Mieheni ei halua rakastella.
Tätä on kestänyt jo kolmisen vuotta. Ensin hetket hiipuivat kertaan viikossa, sitten kertaan kuukaudessa ja sen jälkeen satunnaisesti. Sitten alkoivat epäonnistumiset. Erektio ei kestänyt. Yritin kaikkeni, keskustella, riidellä, hyvitellä. Mies ei suostu lääkäriin tai muuten tutkittavaksi. Joskus aiheutan riidan kysymällä, miksi ei rakastella. Onko vika minussa, olenko inhottava, onko sinulla toinen. Ei kuulemma ole missään vikaa ei ole toista ja samalla hän suuttuu. Olen perverssi, kun epäilen toista naista. Mies elää vain kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Toisaalta hän on muuttunut kamalan kiltiksi. Olen antanut itseni ymmärtää, että hän kuitenkin rakastaa minua.
Olen suunnitellut uskottomuutta (ajautumassa jo sänkyyn toisen miehen kanssa) ja joskus kovassa riidassa sanonutkin hänelle. Hän ei vain välitä. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja molemmat olemme jo viidenkympin rajoissa. Ja alussa kaikki sujui niin ihanasti, että itsekin aloin pitää seksistä. Olenko nyt epänormaali nainen. Tuntuu että olen seksin "vonkaaja", se josta naiset yleensä valittavat. En pysty olemaan ilman.
Mitä ajattelette asiasta?
Tätä on kestänyt jo kolmisen vuotta. Ensin hetket hiipuivat kertaan viikossa, sitten kertaan kuukaudessa ja sen jälkeen satunnaisesti. Sitten alkoivat epäonnistumiset. Erektio ei kestänyt. Yritin kaikkeni, keskustella, riidellä, hyvitellä. Mies ei suostu lääkäriin tai muuten tutkittavaksi. Joskus aiheutan riidan kysymällä, miksi ei rakastella. Onko vika minussa, olenko inhottava, onko sinulla toinen. Ei kuulemma ole missään vikaa ei ole toista ja samalla hän suuttuu. Olen perverssi, kun epäilen toista naista. Mies elää vain kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Toisaalta hän on muuttunut kamalan kiltiksi. Olen antanut itseni ymmärtää, että hän kuitenkin rakastaa minua.
Olen suunnitellut uskottomuutta (ajautumassa jo sänkyyn toisen miehen kanssa) ja joskus kovassa riidassa sanonutkin hänelle. Hän ei vain välitä. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja molemmat olemme jo viidenkympin rajoissa. Ja alussa kaikki sujui niin ihanasti, että itsekin aloin pitää seksistä. Olenko nyt epänormaali nainen. Tuntuu että olen seksin "vonkaaja", se josta naiset yleensä valittavat. En pysty olemaan ilman.
Mitä ajattelette asiasta?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Hei!
Ajatuksesi ovat tuttuja. Itsellä on vaimo vastaavasti alkanut vähentämään. Teidän kohdalla en osaa sanoa syytä mistä tilanne johtuu. Meillä syyt ovat selvät. Työstressi, itsetunto-ongelmat ja muukin epävarmuus. Lisäksi henkilöhistoriaan liittyvät tekijät. Vaimoni ei ole identiteetin keskeisessä kehitysvaiheessa (murrosikä suunnilleen) ollut seksuaalinen olento ja nyt, kun hän tarvitsee perusturvallisuutta, ei tilanteet joita hän ei hallitse eikä ole varma itsestään vain sovi hänellä. Hän on nyt lähtenyt hakemaan terapia-apua tuohon työstressiin; toivottavasti se auttaa myös täällä kotonakin.
Teillä tilanne on toinen. Vai onko. Minäkuva on ihmisellä niin herkkä asia. Jos te että pysty puhumaan asiasta kunnolla keskenänne niin suosittelen pariterapiaa. Pitää muistaa että terapeutti ei ole kenenkään "puolella". Eli lopputulosta on mahdoton sanoa etukäteen. Ongelmat ovat joskus yllättäviä. Mielestäni "kyvyn" hoitaminen on pelkän oireen hoitamista. Lääkäri kyllä kirjoittaa reseptin mutta terapia voi auttaa pysyvästi.
Ilman oleminen parisuhteessa ei ole normaalia sinun tapauksessasi. On pariskuntia jotka haluavat elää ilman seksiä ja se heille sopii. Mutta jos elämän odotukset eivät ole sellaiset ei se käy. Haluaminen on normaalia. Ja haluamattomuus on toisille normaalia. On vain erilaisia yksilöitä.
Uskottomuus ei ole missään tilanteessa ratkaisu. Joskus kuulee kerrottavan suhteista joissa on "sovittu" vapaudesta hakea helpotusta muualta. En usko tällaisiin pidemmällä jänteellä. Tuo että kerrot: "hän ei vain välitä", vaikuttaa huolestuttavalta. Onko miehelläsi lipsumassa ote elämästä. Tuo saattaa olla merkki yleisestä välinpitämättömyydestä: "kaikki kuitenkin menee...". Hänellä ei ole ystäviä, harrastuksia, tai mitään muutakaan "omaa"? Jos tilanne on tämä, on se mahdollisesti merkki kytevästä masennuksesta.
Ulkopuolisen suhteen hakeminen tuollaisessa epävarmassa tilanteessa on huono ajatus. Suhteen tilanne pitää saada kunnolla selville. Se on aivan mahdollista että miehesi ei todellisuudessa koe itseään itsekseen rakastellessaan ja siksi on vieraantumassa siitä lopullisesti. Jos tilanne on tämä ei siihen edes läheinen ihminen pysty auttamaan. Varsinkaan jos luottamus on menetetty syrjähypyn vuoksi. Kun tilanne on selvä on sitten aika tehdä ratkaisu. Ja niitä on monia mahdollisia. Mutta siihen asti on paras tyytyä "omaan apuun". Omasta seksuaalisuudesta on syytä pitää kiinni, nauttia omasta kehosta, omista tunteista ja pitää huolta muutenkin itsestään. Sitten aikanaan voitte toivottavasti taas alkaa nauttimaan näistä asioista yhdessä.
Muuten se miksi miehesi on muuttunut kiltiksi mielestäni johtuu juuri siitä mitä sanot. Hän rakastaa sinua. Mutta ei pysty tarjoamaan kaikkea sitä mitä sinä haluaisi ja haluaa (ehkä tietämättään) korvata sen muuten.
Tää on sitten ongelma, jota ei voi ehkä koskaan ratkaista. Koska mies ei halua parisuhdeterapiaan tai lääkäriin, en voi häntä sinne väkisin raahata. Mutta ajatelkaa - mä todella kärsin koska en tunne enää olevani nainen. Aika tuntuu solahtavan käsistä ja näinkä mun pitää elää. Olisin niin täynnä hellyyttä, jota voisin miehelleni antaa, tekisin vaikka mitä. Mutta kun en kehtaa tehdä aloitettakaan, kun olen ollut niin usein torjuttu.
Paras pitää päänsä kiinni ja ottaa tuo tarjolla oleva vieras kohde. Näin on taas yksi avioliitto tuhottu.
minäkin tulin, että mies tuntee itsensä syylliseksi tilanteeseen ja yrittää hyvitellä ylenmääräisellä kiltteydellä. Mikä sekin alkaa lopulta ärsyttää, ellei itse asiaan oteta kantaa.
hienoa lukea mieheltä noin kypsää ja asiallista tekstiä
- nainen luepa anna-leena härkösen "ei kiitos" niin huomaat ettet ole todellakaan asian kanssa yksin
sinä MIES olet todellinen löytö vaimosi on onnen tyttö kun on sinut rinnalleen saanut
hyvää kevättä kaikille osapuolille
Sama mies tällä kirjoittelee. Kiitoksia vain kiittelemisestä. En minä noin viisas ole kuin kirjoituksesta saa kuvan. Ihan tavallinen. Kyllä teen ankarasti virheitä tässä elämässä ja tässä suhteessa. Mutta olen nyt ollut tässä avioliitossa harjoittelemassa reilut 20 vuotta. Kyllä se tähänkin kivikalloon ymmärrys uppoaa kun sitä riittävän pitkään koputtaa. Puutteita kyllä on sitten muilla osa-alueilla. Mutta totta on kai että olen oppinut rakastamaan ihmisiä.
Ilman seksiä ei ole elämää. Tai hanki salarakas.
Et ole epänormaali, minulla on ihan sama tilanne, ainoastaan oma tilanteeni on kestänyt pari vuotta kauemmin, en tunne itseäni epänormaaliksi, vaan mieheni on epänormaali, hän ei omaa avioliittoon kuuluvaa hellyyttä ja rakkautta, hän ei anna itsestään mitää, kaiken minkä häneltä saan on ostettu rahalla tai saatu ilmaiseksi. No ajattelen aian näin, että koska meillä muuten menee suht koht hyvin olen tyytynyt kohtaloon ja kun ei pitkään aikaan ole sukupuolielämää asian unohtaa. Nyt tosiaan on tullut mieleen että elämää on vielä viisikymppisenäkin ja miettinyt avioliiton ulkopuolisia suhteita, no aika näyttää miten tässä käy. Tesmppa myös sinulle, olet NAINEN,oikea NAINEN
Samanlaista oli meillä. Suhteen ensimmäiset viisi vuotta seksi oli aivan ihanaa. Sitten alkoi mennä pikkuhiljaa yhä huonommin. Erektio ei kestänyt, tai laukesi liian aikaisin. Aluksi puhuttiin, työstressiä oli, mietittiin miten sitä voisi vähentää, puhuttiin lääkäriin menostakin. Riitaa meillä ei tullut. Kysymättäkin hän sanoi että minä olen viehättävä ja hän rakastaa mutta ei vaan onnistu. Ei kuitenkaan saanut mennyksi lääkäriin.
Toistuvien pettymyksen jälkeen molemmat vähitellen lakkasivat tekemästä aloitteita. Näin meni kolmisen vuotta, lopulta ei rakasteltu ollenkaan. Jotenkin se vaan tuntui helpommalta. Muuten meillä meni yhteiselämä ihan hyvin, halailua ja muuta hellyyttäkin oli. Ero olisi ollut aika mahdoton ajatus, lapsetkin siitä olisivat kärsineet ja muut läheiset.
Seksin puute kävi kuitenkin pahasti itsetunnon ja elämänilon päälle. Olin jatkuvasti äkäinen. Lopulta totesin, että pakko on hankkia salarakas, ei tule muuten mitään. Löysinkin netistä oikein hyvän miehen, joka sai minut taas tuntemaan oloni haluttavaksi naiseksi ja muutenkin hyväntuuliseksi.
Meni taas vuosi, sitten miehenikin yllättäen lopulta päätti mennä lääkäriin, kun olin jo luopunut toivosta että mitään kunnollista seksielämää meillä voisi enää olla. Sinisten pillerien avulla erektiot alkoivat kestää, mutta henkisesti oli vaikeaa herättää henkiin pitkään tukahdettuna olleet halut. Onnistui kuitenkin, vähitellen, rakkauden voimalla.
Salarakkaastani en kuitenkaan luovu, olen häneenkin jo tavallaan kiintynyt, enkä pysty luottamaan siihen että mieheni kanssa menee jatkuvasti näinkään hyvin. Olemme jo viisikymppisiä. Joten nyt siis minulla on kaksi ihanaa miestä ja erittäin tyydyttävä seksielämä.
Se lääkäriinmeno voi olla sinunkin miehellesi kovan takana. Koeta saada hänet sinne, mutta älä uhkaile äläkä riitele, se vain vaikeuttaa asiaa entisestään. Vaikeaa se kyllä on ystävällisestikään puhua, kun tilanne on ollut lukossa jo vuosia. Yritä kuitenkin.
Pariterapiaan en oikein jaksa uskoa. Jos vika on fysiologinen, niin se on myös turhaa rahan ja ajan haaskausta. Urologille kannattaa ensin mennä.
Salarakkaan ottamisessa on monta riskiä. Omantunnontuskat voivat käydä liian suuriksi, tai sitten saatat rakastua toiseen mieheen. Mutta jos sinä ja miehesi rakastatte toisianne ettekä halua erota, niin vaihtoehdotkin ovat vähissä! Mitä teetkin, älä nyt ainakaan kuvittele olevasi epänormaali tai epämiellyttävä. Seksihalut ovat normaali ja luonnollinen asia, ja tavalla tai toisella ne olisi saatava tyydytetyksi, muuten menee elämänilo ja mielenterveys. Voimia ja jaksamista sinulle!
Ja yritä olla välittämättä niistä "pettäjähuora"-viesteistä, joita tähänkin ketjuun varmaan tulee.
Minä olen niitä miehiä jotka teitä auttavat.
Iloista antajaa rakastaa ja samalla saan itsekkin.
S-rakkaat sopivat minulle ja en edes halua vaki-
suhdetta. En tunne mitään omantunnontuskia, jokainen
päättäkööt tekemisistään itse.
Ensimmäinen, joka ymmärtää missä tilanteessa olen. EIlisen illan mietin tätä asiaa juurta jaksain ja tulin samaan tulokseen kuin sinäkin. Olen miehelleni mitä hän haluaa (kaveri, äiti) ja otan toisen miehen kutsun vastaan ja lähden sille tielle, jolle en olisi ikinä uskonut lähteväni. Kyllä se nostaa itsetuntoa, kun tietää että jossakin on joku joka välittää minusta naisena.
Vaikeus on kuitenkin siinä, etteme tahdo löytää yhteistä aikaa. Molemmat aviossa ja molemmilla samat pulmat. Olemme kärismättömiä, soittelemme ja viestittelemme toisille joka päivä. Olemme tavanneet ihan kiltisti muutaman kerran. Ja luulen, että hän on se oikea jonka kanssa haluan purkaa hellyyteni ja naiseuteni.
Älkää tuomitko - tää on vaan elämää, joka pelastaa molempien avioliiton.
Voisin vain kuvitella sen huudon määrää, jos oma miehesi olisi tehnyt tämmöisen ratkaisun ja napannut vaikkapa 10-15v sinua nuoremman rakastajattaren. Mikä sika!
Koska kysyjä on nainen, sinulle sallitaan syrjähypyt tai miehen vaihto.
Jos kysyjä olisi mies, sinua syytettäisiin vaikka mistä kun et huomioi naistasi ja kehtaatkin ajatella syrjähyppyjä tai eroja.
Kyllähän se nyt on niin, että naiset tuomitaan ja miehille annetaan anteeksi, koska he ovat uroksia, jotka tarvitsevat naista. Lueskelkaa viestejä vaikka miesten logiikka-palstalla.
mieltä. Miehen kuuluu vissiin pettää, ollakseen mies. Mutta, kun ne pettää, niin miksi ne pilaakin sitten oman elämänsä? Syyllisyyttä.
En suosittele pettämistä kenellekään. Ruotikaa se suhteenne keskenänne, tai terapiassa tai jonkun muun tahon kanssa. Mutta ratkaisun teet vain sinä itse omassa avioliitossasi.
Minulla vaimo on kans vuosi sitten,viimeksi antanut.Minä taas olen aktiivinen,mutta,mutta??
Ota yhteyttä minuun niin keskustellaann....
Kuka sitten olet?
Nimimerkille: liian pitkä tie yksin)
Minä ymmärrän sinua täysin,on hirveän riistävää
jättää vaimo sinun tilanteeseen,elikkä ilman
sexiä,joka kuuluu jokaiseen suhteeseen.
Itse olen jätetty samaan tilanteeseen,vaimoni
puolelta...olen 50v mies..Haluatko keskustella
asiasta...
Laita sp-osoite
vastaus:Pitkä tie yksin)
Moi,laitan sinulle sp-osoitteen:::
[email protected]
onnea sinulle...
yksi syy miehesi haluttomuuteen voi olla, että peli on vähän "ruosteessa". Kun vanhenee ja elää tasaista parisuhdetta vaatisi mieskunto tasaista hoitamista - kiihkeä viikonloppu ei paikkaa sitä, jolloin useampi rakastelukerta voi olla monille aivan liikaa, jos ja kun peli on ollut "levossa" pidemmän aikaa ennen sitä. Silloin seurauksena on vain nopea siemensyöksy, erektiovaikeudet ja vähemmän tyydyttävä sessio molemmille...mikä tietysti luo huonot edellytykset jatkon yrittämiselle.
Eli lyhyesti sanottuna: jos haluat miehesi pystyvän hommiin useammin, kyvykkäämmin, pidempään yms. tyhjennä hänen pussinsa vähintään joka toinen päivä ja koita olla kannustava ja kehu vähän niin miehesi itsetuntokin palautuu vähitellen. Vika on useimmin korvien kuin jalkojen välissä...
"Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan" ;)
"tyhjennä hänen pussinsa vähintään joka toinen päivä ja koita olla kannustava ja kehu vähän niin miehesi itsetuntokin palautuu vähitellen"
Jaaha ja milläs mä ne tyhjennän kun ei saa koskea! Kannustava ja kehuva olen ollut 10 vuotta, mutta kaipa se mies on seksin suhteen vähään (tai siis nollattilanteeseen) tyytyväinen.
Elämässä ja parisuhteessakin on muutakin kuin seksi!
Kyllä köyhäksi jää,jos seksi on tärkein!Henkinen
puoli on tärkeämpi,ilo ja hyvä älyllinen vuorovaiku-
tus.Jokainen on oma yksilönsä,kaikki ei tarvitse sa-
moja asoita.
jaahas, taitaapi olla sitten kyseessä mahdoton tehtävä. Mieskin kyllä tottuu nollatilanteeseen, vaikka useat toisin väittävät. Teillä tuntuu sitten kiikastavan jostain muusta, mikä pitäisi ensin selvittää. Ajattelin asiaa lähinnä fysiologiselta kantilta, mikä on helpompi hoitaa kuntoon.
Jokainen ollaan yksilöitä ja jokainen pariskunta omanlaisensa. Meillä yhteiseloa on takana kolmisenkymmentä vuotta ja seksi sekä läheisyys on ollut aina kantava voimamme. VIeläkin mieheni kosketus tuntuu hyvältä ja iho ikävöi, jos olemme erossa, molemmin puolin. Henkinen yhteys on meilläkin olemassa mutta emme ole koskaan olleet mitään keskustelijoita vaikka itse niin olen halunnut useinkin. Onneksi minulla on ystäviä, joiden kanssa voin tätä henkistä puoltani hoitaa. Mieheni on vain sellainen, että hän pussaa ja pitää hyvänä, ei juurikaan puhu tai analysoi. Seksi on meille tärkeää ja jos se puuttuisi tai olisi huonoa, tuskin olisimme yhdessä.
läheisyys ja toisen läsnä olo mutta täytyy muistaa kun eletään parisuhteessa ja toisella on omat tarpeensa niin ei liene väärin saada fyysistä hellyyttä ja seksiä koska aiotaan yhdessä elellä.Tai sitten on vain hyväksyttävä se tosi asia että on oikeus mennä purkamaan paineensa muualle jos ei omasta puolisosta ole tarpeiden tyydyttäjäksi.Ei ole oikein että toinen alistuu vuosikausiksi elämään selibaatissa vain koska puoliso ei suostu hoitoihin tai edes hakemaan apua itselleen ja koko parisuhteelleen.
Nimenomaan. Ja siksipä sitä omaa puolisoa ei kannata jättää vain siksi ettei seksi toimi. Silti ei kannata itse olla puutteessa.
nainen ja vaihda 10v nuorempaan niin et joudu puutteessa oleen....Sen pettämisen voit unohtaa, jos petät ja narahdat, niin kuiteski joudut eroomaan, ennemmin eroot reilusti ja arvokkaasti.
puolestaan, että tuo ei tule muuttumaan enää koskaan, valitettavasti. Joko kärsit tai eroat. Itse suosittelen eroa, koska ilmeisesti olette jo toistenne ohi kasvaneet, eikä se ole missään tapauksessa virhe,vika tai epäonnistuminen. Niin vain käy.
Vrt. aikuisiin lapsiin; haluaisitko, että lapsesi muuttaisi takaisin kotiin? Ellei koti sitten ole kartano tai linna, jossa on tilaa? Näin käy ihmistenkin kesken. Entä ystäväsi vuosikymmenten takaa? Missä ne nyt on? Ihmiset muuttuvat, käyvät vieraaksi toisilleen, arvot ja asenteet muuttuvat, unelmat, haaveet ym., kaikki muutuvat.
Ei se ole epäonnistumista, ettei "kasva" toisen mukana, -jokainen on ainutlaatuinen itsensä, ja se, joka toisen samanlaisen kohtaa kuin itse on, voi sanoa itseään onnekkaaksi.
Ei se avioliittoon meno takaa sitä, että toinen on aina sellainen kuin haluat. Ihmiset muutuvat, aika muuttuu, kaikki muuttuu.
Onnea sille mitä sitten teetkin.
Missään ei ei ole määrätty että seksuaalisuus kuplii herkkänä koko elämän ajan ja kiihottuminen olisi helppoa kun vaan intiimipaikkaa sivelisi. Ihmisen elämä on pitkä ja siinä on vaiheensa. Sellaisia helpostu kiihottuvia on hyvin vähän, heihinkö pitäisi kaikkia muita verrata. kumppani joka vaatii avioseksiä puolisoltaan vaikka puoliso ei kiihotu (turn on) on itsekäs. Mies ei pysty jos ei ole kiihottunut. Nainenkaan ei pysty vaikka mies niin luulee,( niin monet naiset näyttelevät). Ihminen on eläin ja kuten eläimillä libidon on tarkoitus varmistaa lisääntyminen. monilla libido hiipuu väkisin. Sitten on vielä suuri joukko yksin eläviä ihmisiä, eronneita, rumempia, lihavampia, kovaäänisiä, niitä joille ei ole kumppania tyrkyllä. he tottuvat elämään seksittä (jos itsetyydytydtä ei lasketa). Ei sitäkään pidetä epänormaalina. Nämä ihmiset haaveilevat enemmänkin rakkaudesta kuin satunnaisista seksiakteista. (ehkä joitakin erotiikkatuotteita suurkuluttavia lukuunottamatta.) Miksi avioliitossa olisi toisin? Siinä on kaksi eri ihmistä. Ei parittelu saa olla toimenpide eikä pakkopulla miehelle tai naiselle. Silloin eletään ilman seksiä ja sen pitäisi myös olla vaihtoehto. Kuka istuu sairasvuoteesi ääressä viimeisinä hetkinäsi? Ei varmaankaan salainen rakastajasi. kyllä se on se kumppani jonka rinnalla pysyit eroavaisuuksistanne huolimatta. Sukupuolikumppanilesi oli loppupeleissä ihan sama kuka hänen kiihotustilaansa lääkitsi.
Osui silmiini tämä kirjoitus, joka voisi olla minun tekemäni. Aihe tuntuu herättävän tunteita, ja itsekin etsin "oikeata vastausta" siihen, voiko seksittömässä liitossa elää? Meillä seksi lopahti lasten synnyttyä. Kärsin jonkinlaisesta masennuksesta ja lapsen tuoma vastuu sekoitti omat haluni ja toiveeni. Olin kärttyisä ja omistautunut lapselle. Ehkä arvostelinkin miestä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Hän oli kuitenkin kunnon isä, ja on sitä edelleen. Oikeastaan seksi jäi jo raskausvaiheessa. Itse olisin hormonien villitsemänä ollut intohimon kukkuloilla,mutta miestä ei seksi enää plussan jälkeen kiinnostanut. Tuli parin vuoden tauko. Sitten yritettiin pikku-kakkosta, ja toisella sekstailukerralla lähti alulleen. Taas seksitön raskausaika,ja jälleen seksitöntä pikkulapsiaikaa...Tätä kesti jälleen parisen vuotta. Siinä kohtaa minun sietokyky ylittyi, harkitsin jo eroa, mutta mies oli soittanut perheterapiakeskukseen, mikä sai minut taas muuttaamaan mieleni. Mies ei kuitenkaan halunnut erota. Kävimme terapiassa, mutta mikään ei juuri muuttunut. Sen verran muuttui, että seksiä harrastamme nykyisín ehkä noin kerran/3kk...tai harvemmin. Sekin on nopea kiksaisu, itse en siitä juuri mitään saa. Eli kysymys kuuluu: mitä ihmettä tekisin? Jaksanko vielä jatkaa, vai pitäisikö vielä yrittää? Olen jo menettänyt toivon seksuaalisesta elämästä, ja hommannut erilaisia harrastuksia täyttämään tyhjiötä. Harrastuksetkin tuovat iloa elämääni, ja toisinaan tuntuu, että "omin käsin onneen" -tyyli on minulle ihan sopiva annos. Olen oikeasti pulassa...valitsenko itsekkäästi omat tarpeeni (mutta kuka sitä sanoo, että eron jälkeen ketään löytyisi? Voihan olla, että vietän loppuelämäni yksi käsineni). Vai otanko tämän lasten kannalta arvokkaan elämän, heille kuitenkin äiti ja isä kotona merkitsevät paljon. Emme tappele, vietämme muuten sopuisaa elämää....
mutta ei myöskään vallankäytön väline,ei se ole puolisoa kohtaan oikein että jätetään yksin tarpeinensa ja eletään itsekkäästi ja lyödään laimin aviolliset velvollisuudet!Kyllä normaaliin avioliittoon kuuluu rakkaus,hellyys ja seksi!On hyvin itsekeskeistä unohtaa puoliso jos ei itsellä ole tarpeita,täytyisi edes mennä lääkäriin tai terapiaan tai mihin vain että kykenisi puolisolleen selvittämään todelliset syyt haluttomuuteen.Ei liene puolison ahdistelua jos edes kerran vuodessa vaivautuisi rakastelemaan kumppaninsa kanssa?Eikä se ole puolison taholta mitenkään itsekeskeistä vaatia rakkautta ja seksiä edes silloin tällöin.On julmaa jättää puoliso ilman seksiä ja murentaa toisen itsetuntoa jatkuvasti,se loukkaa ja satuttaa ja saa miettimään ja hakemaan itsestään vikoja joita tuskin on?Tällaisessa suhteessa tekee itselleen suunnattomasti hallaa,joutuu luopumaan monesta ilosta ja nautinnosta.Ei minullekaan tulisi mieleeni vaatia miestäni luopumaan esim.tupakoinnista,mutta hän on pakottanut minut luopumaan seksistä.En koe tätä oikeudenmukaiseksi vaan jatkuvaksi vääryydeksi kohdalleni ja siltikin voin sanoa rakastavani puolisoani yli kaiken.
luopuisi röökistä niin seksikin toimisi,tupakka on yksi sexin tappaja miehelle, varsinkin yli 50v ylittäneille..
Kuinkahan paljon on meitä avioliitossa eläviä naisia (tai miehiä) jotka elää jatkuvassa puutteessa, ja vielä tietämättä miksi. Itse olen ollut mieheni kanssa 8 vuotta. Alkuaikoina seksiä oli aika säännöllisesti, mutta ei kovin usein. Meillä on kaksi lasta, joten raskausajat on oltu aikalailla selibaatissa, mutta kuvittelin että tilanne muuttuu jossain vaiheessa. Nyt totuus on kuitenkin,että 4 vuotta olen odottanut että oikea "seksielämä" alkaisi. Meillä on n.1krt/kk seksiä ja sekin tuottaa joskus miehelleni vaikeuksia. Olen ihan ääneen toivonut että oltaisiin kerran viikossa,mutta ei. Mies on ollut mestari tekosyiden keksijä; lasten takia ei muka ehdi järjestää aikaa, juuri nyt väsynyt jne. Tiedän että mies ei ole pettänyt, mutta sekin tuntuu pettämiseltä että mies kuitenkin runkkaa säännöllisesti. Tuntuu jo toivottomalta, kannattaako tätä liittoa jatkaa kun mikään ei muutu?