisen takaisin johon palavasti taannoin rakastuin.
2347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vastausta.

Kuten ei siihenkään onko joku baareilu, nettiporno tai vaikka pettäminen seurausta suhteen huonoudesta vai huono suhde noiden seurausta.

Jossakin vaiheessa pokeri on kuitenkin ottanut tämän avovaimosi elämässä sellaisen sijan että se perhe on jäänyt takasijalle. Onko sillä väliä tuliko muna vai kana ensin kun molemmat ovat olemssa ja ongelma säilyy?

Valitettava tosiasia että turhaan täällä juttelet kenellekään kun jonkun täytyy nostaa se kissa pöydälle oikeasti.

Teidän on juteltava vakavasti ja sinun kerrottava miltä se tuntuu kun asiat ovat noin.

Mikään yksipuolinen juttelu tietysti ei auta vaan sinun on saatava hänet heräämään. Vedä vaikka piuha koneesta irti jos ei muu auta. Kyseessä ei ole pelkästään sinun tulevaisuus vaan koko perheen mukaanluettuna lapsen tulevaisuus.

Äänestä

hei,vaimollasi on peliriippuvuus,sun on saatava hänet hoitoon jos kahdenkeskinen jutustelu ei auta..
Onnea teidän elämään...on ihana huomata että pidät huolta perheestäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuu takasin kirjoitti:

Olen pulassa. Suhde on hieman karikoilla ja avovaimo pohtii pitäisikö lähteä eri poluille. Hän pelaa pokeria, mielestäni tämä alamäki alkoi sen jälkeen kun hän uppoutui tuohon maailmaan (minun näkökantani). Alkuun peliä netissä ja sen jälkeen käyty kasinolla ja ulkomaillakin.
Suhde on ollut aika "kylmä" jo jonkin aikaa, kaikki halaukseni ja suukot on torjuttu työntäen pois läheltään. Päivittäin koetan näitä hellimisiä antaa koska mielestäni ne ovat ihania ja kauniita ja pitävät "sähköä" ja paloa suhteessa yllä. Hänen aloitteestaan näitä ei tapahdu. Olen koettanut jo heti kun asia alkoi ärsyttämään kysyä että miksi hän työntää minua luotaan tuolla tavoin, mutta en oikein saanut mitään vastausta. Pikkuhiljaa on sitten kaikki jäänyt, myös nuo pienet kauniit asiat arjessa.
Juuri mitään ei tehdä yhdessä. Päivisin hän on lasten kanssa ja kun tulen töistä kotiin hän singahtaa koneelle ja se onkin sitten siinä. Minä touhuan lasten kanssa ja kun muksut menee nukkumaan niin yksinäisyys alkaa. Lapsetkin kärsii mielestäni. Sellaista "normaalia" perhe-elämää ei juuri ole kun yhdessä ei tehdä mitään. Lasten kanssa on vain joko hän tai minä, ei koskaan molemmat yhdessä.

Onko pokeri syy suhteen ongelmiin?
vai
Onko pokerin peluu pakotie pois suhteesta jossa on ongelma?

Mitenkä tämänkin saan selville? Kysymyksiini ei oikein vastauksia tule ja juttelu tuntuu olevan hyvin hyvin yksipuolista. Mitä tehdä? Itse olen edelleen korviani myöten rakastunut enkä millään tahdo tämän päättyvän. Tahdon vain sen naisen takaisin johon palavasti taannoin rakastuin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu