Voisiko joku kertoa mitä meinaa kyseinen toimenpide. miten suoritetaan ja sattuuko? hammaslääkäri kertoi että pitää suorittaa ristikumiveto mutta ei kertonut tarkkaa selitystä mitä siinä tapahtuu?
Ristikumiveto
7
4799
Vastaukset
- kahteen
hampaaseen (toinen ylä ja toinen alaleukaan)pieni nuppi ja niitten välille kiinnitetään kumilenkki. Ei satu, mutta pientä arkuutta voi olla parina ekana päivänä. Nupit "liimataan" hampaisiin.
- kumiveto
En ole aivan sitä mieltä, ettei satu. Kuten rautojenkin kanssa, hammas tulee araksi kun sitä liikutellaan. Alkuun tietysti enemmän ja loppua kohti ei enää yhtään. Itsellä vedossa ollut hammas oli alhaalla nelonen, ja siihen kun kolautti ylähampaat niin kyllä sattui! Lisäksi kuminauhan paikoilleen pujottaminen aina pesun jälkeen oli aikamoista kidutusta aluksi (pidempään kuin pari ekaa päivää). Ja sattui se kuminauhakin kun näpsähti sormille kun ei saanutkaan siihen tappiin kiinni :) Missään tapauksessa kipu ei ollut mitenkään ylivoimainen, eikä sen takia tuota kannatta pelätä. Itselläni tappi oli liimattu siis alanelosen sisäpintaan ja kuminauha vedettiin siitä ylärautoihin tehtyy pikku tappiin, eli hampaan ulkosyrjälle. Näin hammas tuli riviin paikalleen, aluksi oli sisempänä.
- tänään
kumiveto kirjoitti:

tuli nupit ja kumpparit. ei oikeestaan mitään kipua mutta syöminen on aluksi hieman outoa kun ei meinaa lusikkaa saada suuhun.. mitenkäs sitte nuo nupit irroitetaan. tuntuu että on aika pätevää liimaa nii revitääkö ne väkivalloin hammaslääkärissä vai miten ?
- jgfhjg
tänään kirjoitti:

Mulla oli joskus 90-luvulla tuo hommeli. Ja itse otin kyllä ruokailun ajaksi kumilenksun pois. On tuo syöminen huomattavasti helpompaa niin!
Kun nupit sitten otetaan pois niin hammaslääkäri poraa ne irti. Lähtee kyllä näppärästi, eikä hampaisiin jää mitään jälkeä/karheuksia, että siinä olisi kiinni jotain ollut. - Sesattuu
Mulla on toi ja mulla sattu parina ekana viikkona hampaisiin tosi paljon. Enää ei, mut silti syöminen on hankalaa kun nupit raastaa haavoja suuhun.
- Enkeksimitää
Se on sellanen että ylä ja ala hampaaseen kiinnitetään nastat ja niiden välillä pidetään sitten sellasta kumi nauhaa. Aluksi se saattaa vähän sattua ja vituttaa kun ei voi syödä silläpuolella missä kuminauha on. Mutta kyllä siihen tottuu.. Itelläni ollut vasta 3pv xD Ja se vaihdetaan sillon kun pestään hampaat ja jos se häiritsee syömistä.
- Anonyymi
Jos haluan itse ottaa nämä nupit irti niin miten pystyn tehdä sen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380