CV-netti

Onko kukaan koskaan oikeasti saanut töitä tuon CV-netin kautta?
619740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Vastaan työnantajan näkökulmasta. (Työnhakijan näkökulmasta minulla ei ole CV-netistä kokemusta.)

Olen useampaankin kertaan hakenut tekijöitä avoimeen tehtävään Mol.fi:n CV-netistä ja kontaktoinut sieltä n. 10-20 henkilöä kerrallaan. Lopputulos on ollut plus miinus nolla: joko henkilöt eivät vastanneet yhteydenottoihin lainkaan tai he eivät ole olleetkaan kiinnostuneitä tehtävästä, jonka ovat itse kuitenkin luokitelleet hakukriteereihinsä. Paljon paremman tuloksen on saanut, kun on laittanut avoimen tehtävän työpaikkailmoituksena auki ja vastaanottanut siihen hakemuksia.

Valitettavasti työnantajan edustajana CV-nettiä käyttäessäni minulle on tullut erittäin huono kuva siellä olevista hakijoista. Tiedä sitten ovatko kaikkien hakijoiden tilanteet aina (muka) jo muuttuneet (CV:eiden päivämääriähän sieltä ei taida löytyä) vai ovatko muuten vaan niin kertakaikkisen laiskoja, mutta mielikuva näistä CV-netin henkilöistä on kyllä syntynyt. Ja otos on siis yhteensä n. 50-60 henkilöä, eli kertoo kyllä CV-netin porukasta aika paljon, valitettavasti. Mielelläni kehuisin että hyvä tapa löytää tekijöitä, mutta kun ei voi.

Ja ei, tämän palstan näsäviisaille heti tiedoksi: kyseessä ei ole ollut mikään provikkapalkkainen myyntityö tms., vaan ihan palkalliset työt.

Äänestä
  • Olen ollut aktiivinen CV-netissä ja mielestäni kirjoittanut sinne selkeää tekstiä työkokemuksestani ja taidoistani. Mutta koska etsin toimistoalan töitä, hakirjoita on paljon. Yhden ainoan yhteydenoton olen saanut, tarjosivat myyntityötä verkostomarkkinoinnissa. Eli ei kovin hyviä kokemuksia siitä työnhakukanavasta.

    Äänestä

  • kokeiltu moneen kertaan kirjoitti:

    Olen ollut aktiivinen CV-netissä ja mielestäni kirjoittanut sinne selkeää tekstiä työkokemuksestani ja taidoistani. Mutta koska etsin toimistoalan töitä, hakirjoita on paljon. Yhden ainoan yhteydenoton olen saanut, tarjosivat myyntityötä verkostomarkkinoinnissa. Eli ei kovin hyviä kokemuksia siitä työnhakukanavasta.

    Itse hain muutama vuosi sitten työharjoittelupaikkaa cv-netin kautta, ja hyvin toimi!
    Löysin hyvän työpaikan sieltä, ja kyseisen paikan lisäksi tuli muitakin yhteydenottoja.

    Äänestä

  • ..."työnantajan" edustaja surffailee täällä ? Luulisi olevan bisneksissä parempaakin tekemistä ?

    Silloin kun itse rekrytoin työnantajan edustajana tekijöitä, en ollut muistaakseni tälläisestä palstasta kuullutkaan, saatika että olisi ollut aikaa lukea tai jopa kommentoida, toisin kuin nyt työttömänä.

    Mutta huvinsa kullakin, voihan työttömiä näinkin yrittää oman itsetuntonsa korottamiseksi mollata, vai mitä ?

    Työttömille juuri ja juuri uskallat yrittää v****illa noin turvallisesti ihan nimettömänä ?

    Ehei, tiedätkös että tuollaisella luonteella tai oikeammin sen puutteella ei pysty hommaan, jossa neuvotellaan naamatusten pöydän vastakkaisilla puolilla.

    Äänestä

  • Mitenhän... kirjoitti:

    ..."työnantajan" edustaja surffailee täällä ? Luulisi olevan bisneksissä parempaakin tekemistä ?

    Silloin kun itse rekrytoin työnantajan edustajana tekijöitä, en ollut muistaakseni tälläisestä palstasta kuullutkaan, saatika että olisi ollut aikaa lukea tai jopa kommentoida, toisin kuin nyt työttömänä.

    Mutta huvinsa kullakin, voihan työttömiä näinkin yrittää oman itsetuntonsa korottamiseksi mollata, vai mitä ?

    Työttömille juuri ja juuri uskallat yrittää v****illa noin turvallisesti ihan nimettömänä ?

    Ehei, tiedätkös että tuollaisella luonteella tai oikeammin sen puutteella ei pysty hommaan, jossa neuvotellaan naamatusten pöydän vastakkaisilla puolilla.

    Ilmeisesti sinä ressukka et lainkaan ymmärrä, mitä tarkoittaa, kun joku toimii "työnantajan edustajana"? Kerronpa siis sinulle: jokainen työssäkäyvä toimii työnantajansa edustajana. Niinpä esim. rekrytointikonsultti toimii työntekijöitä etsiessään ja heille töitä tarjotessaan työnantajan edustajana. Valkeneeko?

    Viestistäsi on surullista nähdä, millaista henkistä hallaa työttömyyden mukanaan tuoma katkeruus ihmiselle tekee. Minulla ei ole mitään syytä "v****illa" (sinun ilmaisuasi käyttäen) työttömille eikä muillekaan. Vastasin alkuperäiselle kysyjälle kokemuksistani Mol.fi:n CV-netistä ja sen hyödyllisyydestä. Ymmärrän, että olet työttömyytesi vuoksi katkera, mutta vedäpä nyt henkeä ja lue ihan rauhassa edellinen viestini uudelleen, ja yritä jopa ymmärtää, mitä siinä sanotaan. Jos joku, niin SINÄ olet tässä se, joka "v****ilet" muille mm. "bisneksistä" ja "paremmasta tekemisestä". Työnantajani bisnekset eivät ole minun bisnekseni, tosin en epäile etteikö tällä palstalla yhtä laillaa surffaa ihmisiä, joilla on omaa yritystoimintaa. Se taas, mitä minä teen vapaa-aikanani, ei taas kuulu työnantajalleni lainkaan (eikä myöskään sinulle).

    Muuten: en usko, että tästä maasta löytyy montaakaan aikuista ihmistä, jotka eivät olisi kuulleet yleisimmistä keskustelupalstoista, kuten Suomi24.fi. Jos sinulla näin onneton tilanne on ollut, niin sehän kertoo vain sinusta...

    Sinulla on selvästi niin paha olla, että suosittelen, että tartut nyt kaksin käsin työnhakuun ja käytät rakentavasti senkin aikasi, minkä nyt käytät haukkuen täällä muita. Samalla myös ilmainen vinkki: kannattaa korjata asennettasi, sillä tuolla asenteella et varmasti töihin pääsekään - näin rekrytointikonsultin silmin voin kertoa, että katkeruus näkyy käytöksestä. Loan heittäminen tällä palstalla ei varmasti johdata sinua töihin. Mitä neuvotteluun tulee, niin väittäisinpä, että minulla todennäköisesti on mainitsemastasi "naamatusten pöydän vastakkaisilla puolilla neuvottelusta" enemmän kokemusta kuin sinulla tulee koskaan olemaan.

    Ryhdy hakemaan töitä, toivon sinun vuoksesi että onnistut. Viestistäsi välittyvä katkeruus on varmasti kova pala sinulle, joka sen kanssa joudut elämään.

    Äänestä

  • ...ja opi. kirjoitti:

    Ilmeisesti sinä ressukka et lainkaan ymmärrä, mitä tarkoittaa, kun joku toimii "työnantajan edustajana"? Kerronpa siis sinulle: jokainen työssäkäyvä toimii työnantajansa edustajana. Niinpä esim. rekrytointikonsultti toimii työntekijöitä etsiessään ja heille töitä tarjotessaan työnantajan edustajana. Valkeneeko?

    Viestistäsi on surullista nähdä, millaista henkistä hallaa työttömyyden mukanaan tuoma katkeruus ihmiselle tekee. Minulla ei ole mitään syytä "v****illa" (sinun ilmaisuasi käyttäen) työttömille eikä muillekaan. Vastasin alkuperäiselle kysyjälle kokemuksistani Mol.fi:n CV-netistä ja sen hyödyllisyydestä. Ymmärrän, että olet työttömyytesi vuoksi katkera, mutta vedäpä nyt henkeä ja lue ihan rauhassa edellinen viestini uudelleen, ja yritä jopa ymmärtää, mitä siinä sanotaan. Jos joku, niin SINÄ olet tässä se, joka "v****ilet" muille mm. "bisneksistä" ja "paremmasta tekemisestä". Työnantajani bisnekset eivät ole minun bisnekseni, tosin en epäile etteikö tällä palstalla yhtä laillaa surffaa ihmisiä, joilla on omaa yritystoimintaa. Se taas, mitä minä teen vapaa-aikanani, ei taas kuulu työnantajalleni lainkaan (eikä myöskään sinulle).

    Muuten: en usko, että tästä maasta löytyy montaakaan aikuista ihmistä, jotka eivät olisi kuulleet yleisimmistä keskustelupalstoista, kuten Suomi24.fi. Jos sinulla näin onneton tilanne on ollut, niin sehän kertoo vain sinusta...

    Sinulla on selvästi niin paha olla, että suosittelen, että tartut nyt kaksin käsin työnhakuun ja käytät rakentavasti senkin aikasi, minkä nyt käytät haukkuen täällä muita. Samalla myös ilmainen vinkki: kannattaa korjata asennettasi, sillä tuolla asenteella et varmasti töihin pääsekään - näin rekrytointikonsultin silmin voin kertoa, että katkeruus näkyy käytöksestä. Loan heittäminen tällä palstalla ei varmasti johdata sinua töihin. Mitä neuvotteluun tulee, niin väittäisinpä, että minulla todennäköisesti on mainitsemastasi "naamatusten pöydän vastakkaisilla puolilla neuvottelusta" enemmän kokemusta kuin sinulla tulee koskaan olemaan.

    Ryhdy hakemaan töitä, toivon sinun vuoksesi että onnistut. Viestistäsi välittyvä katkeruus on varmasti kova pala sinulle, joka sen kanssa joudut elämään.

    ....duudelis ! Jopas nyt kesti kauan värkkäillä vastausta vastineeksi vaatimattomaksi !

    Noinko kävi itsetunnolle ? Ihan oikein piti ilta haaskata ?

    Kannattaisi varmaankin käyttää aikaansa huomattavasti rakentavammin kuin kaiken maailman foorumeilla :-)

    Taitaa otttaa kovastikin voimille leikkiä rekrytointikonsulttia ?

    Äänestä

  • ...voi herran... kirjoitti:

    ....duudelis ! Jopas nyt kesti kauan värkkäillä vastausta vastineeksi vaatimattomaksi !

    Noinko kävi itsetunnolle ? Ihan oikein piti ilta haaskata ?

    Kannattaisi varmaankin käyttää aikaansa huomattavasti rakentavammin kuin kaiken maailman foorumeilla :-)

    Taitaa otttaa kovastikin voimille leikkiä rekrytointikonsulttia ?

    Rekrytointokonsultteja on vain todella isoissa firmoissa. Jotenkin porukka tuntuu luulevan, että joka firmassa olisi omat rekryhenkilöt, ehei ei ole - edes satojen työntekijöiden firmoissa. Ja tää oli vanha juttu, mutta rekrykonsultit ovat katoamaan päin yhä enemmän.

    Äänestä

  • kokeiltu moneen kertaan kirjoitti:

    Olen ollut aktiivinen CV-netissä ja mielestäni kirjoittanut sinne selkeää tekstiä työkokemuksestani ja taidoistani. Mutta koska etsin toimistoalan töitä, hakirjoita on paljon. Yhden ainoan yhteydenoton olen saanut, tarjosivat myyntityötä verkostomarkkinoinnissa. Eli ei kovin hyviä kokemuksia siitä työnhakukanavasta.

    Yhden yhteydenoton sain cv netin kautta.
    Olin matkoilla ja minulle kerrottiin että tarjolla olisi myyntityötä.
    Innostuin asiasta valtavasti ja suorastaan odotin pääseväni työhaastatteluun.
    Vaikutti hyvältä.
    Firmakin vaikutti asialliselta. Selviteltyäni asiaa tarkemmin minulle selvisi että kyseessä olisi pölynimurikauppiaan duuni. Työnantaja ei itsekään kehdannut reilusti sanoa otettuaan yhteyttä mistä työstä on kyse, vaan että se selviäisi kuulemma vasta haastattelussa.
    Onneksi tajusin kysyä että ei kai kyse ole pölynimurien myynti.
    Eipä jäänyt kovin ruusuinen kuva cv netistä.
    Se on ainoa kokemukseni kok cv netistä.

    Äänestä

Vajaan kahden kuukauden aikana (08 kesä) tuli yli kymmenen työ tarjousta. Ja 5 kävin haastattelusta, ja yksi poiki duuni paikan. Nyt on tullut vain pari kyselyä. Ja aikaisempi kokemus... myös hyvä. Tarjouksia on tullut ympäri suomen... vaikka hain vain tietyllä alueella.

Äänestä

Cv netti on ihan hyvä, riippuu alalsta, jos haet puehlinmyyjiä, tuskin saat sieltä. Muut alat on jeeeees.

Äänestä

Olen sähköalan ammattilainen, mutta omaan monipuolista kokemusta. Mielestäni CV on selkeä, mutta sitä ei ole luettu kertaakaan.

Välillä olen liittänyt CV:n linkin joihinkin hakemaani paikkojen työhakemuksiin.

Olen hakenut tuon linkin omalla nimelläni kohdasta " kun tarvitset hyvän työntekijän " CV-netissä. Ja tiedän tasan tarkkaan kuinka monta kertaa olen käynyt. Laskuri cv-netin oikeassa nurkassa laskee kuinka monta kertaa sivua on katsottu. Olen käynyt välillä tarkistuttamassa päivittämääni tekstiä työvoimatoimistossa ja täytyy kyllä ihmetellä virkailijoiden ammattitaitoa: Virkailija: " hei, mutta sinullahan on käynyt täällä lukijoita ".....Minä:" ei kun olen itse liittänyt linkin, sieltä " kun tarvitset tekijän " -puolelta, niin se laskee sinne ne "........Virkailija:" ei kun se ei niitä laske kun se laskee vaan sieltä eri kautta ne työnantajan omalta puolelta."

Äänestä

Mulle on tarjottu CV netistä 2 kertaa vain puhelinmyyjän töitä.
Etsin kyllä myös myyntitöitä ja muita ttoimistotöitä, mutta toi puhelinmyynti ei sitten kolahda ollenkaan.
Millaisia työehdotuksia te muut olette CV netistä saaneet?

Äänestä
  • Sain joitain IT-alan paikkoja, joista yksi osoittautui hyväksi. Opiskeluaikana mulle tarjottiin töitä matikan tukiopettajana.

    Äänestä

Minä sain. Sain yhteensä neljä tarjousta, joista kolme oli asiallisia kahden kuukauden aikana, minkä hakemukseni ehti siellä olla.. Mutta, olin määräaikaisissa töissä kun tein hakemuksen, eli en ollut työttömänä silloin, vaan työ oli loppumassa. Pienet yritykset etsivät sieltä tekijöitä tarpeeseen. Itselläni kävi kyllä lottovoittoon verrattava tuuri, yrittäjä on asiallinen, palkka maksetaan oikein ja ajallaan, töitä on riittävästi, harvoin kuitenkaan liika - tuntuu ettei tällaista olekaan! Eikä ole kiusaamista, nuoleskelua tms. kun paikka on pieni.

Äänestä

Vaikka tämä on vanha ketju vastaan silti. Vilkaisin tuota CV nettiä, joka toinen työnhakijan ilmoitus on täynä kirjoitusvirheitä, ja kaikki naiset siellä ensimmäisessä lauseessa ilmoittavat montako lasta heillä on. Minä en ainakaan ottaisi heihin ensimmäisenä yhteyttä...

Äänestä
  • Minä olen nainen, ja en kyllä ilmoittanut muuta kuin että lapseni ovat aikuisia, ihan siellä puolivälissä. Se oli seikka, mikä monia työnantajia kiinnosti...ei minulla enää siellä ole hakemusta. Tiedän kyllä itsekin, että hakemukseni erottui joukosta. Selasin ensin muiden hakemuksia ja sitten tein erottuvan. Kahdessa ensimmäisessä lauseessa tein selväksi mitä osaan, kolmannessa kerroin mitkä työkokemukset ovat olleet eniten omalta tuntuvaa alaani. Tämä johti useaan asialliseen yhteydenottoon.

    Minulla oli muuten työpaikkaan johtaneessa hakemuksessakin kerran kirjoitusvirhe otsikossa!. Huomasin ilmoituksen todella myöhään firman omilta sivuilta ja tein sen viime tingassa firman omalle lomakkeelle...sanoin sitten töissä ollessani, että ettekö huomanneet. Sanoivat, että huomasivat, mutta hakemus oli muuten hyvä ja huomasivat kellonajasta, että oli aika viime tinkaan lähetetty. Se oli heille yhdentekevää, milloin oli lähetetty, jos vain hakemusajan puitteissa oli lähetetty. Itse huomasin virheen vasta haastattelussa kun näin tulostetun hakemuksen pomon edessä, onneksi en antanut sen häiritä itseäni.

    Äänestä

Työnantajan näkökulmasta ja kokemuksesta voin sanoa seuraavaa:

Olen käyttänyt CV-nettiä monet kerrat kuluneen vuoden aikana ja kokemukset on suorastaan masentavia. Suurin osa kontaktoiduista työttömistä työnhakijoista ei ole pätkääkään kiinnostunut työllistymään, vastaukset (mikäli niitä ylipäätään saa) on suurimmalta osin tyyliin: "Maksetaanko matkakorvaukset? (työmatka 10-20km) No ei mua sitten kiinnosta.." tai sitten "Mitä te mulle soittelette, mulle ei tarvi töitä tarjota, kun menee päivärahat jne!" "Haen vain oman alan töitä ja mullehan ei muista töistä tarvi soitella (suoraa huutoa, opettaja) ja sitten näitä: "Kuka hullu nyt kesällä töihin lähtis, mulla on muutakin tekemistä, joten ei tarvi soitella!" "No mulla ei ole autoa, ei päivähoitopaikkaa, ei ajokorttia, ei sitä, ei tätä ja sitten vaadin täydellisen kattavan työterveyshuollon, matkakorvaukset (työmatkoihin!), lomat sillon ja sillon, blaa, blaa, blaa..!"

Pari ihan pätevää hakijaa on vuoden aikana löytynyt, mutta 99% on osottautunut täysiksi luusereiksi, joilla ei ole aikomustakaan työllistyä. Käsittämättömimpiä mielestäni on ne, jotka haukkuu, huutaa ja rähjää, kun olen erehtynyt heille työpaikan merkeissä soittamaan.

Tuon perusteella 99% siitä jengistä ei todellakaan täytä työttömyysturvan kriteerejä....

Pieni pyyntö CV-netin käyttäjille: Jos teillä ei ole aikomustakaan vastaanottaa töitä, niin tehkää se selväksi jo siellä tekstissä, ettei tarvitse turhaan häiritä ja kuunnella haukkuja.

Äänestä
  • Pieni pyyntö CV-netin käyttäjille: Jos teillä ei ole aikomustakaan vastaanottaa töitä, niin tehkää se selväksi jo siellä tekstissä, ettei tarvitse turhaan häiritä ja kuunnella haukkuja.

    Ei ole mahdollista. Työvoimatoimistossa käydessä virkailija tarkastaa cv-netin ja jos siinä on jotain huomauttamista siitä myös huomautetaan. Arvaa mitä sanotaan jos hakijalla lukisi ettei työ kiinnosta?

    Äänestä

  • toimistovirkailija kirjoitti:

    Pieni pyyntö CV-netin käyttäjille: Jos teillä ei ole aikomustakaan vastaanottaa töitä, niin tehkää se selväksi jo siellä tekstissä, ettei tarvitse turhaan häiritä ja kuunnella haukkuja.

    Ei ole mahdollista. Työvoimatoimistossa käydessä virkailija tarkastaa cv-netin ja jos siinä on jotain huomauttamista siitä myös huomautetaan. Arvaa mitä sanotaan jos hakijalla lukisi ettei työ kiinnosta?

    Siinä tapauksessa vois harkita koko CV-netin käytön lopettamista... ja toisaalta vois pitää mielessä sen, että on itse laittanut tietonsa CV-nettiin työnhakijaksi ja jos joku työnantaja ottaa yhteyttä työpaikan merkeissä, niin tuskinpa se työnantaja on huutoa, rähjäämistä ja haukkuja ansainnut. Jos kerran ei halua yhteydenottoja, niin jättää yhteystiedot laittamatta, kuten joillakin näkyy olevan. Sillon voi olla varma, ettei työnantajat "häiritse" työpaikkatarjouksillaan....

    Äänestä

  • Minä en kyllä puhelinnumeroani sinne laittanut, eikä moni muukaan näyttänyt laittavan. Tällä tavalla karsin pois asiattomat "työn tarjoojat", eli halusin ensin itse nähdä kuka tarjoaa ja käydä läpi onko firma asiallinen. Mietityttää vähän tuo edellinen, kyllä sen jo hakemuksesta näkee kuka on tosissaan.

    Kävin katsomassa, todella harva muukaan ilmoittaa puhelinnumeroaan - niinköhän olet soitellut?

    Äänestä

  • sain töitä sitä kaut kirjoitti:

    Minä en kyllä puhelinnumeroani sinne laittanut, eikä moni muukaan näyttänyt laittavan. Tällä tavalla karsin pois asiattomat "työn tarjoojat", eli halusin ensin itse nähdä kuka tarjoaa ja käydä läpi onko firma asiallinen. Mietityttää vähän tuo edellinen, kyllä sen jo hakemuksesta näkee kuka on tosissaan.

    Kävin katsomassa, todella harva muukaan ilmoittaa puhelinnumeroaan - niinköhän olet soitellut?

    No joo, kävin uudestaan - ilmoitteleehan osa. Itse en laita, kun sitten saa kimppuunsa kaikenmaailman myyjiä. Tai ei mulla enää siis ole, kun olen jo töissä. Mutta itse pystyn aika hyvin näkemään, kuka on tosissaan. Esim. jos on ilmoittanut, milloin voi aloittaa, se on hyvä merkki. Kaikki eivät ole työttömiä, itsellänikin oli määräaikainen työ kun tein oman ilmoitukseni ja laitoin tarkan mahdollisen aloituspvm:n. Ammattitaitoinen rekrytoija osaa kyllä erottaa jyvät akanoista - mutta harvassa firmassa taitaa olla nyt ihan täysin ammatikseen rekryä tekeviä tyyppejä.

    Äänestä

  • Joo,ei oo.HMMM....

    Äänestä

  • Rekrytointivastaava kirjoitti:

    Siinä tapauksessa vois harkita koko CV-netin käytön lopettamista... ja toisaalta vois pitää mielessä sen, että on itse laittanut tietonsa CV-nettiin työnhakijaksi ja jos joku työnantaja ottaa yhteyttä työpaikan merkeissä, niin tuskinpa se työnantaja on huutoa, rähjäämistä ja haukkuja ansainnut. Jos kerran ei halua yhteydenottoja, niin jättää yhteystiedot laittamatta, kuten joillakin näkyy olevan. Sillon voi olla varma, ettei työnantajat "häiritse" työpaikkatarjouksillaan....

    Mitä kohtaa et ymmärrä seuraavasta lauseesta: työttömän on karenssin uhalla laitettava tietonsa cv-nettiin halusi se töitä tai ei.

    Äänestä

  • älyssäkö viiraa? kirjoitti:

    Mitä kohtaa et ymmärrä seuraavasta lauseesta: työttömän on karenssin uhalla laitettava tietonsa cv-nettiin halusi se töitä tai ei.

    jaa, ei mun vaan ole tarvinnut laittaa

    Äänestä

  • Kirjoittelet sitten vain aivan omista kokemuksistasi, eiks jee ?

    Kovin yleistit asian. Jos et itse ole ollut työttömänä, voi valaista arvon rekrytoijaa (jotka eivät kokemukseni mukaan ole mikään jumalainen ammattikunta), että CV-netti on pakollinen toimenpide, ei sitä kukaan ajankulukseen sinne kirjoittele. Joten ota toinen asenne, mikäli aiot saada asiallisen vastauksen saati työntekijän firmaanne. Ylimielisyytesi loistaa !

    Äänestä

Onko uusia kokemuksia? Ainakaan enää ns. ulkopuoliset ei pääse toisten cv:tä lukemaan vaan vain työantajat, vai niin ainakin ymmärsin kun pitää tunnistautua työnantajienkin.

Äänestä
  • Ei ole tullut mitään CV-netin kautta.

    Äänestä

Viime vuonna sain kaksi viestiä ja etenkin toinen niistä oli todella epämääräinen.
Tänä keväänä olin kolmessa haastattelussa, paikoista ei vielä tiedä, ei he välttämättä halua kokemusta tai näkemystä eikä ainakaan maksaa palkkaa!
Johonkin paikkaan en ottanut yhteyttä, koska edelliseen hakuuni ei välitetty vastata haastattelun jälkeen.

Äänestä

Toisaalta on hyvä, että on jokin tuollainen kuin CV-netti. Itse olen jatkuvasti pitänyt hakua päällä, jos sattuisin oman alan hommia löytämään. Ja kerron täsmällisesti mitä osaan, mitä työtä haen ja miltä alueelta.

Se on vain se, että CV-nettiin on pakko viedä omat tietonsa tai työkkärin mukaan ei ole tarpeeksi aktiivinen työnhakija silloin. Hyvähän se on tarkistaa välillä työkkärin työntekijän kanssa, että onko oma hakemus tarpeeksi hyvä kuten joku teistä vastaajista olikin tehnyt.

Tämän puolentoista vuoden aikana mitä CV:.ni netissä on ollut, niin ainoastaan yksi varteenotettava oman alan työpaikka on ottanut yhteyttä. Katsojiakin on vain ollut muutamia 2 kk sisällä, jonka ajan siis cv pysyy aktiivisena ja joutuu käymään uusimassa ilmoituksen, jolloin myös laskurit nollaantuu. Eipä se CV-netti kauheata vaivaa lopulta aiheuta, jos tarkkoja ollaan, että ei kannata sen tähden nurista ainakaan. Kaikki aikanaan!

Onnea ihmisille työnhakuun ja työnantajille työtekijöiden hakuun! :)

Äänestä

Kerran pistin CV nettiin tietoni työttömänä ollessani ja minuun otettiinkin yhteyttä, pyydettiin saapumaan työhaastatteluun paikallisen hotellin kokoustilaan. Olin täpinöissäni.

Homma paljastui sitten semmoiseksi pyramidi-ponzi-mikälie-virittelyksi johon olisi pitänyt heti sijoittaa 500€ siltä istumalta. Poistuin paikalta ovet paukkuen. Muistan kuinka äijät siellä yrittivät PAINOSTAA minua kirjoittamaan sen sopimuksen.

Äänestä
  • No, huh huh... on se mukavaa, kun työkkäristä järkätään CV-netin kautta oikein"kunnon"töitä, jossa itse pääset maksumieheksi...uskomatonta

    Äänestä

  • hah hah! varmaan sama, missä minäkin joskus kävin. tapaaminen hotellin baarissa ja nuoret jannut yrittivät saada siltä minut siltä istumalta kirjoittamaan nimeni johonkin paperiin, jolla olisin sitoutunut maksamaan 500 euroa johonkin pyramidihuijaukseen. tapanani ei ole kulkea ovet paukkuen, joten aika monta kertaa jouduin toistamaan ei-sanan, ennen kuin se meni perille. sitten toinen näistä vielä soitteli perääni JUHANNUSAATTOILTANA, että etkö sittenkin lähtisi mukaan. ja tämä tarina on tosi! "liikeideana"oli niinkin nerokas kuin netissä toimiva videovuokraamo. eli että ihmiset vuokraleffoja kaivatessaan eivät kävelisikään paikalliseen vuokraamoon, vaan tilailisivat ne ensin netistä, ja sitten odottelisivat niitä ehkä viikon verran, jonka jälkeen sitten palauttaisivat ne takaisin vissiin kirjepostimenetelmällä. tästä piti tulla tosi iso juttu ihan just ja valtavia mainoskampanjoitakin oli muka tulossa.

    muita yhteydenottoja oli mm. mainostilan puhelinmyynti, pölynimurien kauppaaminen ja muutama verkostomarkkinoija. yksi ihan asiallinen myyntineuvottelijan paikka tuli myös, mutta siihen valittiin toinen. sitten oli tietysti näitä, jotka eivät edes suostuneet kertomaan, mitä olivat tarjoamassa, joten aika vaikea niistä oli innostua.

    Äänestä

Työhöni liittyy päivittäin CV-netti, sen laatiminen, käyttö, mahdollisuudet jne. Ymmärtääkseni ei ole olemassa tutkimusta CV-netin tehosta työllistymisen edistäjänä, oli se sitten TE-palveluiden ja/tai muilla sivustoilla.
Cv-netti muuttui joulukuussa 2012 siten, että työnantajan puolelta pitää kirjautua Katso-tunnuksin. Kuka tahansa ei siis pääse katsomaan minun tai sinun laatimaa avointa hakemusta ansioluetteloineen ja yhteystietyoineen, joka on tallennettuna suojatulle mol-sivustolle sähköisen tunnistautumisen taakse. Toisaalta työnantaja tietää, miten kallis rekrytointiprosessi on, joten parhaimmillaan motivoituneen osajan voi löytää nopeasti. Työnantaja tekee yrityksensä toimintaan liittyviä tehtäviä "virka-aikaan" ja muuna aikana hänellä on mahdollisuus kirjautua CV-nettiin hakemaan tarvitsemaansa tekijää. Ensikontakti on arpapeliä ja huonot kokemukset kuuluvat kauas. Hyvät kokemukset ovat vähemmistönä, niiden esittäjille kaunis kiitos!

Äänestä
  • Tuo Katso-tunnus-juttu on tuonut sellaisen lisäjuonen, ettei todelliset rykrytoijat etsikään cv-netin kautta, koska heillä ei ole käytössään Katso-tunnuksia. Pikkuyrittäjät antavat tunnuksensa tilitoimistolleen tai niitä ei muuten tallessa/koskaan ollutkaan.
    Tilitoimistot otti yhteyttä viime vuonna, nyt ei ole kuulunut mitään.

    Äänestä

Pitääkö ihan kaikkeen CV-netin kautta tulevaan ilmoitteluun reagoida, vai voiko niihin kyselyihin vastata oman harkinnan mukaan? Ei kai jokaista puhelinmarkkinoijan paikkaakin pidä hakea ihan vain karenssiuhan vuoksi?

Minulle tuli työllistymissuunnitelmaan CV-netin käyttöpakko. Ihan hyvä systeemi se onkin, kun pääsee anonyyminä esille ansioluettelonsa kanssa, että ihan hyvillä mielin noudatin sitä käyttövelvollisuutta. Nyt vain heräsi epäilys, että jos se onkin jokin uusi jekku, jolla saadaan työttömyystuet pois.

Äänestä
  • Ei ole tullut mitään karenssia, en ole ite vastannut koskaan puhelinmarkkinoijan tai kiertävän pölynimurikauppiasharjoittelijan paikkaa tarjoaviin yhteydenottoihin, eipä kyllä ole muita yhteydenottoja sielä cv-netissä tullutkaan.

    Äänestä

  • Ei tarvi ottaa yhteyttä, jos firma on ???
    Itselle tuli jotain firmalta, jossa olin haastattelussa joskus ollut eikä sitt tullut vastausta, vaikka täyttelin jotain testiäkin.
    Parempi tämä cv-netti on kuin noi työtarjoukset, joissa pitää sitt hakea, vaikkei paikkaan haluiskaan. Jos olisin työnantaja, kieltäisin työtarjous-hakukomennot ja rekrytoisin halukkaista ja kiinnostuneista hakijoista.

    Äänestä

Olen laittanut CV-nettiin kaksi kertaa ilmoituksen ja kerran tuli sähköposti että olisi puhelinmyyjän töitä tarjolla kun ilmoituksesta käy ilmi että etsin vain ravintola-alan töitä, että en usko että sähköpostin lähettäjä edes luki esittelyäni. Joten vaikuttaa ihan turhalta palvelulta.

Äänestä

Ei. Lehtimyynti-firmat lähestyy, ei muuta.

Äänestä

Työnhaku netin välityksellä on sama ku kahtos tyhjää näyttöä päivän. Toivoisin että nettiä ei olisi olemassakaan, koska se surkastuttaa sosiaaliset taidot ja vähän muutakin. Puhelin pitäisi ottaa kouraan ja olla suplikki mies mutta ei monesta ole. Joten kyhnötetään vain netissä ja selaillaan mollin sivuja epätoivoisesti vaikka senkin ajan voisi käydä firmoissa paikan päällä kyselemässä vaikka kuulumisia. Ollaan ylpeitä työttömyydestämme ja haalitaan enempi vain kanssa kulkijoita. Kiitos ja anteeks

Äänestä

Minä haen kevyttä toimistotyötä ja hyvällä palkalla. En ole löytänyt. Mutta en luovuta . Päivänä minä tahansa saattaa puhelin soida. Odotellaan.

Äänestä

Minulle soitettiin cv-netin kautta joka johti toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen allekirjoitukseen. Kannattaa tehdä cv-netti huolella.

Äänestä

Samanlaista kokemusta tuosta CV-netistä on, että tulee todella paljon asiattomia kyselyjä ja ilmaisharjoittelijoita hakevia. Vain harva yhteydenotto oli oikea työpaikka oikealla työsuhteella ja palkalla, mutta niihin kriteerit olivat niin vaikeasti täytettäviä, etten päässyt eteenpäin. Lopulta kyllästyin ja otin tietoni sieltä kokonaan pois.

Mutta yhtäkaikki ilmaiseksi pitäisi tehdä ja palkkaa ei makseta. Siinä se anti mitä tuli nähtyä. MIkäköhän puolue kieltäisi ilmaisharjoittelijat? Ei taida löytyä.

Äänestä

14.4.2009 aloitettu kysely

Sain töitä - cv-netti ollut käytössä usemman kuukauden, kaiketi yhteensä vuoden. Tuli ensin pari omituista tarjousta, ensimmäiseen reagoin, ja ilmeisesti sen tarkoitus oli kuitenkin haalia vain sähköpostiosoitetietoni, ja toisaalta olin kyllä silloin jo muissa töissä, eli vastasin nou thänk juu. Sitten tämä toinen se tuli myöhemmin - vuotta myöhemmin - ja siinä oli jotain niin hämäräperäistä etten edes vastannut. Kolmas oli sitten oikealta työnantajalta, joka kertoi nimensä ja puh.nronsa. Sain työnkin, parin viikon keikan, mutta siis - joo - selvisi sekin miksi tuli cv-netin kautta yhteydenotto. Liikenteellisesti paikka sijaitsee niin korvessa, että sinne meneminen vie suurimman osan palkasta ja jos ei vuoro kulje jostain syystä, niin kotio et pääse kovinkaan helposti ja odottaminen tien poskessa on aika ärsyttävää... Että semmosta, taitaa olla vain vaikeasti täytettävien paikkojen mesta tuo cv-netti. Pari viikkoa siis... sijaisuus.

Äänestä

CV-netin kautta sain 8 vuotta sitten hyvän työtarjouksen. Olen vieläkin samassa työpaikassa! Toki tuli verkostomarkkinointiin kyselijöitäkin, mutta myös toinen hyvä työtarjous, jonka haastattelussa käytyäni päätin ohittaa. Voi siis saada ihan hyvän työpaikan CV-netinkin kautta.

Äänestä

Aikanaan laitoin innosta tehdä pätkätöitä, koska omaan kroonisen taudin. Tartuin ensimmäiseen, mikä oli raksapuolella. Pomo jätti sanomatta, että palkkasi minut vakituiseksi. Kun krooninen osuus paukahti päälle ja sain sairaslomaa, sain tekstarilla potkut.
Pomo valehteli työkkäriin ja sitten oltiin karenssissa.

Seuraavassa ilmoituksessani kerroin haluavani työsopimuksen, ei tullut yhtään yhteysottoa.

Äänestä

Olen sairaanhoitaja ja ainoa työntarjoaja on ollut pölynimureita kauppaava yritys Lux International.,Ei kyllä liippaa omaa alaa sitten mitenkään.

Äänestä

cv- netti on syvältä. En ole ainoatakaan asiallista työtarjousta saanut. Joskus takavuosina verkosto- sekä suoramarkkinointiyrittäjät tarjosivat töitä. Nyttemmin vaativat työnantajien rekisteröitymisen.................En suosittele kenellekään!

Äänestä

Kolmen kuukauden jälkeen 3 ihmistä on katsellut profiilini CV-netissä.

Monsterin kautta on samassa ajassa käynyt yksi henkilö katsomassa profiilini.

Äänestä

Olen saanut cv-netin kautta yhden työpaikan. Se oli vuoden pituinen äitiysloman sijaisuus. Työpaikka oli mukava ja palkka hyvä. Harmi vain, että työ ei määräaikaisuuden jälkeen voinut jatkua, kun vakityöntekijä palasi töihin.. Muut työtarjoukset olivat puhelinmarkkinointia, jota en edes lue työksi.

Äänestä

Hei! Olisi tosi kiva saada kokemuksia työnhausta! Teen töitä työelämän parantamiseks mm. sellaisten työkalujen rakentamiseksi, jolla helpotetaan koordinaation ja sisäisten motivaattoreiden matchaamisen ongelmaa!

Kutsun KAIKENLAISIA ihmisiä osallistumaan kyselyymme. Kysely vie 5-10 min, ja löytyy osoitteesta:

https://www.webropolsurveys.com/S/B885D98D10547D1C.par

Kiitos ajastasi!

Äänestä

Ystäväni sai työtä CV- netin kautta ja tykkää työstään. Oli hieman iäkkäämpänä hakemassa työtä, n. vuoden työttömyyden jälkeen.
Eli tarjonta ja tarve kohtasivat. Kumpikin ovat tyyytyväisiä.

Äänestä

Moi,

CV-netti on ehdottomasti yksi parhaista työkaluista oikean työntekijän etsimiseen. Löysimme yrityksellemme ( http://www.logomaailma.fi ) loistavia graafisenalan suunnittelijoita ennätys ajassa juuri tuon palvelun kautta. Tärkeää on että työnhakuilmoitus on täsmällinen eikä yliampuva.

Äänestä

No eipä ole mitään hyötyä koskaan ollut cd -netin käyttämisestä. Ainakaan akateemiselle ei ole tullut yhtään työtarjousta näiden vuosien aikana. Sitä yhtä, verkostomarkkinointihuijauspaikkaa ei voi työksi luokitella...yhtä tyjän kanssa siis cd -nettikin. Kokemusta on ja paljon.

Äänestä

Eipä cv:täni ole netissä kukaan muu kuin minä käynyt katsomassa eli mitä hyötyä? Ei mitään.

Sit kun huomaan työkkärin sivuilla pati työpaikkaa 80km päässä niin että kulkisin joka päivä omala autolla niin ne etsii työntekijöitä siltä alueelta missä työpaikka on eli asun työnantajien mielestä liian kaukana.

On se kumma jos ei kelpaa että ajan 80km suuntaansa joka päivä. Noin olen tehnyt ennenkin parissa eri paikassa ja hyvin on mennyt.

Äänestä

Ei ole minullakaan hyviä kokemuksia cv-netistä... Ilmoitus on ollut siellä noin 1,5 vuotta ja aina välillä olen sitä päivitellyt ja muokkaillut paremmaksi, mutta eipä tuona aikana ole ilmoitustani katsonut kukaan.

Kiinnostaisi tietää millaiset yritykset tuolta cv-netistä edes katselee ilmoituksia...

Äänestä

Yhen duunin sain ja se oli kyl kaikista duuneitani se oudoin. Kesti muutaman kuukauden ja päättyi työnantajani pidätykseen, hän kun olikin yllätyksekseni liiketoimintakiellossa!

Äänestä
  • Saitko palkkasi? Maksoiko eläke- ym maksut vai jäikö maksamatta?

    Äänestä

  • Sain palkkani oikeansuuruisena (siksi en osannutkaan epäillä mitään) vaikkakin oudosti paloiteltuina, ripotellen pitkin kuukautta euroa-paria kerrallaan ja sitten välillä satasia kerrallaan. Työkaverilta sitten kuulin kesken työpäivää että tönantajamme on liiketoimintakiellossa sekä ehdonalaisessa (hänellä oli jalkapanta). Oli kyllä uskomaton viimeinen työpäivä kun joku mies a nainen paukkasi työpaikalle ja se mies sanoi jo ovelta "rikosseuraamuslaitokselta päivää" =O, nyt vain naurattaa tuo näin jälkikäteen elämänkokemuksena, silloin pelotti ja huoletti että saankohan karenssin kun irtisanoudun. En saanut karenssia, oli tunnettu henkilö ja firma työkkärille, he vain kun eivät kauheesti vahdi sivustoaan ja tuo työtarjoushan tulikin mulle suoraan sähköpostiin, heillä ei ollu siis ilmoitusta itellä siel avoimesta työpaikasta.

    Äänestä

Minä sain töitä cv-netin kautta, ja olen edelleen viiden vuoden jälkeen samassa työpaikassa.

Äänestä
  • Minkä alan ihminen olet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työnhakija kirjoitti:

Onko kukaan koskaan oikeasti saanut töitä tuon CV-netin kautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu