Lihon :(

Laihdutin 33 kiloa. En ole enää "jaksanut" laihduttaa tavoitteeseen asti vaan olen nyt opetellut painonhallintaa.
Jostain kumman syystä viime aikoina pisteet menevät joka päivä yli. Ihmettelen, miten sain laihdutus-aikoinani pisteet riittämään niin usein, ylitin ne harvemmin.
Tympäisee. Nyt mietin, mitä jätän ruokavaliostani pois, ettei paino lähde nousukiitoon.
Sitä paitsi minusta ei saa himourheilijaa ja salilla kävijää vaikka itkisin, en kertakaikkiaan ole liikunnallinen. Minun on siis vahdattava suupalojani.

En osaa kuvailla niitä tunnetiloja ja sitä ärtymystä, mitä nämä paino-ongelmat aiheuttavat ja ovat aiheuttaneet. Puhun myös pisteistä ja syömisistä paljon, monet ärtyvät siitäkin eivätkä jaksa kuunnella.

Mulla pisteitä on niin säälittävän vähän päivää kohti. 20 jos aion laihtua ja 24 p painonhallintaan. Ja ne vähentyvät iän lisääntyessä. Sekin vielä. :/

No, mitäpä minä täällä ruikutan. Itse olen ennenkin itseni lihottanut yli satakiloiseksi. Ei ole kukaan muu niitä ruokia tunkenut suuhuni kuin minä.

:(
3387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinulla on hieno tulos takana! Muista se aina. Vaikka paino nousisi, olet pystynyt huimaan suoritukseen. Eli suomeksi sanottuna halutessasi pystyt siihen kyllä uudestaankin, jos vain itse haluat.

Muiden "ärtymys" sun pisteitä ja syömisiä kohtaan on usein pelkkää kateutta. Itselle ne pisteet yms. ovat tärkeitä ja tottakai tärkeistä asioista haluaa puhua ja jakaa niitä toisten kanssa. Usein vain esim. naiset eivät sulata tietyn pisteen jälkeen toisen onnistumista - valitettavasti. Tarkoitan nyt siis niitä läheisiä ja kavereita, en täällä toisiamme tsemppaavia tuntemattomia.

Sinäkin olet tänne pidemmän aikaa kirjoitellut paljon asiaa, joten nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja mietit, mitä haluat. Rivien välistä olin lukevinani, että omasta mielestäsi urakkasi ei vielä olisi ohi. Silloin sinun täytyy vain jatkaa sitkeästi. Pidä muutama kunnon reilu herkkupäivä, kunnes olo on niin ähky, että on suorastaan ihanaa palata vain sille 20 pisteelle!

Minäkään en himourheilija ole, mutta olen jo ymmärtänyt sen, että minun on pakko edes vähän liikkua, jotta homma rulettaa. Siispä käyn säännöllisesti kerran viikossa liikkumassa, sitten ne muut kerrat ovat vain sattumaa. Parempi kertakin kuin ei mitään.

Jos pistemäärä tympäisee, syö vaikka 22 pistettä. Tuolloin laihdut, tosin varmaan hidasta vauhtia. Mutta varmaan tiedätkin, että kaksikin pistettä on joskus paljon.

Sinä olet tehnyt sen aiemminkin. Pystyt siihen vieläkin.

Ensin on jälleen kerran otettava vain se eka askel. Sekin on muuten vaikeaa, se onnistumisen jälkeisen epäonnistumisen myöntäminen ja uudelleen alkaminen. Mutta kun sen tekee kerran, sen jälkeen onkin helppoa eikä vaivaa mieltä mennä ryhmään tai alkaa pisteilemään uudestaan. Ei hävetä enää olla taas se, joka jälleen kerran aloittaa. Sehän on vain minulle hyväksi, joten so what, vaikka aloitankin taas 58. kertaa tämän saman jutun.

Nimimerkillä 27 kiloa ees taas. Mutta ei kertaakaan niin korkealle kuin eka kerralla. Ja taas yritys päällä, nyt pitäisi saada nelisen kiloa vielä pois. Hyvän olon painoon enää 600 g!

Äänestä
  • Annoit hyviä vinkkejä! Jospa se tästä taas lähtee. :)

    Äänestä

kyllä sä jo tiedät mitä saa syödä ja miten paljon, keskity välillä muuhun kuin ruokaan, osta vaikka palapeli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suklaaporsas* kirjoitti:

Laihdutin 33 kiloa. En ole enää "jaksanut" laihduttaa tavoitteeseen asti vaan olen nyt opetellut painonhallintaa.
Jostain kumman syystä viime aikoina pisteet menevät joka päivä yli. Ihmettelen, miten sain laihdutus-aikoinani pisteet riittämään niin usein, ylitin ne harvemmin.
Tympäisee. Nyt mietin, mitä jätän ruokavaliostani pois, ettei paino lähde nousukiitoon.
Sitä paitsi minusta ei saa himourheilijaa ja salilla kävijää vaikka itkisin, en kertakaikkiaan ole liikunnallinen. Minun on siis vahdattava suupalojani.

En osaa kuvailla niitä tunnetiloja ja sitä ärtymystä, mitä nämä paino-ongelmat aiheuttavat ja ovat aiheuttaneet. Puhun myös pisteistä ja syömisistä paljon, monet ärtyvät siitäkin eivätkä jaksa kuunnella.

Mulla pisteitä on niin säälittävän vähän päivää kohti. 20 jos aion laihtua ja 24 p painonhallintaan. Ja ne vähentyvät iän lisääntyessä. Sekin vielä. :/

No, mitäpä minä täällä ruikutan. Itse olen ennenkin itseni lihottanut yli satakiloiseksi. Ei ole kukaan muu niitä ruokia tunkenut suuhuni kuin minä.

:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu