Olisi kiva kuulla kuinka petetyt ovat pystyneet luottamaan uudestaan puolisoon jatkaessaan parisuhdetta. Tai vaikka niiden pettäjien kommentteja kuinka pettäjä pääsee ylitse vanhoista teoistaan. Onko luotettava vain puolison sanaan vai pitääkö tarkistaa kännykkä jne. Eikös sellainen luo vain kitkaa suhteeseen? Sotkujen siivoaminen ja puhtaalta pöydältä aloittaminen satuttavat syvältä sisintä. Miehen uskottomuuden anteeksi antaminen on itselleni varsin helppoa, yllättävää kylläkin. Kun kaikki on puhuttu ja seksinnälkä on valtava toisiamme kohtaan, niin samalla....suunnaton pelko tulevaan ja epäluuloisuuden vainoamat ajatukset mielessä. Onko näistä ajatuksista mahdollista vapautua vai kuinka kauan ne piinaavat, kunnes voi taas täysin luottaa toiseen?
voiko puhtaalta pöydältä kivuttomasti jatkaa
katinka
303733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
sinun ei auta kuin ottaa vain vastaan kaikki mitä tuleman pitää.
sokea, mutta omapahan on asiasi, jos haluat kyttäillä miestäsi ja epäillä sen menoja, kun kerran luottamus on mennyt menojaan. Se, joka pettää kerran, pettää myös toisenkin ja mistä tiedät, jos vaikka miehesi jatkaa suhdetta salaa selkäsi takana ja teeskentelee sulle ihan muuta. Sen ne miehet osaa varsin hyvin ja sittenkun selville saat ne salailut ja kaiken jatkumisen yhä, niin mitäs siihen sanot ?
Mieti hyvä nainen tarkasti, mitä elämältäsi haluat ! Päätös silti sun oma !
Kaikkihan koemme ja tunnemme eri tavoin samoja asioita ,toiselle pettäminen on ailahdus vesilasissa toinen on taas myrskyn silmässä riepoteltavana,ja jälki sydämmessä on sen mukainen ,näin minä sen koen ,enkä ole enään mikä teini vaan sillä toisella laidalla.Olet onnen kantama jos koet sen helppona asiana, jos kaikilla olisi samoin ei ongelmia meillä olisikaan,minun elämäni suurin nöyryytys ja parantumaton arpi ja pysyy auki.Mutta entäs se luottamus.
on helpompaa, kun tietää jo ne virheet mitä välttää, joista eka kerralla kiinni jäi. Tiedän muutaman tapauksen, ikävä kyllä, ja onnistuneet ovat, eikä puoliso enää osaa epäillä "parannuksen" tehnyttä siippaansa, oli sitten kyseenssä mies tai nainen.
Jos rakastaa, pettämisestä selviää. Alussa voi olla tunne, etä haukkana vahtaa toisen kännykkää ja muuta, mikä kulloinkin uskottomuuteen on liittynyt.
Aika ja tahto parantaa, tietoakin kannattaa hakea.
Jos mieli on epäluuloinen, ja ajatukset vainoavat koko ajan, kannattaa hakea apua. Mutta aika tuo yleensä perspektiiviä asiaan. Ellei molemmin puolista rakkautta ole, suhdetta ei kannata jatkaa. Mikäli on, ei tästä puut poikki ja pinoon kannata.
Pahempaakin maailmassa tapahtuu. Uskottomuus voi olla kasvun paikka puolisoille. Häpeä, syyllisyys, itsetunnon laskeminen, nämä ovat tuttuja tunteita.
Jos katkeruus ja anteksiantamattomuus kestää vuosia, kannattaa miettiä, mitä elämältä haluaa.
Luottaminen toiseen on verrattavissa uskallukseen lähteä omille teilleen. Molemmat tuntemattomia matkoja. Ei ole sääntöä, kumpi onnistuu, vai onnistuvatko tai epäonnistuvat molemmat. Yksilöistä ja sattumuksista se on kiinni. Jos on välttänyt masennuksen, on kaikille suunnille hyvä pohja.
Monia turhia avioeroja olen nähnyt. Valitettavasti yritys puuttuu. Tehdään loukkaantuneina liian nopeita ratkaisuja. Alussa tuntuu vapauden tunne, kuin varsat laitumella, uusi rakkaus tulee muka kuin puun takaa, pikkuhiljaa realiteetit palaavat ja sitten funtsitaankin, olisiko sittenkin pitänyt ottaa lisäaikaa.
se uusi alku.
Avoimuus ja rehellisyys on se juttu jolla sitä luottamusta rakennetaan. Yksi tärkeä seikka on myös keskustelu, jos pettäjä ei halua petetyn kanssa asiasta keskustella ja haluaa painaa asian villaisella tai vähättelee tekoaan, sekä mahdollisesti syyllistää petettyä, silloin kannattaa kyllä vahvasti harkita kannattaako yhdessä yrittää jatkaa.
Itse ajattelen niin että jos pettäjä ei tahdo menettää puolisoaan ja haluaa yhdessä jatkaa niin silloin ei enää salailtavaa saa olla. Se luottamus täytyy ansaita, sitä ei ansaita sanoilla vaan teoilla, ja tämä täytyy ymmärtää myös sillä joka on ollut uskoton.
Kirjoitit että pitääkö alkaa kyttäämään puhelinta? Ei tarvitse, jos miehelläsi ei ole mitään salattavaa niin tokihan sinä tälläisen tapahtuman jälkeen saat ihan luvan kanssa tutkia sen puhelimen? Jos miehesi ei mitään salaa ja tahtoo olla sinun kanssasi niin silloin hän myöskin tahtoo hälventää sinun epäilyksiäsi ja pelaa avoimin kortein.
Jos päättää jatkaa yhdessä on molempien tehtävä työtä parisuhteen eteen. Tämmöinen kriisi ei ole hetkessä ohi, sen käsittelyssä kuluu pitkä aika. Sittenkun se on läpikotaisin käsitelty, yhteiset pelisäännöt sovittu, annettu anteeksi ja molemmat ovat sitoutuneet yhdessä olemaan ilman kolmansia osapuolia, pitää petetynkin jättää asia taakseen. Sitä ei voi vielä vuosia myöhemminkin vetää esiin joka riidan yhteydessä, vaan se asia pitää jättää menneisyyteen asiana jolle ei mitään voi ja jota ei tekemättömäksi saa.
Se että olet tullut petetytksi ei automattisesti tarkoita sitä että tulet jatkossakin. Joten sitä ei kannata etukäteen pelätä ajattelet sen niin että pettää jos pettä ja murehdin sitä sitten kun/jos se uudelleen tapahtuu.
Ison riskin joutuu ottamaan jäipä suhteeseen tai ei, kun ei ole kirstallipalloa mistä tulevaisuuden pystyisi ennustamaan on vain parempi elää tässä päivässä eikä murehtia sitä mitä joskus voi tapahtua.
Pettämisen jälkeen ensimmäinen puolivuotta oli todella helvettiä, ensimmäinen vuosi kun oli kulunut oli olo jo ihan hyvä, eikä asia ollut mielessä koko aikaa, ja se kipu oli hävinnyt, sen asian ajattelu ei enää satuttanut. Nyt kun on kulunut jo kaksi vuotta miehen kärähtämisestä, voin sanoa meidän olevan jo voiton puolella, mies ei ole uusinut tekojaan, eikä ole enää tarvinnut epäillä, meillä on paljon avoimempi ja rehellisempi suhde nyt kuin ennen uskottomuutta, molemmat uskaltaa puhua myös vaikeista asioista toisilleen, kumpikaan ei satuta toista enää sanoilla tai teoilla. Riidellään toki niinkuin kaikki mutta pyydetään myös anteeksi ja riidat sovitaan. Elämä on hyvää ja mukavaa, jos meno käy tylsäksi niin sitä piristystä mietitään yhdessä, kumpikaan ei sitä piristystä muualta hae.
