Joskus vieläkin näkee ja jopa kuulee väitteitä, että raiskaus tai muu väkivallan teko tietyissä oloissa olisi uhrin syy. Tunnen henkilön, jonka mielestä koulu- ja työpaikkakiusatut saavat syyttää ongelmasta vain itseään. Monien mielestä myös työttömyys on itse aiheutettua ja sen vuoksi henkilökohtainen häpeä myös suurten irtisanomisaaltojen aikana.
Millainen arvomaailma ja psykologinen tausta tälläisilla asenteilla voisi olla? Tuntuvat olevan sukua alkeelliselle käsityksellä, että sairaus on seurausta synnistä. Onko vaikeaa asiaa helpompi käsitellä, jos pystyy ajattelemaan, ettei vastaavaa voi tapahtua korttinsa oikein pelaaville? Ainakaan nämä asenteet eivät ole sukupuolisidonnaisia.
Millainen arvomaailma ja psykologinen tausta tälläisilla asenteilla voisi olla? Tuntuvat olevan sukua alkeelliselle käsityksellä, että sairaus on seurausta synnistä. Onko vaikeaa asiaa helpompi käsitellä, jos pystyy ajattelemaan, ettei vastaavaa voi tapahtua korttinsa oikein pelaaville? Ainakaan nämä asenteet eivät ole sukupuolisidonnaisia.
Vastaukset 221
Vanhimmat
tarkoitetaan useinkaan että raiskaus olisi uhrin vika vaan mikä on järkevää ja mikä ei.
Nainen joka minihameessa ja pikkuruisessa topissa tutustuu baarissa tai on puolitutun miehen kanssa tuiterissa ja ajautuu sitten joko miehen kämpille vapaaehtoisesti tai kävelee sitten pimeään puistoon on vain typerä eikä niinkään syyllinen.
Tietyissä oloissa täytyisi vain olla varovainen ja esimerkiksi osa naisista ei näytä tajuavan sitä.
Sanonpa vielä myös esimerkiksi kotiväkivallasta sen että monet naiset ajautuvat suhteisiin alkoholisti miesten tai väkivaltaisten miesten kanssa. He tietävät nämä taipumukset eivätkä myöskään tee mitään vaan antavat anteeksi ekan kerran jälkeen. On omaa typeryyttä jäädä väkivaltaiseen suhteeseen olipa syy mikä hyvänsä, vaikkapa lapsi tai "rakkaus".
Toki olet oikeassa että tuollaisia asenteita vaikkapa työttömyydestä löytyy ja ne joilla on onni pärjätä elämässä ja menestyä usein alentavat niitä joilla menee huonosti vielä omilla sanoillaan ja teoillaan.
Se kun lisää ylemmyydentuntoa jos tuntee että niin on sekä tarkoitettu käyväksi että itse on onnistunut saavuttamaan sen kaiken kun muut ovat vain "laiskoja" kun eivät pysty samaan.
Oma mielipiteeni on se, että se on tuomioistuimen tehtävä päättää kuka on syyllinen mihinkin.
Edelliselle tuosta typeräksi haukkumisesta kommentti. Nainen ihastuu/rakastuu mieheen ja lähtee miehen kämpille. Jos nainen ei lähde, mies jättää. Nainen siis lähtee ollakseen miehelle mieliksi. Miehet suuttuvat silmittömästi jos nainen ei lähde, jos mies pyytää. Valtaosa näistä tarinoista on kuitenkin onnistuneita, väkivallattomia, mukavia.
Ainahan nainen rakkauden takia joutuu kärsimään. Ainut tapa välttyä miesten aiheuttamilta ongelmilta on siis olla yksin kotona ja vältellä kaikkia miehiä, jos noin ajattelee. Ei kenestäkään ihmisestä voi tietää etukäteen tekeekö pahaa vaiko ei. Riski on aina olemassa.
Ehkä tuossa kauniiden naisten syyttämisessä on kyse kateudesta ja vihamielisyydestä. Minihameen käyttö ei ole lainvastaista, jokainen nuori kaunis nainen käyttää jos vain kroppa soveltuu.
näitä asioita uudelleen.
Jos teet jotakin jossa on riski että käy huonosti niin eikö se ole sinusta typerää?
Voithan sinä aina sen tietysti syyttää toisia ihmisiä ja "rakkautta" mutta se on idiotismia.
"Oma mielipiteeni on se, että se on tuomioistuimen tehtävä päättää kuka on syyllinen mihinkin."
Miten tämä liittyy tähän asiaan?
Tietysti raiskaaja on syyllinen raiskaukseen mutta uhrin tulisi miettiä mitä hän olisi voinut tehdä jo etukäteen että välttäisin tämän.
"Ainut tapa välttyä miesten aiheuttamilta ongelmilta on siis olla yksin kotona ja vältellä kaikkia miehiä, jos noin ajattelee. Ei kenestäkään ihmisestä voi tietää etukäteen tekeekö pahaa vaiko ei. Riski on aina olemassa."
Opettele tunnistamaan riskit.
Oletko tutustunut siihen millaisissa tilanteissa raiskaukset yleensä tapahtuvat? Et varmaan.
Suosittelen kaikille naisille.
"Edelliselle tuosta typeräksi haukkumisesta kommentti. Nainen ihastuu/rakastuu mieheen ja lähtee miehen kämpille. Jos nainen ei lähde, mies jättää. Nainen siis lähtee ollakseen miehelle mieliksi. Miehet suuttuvat silmittömästi jos nainen ei lähde, jos mies pyytää. Valtaosa näistä tarinoista on kuitenkin onnistuneita, väkivallattomia, mukavia."
Minkäslaisia miehiä sitä tulee sitten tavattua jos ne suuttuvat jos et lähde?
"Ehkä tuossa kauniiden naisten syyttämisessä on kyse kateudesta ja vihamielisyydestä."
Itsepähän tulet sitten raiskatuksi. Älä muita syytä siitä että antaudut vaaraan ja idioottimiesten seuraan.
Miksi olisin kateellinen tai vihamielinen jollekin typerykselle joka kävelee leijonan viereen sivellen itseään tuoreella verellä ja sitten kun tulee syödyksi sanoo että "ei ole lainvastaista mennä leijonan häkkiin".
Sekoitat nyt sen että tässä maailmassa on vaarallisia asioita ja moniin miehiin ei voi luottaa. Naiset näyttävät vain aina sälyttävän syyn muiden syyksi vaikka lopullinen teko tietysti tapahtuu näiden raiskaajien taholta.
"Minihameen käyttö ei ole lainvastaista, jokainen nuori kaunis nainen käyttää jos vain kroppa soveltuu."
Ihan omalla vastuulla.
Raiskauksissa ja muissa väkivallanteoissa ongelman aiheuttaja ja syyllinen on se väkivallantekijä, sitä ei pääse mihinkään, kävelköön nainen vaikka alasti.
Se ON uhrin syyllistämistä, jos ensikommentit koskevat sitä että miksi nainen on ollut niin tyhmä että on pukenut ylleen lyhyen hameen ja korkokengät.
Ongelmaa ei ratkaista sillä että kielletään naisia käyttämästä polven yläpuolelle ulottuvia hameita ja muita kuin lättäpohjakenkiä ja kielletään naisilta puistoissa liikkuminen. Ihmisen on kyettävä olemaan raiskaamatta / hakkaamatta toista vaikka siihen olisi tilaisuus, eikö vain?
Ongelmat aiheuttajia ovat raiskaajat, ne ovat se kohderyhmä joka pitää saada aisoihin; hoitoon ja / tai rangaistaviksi teoistaan.
Kun entinmen mieheni löi minua, en mitenkään osannut odottaa sitä. Kun neljä vuotta aiemmin aloin hänen kanssaan suhteeseen, en missään tapauksessa arvannut että hän voisi olla väkivaltainen. Kun on yhteinen koti ja rakenteilla yhteinen tulevaisuus, ei ole helppoa repäistä siitä kaikesta itseään irti aivan yhtäkkiä. Sellaisessa tilanteessa on suuri kiusaus antaa anteeksi ja kokeilla josko homma sittenkin onnistuisi, kun siihen on niin paljon satsannut. Näin jälkeenpäin tuntuu absurdilta, naurettavalta että tuolloin mietin mitä MINÄ olen tehnyt väärin kun mies löi.
te naiset ette opi yhtään mitään.
Matkustakaa jonnekin sotatoimialueelle ja katsokaa tuletteko raiskatuksi ja tapetuksi.
"Se ON uhrin syyllistämistä, jos ensikommentit koskevat sitä että miksi nainen on ollut niin tyhmä että on pukenut ylleen lyhyen hameen ja korkokengät."
Sanoinko minä noin?
Minä sanoin että jos pukeutuu tietyllä tavalla, on humalassa, on tietyntyyppisessä seurassa ja ajautuu miehen kämpille joka nyt noin yleisesti on merkki siitä että ne hommat kiinnostavat puhumattakaan siitä että kävelee yksin puistossa niin riski joutua raiskatuksi on suurempi kuin muuten.
"Ihmisen on kyettävä olemaan raiskaamatta / hakkaamatta toista vaikka siihen olisi tilaisuus, eikö vain?"
Se ei tule tapahtumaan. Kukaan ei mahda tälle ilmiölle yhtään mitään. Väkivaltaa tulee aina olemaan samoin kuin raiskauksia.
"Ongelmat aiheuttajia ovat raiskaajat, ne ovat se kohderyhmä joka pitää saada aisoihin; hoitoon ja / tai rangaistaviksi teoistaan."
Se on sen jälkeen kun se asia on tapahtunut. Tuskinpa se sitä uhria enää auttaa?
"Kun entinmen mieheni löi minua, en mitenkään osannut odottaa sitä. Kun neljä vuotta aiemmin aloin hänen kanssaan suhteeseen, en missään tapauksessa arvannut että hän voisi olla väkivaltainen. Kun on yhteinen koti ja rakenteilla yhteinen tulevaisuus, ei ole helppoa repäistä siitä kaikesta itseään irti aivan yhtäkkiä. Sellaisessa tilanteessa on suuri kiusaus antaa anteeksi ja kokeilla josko homma sittenkin onnistuisi, kun siihen on niin paljon satsannut. Näin jälkeenpäin tuntuu absurdilta, naurettavalta että tuolloin mietin mitä MINÄ olen tehnyt väärin kun mies löi."
Olit typerä.
Se mitä teit väärin oli se että jäit hänen kanssaan suhteeseen niiden ensimmäisten lyöntien jälkeen.
Siitä saat syyttää itseäsi.
Ettekö te naiset opi että maailma on paha paikka ja joskus pitää vähän olla itsesuojeluvaistoa?
Tarkoitan, että se on tuomioistuimen tehtävä todeta ihminen syylliseksi eikä yleisön. Eli ei ole muiden tehtävä syyttää uhria mistään.
Naisella on oikeus kävellä minihameessa ja olla kaunis. Piste. Raiskaus on tuomittava teko.
Tiedoksesi: raiskaajat valitsevat usein puolustuskyvyttömän uhrin. Esim. voimanaisia ei tästä syystä ahdistella yhtä paljon kuin hentorakenteisia naisia. Ei ole naisen vika, jos on syntynyt kauniiksi ja hoikaksi.
Voisit varmaan sitten laatia Suomen naisille oppaan siitä, kuinka nainen välttyy vaaroilta ja tunnistaa riskit. Vaikka tuntisi miehen vuosikausia voi silti saada köniinsä tai tulla raiskatuksi. Varmin tapa on tietysti liikkua isän, veljen, tai jonkun luotettavan miespuolisen perheystävän kanssa kuten joissakin maissa on tapana.
Eipä kukaan miehiäkään syytä väkivallan uhriksi joutumisesta. Kukaan ei kyseenalaista nuoren komean miehen oikeutta kävellä kadulla jos kaveri sattuu esim. olemaan tumma, eksoottisen näköinen ja komea.
Jokainen rakastunut nainen tekee mitä tahansa ollakseen miehelle mieliksi ja useimmat selviävät elämästä ehjin nahoin. Kyllä mies todella suuttuu jos nainen epäilee miehen luotettavuutta. Mies on riski, aina.
Valtaosa Suomessa poliisin tietoon tulleista raiskauksista on muuten tuttujen kesken tapahtuvia ja raiskaaja on useimmiten naisen avio/avomies. Sullekin tiedoksi.
en voi sietää raiskaajia ja en tässä halua sanoa mitä heille tekisin.
"Naisella on oikeus kävellä minihameessa ja olla kaunis. Piste."
Kuka sanoi ettei ole?
Onhan sinulla oikeus kävellä nuo vaatteet päällä vaikka junan alle jos haluat mutta älä nyt syytä juna-aikatauluja jos olet typerä.
"Tiedoksesi: raiskaajat valitsevat usein puolustuskyvyttömän uhrin. Esim. voimanaisia ei tästä syystä ahdistella yhtä paljon kuin hentorakenteisia naisia. Ei ole naisen vika, jos on syntynyt kauniiksi ja hoikaksi."
Todellakin valitsevat joten olisi hyvä jos olet hentoisempi niin ainakin välttää niitä tilanteita joissa voisit kohdata raiskaajan ja miehen kämpille meno humalassa jos et ole valmis "aktiin" on yksi tällainen. En suosittele. Samoin kaikki kyydittäjät sun muut.
"Voisit varmaan sitten laatia Suomen naisille oppaan siitä, kuinka nainen välttyy vaaroilta ja tunnistaa riskit. Vaikka tuntisi miehen vuosikausia voi silti saada köniinsä tai tulla raiskatuksi."
Tiedä vaikka laadinkin oppaan.
Olet oikeassa että noin voi käydä mutta minähän puhunkin riskien pienentämisestä ja näiden tilanteiden ja miehien tunnistamisesta.
"Varmin tapa on tietysti liikkua isän, veljen, tai jonkun luotettavan miespuolisen perheystävän kanssa kuten joissakin maissa on tapana."
Varmin tapa on olla liikkumatta yksin tosiaankin ja mielellään ei esitellä itseään humalassa.
"Eipä kukaan miehiäkään syytä väkivallan uhriksi joutumisesta. Kukaan ei kyseenalaista nuoren komean miehen oikeutta kävellä kadulla jos kaveri sattuu esim. olemaan tumma, eksoottisen näköinen ja komea."
Nuorta komeaa miestä ei ehkä raiskata mutta hän saa naista paljon todennäköisemmin turpaan jos liikkuu yksin tai eksyy tekemään virheitä vaikkapa baarissa.
Tietysti naiset unohtavat kuinka paljon miehet joutuvat väkivallan kohteeksi.
"Jokainen rakastunut nainen tekee mitä tahansa ollakseen miehelle mieliksi ja useimmat selviävät elämästä ehjin nahoin. Kyllä mies todella suuttuu jos nainen epäilee miehen luotettavuutta. Mies on riski, aina."
Elämässä on riskejä mutta ne ovat eri suuruisia. Pitäisi osata arvioida niitä.
Naisten kannattaisi ehkä vähemmän yrittää miellyttää alkoholisti ja aggressiivisia miehiä.
"Valtaosa Suomessa poliisin tietoon tulleista raiskauksista on muuten tuttujen kesken tapahtuvia ja raiskaaja on useimmiten naisen avio/avomies. Sullekin tiedoksi."
Ja nainen jatkaa suhdettaan näihin raiskausten jälkeen kun tahtoo "miellyttää miestä".
Tuo tuttujen kesken tapahtuvaan liittyy muuten noita kuvioita joita on mainittu. Yhteinen ravintolailta, siitä kämpille jne.
Tosta lopusta sanoisin, että kaikilla naisilla on oikeus minihameen käyttöön, vaikkakin se muitten mielestä olisi miten epäesteettistä tahansa. Eivät ne ei-niin-kaunissääriset kumminkaan monta kertaa viitsi minihametta laittaa, mutta suotakoon se ilo silti kaikille nuorille naisille kokoon tai sääriin katsomatta. Tulevatpahan kaunissääristen jalat paremmin esille, kun on muitakin mihin verrata.
Koskas sitä nuori tyttö minihametta voi käyttää, ellei nuorena? En nyt tarkoita, että pitäisi yömyöhään liikuskella missään minihameessa, mutta silti suon sen ilon kaikille nuorille naisille.
"Ihmisen on kyettävä olemaan raiskaamatta / hakkaamatta toista vaikka siihen olisi tilaisuus, eikö vain? "
Just tossa tein postin siitä naiiviudesta ja tässä on aika täydellinen esimerkki siitä.
Tietenkin me voidaan kuvitella elävämme jossain kristallikulhossa ja paratiisissa missä ikinä kenellekkään ei tapahdu mitää pahaa ja kaikki ihmiset ovat oikeasti sisimmiltää hyviä eivätkä ikinä halua satuttaa toisia.
Mutta kun se ei ole näin, maailma on paska paikka ja jotkut ihmiset käyttävät aivan kylmästi hyväkseen niitä ihmisiä jotka eivät osaa olla varovaisia. Siinä ei auta mitkään "kyllä ihmisten pitäisi olla kilttejä toisilleen"-valitukset kun joku kaveri tulee ryöstämään sut kadulla.
Mä haluisin myös asua valtavassa kartanossa minkä takapihalla kasvatetaan pizzaa ja puun oksilla kasvaa pepsipulloja. Tietenkään mä en lihois yhtään syömälle pelkästään noita ja niistä saisin kaikki tarpeelliset vitamiinit ja hivenaineet, mutta se on fantasii se. Pitää tiedostaa maailman realiteetit ja sopeutua elämään niiden mukaan. Tai jos ei näin tee niin sitten ottaa riskin että kohta napsahtaa ja pahasti eikä sitten ala syyttämään muita ihmisiä kun itse on tiedostanut sen vaaran.
Tossa sun esimerkissä on nyt tärkeä ymmärtää se, ettei kukaan syyllistä sua siitä itse teosta. Eihän siinä olisi mitään järkeä, mutta kuten sanoit miten pitkään rakennetusta suhteesta on vaikea päästä irti ja annetaan anteeksi tuollaiset. Tämä on se pointti mitä haen takaa, eli sä otat sen riskin, että homma toimisi vaikka oletkin jo tietoinen siitä vaarasta.
Sä et tehnyt mitään väärin siinä kun mies löi.
Mä en tosiaankaan tiedä miten toi sun suhde on sitten edennyt, mutta näitä vastaavia tilanteita on tuhansia missä mies vetää turpaan ja nainen antaa anteeksi ja mies vetää uudelleen ja uudelleen turpaan ja nainen antaa aina anteeksi.
Kyllä niiden ensimmäisten merkkien/tapausten jälkeen pitäisi kellojen soida ja huomata se vaara. Ihmiset harvemmin muuttuu vaikka ne sitä väittääkin.
"Valtaosa Suomessa poliisin tietoon tulleista raiskauksista on muuten tuttujen kesken tapahtuvia ja raiskaaja on useimmiten naisen avio/avomies. Sullekin tiedoksi."
Koko Suomen mittakaavassa kyllä, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla noin puolet raiskauksista on maahanmuuttajien (käytännössä muslimien) tekemiä. Kannattaako hakeutua sellaisten ihmisten seuraan jotka ovat tilastollisesti kymmeniä kertoja todennäköisempiä raiskaajia, ja saatta itsensä tilanteeseen jossa ei pysty puolustautumaan mitenkään? Se että muslimikulttuurissa naisen koskemattomuuteen suhtaudutaan eri tavalla on kuitenkin aika yleisesti tunnettu tosiasia.
Yleinen vasta-argumentti tähän on että valtaosa raiskauksista jää ilmoittamatta. Jos näin on niin onko mitään syytä olettaa että maahanmuuttajien tekemissä raiskauksissa pimentoon jäävien raiskausten osuus olisi yhtään pienempi kuin suomalaisten tekemissä raiskauksissa?
Mielestäni on täysin kohtuutonta syyttää naista siitä, jos pää menee sekaisin juomaan sekoitetutuista tyrmäystipoista tai esim. pirtusta (käytetään kotibileissä) joiden tarkoitus on saattaa nainen avuttomaan tilaan.
Jos nainen kieltäytyy juomasta hän on nirppanokka ja miehet ja myös naiset hylkäävät.
Myös huumeita käytetään vastaavasti. Osa käytöstä on tietysti ihan itse aiheutettua viihdekäyttöä, mutta edelleen, kun se ei oikeuta raiskaamaan.
Alkoholismin tunnistamisesta. Aika harvasta komeasta, sporttisesta 20-vuotiaasta miehestä osaa sanoa päällepäin että kyse onkin "juoppohullusta". Myöskään huumeiden tai päihteiden sekakäyttöä on hankala nähdä päällepäin tuossa iässä.
Minihame. Eikös samaa analogiaa noudattaen uimapuku, pyöräilyshortsit yms. paljastavat vaatteet kuuluisi sitten mielestäsi "riskipukeutumisen" listalle.
Mainittakoon noista väkivaltaisista miehistä, että he ovat väkivaltaisia myös toisia miehiä kohtaan, eli vika ei ole silloin naisessa vaan niiden hakkaavien miesten päässä. Eikös.
Lisäksi on muistettava sellainen käsite kuin siirtymä. Tarkoittaa sitä, että se väkivaltaisuuteen taipuvainen henkilö kohtaa jotain ongelmia (esim. ravintolan portsari heittää ulos, kaveri tuntee olevansa nöyryytetty) menee vetämään pataan ensimmäistä vastaantulijaa tai raiskaa vastaantulevan naisen. Kun pitää se muiden aiheuttama huono olo purkaa johonkin.
Edelleen, naisella on oikeus olla nuori, kaunis, hento, minihameessa, uimapuvussa, miten vaan milloin vaan ja kenen kanssa tahansa ilman syylliseksi leimaamista.
Tiedoksesi. On myös olemassa miehiä joiden kyytiin on pakko mennä, esim. työkaverit yms. tutut. Saa nirppanokan maineen jos on hankala, tulee syrjityksi eikä ole yhtään ystävää.
Jään odottamaan sitä opastasi. Minä osaan vain kamppailu-urheilua.
Toki on turvallisempaa käyttää vähän pidempiä hameita ja liikkua päiväsaikaan... Varsinkin nuorten tyttöjen. Nuorena ei osaa pelätä asioita, varsinkin jos ei ole mitään käsitystä siitä kaikesta, mitä voi tapahtua. Äitien tulisi olla viisáita ja tulisikin osata suojella tyttäriään. Heillä saisi olla elämänkokemusta ja näkemystä. Ja varsinkin silloin, jos heillä itsellään on huonoja kokemuksia niitä ei enää saisi tulla heidän tyttärilleen.
Oikeastaan parempi olisi, jos vanhoilla, siis meillä vähän vanhemmilla ämmmillä olis ne minihameet ja nuoret tytöt kulkis housuissa.
Nuoria naisia raiskataan myös, vaikkeivät he olisi "syyllistyneet" minihameenkaan käyttöön. Ehkä on niin, että housut on yksinkertaisesti vaikeimmin riisuttavissa. Tytöille siis housut jalkaan ja ajoissa kotiin! Vaikkei raiskaus ole tietenkään tytön vika.
niistä ihmisistä jotka lyövät ja raiskaavat? Jos mielestäsi nainen joka ei tasan samantien heitä lyövää miestä pihalle / lähde kävelemään, on typerä, niin mitä mielestäsi on mies joka lyö?
Jos tyttäresi / siskosi / äitisi muuttaa yhteen miehen kanssa, elää tämän kanssa vuosia ja mies eräänä päivänä lyö, sanotko lapsellesi / siskollesi ensimmäisenä että hän on typerä kun tuli lyödyksi? Kuinka reagoisit, mitä ajattelisit?
Mitä jos oma kumppanisi pahoinpitelisi sinut vuosien väkivallattoman yhteiselon jälkeen, ajattelisitko että olenpa typerä, oma vika? Ottaisitko mukisematta vastaan tuttaviesi haukut omasta idioottimaisuudestasi ja menisit nurkkaan nuolemaan haavasi?
"Se on sen jälkeen kun se asia on tapahtunut. Tuskinpa se sitä uhria enää auttaa?"
Mitä rikollisille sinun mielstäsi pitäisi tehdä? Jättää rankaisematta? Jos sinut hakataan taksijonossa ihan vaan huvin vuoksi, jätätkö asian siihen, kohautat olkiasi, mitäpä tuolla enää on väliä kun hampaat ovat jo katki? Tai jos 200-kiloinen karju raiskaa sinut kun olet käymässä kusella puun juurella vähän hämärämmässä kohdassa katua? Niin, sullahan oli housutkin jo valmiiksi kintuissa ja nojailit houkuttelevasti puuta vasten, oma vika!
Oishan se mahtavaa jos rikollinen aines löydettäisiin jo ennen kuin mitään on tapahtunut ja heistä voitasiin tavalla tai toisella poistaa rikoksen tekemiselle altistavat ominaisuudet jo etukäteen.
Joo tiedän että maailma on paha paikka. Vältän sovinistien ja muiden asennevammaisten seuraa viimeiseen asti ja puolustaudun erittäin herkästi jos minuun meinataan käydä käsiksi.
Olen huomannut, että ne tyttöystäväni, joilla ei ole kodissaan ollut esim. alkoholiongelmaa tai väkivaltaista isää, eivät osaa sellaista varoakaan. Hälytyskellot eivät soi siinä kohtaa kun esim. alkoholiperheen tyttö heti tajuaisi, että hei tässähän on selvä viinaanmenevä hulttio, josta on paras pysyä kaukana.
Lyömisestä hyvällä itsetunnolla varustettu nainen tietää, että tämä ei minun kóhdallani kóskaan enää toistu. Hänen pitää vaan tietää, että joka lyö kerran, on yleensä taipuvainen lyömään uudestaan. Silloin hänelle riittää se yksi kerta.
Jo koulussa voitais valistaa mm. tällaisia asioista. Ennen vanhaa oli sellainen kouluaine kuin kansalaistaito, mille tunnille nämä aiheet sopisivat. Tämä tuli mieleen vain sen takia, etteivät tällaiset asiat jää vain esim. psykologian opiskelijoille, sairaanhoidon opiskelijoille tai joillekin sosiaalityöntekijän aluille.
että nainen litkittää itsensä humalaan?
Tyrmäystipat sun muut ovat sitten erikseen.
"Jos nainen kieltäytyy juomasta hän on nirppanokka ja miehet ja myös naiset hylkäävät."
Juo kohtuudella suhteessa omaan kykyysi huolehtia itsestäsi.
"Alkoholismin tunnistamisesta. Aika harvasta komeasta, sporttisesta 20-vuotiaasta miehestä osaa sanoa päällepäin että kyse onkin "juoppohullusta". Myöskään huumeiden tai päihteiden sekakäyttöä on hankala nähdä päällepäin tuossa iässä."
Jos mies taas ei juo niin hän on nysvö ja nirppanokka.
Oletko sinä provo vai mikä sinua vaivaa näissä "kauniissa/komeissa" jutuissa?
"Minihame. Eikös samaa analogiaa noudattaen uimapuku, pyöräilyshortsit yms. paljastavat vaatteet kuuluisi sitten mielestäsi "riskipukeutumisen" listalle."
Kyllä jos kävelet niillä rimpsutellen baariin.
"Mainittakoon noista väkivaltaisista miehistä, että he ovat väkivaltaisia myös toisia miehiä kohtaan, eli vika ei ole silloin naisessa vaan niiden hakkaavien miesten päässä. Eikös."
Kukaan ei sanonut ettei sitä vikaa olisi niiden hakkaavien miesten päässä mutta voi kysyä mitä se nainen tekee sellaisen kuvotuksen kanssa?
"Lisäksi on muistettava sellainen käsite kuin siirtymä. Tarkoittaa sitä, että se väkivaltaisuuteen taipuvainen henkilö kohtaa jotain ongelmia (esim. ravintolan portsari heittää ulos, kaveri tuntee olevansa nöyryytetty) menee vetämään pataan ensimmäistä vastaantulijaa tai raiskaa vastaantulevan naisen. Kun pitää se muiden aiheuttama huono olo purkaa johonkin."
Tällä ei ole kai tässä asiassa mitään tekemistä.
"Edelleen, naisella on oikeus olla nuori, kaunis, hento, minihameessa, uimapuvussa, miten vaan milloin vaan ja kenen kanssa tahansa ilman syylliseksi leimaamista."
Sitten olet vain typerän naiivi joka raiskataan joka reikään ja hakataan kuoliaaksi.
"Tiedoksesi. On myös olemassa miehiä joiden kyytiin on pakko mennä, esim. työkaverit yms. tutut. Saa nirppanokan maineen jos on hankala, tulee syrjityksi eikä ole yhtään ystävää.
Jään odottamaan sitä opastasi. Minä osaan vain kamppailu-urheilua."
Kamppailu-urheilua ehkä jota käydään areenoilla muttet itsepuolustusta joka alkaa tilannetajusta. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Jos naisella on lapsia satunnaisesti väkivaltaisen miehen kanssa ja mies on muuten mallikansalainen, hyvässä asemassa, hyvä isä yms. niin se muuttaa tilannetta. Kukaan ei usko naista.
Kyllä se vanha uskomus istuu sitkeässä että se on aina naisen vika jos mies on tyytymätön.
Moni nainen sietää huonoa kohtelua esim. lasten takia ja leimautumisen pelossa. Nainen saisi niin paljon törkeää kohtelua esim. sukulaisilta, että moni ei kestäisi sellaista. Kukaan ei usko, on pääsääntö.
Ihmiset uskovat jos työtön hampuusi hakkaa naistaan, mutta hyvässä asemassa oleva herrasmies on pyhimys.
Eli ei se aina ole noin mustavalkoista kuin mitä tuossa esitetään.
järjen käyttösi.
"niistä ihmisistä jotka lyövät ja raiskaavat? Jos mielestäsi nainen joka ei tasan samantien heitä lyövää miestä pihalle / lähde kävelemään, on typerä, niin mitä mielestäsi on mies joka lyö?"
Äärimmäisen vastenmielisiä ihmisiä joka vain alleviivaa sitä mitä naiset tekevät heidän kanssaan?
"Jos tyttäresi / siskosi / äitisi muuttaa yhteen miehen kanssa, elää tämän kanssa vuosia ja mies eräänä päivänä lyö, sanotko lapsellesi / siskollesi ensimmäisenä että hän on typerä kun tuli lyödyksi? Kuinka reagoisit, mitä ajattelisit?"
Sanon että hän on typerä jo etukäteen jos miehessä tunnistan merkkejä väkivaltaisuudesta sekä esimerkiksi alkoholismista. Se mies ei lyö enää uudelleen koska hän saa minulta turpaansa.
Mutta jos tuttavani hänen luokseen jää, hän on todellakin typerä.
"Mitä jos oma kumppanisi pahoinpitelisi sinut vuosien väkivallattoman yhteiselon jälkeen, ajattelisitko että olenpa typerä, oma vika? Ottaisitko mukisematta vastaan tuttaviesi haukut omasta idioottimaisuudestasi ja menisit nurkkaan nuolemaan haavasi?"
Jos se tapahtuisi kuin salama kirkkaalta taivaalta niin totta kai en olisi typerys. Mutta TYPERÄÄ olisi jäädä suhteeseen. Sitä paitsi hän saisi myös itse turpaansa.
"Mitä rikollisille sinun mielstäsi pitäisi tehdä? Jättää rankaisematta? Jos sinut hakataan taksijonossa ihan vaan huvin vuoksi, jätätkö asian siihen, kohautat olkiasi, mitäpä tuolla enää on väliä kun hampaat ovat jo katki? Tai jos 200-kiloinen karju raiskaa sinut kun olet käymässä kusella puun juurella vähän hämärämmässä kohdassa katua? Niin, sullahan oli housutkin jo valmiiksi kintuissa ja nojailit houkuttelevasti puuta vasten, oma vika!"
Lakkaa louskuttamasta.
Kuka sanoi ettei heitä tulisi rangaista?
Rankaisisin heitä ankarimman mukaan mutta ongelma tässä on se naiivisuus jolla nainen ajattelee ettei hänen tarvitse suojella itseään ja olla varautunut. Sitten syytetään vain sitä miestä omasta typeryydestä. Vähän kuin syyttäisi juutalaisena Hitleria siitä että tappoi hänet kaasukammioon kun suostui sinne vapaaehtoisesti.
"Oishan se mahtavaa jos rikollinen aines löydettäisiin jo ennen kuin mitään on tapahtunut ja heistä voitasiin tavalla tai toisella poistaa rikoksen tekemiselle altistavat ominaisuudet jo etukäteen."
Sinä odotat sitä yhteiskunnalta näköjään mutta minä taas pyydän ihmistä terveeseen maalaisjärjen käyttöön. Kaikkia raiskauksia se ei estä mutta sanonpa vain että todellakin hoipperointi tiettyyn aikaan tietyssä paikassa voi tehdä sinusta helpon kohteen ja sitten typeryydestä voi syyttää vain itseään. Raiskaaja menee sitten erikseen tuomiolle.
"Joo tiedän että maailma on paha paikka. Vältän sovinistien ja muiden asennevammaisten seuraa viimeiseen asti ja puolustaudun erittäin herkästi jos minuun meinataan käydä käsiksi."
Ei siltä vaikuta tuon perusteella.
Naiset eivät tunnista miehessä sovinismia useinkaan jos nainen heitä kehuu avoimesti. Pinnan alla mies on kuitenkin valmis hyväksikäyttöön ja nainen sulkee silmänsä kun on niin "kiva", "ronski" ja "rakastettava" heppu kyseessä.
Sitten ei olekaan enää niin kivaa.
Olkaa varoivaisia, sanonpa vain.
Tyrmäystipatkin ovat täyttä totta jo vuosikymmenten ajan....Luojan kiitos minulle ei ole tyttöä kasvamassa. On tämä maailma niin hurja paikka. Tarvitaan paljon ihan vanhan aikaista varjelusta.
Jos sun vaimosi on lenkillä pururadalla, muita ihmisiä ei näy, puskasta hyökkää raiskaaja niin syytätkö vaimoasi siitä että meni pururadalle? Tai yritätkö pakottaa vaimosi/äitisi/tyttäresi pukeutumaan mahdollisimman peittävästi telttaan jotta viattomat raiskaajat eivät kiinnittäisi heihin kaupungilla huomiota? Kyllä raiskauksia tehdään muuallakin kuin pimeissä puistoissa.
Miksimiksi te miehet tällä palstalla hyökkäätte uhreja vastaan, en ymmärrä. Tuollainen asenne sotii mun oikeustajuani vastaan rankasti. Te ette ole sanoneet pahaa sanaa raiskaajista. Miksi? Joku tässä mättää ja pahasti.
Todellakin tiedostan realiteetit ja juuri siksi mä olen feministi.
Mun tapauksesta voin sanoa että olen eronnut k.o miehestä. Sen jälkeen olen tasan tarkkaan huolehtinut siitä ettei miehillä ole eikä tule olemaan muhun minkäänlaista taloudellista tms. valtaa. En ota lähipiiriini ainuttakaan sellaista miestä joka osoittaa halveksuntaa naisia kohtaan, syyllistää syyttömiä tai osoittaa minkäänlaista sovinistista asennetta. Onneksi miehissä on terveitäkin yksilöitä.
Olen kanssasi prikulleen samaa mieltä neljästä ekasta kappaleesta.
Myös pusikkoraiskauksia esiintyy. Nainen menee lenkille, selvin päin, keskellä päivää, ja voi joutua raiskatuksi. Ai niin, kun oli ne kireät juoksutrikoot...lenkkeily sallittu vain miesseurassa ja tuulipuku päällä, niinkö.
Muuten on taas "syyllinen" kohtaloonsa.
Et kertakaikkiaan kykene sanomaan väkivaltarikollisesta pahaa sanaa ilman että syyllistät uhria samassa lauseessa. Uhria sen sijaan kykenet moittimaan ilman että syyllistät tekijää millään tavalla.
Positiivista kirhoituksessasi ole että myönnät ettei (yllättävän) väkivallan uhriksi joutunut henkilö ole typerys, ja että raiskaajia tulee rangaista.
Näiden kirjoitusten perusteella en ollenkaan ihmettele sitä että naisista näyttää tulevan koko ajan väkivaltaisempia. Asenteet ovat väkivallantekijöiden puolella. Pärjätäkseen ja säilyttääkseen liikkumavapautensa on kyettävä vetämään turpaan ja potkimaan munille, lujaa. :/
"syyllistää"?
Mutta onhan siinä joku tolkku oltava.
Jos otat turpaasi yhdesti keskellä päivää torilla umpi tuntemattomalta joka hyökkää takaasi niin tuskin olet typerä mutta jos menet ihan väen vängällä jonkun mukana jonnekin joka on aiemmin jo lyönyt tai kohdellut kaltoin niin mitä oikein odotat?
Tämä on tätä naisten logiikkaa että syy on aina jossakin muualla ja että nämä miehet jotka näihin syyllistyvät pitäisi jotenkin tuomita etukäteen.
Tykkäättekö te niin paljon raiskatuksia ja hakatuksia tulemisesta että haluatte olla sellaisissa suhteissa tai ajautua sellaisiin tilanteisiin siis jos teidän mielestänne ei tarvitse koskaan harkita mitä aikoo tehdä, ihan itse omilla aivoillaan?
En minä miehenä uskaltaisi monia juttuja tehdä kun tiedän saavani turpaan ja olisin silloin typerys. Toki toinen saisi siitä tuomion ja olisi syyllinen tekoon mutta ei se minun typeryyttäni poistaisi.
"Miksimiksi te miehet tällä palstalla hyökkäätte uhreja vastaan, en ymmärrä. Tuollainen asenne sotii mun oikeustajuani vastaan rankasti. Te ette ole sanoneet pahaa sanaa raiskaajista. Miksi? Joku tässä mättää ja pahasti."
Se ei hyödytä ketään että kauhistellaan miten kamala asia raiskaus on ja miten halveksittavia olentoja raiskaajat ovat. Se että pontentiaalisia uhreja neuvotaan olemaan hakeutumatta tilanteisiin jossa raiskaus on todennäköinen voi ennaltaehkäistä raiskauksia. Monet heistä eivät ikävä kyllä halua kuunnella. Tällaisille tapauksille ei oikein voi mitään.
"juuri siksi mä olen feministi." "En ota lähipiiriini ainuttakaan sellaista miestä joka osoittaa halveksuntaa naisia kohtaan, syyllistää syyttömiä tai osoittaa minkäänlaista sovinistista asennetta."
Ensin kerrot olevasi feministi ja sitten alat valittaa ettet halua lähipiiriisi sovinisteja? Mites se sananlasku padoista ja kattiloista menikään...
kohtuullista näitä juttuja?
Tilannetajuun liittyy juuri se että tajuaa että kaikessa on vaaransa mutta jossakin riski on suurempi kuin toisissa.
Miten vertaat tuota siihen että joku menee pimeän aikaan puolialasti kävelemään jonnekin puistoon vaikkapa joidenkin jengiläisten lähelle?
Täytyy aika pölvästi olla jos ei hälytyskellot soi. Tätähän siinä ajetaan takaa, ei muuta.
"Jos sun vaimosi on lenkillä pururadalla, muita ihmisiä ei näy, puskasta hyökkää raiskaaja niin syytätkö vaimoasi siitä että meni pururadalle? Tai yritätkö pakottaa vaimosi/äitisi/tyttäresi pukeutumaan mahdollisimman peittävästi telttaan jotta viattomat raiskaajat eivät kiinnittäisi heihin kaupungilla huomiota? Kyllä raiskauksia tehdään muuallakin kuin pimeissä puistoissa."
Kukaan ole sitä sanonutkaan.
Mutta jos raiskaus tapahtuu tietyissä olosuhteissa niin voi kysyä että mitä uhrin päässä oikein liikkui? Ehkei mitään tai sitten se "rakkaus", "kiima" tai "miellyttäminen" eli typeryys.
"En ota lähipiiriini ainuttakaan sellaista miestä joka osoittaa halveksuntaa naisia kohtaan, syyllistää syyttömiä tai osoittaa minkäänlaista sovinistista asennetta."
Mene vain niiden "pahis" poikien tykö pimeällä vähissä vaatteissa ja tule raiskatuksi.
Mieti sitten mikä meni vikaan.
"Todellakin tiedostan realiteetit ja juuri siksi mä olen feministi."
Tämän perusteella et tiedosta realiteetteja joka sinusta tekeekin feministin.
Täällä annetaan kuva, että naiset ihan yleisesti kuljeksivat pimeissä puistoissa ja nimenomaan siellä heille tehtäisiin väkivaltaa. En usko sen olevan totta! Ainakaan en itse tunne ketään naista, enkä miestäkään, joka pimeällä liikkuisi yksin vaarallisiksi tiedetyissä paikoissa.
eri paikoissa ja yhtenä niistä on pimeät puistot.
Tiedän monta naista kylläkin jotka liikkuvat baareissa joko umpituntemattomassa tai puolitutuissa porukoissa ja ajautuvat humalassa miesten kämpille "öiksi".
En yhtään ihmettele että sitten joskus käry käy.
Mä en päästäisi mun vaimoani yksin yöllä mihinkään pururadoille juoksemaan. Tai jos päästän niin ostan jonkun vempaimen (esim. sähkötainnuttimen) mukaan jotta hän pystyy suojautumaan.
Kukaan ei hyökkää uhreja vastaan vaikka te kaikki naiset nyt niin luulettekin. Mä hyökkään yleistä sokeutta vastaan, sitä että ei pystytä näkemään ikinä omissa teoissaan mitään väärää vaan kaikki pistetään aina muiden syyksi. Kaikki paska mitä tapahtuu on aina kaikkien muiden vika eikä ikinä omaa.
Tosta paapomisesta "ei sussa ole mitään vikaa vaan se on kaikissa muissa" on sama kuin lapselle joka kaataa maidon lattialle ja hänelle sanotaan "ei se ollu sun vika, se muki kaatu itsestään" kun tollaisessa tilanteessa pitää lapselle sanoa, "älä kaada sitä mukia ettei ne maidot kaadu lattialle".
En mä hyökkää tai yritä syyllistää naisia (tai miehiäkään) vaan yritän saada teidät tajuaa, että te ette voi sokeasti mennä ympäriinsä ja toivoa, että kaikki menee kuten elokuvissa.
Sun oikeustajus tuntuu lähinnä olevan sitä, että sä saat tehdä mitä sua huvittaa, mutta sä et kuitenkaan ikinä ota vastuuta sun teoistas vaan sysäät syyt muiden niskoille. Mun mielestä toi on jotenkin hyväksyttävää vielä pikkulapsilla, mutta ei aikuisilla ihmisillä joiden pitäisi huolehtia omasta (ja joskus muidenkin ihmisten) elämästä.
Ja hyvä sulle, että jätit sellasen miehen joka kävi käsiks, et sentään jäänyt siihen suhteeseen odottamaan että ehkä tämä kaveri muuttuisi vaan etsit jo paremman ja toivotaan, että tän hetkinen mies on hyvä mies.
kuten: "Sanonpa vielä myös esimerkiksi kotiväkivallasta sen että monet naiset ajautuvat suhteisiin alkoholisti miesten tai väkivaltaisten miesten kanssa. He tietävät nämä taipumukset eivätkä myöskään tee mitään vaan antavat anteeksi ekan kerran jälkeen. On omaa typeryyttä jäädä väkivaltaiseen suhteeseen olipa syy mikä hyvänsä, vaikkapa lapsi tai "rakkaus". "
Ajauduin suhteeseen urheilija nuorukaisen kanssa. Hänellä ei ollut mitään epäterveitä taipumuksia, KUNNES SAIRASTUI... vasta vuoden seurustelun jälkeen. Lapsia ei onneksi ollut.
Tyyppi joi joka päivä. UHKASI,ETTÄ : "TÄÄLTÄ ET ELÄVÄNÄ LÄHDE " ..ja tarkoitti sitä. Ei päästänyt töihin, kouluun, pakotti seksiin veisellä uhaten... enkä todellakaan rakastanut sitä!!!
Olin vankina, yritin paeta, aina se lähti perään ja raahasi takaisin, kukaan ei uskonut!!! Huusin apua kerrostaloasunnossa, naapurit eivät välittäneet.
Suunnittelin pakoa pitkän aikaa. Kerran pääsin yöpaita päällä pakoon, soitin puhelinkioskista hätänumeroon ja pääsin turvakotiin yöksi. Jos olisin jäänyt olisin kuollut, mitään menetettävää ei ollut.
Näin painajaisia ja nukuin valot päällä ainakin 10 vuotta sen jälkeen, kunnes pääsin "kuiville".
En ole koskaan hyväksynyt väkivaltaa, en henkistä, enkä fyysistä. Mutta minkäs teet jos tyyppi asuu jo saman katon alla, kun sekoaa.
Ja sekopäälle, lääkkeiden ja viinan väärinkäyttäjälle ei järkipuhe auta... aina ei voi valita kohtaloaan.
Yksin en edes liiku iltaisin tai edes minihameessa. Ketään en halua, enää koskaan, enkä keneeenkään voi luottaa...
Koskaan en hänelle poikkipuolista tai "vittumaista" sanaakaan sanonut, en pettänyt tai tehnyt muutakaan tyhmää... Hänellä oli ollut ongelmia lapsuudessa ja teki myös sellaista kun "vitutti" niin meni ulos ja hakkasi ensimmäisen vastaan tuleva tyypin.... jotta revi siitä sitten ...poliisit eivät välittäneet...
Nykyaikana saa tehdä toiselle vaikka mitä, eikä siitä mitään tuomiota saa, uhrihan on aina se syyllinen...
Voi vittu, sanon minä. Pakkohoitoon sellaset!!! Mutta kaikessahan säästetään, liian kallista hoitaa sairaita. Minkä hinnan maksamme siitä. Seuraava uhri voit olla sinä. Minäkin ennen ajattelin, että ikävät asiat tapahtuvat vain muille tai iltapäivälehtien lööpeissä...
vaikka miesten lempileluihin-> autoihin, kyllä nousisi äläkkä..
Älä jätä autoasi illalla hämärälle asuinalueelle, voi käydä huonosti. Oma vika jos autolle käy jotain.
Älä osta uutta autoa äläkä pidä autoasi hyvässä kunnossa, se voidaan naarmuttaa tahallisesti tai jopa varastaa. Voit saada sen sitten turmeltuna takaisin, jos koskaan.
Äläkä varsinkaan osta sutoosi hienoja stereoita tahi esim.navigaattoria, se saattaa innostaa varkaita ja muita pahantekijöitä.
Ajattelu on sallittua miehillekin! Raiskaus EI ole koskaan uhrin vika!!!
ja voin sanoa että todellakin autostakin kannattaa huolehtia.
Raiskaus ei ole uhrin vika mutta omaa koskemattomuuttaan ja omaisuuttaan täytyy suojella, kukaan ei tee sitä puolestasi!
ikävä että tuollainen tapaus on osunut kohdallesi.
Mutta on niitäkin tapauksia jossa nainen tietää jo ennen suhteen alkua tai sen aikana millainen mies on ja silti jatkaa suhdetta.
Tuomioita tulisi todellakin koventaa, siitä olen samaa mieltä.
"vaikka miesten lempileluihin-> autoihin, kyllä nousisi äläkkä.."
Eipä muuten nousisi:
Jokainen MIES kyllä ymmärtää tuon ja siksi ottaa vakuutuksen tai sitten ymmärtää mitkä riskit asioihin liittyy. Jostain syystä naisilla tämä järjen käyttö unohtuu.
"
Ajattelu on sallittua miehillekin! Raiskaus EI ole koskaan uhrin vika!!! "
Ihan oikeasti nyt NAISET käyttyäkää järkeä sillä täällä näyttää naisilla selvästi menevän tunteet järjen edelle.
tässä..
"Ihan oikeasti nyt NAISET käyttyäkää järkeä sillä täällä näyttää naisilla selvästi menevän tunteet järjen edelle."
..ole mitään uutta kenellekkään. :)
Mun oikeustajuni toimii niin, että väkivaltarikoksissa tekijä on syyllinen. Kyllä, jos Pena raiskaa Reiskan tai Marjatan, syyllistän nimenomaan Penaa vaikka Reiska/Marjatta olisi toiminut kuinka typerästi. Se ei poista sitä että rikoksen tekijä on Pena.
Mun oikeustajuni sanoo myös, että ne ihmiset, jotka nostavat suurimman haloon uhrin tekemisistä eikä siitä että toista ihmistä on kohdeltu kaltoin, ovat arvomaailmaltaan jotenkin kieroon kasvaneita.
Mun oikeustajuni sanoo edelleen, että kaupunki on myös minun tilaani, ei vain miesten. Mä en voi sietää sitä jos joku känninen idiootti yrittää lähennellä. On aivan päivänselvää että illalla baarissa on isompi riski joutua kähmityksi kuin keskiviikkoaamuna Valintatalossa ruokaostoksilla.
Siitä huolimatta mulla on oikeus käydä baarissa ja olla siellä rauhassa, ilman oksettavien äijien kähmintöjä. Se on niitten miesten velvollisuus pitää limaiset näppinsä erossa muista, ei mun velvollisuuteni olla menemättä työpäivän jälkeen baariin jos siltä tuntuu.
arvosta naisia pätkääkään ja että miehet naureskelevat naisten tunteiluille. Aivan sama. Parempi olisi miehenä täällä miesten maailmassa. Miehillä on niin pirun paljon helpompaa ja sitten kehtaavat vielä valittaa ja syyllistää naisia ihan kaikesta..en ymmärrä.
hämäräperäisellä alueella? joutuu siis kulkemaan alueella päivittäin ja ehkä myös iltaisin töistä tullessaan. Pätee myös auton jättämiseen kadunvarteen jne.
Mitä jos täytyy liikuskella yömyöhään vaikkapa bussipysäkiltä kotiin? Raiskaus ilmeisesti silloinkin naisten vika. Ei kaikilla ole varaa pitää autoa, tämä tiedoksi hyväpalkkaisille miehille.
Nimim. kahdesti iltavuoron jälkeen bussipysäkiltä mustaa miestä karkuun juossut...
ihminen.
Oikeuden tehtävä on tuomita rikollinen joka on syyllistynyt rikokseen lain edessä.
Moraalisesti voidaan asettaa kyseenalaiseksi yhteisön tasolta esimerkiksi sellaiset asiat jotka eivät kuulu lain piiriin.
Mutta sitten on asioita joihin jokaisen ihmisen tulisi itse varautua ja joita yhteisö ei voi ennalta ehkäistä. Jokainen voi itse vaikuttaa näihin asioihin.
"Siitä huolimatta mulla on oikeus käydä baarissa ja olla siellä rauhassa, ilman oksettavien äijien kähmintöjä. Se on niitten miesten velvollisuus pitää limaiset näppinsä erossa muista, ei mun velvollisuuteni olla menemättä työpäivän jälkeen baariin jos siltä tuntuu."
Sinulla on myös oikeus tulla sitten kähmityksi.
Mutta kerropa nyt hyvä ihminen että jos nainen menee vapaaehtoisesti vaikkapa hämyiseen baariin kähmittäväksi ja ajautuu siitä miehen kämpille niin eikö se ole jo aika harvinaisen typerää?
Kukaan ei kiellä sun oikeutta kävellä pimeällä kadulla vaikka pelkät stringit jalassa. Senkun menet sinne kävelemään, mutta sun pitää omata sen verran järkeä, että tajuat kuinka provosoivaa sun käytös on joitakin miehiä kohtaan. Ei kukaan, toistan kukaan nainen voi olla niin tyhmä, ettei tajua tuollaisen käytöksen antavan miehille tietynlaisia signaaleita. Sitten kun sä vielä tiedostat nämä asiat ja silti sä teet sitä niin mun mielestä se on vain yksinkertaisesti täyttä tyhmyyttä eikä mitään muuta.
Sinällään sun oikeustaju on hieno ja kuulostaa kivalta, mutta se on valtavassa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Toi sun oikeustaju tuntuu olevan opittua jostain lastensaduista missä eläimet lauleskelee metsissä ja päivät ovat ikuisia ja kylmää ei ole koskaan.
Harmi vain todellisuus ei ole eikä se tule ikinä olemaan tuollaista vaikka me kaikki sitä kuinka toivottaisiin.
"Kyllä, jos Pena raiskaa Reiskan tai Marjatan, syyllistän nimenomaan Penaa vaikka Reiska/Marjatta olisi toiminut kuinka typerästi. Se ei poista sitä että rikoksen tekijä on Pena."
Tietenkin, pena saa siitä aina tuomion, mutta auttaako se enää sitten reiskaa tai marjattaa kun heillä on ikuiset traumat tästä tilanteesta? Jos taas reiska ja marjatta olisivat tehneet toisin eivätkä olisi valinneet penan seuraa niin he olisivat voineet välttää tämän tilanteen eikä heidän tarviisi kärsiä niistä traumoista.
suosittelisin joko pippurisumutetta tai niitä sähkötainnuttimia, yllättävän tehokkaita kapistuksia kerta joudut yöllä kävelemään pitkiä matkoja.
Siinä ei isokaan kaveri pitkään heilu kun saa vähän pippurisumutetta silmiin ja sitten vaan jalat alle.
Jos ihminen menee baarii ja joku limaläjä kähmii, se on kähmityksi tulleen vika kun sinne baariin ylipäätään meni? Ihmisten pitää siis vaan hyväksyä se että heitä ahdistellaan fyysisesti, jos menevät oluelle työpäivän jälkeen?
karmivan tosiseikan.
Osa naisista tykkää kähminnästä ja kun naiset antavat itseään kohdeltavan noin niin miehet jatkavat sitä käytöstä. Valitettava tosiasia että osa naisista antaa itseään kohdeltavan paskasti ja kertoo kuinka kiva mies se oli kunnes tulee raiskatuksi. Muut kyllä jostakin syystä tunnistavat nämä miehet ja heidän tapansa, nämä naiset eivät usein eivät. Se on sitä typeryyttä.
Kuka sanoi että se pitää hyväksyä?
Lähde baarista tai aloita älämölö!
Aivan kuten ehdotin mitä tehdä tilanteessa jossa mies vaikuttaa olenva tällainen tapaus tai kohtelee kaltoin.
Teillä se asennevamma näyttää olevan kun koko ajan käännätte asian niin että tässä joku miesjoukko vainoaa jotain "viatonta" uhria.
EI vaan me kerromme mikä on järkevää ja mikä ei ja MITÄ VOI TAPAHTUA jos ei ole varovainen.
Sitä voi puhua vaikka mitä kauniita juttuja oikeuksista ja vapauksista mutta luuletko että niitä kähmiviä miehiä kiinnostaa sinun sanomat velvollisuudet heille ettei saisi kähmiä?
Esimerkissä oltiin menossa baariin, ei stringeissä pimeään puistoon.
Eli: Onko naisella oikeus mennä baariin työpäivän jälkeen kaljalle ilman että kukaan käy häneen fyysisesti käsiksi? Jos joku sovinistivajakki tuollaisessa tilanteessa käy kiinni niin onko se sinusta naisen omaa typeryyttä? Pitääkö naisen hyväksyä homma ja antaa haisevan idiootin kouria itseään?
Todellako, jos Reiska tai Marjatta on luottanut Penaan, heillä ei ole ollut mitään syytä epäillä Penaa, Reiskan ja Marjatan pitää mennä itseensä kun antoivat Penan raiskata?
Pitäisikö mielestäsi kaikkien niiden ihmisten, jotka eivät halua itseään raiskattava/hakattavan/ryöstettävän, pysyvän kotona neljän seinän sisällä yksin? Mikä sinusta on hyväksyttävää elämistä, eli millä tavalla elävän ihmisen ei tarvitse syyttää itseään jos joutuu rikoksen uhriksi / ahdistelluksi?
Mainittakoon tässä nyt muutama tilanne jossa naista on tavalla tai toisella ahdisteltu; koulun käytävällä, ruokakaupassa (naisen työpaikalla), lenkkipolulla, pubissa arki-iltana. Pitäisikö naisen jättää menemättä noihin paikkoihin vai ihan vaan hymyillen hyväksyä että häntä ahdistellaan? Mainittakoon nyt vielä erikseen että näissä tapauksissa pukeutuminen on ollut jotain ihan muuta kuin provosoivan seksikästä.
nostaa päätään ja sumputtaa kaikki asiat yhdeksi mössöksi jossa kaikki on miesten vika ja naiset ovat syyttömiä uhreja ja viattomia varpusia jopa omassa naiivisuudessaan ja typeryydessään.
Suottapa sinulle selittää mitään.
Olemme siis samaa mieltä että nainen ei ole syyllinen tai typerä jos menee baariin töiden jälkeen oluelle, vaan että naisella on oikeus mennä sinne ilman että kukaan käy käsiksi? Että naisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä jos joku ääliö kähmii, vaan syyllinen on se kähmijä?
Joo olen huomannut että on paljon miehiä joita ei kertakaikkiaan kiinnosta kohdella muita ihmisiä kunnioittavasti. Sitten itketään kun kukaan nainen ei huoli, byhyy.
baariin.
Osa naisista vaan valitettavasti menee huonomaineisiin baareihiin tiettyyn aikaan väärässä porukassa ja antavat itseään kohdeltavan paskasti ja siitä kärsivät sitten muutkin naiset.
Totta kai se syyllinen on se kähmijä ja raiskaaja, naisten tulisi vain varoa niitä kaikkein selvimpiä asioita jotta välttyisivät näiltä asioilta.
Totuus on se että mieskin joutuu varomaan asioita. Esimerkiksi ravintolan jonossa, ihan noin yleisesti baarissa ja nakkikojulla ei kannata aina aukoa turpaansa tai näyttää naamaansa väärässä porukassa.
"Joo olen huomannut että on paljon miehiä joita ei kertakaikkiaan kiinnosta kohdella muita ihmisiä kunnioittavasti. Sitten itketään kun kukaan nainen ei huoli, byhyy."
Valitettava tosiasia on se että monilla näistä miehistä on naisseuraa kuitenkin josta ne raiskauksetkin voivat johtua useissa tapauksissa.
Useimmiten naisen raiskaa joku läheinen, esimerkiksi oma aviomies.
Sähkötainnutinta ei Suomessa saa yksityishenkilö omistaa. Pippurisumutteeseenkin pitää hakea lupa poliisilta. Ja siihen tarvitaan jokin peruste, en ole ihan varma millainen peruste on riittävä mutta "pelkään liikkua yksin ulkona" ei tietääkseni ole riittävä.
>>Ongelmaa ei ratkaista sillä että kielletään naisia käyttämästä polven yläpuolelle ulottuvia hameita ja
Eipä. Vielä vähemmän sillä, että itketään että naisella on oikeus vaikka millaiseen riskikäyttäytymiseen. Mutta MITEN se sitten ratkaistaan?
Ei kukaan ole ollut minihameita kieltämässäkään. Vapaassa demokratiassa ihmisillä on oikeus tehdä mitä haluavat, mutta myös vastuu käyttäytymisensä seurauksista. Naisten pitäisi ihan omilla aivoillaan tajuta mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä ellei halua tulla raiskatuksi.
Ymmärrätkö, mitä eroa on kiellolla ja neuvolla?
Koettakaa nyt te syyllistämisestä itkevät miettiä, olisiko kivempi ettei sitä raiskausta edes tapahtuisi. Sitten ei tarvitsisi kenenkään syytellä ketään.
Ihmisen on toki kyettävä olemaan raiskaamatta, mutta kun maailmassa nyt kuitenkin on niitä jotka eivät kykene. Miten heitä ESTETÄÄN raiskaamasta? Ihmistä voi rangaista ja hänet voi panna vankilaan sen JÄLKEEN kun hän on raiskannut, mutte miten se ensimmäinen raiskaus ESTETÄÄN ennalta? Kenen velvollisuus on suojella ilmaiseksi naista, joka välttämättä haluaa mennä seksikkäästi pukeutuneena jonkun tuntemattoman äijän kämpille vain juttelemaan mukavia?
Onhan teillä oikeus toimia noin, mutta kyllä meillä muillakin on oikeus kertoa teille että se vain on hiton typerää. Vanhemmilla ja muilla läheisillä aikuisilla on velvollisuuskin kertoa, jos joku on tosiaan niin yksinkertainen ettei itse sitä tajua.
Itse en ole esimerkiksi koskaan turpaani saanut, vaikka suurimman osan ajastani olen elänyt yhdessä Suomen väkivaltaisimmista kaupungeista. Olen osannut välttää näitä tilanteita.
Serkkuni taas saa vähän väliä turpaansa ja ajautuu tappeluihin, kun aina on pakko provosoida ja vittuilla kännipäissään. Ja kyllä, mielestäni hän on aika typerä tämän suhteen. Kyllä itsekin saatan saada leukaani vielä tulevaisuudessa jossain tilanteessa, jota ei vain voinut välttää, mutta aina omalla käytöksellään voi silti vaikuttaa tapahtumien todennäköisyyksiin.
on vain kertoa, että ainoa asia, mihin voit vaikuttaa on oma käytöksesi. Tuskin kukaan täällä sympatiseeraa lyöjiä ja raiskaajia, kun sen pitäisi olla itsestäänselvyys että raiskaajille ja pahoinpitelijöille kuuluu kovat tuomiot!
Eli turha siitä on jauhaa, rikolliset vankilaan, piste. Tärkeämpi kysymys juurikin vain on, että miten rikollisten uhriksi joutumista voi välttää ja riskejä pienentää. Sama kuin neuvoessa jotain, toinen kääntäisi sen niin, että häntä syyllistetään siitä, ettei vaan osaa...
itselleni mieleenikään jättää autooni navigaattoria ja stereoiden etupaneelinkin otan mukaani, jos pitemmäksi aikaa pysäköin auton. Ja kyllä sitä miettii, mihin auto kannattaisi jättää pidemmäksi aikaa tai yön yli. Mieluummin sen jättää näkyvälle paikalle, eikä minnekään hämyisiin paikkoihin. Siltikin autoni voidaan varastaa, ei sen tapahtuman riskiä voi nolliin saada, mutta todennäköisyyttä kyllä voi pienentää.
Raiskaus ei ole uhrin vika ja kyllä, tekijä on aina syyllinen. Mutta mitä vastaat kysymykseen: Olisiko yhtään tapahtunutta raiskaustapausta ennaltaehkäistä suuremmalla varovaisuudella?
Mielestäni on typerää esimerkiksi juoda itsensä kuntoon, ettei voi enää pitää huolta itsestään, oli sitten nainen tai mies.
"Lupa voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle, yhteisölle tai säätiölle vain seuraaviin tarkoituksiin: Oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen, museossa tai kokoelmassa pitämiseen, koulutukseen taikka näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen."
Olettaisin siis jos sanot poliiseille joutuvasi kulkemaan päivittäin vaarallisilla alueilla niin voisit siis saada luvan pippurisumuttimeen. En nyt tietenkään varmaksi voi sanoa mikä lasketaan "henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelemiseksi", mutta itse ainakin olettaisin tarpeeksi hyvän syyn olevan se, että joudut joka päivä kulkemaan töistä kotiin yöllä syrjäisillä tai muilla vaarallisilla seuduilla.
Naisella on tietenkin oikeus mennä baariin, kukaan ei sitä missään kiellä. Laki ei taida myöskään vielä kieltää koskettamista ellen nyt aivan väärin muista? Noh vaikka kieltäisikin niin jotkut sitä tekevät ihan sama onko se sun mielestä oikein vai väärin. Tappaahan ihmiset toisiaan vaikka sekin on laissa kielleyytä. Se sun pitää vain ymmärtää vaikka se kuulostaa kuinka paskalta tahansa. Ei sitä sua hiplaavaa miestä kiinnosta mitä mieltä sä olet tai onko hänellä oikeutta koskea suhun vaan se koskee.
Tässä tapauksessa sun pitää sitten tehdä ratkaisu, esim. voit sanoa portsarille, että joku sika lääppii ja kähmii sua, aika nopeasti lentää kaveri ulos.
Ei tarvitse istua yksin sisällä. Ainoa mitä sun tarvii tehdä on varmistaa se seura missä sä liikut, ensinnäkin et jää yksin tuntemattoman miehen seuraan vaan kuljet aina kaverisi seurassa. Ei kukaan yksittäinen raiskaaja hyökkää sun ja kahden kaveris kimppuun kadulla. Jos sulla ei ole ketää mukana kun lähdet baarista kotiin niin tilaat taksin, se 50e taksimaksusta on aika pieni hinta oman turvallisuuden varmistamiseksi eikö?
Sä nyt missaat tän pointin mitä tässä haetaan takaa. Jos mä kävelen tossa pihalla ja meteoriitti tippuu mun päähän ja mä kuolen niin se on vain paskaa tuuria, sille ei voi mitään sillä ihmisten täytyy myös liikkua ulkona kun ei se ruoka sinne jääkaappiin itsestään ilmesty. Mutta se, että mä menen kävelemään keskelle moottiritietä ja jään auton alle on silkkaa tyhmyyttä.
Sä tuot taas tähän asiaan aivan turhia asioita, jos joku mies huutaa sulle kadulla tai töissä "wau oot hottis, hyvä perse läheks panee" niin tollasilla ei ole väliä. Se ei satuta sua mitenkään fyysisesti mistä taas itse puhun tässä. Taitaahan tosta huutelustakin nykyään saada jo tuomion (varsinkin jos oot julkisuudenhenkilö), mutta mä puhunkin vain fyysisen väkivallan välttämisestä.
Vinkkeinä siis, vältä paikkoja missä olet yksin, vältät paikkoja missä et ole varmasti tuttujen ihmisten seurassa (työkaveri tai koulututtu ei ole tarpeeksi tuttu ihminen, vaan joku todella vanha luotettava ystävä on hyvä). Pelkästään noita kahta asiaa noudattamalla selviät jo pitkälle. Seuraavaksi jos näitä ei pysty noudattamaan on jonkinlainen itsensä suojelemisen oppiminen. Tiedät varmasti tavan millä saat 100% varmasti miehen pysähtymään jos se päälle koittaa käydä. :)
missään tekemisissä miesten kanssa. Oikeastaan riskien minimoimiseksi pitäisi kaikki miehet kuohita, typerää olisi muu.
Menet kaikkien raiskatuksi joutuneiden naisten luo, heristät sormeasi ja solvaat typeräksi.
Tulisiko siitä sinulle parempi mieli?
"joku menee pimeän aikaan puolialasti kävelemään jonnekin puistoon vaikkapa joidenkin jengiläisten lähelle?"
Jos joku pölvästi tekeekin näin, niin sitten on ihan oikein että raiskataan?
Vai onko kenties pointtisi siinä että saa sanoa pölvästiksi?
arvosta ketään ihmistä joka on niin naiivi ettei ymmärrä täysin selviä asioita kuten tämä mistä nyt puhutaan. Ihan sama onko se nainen tai mies.
Jos sä ajattelet, että kyllä se mies vielä tosta muuttuu ihanaksi ja rakastavaksi vaikka onkin mua jo pari kertaa vetänyt turpaan niin ketä siinä sitten pitää syyttää jos jäät siihen suhteeseen ja saat uudestaan turpaan?
Se mies saa siitä tietenkin tuomion, mutta helpottaako se sun oloas enää kun on naama paskana kun taas suhteesta pois lähtemällä olisit voinut estää sen tapahtumisen.
ehkä liikkua niiden oikeasti luotettavien ja turvallisten miesten seurassa mutta ne ovat vain niin helvetin "tylsiä".
nämä muuten usein ovat?
Oletko tutkinut sitä?
että osa naisista on olleet typeryksiä kun ovat luottaneet omaan onneensa heidän kanssaan vaikka merkit ovat olleet selvät.
Kukaanhan ei sanonut että se enää raiskattuja auttaisi joten sen takia olisikin hyvä miettiä asioita etukäteen.
Joten kaikille naisille sormen heristys etukäteen. Heihin se voi tehota niihin miehiin jotka raiskaavat ei. Joten kumpaa kannattaa sinusta yrittää?
että tässä on mistään "oikeasta" tai "väärästä" kysymys.
Jos laitat kätesi kuumalle hellalle niin poltat itsesi.
Onko se "oikein"?
Pölvästiksi voi sanoa jos tulee sitten raiskatuksi tai polttaa kätensä, mitä muuta odotat?
Pointtisi on haukkua miesten väkivallan uhreiksi joutuneita naisia pölvästeiksi. Tuottaa sinulle jotain sairasta mielihyvää.
kuin kaikki ne perheensä murhanneet miehet, joista naapurit eivät olisi ikinä uskoneet.
soimaa omatunto?
Miksi käyvät haukkumaan uhreja tyhmiksi? Luulevatko sen olevan oikeasti hyvä neuvo? Neuvominen ja tyhmäksi haukkumisella on vissi ero.
"Naisella on tietenkin oikeus mennä baariin, kukaan ei sitä missään kiellä. Laki ei taida myöskään vielä kieltää koskettamista ellen nyt aivan väärin muista?"
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Takapuolen puristelu ravintolassa oli kunnianloukkaus/1135245151301
Nämä sovinistiset rajat, jotka määrittävät mitä "nainen saa tehdä ja mitä ei" on aikojen saatossa hämärtynyt aika paljon. Nythän nainen saa mennä jopa baariin ilman että häntä pidetään osasyyllisenä raiskaukseen. Monissa (muslimi)maissa naisen raiskaus on edelleen naisen syy ja nainen pitää siitä hyvästä kivittää. Aikoinaan näin oli Euroopassakin.
Tällaiset "naisen oma syy" -keskustelut myötavaikuttavat niihin asenteisiin, joilla tekijät oikeuttavat tekonsa. Niillä ei ole mitään tekemistä normaalin järjenkäytön tai neuvomisen kanssa.
jotka eivät osaa tunnustaa selviä merkkejä esimerkiksi alkoholimista (Suomessa sairas asenne viinaan jo yleisesti) sekä väkivaltaan (naiset paapovat ja antavat anteeksi). Tähän yhdistettynä typerä asenne jossa sanotaan "että kun mä oon nainen niin minä saan tehä mitä huvittaa".
Saa tehdä mutta älä sitten valita jos sinua sattuu. Kaikki ihmiset eivät ole niin kivoja ja jos olet niin naiivi että olet heidän kanssaan tekemisissä niin siitä vaan. Arvaa kiinnostaako?
Niinkuin sanotaan että se ei ole typerä joka myy vaan se joka ostaa. Se mies joka lyö ei ole typerä mutta se joka antaa tulla lyödyksi on jos ostaa sian säkissä.
Sairasta mielihyvää?
Joo, tosiaan, ihmisten herätteleminen todellisuuteen ja pään hakkaaminen seinään siinä että naisille yrittää opettaa joitakin elämän lakeja on suurta mieli puuhaani.
On viimeinen kerta kun aiheesta enää koskaan keskustelen. Olette joko pölvästejä tai mitä todennäköisemmin tulevia pölvästejä.
on nimitellä muita ihmisiä pölvästeiksi.
vaan yleiseen asenneilmapiiriin, jossa pidetään naista syyllisenä raiskauksiin/perheväkivaltaan ja siten se vaikuttaa yhteiskunnan joka tasolla, joka tulee ilmi tuomioiden rangaistusasteikossa, sekä halukkuudessa ilmiantaa tapahtunut rikos. Ei voi välttyä ajatukselta, että "hyväntahtoisella neuvomisella" typeräksi haukkumisella yms. sijaan olisikin oikeasti kyse edellä mainitusta.
aivokuollut niin ole vaan.
Ainakin itse kannatan helvetin rankkoja rangaistuksia niin pahoinpitelyistä kuin raiskauksistakin.
Mutta jos asiaa haluaa vääntää mieleisekseen paskanjauhamiseksi niin tee niin ja ole idiootti.
vain lisää.
Tuliko pipi sormeen kun leikkasit terävällä veitsellä itseäsi?
Jospa se oli naapurin vika kun oli vessassa samaan aikaan?
Selvää sovinismia kun uskalsi että sinä viiltäisit itseäsi sormeen. Saa kai nainen nyt vihanneksia pilkkoa!
pölvästiksi sanominen vai se raiskaus?
Ehkäpä pikku haukku on paikallaan että osataan varoa?
verrata, kun sinä solvaat raiskattuja pövästeiksi? Sinun motiivisi onkin pelkkä ilkkuminen.
Asioista voi keskustella ilman nimittelemättäkin, oletko sellaisesta kuullut?
ajatella.
Sillä mitä sanon ei ole mitään väliä sinulle.
Jos henkilö ajautuu tiettyyn tilanteisiin oman typeryytensä vuoksi on pölvästi.
Raiskatuksi tuleminen sinällään ei tee ketään pölvästiksi.
Mutta minähän olenkin kamala mies joka yrittää "ilkkua" naisille jotka itse laittavat itsensä vaaraan. Mutta sehän on tietysti yleisesti miesten vika kun on niin vitun tyhmä.
Painu feministi-idiootti saunan taakse ja lopeta itsesi.
sellaisen kanssa joka ei lue yhtään viestiä ja kommentoi niitä sen mukaan mitä niihin on kirjoitettu.
Olet varmaan vain pelkkä provo joka odottaa jotain reaktioita.
Niitäpä et minulta enää saa.
