Hei!
tapasin miehen, ihanan miehen.. hän oli/on hyvännäköinen sekä mukavan oloinen. Alku oli hankalaa, koska hänen ex-naisystävä sotki meidän suhdetta (minun mielestäni). Mieheni oli kokoajan maassa vaikka yritin tukea häntä. Hän kertoi rehellisesti ettei hänellä ole ollut voimia panostaa meidän parisuhteeseen koska tämä ex vie häneltä voimia (riitaa lapsista (huom. eronnut jo 3 vuotta sitten) olimme olleet n 4kk yhdessä eikä ainuttakaa kertaa kahdenkeskistä päivää.. ei illallisia, ei elokuvia, ei enään kauniita sanoja..
sain tarpeekseni ja jätin miehen.
meni hetki aloin voimaan heti paremmin,, kunnes hän kertoi tajunneensa tilanteen eli, ettei hän ole ole ollut läsnä ja keskittynyt meihin.. pyysi anteeksi kertoi muuttuneen/ muuttavansa itseään..
Tulin raskaaksi ,, hän jätti minut koska en tehnyt aborttia (en voi seurustella naisen kanssa ketä tekee päätöksiä kunnioittamatta minun päätöksiä) olin yksin raskauteni kanssa. Alkoi omat voimat kadota..
luonteeni on hyvin tempperamenttinen ja vahva.. ja hormoonien alkaessa jylläämään, itkin,itkin,itkin, suutuin kaikesta, olin katkera ja mustasukkainen.. koska eihän suhteessa ollut rakkautta. Olin raskauteni kanssa yksin ja kaikki voimat meni siihen että yritin pitää suhteen kasassa (pahojen pahoinvointikohtausten lisäksi). Luottamus meni siinä.
Sen jälkeen mies on halunnut monia kertoja yrittää, yrittää ilman omaa panosta.. ei huomioi yhtään, ei tunnu välttävän, ja sit ihmettelee miksi ei tee mitään oikein.. ei ymmärrä että tuollainen syö naisia sisältäpäin..
Tunnen olevani kuollut sisältä, en iloitse alkavasta keväästä, ikävöin hänen hyviä puolia.. ei hän ymmärrä.
hän ei puhu, koska ei kuulemma osaa puhua.. ja on huono siinä.. (ei olla pienen kanssa edes sen arvoisia),, siltä se tuntuu..
en ole ollut maailman paras äitipuoli.. olen hyvin nuori ja kokematon.. ja lapset on saaneet hirveesti periksi.. ei mitään kunnioitusta aikuisia kohtaan. en osaa käsitellä lapsia vielä niinkuin lapsien omat vanhemmat, mieheni ei ole koskaan rohkaissut, tukenut, tms.
olen ollut myös hyvin ilkeä, tuntuu kuin tahtoisin kostaa pahaa oloani, ja sitä ulkopuoliseksi jäämistä.
tekee pahaa kun hän ei tunnu välittävän edes pikkuisesta.. en saanut koskaan puhua peloistani, yms.
sitten masennuin.. söin lääkkeitä, jotka laittoi vaan väsyttämään.. veti kylmäksi.
mies haluaa aina takaisin kun on saanut minut polvilleen ja jättää jos ilmaisen yhtään pahaa oloani.. jotenkin tuntuu väärältä. en olisi koskaan saanut aloittaa suhdetta uudelleen.. koska en voi luottaa että ihminen kenestä todella välitän.. välittäisi myös minusta.
meidän elämä on siis (ex-naisen ja hänen välisten ongelmien ratkomista, eroamista, sanoilla hakkaamista, välittämättömyyttä) sen lisäksi että hoidin hänen kotia ,, lapsi, tein ruoat (aina) kävin kaupassa.. eli hoidin hänen lapsiaan ja koin olevani hänelle jokin kodinhoitaja,
eniten tässä sattuu se että la on hetken päästä.. enkä uskalla edes nähdä häntä enään.. ollaan oltu ja ei oltu noin vuoden.olen kuullut mitä hän haluaa suhteelta,, rauhaa ja kunnioitusta.. kunnioitusta on vaikea antaa kaiken tämän jälkeen..
hän ei tajua että hän jätti perheensä ja ui entisessä elämänsä ongelmissa.. enkä enään itse jaksa uida samassa lammessa. oon vaan niin väsynyt..
en jaksa olla kotiorja tyhjänpantti, tai jokin muu väliaikainen ratkaisu hänelle..
välillä hän haluaa muuttaa yhteen ja välillä kertoo kuinka ei vi olla ihmisen kanssa ketä on minunlainen..
jouyduin sairaalaan kerran ja hänelle oli ryyppääminen tärkeämpää kuin minun tukeminen.. hän ei usein juo mutta silti.. ei hän tunnu tajuavan että hän tekee pahaa.. oon täysin hukassa.
hän vetoaa usein menneisyyteen.. kun hänellä oli kamala parisuhde mutta ei ole valmis hakemaan apua siihen..
ja onnko väärin etttä sanon kuitenkin että olen häntä varten siinä suhteessa alkuperin.. en hänen lapsiaan.. hyväksyn ja rakastan heitä nyt mutta hänen pitäisi ymmärtää että olen hänen takiaan siinä, hän ei ole edes koskenut minuun kuukauteen ja aina oon saanut tehdä aloitteen.,
ei enään montaa viikkoa raskautta jäljellä ja yksin ollaan pikkuisen kanssa..
en jaksa satuttaa itseäni sillä enään.. enkä pikkuista.
siispä mitä teen? että tekisin myös lapselleni oikein..
kiitos jo etukäteen!
tapasin miehen, ihanan miehen.. hän oli/on hyvännäköinen sekä mukavan oloinen. Alku oli hankalaa, koska hänen ex-naisystävä sotki meidän suhdetta (minun mielestäni). Mieheni oli kokoajan maassa vaikka yritin tukea häntä. Hän kertoi rehellisesti ettei hänellä ole ollut voimia panostaa meidän parisuhteeseen koska tämä ex vie häneltä voimia (riitaa lapsista (huom. eronnut jo 3 vuotta sitten) olimme olleet n 4kk yhdessä eikä ainuttakaa kertaa kahdenkeskistä päivää.. ei illallisia, ei elokuvia, ei enään kauniita sanoja..
sain tarpeekseni ja jätin miehen.
meni hetki aloin voimaan heti paremmin,, kunnes hän kertoi tajunneensa tilanteen eli, ettei hän ole ole ollut läsnä ja keskittynyt meihin.. pyysi anteeksi kertoi muuttuneen/ muuttavansa itseään..
Tulin raskaaksi ,, hän jätti minut koska en tehnyt aborttia (en voi seurustella naisen kanssa ketä tekee päätöksiä kunnioittamatta minun päätöksiä) olin yksin raskauteni kanssa. Alkoi omat voimat kadota..
luonteeni on hyvin tempperamenttinen ja vahva.. ja hormoonien alkaessa jylläämään, itkin,itkin,itkin, suutuin kaikesta, olin katkera ja mustasukkainen.. koska eihän suhteessa ollut rakkautta. Olin raskauteni kanssa yksin ja kaikki voimat meni siihen että yritin pitää suhteen kasassa (pahojen pahoinvointikohtausten lisäksi). Luottamus meni siinä.
Sen jälkeen mies on halunnut monia kertoja yrittää, yrittää ilman omaa panosta.. ei huomioi yhtään, ei tunnu välttävän, ja sit ihmettelee miksi ei tee mitään oikein.. ei ymmärrä että tuollainen syö naisia sisältäpäin..
Tunnen olevani kuollut sisältä, en iloitse alkavasta keväästä, ikävöin hänen hyviä puolia.. ei hän ymmärrä.
hän ei puhu, koska ei kuulemma osaa puhua.. ja on huono siinä.. (ei olla pienen kanssa edes sen arvoisia),, siltä se tuntuu..
en ole ollut maailman paras äitipuoli.. olen hyvin nuori ja kokematon.. ja lapset on saaneet hirveesti periksi.. ei mitään kunnioitusta aikuisia kohtaan. en osaa käsitellä lapsia vielä niinkuin lapsien omat vanhemmat, mieheni ei ole koskaan rohkaissut, tukenut, tms.
olen ollut myös hyvin ilkeä, tuntuu kuin tahtoisin kostaa pahaa oloani, ja sitä ulkopuoliseksi jäämistä.
tekee pahaa kun hän ei tunnu välittävän edes pikkuisesta.. en saanut koskaan puhua peloistani, yms.
sitten masennuin.. söin lääkkeitä, jotka laittoi vaan väsyttämään.. veti kylmäksi.
mies haluaa aina takaisin kun on saanut minut polvilleen ja jättää jos ilmaisen yhtään pahaa oloani.. jotenkin tuntuu väärältä. en olisi koskaan saanut aloittaa suhdetta uudelleen.. koska en voi luottaa että ihminen kenestä todella välitän.. välittäisi myös minusta.
meidän elämä on siis (ex-naisen ja hänen välisten ongelmien ratkomista, eroamista, sanoilla hakkaamista, välittämättömyyttä) sen lisäksi että hoidin hänen kotia ,, lapsi, tein ruoat (aina) kävin kaupassa.. eli hoidin hänen lapsiaan ja koin olevani hänelle jokin kodinhoitaja,
eniten tässä sattuu se että la on hetken päästä.. enkä uskalla edes nähdä häntä enään.. ollaan oltu ja ei oltu noin vuoden.olen kuullut mitä hän haluaa suhteelta,, rauhaa ja kunnioitusta.. kunnioitusta on vaikea antaa kaiken tämän jälkeen..
hän ei tajua että hän jätti perheensä ja ui entisessä elämänsä ongelmissa.. enkä enään itse jaksa uida samassa lammessa. oon vaan niin väsynyt..
en jaksa olla kotiorja tyhjänpantti, tai jokin muu väliaikainen ratkaisu hänelle..
välillä hän haluaa muuttaa yhteen ja välillä kertoo kuinka ei vi olla ihmisen kanssa ketä on minunlainen..
jouyduin sairaalaan kerran ja hänelle oli ryyppääminen tärkeämpää kuin minun tukeminen.. hän ei usein juo mutta silti.. ei hän tunnu tajuavan että hän tekee pahaa.. oon täysin hukassa.
hän vetoaa usein menneisyyteen.. kun hänellä oli kamala parisuhde mutta ei ole valmis hakemaan apua siihen..
ja onnko väärin etttä sanon kuitenkin että olen häntä varten siinä suhteessa alkuperin.. en hänen lapsiaan.. hyväksyn ja rakastan heitä nyt mutta hänen pitäisi ymmärtää että olen hänen takiaan siinä, hän ei ole edes koskenut minuun kuukauteen ja aina oon saanut tehdä aloitteen.,
ei enään montaa viikkoa raskautta jäljellä ja yksin ollaan pikkuisen kanssa..
en jaksa satuttaa itseäni sillä enään.. enkä pikkuista.
siispä mitä teen? että tekisin myös lapselleni oikein..
kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
En nyt valitettavasti ehdi kirjoitella mitään kauhean hyvää vastausta, mutta tässä edes jotakin huomioita.
Et viestissäsi kertaakaan millään tapaa ilmaissut, että miehessäsi olisi joitakin hyviä puolia. Miksi ihmeessä hänen kanssaan olet? Mitä hyvää hän elämääsi tuo?
Kyllä mielestäni pääsääntöisesti parisuhteen idea on myös se, että se antaa enemmän voimia kuin ottaa. Toki kaikissa suhteissa on omat vaikeutensa ja alamäkensä, mutta mielestäni ei ole tarkoitus, että suhde on koko ajan vaikeuksia ja niitä onnellisia aikoja ei ole. Kun suhde vie enemmän voimia kuin antaa, niin kantsisi miettiä, että josko käyttäisi sen suhteen viemät voimat vaikkapa siihen, että etsisi parempaa suhdetta.
Sinä et juurikaan voi miestäsi muuttaa ja tällä tapaa vaikuttaa elämääsi. Ainoa tapa varmasti vaikuttaa elämääsi, on itse toimia ja tehdä valintoja. Sinä itse voit päättää, että tuollaista miestä en katsele enkä tuollaista käytöstä hyväksy. Mielestäni yksin on parempi kuin huonossa parisuhteessa.
Tässä maassa on valtavasti yksinhuoltajia ja äitejä, jotka ovat käytännössä yksinhuoltajia. Kyllä heidänkin on mahdollista löytää uusi mies vierelleen. Netti mahdollistaa tänä päivänä vaikka mitä.
Entä onko sinulla läheiset välit vanhempiisi ja/tai siruksiisi ja/tai ystäviisi? Heiltä voisit pyytää tarvittaessa apua lapsen hoidossa, jotta saat itse omaa aikaa, jos päätät miehestäsi erota. Käsittääkseni yksinhuoltajia tuetaan mm. ilmaisella lastenhoitoavulla yms. Neuvolasta saat varmasti lisätietoa, jos vain kyselet.
Lisäksi sun tilanteessa lukisin hieman muita keskusteluja ja niiden vinkkejä. Kyllä vähemmänkin pahassa tilanteessa vinkit ovat usein luokkaa, että eroa.
Mielessäni kävi myös, että sinulla taitaa olla kovin heikko itseluottamus ja itsetunto, kun tuollaisessa suhteessa pysyt ja vieläpä kyselet, että mitä tehdä. Ei yksikään mies ole sen arvoinen, että oma itsekunnioitus ja itseluottamus poljetaan maan rakoon.
Teitä molempia ahdistaa,mennyt ja tuleva.Vaadit tai
odotat sellaista mieheltäsi johon hän ei tällä het-
kellä pysty.Kasaat ongelmia,syyllistät itseäsi ja
miestä.Ongelmia on hyvä selvittää,mutta ei koko ajan
Ei sellaista kukaan jaksa.Mielesi on herkkä raskau-
denkin vuoksi.Ei sinun tarvitse tuntea itseäsi hylä-
tyksi.Toivon että nämä vaikeudet eivät saa yliotetta
Sinusta,olet tulossa äidiksi se on tilanne,johon tar
vitset uutta voimaa.Kumpuaisiko se mielen kääntämi-
sestä vaikeuksista,tulevaan iloon lapsesta?Miehesi
kiintyy varmasti myös lapseensa.Tarvitsette aikaa!
On enemmän kuin tyhmää hankkia lapsi toisen sitä haluamatta. Jos et voi hyväksyä toisen lapsia ei suhde kestä ja kidutat lasten isää.
Anna lapsesi adoptioon ja ja aloita aluista lapsettoman sinkun kanssa. Kaikki ovat pidemmän päälle onnilesempi.. myös syntyvä lapsi.. näitä niin monta kertaa olen nähnyt..petos petoksen perään.. se ei kanna eikä auta ketään.