elikkäs oon seurustellut nyt vähän päälle kaksi vuotta poikaystäväni kanssa. tämä sama henkilö on pettänyt minua kolme kertaa tai vain ne kolme kertaa olen saanut tietooni. ja jokainen niistä henkilöistä on ollut "ystäväni". ensimmäisen kerran hän petti minua samana päivänä kun meille tuli yhdeksän kuukautta. olin musertunut, en voinut uskoa että tämä henkilö jota rakastin niin paljon ja jonka luulin rakastavan minua, teki niin ja vielä ystäväni kanssa. en tiennyt miten minun tulisi kohdata hänet. olin järkyttynyt ja loukattu. mutta kun hän tuli juttelemaan asiasta itkimme yhdessä ja hän vannoi ettei tekisi sitä uudestaan. ja minä uskoin. no sen jälkeen meillä meni todella hyvin. mitä nyt tavallisia pieniä kinasteluja sillon tällön. mutta peruskoulun viimeisenä päivänä kun lähdimme juhlimaan, ja olimme molemmat juoneet liikaa, rupesimme riitelemään siitä kun hän petti minua ensimmäisen kerran. no sen jälkeen hän lähtikin taas omille teilleen ja vasta aamulla sain kuulla että hän oli yöpynyt ystäväni luona ja tehnyt muutakin kuin nukkunut. olin taas surun murtama ja sydämmeni oli taas säretty. en tiennyt enää mitä pitäisi tehdä. mutta taas, en tiedä miksi, annoin anteeksi. ja taas hän lupasi ettei tee sitä uudestaan ja hän teki sen siksi koska oli juonut liikaa jnejne.. no jatkoimme elämäämme taas tavaliseen tapaan vaikka luottamus mieheen olikin mennyt täydellisesti. hän ehdotti että menisimme kihloihin. koska halusi näyttää paljonko minua rakasti. olin otettu ja suostuin koska ajattelin että jos menemme kihloihin hän ei enää pettäisi minua. erehdyin. eräänä viikonloppuna ajattelin että voisin päästää hänet baariin ja että yrittäisin luottaa ettei hän taas olisi uskoton koska olimmehan kihloissa. mutta kun hän ei ollut tullutkaan kotiin vielä aamullakaan, tiesin että se oli tapahtunut taas. kun hän vihdoin tuli kotiin sain kuulla että hän oli ollut parhaan ystäväni kanssa. se oli isku vasten kasvoja, en voinut syödä, en puhua. olin shokissa. mutta jotenkin hän sai taas anottua anteeksi, ja minä annoin. miksi kidutan itseäni? tiedän olen heikko ja läheisriippuvainen. olen menettänyt kaikki ystäväni poikaystäväni takia, en voi luottaa enää ihmisiin. eikä hän ole milläkään kerralla kertonut itse tekoaan, aina hänen ystävänsä ovat kertoneet. miksi olen niin kiintynyt ihmiseen joka vain satuttaa minua ja tuhoaa mielenterveyteni. koska rakastan häntä. elämässäni ei ole ollut paljon ihmisiä joihin olisin ollut todella kiintynyt. mutta tämä henkilö on minulle kaikki kaikessa. tiedän ttä joskus minun on otettava itseäni niskasta kiinni ja oppia olemaan ilman häntä. mutta tulevaisuus tuntuu niin yksinäiseltä ja synkältä. ansaitsen parempaa, mutta haluanko sitä. tämä on oma vikani, mutta miten pääsen irti. vai haluanko edes päästä irti? minusta on tullut syrjään vetäytyvä ja ysinäinen. minulla ei ole muita kuin hän, tiedän että hän rakastaa minua. olisihan hän jo itsekkin halunnut erota jos ei rakastaisi. ja tiedän, hän on ollut joka kerralla hyvin humalassa ja katunut paljon tekojaan. mutta miksi hän ei ole oppinut virheistään, haluaako hän edes oppia? tiedän miehen joka rakastaa minua hyvin paljon, eikä koskaan voisi tehdä minulle mitään pahaa. hän on kihlattuni ystävä. mutta miksi roikun miehessä joka satuttaa ? meillä on hyviäkin hetkiä, oikeastaan todella hyviä. yleensä jokapäivä meillä on mukavaa yhdessä. mutta pelkään milloin hän taas tekee virheen. ja milloin saan taas kärsiä. mutta kaikkeen tottuu. se mikä ei tapa, vahvistaa.
miksi jatkan?
arvoton
5756
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sinä tiedät mitä Sinun pitää tehdä.Tuo pettäminen ei lopu koska kukaan ei pistä miestäsi vastuuseen teoistaan.Kun pääsee joka kerta pälkähästä, jatkuu sama käytös loputtomiin.
Ja pettäminen ei ole rakkautta, ei vaikka se tapahtuisi kännissä.Asia on joka tapauksessa mielessä myös selvin päin ja kännissä ja ilman estoja se myös toteutetaan.
Miehesi ei ole valmis parisuhteeseen, hänen tulisi olla yksin ja elää sinkkuvaihe ennen kuin sitoutuu keneenkään.Ja tulet huomaamaan, että hän pettää myös tulevissa suhteissaan.
Revi itsesi irti suhteesta joka hajottaa Sinua noin pahasti.Se on vaikeeta ja sattuu, mutta koita arvostaa itseäsi sen verran, että otat tulevaisuudessa vierellesi ihmisen, joka on sinulle kiltti.
Kyllä Sinä tiedät.
Voimia! :)
Olet antanut liian monta mahdollisuutta(JUNA MENI JO) ikävä sanoa, mutta älä kiusaa itseäs enempää anna sen mennä ja keskityt vain itsees. Aika kipeitä kamuja "KUORMASTA EI SYÖDÄ".
http://www.youtube.com/watch?v=LMWRt1lXDGE
Älä anna toisen loukata itseäsi yhä uudestaan ja uudestaan. Arvosta itseäsi sen verran, ettet salli itsellesi tuollaista kohtelua, jota et ole ansainnut. Itseäni on petetty kahdesti...ensimmäisen kerran olin valmis antamaan anteeksi, toinen kerta oli liikaa. Jatkuva, pienikin epäilys kuormittaa sinua aivan turhaan. Tee lopullinen päätös ja käsittele se kunnolla itseksesi. Uskon ja toivon, että petetyksi tulleella on parempi tulevaisuus edessään kuin pettäjällä, joka joutuu elämään huonon omantunnon kanssa lopun elämäänsä.
joka tuon tekstin jaksoi lukea..yhtä pötkä vaan.. :(