Kertokaa millaisia kaukosuhteita teillä on ollut ja onko toiminut ja yhteinen historia enne suhdetta?
Itselläni on suhde mieheen ja asun ulkomailla. tunnettiin ennen suhdetta vain muutama kuukausi ja nyt olemme olleet erossa muutaman kuukauden ja puol vuotta pitäs erossa kestää :( Ikävä on kova!
Itselläni on suhde mieheen ja asun ulkomailla. tunnettiin ennen suhdetta vain muutama kuukausi ja nyt olemme olleet erossa muutaman kuukauden ja puol vuotta pitäs erossa kestää :( Ikävä on kova!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itse seurusteli vuoden verran ennen muuttoani jenkkeihin ja suhde kylla kaatui kuukausi sen jalkeen ikavaan ja pahaan oloon. Nykyisen poikaystavani kanssa tunsimme toisemme vain pari kuukautta ennen kuin paatimme aloittaa seurustella ja poikaystavani asuu Lousianassa ja mina Californiassa. viimeksi tapasin hanet 3kk sitten ja nyt olisi jo kova kiire nahda taas:) etta tiedan kylla milta sinusta tuntuu:S kaikki vaittavat aina etta kaukosuhteet eivat toimi, mutta itse ainakin henkilokohtaisesti paatin etta aion saada taman kaukosuhteen toimimaan...Love is not always easy, loves tests you and your strenghts everyday:) Toivotan kuitenkin onnea ja jaksamista, koska et ole ainut:)
Voih kiitos piristävästä ja kannustavasta viestistäsi :) Toit hyvän mielen! Toivon myös että teidän suhde kestää ja voi hyvin :) mutta onhan se niinkin että ikävä on myös hyvä asia ;) ja odotus aina palkitaan! :)
Tunnettiin muutama kuukausi ennen kahden vuoden kaukosuhteessa elämistä. Koko ajan kamala ikävä ja kaipuu, läheisyyden, seksin ja hellyyden kaipuu... Rankkaa aikaa. Tavattiin koko aikana vain pari kertaa, ja erottiinkin pari kertaa lyhyiksi ajoiksi juuri kaukosuhteeseen liittyvien vaikeuksien vuoksi. Kun vihdoin muutimme samalle paikkakunnalle, oli alku todella vaikeaa. Kaikki arkeen liittyvät jutut olivat aivan uusia juttuja suhteessamme. Nyt on tilanne se, että olemme naimisissa, vaikka pidämmekin edelleen kahta asuntoa. Tämä on meidän tyylimme, kahden tilaa tarvitsevan ja voimakastahtoisen ihmisen ratkaisu ottaen huomioon molempien tottumuksen olla ja asua yksin. Jo kaukosuhteeseen ryhtyminen vaatii tietynlaista luonnetta, ja yksilöllisistä luonteista ja kahden ihmisen välisestä yhteensopivuudestahan kaukosuhteen kestävyys on kiinni.
Hej Kaikki suhteet toimii omalla tavallaan. Jos on kaukana kaipaa, unelmoi ja pienetkin asiat tulevevat suureksi.Sitten kun tavataan kaikki on ihanaa.On punnittava mitä sanoo on varottava kysymyksiä ja toiveita. Tässa on oma jännityksensä,mikä sopii minulle. Sinä joka aloitat kaukosuhteen....älä lupaa enempää minkä voit pitää,tee rajat ja sopikaa mitä haluatte ja mikä on kiellettyä, niin voitte keskittyä tutustumiseen ja energia on vain tässä ja nyt. Minun kaukosuhteeni on kestänyt yli vuoden ja jos ei tästä tule muuta niin ainakin lämmin ystävyys.
Hei, Olin ulkomailla töissä, tutustuttiin kesän aikana. Ihastuttiin muutama päivä ennen paluutani Suomeen. Heti oltiin vakavissamme ja tiedettiin, että pian nähdään uudestaan. Mies tuli Suomeen viikoksi kolmen viikon kuluttua. Rakastuttiin. Nähtiin yleensä noin viikon ajan yhden tai kahden kuukauden välein, yhteensä n. 5 kertaa yhdeksän kuukauden aikana. Kesästä lähtien ollaan asuttu yhdessä, mutta nyt olosuhteiden pakosta jouduttiin taas kaukosuhteeseen kahdeksi kuukaudeksi. Ensimmäistä vuotta helpotti tiivis yhteydenpito. Nyt kun olemme olleet jatkuvasti yhdessä, erossa olo on kamalaa. Tänhetkinen yhteydenpito on edelleen olosuhteiden pakosta tosi tosi huonoa, mutta voiton puolella ollaan. Käytiin taas välillä pohjalla, mutta nyt enää kolme viikkoa seuraavaan tapaamiseen ja sitten on taas tarkoitus olla yhdessä. Hetkeäkään en muuttaisi, oltiin alusta asti vakavissamme. Tiesin heti, että nyt on elämäni rakkaus kyseessä ja sen puolesta taistellaan. Olisin ollut valmis vaikka kosintaan jo kolmannella tapaamiskerralla. No, se nyt olisi ollut ehkä hölmöä, mutta siis sellainen oli tunne. Eikä ole mihinkään muuttunut. Koti on siellä missä sydän on. Eli me menemme sen mukaan, vaikka se tarkoittaakin kompromisseja ja perheen, ystävien ikävöintiä. Kaukosuhde kestää, jos olette vakavissanne. Luottamus, keskustelu, hassuttelu ovat tärkeitä. Kaikesta selviää, mutta kyllä tämä raastaa. Ei ole helppoa. Tunnen parin, joka on yli puoli vuotta ollut erossa ja ovat nyt yhdessä. Henk.kohtaisesti en niin pitkään voisi olla erossa. Jos haluatte tosissanne olla yhdessä, niin silloin ei pitäisi olla mikään mahdottomuus järjestää tapaamisia. Miksi olla erossa siis niin kauan? Jos toinen sanoo, ettei ole mahdollista tulla tapaamaan sinua ulkomaille, niin voit unohtaa tapauksen. Vaatii aikaa, uhrauksia ja rahaa. Mutta etenkin rakkautta.
Tosin täytyy muistaa että nuoremmilla pareilla voi vielä olla sellainenkin este jota kutsutaan vanhemmiksi näissä kaukosuhteissa. Ja joskus se este nyt vain kieltää yksin kertaisesti näkemästä suunnilleen vuoteen - halusit tai et.
Tavattiin baarissa ja tunnettiin vain kuukauden ajan ennenkuin mies lähti ulkomaille töihin. Joku siinä oli ja haluttiin kuitenkin yrittää. 9kk se toimi, sitten muutin ulkomaille ja täll ähetkellä elellään saman katon alla.
Ei nuo kaukosuhteet tuppaa toimimaan.
Tasan 254 päivää oltiin toisiamme näkemättä. Välimatka n. 10 000 km. No, valokuvia, sähköpostia ja puheluita kyllä vaihdettiin. Suomalaisen kanssa en kyllä olisi alkanut, koska suomalainen "uskollisuus" kyllä on tullut tutuksi... :O
Meillä on samanlainen tilanne päällä. Välillä ahdistaa todella paljon, kaikki tuntuu menevän päin helevettiä...Välillä taas tuntuu että mikään ei voi mennä pieleen! En kyllä tähän ryhtyisi jos en olisi 300% varma että onnistuu. En oikein usko, että kukaan tähän kidutukseen vapaaehtoisesti ryhtyisi muutenkaan, tuskaahan tämä on. Parin kuukauden päästä hieman helpotusta ikävään tiedossa, mutta sen jälkeen kidutus taas jatkuu. Valoa tunnelin päässä ei vielä näy, koska molemmat opiskelemme omissa kotimaissamme. Rakkaus ja usko suhteeseen, ja ennen kaikkea luottamus toiseen auttavat kaukosuhteessa. Jos toinen ei luota tai toiseen ei pysty luottamaan niin ei kyllä kaukosuhde onnistu. Ja selvät pelisäännöt joita molemmat kunnioittaa! Koittakaa kestää, kyllä niitä hyviäkin juttuja on.. Jaksamisia kaikille!
