en oo koskaan halunnut ketään muuta kuin sut. olisit ollut kaikin tavoin mun ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen. luotin suhun, kerroin sulle itsestäni arkoja asioita joista en ollut puhunut kellekään muulle mitään.
sä käytit niitä mua vastaan, nimittelit päin naamaa ja selän takana, syytit aiheetta ja epäreilusti. käännyit täysin mua vastaan. ja mä mielummin uskoin sua ja sen etten ansaitse ketään ja vika on mussa ja kaikki on mun syytä, kuin että olisin lakannut rakastamasta sua.
en oo pitkiin aikoihin tehnyt mitään, käynyt missään (kaikki paikat muistuttaa vain susta), kuunnellut musiikkia (on niin paljon musiikkia jota oon kuunnellut sun kanssa... tai sitten sanoitukset vain kertoo susta), tavannut ketään (en halua että kukaan muu edes katsoo mua kuin sinä), olen vain odottanut ja toivonut että haluaisit ehkä vielä mut. ja jos näkisit kuinka surullinen oon, tajuaisit kuinka paljon sua rakastan. en saanut koskaan kunnolla mahdollisuutta osoittaa tai kertoa sitä sulle.
samalla kuitenkin odotan että tulisi aika jolloin ymmärtäisin ansaitsevani parempaa, olisin ehkä vähän vihainenkin sulle, tai mikä parempaa, välinpitämätön, tajuaisin että tällä tavalla lamaantumalla vaan teen pahaa itselleni. enkä saa sua mitenkään pyytämään anteeksi sitä mitä teit, koska sulla ei tunnu olevan minkäänlaista empatiakykyä ihmisiä kohtaan, joilta et halua tai tarvitse enää mitään. kukaan ei ole ollut mulle niin ilkeä kuin sä.
en vaan enää jaksa tätä samaa päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen, samoja ajatuksia ja oloa ja itkua. unia susta, ihania ja painajaisia. muistelua siitä miltä tuoksuit ja tunnuit ja miten katsoit mua.
sulla on ollut jo pitkään toinen, mutta mä en halua enää ketään koska tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua, halua oikeasti tuntea mua (suhunkin tutustumiseen meni vuosia enkä silti lopulta tuntenut sua ollenkaan), ja ajatus siitä että edes halaisin jotain muuta kuvottaa. enkä kestäisi enää yhtään tällaista loppua.
paska. milloin tää loppuu.
sä käytit niitä mua vastaan, nimittelit päin naamaa ja selän takana, syytit aiheetta ja epäreilusti. käännyit täysin mua vastaan. ja mä mielummin uskoin sua ja sen etten ansaitse ketään ja vika on mussa ja kaikki on mun syytä, kuin että olisin lakannut rakastamasta sua.
en oo pitkiin aikoihin tehnyt mitään, käynyt missään (kaikki paikat muistuttaa vain susta), kuunnellut musiikkia (on niin paljon musiikkia jota oon kuunnellut sun kanssa... tai sitten sanoitukset vain kertoo susta), tavannut ketään (en halua että kukaan muu edes katsoo mua kuin sinä), olen vain odottanut ja toivonut että haluaisit ehkä vielä mut. ja jos näkisit kuinka surullinen oon, tajuaisit kuinka paljon sua rakastan. en saanut koskaan kunnolla mahdollisuutta osoittaa tai kertoa sitä sulle.
samalla kuitenkin odotan että tulisi aika jolloin ymmärtäisin ansaitsevani parempaa, olisin ehkä vähän vihainenkin sulle, tai mikä parempaa, välinpitämätön, tajuaisin että tällä tavalla lamaantumalla vaan teen pahaa itselleni. enkä saa sua mitenkään pyytämään anteeksi sitä mitä teit, koska sulla ei tunnu olevan minkäänlaista empatiakykyä ihmisiä kohtaan, joilta et halua tai tarvitse enää mitään. kukaan ei ole ollut mulle niin ilkeä kuin sä.
en vaan enää jaksa tätä samaa päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen, samoja ajatuksia ja oloa ja itkua. unia susta, ihania ja painajaisia. muistelua siitä miltä tuoksuit ja tunnuit ja miten katsoit mua.
sulla on ollut jo pitkään toinen, mutta mä en halua enää ketään koska tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua, halua oikeasti tuntea mua (suhunkin tutustumiseen meni vuosia enkä silti lopulta tuntenut sua ollenkaan), ja ajatus siitä että edes halaisin jotain muuta kuvottaa. enkä kestäisi enää yhtään tällaista loppua.
paska. milloin tää loppuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
juuri nyt .
Tsemmpiä sinulle kuka oletkin.
Hirveetä, tuo kuulostaa aivan hirveeltä, en halua mitään pahaa sulle. En oo koskaan halunnut, sitä vain käyttäytyi niin ilkeästi, pyydän sitä anteeksi. Kauheaa kuulla tuo juttu, olen todella pahoillani, näkemisesi on vieläkin niin kovin hankalaa, olin ikävä ja kauhea ihminen, sen myönnän, mutta pyydän silti vielä anteeksi..