Mitä voi odottaa

Koitin saada tähän aiheeseen mielipiteitä toisaalla huonolla menestyksellä, joten koitetaan nyt vielä varsinaisella ystävyys-palstallakin.

Itselläni on ollut viime aikoina runsaasti vastoinkäymisiä. Niiden vatvominen yksinään saa ne tuntumaan suuremmilta kuin ne sitten onkaan. Olen yrittänyt opetella puhumaan murheistani ystävilleni, etteivät ne kasaantuisi kaikki omaan mieleen. Vaan kun kellään ei ole aikaa kuunnella. Ihminen kenet olen kokenut läheisimmäksi, sulkee puhelimen kun ei voi vastata, ymmärrän sen vaan hän ei sitten koita soittaa takaisin kun tilanne olisi sopiva. Hänellä on kiire työn ja opiskelun ja perheen kanssa, samoin kun minulla, mutta koskaan en ole hänen puheluaan hylännyt tai ollut soittamatta jos en ole kuullut ääntä. Olen kuunnellut hänen murheet miehen kanssa, kun ei aina suju ja työssä on pomon kanssa aina murhetta. Olen kuunnellut ja koittanut tukea ja rohkaista. Olen niin useasti tämän kokenut, että ajattelin olla soittamatta vastedes. Miksi minun pitäisi ylläpitää yksin tätä.

Toisen ystäväni kanssa kävin hänen erotuskaansa läpi pari vuotta, soitin, kuuntelin ja ymmärsin, koskaan en puinut omia murheitani. Joulun alla ajattelin, että josko olisi aika puhua omista murheista, vaan ei ollut kuuntelijaa hänestäkään. Kerran onnistuin hiukan avautumaan, mutta sen jälkeen ei koskaan kuulunut "mitä nyt kuuluu" soittoja häneltä. Ajattelin luovuttaa hänenkin suhteensa. Moneen kuukauteen ei ole kuulunut mitään. Olen huomannut, että jos minä en soita, niin kukaan ei soita minullekaan.

KOlmas soitti ja murehti ehdinkö lapsensa synttäreille. En päässyt tällä kertaa omien murheiden aiheuttamien ongelmien takia. Ei aikaa kuunnella sen enempää. Hänenkin vaikeaa elämäänsä olen monet kerrat kuunnellut ja koittanut tukea.

Olenko itse opettanu ystäväni siihen, että minä olen olkapää kun on murheita, mutta en voi odottaa sitä heiltä? Kyse on sentään nelikymppisistä aikuisista naisista, ei teini-ikäisistä lapsosista.

MItä voi odottaa ystävältä?
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi, niin tutulta kuullostaa monin tavoin. Itselläni ei ole kyseisiä tapauksia kuin yksi ainut kovin tärkeäksi ja läheiseksi tullut ystävä, jonka murheita olen riippumatta omista kiireistäni ollut aina valmiina ollut kuulemaan ja auttamaan myös kaikissa käytännön asioissa. Tätä on kulunut puolisentoista vuotta ja nyt kun itselläni on ollut omassa elämässä melkoinen kriisi meneillään en saakaan hänen aikaansa.
Tiedän tämän ihmisen potevan aikapulaa töiltään yksinhuoltajana mutta.... silti en olisi odottanut tätä. Ollaan myös nelikymppisiä...

Minusta oikealta ystävältä voi odottaa juuri sitä mitä jäit odottamaan...

Äänestä
  • Aina kaikki ystävät eivät jaksa kuunnella. Sillon kannattaa hakeutua terapeutille. Esim terveyskeskuksen kautta. Tsemppiä!

    Äänestä

Moi.
Toivottavasti sulla menee mukavasti nyt?:)
En ala heti ekalla kerralla "omaa elämänkertaani" sen kummemmin tässä kertomaa,ehkä sitten jos vastaat,ja kysyt-mutta aloita sinä omilla murheillasi-jos haluat?
Itse olen 32 vuotias mies Tampereelta,ja lopuksi mukavaa alkanutta kevättä:)
Juha

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ystävältä? kirjoitti:

Koitin saada tähän aiheeseen mielipiteitä toisaalla huonolla menestyksellä, joten koitetaan nyt vielä varsinaisella ystävyys-palstallakin.

Itselläni on ollut viime aikoina runsaasti vastoinkäymisiä. Niiden vatvominen yksinään saa ne tuntumaan suuremmilta kuin ne sitten onkaan. Olen yrittänyt opetella puhumaan murheistani ystävilleni, etteivät ne kasaantuisi kaikki omaan mieleen. Vaan kun kellään ei ole aikaa kuunnella. Ihminen kenet olen kokenut läheisimmäksi, sulkee puhelimen kun ei voi vastata, ymmärrän sen vaan hän ei sitten koita soittaa takaisin kun tilanne olisi sopiva. Hänellä on kiire työn ja opiskelun ja perheen kanssa, samoin kun minulla, mutta koskaan en ole hänen puheluaan hylännyt tai ollut soittamatta jos en ole kuullut ääntä. Olen kuunnellut hänen murheet miehen kanssa, kun ei aina suju ja työssä on pomon kanssa aina murhetta. Olen kuunnellut ja koittanut tukea ja rohkaista. Olen niin useasti tämän kokenut, että ajattelin olla soittamatta vastedes. Miksi minun pitäisi ylläpitää yksin tätä.

Toisen ystäväni kanssa kävin hänen erotuskaansa läpi pari vuotta, soitin, kuuntelin ja ymmärsin, koskaan en puinut omia murheitani. Joulun alla ajattelin, että josko olisi aika puhua omista murheista, vaan ei ollut kuuntelijaa hänestäkään. Kerran onnistuin hiukan avautumaan, mutta sen jälkeen ei koskaan kuulunut "mitä nyt kuuluu" soittoja häneltä. Ajattelin luovuttaa hänenkin suhteensa. Moneen kuukauteen ei ole kuulunut mitään. Olen huomannut, että jos minä en soita, niin kukaan ei soita minullekaan.

KOlmas soitti ja murehti ehdinkö lapsensa synttäreille. En päässyt tällä kertaa omien murheiden aiheuttamien ongelmien takia. Ei aikaa kuunnella sen enempää. Hänenkin vaikeaa elämäänsä olen monet kerrat kuunnellut ja koittanut tukea.

Olenko itse opettanu ystäväni siihen, että minä olen olkapää kun on murheita, mutta en voi odottaa sitä heiltä? Kyse on sentään nelikymppisistä aikuisista naisista, ei teini-ikäisistä lapsosista.

MItä voi odottaa ystävältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu