Olen 19v. poika, en ole vielä päässyt seurustelusuhteeseen (yritystä tosin on ollut, kerran oikein kunnolla) ja olen vielä neitsyt. Ulkoisesti olen ihan normaalin näköinen ja hyvässä kunnossa, mutta silti varsin mitäänsanomaton. Minulla on kaikki edellytykset parisuhteeseen, mutta olen vain niin käsittämättömän ujo ja ehkä pelokaskin, etten suostu paljastamaan tunteitani sitten mistään hinnasta. En pysty hermostuksissani tuomaan aitoa itseäni esille kun tarve olisi, en vihaa itseäni, en vain osaa ilmaista itseäni ja tuoda itseäni esille. Olen lukuisia kertoja jutellut asiasta ystävieni kanssa, heidän vakuuttelunsa ja rohkaisunsa ovat todella tärkeitä minulle, mutta tuntuu olevan niin, ettei ole mitään niin suurta voimaa olemassa, joka saisi minut ottamaan sen kaikkein tärkeimmän askeleen eteenpäin. Tiedän, että siitä eteenpäin asiat kulkisivat jokseenkin omalla painollaan. Kaikki tämä masentaa minua suunnattomasti ja aiheuttaa voimakasta häpeää. Lähes kaikki ystäväni tulevat tyttöjen kanssa toimeen vähintäänkin loistavasti, useimmat seurustelevat. Arkielämässä pärjään ihan hyvin tyttöjen seurassa, mutta kun pitäisi saada "se" vaihde päälle... noh, minulla ei ole koko vaihdelaattikkoa...
Joudunko elämään elämäni ilman
naista ja seksiä?
81022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eiköhän sulle jostakin löytyisi samanlainen arka ja ujo tyttöystäväks. Tiedän kyllä yhen koulukiusatunkin nyt 18-vuotiaan jolla on avovaimo.
ole 16v. ikään mennessä päässyt painamaan naista, on hän naisten silmissä kelvoton luuseri ja tuomittu ATM:ksi.
on vain sinun naurettava mielipiteesi.
Terveisin nainen
Sitten kun ikää on ehtinyt tulla reilusti yli 30 ja sama tilanne vielä silloin voit kyllä heittää kirveen kaivoon. Toisaalta omasta kokemuksestani voin sanoa että norena se vitsa on väänettävä tai se jää kokonaan vääntämättä.
Terv. 37 v. ja poikuus tallella
Miksi luulet että naisen seurassa pitää yrittää liikaa. Eikö vähempi riitä. Kyllähän puhumattomien panomiestenkin perässä juostaan. Jos vaan puhut normaalisti edes jotain
..ite olin 19 ja mies 21 kun löydettiin toisemme ja samalla ensimmäisemme kumpikin. Joten nou panic! ;)
No eihän tossa mitään häpeämistä oo, ainakaan mun mielestäni. Tunnenpa yhden meidän ikäisen pojan (itse olen 19v tyttö) joka ei päin naamaa osannut sanoa juuri mitään kun ei ollut sellaiseen tottunut. Tekstareiden ja ajan avulla se sitten uskaltautui avautumaan kaikenlaisesta enemmän sitten kasvokkainkin.
Ei siihen hermoiluun ja sulkeutuneisuuteen auta mikään jos ei vaan päätä ottaa joskus riskejä sanomalla jotain. Tekemällähän se helpottuu. Aatteles näin. Jos sä tiedät mukavan tytön etkä koskaan ota riskiä sanomalla sille mitään mukavaa niin se on ihan yhtä huono kuin se että murjaiset jotain oikein noloa. Hiljaa pysymisestä ei saa pisteitä. Sä jäät aina miinukselle pysyit sä sitten hiljaa tai sanoit jotain typerää. Mut jos sä yrität sanoa jotain, niin voit ainakin aatella ettet haaskannut tilaisuutta ja ehkä siitä seuraa jotain hyvääkin. Jos sanoo jotain ihan rehellisesti toiselle niin et sä oo se ainoa hämillinen siinä tilanteessa. Kyllä se sille tytöllekin voi olla uusi tilanne.