Tuli vähän turhankin pitkä sepustus, mutta voimia sinulle, kyllä uskottomuudesta voi selvitä mutta se vaatii molemmilta paljon. Jos olisin tiennyt kuinka rankkaa on jatkaa yhdessä pettämisen jälkeen ja kuinka rankkaa on se uusi alku olisin luultavastikkin valinnut helpomman tien ja eronnut.
onpa kiva lukea ettei ole ainut joka antoi miehelleen anteeksi pettämisen,teillä on asiasta samanverran aikaa kuin meilläkin.ja totta puhut minulla kyllä meni kauemmin kun puolivuotta että pystyin mitenkään käsittelemään asiaa.masennuin vakavasti ja itsetuhoiset ajatukset kävivät ylivoimaiseksi,ymmärsin että tarvitsen apua.mies ilmoitti heti silloin ettei hän halua erota ,mietin kyllä aika pitkään onko mahdollista antaa anteeksi.helppo tämä tie ei ollut,ja vieläkin joskus minulle tulee sellainen itkupäivä,kaikki palaa mieleen.mieheni on kyllä joka tavalla muuttunut ja yrittää kovasti että luottaisin.mutta se vie aikaa.en ole enää aikoihin vahtinut hänen puhelintaan,siitä ja perässä kulkemisesta olen kyllä päässyt.mutta siihen vaikuttaa myöskin se että mieheni vaihtoi sekä työnsä että numeronsa,ja kuulteni kyllä ilmoitti että suhde on lippu.olen täällä kyllä lukenut miten tyhmiä olemme kun annamme anteeksi,mutta niin kuin sanoit tämä on se missä sitä voimaa ja tahtoa tarvitaan,ja jos sitä molemmilla on niin en itse ainakaan ole valmis yhden virheen takia pistämään 16vuotta romukoppaan,kyllä se on yrittämisen arvoinen.voimia sinulla ap,kyllä se aika tekee tehtävänsä,ja huomaat joku päivä että kas kummaa en ole aikoihin ajatellut koko asiaa.
..Kyllähän meitä "tyhmiä" "pikkuvaimoja" täällä on. Itse lähinnä pyörin siksi että minunkin? kokemuksesta voi olla jollekkin hyötyä joka miettii mitä tehdä ja on mielenkiintoista lukea samankaltaisia tarinoita mitä itsekkin on kokenut.
Monesti olen ajatellut sitä kuinka pettäminen olikin aivan hirvittävän tuskallinen kokemus niin kuitenkin se kriisi on antanut minulle paljon hyvääkin. Oli pakko miettiä omaa elämäänsä myös kriittisesti, oli pakko katsoa peiliin ja hyväksyä se tosiasia että olisin ehkä omalla toiminnallani voinut estää uskottomuuden ja en todellakaan syytä itseäni vaan tajusin että molemmilla on vastuu parisuhteesta ja että vaikka voin kiillotella sädekehääni kun olen viaton osapuoli enkä ole uskoton ollut niin en minä mikään hyvä vaimo osannut olla, mies oli itsestään selvyys, Oli vuosia jolloin olin vain äiti lapsilleni ja mies oli pelkkä rahapussi jota lähinnä vihasin, joten ei oman käytöksen valossa sen uskottomuudenkaan olisi pitänyt tulla yllätyksenä vaikka se tietysti kauhea shokki olikin. Nyt uskoisin olevani mukavampi elämänkumppani, ja en koskaan aijo ketään kohdella niin huonosti kuin kohtelin miestäni joitakin vuosia sitten.
Oletko ap sama joka myös oli kirjoittanut katinka nimimerkillä aijemmin? Jos olet niin minun kokemukseni on samanlainen, miehelläni oli niitä yhdenillanjuttuja ja joku parinviikon seksisuhde. Sen lisäksi myös meillä on 4 lasta, muuten olisi tarinasi ollut kuin omani paitsi olen hieman sinua nuorempi.
Ei kivuttomasti käy.Olipa huippu kirjoitus, jos todella tunnei noin sinussa täytyy olla jotain jaloa ,vaikka kuinka laitan hyvät ja pahat eri vaakaan niin pahat aina voittaa.En tunne mitään synpatiaa ikävä kyllä .Tai pitäskö potut maksaa pottuina.
niin ei minussa mitään jaloa ole. Se miten olen avioliittoni ryssinyt ei olisi oikeuttanut miestäni menemään vieraisiin. Pettämiselle ei ole puolustusta, se on aina väärin.
Mutta, minä tiedän mitä minä tein väärin itse. Minä olin täysin sokea omalle toiminnalleni, sille kuinka hirveä olin miestäni kohtaan vuosia, lapset oli pieniä, mies teki paljon töitä ja minä olin aivan poikki, minä syytin miestäni aina kaikesta, miksei hän ollut enemmän kotona, miksei hän tehnyt sitä ja tätä. jos mies yritti puhua minulle tai keskustella ongelmista niin enhän minä kuunnellut, suutuin vain lisää. Tätä vaihetta kesti joku kolme vuotta, meidän elämä oli aivan älytöntä.
Vaikka minä en kanna vastuuta mieheni uskottomuudesta, enkä ota syytä siitä, se oli mieheni moka jonka korjaaminen on uskomattoman vaikeaa, niin minä kannan vastuuni omalta osaltani parisuhteen ryssimisestä.
Minä en ollut mukava kumppani, minä olin hirveä miestäni kohtaan.
Mitä se ketään hyödyttää jos kiillottelen sitä sädekehääni ja loukattua ylpeyttäni? Se ylpeys karisi siinä vaiheessa kun katsoin sinne peiliin.
Siinä vaiheessa kun uskalsin myöntää itselleni kuinka ilkeä ihminen minäkin olen pohjimmiltani, piti alkaa miettimään mikä minä haluan olla, ja täytyy sanoa että olen paljon tyytyväisempi nyt itseeni ja siihen ettei tarvitse vihata eikä olla katkera.
Kun vastaan tulee niinkin iso kriisi kuin pettäminen, jos yhdessä haluaa jatkaa on käsiteltävä myös ne parisuhteen ongelmat jotka ei suoraan siihen pettämiseen edes liity, jokaisen on siinä vaiheessa nöyrryttävä niin paljon että voi miettiä mikä meni vikaan? kuinka minä olen parisuhteessani toiminut? Ja miten voisi toimia tulevaisuudessa toisin?
En koskaan olisi toivonut itselleni pettämisen aiheuttamaa tuskaa mutta siinä mielessä se oli hyvä herätys minulle että olimpa tämän ihmisen tai jonkun muun kanssa parisuhteessa niin ainakin tiedän mitä virheitä en enää koskaan tee.
hattua sinulle.
Ensimmäisen kerran tällä palstalla saan lukea tälläistä kirjoitusta.
Yleensä petetyksi tulleet vaimot sättivät vain kakkoset mennen tullen, mutta eivät muista sitä, että syyt ovat jossain aivan muualla.
Toivotan erittäin hyvää jatkoa!
Moi. Tuntuu todella lohduttavalle lukea muiden kokemuksia, vaikkakaan tätä tuskaa ei soisi kenellekkään. On rohkaisevaa ajatella, että aika tekee tehtävänsä ja ikävät muistot haalistuu. Olet varmasti tarvinnut reilusti voimaa jaksaa eteenpäin ja onnistunut hienosti. Olen tällä hetkellä todella onnellinen miehen syleilyssä ja tänäänkin :-) Jokatapauksessa olo on ailahteleva. Väliin itkettää ja väliin ahdistaa niin etten tällaista ahdistavaa oloa ole ennen tuntenut. Mutta joka päivän kiitän, että vierelläni on mies jota todella rakastan. Väliin olen kuin teinityttö ja kyltymätönkin. Olen kyllä täyden remontin edessä itseni kanssa. Katsonut kuvaani peilistä ja inhonnut niitä inhottavia piirteitä, joista riidat kärjistyivät. Mutta nyt sisin on puhuttu puhtaaksi ja aika rakentaa avointa suhdetta. Hieman olen kyllä alkanut satsata ulkonäköön ja seksiinkin, sitähän ne miehet palavasti kaipaavat. Pienten piristysten neuvoja olisi kiva kuulla ja niitä olemme hankkineet. Kun yhteiseloa on ollut jo parikymmentä vuotta niin seksilelutkaan eivät ole pahajuttu. Enkä sitä häpeile mieheni kanssa. Ilmankin voimme kyllä rakastella. Enkä kroppaanikaan enää peittele tai miehen kosketusta torju, nautin. Antoisaa kesänodotusta teille.
unohda itseäsi, muista ettet sinä ole syyllinen miehesi pettämiseen vaan hän itse.
Pidä huolta itsestäsi ja muista ettei ne negatiivisetkaan tunteet ole kiellettyjä, itke jos itkettää, vihaa jos sille tuntuu, miehesi tehtävä on nyt tukea sinua ja myöskin kestää ne sinun tunteet ja purkaukset.
Tuossa vaiheessa tunteet ovat yhtä vuoristorataa, itkettää, surettaa, suututtaa, välillä rakastaa ja välillä vihaa, mutta ne tasoittuu ajan myötä kuitenkin.
Onhan miehesi valmis tekemään myös töitä sen eteen ettei menetä sinua? Onhan hän valmis olemaan täysin avoin? Koska tärkeintä tuossa vaiheessa on kuitenkin se että sinä saat vastaukset kysymyksiisi, äläkä pidäkkään niitä sisälläsi, sinulla on oikeus tietää ja miehesi velvollisuus on kertoa, niitä kysymyksiä voi tulla mieleen vielä pitkänkin ajan päästä.
Käsitelkää se juttu kunnolla, antakaa aikaa tälle kriisille, siihen kun ei riitä viikko eikä kaksi.
Me kävimme alkuun parisuhdeterapeutilla joka ensikuukaudet auttoi meitä pitämään kasassa avioliiton rippeet.
Muistan kun olimme käyneet parikertaa terapeutilla ja mieheni valitteli terapeutille että tahtoisi palata jo normaaliin arkeen että eikö tätä ole jo riittävästi käsitelty? Terapeutti sanoi mielestäni hyvin: "jos teidän pihallanne olisi ollut tuhoisa maanjäristys niin miettisittekö te päivän ruokalistaa vai auttaisitteko te maanjäristyksen uhreja?"
Hän tarkoitti sillä että tärkein asia ei ole nyt arjen sujuminen vaan se että keskitytään siihen kriisiin.
Tavallaan teidänkin suhteenne on siinä katastrofialueella ja tarvitsee kipeästi kriisiapua.
Voimia sinulle!
monen ottaa oppia. Kerrankin joku ymmärtää, että pettäminen on seuraus jostakin.
Pettämisessä ja erotilanteessa on kyllä ihan oikein miettiä myöskin oma osuus tapahtuneeseen, sillä tuossa sopassa on aina kaksi ihmistä.
pettämisestä kun huomaa miten helppoa on pettää ja valehdella. Seuraava kerta menee jo luonnostaan ja niin edelleen......
Pettureitakin on kahta sorttia. Niitä, jotka ikänkuin sortuvat, kun suhde on tökkinyt pitkään ja niitä, jotka pettävät koska se antaa jännitystä tai tulee tilaisuus. Esimerkiksi jos suhde on kaksi kk vanha, eletään edelleen alkuhuumaa ja toinen silti pettää vaikkapa laivareissulla, miten ihmeessä se toinen on voinut vaikuttaa pettämiseen (paitsi kieltämällä moiset reissut)?
Itseasiassa tiedän suhteen, jossa miehellä oli seksisuhde jota hän ei katkaissut vaikka alkoi seurustelamaan. Tässä tapauksessa "sopassa on kaksi ihmistä" on kyllä niin ontto sanota ettei toista.
Ken on virheetön heittäköön ensimäisen kiven.Vaikka hyppisit seinille ja kukapa tässä niin mukava kunppani nyt on ja purkaisitpa itseäsi millä konstilla hyvänsä,mutta petetyksi tuleminen on pahinta toista osapuolta kohtaa, sitä et unohda koskaan ei sittenkään vaikka muuten menisi elämä eteen päin ja varsinkin hyvänä hetkenä se raapaisee.Tulet vielä huomaamaan.
ei mikään oikeuta pettämään, enkä minä yritä puolustella mieheni uskottomuutta omalla törkeällä käytökselläni.
Vaikka en tule koskaan pettämistä hyväksymään enkä koskaan aijo enää anteeksi antaa jos mieheni vielä sen tekee, niin kyllä minä ymmärrän jotenkin sen miksi niin kävi.
Silloin kun elämämme oli täyttä helvettiä niin jos minulla olisi ollut mahdollisuus olisin aivan hyvin voinut itsekkin pettää tai ainakin jättää jos olisin paremman löytänyt. Muistan hyvin ne ajatukset silloin kuinka katkera olin ja kuinka ajattelin vain eroa ja sitä kuinka haluan itselleni rakkautta ja "sen oikean". Mikseipä sitten mieheni olisi ajatellut samoin, mutta mitä hän olisi voinut tehdä? Hänen avioliittonsa oli hajalla, vaimo vihasi ja oli katkera, vaimo oli useimminkin kuin kerran sanonut että jos ero tulee et koskaan nää enää lapsiasi.
Kyllä minä olin tuollainen niinä vuosina kun lapset syntyi. Ja ei seksin puute miestäni mihinkään ajanut, kyllä sitä oli mutta ei siinä mitään tunnetta ollut mukana se oli vain panemista mihin paineet purettiin.
Se meidän perhe helvetti ajoittuu siihen aikaan kun odotin toista lasta- neljännen syntymään. Miehen uskottomuus ajoittuu tuohon väliin. Siitä uskottomuudesta en tuolloin tiennyt jos olisin tiennyt olisin lähtenyt. Uskottomuus tuli ilmi vasta kun nuorin oli yli vuoden ja silloin meidän elämämme oli jo huomattavasti parempaa.
Tottakai se uskottomuus on asia joka ei unohdu, eihän mikään elämän kokemus unohdu, kyllähän me ihmiset muistetaan kaikki merkittävät asiat elämässämme oli ne sitten hyviä tai huonoja asioita.
Mutta me olemme tehneet töitä nyt kaksi vuotta sen eteen että yhdessä olisimme onnellisia, uskallan sanoa että kyllä me rakastamme toisiamme se rakkaus oli vain hukassa jonkin aikaa.
Me emme satuta enää toisiamme ja anteeksi on annettu puolin ja toisin. Me olemme nyt vanhempia ja viisaampia ja kumpikin tajuaa omat virheensä ja kumpikin haluaa olla yhdessä. Me olemme oppineet niistä virheistä paljon ja tänäpäivänä me osaamme olla toisillemme hyviä.
Miksi minä murehtisin tulevaa? Ei se uskottomuus enää minuun satu, se mitä menneisyydessä on tapahtunut, on mennyttä, eikä sitä voi muuttaa.
Onnellinen olen siitä että annoimme uuden mahdollisuuden avioliitollemme, olipa tulevaisuus sitten mikä tahansa. Minä elän nykyisyydessä, en itke mennyttä enkä murehdi tulevaa, se ei hyödytä mitään.
Miksi sen uskottomuuden pitäisi enää kirpaista? Miten semmoinen asia voi kirpaista josta on yli päässyt?
Ja jos mieheni vielä pettää niin se on sitten yhteiselämän loppu. Voihan ero tulla monesta muustakin syystä, eipä sitä koskaan voi tietää.
Äitini sanoi älä iloitse tai sure tulevaa mitä et vielä tiedä oikein.Kerroppa se suuri salaisuus meille kaikille täällä paltalla olioille, mistä olet saanut noin suuren sydämmen käsittelemää näin viisaasti tätä asiaa, että mekin saisin sen solmun auki.Aurinko paistaa ja se paiste tulkoon myös sinne sinunkin tykösi.
varatulle?
Ei ole rakastajana .
Mieheni petti minua noin neljä vuotta sitten ja jäi silloin kiinni heti pettämisestä.
Meillä oli pitkään vaikeaa, mutta päätimme silti vielä yrittää. Näiden neljän vuoden aikana olen ollut monesti aika vainoharhainen ja sitä on myös pahentanut mieheni jatkuva valehtelu, hän on jäänyt valehtelusta kiinni välillä kuukauden välein eli melko usein. Asiat ovat olleet pieniä, mutta minua valehtelu on loukannut. Kysyä ei saisi mitään, silloin syttyy aina riita. Riitojen jälkeen tulee aina vain kasa lupauksia, mitkä eivät koskaan ole pitäneet.
Olen ollut jo pitemmän aikaa täysin ulkopuolinen mieheni elämässä, tarkoitan sitä, että olen se kaikkein viimeinen jonka hän huomioi ja jolle on aikaa. En myöskään ole enää pitempään aikaan kelvannut mieheni mukaan mihinkään. Esimerkkinä meidän piti lähteä mökille pääsiäiseksi, hän matkalla suuttui minulle jostain (en edes tiedä mistä) hän toi minut takaisin kotiin ja lähti sen jälkeen yksin mökille. Uusia vaatteita myös ilmestyy kokoajan kasoittain miehelleni ja hän väittää äitinsä ostavan niitä, mutta anoppini tuntien vähän vaikeaa uskoa tuotakaan. (Toinen nainenko?)
Mieheni on kosinut minua muutama kuukausi sitten ja hän haluaisi mennä mahdollisimman pian naimisiin. Hän suunnittelee jatkuvasti häitämme ja omakotitalon rakentamista. Lapsistakin on ollut puhetta jo pitemmän aikaa, mutta olen itsekseni tullut siihen kysymykseen, että teenkö suuren virheen, jos menen hänen kanssaan naimisiin ja hankimme lapsia.
Kannattaako tätä edes enää yrittää vai onko ero väistämättä edessä jossain vaiheessa?
Jos löytyy samankaltaisia tarinoita kuulisin niitä mielelläni...
Eikö se jatkuva valehtelu niistä pienistäkin asioista kerro sinulle jotain?
Haluatko naimisiin ihmisen kanssa joka ei ole rehellinen?
En minä tuossa tilanteessa todellakaan menisi naimisiin tai alkaisi mihinkään taloprojektiin. Ei ne ongelmat papin aameneen lopu, kun lisätään joukkoon vielä tulevat lapset on aika selvää että tulevaisuudessa on vain joukko onnettomia ihmisiä.
Olisiko miehelle hyötyä psykiatrista/psykoterapeutista valehtelun suhteen? Se on kai vähintä mitä hän voi tehdä jos tahtoo sinut.
Olisiko teille hyötyä parisuhdeterapeutista? Kyllähän se uskottomuus ja valehtelu sekä luottamuksen puute olisi käsiteltävä jos yhdessä meinaa jatkaa.
se sai matkalla kakkosnaiselta viestin, että nainen kertoo sinulle jos sinut vie sinne teidän mökille hänen sijastaan.
Ukko ei voinut tehdä muuta kuin suuttua sinulle olemattomasta asiasta, että se tekosyynä toi sinut kotiin. Ja sen jälkeen haki rakastajattarensa hänen kotoaan sinne mökille pääsiäisen ajaksi naimaan.
Voi olla että koko juttu oli suunniteltu jo viikkoja sitten valmiiksi.
ettei näitä ole tullut pohdittua.Luuletteko etten tiedä voi voi...
ja pikkusalailua,ja ei ku naitava vaihtuu.Tässä sulle realiteettia ja tulevaisuuden näkymäs.Soita ja anna ilmi niin helpotat munkin elämää .
joillakin. Eikö sitä voi tulla kaapista ulos ja vaihtaa reilusti parempaan puolisoon jossa ei ole mitään vikaa...?
kiva kestää aikansa,kunnes sitten huomaa kyllästyneensä siihenkin,te ns kakkoset vanhenette myös ja taas vaihtoon.siinä sitten huomaatte olleenne pelkkä patja ettekä mitään muuta,turha edes ajatella muuta.
vanheneehan se toinenkin puolisko, eikä kovin montaa kertaa jaksa vaihtoa tehdä. Ja taitaa niissä kakkossuhteissa tunteitakin olla mukana, ei niitä muuten olisi niin paljon.