Täällä

kiusataan myös muualta muuttaineita.
Minultakin kuulee heti murteesta,että olen Lapista kotoisin.
Se monesti riittää.Alkaa murteen herjaaminen.Se on hyvin yleistä.Sille sitten porukalla virnuillaan.

Olen vielä kova tekemään töitä enkä juoruile.
Voitte kuvitella,mikä yhdistelmä se on! ja mitä tunteita se herättää.
4456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No se Helsinkihän noiden juppien kaupunki. Nyt siitä kuulema tehdään vielä gay-kaupunki. Lesboja siellä tuntuu olevan pääkaupunkiseutu pullollaan.
Pakene sieltä "hyvän sään" aikana. Itse en kusekaan sinnepäin.

Äänestä

Lapsena päätin, etten ikinä muuta Helsinkiin, niin tylyyn porukkaan tuli törmättyä. Kummastuneita katseita, tympeitä ilmeitä, maalaiseksi haukkumista sun muuta. Nauravaista Lapin ihmistä ihmeteltiin lähes kummajaisena.

Sattuman oikusta jouduin kuitenkin muuttamaan Helsinkiin töiden perässä. Hymyni sai täkäläiset katsomaan minua ikään kuin olisin todella "onnellinen". Ensin harmitti, mutta sitten päätin, että antaa olla. Olen sellainen kuin olen, iloinen luonnonlapsi Lapista.

Anna siis sinäkin mennä murteiden mollaajien puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllä tänne etelään useampikin Lapin tyttö ja poika mahtuu :)

Äänestä
  • Lapin porukka on oma rotunsa.

    Hassuinta oli,kun naispuolinen työnantajani alkoi hakkua Lappia minulle.

    Mä en Lapista tykkää,oli hänen kommentti.

    Tosin työtodistuksenkin siitä firmasta sain Uudenmaan työsuojelupiirin sakon uhalla.
    Että sellaisia Lapin Ystäviä.

    Meistä joko tykätään tai vihataan.

    Äänestä

ja lapista kotoisin. Hämee vieläkin rasistisempi ympäristö kuin Helsini. Iloisuus, rehellisyys ja ahkeruus on etelänihmiselle liikaa. Varsinkin tuo iloisuus ärsyttää monia eräskin sanoi että iloisten ihmisten todellinen luonne on jotain muuta miltä näyttää ja hän oli kasvatusalan ihminen. Aitoutta ei ymmärretä tai haluta ymmärtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helsingissä¤ kirjoitti:

kiusataan myös muualta muuttaineita.
Minultakin kuulee heti murteesta,että olen Lapista kotoisin.
Se monesti riittää.Alkaa murteen herjaaminen.Se on hyvin yleistä.Sille sitten porukalla virnuillaan.

Olen vielä kova tekemään töitä enkä juoruile.
Voitte kuvitella,mikä yhdistelmä se on! ja mitä tunteita se herättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu