Olipa kerran

joka ajautui ns. vaarallisille vesille vanhemman miespuolisen pomonsa kanssa. Hyvinhän nainen hommansa hoiti, mutta kun sukset menivät ristiin ulkoammatillisissa asioissa, tämä pomopa halusi naisesta eroon hinnalla millä hyvänsä. Nainen piti puolensa, koska hänen mielestään oli väärin, että hänen tulisi maksaa hairahduksestaan työpaikallaan. Hän ei taipunut uhkaamalla eikä savustamalla, vaan turvautui oikeudelliseen neuvontaan, jonka avulla piinaaja vihdoin pakolla hellitti. En tiedä kannattiko se puoliensa pitäminen loppujen lopuksi, koska maine meni. Pomo piti mustamaalaamisellaan huolen siitä, että kyseinen nainen on organisaationsa musta lammas. Nostan sekä hattua tälle naiselle, että sivusta seuranneena varoitan kaikkia muita: ÄLKÄÄ ryhtykö säätämään itseänne korkeammassa asemassa olevien kanssa.
3866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos työyhteisössä on vähänkin fiksuja ihmisiä, he tajuaa, että mustanmaalaajalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Yleensä näin (luulen) ajatellaan muutenkin työelämässä.

Ja onneksi on fiksuja ihmisiä olemassa.

Äänestä
  • Jos työyhteisössä on vähänkin fiksuja ihmisiä, he tajuaa että joka pierua pidättää, sillä ei ole muutenkaan puhtaat jauhot pussissaan :D

    Äänestä

  • tuunari... kirjoitti:

    Jos työyhteisössä on vähänkin fiksuja ihmisiä, he tajuaa että joka pierua pidättää, sillä ei ole muutenkaan puhtaat jauhot pussissaan :D

    Puhtaat jauhot pussissa; suussa, ei siellä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaunis naisalainen kirjoitti:

joka ajautui ns. vaarallisille vesille vanhemman miespuolisen pomonsa kanssa. Hyvinhän nainen hommansa hoiti, mutta kun sukset menivät ristiin ulkoammatillisissa asioissa, tämä pomopa halusi naisesta eroon hinnalla millä hyvänsä. Nainen piti puolensa, koska hänen mielestään oli väärin, että hänen tulisi maksaa hairahduksestaan työpaikallaan. Hän ei taipunut uhkaamalla eikä savustamalla, vaan turvautui oikeudelliseen neuvontaan, jonka avulla piinaaja vihdoin pakolla hellitti. En tiedä kannattiko se puoliensa pitäminen loppujen lopuksi, koska maine meni. Pomo piti mustamaalaamisellaan huolen siitä, että kyseinen nainen on organisaationsa musta lammas. Nostan sekä hattua tälle naiselle, että sivusta seuranneena varoitan kaikkia muita: ÄLKÄÄ ryhtykö säätämään itseänne korkeammassa asemassa olevien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu