mitä ajattelisit monte

sama kulttuuri kuin muslimi maissa? naiset kulkisivat verhottuina ja olisivat selvästi miehen alapuolella ja heidän palvelijoinaan?
4198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mut minä ajan tasa-arvon asiaa niin hyvässä kuin pahassa.
toisin kuin femakot,esim tuossa aloituksessani missä nainen raiskasi ryöstäjää kolme päivää,ei yksikään palstan femakoista tullut paheksumaan naisen tekoa.

eli ne hyväksyvät että naiset raiskailevat miehiä, ehkäpä nyt juovat jossakin teetä hiljaa hihittäen feministisessä hurmiossaan.

Äänestä

Raiskauksia lisäävästä politiikasta

* ”Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.” (20. joulukuuta 2006, viittaa työministeriön maahanmuuttopolitiikan johtajaan Mervi Virtaseen, RKP:n kansanedustajaan Eva Biaudet’hen sekä tuolloiseen työministeri Tarja Filatoviin)

* ”Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen. Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen: Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen. Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi. Se on opettavaista.” (Halla-aho blogissaan 20. joulukuuta 2006. Halla-aho poisti huomiota herättäneen kohdan puoli vuorokautta sen jälkeen, kun se oli julkaistu)[13])
http://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho

Äänestä

..perehtyä muslimimaiden eri kulttuureihin ennen kuin päästää typeriä yleistyksiä suustaan?!

Muslimi kulttuuria on melkosen laidasta laitaan...jopa pelkästään Lähi-Idässä löytyy hyvinkin erilaisia yhteisöjä. Puhumattakaan siitä millasita on muslimikulttuuri esim Pakistanissa tai Indonesiassa suhteessa vaikka Pohjois-afrikan vastaaviin...

Eihän voida myöskään ykskantaan leimata kaikkia kristinuskoa harjoittavia maita saman kultturiperimän alle...

Äänestä
  • Minä tykkään muslimeista kun ne ottaa väkisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos suomeen tulisi kirjoitti:

sama kulttuuri kuin muslimi maissa? naiset kulkisivat verhottuina ja olisivat selvästi miehen alapuolella ja heidän palvelijoinaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu