Ollaan tehty eroa jo melkein vuoden ajan. Yhdessä on asuttu kohta 2 vuotta, suhdetta kestäny 6. Yhteisiä lapsia ei ole. Ensin halusi erota mies ja sitten ku minä aloin vihdoin itkuni jälkeen sopeutua asiaan hän ei enää halunnutkaan erota. Sitten taas koitettiin jatkaa, mutta jotenkin sitä vaan jäi asuntojen etsiskely päälle ja nyt olisi ihan kiva asunto tiedossa johon muuttaa. Kuitenkin kun se ratkaiseva nimi pitäisi paperiin laittaa (olen siis ostamassa asuntoa), en osaakaan tehdä sitä. Periaatteessa voitaisiin katsoa vielä kesän yli, mutta silti mietin, että nyt olisi hyvä asunto tarjolla, jos sen menetän, tuleeko syksyksi uusi yhtä hyvä ja edullinen... En tosiaan usko että meitä on loppuiäksi yhteen luotu. Kaipaan jotain, mitä en mieheltäni usko saavani. Hellyyttä, läheisyyttä, aikaa... Hän tekee pitkiä päiviä töitä, läheisyys on seksiä silloin tällöin. Yhteistä aikaa ei ole (paitsi nyt kesällä pitäisi kuulemma töitten helpottaa, mitä en kyllä ihan usko). Yhteisiä suunnitelmia ei ole. Lasta emme uskalla edes ajatella näin epävarmaan suhteeseen. Onko tämä jo katsottu tämä juttu? Pitääkö vaan lähteä, kun kuitenkin se lähteminen ei tunnu mitenkään hirveän pahalta ratkaisulta. Tosin jääminenkään ei ole järisyttävän paha ajatus, mutta musta tuntuu että haikailen kuitenkin koko ajan jotain muuta... Jos lähden, paluuta ei ole. Se on lopullinen ero sitten. Voiko suhde muuttua enää näin pitkän ajan jälkeen? Entä jos ei ole edes varma rakastaako toista enää? Pitäisikö se ratkaiseva askel ottaa vai odottaa vielä kesän yli, josko tämä tästä...
erotako jo
vai mitä tehdä?
51049
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos kokeilisitte taukoa? Älä osta asuntoa vaan muuta vuokralle. Onko nykyinen asuntonne omistusasunto? Jos ei ole, voithan toki ostaa katselemasi asunnon ja muuttaa sinne ja jos tauon jälkeen päätättte jatkaa yhdessä ukkelisihan voisi muuttaa perässä omistamaasi asuntoon.
..asutaan nyt hänen omistusasunnossaan, josta hän ei aio muuttaa pois. Ja jos me muutamme (minä ja lapseni) niin takaisin emme palaa, koska en aio lastani muuttaa edestakaisin. Eli ratkaisu tulee olemaan lopullinen. Tauko olisikin muuten hyvä ratkaisu, mutta valitettavasti mahdoton toteuttaa. Päätöksen lopullisuus se tässä kai ratkaisun tekoa vaikeuttaa.
Kovin hataralta kuulostaa teidän yhteinen tulevaisuus. Se ei suinkaan tarkoita että kumpikaan olisi huono tai paha. Se vain tarkoittaa että te ette näytä olevan luotu toisillenne. Kylla 6 vuodessa oppii jo tuntemaan toisen melko hyvin.
Oikeastaan nyt on hyvä aika antaa toisen mennä ja etsiä puolisoehdokas joka vastaa omia asettamiaan "laatuvaatimuksia".
Tietenkin te voitte erota ystävinä, olettehan jo niin paljon jakaneet yhteistä ja nyt huomaatte ettette olekkaan sopivia viettämään loppuelämää yhdessä. Tuota kutsutaan kasvuksi.
Jos ostat asunnon, osta se vain itsellesi tai ellei taloudellinen tilasi salli sitä, niin odota kunnes voit sen tehdä.
Muussa tapauksessa asiat mutkistuvat aivan tarpeettomasti ja eronne tulee huonoimmassa tapauksessa olemaan vihamielinen. Sitähän te ette kumpikaan halua.
Hyviä neuvoja kaikki edellämainitut.Elämässä tulee tuon tuostakin tilanteita, joissa pitää tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Päätöksen tekemättä jättäminenkin on eräänlainen päätös. Suhteesta irroittautuminen on aina vaikeaa, kun ihminen on ikuinen optimisti, jos kuitenkin...
Ihmisen käyttäytymistä ohjaa useimmiten luulo tai ajatus siitä, että aikaa on rajattomasti : olen tässä epätyydyttävässä ja mitäänsanomattomassa suhteessa seuraavat viisi vuotta ja jos mikään ei muutu, niin ehkä sitten harkitsen eroa, ehkä.En tietenkään yllytä eroamaan kevyin perusteluin. Aina pitää yrittää viimeiseen asti. Mutta jos lopputulos suhteesta on selvä, niin mielestäni jokainen on itselleen velkaa sen, että antaa itselleen mahdollisuuden oikeaan elämään, eikä elä kulisseissa.
Yllytän sinua ottamaan oman elämäsi ohjat käsiisi. Tee hyppy tuntemattomaan, vaikka kuinka pelottaisi. Ole rohkea ja ole oma itsesi. Tee elämästäsi itsesi näköinen. Ala harrastamaan asioita, joista olet uneksinut, mutta et syystä tai toisesta ole koskaan harrastanut.
Lisää elämääsi niitä asioita joista saat voimaa ja iloa.
Pyri niitä asioita kohti, joita toivot elämääsi.
kaikkea hyvää sinulle.
oli tosi mukava lukea elämänmyönteistä viestiäsi. Olet ihan oikeassa. Koitan saada tehtyä sen päätöksen, etten jää ajelehtimaan tähän epävarmuuden tilaan. Tuo "jos kuitenkin..." siellä mielessä vaan kaihertaa, mutta järjellä ajateltuna se kai on "tuskin kuitenkaan...". En jaksa uskoa, vaikka ehkä toivoisinkin että tämä tästä korjaantuisi. Hyppy tuntemattomaan on vaan pelottava, mutta kukaan ei voi kieltää etteikö tässä olisi yritetty. Olemme molemmat sitä mieltä, että yritystä meidän suhteesta ei ole puuttunut. Jos se ei ota tuulta purjeisiin, ei kai sen ole tarkoituskaan.