On niin tuttua. Varsinkin itselläni pää sekoaa ja välillä käyn pohjalla. Mieheni on siis ulkomailla, milloin missäkin työn takia. Seurustelimme 4kk ennen hänen ensimmäistä lähtöään, ja alusta asti olemme olleet tämän suhteen vakavissamme.
Mieheni on perinteinen suomalainen mies "ei puhu eikä pukahda", eli ei siis liiemmin puhu tunteistaan. Joka päivä hän kuitenkin kertoo ikävoivänsä minua ja rakastavansa minua, mutta oma tasapainoni heittelee, koska ikävä on minulle yhtä tuskaa. Minun pitäisi ymmärtää, että ikävä on yhteinen asia. Välillä minua harmittaa skeptisyyteni, mutta välillä havahdun: "Miksi minä murehdin aina näitä samoja asioita?" Olen todella onnellinen mieheni kanssa ja meillä on tulevaisuuteen selvät sävelet.
On jotenkin niin helpottava kuulla, että jollain muullakin on samanlaisia tuntemuksia kuin minulla :) Totta on, että kaukosuhteessa on oltava tosissaan, kannustettava ja kunnioitettava toista osapuolta ja olla rehellinen. Löysin tässä taannoin hyvän linkin http://www.iltalehti.fi/ilona/200806047683414_in.shtml Käykää kaikki kurkkaamassa tuo ja ottakaa neuvot vastaan :)
Ikävä on aina yhtä tuskaa, mutta pienillä iloilla kestämme sen (vaikka eroaika olisikin pitkä). Ja aina tarvitsisi ajatella sitä päivää, kun taas näkee rakkaansa. Itselläni on vielä paljon opittavaa kaukosuhteessa olemisesta, mutta eiköhän se ajan myötä käy tavallaan helpommaksi. Tsemppiä kaikille :)
Moi, me ollaan Aussipojan kanssa pidetty yhtä nyt 2 vuotta.. siitä ajasta minä olen asunut hänen luonaan vuoden Ausseissa ja Englannissa asuttiin puoli vuotta. Seuraavaksi on hänen vuoronsa tulla Suomeen joksikin aikaa (varmaan todella vaikeaa jos töitä ei löydy)...jos hän tulee syksyllä niin kuin olemme suunnitelleet, olisimme siihen mennessä olleet erossa 7kk. Joku edellinen kommentissaan sanoi, ettei ymmärrä jos ei nähdä usein... rahaa lentolippuihin menee 1500 ja opiskelijana sellaiseen ei ole varaa kuin kerran vuodessa ikävä kyllä :(. Kaukosuhde toimii siinä missä "tavallinen" suhdekin, jos tosiaan on intoa järjestää tapaamisia ja yhteistä asumista missä päin maailmaa tahansa edes joksikin aikaa. Tietenkin sitten kun haluaa asettua aloilleen ja perustaa perheen onkin tosi kyseessä; mikä on lopullinen asuinmaa? Itseäni pelottaa tämä tulevaisuus, sillä en haluaisi asua Ausseissa eikä hän Suomessa lopunikäänsä. Mutta silti me ollaan yhdessä, koska tässä hetkessä pitää elää, ei tulevaisuudessa. Hassuinta on se, ettei me olla edes rakastuneita vaan ihastuneita..mutta silti niin tosissaan?? Minä tarkastelen omaa suhdettani siitä vinkkelistä, että ehkä tämä on ihannesuhde meille molemmille. Olemme kummatkin todella itsenäisiä ja vielä nuoria (23v.), enkä haluaisikaan vielä asettua aloilleni saman katon alle!! Kaukosuhde toimii jos on muutakin elämää kuin oma kumppani. Muutin Ausseihin vuodeksi, olin hyvin masentunut ja epätoivoinen uudesta tilanteesta -olinhan jättänyt kaiken toisen ihmisen takia. Sellaista taakkaa ei saisi suhteeseen työntää. Ei toinen voi olla se oman onnen lähde. Niinpä kun muuttaa toisen maahan vähäksi aikaa on oltava hyvin tietoinen siitä, että jatkaa elämäänsä niin kuin kotimaaassaan eikä jätä kaikkea suhteen varaan. Semmoista :D
Miljoonat, suloiset kiitokset tästä kertomuksesta. Teksti aiheutti paljon ajatuksia ja oli äärimmäisen rohkaiseva.. Missä olette alun perin tavanneet? Onnea ja voimia suhteeseenne:)
Hyvä jos auttaa ja antaa uutta ajateltavaa :)!! Nyt myös varmistui että poikaystäväni on tulossa Suomeen syyskuussa!!! Enää 3-4kk jäljellä siis! Jippii! Tapasimme alun perin Ausseissa Cairnsissa 2006, kun hän oli siellä hostellissa töissä ja minä reppureissaamassa :). Päivä kerrallaan, niin kulunut sanonta kuin onkin, mutta hyvin totta kaukosuhteessa. Itse olin mitä huonoin esimerkki tuosta sanonnasta vähintään ensimmäisen vuoden kun oltiin yhdessä. Itkua väänsin ja yritin "järkeillä" ja saada poikaystäväni vakuuttuneeksi että eiköhän tässä olisi parasta erota kun ei kuitenkaan ole minkäänlaista mahista olla yhdessä. Huomaan myös sen, että herkkänä ihmisenä on kaukosuhteessa vaikea päästää toista lähelle, kun eroamisen mahdollisuus tuntuu kolkuttavan nurkan takana. Mutta aika näköjään tekee tehtävänsä, jos sitä on 2 vuotta onnistuttu, niin miksei 2 seuraavaakin! :) Onnea ja tsemppiä teillekin :)
Toimi loistavasti 4 vuotta. Viime kesänä kaukosuhteemme vihdoin päättyi ja siitä tuli lähisuhde, asumme vihdoin samassa maassa, saman katon alla, samalla sukunimellä ja pienen tyttäremme kanssa. :) Tapasimme Helsingissä, mieheni asui Englannissa ja minä siis Suomessa. Siitä se sitten alkoi, seuraavaksi minä lensin Lontooseen, sitä seurasi yhteisiä lomia ja paljon itkuisia hyvästejä lentokentillä. Miehen töiden ja minun opiskeluni vuoksi pystyimme yleensä näkemään melko usein, mutta pakon edessä olimme kerran erossa puolisen vuotta. Ikävä oli kova, mutta päivä kerrallaan.. Koko ajan tiesimme, että haluamme olla yhdessä ja päämäärä oli selvä; kaukosuhteesta lähisuhteeksi. Nyt kun ajattelen asiaa, niin se on ehkä se, mikä piti meidät niin tiiviisti yhdessä välimatkasta huolimatta. Molemmille oli selvää, että se kaukosuhde on väliaikainen ja tiesimme, että toinen on tosissaan. En pystyisi olemaan kaukosuhteessa, jos en tietäisi sillä olevan tulevaisuutta. Myös eriomainen kommunikointi on tärkeää kaukosuhteessa, puhelimessa tai sähköpostissa kun asiat tulevat helposti ymmärretyksi väärin jos ei ole selkeä. Mielestäni kaukosuhde toimii siinä kuin lähisuhdekin. Samoja asioita se vaatii, rakkautta ja luottamusta ennen kaikkea. Luottamuksen rooli on ehkä kaukosuhteessa suurempi, pitää uskoa toisen sanaan täysin ja epäilys hiipii mieleen helpommin kuin lähisuhteessa, jossa toisen rakkaudelle saa vahvistusta useammin ja näkyvämmässä muodossa, 'oikeassa' elämässä. Oman kokemukseni pohjalta on pakko sanoa, että rankkaa se on ajoittain, mutta toimii kyllä jos molemmat sitä haluavat! Ja tosiaan, päivä kerrallaan eteenpäin, kyllä se koittaa sekin päivä kun se puoli vuotta on ohi. :)
Onneksi asutaan sentään samassa maassa, ja juna kulkee. Nyt n. puolitoista vuotta takana, näillä näkymin kaks vuotta jäljellä (itse opiskelen, toinen töissä) Välimatkaa on n. 4 tuntia juna bussi/auto-yhdistelmällä. Nähdään melkein joka viikonloppu. Toki matkustaminen välistä rassaa, varsinkin kun itse oon se joka reissaa, lyhyiden perjantaikoulupäivien ja halvempien junalippujen takia. Mutta mitäpä sitä ei tekisi toisen nähdäkseen?
Molemminpuolinen luottamus on kunnossa, ja rakkautta riittää. Viikolla soitellaan ja meseillään, melkein joka päivä. Vaihdetaan arjen kuulumisia, ja kertoillaan päivästä ja tunteista. Vakavammista asioista puhutaan sitten kun nähdään kasvokkain, näin tosiaan vältetään virhetulkinnat. Viikolla harvemmin riitoja syntyy, mutta viikonlopun kränät ratkotaan heti, etteivät asiat pääse hautumaan liian isoiksi.
Kaukosuhteen hyviin puoliin kuuluu runsas oma aika, ja se että suhteen laatua saa pohtia myös yksikseen. Silloin kun nähdään, ollaan tiiviisti yhdessä. Viikonlopun aikana ehtii mielestäni tutustua myös arkeen ja rutiineihin, laittaa yhdessä ruokaa, nähdä yhteisiä tuttuja, molempien vanhempia, käydä kaupassa.
Tietynlaista avoimuutta on hyvä olla, ettei kummallekaan synny väärinkäsitystä toisen arkiminästä. Ne likaiset vaatekasat ja siivoamaton keittiö karistavat kyllä harhakuvat...
Minun mieheni oli ihan suhteemme alussa puolitoista vuotta ulkomailla töissä. Suhteemme tavallaan alkoikin kaukosuhteena, vaikka olimme kyllä tunteneet muuten jo vuosia. Pääsimme tapaamaan livenä vain ehkä viisi kertaa tuona aikana. Ikävä oli aika hirveä välillä, mutta sähköpostittelimme joka päivä ja soittelimmekin joskus. Jotenkin sen vaan kesti. Muutimme yhteen puolisen vuotta sen jälkeen kun hän palasi pysyvästi Suomeen ja nyt on onnellista yhteiseloa takana jo kymmenen vuotta. :-)
Eli kyllä se toimii jos eroa ei kestä loputtomiin ja molemmilla on vankka usko suhteen tulevaisuuteen. Puoli vuotta menee äkkiä kun keskitytte töihin, opiskeluun tai harrastuksiin. Ehditte kyhjätä lähekkäin sitten myöhemmin.
Jos taas koko suhde on muutenkin hatarammalla pohjalla ja tulee puolin tai toisin epäilyksiä että missäs olit kun et vastannut viestiin jne. niin sitten voi kyllä käydä liian vaikeaksi.
Itse tapasin kaukorakkauteni keski-euroopassa, olimme molemmat lomamatkalla. Hän itse asuu Norjassa ja minä Suomessa. Vietimme yhden illan yhdessä ja vaihdoimme puhelinnumeroitamme. Siitä hetkestä lähtien olemme hyvin tiiviisti pidimme yhteyttä sähköpostitse,mesen ja skypen avulle. 3kk päästä ensitapaamisestä matkustin hänen luokseen Norjaan ja siitä hetkestä asti olen uskonut rakkauteen ja sen oikean löytämiseen.:) Kolmannella tapaamisellamme matkustimme Roomaan lomalle ja kihlauduimme aivan extempore rakkauden huumassamme romanttisessa ympäristössä.:)
Paljon se on vaatinut, ikävä oli jatkuvasti aivan hillitön ja paljon lentoja Suomen ja Norjan välillä vaikkapa vain yhden päivän takia. Jokin voima kuitenkin auttoi jaksamaan...Puolitoistavuotta tapaamisestamme muutin itse Norjaan mieheni luokse ja olemme olleet yhdessä 5 vuotta! Arki ei vienyt suhteestamme jännitystä tai huuman ja rakastuneisuuden tunnetta,päinvastoin!!=) Hääpäivä on päätetty ja tapahtumasta tulee aivan meidänlaisemme, intiimi,pienimuotoinen ja romanttinen ulkoilmatapahtuma, ulkomailla tietenkin.=)
Joten haluan sanoa että vaikka vaikeaa on ja ikävä raastaa, älkää luovuttako. Se kaikki todella on sen arvoista!=)=) Ajatelkaa positiivisia asioita ja sitä miten ihanaa on löytää ihminen joka on kuin luotu sinulle. Ja muistakaa, maailma on loppujen lopuksi todella pieni.:)
Mulla ja miehelläni ei ole onneksi maita välissä.. Mies asuu Tampereella, minä Vantaalla... Tapasimme netin kautta marraskuussa, mutta silloin mies palasi vielä vaimonsa luo, nyt ovat eronneet ja olemme tapailleet nyt kuukauden aina viikonloppuisin... Nyt mies onneksi etsii pk-seudulta töitä ja haluaa muuttaa lähemmäs, koska ikävä vain on liian kova kyetäksemme kaukosuhteeseen ja eroa meillä ei edes mietitä...
Kyllä ne kaukosuhteet voivat toimia, kun molemmat tekevät töitä onnistumisen eteen... Jaksamista!!
Minä olen ollu kohta 2 vuotta kaukosuhteessa. Asun itse sveitsissä ja poikaystäväni suomessa. Nähdään aina vaan lomilla. Tutustuttiin kerran netin kautta ja juteltiin 4 vuotta kunnes vihdoin suostuin tapaamiseen. Sen jälkeen alettiinkin seurustelee heti.
Kaukosuhde on tosi vaikeata. Mä olen ihminen joka haluaa paljon läheisyyttä mutta sitä ei oikein näin puhelimen ja viestejen kautta saa. Olen usein miettiny eroa ja riidellään kaikesta turhasta mitä ei tulis jos oltais samassa maassa (esim. miksi et tullu koneelle juttelee jne.). Jätkäkaverini kuiteski aina piristää ja antaa voimaa jaksaa tätä etäisyyttä. Ensi vuonna aijon muuttaa suomeen ja sitä aina muistelen huonoissa hetkissä. Koska vaikka ero tekee kipeätä, se ei voi tuhota rakkautta jos oikeasti haluaa olla toisen kanssa.
Varmasti tulee olemaan kivuliaita hetkiä ja voimat lopussa mutta kun näkee sitten muutaman kuukauden päästä lomalla, nauttii vain enemmän sitä yhdessä oloa ja kaikki paha unohtuu. Onnea sinulle :)
Kaukosuhde toimii sinä kuin mikä tahansa muukin suhde. Pitää muistaa se että ihmissuhde ei aina toimi rtippumatta edellytyksistä.