Nuo nimitykset ainakin sinun kohdalla pitää paikkansa ihan todistetusti.
sinut suljetulle osastolle, kun noin sairas olet! Ensin haukut raiskattuja naisia ja sitten kehotat keskustelukumppaniasi tappamaan itsensä ihan vain siksi, että hän on kanssasi eri mieltä! Pelottavaa, että kaltaisesi saavat juoksennella täällä vapaana!
T: keskustelua seurannut sivullinen
Luuletko tosiaan että raiskaajat lopettavat raiskaamisen jos naisten liikkumisvapautta/pukeutumisvapautta rajoitettaisiin? Siitähän on loppupeleissä kyse. Jos ensin lähdetään syyttämään tietyissä olosuhteissa tapahtuneita raiskauksia naisten omaksi syyksi, niin mikä on seuraava aste ja sitä seuraava?
Katsoin joku päivä sitten dokumentin Jimiltä raiskaajamurhaajasta, joka teki tekonsa joskus 60-luvulla. Sairas päästään on sairas päästään. Mutta sitten on näitä, jotka kuvittelevat naisen lupautuvan seksiin jos nainen lähtee esim. mukaan ravintolaillan jälkeen, koska sehän on silloin naisen oma vika jos joutuu raiskatuksi. Eivät varmaan edes katso olevansa raiskaajia. Tai jos nainen on sammunut, niin kyllähän sitä voi vähän nusasta kun on itsenä siihen kuntoon päästänyt. On kuulemma nykynuorten keskuudessa sellainen trendi, että juotetaan tyttö känniin ja sitten vähän raiskataan.
Samaan aikaan kuitenkin on tälläkin palstalla miehiä, jotka ruikuttavat siitä kun naiset ovat niin ronkeleita, eivätkä tee alotteita.
täysin asiallisesti ilman kenenkään nimittelyä ja lukenut sinunkin haukkumisesi.
kuin ihmetellä..kehottaa nyt toista tappamaan itsensä :/
Suvaitsevaisuutta peliin vaikka olisitkin eri mieltä! huh huh mitä tyyppejä..
tälläkin palstalla itseään "oikeasti kunnolliseksi" itseään tituleeraava mies on usein jo rivien välistä havainnoituna naisvihainen, katkera, väkivaltaan taipuvainen, ahdistunut ja ilmeisen vaarallinen.
Heilläkin kun tuppaa olemaan ne naamiot tiukasti livessä..
eipä sillä, eihän näissä miehissä kuulemma mitään vikaa ole, vika on naisissa, tottakai, ainahan se vika on naisissa!
Raivostuttava palsta!
ne merkit kun juteltuani iltavuorossa työtoverini kanssa hän kävi päälleni ihan yllättäin?
Kyllä, olin jutellut hänen kanssaan jo kuukausia (oli pakko, työskentelimme yhdessä..) enkä edes harrasta flirttailua ja pukeudun miehisiin työvaatteisiin(ei siis minaria ei bodya, eikä pitsiä..). Mies oli naimisissa.
Onneksi selvisin säihkähdyksellä tilanteesta.
Mutta ilmeisesti näiden älykääpiöiden mielestä täällä koko juttu oli minun vikani ja minun olisi pitänyt nähdä merkit? Juttelemattako olisi pitänyt olla? Ei työpaikoilla voi valita työkaveriaan! Haloo hei, ihan oikeasti, pusikkoraiskauksia on todella vähän.
Kylläpä tuo sormen heristely auttaakin ihan v***sti! Tuntuu heti paremmalta.
kaikenlaista voi sattua. Pelkääminen lamauttaa ja invalidisoi elämän. Raiskaus lamauttaa ja invalidisoi elämän.
Minulle on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, aina olen kuitenkin selvinnyt "läheltä piti"-tilanteista. Arvet ovat jääneet, enää tuskin uskallan treffeille, olivat ne sitten päiväsaikaan tai iltasella. En pidä miesten katseista jotka viipyvät minussa, olen onnellinen ilman miestä. Rakastan itsenäisyyttäni enkä koskaan huoli miestä saman katon alle.
On faktaa, että länsimaisessakin yhteiskunnassa edelleen syyllistetään naista miesten väkivallanteoista. Siitä ei päästä mihinkään. Vaikka tässä kuinka saivarreltaisiin, asia on juuri näin.
en tiedä kuka täällä kirjoittelee ja mitä.
Tuolle tilanteelle et varmaan mahtanut mitään.
Kuitenkin kävit läpi sen että mietit mitä olisit voinut tehdä toisin, etkö niin?
Etkö voi myöntää että on tilanteita joissa merkit on nähtävissä?
Pusikkoraiskaukset ovat harvinaisia mutta nuo puolitutun miehen kämpille menot eivät ole.
En ala nyt kertomaan mitä mieltä olen Suomen väkivaltakulttuurista koska se on hyvin epämiellyttävä mitä tulee niin henkiseen kuin fyysiseenkin väkivaltaan mutta se vain teroittaa sitä että naisen tulisi valita seuransa tarkkaan ja olla varovainen.
Valitettava asia on se sinulle naisena että kun asioita pohditaan järkitasolla niin siltä miltä sinusta tuntuu ei ole merkitystä. Se voi satuttaa mieltä jos joutuu miettimään että ehkä sinä sittenkin flirttailit liikaa hänelle vaikka hän on naimisissa (en nyt vihjaile että teit niin) mutta se ajatuskulku on käytävä jotta tajuat miten toimit ja mikä asiaan johti.
Tämä ei poista miehen syyllisyyttä eikä lievennä sitä millään tavalla.
Naisille yleinen ohje olisi että "älä ole uhri".
Miehenä on joutunut oppimaan varomaan tiettyjä asioita koska muuten sitä saa kylmästi turpaansa eikä kukaan auta. Naisilla tämä näyttää olevan hakusessa koska he kuvittelevat että joku kohtelee heitä kivasti jos he itse ovat kivoja.
tavalla, joten olen varma etten antanut mitään signaaleja enkä edes ajatellut asiaa myöhemmin. Juttelen kaikille töissä tasapuolisesti joten siitäkään ei voi päätellä mitään(tässä ja nyt ajateltuani tähän tulokseen).
Toki joistakin miehistä näkee jo päälle mitä ne on miehiään, muttei läheskään kaikista. olisi todella paljon helpompaa jos miehissä olisi joku hyvä tyyppi-tarra.
En lähtisi mamujen mukaan, olen vaalean miehen "perään" enkä voi arvostaa sellaisen kulttuurin miestä joka alistaa naista. Enkä lähtisi vieraan miehen matkaan, hyvä kun tuttuun mieheen enää pystyn luottamaan (traumat on jo olemassa). En kuitenkaan syyllistä uhria, koska tiedän sen, että jos mitään ei uskalla, mitään ei myös saa. Moni onnellinen parisuhde ja rakkaustarina on lähtenyt juuri yökerhon jälkeen toisen kotiin-asetelmasta. Epäilen kuitenkin, että minä en uskalla enää mitään ja yksin jään. On todella vaikeaa tuoda edes tuttua miestä kotiin. Yksin on kyllä ihan jees myös minun mielestäni joten eiköhän tämä elämä näinkin suttaannu.
On totta, että naiset opetetaan jo pienestä tytöstä olemaan kilttejä ja nättejä, passiivisia. eipä se ole tyttöjen vika, vaan meidän vallitsevan kulttuurin. Miehille poikasina opetetaan vahvimman lakia, jotta pärjäisivät miesten maailmassa.
Tasa-arvo on hyvä juttu. Saa tytötkin oppia että maailma on paha paikka eikä liian kiltti kannata olla.
Minulla on pippurisumute ja avaimenperä-hälytin. itsepuolustuskurssi on käyty ja kuntosali on melkein toinen kotini. Turpaan saa se joka mun selkään hyppää luvatta seuraavan kerran!
"Minulla on pippurisumute ja avaimenperä-hälytin. itsepuolustuskurssi on käyty ja kuntosali on melkein toinen kotini. Turpaan saa se joka mun selkään hyppää luvatta seuraavan kerran!"
En yhtään epäile ettei sinulla ollut mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloosi. Mielestäni on vain väärä kuvitelma ettei siihen koskaan voisi vaikuttaa.
"Enkä lähtisi vieraan miehen matkaan, hyvä kun tuttuun mieheen enää pystyn luottamaan (traumat on jo olemassa). En kuitenkaan syyllistä uhria, koska tiedän sen, että jos mitään ei uskalla, mitään ei myös saa. Moni onnellinen parisuhde ja rakkaustarina on lähtenyt juuri yökerhon jälkeen toisen kotiin-asetelmasta."
Mutta mitä nainen joka lähtee toisen kotiin oikein odottaa? Sehän on selvä merkki siitä miehelle olipa hän kuka tahansa että seksiä on luvassa ja altistaa selvästi hyväksikäytölle?
"Epäilen kuitenkin, että minä en uskalla enää mitään ja yksin jään. On todella vaikeaa tuoda edes tuttua miestä kotiin. Yksin on kyllä ihan jees myös minun mielestäni joten eiköhän tämä elämä näinkin suttaannu."
Ehkä se suttaantuu kun täälläkin on mies tällä hetkellä yksin.
Mutta nimenomaanhan sillä että käy läpi sen ajatustyön mitä virheitä teki/ei tehnyt voi selvitä niistä traumoista ainakin osittain ja uskaltautua elämään.
Olen huolissani tästä yhteiskunnasta jossa ei osata solmia ihmissuhteita muuta kuin baarien ja yökerhojen kautta alkoholin ollessa usein siinä välissä. Se kertoo jo aika paljon huolittomasta asenteesta.
"On totta, että naiset opetetaan jo pienestä tytöstä olemaan kilttejä ja nättejä, passiivisia. eipä se ole tyttöjen vika, vaan meidän vallitsevan kulttuurin. Miehille poikasina opetetaan vahvimman lakia, jotta pärjäisivät miesten maailmassa."
Valitettavasti nykyään naisille opetetaan olemaan tosiaan kilttejä muuten mutta sitten tuhmia muuten eli vaikkapa ihailemaan "pahoja poikia". Sehän on selvä resepti hyväksikäytölle yms. Olen joutunut seuraamaan tällaisia tapauksia liian läheltä ja malli on tullut osittain kotoa.
Mutta yritäpä sanoa naiselle että kannattaa varoa alkoholinkäyttöä, tietynlaista pukeutumista/käyttäytymistä, tietynlaista miesseuraa sekä tilannetta josta ei voi paeta. Kaikkea ei voi aina huomioida mutta riskejä pienentää.
Tuohon saa saman vastauksen tässä ketjussa eli että nuori nainen saa tehdä mitä huvittaa eikä muilla ole siihen mitään sanomista. Mitä siinä voi mies sanoa joka ei itse raiskaa tai pahoinpitele mutta tietää että on monia miehiä jotka siihen eivät pelkästään kykene vaan haluavat tehdä niin?
Voi vain olla hiljaa ja todeta että lykkyä tykö.
puolustautumista. Nainen ei saa olla agressiivinen eikä myöskään seksuaalinen, näitä piirteitä yhä paheksutaan ja niistä rangaistaan, tavalla tai toisella.
"Mutta mitä nainen joka lähtee toisen kotiin oikein odottaa? Sehän on selvä merkki siitä miehelle olipa hän kuka tahansa että seksiä on luvassa ja altistaa selvästi hyväksikäytölle? "
Minä en kiellä, etteikö altistaisi.
Sen verran tiedän, että muutama pari lähipiirissä on pelkästään nukkuneet eka(raflaillan jälkeisen) yön ja siitä juttu on lähtenyt, ilman seksiä siis. En tarkoita, että pitäisi lähteä eka yönä nukkumaan toisen viereen, kunhan nyt tässä totean asian, että näin on käynyt.
"Olen huolissani tästä yhteiskunnasta jossa ei osata solmia ihmissuhteita muuta kuin baarien ja yökerhojen kautta alkoholin ollessa usein siinä välissä. Se kertoo jo aika paljon huolittomasta asenteesta."
Alkokäyttäytyminen on suomessa täysin ala-arvoista sekä miehillä että naisilla. En tiedä itse ainuttakaan paria, joka ei olisi aloittanut juttuaan yökerhosta. Se on sääli, ettei täällä voi tehdä tuttavuutta keskellä päivää vaikka ohikulkijalle tahi kaupan hyllyjen välissä seilaavalle, hulluksi luulevat. Tietysti riskinsähän on siinäkin..voipi olla sosiopaatti tai potentiaalinen raiskaaja hyllyjen välissä x)
"Mutta yritäpä sanoa naiselle että kannattaa varoa alkoholinkäyttöä, tietynlaista pukeutumista/käyttäytymistä, tietynlaista miesseuraa sekä tilannetta josta ei voi paeta. Kaikkea ei voi aina huomioida mutta riskejä pienentää. "
Paha on ketään lähteä neuvomaan. En usko että naisten käytöksen kontrolloiminen ja liikkumisen rajoittaminen auttaa yhtään mitään. Muutoksen on lähdettävä myös miesten suhtautumisesta naisiin. Jos moraalin varjeleminen on pelkästään naisten tehtävä, olemme väärillä jäljillä..muistuttaa pahasti islamistista maailmaa, jota en todellakaan tänne halua.
Miehissä on aina niitä hulluja yksilöitä jotka raiskaavat, ihan sama onko meillä naisilla burkha päällä vai ei.
ymmärtää tätä asiaa.
Kukaan ei kiellä sua menemästä vaikka bikinit päällä Pakistanin kaduille polttamaan muhammadin kuvia. Senkun menet, mutta älä sitten tule itkemään kun sut hakataan ja raiskataan sinne kaduille.
Sulla on oikeis tehdä kaikkea mitä laki ei sua kiellä tekemästä, mutta tiettyjä asioita tekemällä saatat itsesi suurempaan vaaraan kuin toisella tavalla tekemällä. Sitten jos omaa luupäisyyttäs teet asioita joissa asetut suurempaan vaaraan niin itseäs sä saat siitä syyttää kun sulla olisi ollut se turvallisempikin vaihtoehto.
Tahallinen henkinen tai fyysinen päällekäyminen on eri asia kuin oleminen ilman että häiritsee tahallisesti muita.
Jos sä menet baariin ja ehdottelet toiselle ihmiselle härskejä etkä tajua ystävällisestä pyynnöstä poistua, erehdyt vielä fyysisesti koskemaan > saat jalkoväliisi kivuliaan vinkin siitä että ois parasta häipyä ja opetella kunnioittamaan muita. Silloin voidaan sanoa että olit hemmetin typerä ja voit katsoa peiliin syyttää pissaamiskivuista itseäsi.
Jos taas joku tulee ja rutistaa sun sukukalleutesi rusinaksi ihan muuten vaan omaa ilkeyttään, siksi kun satuit olemaan sopivasti paikalla, silloin voidaan sanoa sanoa että sinä olet uhri, siitä huolimatta että menit itse ihan vapaaehtoisesti baariin. Sulla on oikeus olla baarissa tulematta ahdistelluksi ihan samalla tavalla kuin naisillakin. Mutta sulla ei ole oikeutta häiritä ja loukata muita.
Raiskauksista puhuttaessa sovinistit nostavat suurimman älämölön siitä että nainen on pukeutunut hameeseen ja korkokenkiin ja kehdannut liikkua ihmisten ilmoilla, kun muut ihmiset pitävät suurimpana vääryytenä sitä että nainen on pahoinpidelty ja naisen koskemattomuutta on loukattu.
Tässä keskustelussa on kyse asenteista ja arvoista, asioiden painotuksista ja ennen muuta moraalista. Mitä pidetään moraalisesti hyväksyttävänä ja mitä ei. Sovinistit haluavat viedä huomion varsinaisesta asiasta eli moraalisesta kysymyksestä - saako toista ihmistä raiskata missään olosuhteissa - varsinaisen moraalisen kysymyksen kannalta epäolennaisiin seikkoihin.
Sovinistit kieltäytyvät katsomasta kokonaiskuvaa ja pohtimasta omaa suhtautumistaan naisiin. On epäkorrektia sanoa ääneen että pitää vastakkaista sukupuolta vähempiarvoisena. Sen sijaan sovinistit pyrkivät tuomaan asennettaan esiin alentuvalla suhtautumisella, erilaisilla rajoitusyrityksillä ja vähättelyllä. Selkäranka ei riitä moraaliseen pohdintaan tai omien arvojen kriittiseen tarkasteluun.
se sovinisti olla siis feministi joka lässyttää arvoista.
Eikö kaaliin mene että tässä ei sisko-feministi ole kysymys arvoista ja oikeuksista vaan järjen käytöstä?
"Tässä keskustelussa on kyse asenteista ja arvoista, asioiden painotuksista ja ennen muuta moraalista. Mitä pidetään moraalisesti hyväksyttävänä ja mitä ei. Sovinistit haluavat viedä huomion varsinaisesta asiasta eli moraalisesta kysymyksestä - saako toista ihmistä raiskata missään olosuhteissa - varsinaisen moraalisen kysymyksen kannalta epäolennaisiin seikkoihin."
Paskan marjat.
Yrittäisit nyt ymmärtää että tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko raiskaaminen moraalitonta vai ei tai onko uhrin käyttäytyminen moraalitonta vai ei. Vaan siitä onko uhrin käytös järkevää silmällä pitäen riskejä.
Joko sitä on typerys tai ei ole.
Tietysti jos olet ollut suhteessa jossa sinua on hakattu etkä osannut häipyä ajoissa niin ehkä on hankala asiaa käsitellä.
Sinun ongelmasi on se että sinä yrität ymmärtää näitä syyllisiä ja heidän motiivejaan ja jotenkin vaikuttaa johonkin kuvitteelliseen moraaliympäristöön jossa nainen saa oikeuden tehdä mitä huvittaa ja sitten jotenkin yhteiskunnan pitäisi valvoa ettei jollakin miehellä päässä napsahda tai tällaisia miehiä ei saisi olla olemassa.
Mutta kun heitä on ja osa naisten käytöksestä ajaa miehiä tällaisiin tekoihin. Se ei tee heistä yhtään vähemmän syyllisiä eikä uhreista syyllisiä mutta tarvitseeko sitä typerä olla?
"Selkäranka ei riitä moraaliseen pohdintaan tai omien arvojen kriittiseen tarkasteluun."
Feministit eivät kestä yhtään naisia kohtaan tulevaa arvostelua. He aina vetoavat marttyyriuteen, uhrin asemaan, heikkouteensa ja joihinkin vanhoihin arvoasetelmiin.
Nykyään eletään yksilöyhteiskunnassa jossa olitpa mies tai nainen sinun tulee huolehtia itsestäsi. Metsästäjä ei tule auttamaan sinua jos et tottele äitisi neuvoa varoa isoa pahaa sutta.
no ei voi mitään mutta nähtävästi silloin on tidostanut riskit liikkua hämärän aikaan. Voi jopa osata hieman tarkkailla epäilyttäviä merkkejä ympäristössä. Ennaltaehkäisevää toimintaa toisin sanoen.
Jos hauaa ottaa varman päällee muuttaa lappiin asumattomalle alueelle ja elellä luonnon antimilla niin tarvitsee pelätä vain karhuja, susia ja asteroideja.
"Raiskaus ilmeisesti silloinkin naisten vika. "
Tässä taas erinomaisen hyvä esimerkki naisen logiikasta. En ole laittanut raiskausta naisen syyksi. Jokainen voi omalla toiminallaan vaikuttaa todennäköisyyksiin joutua väkivallankohteeksi. Naisilta sitä ei näiden kirtjoituksen pohjalta voida odottaan. Ette varmaan katso ympärillenne kun ylitätte suojatietä kävellen koska sehän on tietysti teidän oikeus ja autoilijoiden pitää väistää.
joskus lukea lehtiä. Seksuaalirikollinen voi olla ihan kuka tahansa. Aviomies oli esimerkki. Naisen voi raiskata vaikka oma isä. Vaikka tietenkin tämä on naisen vika, mitäs vietteli.
Taitaa mennä liian monimutkaiseksi teille.
Hedelmätöntähän tämä keskustelu on kun me puhutaan aidasta ja te aidan seipäästä ja kieltäydytte näkemästä kokonaiskuvaa. Tässä asiassa merkittävää on nimenomaan se saako toista raiskata missään olosuhteissa vai ei ja tähän kysymykseen te kieltäydytte vastaamasta.
Yritetään nyt teidän kielelänne:
Jos mummosi tulee vanhusten puuhakerhosta ja päättää mennä kadun yli R-kioskille hakemaan maitoa päiväkahvia varten, joku nuori kolli ajaa ylinopeutta ja mummosi on kumossa. Itseasiassa kolli odotti että mummosi tulisi tielle jotta saisi ajaa hänen päällensä, tämä amisviiksinen kundi on syystä tai toisesta katkera vanhoja ihmisiä kohtaan ja haluaa kostaa sen kollektiivisesti kaikille yli 70-vuotiaille.
Ja nyt se merkittävä pointti: Kirjoitatko tästä lehteen mielipidekirjoituksen jossa alentuvasti suhtautuen kerrot ettei vanhusten pitäisi koskaan ylittää suojatietä ilman että ensin katsotaan sekä oikealle että vasemmalle ja vielä kerran oikealle (niin ja kävellä reippaammin), ja mainitset vielä että jos mummosi olisi ollut yhtään fiksumpi, hän olisi elossa. Tyhmä mummo.
Vai kirjoitatko siitä että vasta ajokortin saaneiden jullien pitäisi lopettaa kortteliralli vanhusten palvelutalon vieressä ja että varsinkin tahallinen mummojen yliajaminen on väärin ja tekijät pitäisi saada edesvastuuseen ja että liikennevalot olisivat tuon suojatien yhteydessä paikallaan.
Kumpi on sinusta merkittävämpi asia?
"Sinun ongelmasi on se että sinä yrität ymmärtää näitä syyllisiä ja heidän motiivejaan.."
Raiskaajiako? En yritä. Toisaalta ihan kiinnostava aihe; miksi kukaan haluaa raiskata? Miksi joku haluaa tappaa mielivaltaisesti tuntemattoman ihmisen?
"..ja jotenkin vaikuttaa johonkin kuvitteelliseen moraaliympäristöön.."
Moraali on sivistystä. Ilman moraalia me olisimme eläinen tasolla. Me elämme moraaliympäristössä, halusit tai et, ja jokaisen on syytä pohtia mitä pitää oikeana ja mitä vääränä.
"..jossa nainen saa oikeuden tehdä mitä huvittaa.."
Näh. Ei nainenkaan saa tehdä mitä huvittaa. Ei raiskata eikä tappaa, kiduttaa tai hakata mielivaltaisesti. Miehiä ja naisia koskevat samat säännöt ja oikeudet.
"..ja sitten jotenkin yhteiskunnan pitäisi valvoa ettei jollakin miehellä päässä napsahda tai tällaisia miehiä ei saisi olla olemassa."
Jokseenkin näin. Meidän täytyy pyrkiä kehittämään yhteiskuntaa niin että mahdollisimman harvalla napsahtaa päässä ja että voisimme elää mahdollisimman turvallista ja ihmisarvosta elämää. Kannatan kovia rangaistuksia väkivaltarikoksista.
Täydellisyyttä ei koskaan tulla saavuttamaan, ja pahuutta tulee aina olemaan, mutta tavoitteita täytyy olla. Toistaiseksi meillä on asiat vielä suhteellisen hyvin, mutta ihmisten henkinen pahoinvointi ja turvattomuus lisääntyvät. Sen trendinhän me emme halua jatkuvan.
"Hedelmätöntähän tämä keskustelu on kun me puhutaan aidasta ja te aidan seipäästä ja kieltäydytte näkemästä kokonaiskuvaa."
Mietippä omia kirjoituksiasi. Kyllä se sinulla on hukassa kokonaiskuva. Keskityt vain uhrin oikeuksiin mutta jätät huomoimatta sen tosiseikan että niitä oikeuksia rikotaan vaikka ne oikeudet olisivatkin kuinka tärkeitä koska emme elä täydellisessä maailmassa.
" Tässä asiassa merkittävää on nimenomaan se saako toista raiskata missään olosuhteissa vai ei ja tähän kysymykseen te kieltäydytte vastaamasta."
Tähän on jo vastattu niin monta kertaa että siihen tuksin kenelläkään on mitään uutta lisättävää: ei saa raiskata.
"Kirjoitatko tästä lehteen mielipidekirjoituksen jossa alentuvasti suhtautuen kerrot ettei vanhusten pitäisi koskaan ylittää suojatietä ilman että ensin katsotaan sekä oikealle että vasemmalle ja vielä kerran oikealle (niin ja kävellä reippaammin), ja mainitset vielä että jos mummosi olisi ollut yhtään fiksumpi, hän olisi elossa. Tyhmä mummo. "
Jos mummo tiesi kollin odottavan niin sitten voisi jo pitää tyhmänä mutta jos ei niin mahdollisesti olisi voinut välttää tilanteen olemalla varovaisempi. Huom: mahdollisesti sillä mitään varmaa ei täällä ole mutta todennäköisyyksiin voi vaikuttaa.
Hyvin yksinkertaista: molemmilla asianosaisilla on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Luonnollisesti tekijä on syyllinen mutta uhri voi omalla käytöksellään vaikuttaa asiaan lähes joka tilanteessa.
Täällä ei kukaan ole syyttänyt uhria vaan on tuotu juurikin esille se fakta että on harvoja tilanteita joihin ei myös uhrin toiminnalla olisi vaikutusta. Jotkut asiat on vaikeita ennakoida mutta jotkut asiat eivät. Esimerkiksi auton alle jääminen suojatiellä ei ole kovin vaikeaa välttää mutta silti sitä tapahtuu ja jännä homma muuten että tuota vastaan saa ihmisiä valistaa saamatta naisten vihat päälleensä. Eli kun neuvotaan että katsoo oikealle ja vasemmalle on OK kun kyse on liikenteestä (ja liikenteessäkin on kaistapäitä jotka haluavat aiheuttaa vahinkoa muille).
"Täydellisyyttä ei koskaan tulla saavuttamaan, ja pahuutta tulee aina olemaan, mutta tavoitteita täytyy olla."
Tämäkö sitten oikeuttaa välinpitämättömyyteen oman terveytensä suhteen?
> Yhteiskunta ei ylipäätään hyväksy naisen puolustautumista. Nainen ei saa olla agressiivinen eikä myöskään seksuaalinen, En voi puhua yhteiskunnan puolesta (josta kai yli 50 % muodostuu naisista) mutta omasta puolestani voin sanoa että kaikki puolustautuminen ja aggressiivisuus on jees kunhan se kohdistuu sellaiseen asiaan tai ihmiseen joka oikeasti uhkaa eikä viattomiin sivullisiin. Kaikki poikkipuoliselta tuntuvat sanat tai erilaiset korostukset eivät ole syyllistämistä, ilkeyttä ja naisvihaa. Ne voivat olla myös epämiellyttävä (osa)totuus. > näitä piirteitä yhä paheksutaan ja niistä rangaistaan, tavalla tai toisella. Kuka (normaali ja terve) paheksuu, miten rankaisee, millä tavoin? Ainakin itse olen kyllästynyt kantamaan kaikkien psykopaattien tekojen taakkaa niskassani. > Jos moraalin varjeleminen on pelkästään naisten tehtävä, olemme väärillä jäljillä.. Tästä tuskin kukaan on ollut eri mieltä täälläkään. Mutta mitä voi miehenä tehdä sille että joku muu mies ei käyttäydy? En ole esimerkiksi koskaan kuullut raiskausmyönteistä miesten välistä keskustelua johon olisi voinut puuttua. En liiku sellaisissa piireissä. Sen sijaan on kyllä monesti tehnyt mieli vihjata tuntemattomalle naiselle että jätä se jätkä kun nainen on ihastuksesta soikeana pyörinyt jonkun "ihanan" miehen ympärillä, miehen jonka otsaan on tatuoitu teksti "epävakautta, ongelmia, jännitystä, riskejä". Mutta sellainenhan ei olisi sopivaa: huomauttaja olisi vain kateellinen ilonpilaaja, tylsä ja vallanhaluinen toisten asioihin puuttuja. Vai pitäisikö mies hakata joukolla ihan varmuuden vuoksi tai polttaa noitana jo ennen kuin hän on realisoinut kaikki otsaansa tatuoidut riskit joita nainen ei näe? Sekään ei liene toimiva ratkaisu.
Onko oikeasti niin, että palstalla poikkipuolisia sanoja esittävä henkilö on erityisen potentiaalinen raiskaajia? Ehkä oikeasti kunnollinen on oikeasti kunnollinen "vain" 80 % tapauksista, paha juttu. Mutta moniko ei-oikeasti-kunnollinen on oikeasti kunnollinen? 0,5%? 20%? Todellako mies kehottaa lähinnä sen takia naisia varovaisuuteen että hän itse saattaisi raiskata ... eikä siksi että hän toivoisi naisen välttyvän jonkun sekopään toimilta? Aika hurjaa. > ainahan se vika on naisissa! Samalla rakentavalla linjalla: Nainen on aina uhri. Naista kohdellaan aina väärin. Näkymätön käsi ja patriarkaatin salaliitto tekevät mahdottomiksi sellaiset asiat kuten naisen tekemä virhe tai naisen vastuu itsestään. Asiat ovat oikein kun naisella on ristiriidaton ja mukava olo ja hän saa toimia todellisuuden häiritsemättä. Palsta on raivostuttava koska siellä esitetään erilaisia mielipiteitä, joku julkeaa jopa esittää että 'Naisten kannattaisi ehkä liikkua niiden oikeasti luotettavien ja turvallisten miesten seurassa mutta ne ovat vain niin helvetin "tylsiä"' Tässähän selvästi yritetään häiritä naisen rikkomatonta oikeutta valita se kaikista jännittävin, viihdyttävin ja sekopäisin uros ja syyttää sitten pelkästään olosuhteita, urosta ja sivullisia _kun_ kaikki menee pieleen. On se raivostuttavaa. Raivostuttavaa kun joku uskaltaa esittää että siihen voi edes välillä kyllä vaikuttaa omallakin toiminnalla. Ei enää se jolle jo kävi huonosti mutta ehkä se seuraava. Raivostuttavaa kun miehet eivät suostu jakamaan keskenään tasaisesti vastuuta raiskauksista ja muista hirmuteoista vaan tarjoavat sitä tekojen tekijöille. Raivostuttavaa... mutta onneksi jää mahdollisuus nollata tilanne ja nipuutta naisvihaiseksi, katkeraksi ja ahdistuneeksi se tylsä ja ilkeä tyyppi joka yritti rikkoa illuusion.
Tämä oli kyllä erittäin hauska viesti, joka oli palstan pahimpien feministien osalta kyllä paikkaansa pitävä.
hyvät ajat.
se osoittaa sen ettei sellaisella henkilöllä ole päässä kaikki ok. Tai paremminkin silloin mennään jo niillä rajoilla et onko kyse sairaudesta. (Viittaan tässä lähinnä nyt tuohon raiskaukseen ja hyväksikäyttöön.) Kai se varmaan on niin et tekijä itse hakee vain oikeutusta teoilleen. Mitään sellaista tekijää ei ole olemassakaan joka oikeuttais sellaiseen. Minun mielestä kaikki raiskaajat ja pedofiilit pitäis laittaa pakkohoitoon, pois tavallisten ihmisten ilmoilta kuljeksimasta.
Tämä on sellainen asia jossa tunnen sympatiaa naisten huolia kohtaan,koska tuntuu että silloin tällöin raiskausten yms. uhreja käsitellessä keskitytään enemmän uhrin uhriutumiseen johtaneen käytöksen käsittelyyn kuin terapiointiin ja (oikeanlaiseen) moralisointiin.
Ja kyllä asia ei tietenkään ole sukupuolisidonnainen. Jos nainen onnistuu jotenkin vahingoittamaan miestä niin hyvin usein silloin oletetaan että mies oli tehnyt jotakin ansaitakseen sen.
Eiköhän näissä molemmissa asioissa ole jonkin verran kyse oman selustan turvaamisesta,kun samaistutaan jompaan kumpaan sukupuoleen.
joka osaa tiivistää tämän aiheen mielipiteet muutamaan lauseeseen. Aihetta on nyt käsitelty naiivius otsakkeen alla ja ketju on varsin pitkä jo täälläkin.
siinä on, että se kuka moisia väitteitä suustaan päästää ei kerta kaikkiaan tajua miten raadollisia ja mottipäisiä puhumattakaan täystyhmiä jotkut ihmiset voivat olla. Näiltä ihmisiltä ketkä ajattelevat kuten alkuperäinen kirjoitti, puuttuu elämänkokemus ja ehkäpä jos sitä on niin sitä tuijotetaan vaan yhdestä kohtaa.
Ja siihen ei auta, vaikka olisi kuinka hyvä ja hieno ynnä akateeminen koulutus. Jos ihminen ei tajua peruspalikoita elämästä niin ei tajua.. Ymmärtämiseen taas vaikuttaa henkilön oma itsetunto ynnä esim. kyky sulkea omat henkilökohtaisuudet (mm. tunteet) pois käsiteltävistä asioista. Ajattelee juurikin asioita asioina, kylmästi ja puolueettomasti. Ei tunteella eikä millään muullakaan sen sellaisella.
ketä sinä syytät raadolliseksi ja mottipäiseksi?
Maailmassa on todellakin raadollisia ja mottipäisiä esimerkiksi miehiä ja täytyy vain ihmetellä miten naiset näiden seuraan päätyvät ja siellä viihtyvät vaikka turpaansa saavat ja pikkuhousut heitetään veke?
"Jos ihminen ei tajua peruspalikoita elämästä niin ei tajua.. Ymmärtämiseen taas vaikuttaa henkilön oma itsetunto ynnä esim. kyky sulkea omat henkilökohtaisuudet (mm. tunteet) pois käsiteltävistä asioista. Ajattelee juurikin asioita asioina, kylmästi ja puolueettomasti. Ei tunteella eikä millään muullakaan sen sellaisella."
Mitäköhän nämä peruspalikat ovat?
Olisi mukava kuulla viittako tämä siihen mitä epäilen.
syyllinen, vaan maailma on kerta kaikkiaan epäreilu paikka. Osalle käy hyvä flaksi, osalle ei niin hyvä. Itsekään en ymmärrä niitä ihmisiä jotka selittää ihan tohkeissaan: "sä ite vedät rajat siihen, miten sua kohdellaan" tai jotain vastaavaa pötypuhetta.
Kiusaaminen on hyvin yleistä niin koulussa kuin työpaikalla. Siihen ei voi yksittäinen ihminen vaikuttaa juurikaan. Kiusaamista voitaisiin torjua paremmin, jos ei puhuttaisi niin useasti ohi aiheen. On erotettava mielenkiinnottomuus kiusaamisesta. Esim. se jos jollekin työtekijälle ei kahvitauolla jutella niitä näitä, ei ole todellakaan mitään kiusaamista :D Monet turhamaiset ihmiset valittavat jostain tuollaisesta. Ihan sama asia kuin eihän pientä ja pyöreää tätiä pyydetä tanssimaan diskossa heti ekaks, mikäli paikalla on vaikuttavammankin näköisiä naisia. Sellaista se maailmanmeno on. Se on täysin eri asia kuin kiusanteko, toisen häirintä ja loukkaaminen tahallaan.
se että jossakin kulkee raja mihin voi itse vaikuttaa.
Kiusaajankin tulisi ilmoittaa asiasta vanhemmilleen sekä opettajille.
"Esim. se jos jollekin työtekijälle ei kahvitauolla jutella niitä näitä, ei ole todellakaan mitään kiusaamista :D"
Totta helvetissä on.
Se on sulkemista sosiaalisten ympyröiden ulkopuolelle jos vastassa on vain hiljainen muuri.
Mun mielestäni kaikkein törkeintä syyllistämistä on onnettomuuden uhrin syyllistäminen. Mitäs kävelit siellä suojatiellä ja jouduit rattijuopon yliajamaksi. Suomalaista tympeyttä pahimmillaan.
Kuka tahansa voi joutua onnettomuuteen enkä voi sietää jälkiviisaita ihmisiä jotka tulevat sitten nälvimään siihen viereen ja ilkkumaan vahingoniloaan.
Oli sitten mistä tahansa onnettomuudesta, epäonnistumiseta, rikoksen uhriksi joutumisesta tms. kyse.
Niin edelleenkään uhria ei täällä syyllistetä mutta jos olisi katsonut oikealle ja vasemmalle ennen kuin laput silmillä painoi suojatielle olisi voinut välttyä onnettomuudelta.
On käsittämätöntä naiviutta luulla etteikö monia onnettomuuksia voitaisi välttää järjen käytöllä vaikka syy ei lain mukaan uhrissa olisi. Uhria varmasti helpottaa sairaalassa tietää että oli lain mukaan oikeassa vaikkakin jäi auton alle.. not.
Tuntuu että järki ja sen käyttö on tabu nykyisessä yhteiskunnassa. Eikä ihmisiä muka saisi neuvoa miten vältytään ongelmilta. Esimerkiksi on kritisoitu sitä että naisia on neuvottu välttämään tiettyjä paikkoja tiettyyn aikaan yöstä. Kuitenkin samaan aikaan kukaan ei kritisoi sitä että lapsia neuvotaan pysymään erossa huumeista.
Kyllä niitä on paljon onnettomuuksia, jotka eivät ole uhrin vika. Eikä tuo syyllistäminen mitään auta. Samahan se on terveysvalistuksen suhteen. Yritä saada raavas mies syömään raastetta niin ei siitä mitään tule. Suomalaiset syövät mieluummin meetwurstia ja verenpainelääkkeitä.
En minä tiedä kuka ja missä on valistanut naisia olemaan tekemättä jotain. Minä muistan erään lehtikirjoittelun aiheesta jossa poliisi referoi tilastoja ja sanoi että tilastojen mukaan kodin ulkopuolella tapahtuvat raiskaukset jakaantuvat seuraavasti:...en muista miten ne meni, mutta tuo aamuyön tunteina humalaisena vähäpukeisena on yksi niistä jutuista, jotka siitä jupakasta jäi kansan mieleen. Siinä ei syyllistetty ketään vaan puhuttiin ainoastaan tilastoista. On myös huomioitava, että valtaosa raiskauksista tapahtuu tuttujen kesken yksityisasunnoissa.
Minusta suuri vaara joutua raiskatuksi on sellaisilla naisilla, jotka joutuvat työskentemään poikkeaviin kellonaikoihin ja joutuvat liikkumaan sellaisilla alueilla joissa ei ole muita ihmisiä. Näiden naisten on pakko liikkua yksin yöllä, ja epämääräisissä olosuhteissa. Itse olen sellaista tehnyt paljonkin ja on ollut ikäviä tilanteitakin joskus. Juoksenhan minä kovaa ja karkuun, mutta kotiin on kuitenkin päästävä.
usein nämä "tuttavat" eivät ole kovin miellyttäviä seuralaisia mutta heidän seurassa naiset kuitenkin ovat ja tulevat raiskatuksi.
Ehkä naisille pitäisi opettaa ihmistuntemusta?
Aika usein raiskauksen lisäksi nainen myös noissa tilanteissa joutuu pahoinpidellyksi.
Mikäli teko tapahtuu esim. kerrostaloasunnossa naapurit kutsuvat poliisit paikalle metelin takia ja sen vuoksi siitä sitten usein kirjataan rikosilmoitus.
Vähättelemättä mitenkään raiskauksen aiheuttamaa tuskaa, niin kyllä nuo pahoinpitelyt ovat todella karmeita. Siinä voi syntyä elinikäisiä ruumiinvammoja.
Raiskauksista kai harvoin mitään vakavaa fyysistä vammaa jää, yleensä (etenkin jos tuttujen kesken) vammat ovat henkisiä ja traumatisoivat varmasti pitkäksi aikaa.
Ihmistuntemusta...se raiskaaja voi olla työkaveri, tuttava, oma mies tai kuka tahansa läheinen.
Ei minulla ole ainakaan esittää mitään ratkaisua asiaan.
Siis vaikka mies olisi läpimätä rosvo, niin se ei tarkoita että hän raiskaisi naisia. Tai vaikka mies olisi maailman kiltein perheenisä niin se ei tarkoita ettäkö hän ei raiskaisi naisia.
Jos keksit tähän ratkaisun, niin sille löytyisi yhteiskunnassa käyttöä.
En hyväksy uhrin syyllistämistä.
palstalla itseään kunnon mieheksi tituleeraava vihaa ja halveksii naista. Siinäpä sitä on elämänhaastetta tarpeeksi, oppia tunnistamaan hyvät miehet(jos sellaisia tunteellisia ja oikeasti hyviä miehiä on). En tiedä onko sellaista miestä joka voisi pitää naista hyvänä ja olla vaikka ilman seksiäkin jonkun aikaa(ilman painostamista seksiin..tai pahempaa,raiskaamista).
mieltä kanssasi asiasta. Jotenkin ihmetytti tuo joka toinen vastaaja joka meinas et tilanteisiin pitäis pystyä aina jotenkin varautumaan. Ei se niin aina kuitenkaan mene käytännössä.. On tilanteita joissa ei hoksaa tai ehdi yksinkertaisesti toimia. Niin kuin tuolla joku mainitsi sen et jos mies hyökkää vaikkapa puskasta lenkkipolulla tai jotain vastaavaa. Siis silleen et tilanne tulee niin yllättäen eteen ettei ehdi reagoida. Eikä tosiaan tarvi olla mikään iltamyöhä kun sellaista voi sattua. Ja se tosiaan voi sattua kenelle tahansa. Porukassa liikkuminen on tietty turvallisempaa. Iso vihainen koira on myös hyvä turva.
pysyvää vammaa raiskauksesta: tauteja riittää tai tulet raskaaksi, teet abortin tai pidät lapsen? Henkisesti rankkaa, voi pilata tulevat suhteet, ehket ymmärrä....
Raiskauksen jälkeen saa "katumuspillerin" jolla estetään raskaus. Tautivaara on toki olemassa enkä sitä mitenkään vähättele. On olemassa HIV-positiivisia raiskaajia. Tosin, HIV-positiiviset voivat myös pahoinpidellä miehiä tai naisia (myös esim. ammattiauttajia) puremalla tai sylkemällä, joten se on todellinen ongelma.
Pahoinpitelyistä voi seurata elinikäisiä vammoja, esim. aivovamma, liikuntakyvyn menetys, leuan murskaaminen, silmän murskaaminen ja niin edelleen.
Tietoni perustuvat ainoastaan aiheesta tehtyihin raportteihin.
Tottakai yksilötasolla voi esiintyä suuria eroja, mutta pääsääntöisesti asia lienee näin.
Omakohtaista kokemusta ei ole asiasta.
Pyrin minimoimaan aina riskit, ettei mitään tapahtuisi, en mene epämääräisiin paikkoihin epämääräisten ihmisten mukana. Vaikka naisella on oikeus koskemattomuuteen, niin aina ei tämä oikeus toteudu. Maailma ei ole reilu paikka. Siksi teen itse parhaani oman turvallisuuteni eteen, olen ainakin sitten yrittänyt.
Juuri näin kannattaa tehdä. Tuntuu vain liian monella olevan sellainen uhmaikä meneillään vielä aikuisenakin missä halutaan uhmata kaikkea silläkin vaaralla, että itselle käy huonosti. Maailma ei ole reilu paikka ja se pitäisi jokaisen ymmärtää.
lasket ihmisen koko seksuaalielämän pilaamista?
lähes kaikkien mielestä on kuitenkin olemassa jonkinlainen käytöskoodisto, jota noudattamalla nainen voi olla olematta syyllinen raiskaukseen. Tällä hetkellä tässä maassa se on lenkillä käymillä/illalla töistä kotiin palaaminen.
Kaikissa maissa ei edes sitä.
katumuspillerikään ei aina auta. Voi tulla vauva kuitenkin. Nimim. kokemusta lähipiiristä
tätä ketjua uudelleen jos tuo on tulkintasi tilanteesta.
Useampi mies on täällä sanonut ettei ole mitään varmuutta millä välttyä raiskaukselta mutta miten riskiä voi pienentää.
Eikä silloin ole puhuttu syyllisyydestä vaan ihmisen harkinta kyvyn puutteesta, kait?
Ja minulle tuli selväksi se asia, että on olemassa tilanteita, joissa naista pidetään vähän enemmän syyllisenä raiskaukseensa kuin jossain toisessa tilanteessa. Ja tämän -mikä se tilanne on - väitän olevan kulttuuriin ja aikaan sidotun asian.
Jos joku on negatiivinen ja haluaa kiusata jotakuta, se onnistuu syystä kuin syystä. Aiemmin minua haukuttiin peruskoulussa läskiksi ja rumaksi. Nykyään haukutaan syömishäiriöiseksi sen takia kun olen vielä kahden lapsen jälkeen normaalipainoinen ja jopa hyväkroppaiseksi sanottu. Aloitin meikkaamisen vasta kouluiän jälkeen ja nykyään haukutaan senkin takia pintaliitäjäksi, kun tykkään pukeutua kauniisiin vaatteisiin ja laittautua arkenakin. Teitpä niin tai näin, aina löytyy joku joka löytää haukuttavaa. Ja se tuttavasi joka syyttää kiusattuja ongelmista - hänhän itse on kiusaaja, eikä näe käytöksessään mitään väärää.. Ja jotkut pitävät itseään niin täydellisinä ettei heille koskaan voisi tapahtua mitään ikäviä asioita, pienessä pumpulimaailmassaan.
jotka odottavat että voivat tehdä mitä tahansa ja että heillä on vapaus/oikeus tehdä mitä huvittaa tulematta raiskatuksia vaikkapa.
Mitä olen kirjoituksiasi lukenut niin läski ja ruma ovat viimeisiä ongelmia elämässäsi, enemmän löytyy vikaa korvien välistä ja pinnallisuudesta.
Kertoisitko, mistä tuo pidätelty raivo ja viha kumpuavat? Onko sinua joskus kohdeltu huonosti vai vihaatko naisia ylipäätään?
Tiedän tositarinan, jossa nainen joutui raiskatuksi, koska tuli yöllä kotiin työstä. Jäi pois bussipyskillä ja eräs moottoripyörällä liikkuva täysin tuntematon kaveri raiskasi naisen.
Ennen naisen töihin menoa mies ja nainen olivat riidelleet ja mies mökötti eikä mennyt naista tapojensa mukaan vastaan bussipysäkille. Aina aikaisemmin mies oli mennyt, mutta sinä iltana hän päätti jäädä kotiin.
Oliko tämäkin sitten palstan miespuolisten lukijoiden mukaan tuon naisen vika? ilmeisesti.
Kuten juuri kirjoitinkin, nykyään mollataan pinnalliseksi. Mikään ei siis ole hyvin, olitpa minkälainen tai näköinen tahansa.
Ikävä kyllä kaikki eivät osaa pelätä tai ajatella jotain kauheaa tapahtuvan jos kulkee pimeässä puistossa, se ei todellakaan tee raiskauksesta sen lievempää tekoa tai raiskatusta sen syyllistettävämpää.
selvä pinnallisuus jota olet jo osoittanut aiemmin. Sitä on turha muuten kieltää...
Kaikki eivät ehkä osaa pelätä ja elävät pumpulimaailmassa.
Ei tietysti tee raiskauksesta yhtään sen lievempää sinällään. Sama tuomio ja itse olen sillä kannalla että tuomioita pitäisi koventaa joten ehkä se hillitsisi ihmisiä.
Mutta kyllä se raiskatusta vähän typerän tekee jos uskoi todellakin ettei mitään pahaa voisi tapahtua.
Rasittaa sellainen "tää on tämän miehen vika" kun nainen sanoo sen ja itse on sen miehen seuraan tai vaikutusalueelle etsiytynyt.
Eikö äiti kieltänyt leikkimästä pahojen poikien kanssa ja varomasta isoa pahaa sutta?
Tuomioita ei kannata koventaa, sillä silloin naiset juuri eivät opi varomaan. Ja varoa kannattaa aina, niin kuin muutamasta esimerkistä on jo huomattu. Raiskaaja voi olla kuka vain ja raiskaus voidaan tehdä mihin aikaan päivästä vain. Jotkut naiset voivat mennä itseensä.
järjiltäsi nyt?
Mitä vihaa tässä nyt on naisia kohtaan jos toteaa tosiasian.
Samaa voisi kysyä sinulta että missä vaiheessa muutit typerykseksi tai aloit vihaamaan miehiä?
olla typeryksiä ja tyhmiä niin olkaa.
Raiskaukset ovat ERILAISIA.
Osiin raiskauksista uhri olisi voinut vaikuttaa etukäteen ja toisiin ei. Riippuu olosuhteista ja tilanteista.
Olenpa saattanut naisia yöaikaan etteivät tulisi raiskatuksi ja he ovat pyytäneet seuraani. Tämä on älykästä toimintaa. Se että tuosta kieltäydytään tai sitten liikutaan miesten kanssa jotka ovat epäilyttäviä vaikkapa alkoholisteja ei ole kovin älykästä.
Vähän suhteellisuudentajua näihin asioihin nyt.
Kriminologian teorioiden mukaan tuomioiden pituus voisi vaikuttaa tekijöiden käytökseen, ei uhrin.
Kovin on taas naisvihaa täällä. Onko yksinäinen pääsiäinen vai jokin muu syy palstalla vallitsevaan naisvastaisuuteen.
tosiaan aivan hirveää naisvihaa neuvoa naisia suojelemaan itseään. :D
Ehkä typeriä uhreja sitten vituttaa se jälkiviisaus kun tajuavat miten typeriä he ovat olleet.
Osa kun osaa kohdata oman typeryytensä, osa taas ei.
Nauratti, pelastit pääsiäiseni.
No minä olen naispuolinen ja olen sitä mieltä että nainen, joka menee kännissä yöllä tuntemattoman miehen asunnolle seksikkäissä vaatteissa vaikka ei haluakaan seksiä, on äärimmäisen typerä.
Mutta tämä sinun kertomasi tapaushan ei liity tähän puheenaolleeseen asiaan mitenkään. Joten ei, ei tietenkään ollut millään tavoin tuon kyseisen naisen syy. Kaikkia raiskauksia ei voi estää vaikka toimisi varovasti ja järkevästi, mutta huomattavan osan kyllä.
Tätäkö se naisen logiikka on, että vaihdetaan puheenaihetta milloin sattuu?
No kun tässäkään keskustelussa ei ole mitään todellisia neuvoja annettu. Oma äitini on jo minulle kertonut nuo asiat kun olen ollut ehkä 5 tai 7-vuotias. Jo silloin minulle sanottiin ettei saa mennä vieraiden ihmisten kotiin, vieraiden ihmisten autoon yms. Kaikki "hyvistä perheistä" kotosin olevat tytöt kasvatetaan saman kaavan mukaan.
Lähinnä tuota naisvastaisuutta, eli nainen on syypää jos käy huonosti jne. En pidä lainkaan tuosta asenteesta. En minäkään syytä miehiä jos he joutuvat pahoinpidellyiksi kännissä yöllä nakkikioskilla. Tai onnettomuuden uhreja. Vika on aina tekijässä, ei uhrissa.
Perusongelmaa, eli miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja raiskauksia voitaisiin vähentää, ei tämäkään keskustelu mitenkään auttanut.
Tilastojen mukaan kun se vaarallisin mies naiselle on se oma ja rakas aviomies.
Toki kodin ulkopuolella tapahtuvia raiskauksia voi ennaltaehkäistä tässkin keskustelussa esitetyillä asioilla.
Tapasin tässä eräänä päivänä potentiaalisen raiskaajan lenkillä. Juoksin karkuun.
En tosiaankaan tiedä mitä se äijä oli vailla. Jotain se jäi mölisemään sinne polulle. Tämä siis keskellä päivää ja asunani oli lenkkeilyvaatteet. En minä vaan tiedä miten tuollaista voisi ennaltaehkäistä.
En ole lukenut kaikkia viestejä tässä ketjussa, mutta pääpiirteet selvillä.
Neuvominen ei ole naisvihaa (ei minun äitinikään minua tietenkään vihannut kun noista asioista kertoi) vaan se syyllistäminen on sitä.
Mutta, en minä voi estää ketään vihaamasta ja halveksimasta naisia. Pääsiäinen on perhejuhla ja tuo osattomuus tietysti luo taas noita naisvastaisia juttuja.
Jos olisin ikäni kulkenut säkki päällä kukaan mies ei olisi koskaan ollut kiinnostunut minusta.
En lähde vieraiden miesten matkaan, kuitenkaan.
Mielestäni tuossa nyt hieman yleistetään tuota vähäpukeisuutta ja miesten matkaan lähtemistä (sehän se riski oikeasti on!), koska tuo minihame - vähäpukeisuus (ulkona) onnistuu Suomessa muutamana kesäpäivänä vuodessa.
Suurimman osan ajasta naiset kulkevat takki päällä ulkosalla. Kuitenkin raiskauksia (niin kodin ulkopuolella kuin kodin sisällä) on ympäri vuoden.
Jos nainen menee discoon vähäpukeisena ja poistuu sieltä esim. taksilla niin en näe hänen käyttäytymisesään mitään sellaista riskikäytöstä kuin mitä täällä puhutaan. Tosi vähän raiskauksia tapahtuu ravintoloiden sisätiloissa.
Vieraiden miesten matkaan ei kenenkään naisen pidä mennä, tietenkään.
Aivan totta. Aloituksessa oli puhe paljon muustakin, mutta ketju lähti sivuraiteelle jankuttamaan raiskausten ennaltaehkäisystä olettuksena, että kunhan vaan naiset eivät menisi hämäriin puistoihin vähäpukeisina, niin he välttyisivät joutumasta rikoksen uhreiksi.
Kuitenkin aina väliin todettiin tosiasiat, että suurin osa raiskaajista eli ali-ihmisistä on uhreille ennästään tuttuja, "tavallisia" työkavereita, poikaystäviä, ex-puolisoita,.. ja raiskaukset tapahtuvat sisätiloissa kaikkina vuodenaikoina. Ainakin naisille sateli runsaasti vaatetus- ja käytösohjeita. Sen sijaan raiskaajien ajatuskulkua tai ylipäätään miehen vastuuta omasta käyttäytymisestään ei juuri pohdittu.
Noin yleisesti ottaen en pidä siitä, että ketään syytetään ja syyllistetään toisten tekemisistä.
Ihmettelen kovasti joidenkin miesten tarvetta antaa naisille pukeutumis- ja käyttäytymisohjeita ylhäältäpäin. Kun ei se säkki päällä kulkeminen kuitenkaan niitä raiskauksia estä.
Tuo neuvo (jonka jokainen tietää) olla juomatta liikaa tai lähtemättä tuntemattomien mukaan on lähinnä itsesään selvyyksien toistelemista.
Ei tässä keskustelussa tullut kuitenkaan mitään uutta tietoa raiskaajista tai todellisia ohjeita ennaltaehkäisevään torjuntatyöhön.
Ikäänkuin kulkemalla säkki päällä, istumalla kotona, tapaamatta ketään miestä voisi välttyä raiskaukselta. Kun ei se asia niin vaan ole!
tarvetta olla ylemmyyden tunteinen.
Miksi nainen on esimerkiksi aviossa pahoinpitelijän kanssa, miksi?
Tässä ketjussa sitä ei pohdittu pätkääkään, ainut vaihtoehto joka annettiin oli "rakkaus".
"Tuo neuvo (jonka jokainen tietää) olla juomatta liikaa tai lähtemättä tuntemattomien mukaan on lähinnä itsesään selvyyksien toistelemista."
Raiskauksia ja kotiväkivaltaa tapahtuu usein KOSKA NAISET antavat sen tapahtua.
Voisin antaa ohjeita mutta naiset eivät niitä noudata vaan yrittävät "parantaa" näitä rakkaita miehiä joiden kanssa ovat tekemisissä. Sitten kysellään täysin ulkopuolisilta ohjeita miten nämä henkilöt voisi etukäteen parantaa.
Ei niitä voi joten pysykää heissä ja tilanteissa joissa heitä kohtaatte erossa.
"Sen sijaan raiskaajien ajatuskulkua tai ylipäätään miehen vastuuta omasta käyttäytymisestään ei juuri pohdittu."
Eikö teille yhtään leikkaa minkä takia tästä ei puhuta?
No mä kerron sulle.
Koska siitä ei ole mitään hyötyä, meillä ei ole mitään ajatustenluku vempainta jolla voitaisiin ennaltaehkäistä kaikki rikokset vaikka Tom Cruise onkin sellaisessa elokuvassa esiintynytkin, mutta se on hollywoodia se ja tää taas on realimaailma.
Ainoa asia millä me voidaan ennaltaehkäistä näitä tapauksia on olla ajautumatta tilanteisiin missä raiskaus on todennäköistä. Puhuitte siitä kuinka on silkkaa tyhmyyttä lehteä vieraiden miesten matkaan baarista ympäripäissään. No niinhän se on ja silti osa naisista sitä tekee ja sitten itkee kun kävikin huonosti. Tästä ainakin itse olen vain puhunut, eli tilanteita missä mahdollisuus raiskaukseen kasvaa huomattavasti pitäisi välttää.
Ei sua kukaan keskellä päivää stokkan hyllyjen välissä tule raiskaamaan tai Strindberin terassilla, mutta jos kuljet keskelle yötä yksin syrjäisillä kaduilla tai lähdet baarista täysin ympäripäissäs jonkun tuntemattoman miehen matkaan niin riski kasvaa huomattavasti. Tää on sitä naiiviutta mitä jotkut naiset eivät ymmärrä. He eivät ymmärrä sitä, että kaikki miehet eivät ole niitä kilttejä kavereita jotka saattaa teidät kotiin, antaa pusun ovella ja kysyy voiko soittaa huomenna vaan kyllä siellä on niitä jotka haluaa vain seksiä ja ottaa sitä vaikka väkisin jos ei muuten onnista.
niin ei tarvitsisi miessaattajia iltaisin eikä öisin.
Sinäkin voit olla raiskaaja!
Että noissa, jotka ajattelevan pahojen tekojensa olevan oikeutettu, koska toinen on "jotain" (vähäpukeinen, ujo, omaa piirteen josta ei pidä), on takana sellainenkin ajatusmaailma, jossa se oma itse tai ryhmä johon kategoroi itsensä on jotenkin parempi, oikeutetumpi. "olen huippukova uramies, kovat selviää ja siten minulla on oikeus tähän", "naiset ovat alemmassa asemassa, hän oli kevytkenkäinen" jne jne. Ja ympäristökin/yhteiskuntakin voi ruokkia tietynlaisia ihanteita. En tiedä...
Sitäkin piirrettä olen ihmetellyt miten helposti esimerkiksi netissä voidaan lähteä kiusaamaan tai haukkumaan täysin tuntematonta ihmistä, koska hänellä on jokin piirre, josta ei pitäisi. Oli se sitten tyhmyys, pinnallisuus, itsekeskeisyys, kevytkenkäisyys, renttumaisuus, lihavuus, rumuus tai mikä vaan. On aika yleistä ja itsekin varmasti siihen syyllistynyt, että omaa rumaa tekoa perustellaan ja oikeutetaan toisen piirteellä, joka on luokiteltu negatiiviseksi joko omasta näkökulmasta tai yhteiskunnan. Joskus tämä tapahtuu isommassa mittakaavassa (työpaikkakiusaaminen, raiskaus, tappo) tai pienemmässä mittakaavassa kuten räjähtelemällä nettipalstoilla tai setviessä riitaa parisuhteessa.
ettei uhrin tarvitse olla edes vähäpukeinen. Mietipä sellaista et jollain tyypillä napsahtaa päässä ja hän ihan mielivaltaisesti valitsee kohteensa aikaan ja paikkaan katsomatta. Siis ihan päiväsaikaan kun muutkin ihmiset ovat vielä liikkeellä ja on valoisaa. Jossain taloyhtiön pihalla kyttää ihmisiä ja koettelee ovia jos mahdollisesti jollain saattais olla jäänyt ovi lukitsematta. Siis mieti! Siellä saattaa olla pieniä lapsia, vanhuksia.. Sellaisia puolustuskyvyttömiä joista ei paljon vastusta ole. Ja useimmiten naiset ovat hentorakenteisempia kuin miehet joten.. Mut tiedän et niin on tapahtunut. En halua kaikkea kertoa tosiaankaan tässä mut ihan hirveää ajatella et sellaista tapahtuu. Kun se voi tapahtua kenelle tahansa. Pahinta siinä on se jos siihen ei osaa varautua ollenkaan. Ja hullua on se et kyseinen mies oli vain vähän aikaa vankilassa ja nyt jo ehdonalaisessa. Varmaa on se ettei sen miehen touhut lopu siihen. Tuollaisille hulluille pitäis perustaa oma hoitolaitos tai lennättää ne jonnekin huitsin Nevadaan, kauas pois normaalien ihmisten läheisyydestä.
Kaikenasteinen väkivalta kumpuaa aina tekijän psyyken ongelmista: on ylemmyydentunnon ja kaikkivoipaisuuden haraa, joilla valheellisesti kompensoidaan puuttuvaa itsetuntoa, lisäksi vielä suvaitsemattomuutta ja typeryyttä. Yhdellä sanalla tätä voisi ehkä kuvailla kypsymättömyydeksi. Sitä ilmenee läpi elämän ja lukemattomilla eri tavoilla sekä tasoilla.
Käsitykseni pusikko raiskaajista on seuraava: rumia, vastenmielisiä, tyhmiä, elämässään epäonnistuneita luusereita jotka vihaavat naisia (yleensä äiti tai sisko tai naisopettaja torunut, arvostellut yms.)
Yleensä myös muulla tavoin rikollisia, epäsosiaalisia, myös miehet inhoavat ko. ihmisiä. Eli luusereita. Peruskoulu jäänyt kesken-tyyppejä!
Sitten on tietysti noita herrasmiestä esittäviä kavereita, jotka raiskaavat. Tarjoutuvat esim. korjaamaan naisen tietokoneen tai muuten vaan tunkevat kotiin jonkun tekosyyn varjolla tai sitten pyytävät naisen kotiinsa ihan vaan juttelemaan ja kahville. Yleensä miehiä, joille naisen "kuuluu" olla ystävällinen.
Sitten on tietysti nuo aviomiehet/avomiehet, eksät jotka katsovat omistavansa naisensa.
Näytetään pihtariämmälle kuka käskee -tyyppinen ajattelu.
Kaikille raiskaajille on tunnusmerkin omaista se, että he ovat elämässään epäonnistuneita.
Heidän tunnuslauseensa: Et sä mulle mitään voi!
Eihän kukaan normaali mies tuolla tavoin käyttäydy.
Missä vaiheessa ylipäänsä tuli sellainen asennemuutos, että kaikki on aina vain yhden ihmisen vika? Silloinkin, kun tilanteessa on vähintään kaksi osapuolta. Onko tuo ajatteluvääristymä tullut vasta nyt, ns. kovien aikojen myötä, vai onko näin ajateltu jo pitempään, vuosikymmeniä. Ja jos on niin miksi?
Tällainen ajatteluhan on hyvin yksilökeskeistä. Yksin on selvittävä, jos jotain sattuu. Kukaan ei auta, kukaan ei tunne myötätuntoa, kun vika on kuitenkin yksilössä. Sama yksiläkeskeisyys (ja omahyväisyys) näkyy myös siinä, että ne, jotka syyllistävät, ajattelevat itse olevansa niitä, joille ei voi sattua mitään, koska he ovat parempia, pätevämpiä, fiksumpia jne.
Jokainen voi omalta osaltaan ainakin miettiä, miten esim. omassa lapsuuden kodissa suhtauduttiin tällaiseen. Oliko asenne jo siellä: "Ei meidän perheelle tapahdu mitään pahaa, koska me olemme parempia ihmisiä; paha tapahtuu muille, huonommille, heikommille ihmisille..."
minua neuvottiin olemaan varovainen ja syyttämään omaa typeryyttä jos vaikka työntää kielensä pakkasella metalliin.
Täällä sitten naiset kirkuvat "mutta mä haluan työntää pakkasella metalliin!" tai "miksi tollaisia metallitolppia on sitte olemassa!"
Tämä oli ihan normaali keskustelu aiheesta hyvin pitkälle, naiset eivät vain ymmärrä koska ovat tottuneet uhrin asemaan ja sitten omaksuvat syyllisen marttyyrin puolustusasetelman.
en ymmärrä tuota näkökulmaa ollenkaan. Tai siis onhan se tietty eri asia jos menee itse tieten tahtoen jonkun luo tai liikkuu yksin pimeällä. Mut aina ei ole niin. Et ole tainnut lukea koko keskusteluketjua? On olemassa sellaisia psykopaatteja jotka tunkee toisten kotiin vaikka väkisin. Niin kuin yksi tässä ketjussa kertoikin et mies oli koetellut ihmisten kotiovia ja mennyt sisään. Onko siinä välttämättä mitään tehtävissä? Ei välttämättä. Tietysti iso vihainen koira vois olla tosi hyvä apu. Niin kuin aika monella onkin jos asuu omakotitalossa.
enemmänkin joten se on kyllä tuttu.
Onhan olemassa sellaisiakin psykopaatteja ja onhan totta että kielikin voi tarttua vahingossa metalliin jossakin tilanteessa.
Valitettavasti vain keskustelun käyminen on mahdotonta koska välittömästi heitetään kommentti että "onhan niitä psykopaatteja" aivan kuin se koskisi kaikkia tilanteita.
On varmasti mutta sitten on niitä typeriä naisia jotka ovat väkivaltaisissa suhteissa ja yrittävät väkisin syyllistää tätä miestä siitä että se hakkaa. Syyllinenhän se mies onkin hakkaamiseen mutta siihen että tulee hakatuksi useamman kuin kerran tai jos on niin tyhmä ettei tunnista toisessa väkivaltaisuuden merkkejä niin on typerys.
Psykopaatteja on aina toki olemassa. Tässä nyt pyritäänkin varautumaan niihin asioihin joihin voi varautua.
Valitettavasti tätä ei voi näköjään todeta ääneen.
On kaksi eri asiaa etsitäänkö syytä teolle vai syytä tapahtumille.
Tämä todellisuus näyttää monilta naisilta olevan hukassa.
Toisaalta etsikää vain se alkoholia käyttävä jännittävä "miehekäs" retale vierellenne eri tilanteessa ja miettikää sitten että kun se kutale teidät raiskaa että mikä meni pieleen.
On paljon tekoja ja tapahtumia tietysti joita ei voi ennakoida ja joita tulisi ehkäistä muilla tavoin mutta se ei tarkoita etteikö olisi asioita joille voisi varautua.
Uhrin ei tarvitsisi syyllistää itseään siitä mitä se toinen teki mutta hänen tulisi järjellään miettiä mitä hän teki jotka johtivat tapahtumiin.
Tiedän että olen nyt naistenvihaaja kun tällaista sanon. Tai sitten olen vain mies joka on joskus saanut lähes turpaansa ja on todennut että oli itsekin typerys tuossa tilanteessa ja otin opikseni. Samaa suosittelen muille, ehkä se on liian kova pala jos on tottunut oleskelemaan pumpulissa ja tuntee tarvetta testata vapauttaan ja rajojaan.
Osa naisista kuulostaa tässä ketjussa extreme-urheilijoilta jotka kiipeilevät kallioseinämillä ja syyttävät sitten säätä, varusteita tai muita urheilijoita jos sattui onnettomuus. Tokihan sitä voi sattua onnettomuus muutenkin mutta jos harrastaa extremea niin riskit ovat suuremmat ja se tulisi tiedostaa eikä olla sinisilmäinen.
kirjoittanut tähän viestiketjuun aiemminkin. Minun pointtina oli se ettei ollut kyse mistään suhteesta vaan mies oli ihan tuntematon. (Tähän myönnän et taidan tunnistaa tuon kirjoittajan johon viittasin kommentissani.) Siinä tapauksessa mies vain tunki sisään ovesta niin kuin omaan kotiinsa. Oli koetellut ovia ja mennyt sisään kun se oli auki. Eikä tosiaankaan ollut tervetullut sinne. Ei uskonut puhetta, ei mitään. Oli kuulemma sekaisin kuin seinälyhty. Et sellaista.
Ei raiskatuksi joutumiseen tarvita mitään outoa suhdetta, yhden illan juttua tai edes pimeällä yksinliikkumista. Karmeaa mutta totta.
niin sinustako pitäisi olla oikein että heitä saa hakata?
te oikeesti noin saatanan tyhmiä.
Kuka tässä on sanonut että on "oikein" hakata ketään? Missä näin on sanottu olkaa kilttejä ja kertokaa mulle.
Tossa toi edellinen kaveri puhui siitä kuinka hän melkein on saanut turpaansa ja on ottanut opikseen siitä. Itselläni on ollut vähän samanlainen tausta. Päätä on tullut auottua vähän liikaakin ja ongelmiin on jouduttu, mutta nyt olen ottanut opikseni enkä rupea aukomaan päätäni muille sillä riskillä, että saan turpaani.
Eli suomeksi, auon päätäni tuntemattomille miehille = saan turpaani. Mitä tehdä jotten saisi turpaani? Pidän suuni kiinni.
Nainen lähtee tuntemattoman miehen mukaan baarista ja tulee raiskatuksi. Mitä tehdä jottei tulisi raiskatuksi? Ei lähde sen tuntemattoman miehen mukaan.
Ei tää voi olla niin vaikeata ymmärtää.
Kaikkihan lähtee siitä että etukäteen tiettyihin asioihin voi varautua ja osaan ei.
Aivan samoin jälkikäteen voi miettiä mitä olisi voinut tehdä toisin ja vastaus voi hyvinkin olla "ei mitään" mutta osa haluaa täällä kai ajatella ettei koskaan tarvitsisi sitä pohtia kun tekoon on aina syyllinen se tekijä.
Ei se toiseen syyllisyys poista vastuuta itsestä.
että otin melkein turpaani.
Ei tietysti ole "oikein" mutta osa asioista tässä maailmassa vain on sellaisia joita tapahtuu kun tietyt asiat toteutuu eikä niissä sen enempää ole oikeaa tai väärää kun mietitään sitä toteutuvatko ne vai eivätkö toteudu.
Ei tämä mikään moraalisaarna ole ettei saisi liikkua puolialastomana baareissa joidenkin miesten kanssa vaan yksinkertainen varoitus.
Jos varoituksia ei tottele ja jatkaa vain samalla linjalla niin oman päänsä siinä pallille laittaa eikä toisten. Mieti sitä oikeaa ja väärää siinä kun sinut on sitten raiskattu. Ei sillä taida paljon väliä olla siinä vaiheessa.
mikä sinun pointtisi tässä keskustelussa on? Jos sinä kävelet suomiverkkarit päällä ja joku vinksahtunut äärimuslimi tjms ärsyyntyy paidastasi, niin se on sitten sinun syysi, niinkö? Tai sinun ruma naamasi voi myös ärsyttää, tai ihan mikä vain.
Jos siis oikeasti lähdetään siltä linjalta, että potentiaalisten uhrien pitää muuttaa käytöstään - esim naisten - niin pian ollaan samassa tilanteessa mitä monet muslimimaat harjoittavat naisten suojelemisen nimissä. Sekö on tavoite?
Sitten on ihan selvää että tervettä järkeä on hyvä käyttää, mutta ruveta nyt nimittelemään uhreja typeryksiksi, niin se on mautonta ja täysin asiatonta ja kertoo eniten sinusta itsestäsi.
että jos on olemassa jokin vaarallinen paikka/tilanne (toisten ihmisten takia), niin ei pitäisi lähteä siitä että ihmiset eivät voi liikkua siinä paikassa, vaan siitä että miksi se on vaarallinen.
sinä nimittelijä.
Tämän naisen tulee ottaa opiksi, eikä olla enää koskaan kenenkään miehen kanssa missään tekemisissä sillä mies voi aina olla raiskaaja.
elää niin kauan kuin ei satu mitään.
Aivan sama minulle.
Olkaa sitten raiskattavina ja hakattavina, nämä keskustelut menevät aina näin.
Naisissahan ei voi koskaan olla mitään vikaa eivätkä he voi olla typeriä kun tekevät jotakin joka altistaa heidät uhreiksi.
Olette niin kaukana todellisuudesta että jonkun pitäisi työntää sinne perseeseen taskulamppu että osaisitte ryömiä sieltä pois.
potentiaalinen raiskaaja?
asiaa kuin olla typerys?
Jos kävelet suomessa suomiverkkari päällä niin voiko sitä verrata siihen että kävelet Muhammedia pilkkaava t-paita päällä jossakin muslimimaassa?
Ei voi. Edellinen ei ole typerää vaan normaalia mutta jälkimmäinen on äärimmäisen typerää.
Uhrien on usein vaikea myöntää, varsinkin naisten omaa typeryyttään. Tämä on nähty jo lukemattomissa kotiväkivalta yms. tapauksissa. Uskotellaan itselle kaiken maailman juttuja kun pitäisi katsoa totuutta silmiin että "olin kerran typerä kun toimin noin" tai vielä parempi "jos teen näin, niin olen typerä koska se voi johtaa tähän".
Tällöin uhrin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään muusta ja ymmärtää vain ettei hänen toimintansa välttämättä ollut tilanteessa järkevää suhteessa olosuhteisiin.
"Jos siis oikeasti lähdetään siltä linjalta, että potentiaalisten uhrien pitää muuttaa käytöstään - esim naisten - niin pian ollaan samassa tilanteessa mitä monet muslimimaat harjoittavat naisten suojelemisen nimissä. Sekö on tavoite?"
Päinvastoin. Sitähä te ajatte.
Sitä että jokaisen miehen pitäisi pystyä säilyttämään vekkuli housuissaan ja naiset saisivat kulkea vaikka ilkosillaan ihan vain sen takia kun ovat naisia. Joku jo ehdotti tässä ketjussa miesten kuohintaa. Siis joukkorangaistusta etukäteen ihmisille jotka eivät ole tehneet mitään.
Minun ehdotukseni on käyttää maalaisjärkeä ja opettaa naisille että moni mies ei ole kovin "turvallinen" ja valitettavat monet tilanteet voitaisiin välttää.
Sitten esimerkiksi osa naisista pettää voimakkaasti mustasukkaista miestään ja ihmettelevät silmät selällään kun saavat turpaansa.
Nämä ovat vain ihan todennäköisiä seuraamuksia asioista.
On helpompi opettaa naiset varomaan kuin kouluttaa jokainen mies käyttäytymään naisia kunnioittaen joka tilanteessa. Se on tämän keskustelun pointti.
Minä ymmärrän kyllä jos on tottunut siihen heikon naisen ja uhrin asemaan niin omasta typeryydestä on pakko laittaa se syy jonnekin muualle. Nuo miehethän syyllisyyttä ja oikeutta eivät kysele vaan tekevät mitä huvittaa. Siihen on hyvä varautua.
murhaaja?
Sanoit että normaalia. Sitä mitä pidetään nyt normaalina on joskus ennen pidetty epänormaalina.
Nyt eivät miehet enää provosoidu raiskaamaan vaikka naisella vilahtaa nilkka, tai sääri. Eikä luonnonkansojen miehet provosoidu raiskaamaan vaikka naiset liikkuvat alasti. Miksi? Sen sijaan mieleltään sairaat raiskaajat raiskaavat moraalikoodeista piittaamatta. Mutta nämä teidän naisten syyllistämiset vaikuttavat siihen että rajatapauksetkin katsovat oikeudekseen pakottaa naisen seksiin, eli raiskata naisen koska se on yleisen ilmapiirin mukaan sallittua. Samaa asennevammaisuutta näkee tässäkin keskustelussa.
imbesillille joka lukee kirjoituksiani miten haluaa.
itsepähän kärsit tuosta omasta asennevammaisuudestasi, ei kukaan muu.
"Sitä että jokaisen miehen pitäisi pystyä säilyttämään vekkuli housuissaan ja naiset saisivat kulkea vaikka ilkosillaan"
Esitätkö että miehen on pakko ryhtyä raiskaamaan jos näkee naisen alasti?
Oletko sillä linjalla päässyt pitkällekin elämässä, naiselämässä kenties?
oikein kuuluu?
Ei mitään.
Lopeta provoilu ja mene teinipieru vain sinne sänkyyn nukkumaan.
Myös kannattaa muistaa että tässä ketjussa on useampikin kommentoija kuin vain yksi.
En ole myöskään teinipieru, enkä mitään muutakaan miksi olet nimitellyt. Projisoit omia heikkouksiasi.
Tuo ei helpota yhtään uhrin asemaa. Päinvastoin, se pahentaa hänen oloaan.
sais yhtäkkiä parin metrin pituiset jalat alleen tai siivet selkäänsä niin se vois auttaa huomattavasti. Mut realistinen ajatus olis hankkia se iso vihainen koira joka olis aina mukana.
asenteet on hyvinkin sukupuolisidonnaisia.
m.o.t.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Takapuolen puristelu ravintolassa oli kunnianloukkaus/1135245151301
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1674697
ei voi mitää mutta toi jälkimmäinen juttu laittoi nauramaan vedet silmissä
Tämän saman jälleen kerran.
Naisten pitää siis suhtautua miehiin potentiaalisina raiskaajina ja naisenhakkaajina.
..näin se todellakin on.
ikävä kyllä jokainen nainen on potentiaalinen valehtelija sekä henkinen pahoinpitelijä
Mielenkiintoista todeta, että moni mies tässä ketjussa kuittaa aloittajan sinänsä neutraalin viestin toteamalla: "Naiset syyttää jokaista miestä raiskaajaksi."
Näillä miehillä ei näköjään ole kykyä ymmärtää mitään aihetta laajemmin, siten, että se koskisi heitä itseäänkin. Kuka tahansa meistä voi joutua uhrin asemaan - ja niin kokevat joutuneensa tällä palstalla jatkuvastu valittavat "sovinistitkin" (vai miksi heitä nyt sitten pitäisi kutsua...)
Nämä miehet syyttävät omasta pahasta olostaan yksinomaan naisia. Mielestäni he voisivat joskus miettiä omaa asennettaan. Kukaan ihminen ei kovinkaan kauaa jaksa katsella henkilöä, joka syyttää yksinomaan toisia omasta pahasta olostaan.
Just tolla logiikalla. Ihmiset eivät kestä järjettömyyttä, joten etsivät siihen järjen vaikka uhrin kustannuksella. Ei haluta uskoa, että joku raiskaa ja hakkaa syyttä. Ei myöntää asioita, ottaa vastuuta.
On myös vaikea eläytyä asioihin, joista ei tiedä mitään. Ihminen on aika kökkö, ei se osaa monestikaan ajatella asioita empaattisesti kun oman kokemuksen kautta, ja toisinaan myös oma kokemus kyynistää.
On helpo kuvitella hallitsevansa ja siten olevansa ainakin itse turvassa. Toisaalta, uhrit syyllistävät itsekin itseään monesti. Nää asiat on niin vaikeita ja monisyisiä.
Ihmiset ovat myös ehdottomia, ja luulevat aina uudelleen keksineensä elämän totuudet vaikka kerta toissensa jälkeen olisivat väärässäkin. Lisäksi oma syyllisyys selviämisestä saattaa aiheuttaa asian. Siis jos ihminen kokee että itse on saanut olla onnekas, mitään ei ole käynyt, hän monta kertaa ei hyväksy, että se on vain säkää: silloinhan hän ei olisi "ansainnut" sitä. Joten kehitellään näitä "kyllä mminullakin on vaikeaa" juttuja, ja toisaalta vähätellään "mmitäs tuosta, omaa tyhmyyttä". Sitten kuitenkin kun se moka sattuu omalle kohdalle, toivotaan armon käyvän oikeudessa.
Totta, ne asenteet eivät ole sukupuolisidonnaisia, vaan pelko-, ymmärtämättömyys-, ja tietämättömyyssidonnaisia. Sidonnaisia myös tietynlaiseen yksinkertaiseen mustavalkoiseen ajatteluun, mitä täälläkin on paljon.
sinun juttusi.
Olen ollut "uhrina" miehenä ja kirjoittanut tähän ketjuun muutaman muun kirjoittajan kanssa.
Tuolloin ei käynyt pahasti ja olen ollut myös muissa uhkatilanteissa että uskoisin tietäväni mistä puhun.
" Ei haluta uskoa, että joku raiskaa ja hakkaa syyttä. Ei myöntää asioita, ottaa vastuuta."
Miksi minä ottaisin vastuun jonkun toisen miehen teoista? Mitä minä voisin tehdä sille?
En mitään. Voin toki tuomita raiskaukset jne. touhut ja mielestäni niistä tulisikin rangaista kovaa kuten tässäkin ketjussa on ehdotettu jo useaan kertaan. Mutta se ei poista ihmisen vastuuta itsestään itselleen.
Ainut asia johon voin lopulta itse vaikuttaa on se miten minulle käy. Kukaan ei sano sitä ettei minulle voisi käydä huonosti
Älä laita tätä minkään tietämättömyyden piikkiin koska uskoisin että kokemusta on näistä asioista enemmän kuin sinulla tulee olemaan koskaan.
"Totta, ne asenteet eivät ole sukupuolisidonnaisia, vaan pelko-, ymmärtämättömyys-, ja tietämättömyyssidonnaisia. Sidonnaisia myös tietynlaiseen yksinkertaiseen mustavalkoiseen ajatteluun, mitä täälläkin on paljon."
Ainoat jotka mustavalkoiseen ajatteluun ovat sortuneet tässä ketjussa vaikuttavat olevan naiset.
Mustavalkoisuus sitä paitsi on monesti hyvästä. Vai eikö sinusta raiskaus ole mustavalkoinen asia että se on aina väärin? Minusta ainakin on.
"On helpo kuvitella hallitsevansa ja siten olevansa ainakin itse turvassa. Toisaalta, uhrit syyllistävät itsekin itseään monesti. Nää asiat on niin vaikeita ja monisyisiä."
Heidän ei tulisi syyllistää itseään siitä että joku raiskasi heidät tai että heissä itsessään on jokin vika joka aiheutti raiskauksen mutta jokainen voi miettiä ennen ja jälkeen tapahtumien mitä voisi tehdä toisin ja sitä omaa mahdollista typeryyttä jota tässä ketjussa on pohdittu.
Raiskatuksi tulemista ei pitäisi hävetä jne. mutta voi todeta että "typerä olin kun luotin siihen ihmiseen". Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Tämä on itselle helppoa kun voin sanoa että vaikka selvisin eräästä tilanteesta ehjänä niin voin sanoa että oli typerää alkaa aukomaan suutaan vaikka se olisi minulle "oikeuteni". Eipä se siinä tilanteessa paljon auttanut. Olin typerä. Samalla tavoin moni muukin voi olla typerä.
Täytyy ihmetellä myös sitä että miksi ihmeessä esimerkiksi nainen sietää kotiväkivaltaa yhä uudestaan ja uudestaan ja sitten sitä valitetaan valtakunnan mediassa.
Eiköhän kannattaisi jättää vain rikosilmoitus miehestä ja kävellä tiehensä heti kun merkkejä ilmaantuu.
"Ihmiset ovat myös ehdottomia, ja luulevat aina uudelleen keksineensä elämän totuudet vaikka kerta toissensa jälkeen olisivat väärässäkin."
Se mitä minä näen enemmän täällä foorumilla on se että mitään totuuksia ei joillakin ihmisillä ole vaan heidän jokaisen henkilökohtainen ajatus aiheesta ja massapsykoosi jossa toitotetaan samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Mitään moralisointia ei sallita mikä vielä on ok mutta edes järjellinen ajattelu on kielletty kun se saattaa loukata jotain?
Mustavalkoisuuden sijaan minua vaivaa tämä harmaus jossa mikään ei ole koskaan kenenkään vika eikä kukaan ole koskaan typerä vaan kaikki on ihanaa kunhan vain ketään ei satu mutta sitten kun sattuu niin vika on aina jossain ulkopuolisessa.
Helppoa elämää jossa ei ole tarpeeksi kolahtanut nilkkaan ja jos kolahtaa niin siitä ei opita koskaan mitään.
Vaikutat ihmiseltä, joka kilpailee vaikeuksilla muiden kanssa: korostat omiasi, vähättelet muiden(minulla on enemmän vaikeuksia kuin sinulla tulee koskaan olemaan).
Kotiväkivaltaa sietävä nainen pelkää usein henkensä kaupalla. Tässä on syy, miksi kaikki naiset eivät tee rikosilmoitusta. Myös miehet kokevat perheväkivaltaa. Miehellä syy olla tekemättä ilmoitusta on usein häpeä. Eli asiat eivät ole mustavalkoisia ja yksinkertaisia.
Asenteesi on kyyninen, ei empaattinen. Tässä se ongelma onkin. On ihmisiä, jotka ovat selvinneet uskomattomista vaikeuksista, ja ovat silti itse empaattisia. Heistä meidän tulisi ottaa oppia.
ei ole päätä eikä häntää.
Vaikutan ihmiseltä?
Eli jos ihminen sanoo että "et tiiä kun et ite oo kokenut" ja siihen kun vastaa että "on kokenut" niin sitten yhtäkkiä "kilpaileekin" kuka on kärsinyt ja mitä.
Pitikö sitä kokemusta olla vai ei?
Kerroin vain totuudenmukaisesti että minulla on konfliktitilanteista todennäköisesti enemmän kokemusta kuin sinulla mutta on varsin epätodennäköistä että kohtaan toisaalta esimerkiksi raiskatuksi tulemista.
"Kotiväkivaltaa sietävä nainen pelkää usein henkensä kaupalla. Tässä on syy, miksi kaikki naiset eivät tee rikosilmoitusta. Myös miehet kokevat perheväkivaltaa. Miehellä syy olla tekemättä ilmoitusta on usein häpeä. Eli asiat eivät ole mustavalkoisia ja yksinkertaisia."
Aika usein ne ovat mustavalkoisia ja hyvin yksinkertaisia. Voidaan kysyä että mitä nainen tai mies pelkää?
Voinpa kertoa että kotiväkivalta on aika yleistä ja uhrit eivät pelkää henkensä kaupalla. Tuollaiset tilanteet eivät ole niin yleisiä että mies uhkailee tappamisella tai muulla. Se mitä naiset pelkäävät on usein että menettävät sen mitä heillä on eli perheensä. Mutta jos mies on hakkaaja niin mitä siinä on odotettavissa?
"Asenteesi on kyyninen, ei empaattinen. Tässä se ongelma onkin. On ihmisiä, jotka ovat selvinneet uskomattomista vaikeuksista, ja ovat silti itse empaattisia. Heistä meidän tulisi ottaa oppia."
Empaattinen lässytys jossa vaan pyöritellään asioita ja todetaan että "tää ei oo empaattista ja ei saa olla mustavalkoinen" ei auta ketään.
Se on sitä pumpulissa elämistä.
Empatiaa tunnen uhreja kohtaan mutta on typerää olla niin heikko että antautuu uhriksi tyrannien edessä.
Tässä ketjussa on ollut tosi hyviä kirjoituksia miehiltä. Itse olen nainen, ja vahvasti samaa mieltä esimerkiksi nimim. Beefcaken kanssa.
Tottakai raiskaus ja muu väkivalta on väärin. Siihen pitäisi puuttua yhteiskunnan taholta paljon kovemmalla kädellä, sekä mahdollisesti yrittää etsiä uusia keinoja ennaltaehkäisyyn. Pitemmät vankeustuomiot ja pienempi kynnys väkivallan ilmoittamisesta voisi toimia ensiapuna. Suurempiakin ongelmia kuitenkin on, mm. lapsiin kohdistuneet rikokset, joiden tuomioiden pituus on vielä selvästi riittämättömämpi. Jotain tässä Suomen tilanteessa mättää. Ihmiset tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että ulkomaalaiset raiskaajat pellolle, väkivalta- ja seksuaalirikollisille huomattavasti kovemmat tuomiot, ym. mutta hallituksen linjat poikkeavat kansalaisten mielipiteistä.
Joka tapauksessa, kaikesta tästä huolimatta, jokainen nainen ja mies on omalta kohdaltaan vastuussa turvallisuudestaan. Se on vähän niin kuin huonossa kauhuelokuvassa, jossa valojen sammuttua joku keksii että ryhmän kannattaa hajautua niin että jokainen lähtee eri suuntaan tutkimaan ympäristöä. Jokainen järkevä ihminen haluaisi pysytellä yhdessä, samoin kuin jokainen järkevä nainen haluaa pitää huolen että ei joudu vaaralliseen tilanteeseen. Eihän sitä tarvitse viedä ihan yli. Usein riittää, että pitää puhelimen käden ulottuvilla tai että kävelee kotiin valaistua reittiä pitkin. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi kulkea yksin pimeällä kadulla vain sen takia että ikäänkuin todistaa olevansa oikeutettu siihen. Pahoja ihmisiä on olemassa, eikä raiskatuksi joutuminen ole edes pahinta mitä voi tapahtua.
Kokonaan toinen luku on sitten nämä parisuhdeväkivallan uhrit, joita oikeasti syytän kyllä hieman. Tietenkin lainsäädännön, poliisin, terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen pitäisi paremmin tavoittaa ongelmatapaukset, mutta siinä tapauksessa kun uhrilla on tarvittavat resurssit käytössä, moni päättää silti syystä tai toisesta jäädä väkivaltaisen puolison pahoinpideltäväksi, kieltäytyy todistamasta tätä vastaan, tms. Halveksin ihmisiä, jotka ottavat pari kertaa kuussa turpaansa siitä ilosta että eivät joudu luopumaan elintasostaan tai tappelemaan omaisuudesta ja lapsista. Haluan että näitä hakkaajia/ raiskaajia (yleensä miehiä) rankaistaan ankarasti, ja puolisoa suojeleva uhri tekee asialle pahasti hallaa.
Ei voi olla totta, että täällä on näin paljon typeriä ihmisiä.
Lähes aina väkivaltatapauksissa olisi ollut mahdollisuus välttää tilanne ajattelemalla hieman fiksummin. Raiskauksissa joskus myös, mutta näitä on varmaan vaikeampi arvata.
Niinkuin tässä ensimmäisessä fiksussa vastauksessa sanottiin niin SYY on aina lain rikkojalla, mutta usein uhri olisi voinut tehdä jotain välttääkseen kyseiseen tilanteeseen joutumista.
Esimerkiksi jos mies alkaa huutelemaan niin tilanteesta voi lähteä pois tai jäädä kuuntelemaan tai huudella takaisin. Siinä voi miettiä onko lopputulos ihan sama minkä näistä hän valitsee.
Syy on tietenkin siinä joka kimppuun hyökkää, mutta kyllä tietyllä käyttäytymisellä itse myös tätä kerjää ja on mukana aiheuttamassa yhteenottoa. Ei se hänestä syyllistä tee, mutta loppujenlopuksi sillä ei taida olla kovin paljon merkitystä kun makoilee sairaalassa.
Sama riski on siinä, että pitää minihametta. Jokainen saa itse arvioida millaisia riskejä haluaa ottaa. Minihameen pito tuskin on niin merkittävä raiskaukseen ajava tekijä ettei sellaista voisi käyttää. Sen sijaan hämärään porukkaan lähteminen ei liene järkevää. Tällöin kerjää tulla raiskatuksi.
En ymmärrä mitä keskusteltavaa tässä asiassa on. Asia on niin yksinkertainen, että lapsikin sen tajuaa leikkiessään koulussa joista auttamatta löytyy myös kiusaajia.
Työttömyydestä vielä sen verran, että eikö se ole myös usein itseaiheutettua? Jos omaa normaalin älykkyyden niin olisi halutessaan voinut kouluttautua paremmin ja opiskella alaa jolla on töitä. Ei siinä muita auta syytellä jos työttömäksi jää. Et voi myöskään syyttää heitä, jotka tekivät päätökset puolestasi koska omien päätöstesi tekeminen on sinun hommasi ei muiden.
Eihän työttömäksi jääminen automaattisesti tarkoita sitä, että olisi tehnyt silloin tyhmän valinnan. Maailma muuttuu eikä sen tapahtumia voi eliniäksi arvioida.
Vaikka ihminen olisi miten hyvin pärjännyt töissä tai koulussa niin tuo ikäsyrjintä työnhaussa on totta.
Yli 50-vuotiaan on erittäin vaikea sijoittua työelämässä, jos kyseinen henkilö ei pääse haastatteluun eikä minnekään alan töihin.
Lisäksi asuinpaikka vaikuttaa aika oleellisesti työn saamiseen, kaikkialla ei ole töitä yhtä hyvin kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.
Ei kai kukaan tosissaan voi väittää, että pystyisi arvioimaan oman alansa työllisyystilanteen kymmenen kahdenkymmenen vuoden päähän. Kertoisitko mitä nykynuoren kannattaa opiskella, jotta hänellä olisi varmasti töitä 50 tai 60-vuotiaana?
En ymmärrä tätä raiskauskeskustelua lainkaan. Kuka nainen on tilittänyt sitä, että on tullut raiskatuksi näissä miesten mainitsemissa itseaiheutetuissa olosuhteissa.
Palstan miehelle lienee yhdentekevää kuinka paljon naisia raiskataan kunhan heille ei siitä asaista kukaan valita. Kuka siitä muuten valittaa heille? Ei kai heille naiset muutenkaan IRL mitään puhu, saati valita raiskatuksi tulemisesta.
Eikös tässäkin ole lähinnä kysymys siitä, että palstan miehillä on tarve syyllistää naisia kun nainen lähtee väärän miehen matkaan. Oikea toimintamalli olisi jakaa itseään palstan miehille.
Eikös näin?
ytimessä!
"Palstan miehelle lienee yhdentekevää kuinka paljon naisia raiskataan kunhan heille ei siitä asaista kukaan valita. Kuka siitä muuten valittaa heille? Ei kai heille naiset muutenkaan IRL mitään puhu, saati valita raiskatuksi tulemisesta.
Eikös tässäkin ole lähinnä kysymys siitä, että palstan miehillä on tarve syyllistää naisia kun nainen lähtee väärän miehen matkaan. Oikea toimintamalli olisi jakaa itseään palstan miehille.
Eikös näin? "
Mukaanlukien se seikka, että kaikki "naisille tyypillinen" toimiinta on typerää, esim. tunteellisuus ja empatiakyky.
Koskaan ei saisi tehdä virheitä eikä olla heikko. Nämä malliyksilöt täällä kyllä sanovat kuinka kaikkien tulee elää, kyllä he osaavat kaiken paljon paremmin..
Näiden tunnevammaisten yksilöiden yksinjäämisen syy ei ole naisissa vaan miehissä itsessään, mutta siitähän ei saisi puhua, eihän?
Raiskauksista vielä sen verran, että jokainen normaali nainen kyllä omaa itsesuojeluvaiston ja väälttää tiettyjä tilanteita ja paikkoja viimeiseen asti, mutta tämä ei ikävä kyllä aina riitä. AIna on joku hullu, joka kokee oikeutuksekseen satuttaa naista. Se voi tapahtua kotimatkalla bussipysäkiltä kävellessä iltamyöhään tai lenkkipolulla päivällä. Olihan joku raiskattu helsingin keskustassakin keskellä päivää (ihmisjoukko oli kävellyt ohi reagoimatta mitenkään(!)) Että turha on syyllistää uhria, eiköhän uhri tee sitä itsekin ihan tarpeeksi.
Typerän päätöksen tekeminen on aina typerää. Ei tällä ole todellakaan mitään tekemistä sen kanssa etteikö nainen saisi lähteä hyvän miehen matkaan. Sen sijaan jos rikollisen matkaan lähtee ja tulee raiskatuksi niin kyllä siinä pitää myös itseä syyttää kun tahallaan tällaiseen tilanteeseen ajautui.
Kaikki tietävät, että autoilija tulee pysähtyä suojatien kohdalla jos siinä kulkee jalankulkija.
Vaikka sinulla on jalankulkijana oikeus kulkea auton edestä niin on typerää tehdä se seuraamatta liikennettä. Aina on niitä, jotka eivät lakeja noudata tai ovat muutein vain epävakaassa tilassa. Tämän takia on typerää jos ei ota tällaista asiaa huomioon.
Jos auto ajaa ihmisen päältä suojatiellä niin tietenkin kuski on syyllinen. Se ei kuitenkaan paljon auton alle jäänyttä lohduta.
PITÄÄ TUNNISTAA RISKIT JA KÄYTTÄYTYÄ SEN MUKAAN JOS HALUAA SÄILYÄ ILMAN VAHINKOJA!
Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa mikä on kenenkin vika, vaan kyse on siitä, että kaikkien täytyy pitää itse huoli itsestään, koska kukaan muu ei sitä tee läpi elämän.
Mikä tarve palstan miehillä on haukkua jatkuvasti naisia siitä että nainen olisi syypää omalla käytöksellään raiskaukseen. Huomion kerjäämistäkö?
Jokainen fiksu nainen osaa pitää huolta itsestään ja huom! kavereistaan, mutta joskus voi käydä niin, että nainen tulee raiskatuksi vaikkapa oman aviomiehen toimesta ja sitä ei oikein voi ennältä ehkäistä mitenkään.
Palstan miesten epä-älyllisyys haittaa näitä keskusteluja täällä netissä varsin usein. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä.
naisen piikkiin ja oikeuttaa tekonsa sillä tavalla. "mitäs kulki siellä, mitäs pukeutui provosoivasti, mitäs oli sellaisen miehen kanssa, mitäs oli juovuksissa" Miehet tahtoisivat edelleen pitää naiset tiukasti valvovan silmän alla samalla tietysti näitä naisia naiden (?) Typerää touhua. Olen samaa mieltä että yleensä naiset huolehtivat itsestään ja joutuvat tarkkailemaan tilannetta ja ympäristöä hullujen miesten vuoksi. Kuitenkin omassa kodissa sattuu naisille eniten vahinkoja, raiskaukset, painostamiset, pahoinpitelyt yms. eivätkä ne miehet jotka syyllistyvät mainittuihin tekoihin ole aina mitään renttupellejä vaan ihan tavallisia miehiä, jotka vain eivät välitä/kunnioita/arvosta/rakasta naista vaan ovat tunnekylmiä ja kykenemättömiä välittämään muusta kuin omasta navastaan (onhan tälläistä miehille tunnusomaista käytöstä nähty tässäkin ketjussa jo ihan tarpeeksi).
Kiinnostaisi tosiaankin tietää eikö noilla palstan naisvihasta kärsivillä miehillä ole ketätän läheistä naista elämässään kun noin voimakkaasti syyttävät ja syyllistävät naisia. Siis voisihan se raiskattu nainen olla heidän oma siskonsa tai äitinsä. Tunnekylmiä miehiä tosiaankin riittää muuallakin kuin tässä ketjussa. Tässä ketjussa kukaan mies ei esittänyt mitään faktatietoa sanojensa tueksi, pelkkää tunteenvaraista naisten syyllistämistä. Tilastojen mukaan suurin osa raiskauksista on tosiaankin oman läheisen miehen tekemiä eikä noita pusikkoraiskauksia joita pystyy helpommin ennalta ehkäisemään omalla toiminnallaan.
Ei hyvää päivää. Mikä teitä naisia vaivaa? Käsittämättömän kapeakatseisia kommentteja. Yrittäkää edes ajatella näitä asioita järjellä eikä tunteella. Ja tyypilliseen tapaan eri mieltä olevia syytetään naisvihaajiksi. Sanon suoraan että teidän mielipiteitä ei voi arvostaa. Ja mitä faktoihin tulee, nimenomaan miehethän täällä ovat faktoja esittäneet ja naiset ovat perustelleen kommenttejaan tunteilla. Kaiken hyvän päälle viimeisessä lauseessa myönnät mitä monet ovat täällä sanoneet: "pusikkoraiskauksia joita pystyy helpommin ennalta ehkäisemään omalla toiminnallaan". Ei kukaan oleta että on ennustaja mutta kuten tuossakin toteat joissain tilanteissa myös omilla toimilla on vaikutusta ja niistähän täällä on ollut kyse mutta eihän naisilta voi odottaa minkäänlaista vastuuta tekemisistään.
No, kun rikostilastojen mukaan nuo pusikkoraiskaukset on marginaali-ilmiö. Siis kuinka monta pusikkoraiskaukseksi luokiteltua tapausta on Suomessa? Tuohon en ole vielä saanut palstan "kaikkitietäviltä" miehiltä mitään vastausta. Oikeasti, todella vähän. Eihän se, että kulkee säkki päällä selvinpäin silti poista mahdollisuutta joutua raiskatuksi. Sinä et ilmeisesti ymmärrä koko asiaa. Jos minäkin joka kerta kun menen lenkille metsään mietin raiskatuksi tulemisen mahdollisuutta niin enkös minä jossain vaiheessa lakkaa sitten juoksemasta? Sekö se ratkaisu ongelmaan sitten on. En juokse. Ja kun se todellinen uhka on se oma rakas aviomies siellä kotona. Johan tässä on todettu, että jokainen nainen pitää itsestään huolta; ei juo viinaa eikä sammu puistoon. Sehän nyt voi muutenkin olla vaarallista. Tuo liiallinen viinanjuonti. Kenelle tahansa. Tuo miesten neg. asenne (naisviha) täällä ärsyttää.
Helppohan sitä miehenä on viisastella.
Raiskausmyytti vs. Tutkimustulokset Raiskausmyytti 1. Tekijänä tuntematon mies. Tutkimustulokset1. Tekijänä yleensä naisen tuntema mies. Raiskausmyytti 2. Todellinen raiskaus tapahtuu yöllä, ulkona ja Tutkimustulokset2. Raiskauksia tapahtuu kaikkina kellonaikoina, yl. tekijä käyttää asetta. sisätiloissa & teko tehdään uhkaamalla/pakottamalla. Raiskausmyytti 3. Raiskaus aiheuttaa aina näkyviä vammoja. Tutkimustulokset 3. Vain osasta raiskauksia aiheutuu fyys. vammoja. Raiskausmyytti 4. Uhri yrittää vastustella "kaikin mahdollisin keinoin". Tutkimustulokset 4. Monet vastustelevat, mutta uhri voi lamaantua tai arvioivda vastustelemisen vaaralliseksi. Raiskausmyytti 5. Naiset pyytävät sitä pukeutumisellaan, Tutkimustulokset 5. Monet raiskaajista valitsevat uhrinsa tai käyttäytymisellään tai ottamalla riskejä. tuntevat hänet hyvin. Raiskausmyytti 6. Kaikki uhrit käyttäytyvät jälkikäteen samalla tavalla. Tutkimustulokset 6. Seuraukset vaihtelevat yksilöllisesti: kiihtyneestä mielentilasta hillittyyn käyttäytymiseen. Raiskausmyytti 7. Raiskaus on pahempaa kuin tulla tapetuksi Tutkimustulokset 7. Raiskauksia tapahtuu paljon, ja tai on ainakin pahinta, mitä naiselle voi tapahtua. suurin osa uhreista päättää selviytyä siitä. http://www.helsinki.fi/rpol/naisoikeus/SVO linkit/SVO 2008 linkit/291008 Raiskaus myytteja ja todellisuutta.pdf
Kaikki miesten kommentit jotka tästä ketjusta olen lukenut, ovat olleet hyvinkin järkiperäisiä. Erityisesti tuo jalankulkijaesimerkki pari viestiä ylempää. Naiset näyttävät pelkäävän, että jos asioita pohditaan asiallisesti hetki ja mietitään miten voitaisiin vaikeuttaa joidenkin sekopäiden tekemää väkivaltaa, aletaan yhtäkkiä hyväksyä väkivalta ja syyllistää pelkästään naisia. Ei tätä tunteella silmät kiinni väittämistä oikein jaksa katsoa, onneksi ei ole pakkokaan. Ottakaa joskus vähän etäisyyttä.
eli aviomiehet, serkun kummin kaimat, naapurinmiehet, tutut kauppiaat, samassa talossa asuvat.... ovat ne potentiaalinen uhka. Ei se Kaisaniemen puisto. Tutkimusten mukaan lisäksi MIES VALITSEE uhrin - eli ihan sama, oliko naisella hame vai housut jalassa. Raiskaaja on valinnut ko. naisen.
"Jokainen fiksu nainen osaa pitää huolta itsestään ja huom! kavereistaan, mutta joskus voi käydä niin, että nainen tulee raiskatuksi vaikkapa oman aviomiehen toimesta ja sitä ei oikein voi ennältä ehkäistä mitenkään." Nimenomaan jokainen fiksu nainen osaakin näin tehdä, mutta läheskään kaikki naiset eivät ole fiksuja. Aika harva aviomies alkaa yhtäkkiä raiskaajaksi jos ei ole aiemminkaan ollut väkivaltainen tai seksiin painostava tms. "Palstan miesten epä-älyllisyys haittaa näitä keskusteluja täällä netissä varsin usein. Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä." Onneksi tämä on vain henkilökohtainen mielipiteesi. Minusta tämän ketjun miesten kommentit ovat olleet järkisyillä perusteltuja. Naisten kommentit eivät. Tästä kertoo sekin, että jotkut naiset ovat olleet miesten kanssa samaa mieltä, mutta yksikään mies ei naisen kanssa samaa mieltä.
"naisen piikkiin ja oikeuttaa tekonsa sillä tavalla. "mitäs kulki siellä, mitäs pukeutui provosoivasti" Miehet eivät käytä tätä perustetta kyllä yhtään naisia enempää. Miehet ainakin tämän ketjun perusteella ymmärtävät oman käyttäytymisen vaikutuksen tapahtumiin paremmin kuin naiset. "eivätkä ne miehet jotka syyllistyvät mainittuihin tekoihin ole aina mitään renttupellejä vaan ihan tavallisia miehiä, jotka vain eivät välitä/kunnioita/arvosta/rakasta naista vaan ovat tunnekylmiä ja kykenemättömiä välittämään muusta kuin omasta navastaan" Mistähän kohtaa ja millä logiikalla tällainen mies on tavallinen mies?
Myös naiset syyllistävät ja syyttävät nuoria kauniita naisia raiskauksista. Ei se ole pelkästään miesten toimintatapa. Edelleen totean, että minihame päällä voi kulkea ainoastaan muutamana päivänä kesän aikana, talvella kaikilla on takki päällä. Joten en näe tuossa asiassa valtavaa ongelmaa. Viinan juominen ja kontroillomaton käyttäytyminen on itsessään ongelmallista, etenkin miehille, koska voi joutua onnettomuuteen tai menehtyä. Naiset muuten liikkuvat öisin yökerhoista pois yleensä naiskaverin kanssa tai taksilla. Minusta tässä ketjussa ei ole tullut yhtään uutta ajatusta siitä, miten raiskauksia voisi ennaltaehkäistä tai miten yksittäinen nainen voisi vähentää raiskauksen uhriksi joutumista. Itse voisin kyllä osallistua sen tyyppiseen keskusteluun ihan mielelläni. Miehet lähinnä haukkuvat sitä kuinka naiset ovat kännissä ja jakavat itseään väärille miehille (muille kuin palstan miehille). No, kyllä se minulle riittäisi jos aviomies raiskaisi sen ensimmäisen ja viimeisen kerran. Ei sellaista voi ennakoida. Kuten ei myöskään henkirikosta. Ei kaikki mene aina saman kaavan mukaan. Mies voi tappaa vaimonsa 25 avioliittovuoden jälkeen ilman että on kertaakaan lyönyt vaimoaan. Ei kaikki näy päällepäin tai ole ennakoitavissa. Tämä ketju on liian pitkä enkä ole lukenut kaikkia viestejä mutta ainakin joissakin tuo naisten syyllistäminen tuntui olevan se pääsanoma. Huomioitava myös siirtymä ja sen vaikutus väkivallan tekoihin. Pätee myös raiskauksiin.
Tavallinen mies tarkoittaa sellaista miestä joka käy töissä, on mahdollisesti perheellinen, ihan normaalia elämää viettävä mies, joka raiskaa tutun naisen, esim. työkaverin. Moni pedofiili on perheenisä. Moni raiskaaja on perheenisä. Ei kaikki ole niin mustavalkoista kuin mitä täällä esitetään.
Tekeekö tämä mielestäsi kaisaniemen puiston yöaikaan turvallisemmaksi kuin kodin? Onhan se turvallinen jos on hankkinut sinne kotiin sen kaupungin pahimman raiskaajan kumppaniksi. Jos omaa edes jonkin verran ihmistuntemusta niin raiskauksen pystyy usein välttämään. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta raiskaamisesta, mutta kaverini on kyllä raiskattu lenkkipolulla metsässä. Voin kuitenkin aika varmasti väittää (pohjaten väkivaltaisiin tapauksiin) että omalla käytöksellään pystyy tekemään hyvin paljon. Jos on valinnut kumppanikseen ihmisen, joka selvästi välittää muistakin kuin itsestään ja on henkisesti tasapainoinen, niin on aika pieni todennäköisyys että hänestä hetkessä tulisi raiskaaja. Tietenkin joskus voi päässä napsahtaa, mutta yhtäkkinen ja odottamaton napsahdus on aika harvinaista. Usein rikollisilla on aiempaa rikollista taustaa tai mielenterveys- tai sopeutumishäiriöitä. Usein myös tällaiset muutokset näkyvät jo aikaisin ihmisen käytöksen muuttumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että usein näitä muutoksia voi myös kumppanissa huomata.
"Minusta tässä ketjussa ei ole tullut yhtään uutta ajatusta siitä, miten raiskauksia voisi ennaltaehkäistä tai miten yksittäinen nainen voisi vähentää raiskauksen uhriksi joutumista." Eihän siihen vaiheeseen ole vielä päässyt kun palstan naiset eivät ole vielä ymmärtäneet, että he voivat itsekin tehdä jotain asian ennaltaehkäisemiseksi. Itse olen säilynyt monta kymmentä vuotta ilman sitä, että minuun oltaisiin käyty vakavasti fyysisesti käsiksi, vaikka mahdollisuuksia olisi siihen ollut. Omalla käytökselläni olen kuitenkin tilanteet voinut selvittää. En näe mitään syytä miksi näin ei voisi toimia myös suurimmassa osassa vakavampia rikoksia. Tietenkin on aina niitä ihmisiä, jotka ovat täysin viattomia, mutta yhtäkkiä pimahtavat. Tällöin ei uhri olisikaan voinut mitään tehdä. Tällaisia ei kuitenkaan ole valtaosa. Ainakin haluan uskoa, että suomalaiset eivät ole vielä niin sairasta porukkaa etteivät he yleensä oireile ennen tapahtumaa. Näissä koulusurmissakin monet sanoivat, että eivät huomanneet hänessä mitään poikkeavaa. Mielestäni on poikkeavaa jos kyseinen ihminen on kärsinyt jo pitkään mielenterveydellisistä ongelmista. Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti omaa sosiaalista älykkyyttä eivätkä näe riskejä, jotka ovat toisille niin selviä.
Tuo kertoo yhtä paljon siitä että raiskaajia on vaikea tunnistaa kuin siitä, että aina löytyy myös niitä jotka haluaa olla tällaisen miehen kanssa yhdessä. Kaikki ei ole mustavalkoista, mutta ei myöskään niin monimutkaista kunhan osaa katsoa eikä nosta käsiä pystöön ja kävele silmät sidottuna.
Eräässä suomalaisessa yliopistossa, joka sijaitsee varsin lähellä joen rantaa nuori mies oli pudonnut kännispäissään jokeen ja kuollut. Kaveri oli viikkotolkulla kadonnut ennen kuin tapaus selvisi. Kaveri oli ilmeisesti ollut aivan tolkuttomassa kännissä (1.vuosikurssin opiskelija). Tämän jälkeen oli "kaveria ei jätetä"-kampanja kyseissä yliopistossa. Siis jos huomaa noissa opiskelijabileissä tai muutoin, että joku on tosi kännissä niin voisi huolehtia että kaveri pääsee kotiin. Sama on myös tyttöjen suhteen, siis kaatokännissä olevia naisia raiskataan. Tämäntyyppistä valistusta voisi alkaa rummuttamaan hieman enemmän. Ulkonäköön ei voi vaikuttaa. (siis siihen kuinka ärsyttävänä jotkut hörhöt kokevat). Nuorten syrjäytymistä ei kai huomaa kovin hyvin, koska noissa koulusurmissa ne kaverit olivat kuitenkin aktiivisesti mukana ns. normaalielämässä. Ehkä ihmiset eivät sitten kiinnitä huomiota kanssaihmisiin. No, jos sattuu olemaan opettajana tai oppilaana sellaisessa koulussa missä räjähtää niin eipä siinä ole mitään tehtävissä. Suomessa väkivalta on pääosin sellaista, että uhri ja tekijä tuntevat toisensa. Raiskauksista osa on sellaisia, joissa tuntematon käy naisen kimppuun. Valtaosa raiskauksista on kuitenkin sellaisia että uhri ja tekijä tuntevat toisensa. Otin tuon viina-asian esiin kun se on ehkä se kaikkein kriittisin tekijä kaikessa suomalaisessa väkivaltarikollisuudessa.
no enpä tiedä kuka nyt varsinaisesti haluaisi olla pedofiili-isän kanssa tekemisissä, mutta jotkut joutuvat sellaiseen tilanteeseen. Osa raiskauksista kohdistuu alaikäisiin, joiden on kyllä hankala tunnistaa pahuutta ihmisessä. Etenkin jos tekijä sattuu olemaan vaikkapa vanhempien ystävä. On niitä kaikenlaisia tarinoita.
tutkimus. Yksi raiskausmyytti on se, että naiset, jotka on raiskattu, ovat olleet humalassa.
Kokonaisrikollisuus koostuu piilorikollisuudesta ja ilmirikollisuudesta. Eli ainoastaan ilmirikollisuudesta (poliisin tietoon tullut rikollisuus) voidaan esittää faktatietoja. Olisiko kuitenkin näin, että naiset, jotka ovat esim. kovassa humalassa eivät tee rikosilmoitusta raiskauksesta koska a) eivät muista mitään humalan takia b) häpeävät ja syyttävät itseään. Kai nyt osa suomalaisesta rikollisuudesta voitaisiin ehkäistä vähentämällä tolkutonta viinan juontia. Itse (nainen) pelastin viime kesänä erään umpikännisen tyttölapsen potentiaalisen raiskaajan kynsistä. Se tyttö ei tajunnut maailmanmenosta mitään. Yksittäistapaus, mutta siinä olisi oman tilannearvioni mukaan käynyt huonosti, jos en olisi puuttunut toimintaan.
...mutta en usko että se saa monenkaan kääntämään kelkkaansa. Todellisuuden hyväksyminen (se, että auto voi tulla päälle jos ei katso eteensä tai sekopää voi raiskata jos ei varo) ei vaan sovi kaikkien tajuntaan. Takerrutaan mieluummin siihen että päälle ei saa ajaa eikä saa raiskata. Vaikka sanot sadoin tavoin että totta, totta, totta, mutta kannattaisiko silti katsoa eteensä tai vältellä pahimpia riskitilanteita ihan oman itsensä takia niin ilmoille ryöpsähtää vain toteamus että turhaa/ilkeää vastuuttaa uhria mistään kun päälleajaja/raiskaaja on kuitenkin syyllinen. Sama kehä pyörii uudestaan ja uudestaan. Se, että joku (moni) on raiskattu tai ajettu yli eikä hän olisi voinut sille yhtään mitään vapauttaa loputkin uhrikandidaatit aivan kaikesta. Pitäisikö suorastaan järjestää kampanja jossa kävellään päivällä silmät sidottuina suojateiden yli, illalla puolipukeissa ja kännissä laitakaupungin kovimpien runkkareiden kotiutumisreiteillä?
mielipiteelläsi ei ole merkitystä.. näin siis luulen, oli tieteellistä faktaa tahi ei, mies on luomakunnan kruunu (not!) siis hänen mielipiteensä(himonsa) painakoon eniten..
"Millä kohtaa joku nainen on samaa mieltä?" Tuoltahan noita läytyy kun vähän selailee. Tosin 100% varma ei sukupuolesta voi olla. "Miten tämä mielipide on MIEHEN OMISTAMA, jonka siis nainen ja mies jakaa?" Mistäs tämä omistaminen tähän tuli? "Miten miehen mielipide on oikeampi kuin naisen? Millä perustelet tämän?" Yliesesti ottaen perustellut mielipiteet ovat "parempia" ja selkeästi pikaistuksissa ilman kunnollista ajattelua heitetyt eivät. Toisekseen naisten kommentit menevät aika usein henkilökohtaisuuksiin joten niitä ei voi kovin arvostaa. Nyt jos tästä keskustelusta katsoo niin nimen omaan naiset syyllistyvät tähän. "Millä perustelet, että esim. minun kommenttini eivät ole järkisyillä perusteltuja, jos taustalla on jopa tieteellistä tutkimusta asiasta? " Tieteelliset perustelut ovat toki OK. Hänhän ei varmaan puhunut sinusta. Tosin täällä ei ole esitetty tieteellistä tutkimusta joka kumoaisi tuon omien tekojen vaikutuksen.
perustelua viestissäsi. OK.
Lueppas tuolta kommentteja. Aika monessa syytetään että miehet kirjoittaa sitä sitä ja miehet tätä. No nythän yksikään edellisistä kommenteista ei voi olla validi koska emme voi tietää kirjoittajan sukupuolta varmasti. Tämä vien samalla näppärästi pohjan pois myös sinun kommenteiltasi tuossa edellä. No jotta ei tehtäisi asiasta turhan monimutkaista niin pohditaampa hieman. Koska juuri mistään ei ole 100% varmuutta tässä maailmassa joudumme tekemään oletuksia. Hieman lukemalla tekstejä ja analysoimalla niiden sisältöä, voi arvioida kirjoittajan sukupuolen mutta kuten sanottua se ei ole 100% varmaa. Tämän varaan nyt sitten moni edellä kirjoittaja luottaa ja siitä saadaan aikaiseksi yleistykset jota sinäkin tuolla aiemmin teet (olettaen että olet vielä sama kirjoittaja). Jos kiellämme näiden oletusten teon ei kirjoittajia voida haukkua miessovinisteiksi heidän mielipiteidensä takia. "No, sinä vastaaja olet mitä ilmeisimmin nainen, eli et kykene tieteellistä argumentointia tai tieteen todistusarvoa tunnepitoiselta reaktioiltasi ymmärtämään." Sallimme kai nyt sitten sinullekin tehdä oletuksia sukupuolesta?
Lue ketju itse. Tässä sinulle muutama vinkki. "Millä kohtaa joku nainen on samaa mieltä?" Ketjussa löytyy ainakin pari naisen mielipidettä. Kirjoittaja on itse sanonut olevansa nainen ja tekstin asiallisuuden huomioonottaen ei ole syytä epäillä että hän valehtelisi sukupuolensa. Olen kyseisestä aiheesta keskustellut myös kasvotusten ja nämä naiset ovat olleet minun kanssani samaa mieltä useammin kuin erimieltä. Voisi jopa sanoa, että minun mielipiteeni tästä asiasta on myös yleinen mielipide kun pohjaa sitä omiin kokemuksiin. "Millä kohtaa kukaan mies ei ole samaa mieltä kuin joku naisista?" Itse en ole huomannut tässä ketjussa yhtään miehen kirjoittamaa viestiä, jonka mukaan naisen ei kannata huomioida riskejä tulla raiskatuksi. Toki nämä "naiset" voivat olla provoavia miehiä. Sitä en yhtään ihmettelisi. "Miten tämä mielipide on MIEHEN OMISTAMA, jonka siis nainen ja mies jakaa?" Koska tässä ketjussa miehet ovat selvästi keskenään tiettyä mieltä. Naisista osa on erimieltä. Siksi puhun tässä yhteydessä miesten mielipiteestä. "Miten miehen mielipide on oikeampi kuin naisen? Millä perustelet tämän?" Koska olen itse samaa mieltä. Koska suurin osa ihmisistä joiden kanssa olen aiheesta puhunut ovat kanssani samaa mieltä. Koska tämä asia on ihan perustietoa enkä usko, että kukaan muu kuin feministi lähtee väittämään vastaan tällaisessa asiassa. "Millä perustelet, että esim. minun kommenttini eivät ole järkisyillä perusteltuja, jos taustalla on jopa tieteellistä tutkimusta asiasta?" Kuten jo aiemmin joku tähän viestiisi totesi. Nuo tutkimukset eivät mitenkään kumoa minun väitteitäni. Se, että raiskauksia tapahtuu tietyissä tilanteissa ei vie pois sitä tosiasiaa, että raiskauksia voi tapahtua myös muualla ja aina täytyy olla asian suhteen valppaana. Tutkimuksessa ei mainita, että tutkitusti raiskauksiin ei voi koskaan vaikuttaa omalla käyttäytymisellään. Jos näin väitetään niin se on kyllä minun mielestäni aika surkea tutkimus vailla mitään todellisuudentajua. Sitäpaitsi tuollaista asiaa ei voida edes tutkia.
Tulkitsen, että mielestäsi kaisaniemen puisto on turvallisempi paikka kuin koti kun raiskaustilastot niin väittävät. Puistoissa on muitakin uhkia kuin raiskatuksi tuleminen. Vaikka puistossa raiskaamisista varmasti ilmoitetaan herkemmin poliisille kuin niistä läheisten tekemistä raiskauksista niin täytyy myös muistaa, että näistä tapauksista ilmoitetaan myös useammin turhaan. Joku nainen voi ihan hyvin rajun seksin takia jälkikäteen päätyä ilmoittamaan raiskauksesta. Kyseessä voi olla myös usein sama nainen, joka raahaa saman tutun raiskaajan kotiinsa. Katuraiskaukset eivät varmasti toistu yhtä usein kuin nämä kotona tehdyt raiskaukset. Eli väitän edelleen, että jos sieltä kotoa löytyy kunnollinen mies niin on merkittävästi todennäköisempää joutua raiskatuksi tai väkivallan kohteeksi puistossa kuin kotonaan.